Analyysia Breivikin motiiveista

Vasarahammer:

• Psykopaattikin perustelee tekonsa jotenkin ja on täysin selvää, että Breivik halusi pelastaa Norjan ja laajemmin koko Euroopan monikulttuuria kannattavilta kulttuurimarxisteilta ja heidän suosimiltaan muslimimaahanmuuttajilta.
• Breivik ei kuitenkaan päätynyt tekoonsa lukemalla Jihadwatch-blogia, Fjordmania tai Gates of Viennaa. Hän oli itse kasvanut ympäristössä, jossa oli paljon islamilaisista maista muuttaneita maahanmuuttajia. Nuoruusvuosina hänellä oli pakistanilaissyntyinen kaveri nimeltä Arsalan, jonka kanssa hän oppi elämään Oslon kaduilla.
• Kadulla Breivik ja hänen muslimiystävänsä liikkuivat väkivaltaisessa katujengissä, joka takasi heille turvallisen oleskelun Oslon kaduilla ilman, että he joutuisivat ryöstetyiksi, hakatuiksi tai ahdistelluiksi. Breivik kuvailee jengiläisten toimintaa:

  
  

  ”Jo tuohon aikaan muslimijengit dominoivat Oslon itäosia ja kaupungin keskustaa. He myös järjestivät satunnaisesti ”ryöstöretkiä” Oslon länsiosiin, jossa he alistivat kantaväestöön kuuluvia nuoria (kuffar) ja keräsivät heiltä Jizyaa (matkapuhelinten, käteisen rahan, aurinkolasien jne. muodossa). Muistan, että he systemaattisesti ahdistelivat, ryöstivät ja hakkasivat etnisiä norjalaisia nuoria, joilla ei epäonnekseen ollut oikeita suhteita. Musliminuoret kutsuivat norjalaisia ”perunoiksi” (poteter – halventava termi, jota muslimit käyttävät etnisistä norjalaisista). Nämä ihmiset satunnaisesti raiskasivat ns. ”perunahuoria”.
  
• Breivikin mukaan norjalaisnuori saattoi ilman muslimiyhteyksiä liikuskella turvallisesti vain omalla asuinalueellaan ja tietyillä Oslon keskeisillä paikoilla. Hän näki yhteytensä muslimijengeihin käytännön sanelemana pakkona. Yhteyksien avulla Breivik ystävineen pystyi liikkumaan ilman pelkoa tulla ryöstetyksi kaikkialla kaupungissa, ja ne myös takasivat Breivikille turvallisen aseman Länsi-Oslossa oman ikäryhmänsä nuorten keskuudessa.
  
  
  Toisin kuin musliminuoret norjalaiset eivät muodostaneet omia jengejään. Breivikin mukaan:
  
  
  ”Jos etniset norjalaisnuoret tai muut ei-muslimit yrittävät luoda omia jengejään (suojelutarkoituksessa), heidät leimataan välittömästi rasisteiksi ja natseiksi. Samanaikaisesti lukuisat muslimijengit tekevät tuhansia rasistisia rikoksia etnisiä norjalaisia kohtaan. Näistä rikoksista vaietaan eikä niistä piitata, ja siten niitä suvaitaan.”
• Breivik siis havaitsi jo varhain, että musliminuoret eivät sopeudu eivätkä halua sopeutua norjalaiseen yhteiskuntaan. He ja heidän vanhempansa myös enimmäkseen elivät sosiaalituilla. Nuoruuskokemustensa perusteella Breivik halusi sekä tuntea oman kulttuurinsa että etsiä syitä muslimien kielteiselle asenteelle.
  
  
  Tuohon aikaan 90-luvun lopulla ”vastajihadistisia” blogeja ei vielä ollut. Robert Spencer aloitti Jihadwatch-bloginsa vuonna 2003 ja Fjordman puolestaan omansa vuonna 2005.
• Breivik liittyi jo 16-17 -vuotiaana Edistyspuolueen nuorisojärjestöön. Puolueen tavoitteista erityisesti maahanmuuttovastaisuus ja markkinatalousmyönteisyys vetosivat häneen. Puolueeseen kuitenkin suhtauduttiin kielteisesti. Breivik kuvailee:
  
  
  ”Jokainen journalisti piti puoluetta rasistisena sen maahanmuuttovastaisen ohjelman takia. Edistyspuolue joutui jatkuvien hyökkäysten kohteeksi kaikkien mediaorganisaatioiden, kansalaisjärjestöjen ja muiden poliittisten puolueiden taholta. Heitä kutsuttiin rasisteiksi ja natseiksi sekä leimattiin ”fasistisioiksi”.”
  
  
  Breivik itse oli nuoruusaikana tutustunut myös vasemmistolaiseen ja antirasistiseen poliittiseen toimintaan, ja oli tätä kautta oppinut halveksimaan siihen liittyvää tekopyhyyttä. Breivik kuitenkin nopeasti pettyi politiikan todellisuuteen:
  
  
  ”Jo varhain minulle tuli selväksi, että yhteiskunnan tekopyhyys oli vallitsevaa ja ylivoimaista. Aloin nähdä yhteyden islamin, länsimaisen median, äärivasemmiston ja hallituksen välillä.”
• Suunnilleen vuonna 2000 hän totesi, että demokraattinen kamppailu Euroopan islamisoitumista ja eurooppalaista monikulttuurisuutta vastaan oli hävitty.
  
• 23-vuotiaana Breivik oli siis todennut ongelman norjalaisessa yhteiskunnassa, yrittänyt osallistua politiikkaan ja todennut poliittisen vaikuttamisen turhaksi. Mitään ”vastajihadistien” alakulttuuria lukuisine ”vihablogeineen” ei ollut olemassa, kun Breivik aloitti iskunsa valmistelun.
  
  
  Breivikiltä kysytään hänen manifestistaan löytyvässä ”haastattelussa”, mikä yksittäinen tapahtuma sai hänet siirtymään väkivaltaiseen toimintaan:
  
  
  ”Minulle henkilökohtaisesti ratkaiseva tapahtuma olivat hyökkäykset Serbiaan (NATO:n pommitukset 1999) useita vuosia aikaisemmin.”
  
  
  Breivik myös luettelee muita uskoaan vahvistaneita tapahtumia kuten Norjan hallituksen suhtautumisen Muhammad-pilakuvakriisiin ja Nobelin palkinnon myöntämisen ”islamilaiselle terroristille” (Jasser Arafat). Breivikin mukaan Norjan media ja hallitus antautuivat islamille jo Salman Rushdien tapauksen jälkeen (vuonna 1989).
• Terrorismi on sodankäynnin taktiikka, jolla on poliittisia tavoitteita. Breivikin terroriteon rationaalisuus hänen omista lähtökohdistaan on riippuvainen siitä, millaiset seuraukset hänen teollaan on. Islamilaisen terrorismin tarkoituksena on sekä vahvistaa islamilaista yhteisöä että herättää pelkoa vääräuskoisissa. Näistä lähtökohdista sitä voi pitää rationaalisena toimintana, vaikka terrori-iskut johtaisivatkin vastareaktioon. Esimerkiksi Madridin junaiskujen jälkeen espanjalaiset äänestivät sosialistit valtaan. Nämä vetivät Espanjan joukot pois Irakista, eli terrori-isku tavallaan saavutti poliittiset tavoitteensa.
  
  
  Breivikin tekoa voi pitää islamilaisen terrorismin peilikuvana, mutta voiko sitä pitää rationaalisena, jos teon seurauksena Breivikin tärkeinä pitämien asioiden julkinen edistäminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Norjassa Työväenpuolueen kannatus on noussut gallupeissa ja maahanmuuttovastaisen Edistyspuolueen puolestaan pudonnut.
  
  
  Breivik kuitenkin menetti täysin uskonsa Edistyspuolueen kykyyn estää Norjan islamisoituminen:
  
  
  ”Edistyspuolueen kaltainen maltillinen kulttuurikonservatiivinen puolue ei pysty ratkaisemaan tärkeimpiä ongelmiamme, koska puoluetta pilkataan avoimesti ja muut puolueet eristävät sen yhdessä yhtyneen mediasektorin kanssa.”
  
  
  ”Edistyspuolue on osa ongelmaa, koska he jatkuvasti antavat Norjan kansalle valheellista toivoa ja siten auttavat pitämään kansan rauhallisena.”
  
  
  ”Ennustan, että norjalainen media hyökkää Edistyspuoluetta vastaan ja yrittää heikentää sitä... Tämä ei ole huono asia, koska näin kasvava määrä norjalaisia menettää uskonsa demokraattiseen muutokseen ja turvautuu mieluummin aseelliseen vastarintaan.”
  
  
  Breivik katsoo siis rauhanomaisen vaikuttamisen turhaksi ja jopa haitalliseksi. Siksi ainoa vaihtoehto on tehdä terrori-isku ja yrittää rohkaista mahdollisimman monia muita norjalaisia aseelliseen vastarintaan. Tätä käsitystä voi pitää mielipuolisena, mutta on ilmeistä, että Breivik itse uskoi näin.
• Iskun jälkeen mediassa on esiintynyt paljon sormella osoittelua milloin ”vastajihadistien” verkostoa ja milloin maahanmuuttokriittisiä kohtaan. Vastuuta Breivikin teosta on yritetty vierittää ”vihapuheita” levittävien äärioikeistolaisten ja islam-vastaisten voimien kontolle. Selvästi tällainen syyttely on tarkoitushakuista ja sen tarkoituksena on loata maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat tahot.
  
  
  Breivikin manifestista kuitenkin selviää, että miehen kehitys joukkomurhaajaksi tapahtui mistään väitetystä vihapuheesta riippumatta.
• Breivik oli monikulttuurisen yhteiskunnan tuote. Hän oli nähnyt maahanmuuton seuraukset ruohonjuuritasolta eikä hän niiden perusteella voinut uskoa vakuutteluja islamin rauhanomaisuudesta tai monikulttuurisen yhteiskunnan ihanuudesta. Jos ”vihapuheen” levittäjät ovat syyllisiä, vielä enemmän voi syyttää niitä, jotka jättävät totuuden kertomatta maahanmuuttajaväestön rikollisuudesta ja heidän aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle.
• Monikulttuurikokeilun kannattajat ja siitä itselleen moraalisia irtopisteitä keräävät ihmiset ovat yleensä täysin sokeita maahanmuuton aiheuttamille ongelmille eivätkä piittaa ihmisistä, jotka joutuvat ne kohtaamaan. Jotkut ovat jopa niin röyhkeitä, että nimittelevät ”arjen monikulttuurissa” eläviä kantaväestön edustajia rasisteiksi, jos nämä erehtyvät valittamaan. Tällöin ”äärioikeiston” nousu vaaleissa ei ole syy vaan seuraus siitä, että valtavirran puolueet kieltäytyvät kuuntelemasta suuren äänestäjäjoukon huolia.

(lihavoinnit M. Ellilä)