Naisasialiitto Unionilta on viimeisen vuoden aikana pyydetty usein kannanottoja liittyen islamin ja feminismin suhteeseen. Nyt viime päivinä Unionin kantaa on toivottu islaminuskon mukaisiin tervehtimistapoihin. Aihe on esillä, koska feministinäkin tunnettu ruotsalaispoliitikko Yasri Khan tervehti naistoimittajaa viemällä käden sydämelleen sen sijaan että olisi kätellyt häntä.
Unioni ei ole tekemässä asiasta kannanottoa, mutta suosittelen lukemaan
tämän ruotsalaisten muslimifeministien kannanoton sekä
tämän artikkelin koskien islamin ja feminismin suhdetta. Sen sijaan pidän aihetta pidemmän käsittelyn arvoisena muista syistä.
Ei ole tietenkään sattumaa, että islamia ja feminismiä koskevat kannanottopyynnöt ovat lisääntyneet. Radikaali oikeistopopulismi ruokkii islamofobiaa Euroopassa ja väkivaltainen Isis hyödyntää tuota pelkoa oman terrorisotansa välineenä. Samaan aikaan media kirjoittaa turvapaikanhakijoiden “tulvasta”, jonka väitetään uhkaavan yhteiskuntiemme kantokykyä – narratiivin keskiössä se, että tulijoita yhdistää kulttuuri ja uskonto, joihin liitämme suuria ennakkoluuloja. Islam on yhä länsimaiden toinen – vieras ja vieroksuttu.
On ollut tuskallista seurata valkoisen länsimaisen yhteisön reaktioita Lähi-idän yhteiskunnissa tapahtuneisiin muutoksiin, joissa se on itse ollut osallisena. Eurooppa on sulkenut rajansa, hylännyt ihmisoikeusperiaatteensa ja antanut pelolle tilaa kasvaa. Välimerellä on kuollut yli 5000 ihmistä, heistä suurin osa muslimeja. Ja jokainen muslimeihin liittyvä poikkeama länsimaisesta normista raportoidaan uutisissa isoin otsikoin – kuten juuri ”kättelykohu”. Kohu!
Keskustelu on toiseuttavaa ja siinä islam ja feminismi on nostettu toistensa vastapareiksi. Kaksinaismoralistisena tai vähintään ironisena voi pitää sitä, että feminismi, jota usein vieroksutaan, onkin äkkiä kelvannut edustamaan länsimaisia arvoja.
Tätä asetelmaa ei ole rakentanut feministinen liike itse. Valkoinen länsimainen feminismi saattaa kompastella yrityksissään muuttua ja moninaistua, mutta se on silti sinnikkäästi uskollinen yhdenvertaisuuden periaatteelle. Pienin askelin se on onnistunut uudistumaan liikkeeksi, jonka keskiössä ei ole enää aina ja vain valkoinen nainen – eikä vähiten siksi, että rodullistetut feministit ovat tehneet pioneerityötä vanhojen asetelmien haastamiseksi.
Kulttuurirasistiselle kansanosalle feminismin haluttomuus lähteä mukaan islaminvastaiseen retoriikkaan on edustanut maanpetosta. Feministinen yritys keskinäiseen solidaarisuuteen tulkitaan merkiksi siitä, että todellisuudessa feministejä ei kiinnosta kunnollisten suomalaisten naisten saati keskustelussa uhreiksi määriteltyjen musliminaisten asema. Julkisessa keskustelussa toistuu nyt säännöllisesti ajatus siitä, että rasismin pelko estää kritisoimasta islamia tai muslimivetoista maahanmuuttoa ja erityisen pelokkaita olisivat juuri feministit. Asioista olisi puhuttava suoraan!
“Suoran puheen” ongelma kuitenkin on, että se on lähes aina yksisuuntaista julistamista, joka rajaa keskustelun ja ymmärtämisen vaatimaa tilaa yhä kapeammaksi.
Merkillepantavaa niin sanotussa kättelykohussa onkin mielestäni ollut kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että suurin osa keskustelijoista ei tunne juuri lainkaan islamilaisten tervehtimistapojen merkitystä tai taustaa. Ja toisaalta, ainoa syy, miksi asiasta edes puhutaan on, että se tarjoaa jälleen yhden välineen, jolla lyödä eroa “meidän” ja niiden “toisten” välille.
En itse tunne syvällisesti islamin tai muiden kulttuurien tervehtimistapoja. Tiedän, että erilaiset koskettamisen kiellot ovat yleisiä useissa eri kulttuureissa. Tiedän, että vastakkaista sukupuolta ei sovi kätellä hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa tai ortodoksijuutalaisuudessa ja että tapa koskee sekä miehiä että naisia. Toisaalta maailman suurimmassa muslimivaltiossa Indonesiassa kyllä kätellään. Ylipäänsä kättely on koko maailmassa verrattain moderni tapa ja sen tilalla on suurimmassa osassa kulttuureita jokin muu tervehdys.
Tiedän, että käsien koskettamista pidetään monissa kulttuureissa ja uskonnoissa hyvin intiiminä asiana. Osaan ehkä pienesti kuvitella miltä se tuntuu. Olenhan kuitenkin kasvanut tyypillisessä suomalaisessa ympäristössä, jossa ylimääräinen halailu ja koskettelu tai keskusteleminen noin metriä lähempää tuntuu intiimiltä – ja vastakkaisen sukupuolen kanssa jo flirttailulta.
Mutta siinä missä sosiaalisten rajojen ylittäminen on kiusallista, fyysisten rajojen ylittäminen on toisen yksityisalueelle tunkeutumista, hänen koskemattomuutensa loukkaamista. Yasri Khan perusteli omaa kättelemättömyyttään sillä, että pitää käsien koskettamista intiiminä.
Ei ole sattumaa, että eri tervehdyksistä juuri islamilainen tervehdys on se, joka herättää keskustelua. Kättelemättömyyteen liittämämme merkitykset sopivat stereotypiaamme islamista. Kun emme tunne tapoja ja kunnioita tavan sosiaalisia ja uskonnollisia merkityksiä, näemme helposti vain omaan tarinaamme sopivan tulkinnan. Pienestä eleestä rakennetaan yhtäkkiä symbolinen todiste kulttuurien yhteensovittamattomuudesta.
Olisi kuitenkin väärin sanoa, että sukupuolella ei ole asiassa merkitystä. Tervehtimistavat ovat usein sukupuolittuneita ja sukupuolierojen kyseenalaistaminen on keskeinen osa feminismiä. Ja lähes kaikella on sukupuolittunut historia. Yksi vetää jalkaan korkokengät, toinen joutuu tappeluun nakkikioskilla, kolmas ottaa avioliitossa miehen sukunimen. Olennaista on, mikä merkitys arkiseksi muuttuneilla asioilla on sukupuolten tasa-arvon kannalta. Tasa-arvoinen yhteiskunta ei tarkoita minulle kategorista luopumista kaikesta sukupuolihistoriaa kantavasta. Se tarkoittaa vapautta määritellä itse, mitä nuo asiat minulle merkitsevät.
Jos muslimifeministiystäväni sanoo, että hänelle kättelemättömyys ei ole sukupuolta arvottavaa, uskon häntä. Jos kymmenen ruotsalaista muslimifeministiä sanoo samaa, voin jo tehdä siitä yleistyksen. Tehtäväni ei ole arvailla heidän kokemuksensa aitoutta. Tehtäväni on kuunnella niitä, joita asia koskee ja yrittää haastaa omia ajatuksiani. Se millä tavalla käytän puhe- ja määrittelyvaltaani asiassa merkitsee, koska olen asemassa, jossa saan näkemykseni esille.
Itselle vieraan tervehtimistilanteen voi toki silti kokea syrjivänä ja loukkaavana. Tämä ei ole uutinen niissä uskonnollisissa tai muissa yhteisöissä, joissa kättelemisestä pidättäydytään. Sekä juutalainen että islamilainen verkkomaailma on täynnä pohdintaa ja vinkkejä siitä, miten välttää ei-uskonnollisen vastapuolen loukkaantuminen tervehtimistilanteissa. Se saa miettimään, että kun itse kuulun pohjoismaissa kättelevään valtaväestöön, niin voisinko minä osaltani huomioida vastapuolen tunteet asiassa. Koska onhan kestämätön ajatus, että toisen tulisi rikkoa oman intimiteettinsä ja koskemattomuutensa rajat, jotta minulle ei tulisi paha mieli.
Yhdessä kannanottopyynnössä todettiin: ovathan nämä isoja asioita. Mutta käsi sydämelle, eivät ne ole.
Ruotsissa kättelemisestä kieltäytynyt muslimipoliitikko Yasri Khan joutui luopumaan poliittisesta urastaan tapauksesta syntyneen kohun vuoksi.
Suomessa istuu hallituksessa katolinen ministeri, joka vastustaa aborttia ja europarlamentissa kristillisen kasvatuksen saanut tapaluterilainen mies, jonka mielestä feministien sietää tulla raiskatuiksi niin oppivat siitä. Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri on ajautunut henkiseen taantumaan, jossa sukupuolieroa ja epätasa-arvoa tuotetaan uudelleen ennennäkemättömällä voimalla. Minusta ennemminkin nämä ovat isoja asioita, mutta ne eivät liity jo syrjityn vähemmistön tapakulttuuriin.
Katju Aro
Kirjoittaja on Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja