Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurabian uutisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurabian uutisia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Suomessa sensuroidaan koulukirjoista sikojen kuvat, koska ne loukkaavat muslimeja



Vantaan Sanomat:

Uusi aapinen tuhansille koululaisille



Näinä päivinä monessa lapsiperheessä ihastellaan uusia koulukirjoja, mutta ekaluokkalaisten tärkein kirja on kautta aikojen ollut aapinen.
Aapiskirjan luoja saattaa löytyä yllättävän läheltä – siitä pitää huolen tietokirjailija Sinikka Raikunen. Hänen käsistään on lennähtänyt maailmalle kolme erilaista aapista luku- ja tehtäväkirjoineen. Teosten painosmäärät nousevat kymmeniin tuhansiin.

...

Valovuosien päässä on sekin aapiskirja, jonka Raikunen itse sai tyttönä ollessaan eteensä. Sen aapisen ensimmäisillä sivuilla vaanivat intiaani ja kasvojaan pesevä neekeri.
– Nyt sellaiset ilmaisut eivät todellakaan menisi kustantajan seulasta läpi. Nykyisin aapisentekijän pitää tuntea lukijansa, eikä ketään lasta saa loukata, muistuttaa Raikunen.
– Siksi esimerkiksi porsaita ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita. Uskontoon liittyvissä asioissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta.



Suomessa siis sensuroidaan koulukirjoista sikojen kuvat, koska ne loukkaavat muslimeja.

Kommentteja yleisönosastosta:

Kommentit

13.8.2013 19:12
Miksi aapisessa ei voi olla porsaita? Onhan sadoissa suomalaiskodeissa kasvamassa kesäporsaita ja lähes joka kodissa nautitaan joulukinkusta. Eikö tällainen asenne loukkaa suomalaisia? Olen todella pöyristynyt ja pahoillani tästä aapisesta, enkä antaisi lasteni tai lastenlasteni lukea sitä. Joku raja täytyy olla silläkin, ketä kaikkia tässä maassa pitää mielistellä!


13.8.2013 20:22
"Siksi esimerkiksi porsaita ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita. Uskontoon liittyvissä asioissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta." Miksi muka ei voi? Kiinalaiset syövät mm. hyönteisiä ja käärmeitä, mitä joku suomalainen voi pitää inhottavana. Se ei ole kuitenkaan mikään este, etteikö niitä voisi käyttää Aapisen kuvituksena.

13.8.2013 20:39
"– Siksi esimerkiksi porsaita ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita. Uskontoon liittyvissä asioissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta."
Pienet lapset eivät loukkaannu uskonnollisista asioista vaan niiden vanhemmat tai laajemmin ns. puolestaloukkaantujat. Miksi Aapisen tekijä ei voi suoraan sanoa että islaminuskoisia ei haluta loukata vaan kaikki mahdollinen heitä ärsyttävä ennakkosensuroidaan SUOMALAISESTA Aapisesta? Kerrassaan uskomatonta nöyristelyä...

14.8.2013 08:08
Kaikessa on lähdettävä siitä säännöstä, että muualta tullut sopeutuu. Ei ole oikein kumarrella aina sinnepäin, mitkä lahkolaiset milloinkin sattuvat muuttamaan Suomeen. Omista suomalaisista tavoista ja käytännöistä on pidettävä kiinni ja ne on opetettava myös muuttajille. Jos ei kelpaa, niin toiseen suuntaakin pääsee.

14.8.2013 08:46
No niin, eiköhän näistä sikailuista sun muista kukkahattutätien hölmöilyistä päästä eroon, kun pannaan eskarista alkaen penskat hoilottamaan koraania ja tytöille hunnut päälle jne. Mitenkäs se menikään "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia"...vai pitäisikö sanoa; olkaamme siis nöyristelijöitä.


Kommentti facebookista:


Jiri Keronen

Vitut. Uskonto, jonka seurauksena jotain kaikkialla maailmassa yleistä hyötyeläintä ei voi kuvata koulukirjoissa, on idioottimainen, eikä tällaisen taikauskoisen typeryydenpalvonnan edessä tule koskaan kumartaa hetkeäkään tai antaa piiruakaan periksi. Lapsia pitää opettaa riippumatta heidän vanhempiensa uskonnollisista vakaumuksista, eikä uskonnon saa antaa vaikuttaa millään tavalla opetukseen.

Luonnollisesti tämä on pieni asia, mutta saman ilmiön seurauksena Euroopassa on kouluja, joissa ei opeteta holocaustia, koska holocaust ei sovi tiettyjen uskovaisten muslimien todellisuudesta irralliseen maailmankuvaan. Huomatkaa, että nämäkään koulut eivät vain tupsahtaneet todellisuuteen, vaan ne syntyivät munattomuudesta uskontojen edessä.
( http://www.examiner.com/article/british-schools-drop-holocaust-from-history-lessons-so-as-not-to-offend-muslims )

Olennaista on periaate. Kyse on siis siitä, että uskonto ohjaa opetusta, mitä se ei saa koskaan tehdä. Uskonto tarkoittaa käytännössä sitä, että on tieteellisen todellisuuden kanssa ristiriitaisia näkemyksiä, joihin uskoo ilman todistusaineistoa. Jos lasten opetukseen kajoaa tällaisista lähtökohdista, on se henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan.

PS. Kuten totesin, kyse on periaatteessa. Itsessään tämä ole mikään niin iso juttu, mutta uskontojen perusteella ei silti saa kajota lasten opetukseen millään muotoa.





maanantai 5. syyskuuta 2011

Nato auttoi al-Qaidan valtaan Libyassa


Abdelhakim Belhadj, Libyan uusi johtaja


Kansainvälinen arabisanomalehti
Asharq Al-Awsat:

From Holy warrior to hero of a revolution: Abdelhakim Belhadj

25/08/2011

Abdelhakim Belhadj is the commander of the Libyan rebel Tripoli Military Council; he emerged as a leader during the Libyan rebels’ operation to liberate the Libyan capital from Gaddafi control. Belhadj is also a former Emir of the Libyan Islamic Fighting Group (LIFG), which was banned internationally as a terrorist organization following the 9/11 attacks.

...

Belhadj was arrested in Afghanistan and Malaysia in 2004, and was interrogated by the CIA in Thailand before he was extradited to Libya in the same year.

...

The Gaddafi regime released ten leaders of the LIFG (alongside 214 affiliates of other Islamist trends) on 23 March 2010. Belhadj was amongst those released, and he has been described as the Emir of the LIFG. In addition to this, other senior LIFG members were released, including LIFG theorist Abu Mundhir al Saadi, and LIFG military commander Khalid al-Sharif.

In March 2011, members of the LIFG reportedly announced that they had placed themselves under the leadership of the Libyan rebel National Transitional Council, and that the group had changed its name from the LIFG to the Libyan Islamic Movement.





No onpa kivaa.

Globaali islamismi etenee. Jihadistit tulivat valtaan Etelä-Euroopan välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa valtiossa.

Gaddafi oli sosialistinen diktaattori, jonka islamistit ovat nyt syrjäyttäneet. Gaddafi oli itsekin aikoinaan harjoittanut terrorismia, mutta viime vuosina Gaddafi ei ollut enää vaarallinen länsimaille. Itse asiassa Gaddafin ja länsimaiden väliset suhteet olivat viime vuosina lähestyneet ilmeisesti juuri siksi, että Gaddafi vastusti islamismia.

Miksi siis Nato nyt tuki islamisteja Gaddafia vastaan?

En toki sano, että länsimaiden olisi pitänyt tukea Gaddafia. Kannatan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa noninterventionismia eli sekaantumattomuutta kolmansien osapuolten keskinäisiin asioihin. Miksi Naton piti mennä mukaan Libyan sotaan? Miksi Naton piti aktiivisesti auttaa islamisteja?



perjantai 12. elokuuta 2011

Maahanmuuttajien vandalismi Englannissa nostaa Norsefiren kannatusta


Jari Leino:


Tänä vuonna tulee kuluneeksi 43 vuotta siitä, kun brittiläinen kansanedustaja Enoch Powell piti kuuluisan Rivers of Blood -puheensa. Puheen nimi - verivirrat - tulee siitä, että klassisia kieliä opiskellut ja useita runokokoelmia julkaissut Powell siteerasi puheessaan Vergiliuksen runoteosta Aeneis. "Kun katson tulevaan, paha aavistus täyttää mieleni; kuten roomalainen, näen Tiber-joen kuohuvan verta.'"

Puheen varsinainen sisältö liittyi kuitenkin paljon tutumpiin aiheisiin, jotka ovat ajankohtaisia myös nyt: maahanmuuttoon ja syrjinnänvastaiseen lainsäädäntöön.
...

Powell väitti, että vaikka tuhannet maahanmuuttajat haluavatkin sopeutua, maahanmuuttajien valtaosa ei halua, vaan monet heistä ylläpitävät aivan tarkoituksella rodullisia ja uskonnollisia eroavaisuuksia saadakseen valtaa ensin muiden maahanmuuttajien yli ja lopulta myös kantaväestön yli.
...

Powellin 43 vuotta sitten esille tuomat teemat kuulostavat hyvin tutuilta ja ajankohtaisilta. Myös muiden poliitikkojen ja valtamedian reaktio Powellin puheeseen tuntuu tutulta: Powell leimattiin tietenkin heti rasistiksi. Arvostettu The Times -lehti luokitteli Powellin puheen vihapuheeksi ja uutisoi rasistisista hyökkäyksistä, joiden väitettiin saaneen alkujuurensa Powellin puheesta.

Powellilla oli kuitenkin takanaan kansan tuki. Gallup-tutkimuksen mukaan 74% briteistä oli sitä mieltä, että Powell on oikeassa; 15% oli toista mieltä.

Powellin ennustukset kaduilla virtaavista verivirroista ovat käyneet toteen jo monta kertaa vuosikymmenien varrella. Nämä uusimmat mellakat, jotka saivat alkunsa aseistetun jamaikalaisen jengirikollisen saadessa surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa ovat vain viimeisin tapaus pitkässä etnisten mellakoiden ketjussa.

Tulee olemaan todella huvittavaa seurata suomalaisen median kiemurtelua uutisoinnissaan. Jostain syystä toimittajille tuottaa suurta tuskaa kertoa, että ketkä siellä nyt oikein mellakoivat, ryöstelevät ja polttavat omia asuinalueitaan.



Wikipedia:

V for Vendetta (film)

...

Plot

In 2020,[2] the world is plagued by environmental plight and the former United States has become balkanized. The United Kingdom is ruled by a totalitarian government under the fascist Norsefire party.

...

Cast

...

Roger Allam as Lewis Prothero: Lewis Prothero, "The Voice of London", is a mouthpiece for the Norsefire government.





IMDB:

V niin kuin verikosto

»V for Vendetta



Lewis Prothero:


We did what we had to do. Islington, Enfield. I was there; I saw it all. Immigrants, Muslims, homosexuals, terrorists, disease-ridden degenerates. They had to go! Strength through unity, unity through faith. I'm a God-fearing Englishman and I'm goddamn proud of it!



perjantai 18. kesäkuuta 2010

Pariisin Riemukaarella mielenosoitus islamia vastaan




Allons enfants de la Patrie,
Le jour de gloire est arrivé !
Contre nous de la tyrannie,
L'étendard sanglant est levé,
Entendez-vous dans les banlieues
Mugir ces féroces jihadistes ?
Ils viennent jusque dans vos bras
Égorger vos fils et vos compagnes !

Aux armes, citoyens,
Formez vos bataillons,
Marchons, marchons !
Qu'un sang impur
Abreuve nos rues !



Pariisin poliisilaitoksella työskentelevien maanpetturien kieltämän viini- ja makkarapiknikin järjestäjät kokoontuvat Riemukaarelle islamilaistumisen vastaiseen mielenosoitukseen tänään klo 19 eli piknikin alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Ko. viini- ja makkarapiknikhän kiellettiin sillä naurettavalla perusteella, että se "loukkaa muslimeja".



Communiqué des organisateurs de l’apéro géant à La Goutte d’Or



La préfecture de police a refusé aux Parisiens le droit de commémorer le soixante-dixième anniversaire de l’appel du 18 juin 1940 ce vendredi à La Goutte d’Or en partageant les produits typiques de nos terroirs dans la simplicité et la convivialité.

En notifiant officiellement cette décision ce mercredi dans l’après-midi – vingt-quatre heures après l’avoir annoncée par voie de presse ! –, elle nous empêche d’organiser ce pique-nique, puisqu’elle donne à la justice jusqu’à vendredi après-midi pour statuer sur le référé-liberté que nous avons déposé.

Nous annulons donc l’apéro prévu dans le quartier de La Goutte d’Or vendredi 18 juin à 19 heures et nous passons au plan B, qui permettra à chacun de manifester, dans le plus grand calme et dans le total respect des lois de la République, sa révolte face à cet interdit administratif et sa volonté d’entrer en résistance contre l’islamisation de la France.

Nous invitons tous les Parisiens – et, au-delà, tous les Français qui le peuvent – à nous rejoindre place de l’Etoile, à l’angle de l’avenue des Champs-Elysées, vendredi 18 juin à 19 heures.

C’est là que, le 11 novembre 1940, malgré la publication d’un communiqué de la préfecture de police affirmant qu’« aucune démonstration publique ne sera tolérée », deux mille lycéens et étudiants eurent le courage de se réunir pour défier l’occupant.

Nous y donnerons une conférence de presse pour :

• présenter et analyser les raisons du refus opposé par la préfecture ;

• rappeler solennellement qu’aucun lieu public en France ne doit être régi par des lois religieuses ;

• annoncer des actions à venir.




keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ranskalaisia kielletään juomasta viiniä ja syömästä makkaraa



Riposte Laïque:

L’apéro géant saucisson pinard objet de toute la vindicte médiatique...

lundi 14 juin 2010

Quelle journée ! L’apéro géant a fait la une de tous les médias, et notre quartier général a été bombardé... de coups de téléphone de différentes rédactions.

Pourtant, depuis plus de six mois, chaque semaine, notre reporter Maxime Lépante, par des nouveaux reportages, effectués dans des conditions dangereuses, informe nos lecteurs, mais aussi l’ensemble de la toile Internet dans le monde (800.000 visites) de la réalité des prières musulmanes rue Myrha, mais aussi dans d’autres villes françaises.

Or, nous n’avons entendu ni Caroline Fourest, ni Mohamed Sifaoui, ni les associations anti-racistes qui se disent laïques, ni les associations laïques qui se disent anti-racistes, ni les médias... Silence radio total !

Par contre, il a suffi qu’un rédacteur de Riposte Laïque lance l’idée d’un apéro géant, rue Myrha, relayé par Sylvie François, sur facebook, pour qu’immédiatement, tout le monde se réveille, et se mobilise... contre l’apéro géant !

L’attaque a eu lieu en trois temps.

D’abord SOS Racisme en demande l’interdiction, expliquant que cet apéro est raciste. Nous vous invitons à écouter la conception du racisme chez cette association, quand un auditeur, qui les appelle, leur demande si un apéro thé à la menthe et viande halal serait raciste...

http://www.dailymotion.com/video/xdnehz_enregistrement-telephonique-avec-so_news

Deuxième salve, Caroline Fourest utilise sa notoriété pour dénoncer, sur France Culture, ce vendredi, l’apéro, fruit, selon elle, d’une alliance entre des néo-nazis antisémites (nous ne savions pas qu’il y avait des néo-nazis qui ne l’étaient pas) et Riposte Laïque. Le pouce est dirigé vers le bas, le lynchage peut commencer.

Troisième salve : Libération fait toute une page sur l’événement, Métro en parle aussi, et c’est ce qu’on appelle le buzz médiatique. Toutes les radios, les télés, les journaux en ligne reprennent l’événement, et souvent les arguments de Caroline Fourest, et voient dans cet apéro géant la seule patte "raciste" des Identitaires, soutenu par des ultra-laïques (c’est nous) qui auraient vendu leur âme au diable.

...

Invitée à une émission de télévision chez Franz-Olivier Giesbert, Malika Sorel raconte les conseils qui lui ont été donnés : sourire quand elle parle. Elle explique pourquoi elle en est incapable : "La France est en train de mourir à petit feu sous les yeux de ses propres enfants. Ces derniers seront jugés coupables de non-assistance à personne en danger par le tribunal de l’Histoire s’ils ne parviennent pas à la sauver. Je ne vois rien de drôle dans tout cela".

Dans un édito récent, je titrais : "La France est en situation de guerre civile, c’est un fait".

Les burkas et les voiles prolifèrent, les appels à "niquer la France et les Français" se multiplient, les agressions ultra-violentes gratuites contre les personnes ne sont même plus un événement, les atteintes aux symboles de la République sont monnaie courante et policiers et pompiers dans l’exercice de leur fonction se font caillasser à qui mieux mieux quand ils ne se font pas tirer dessus à la kalachnikov.



Les sympatiques supporters de football algériens, sans doute pour se consoler de la défaite de leur équipe, lors de son premier match - malgré les encouragements de Zidane - se sont permis, quelques semaines après l’épisode de Toulouse, de brûler le drapeau français, et de le remplacer, à la mairie de Villeneuve-Saint-Georges, par le drapeau algérien.

le-drapeau-d-une-mairie-brule.php

Mais ce sont les organisateurs de l’apéritif géant qui appelleraient à la haine, et au racisme, si on écoute les bonnes âmes qui interviennent sur les antennes.





Facebookista (ti 15.6. klo 19.30):

Sylvie François

Sylvie François
Bonsoir. A l'heure où je vous écris (19h30), la décision d'interdiction n'a pas été notifiée officiellement. Toutes les organisations participantes ont, comme moi, connaissance d'un..communiqué de presse de la Préfecture de Police. Et c'est tout... c'est comme si un magistrat révélait un jugement... dans une conférence... de presse sans avoir informé le prévenu de sa condamnation. Puisqu'il semble que nous nous acheminions vers une interdiction, attendons-la sereinement. Dès réception de celle-ci, un référé-liberté sera déposé pour que la justice suspende cette décision et autorise la tenue de notre pique-nique.

Votre nombre (7500) m'indique que la reconquête de notre Paris est en marche et que nous avons donné le signal du réveil de notre peuple.
Gardez libre votre Vendredi 18 Juin à 19h. L'enjeu est trop important pour que nous baissions les bras maintenant.

A demain! Sylvie.



Kommentteja:

Didier Bourjon
Didier Bourjon
Chère Sylvie François, nous restons mobilisés, il n'est pas question de vous abandonner maintenant en rase campagne, il faut des traductions politiques nouvelles devant la situation révélée par votre initiative, et ne rien céder, et trouver les voies et moyens de prolonger la résistance.

Pierre Delannoy
Pierre Delannoy
C'est un scandale ! Dans un pays qui se dit le pays des droits de l'homme et de la liberté de pensée, interdire un tel événement est scandaleux !
Finalement Vladimir Poutine a raison : les droits de l'homme et la liberté de pensée sont des valeurs moins bien respectées en France qu'en Russie !

Patrice Grihault
Patrice Grihault
Il faudra recommencer cette manifestation populaire à la française avant chaque élection. Même sans porter de message politique, cela permettra d'ouvrir les yeux aux citoyens sur la façon dont nos gestionnaires traitent notre pays et nos traditions en se couchant devant l'islamiquement acceptable...Amitiés patriotes.

Joachim Bidallier
Joachim Bidallier
Faites l'Apéro quand même...On verra si les collabos viennent arrêter 400 personnes...

Huom. collabos= collaborateurs = vieraan miehittäjän kanssa yhteistyötä tekevät maanpetturit, quislingit; tässä siis verrataan Ranskan nykyistä multikultiregiimiä Vichyn hallituksen aikaisiin kollaboratööreihin eli Natsi-Saksan kanssa yhteistyössä olleisiin ranskalaisiin.





Ranskaa osaamattomille selostus asiasta englanniksi:


Facebook pork party banned after racism allegations

French police have banned a Facebook street gathering that encouraged invitees to eat pork and drink wine in a predominantly Muslim neighbourhood of Paris, saying the event presented a "serious risk to public order".

AFP - Paris police on Tuesday banned a controversial "pork sausage and wine" street party planned by extremist groups to combat what they saw as the "Islamisation" of a city neighbourhood.

The event was planned for Friday evening at a time when the district's streets are usually jammed with Muslims coming out of mosques and just before Algeria were due to play England in the football World Cup.

But police banned the event and any rival gatherings in the Goutte d'Or area of northern Paris' 18th arrondissement, or district, saying in a statement that it was likely to cause "serious risks to public order."

The plan had sparked outrage from politicians and anti-racism groups who said it was blatantly racist and could lead to violence on the streets.

The controversy comes after a government-sponsored debate on national identity earlier this year spotlighted anxieties about the integration of France's five to six million Muslims.

The Goutte d'Or party, or "apero geant" as it was called in French, was a new and politically-charged take on a growing trend in France for huge open-air drinks parties organised on the social networking site Facebook.

Many of them have been banned because authorities fear mass drunkenness.

The original idea for the Goutte d'Or gathering apparently came from a local woman who set up a Facebook page announcing the event to fight against what she saw as the increasing "Islamisation" of her area.

The woman, who uses the pseudonym Sylvie Francois on Facebook, told Liberation newspaper that she no longer felt at home in the neighbourhood where she had lived all her life.

"People of French origin can't have a drink in peace there. If you are a woman you get hostile looks if you're not wearing an (Islamic) veil," she said.

Her party idea, whose Facebook page by Tuesday had nearly 7,000 members, urged revellers to bring along a bottle of wine and a "saucisson," the sliced, cold sausage that is a staple of traditional French before-dinner drinks.

But the plan was then taken up by far-right and far-left extremist groups who publicised it on other Internet sites.

One of these groups, Riposte Laique (Secular Response), which presents itself as a far-left anti-religious group, said the street party was meant to be a "festive" response to the "fascist-Islamist offensive in France."

The group's founder Pierre Cassen told i-Tele news channel that "religious militia were occupying the public space" in many streets in the Goutte d'Or area.

The run-down district is dominated by people of north African and sub-Saharan African origin, and its mosques are so full on Fridays, the Muslim day of prayers, that many believers end up praying on the streets outside.

The street party, whose two main components of pork and alcohol are forbidden by Islamic teaching, was scheduled to be held on Rue Myrha, where there is a mosque.

A French government minister of Algerian descent, Fadela Amara, on Tuesday condemned the planned party as "hateful, racist and xenophobic."


torstai 27. toukokuuta 2010

Monikulttuurisuuskeskustelua Hbl:n yleisöpalstalla

maahanmuuttoministeri Astrid Thors


Jatkokeskustelua artikkelin Huvudduk en självklarhet yleisöpalstalla:


Hans 25.5 2010 kl. 21.20

Det är värkligen intressant, att människor inte förstår att mångkulturism är en politisk ideologi. Denna ideologi gör Finland mindre effektiv och svårt att förutse. At the end of the day där ska bli olika regler inom olika grupper. Och alla är glada?


sarah 26.5 2010 kl. 1.00

"Nej det handlar om religiös symbol i deras fall huvudduk, i vårt fall kors".
Nej, huvudduken och deras långa kjolar är för att kvinnan inte får inleda nån man i frestelse och de får inte visa sitt hår eller någon bar kroppsdel för männen. SJUKT!!!



Namnlös 26.5 2010 kl. 8.23

I.S 25.5 2010 kl. 18.58

I.S. himlar sig och undrar vad för fel det är med en huvudduk. Huvudduken är irrelevat i sig. Problemet är att man inför olika regler för elever på basen av den tro deras föräldrar representerar. Detta leder inte till integration, utan till ökad segregation och i slutändan konflikter. Samtidigt ges religionen en större roll i vårt samhälle, än vad den tidigare haft. Religionen var på god väg att förpassas helt och hållet till marginalerna. Nu är den på väg tillbaka. Tyvärr.


Namnlös 26.5 2010 kl. 8.33

Multikulturism

Precis som Hans konstaterar, är multikulturism en ideologi. Samtidigt som Afrikas misär och konflikter anses förorsakade av multietniska samhällen, skapade av europeer som drog gränser hur de tyckte, så skall multietninska samhällen i Europa vara en källa till rikedom. I tidningarna får vi läsa om hur invandrargrupper slåss sinsemellan på flyktingförläggningar, även om multikulturism per defition skall medföra lycka. Ingenting tycks tala för multietniska samhällen. Ändå vill man aktivt göra ett av Finland?



Vakna upp gott folk. 26.5 2010 kl. 10.20

Det är dags att dra en gräns någonstans.

Ultraliberalerna & feministerna sågar av grenen de själva sitter på i sin toleransiver. De religiösa fundamentalisternas krav kommer ju att eskalera i proportion till hur många som importeras.
Huvudduk är en självklarhet? När kommer kraven på att slippa vissa skolämnen (ex. religions- & sexualundervisning)?
Detta är ju en "självklarhet": http://politisktinkorrekt.wordpress.com/2009/12/02/skolk-i-islams-namn-%E2%80%93-vad-ska-skolan-gora/

ICA-kuriren har i nummer 46 (9 november) ett reportage med rubriken: Skolk i islams namn – vad ska skolan göra? Man berättar om Vattudalsskolan i det lilla Strömsund i norra Jämtland som fått ett tillskott av 70 uzbekiska invandrarbarn. Många av dessa kommer från islamskt troende familjer som nu motsätter sig sexualundervisning, religionsundervisning, idrott, simning, bild- och musik-lektioner. Skolverkets råd till skolan är “dialog med föräldrarna”, vilket endast lett till mer och allt trassligare individuella särlösningar. Flickor i 8:an och 9:an går i nikab (endast ögonen syns). Skolans rektor Lars Rönnerstrand säger att de nu nått vägs ände.

Vissa segregerar ju ut sig själva. Detta är olyckligt då utbildning behövs - i Borlänge kommun var t.ex. 53% av de nyanlända vuxna analfabeter [http://tinyurl.com/39v4ljh]!


Truth hurts my dear 26.5 2010 kl. 10.21

Läsvärt om mångkultur! http://snaphanen.dk/2010/05/23/s%C3%B8ndagskronik-flykten-fran-mangkulturen/

"Utflyttningen från de mångkulturberikade kommunerna bildar ett mönster som borde göra kommunpolitikerna iskalla av fasa. Det är skatteunderlaget som flyttar, det vill säga de skötsamma, arbetande människorna, barnfamiljer och andra som bär upp vårt land. Kvar blir de som inte har något val – de som är för gamla, för sjuka eller för fattiga och rädda för att flytta. Och kvar blir bidragstagarna och svartjobbarna som inte bidrar med en skattekrona till de gemensamma utgifterna."


Namnlös 26.5 2010 kl. 10.47

53% analfabeter

Vad är nu det. 80-90% av somalierna som kommer hit som en följd av familjeåterföreningar är analfabeter (källa Jorma Vuorio, invandringsverkets överdirektör http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_maahanmuuton_hinta/kasikirjoitus). Hur kan någon inbilla sig att dessa någonsin kommer att integreras och bli skattebetalare?



CA 26.5 2010 kl. 11.12

Tolerans?

I min mors hemstad Malmö vågar ingen jude bära varken kippa eller Davidsstjärna pga hot från muslimer, varken på gatan eller ännu mindre i skolan. Vill vi också ha det så?
Islam är ingen tolerant religion det finns många suror i koranen som är direkt hotfulla mot Kristna och Judar.
Kristna behandlas i många muslimska länder som andra klassens medborgare.
Märk även att en muslimsk kvinna får på inga vilkor gifta sig med en kristen enl. Islam då muslimkvinnan anses vara högrestående än den Kristna mannen. Kan vi då integrera dessa personer......?


Namnlös 26.5 2010 kl. 11.23

Homo Multikulturismis

I Sovjet ville man omdana människan till en Homo Sovjetikus, som i allt skulle sätta det kommunistiska samhället främst, och först därefter tänka på sig själv, sin familj och sina närmaste. Vi vet hur det gick. Nu tycks multikulturisterna vilja skapa en Homo Multikulturismis som tolererar och accepterar samt tycker att alla sedvänjor och åsikter är lika underbara. Hur mycket skada skall man hinna ställa till med, innan denna villfarelse neutraliseras?


Namnlös 26.5 2010 kl. 12.18

VI SKA INTE TA HÄNSYN!!!

Det är invandrarna som ska lyda under finska seder och bruk när dom kommer hit. BASTA!!!


peppe 26.5 2010 kl. 13.16

CA 26.5 2010 kl. 11.12
I stort håller jag med dig. Vad jag inte håller med dig om är orden "ingen jude etc" eller "får på inga villkor gifta sig etc" - det är inte sant, det är en generalisering.
Är det just inte de intoleranta vi skall försöka integrera?

Till sist - den ena intoleransen/tokigheten rättfärdigar väl inte den andra.


CA 26.5 2010 kl. 13.43

peppe

Att medlemmar i Malmö Judiska försammling känner sig tvingade att tom. lämna Malmö pga hot från muslimer är välkännt. Problemet med islam är att endel suror i koranen styr muslimen i dennes vardag, detta regelverk säger direkt tex vem som får gifta sig med vem. Tex en muslimsk man får gifta sig med en kristen, men det tas för givet att mannen uppfostrar barnen som muslimer. Detta förklarar varför många barn i blandäktenskap förs mot sin vilja till muslim-mannens hemland.
Speciellt de intoleranta vill inte blanda sig med ursprungsbefolkningen.


Lina 26.5 2010 kl. 21.22

Till Truth hurts my dear

Snaphanen är mycket klarsynt, varför är inte våra politiker det?

Om detta är det nya spännande Finland, vill inte jag vara med längre, jag vet vad som blir nästa steg allt för att bryta ned motståndet mot dessa influenser.....


höken 26.5 2010 kl. 23.35

Huvudduk

Snart är väl hedersmord o könstympning också en självklarhet?



Namnlös 27.5 2010 kl. 13.36

Varför skall det finska jämställda samhället anpassa sig till EN religion? En rligion som inte värdesätter flickoer alls. Ps. Det blir faktiskt farligt då kr aven blir allt mer. Ensidigt. För det finska samhället måste alltid ge efter...



Max 27.5 2010 kl. 14.20

inte bara en duk...

Det är ledsamt att vissa inte inser hur illa det kommer att bli om denna acceptans fortgår. Om det var en "förlåtande" religions sedvänja det gällde, men nu handlar det om en religion vars kvinnosyn är något vi under lång tid frångått dvs ägandet av dottern/kvinnan vilken man markerar genom att dessa inte ens får visa så mycket som ögonen. HUR SKALL EN SÅDAN PERSON KUNNA INTEGRERAS???? Det känns nog som om politikerna är ute och tassar på minerad mark... Sätt er in i detta femomen ordentligt, facit kan man utläsa vid utblick i övriga europa



Hbl:n toimituksessa dhimmit kusevat housuunsa lukiessaan näitä kommentteja.

Mahtaa multikulti-propagandan saarnaajia vituttaa, kun kansa ei olekaan täysin aivopestyä.

Ennen internetiä sanomalehtien propagandisteilla helpompaa, koska lukijoiden mielipiteet eivät tulleet vapaasti esille. Ylläolevista kommenteista yli 90 % olisi jätetty julkaisematta paperilehden yleisönosastossa.

Nykyään ihmisten mielipiteet tulevat vapaasti esille internetissä.

Siksi Tuija Brax, Mika Illman, Astrid Thors, Stefan Wallin, Anne Holmlund, Ritva Viljanen jne. haluavat kieltää politiikasta keskustelemisen internetissä. He vastustavat demokratiaa ja haluavat siksi estää kansaa tuomasta esille todellisia mielipiteitään.

Jos kansalaiset saavat sanoa mielipiteensä vapaasti, silloin nykyisen hallituksen harjoittama fanaattinen monikulttuuristamispolitiikka osoittautuu selvästi kansan tahdon vastaiseksi. Koska monikulttuurisuusfanaatikot haluavat kuitenkin harjoittaa tätä kansan valtaenemmistön tahdon vastaista, länsimaisen yhteiskunnan tuhoutumiseen johtavaa sairasta politiikkaansa, he kieltävät kansalaiskeskustelun.

oikeusministeri Tuija Brax


Seuraavaksi he kieltävät vapaat vaalit. Tämä on jo nähtävissä siitä, että Brax ja hänen koplansa ovat ehdottamassa poliittisten puolueiden sakottamista hallituksen linjan vastaisten mielipiteiden esittämisestä. Tämähän tarkoittaisi sitä, että hallituksen harjoittamaa politiikkaa ei lainkaan voitaisi vaaleissa vastustaa.

Hallitus yrittää betonoida oman asemansa kieltämällä oppositiopuolueita osallistumasta vaaleihin. Brax ja hänen koplansa ovat demokratian vastustajia. He haluavat monikulttuuristaa Suomen vastoin kansan tahtoa tuhotakseen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen tässä maassa. Siksi he haluavat lakkauttaa demokratian voidakseen toteuttaa tämän tuhoamisprojektinsa kansalaisten voimatta vaikuttaa asiaan vaihtamalla hallitusta vaalien kautta.


maanantai 8. helmikuuta 2010

Tietokonekurssi ja nettipysäkkejä arabiaksi

Turun kaupunginkirjasto tiedottaa:

8.2.2010

Tietokonekurssi ja nettipysäkkejä arabiaksi

Opastusta tietokoneen käyttöön arabiaksi pääkirjastossa

Said Sabir, Turun ammattikorkeakoulun kansainvälisen IT-linjan opiskelija opastaa tietokoneen käytössä Turun pääkirjastossa. Kurssi on maksuton ja tarkoitettu aloittelijoille.

Kurssin aikataulu:

15.2. 2010 Wordin alkeet


15.3. 2010 Internetin alkeet


12.4. 2010 Sähköpostin peruskäyttö


10.5.2010 Tiedonhaku Internetistä

Aika: klo 16.00 – 17.30

Pääkirjasto / Kokoustila 1, Linnankatu 2


Kurssille mahtuu 8 henkilöä.

Ilmoittautuminen 10.2.2010 mennessä: margit.lindqvist(a)turku.fi

Avoimet nettipysäkit arabiaksi lähikirjastoissa

Miten tietokonetta käytetään? Miten haetaan tietoa Internetistä? Miten luodaan sähköpostiosoite ja lähetetään sähköpostia? Tule kysymään ja saamaan opastusta tietokoneen peruskäytössä Nummen ja Varissuon kirjastoon. Opastajana toimii Said Sabir

Jos sinulla on oma kannettava tietokone, voit ottaa sen mukaan.

Opastus on kaikille avointa ja maksutonta.

Nummen kirjasto, Töykkälänkatu 22

1.3.2010 klo 17-19


29.3.2010 klo 17-19


26.4.2010 klo 17-19

Lisätietoja: nummi(a)turku.fi

Varissuon kirjasto, Nisse Kavon katu 3

8.3.2010 17-19


19.4.2010 17-19


3.5.2010 17-19

Lisätietoja: outi.sissala(a)turku.fi

In Arabic

Tietokoneopastus järjestetään osana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa monikulttuurista kir-jastoa kehittävää OpenZone -projektia (2008-2011), jota toteutetaan yhteistyössä Turun ammatti-korkeakoulun ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa.


Sivua viimeksi päivitetty 8.2.2010 14:30 ja sivu on julkaistu 1.2.2010 13:05


maanantai 23. marraskuuta 2009

Egyptiläinen lehti: Muuttakaa Suomeen, eläkää ilmaiseksi suomalaisten kustannuksella

Egypt Today:

Welcome to Finland

While Egyptians in some European countries face racism, Islamophobia and isolation, those in Finland enjoy a warm welcome.

Aside from blonde, Barbie-like women, freezing cold weather and Nokia mobile phones, there is little the general public associates with Finland. Yet, the small country — 338,000 square kilometers — with a population of 5.3 million has a lot to offer tourists and immigrants with an interest in Finnish-Arab trade and cultural exchange.

Among European countries, Finland is remarkable for its tolerance of ethnic and religious minorities, thanks to the government’s clear and strictly implemented laws of equality and the people’s generally curious and friendly nature.

...

The government also provides immigrants with a free home, health care for their family and education for their children. In addition, they get a monthly stipend of 367 per adult to cover expenses until they start earning their own living. The government is able to pay for these services due to a progressive tax rate that can exceed fifty percent of a person’s income. Even so, officials at the Ministry of Foreign Affairs expressed that Finland needs immigrants and that, in the long run, they are not a burden on society.

Kawther Mohamed, 42, who came to Finland one year ago to escape political instability in Iraq says, “All the other European countries locked the door in our face and, to be honest, we tried living in one Arab country and we weren’t treated very well.”

Suomea siis esitellään Egyptissä jonain paratisiina, jonne egyptiläisten ja muiden arabien kannattaa muuttaa elääkseen ilmaiseksi suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Suomea pidetään sinisilmäisten hölmöläisten maana, jonka asukkaat ottavat avosylin vastaan muiden eurooppalaisten hyljeksimät muslimit. Muut Euroopan maat suhtautuvat nuivasti muslimeihin eivätkä halua ottaa enää lisää maahanmuuttajia muslimimaista. Jopa arabimaat suhtautuvat toisista arabimaista tulleisiin maahanmuuttajiin nuivemmin kuin suomalaiset. Suomi on siis hyväuskoisten hölmöläisten maa, jonne kaikki arabit, somalit ym. muslimit ovat tervetulleita.

Somalian Abdinasir Mohamed Ali, 41, head of Al-Rabeta Al-Islamia Fe Finlanda (The Islamic Association in Finland), says that as long as Muslims or minorities don’t break the law, they will be treated well.

The association was established in 1987 and regulates Finland’s 40 mosques, providing services such as Arabic and Qur’an lessons with the help of 1,200 member volunteers. According to the association’s records, there are approximately 40,000 Muslims in Finland.

Muslimien määrä Suomessa on monikymmenkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Suomessa oli 20 vuotta sitten vain noin tuhat muslimia.


Ali says approximately 2,000 Finnish people have converted to Islam over the past 20 years, the majority in the past two years, and most of them are Finnish women married to Muslim men.

Sairaita ämmiä.
Finland native Marika Edom, 44, who converted to Islam a year and a half ago says, “Now that I’m a Muslim, I feel more complete - I used to feel empty before. I have more friends now than I ever had before. I have strong[er] ties with my Muslim sisters than [those] I had with [the so called friends] I used to hang out with at bars.”

Tämä osoittaa, että islamiin kääntyvät suomalaisnaiset ym. länsimaiset naiset ovat mielenterveysongelmaisia, epäsosiaalisia, syrjäytyneitä, heikkoitsetuntoisia, suisidaalisia, depressiivisiä jne.

Mohammed Ahmed, professor emeritus at the University of Joensuu, moved to Finland in 1966 and was surprised by the level of respect he received. “When I first came to Finland [ the university rector] told me ‘It’s an honor for our university to have a person coming from Nasser’s country,’” Ahmed recalls.

Joku hullu suomalainen kommunisti siis toivotti egyptiläisen professorin tervetulleeksi, koska ihaili Neuvostoliiton kanssa liittoutunutta kommunistidiktaattori Nasseria.

Suomalaiset kommunistit ovat tunnetusti maanpettureita. Monikulttuurisuusideologia on kommunismin jatke. Monikulttuurisuusideologia on kommunistien keksintöä. Mokuttajat ovat kommunisteja, maanpettureita, dhimmejä, paskansyöjiä, viidettä kolonnaa.


Ahmed has four children with his Finnish wife, a psychiatrist and expert in trans-cultural marriages. “I’m proud that due to [being raised in two different cultures] our children have a much wider perspective and understanding of the world.”

Tämä on taas tätä monikulttuurisuuspropagandaa.

Miksi suomalaisen naisen ja egyptiläisen miehen lapset olisivat jotenkin parempia kuin suomalaisen isän ja suomalaisen äidin lapset?

Mitä annettavaa egyptiläisellä primitiivisellä, korruptoituneella islamilaisella kehitysmaakulttuurilla on suomalaiselle kulttuurille eli modernille länsimaiselle kulttuurille?

Like many others, El-Said has contemplated returning to his country and his relatives, but says: “It will be tough for my children to adapt and I would actually like them to stay here because the education and health services are excellent.”

Kehitysmaista Suomeen tulleet maahanmuuttajat siis haluavat jäädä tänne saadakseen lapsilleen ilmaisen koulutuksen, julkisen terveydenhoidon ja muita julkisia palveluita.

Tämä merkitsee hyvinvointivaltion alasajoa maahanmuuton vuoksi, koska maahanmuuttajien nettomääräinen kontribuutio yhteiskuntaan on negatiivinen: maahanmuuttajat kuluttavat veronmaksajien rahoja sosiaaliturvan, julkisen terveydenhoidon, koulutuksen, lastentarhojen ym. julkisten palveluiden muodossa paljon enemmän kuin maksavat veroja.

Maahanmuutto siis tuottaa tappiota Suomelle.

Mitä enemmän Suomeen tulee maahanmuuttajia, sitä vähemmän verovaroja riittää suomalaisten kouluihin, lastentarhoihin, vanhainkoteihin, eläkkeisiin jne.

Maahanmuuttajat nielevät suomalaisten veronmaksajien rahoja, jotka on tarkoitettu suomalaisen hyvinvointivaltion ylläpitämiseen.

Hyvinvointivaltiota leikataan maahanmuuttajien aiheuttamien ylimääräisten kustannusten vuoksi. Mitä enemmän Suomessa on maahanmuuttajia, sitä huonommat hyvinvointivaltion palvelut meillä on. Mitä enemmän tänne tulee maahanmuuttajia, sitä huonommaksi muuttuvat suomalaisten koulut, lastentarhat, vanhainkodit, sairaalat, terveyskeskukset, kirjastot ym. julkiset palvelut.

Khadr says what he likes most about Finland is the tolerance of ethnic minorities. “A prosecutor here in Finland charged a Finnish person just because his writings are insulting to Islam. The man wasn’t charged by an Arab or a Muslim or a Middle Eastern — he was charged by a Finnish official. This is amazing,” he says.

Minunkin mielestäni on todella ihmeellistä ja hämmästyttävää, että suomalainen viranomainen nostaa syytteen suomalaista yksityishenkilöä vastaan tämän kirjoittamien islam-kriittisten tekstien vuoksi.

Tämä on maanpetos, dhimmiyttä, sensuuria, demokratian vastaista islamilaista diktatuuria.

Khadr is referring to the case last August when Finnish Prosecutor Simo Kolehmainen filed charges against Jussi Halla-aho for “publicly defaming Islam in his writings and blogging,” according to Finnish papers. While many online activists considered it oppression of freedom of expression, many people interviewed for this story said they were relieved as they think Halla-aho’s writings could lead to unwanted disharmony in their country.

Nämä "monet haastatellut" olivat mielipuolia, jotka toimittaja Ella Airas oli tarkoitushakuisesti valinnut Ylen propagandaohjelmaan edustamaan dhimmejä.

Education is mandatory and free, as are meals, transportation and school supplies. Jari Koivisto, education counselor at the National Board of Education, says that equality among all students regardless of their age, sex, economic background or native language is guaranteed. “We are doing the best we can to integrate foreign students in our education system,” Koivisto says.

Ulkomaalaistaustaiset oppilaat tietysti aiheuttavat suuria kustannuksia koulujärjestelmälle ja heikentävät koulutuksen laatua.

There are 40 religions and 42 languages taught at schools to meet students’ needs, with a particular emphasis on language learning. Foreign students learn Finnish and Swedish, but also get professional teachers to help them master their mother tongues.

Arabian, somalin, kurdin, turkin, persian, urdun ym. kehitysmaakielten opettaminen kehitysmaalaistaustaisille oppilaille suomalaisten veronmaksajien rahoilla on tietysti täysin turha menoerä suomalaisten veronmaksajien kannalta.

Tämä heikentää suomalaisille lapsille ja nuorille tarjottavan koulutuksen laatua nielemällä määrärahoja. Jokainen euro ulkomaalaisten lasten äidinkielenopetukseen on euro pois suomalaisten lasten koulutuksesta.

Tämä ei tietenkään maanpetturien mielestä ole mikään ongelma.

There are 40 religions and 42 languages taught at schools to meet students’ needs, with a particular emphasis on language learning. Foreign students learn Finnish and Swedish, but also get professional teachers to help them master their mother tongues.

Neljäkymmentä (40) uskontoa ja neljäkymmentäkaksi (42) kieltä.

Suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Mitä vittua?

Kuka hullu on keksinyt tämän systeemin?

Kuka mielipuoli on vastuussa siitä, että Suomessa opetetaan ulkomaalaisille lapsille 40 uskontoa ja 42 kieltä suomalaisten veronmaksajien rahoilla?!

Päitä vadille!!

Ketkä poliittiset päättäjät ovat vastuussa tästä? Ketkä ovat eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa päättäneet tuhlata suomalaisten veronmaksajien rahoja kymmenien vieraiden kielten ja kymmenien uskontojen opetukseen kehitysmaista kotoisin oleville maahanmuuttajalapsille?

Jokainen, joka kannattaa tuollaista systeemiä, on maanpetturi.

Kukaan, joka on kannattanut tuollaista päätöstä, ei ole kelvollinen Suomen eduskuntaan tai Suomen hallitukseen tai yhdenkään suomalaisen kunnan kunnanvaltuustoon.

Education Minister Henna Virkkunen estimates that 20 percent of students study abroad and says the target is for all students to have worked or studied abroad by 2015.

Opetusministeri Henna Virkkunen on mielipuoli.

Suomalaisten nuorten ulkomailla opiskelemisen hehkuttaminen jonain itseisarvoisena kulttuurisena rikkautena on samanlaista sairasta monikulttuurisuusideologiaa kuin ulkomaalaisten opiskelijoiden itseisarvoinen haaliminen Suomeen.

On aivan järjetöntä asettaa tuollaista tavoitetta, että 100 % suomalaisista nuorista opiskelisi ulkomailla. Ei se ulkomailla opiskeleminen ole mikään itseisarvo kenenkään täysjärkisen mielestä. Ulkomailla opiskelun pitäisi tuottaa jotain hyötyä. Se ei todellakaan tuota kaikille suomalaisille opiskelijoille. On järjetöntä asettaa ulkomailla opiskelua itseisarvoiseksi tavoitetteeksi.

Se, että opetusministeri Henna Virkkunen pitää sitä itseisarvona, osoittaa, että opetusministeri Henna Virkkunen on monikulttuurisuusideologian aivopesemä mielipuoli.

The Egyptian Antiquities Information System (EAIS) launched in 2000 is a joint project between the Egyptian Ministry of Culture and Finnish Ministry of Foreign Affairs. The project, which is managed by the Supreme Council of Antiquities and Finnish Environment Institute, aims to preserve Egyptian antiquities and improve Egyptian cultural heritage management. Riita Teiniranta, geographical information specialist at the Finnish Environment Institute, says that the project has gathered information that has helped the Supreme Antiquities Council preserve many monuments, tourist areas and sites that were threatened by misuse, lack of awareness and lack of recent documentation and mapping. Finland has invested 2.9 million (LE 23.8 million) and Egypt 390,000 (LE 3.2 million) into the project.

Suomen hallitus siis tuhlaa kolme miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja egyptiläisten nähtävyyksien ylläpitoon.

Egyptin valtio itse käyttää samaan tarkoitukseen vajaat 400.000 euroa.

Millä perustellaan se, että egyptiläisten nähtävyyksien ylläpitoon käytetään suomalaisten veronmaksajien rahoja?

Kuka vitun hullu on vastuussa tästä?

Kuka on vastuussa siitä, että suomalaisten veronmaksajien rahoja tuhlataan moiseen?

Summa summarum: tämän egyptiläisen lehden artikkeli esittää kauhukuvan siitä, mihin Suomessa nykyisin vallitseva monikulttuurisuususkonto johtaa.

Suomalaiset mielipuolet, maanpetturit, dhimmit houkuttelevat Suomeen satojatuhansia maahanmuuttajia muslimimaista ja muista kehitysmaista.

Suomalainen hyvinvointivaltio houkuttelee kehitysmaalaisia maahanmuuttajia kuin hunajapurkki kärpäsiä.

Vain mielipuolet ja maanpetturit voivat pitää tätä hyvänä asiana.

P.S.

Kannattaa vilkaista tätä artikkelia koskevaa keskustelua Uuden Suomen kommenttipalstalta.

Mainokset purevat

Suomihan on jo todettu eniten pakolaisille maksavaksi maaksi koko EU:ssa, joten tieto kiirii ja halukkuus Suomeen tuloon lisääntyy.

Astrid Thorsille työllistävä vaikutus, kun pian tarvitaan pakolaiskeskuksia lisää ja paljon. Myöhemmin myös moskeijoita.

Hyväntahtoisten hölmöjen maa

Otsikon mukaisesti ja Kari Suomalaista peesaten. Maineemme kiirii jo kansainvälisillä tantereilla.

Suomi-brändi paranee

Valtionapua nauttivien kansalaisjärjestöjen vuosien järjestelmällinen työ tuottaa tulosta. Mediassa ei ole enää karisuomalaisia, virkamiehissä ei eilakännöjä eikä ministereissä karirajamäkiä.

Mutta tuoko tämä lehtijuttu riittävästi lisää asiakkaita hyvinvointiklusterillemme? Pitäisi varmaan ostaa kokosivun mainoksia suurimmista Lähi-idän ja Afrikan lehdistä. Ja jakaa Somaliaan lentolehtisiä, joissa korostetaan Suomen ylivoimatekijöitä. Lisäksi vihjepalkkiojärjestelmä jo Suomessa asuville maahanmuuttajille, jotka hankkivat lisää väkeä maahamme.

It takes all sorts

Tosiasiahan on, että Suomessa ei ole mitään maahanmuuttopolitiikkaa eikä minulla ole ainakaan tiedossa, että sellaista olisi edes tekeillä. Saksan hallitus mm pyrkii tehostamaan omaa linjaansa sopeuttamispolitiikan selkeyttämisellä (Der Spiegel tänään) ja saattamaan myöskin maahanmuuttajat sitoutumaan tiettyihin pelisääntöihin.

Meillä eniten vaikuttavat vallanpitäjien "mitääntekemättömyys". Meillähän on oikein maahanmuuttoministeri. Sen lisäksi toimenpiteitä vaadittaisiin mm sisäministeri Holmlundilta (hiljaista on). Epäkohtia on runsaasti eikä yksikään poliitikko suostu asioista edes keskustelemaan. Aiheesta vaietaan kuin neukkulasta Kekkosen aikaan. Ihmetelkää sitten, kun kaikki ovat jonottamassa "moslem's heaveniin".

Hienoa!

Aivan upeaa lukea kuinka Suomea arvostetaan maailmalla!

Tämä todellakin on universumin paras paikka nimenomaan muslimimaahanmuuttajille. Hyvä että he vihdoin tiedostavat tämän.

Suomen veronmaksajat kustantavat mielellään maahan saapuvien muslimien asumisen, terveydenhoidon ja koulutuksen mitään erityistarpeitakaan unohtamatta.
Suomalaiset kustantavat nämä tarpeet vaikka velaksi.

Tervetuloa Suomeen!

Näin on

Ja joka tätä meininkiä uskaltaa arvostella leimataan mediassa rasistiksi ja natsiksi, ja jos ei sekään vielä riitä turpaa tukkimaan, niin oikeuslaitos hoitaa jatkotoimenpiteet. Kyllä ne muslimimaissa nauravat meille makeasti. Tämä sinisilmäinen lammaskansa se vain ottaa kaiken paskan niskaansa ilman mitään vastatoimenpiteitä. Edes sen vertaa ei viitsitä tehdä asialle, että vaaleissa käytäisiin äänestämässä jotain muuta kuin näitä nykyisiä valtapuolueita. Jupistaan vaan keskustelupalstoilla, kodeissa ja kapakoissa.

Mahtavaa.

Mahtavaa. Valtava työllistävä vaikutus: pakolaiskeskukset, asuntolat, sosiaaliviranomaiset, tulkit, poliisit, lakimiehet, vähemmistövaltuutetut yms., kouluavustajat, kotouttajat ja sadat projektit, hankkeet ja järjestöt sadoissa kunnissa ja laitoksissa. Puhumattakaan tulevat moskeijan rakentamiset, perheenyhdistämiset ja kasvavat suurperheet yms.

Kymmeniätuhansia työpaikkoja vain 50 000 €/ vuosi per pakolainen. Uusi Nokia on keksitty.

Barbiemaisten blondien naisten kylmä maa

Lehden kirjoitus vaikutti erityisesti vaimoa vailla oleville egyptiläisille miehille suunnatulta. Haastatelluista muslimeista useimpien kerrottiin olevan naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja vielä oli löydetty muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen, joka ylisti elämänsä muuttuneen paremmaksi kääntymisen jälkeen.

Artikkelissa esitetty naiskuvaus tuskin perustui ainakaan Halosen Egyptin vierailuun. Ainakaan minulle ei ole tullut Barbi mieleen Halosen nähdessäni, mutta vika voi toki olla vain minun silmissäni.

Jutussa annettiin hyvin ruusuinen kuva kertomalla Suomessa saatavasta ilmaisesta asunnosta ja muista eduista maahanmuuttajille (ei siis pakolaisille, vaan jokaiselle tänne muuttavalle).

Voisiko mikään olla

Voisiko mikään olla nolompaa Suomen maineen kannalta kuin se, että arabit ylistävät, kuinka Suomessa sensuroidaan islamin arvostelijoita?

Uskomatonta

Mikä helvetti tämän maan virkamiehiä ja poliitikkoja vaivaa, ettei tätä järjetöntä hullutusta lopeteta..?

Kyllä tämä Suomi on mennyt

Halosenpaska kulki kauppamatkustamassa Suomea noille.

Kohta tämä on terroristien paratiisisaari, sehän on se looginen jatkumo.

Äkkiä uudet vaalit!

Tämä hallitus on tehnyt helvetin meille suomalaisille, mutta paratiisin muslimeille.

Suomi on hyvä paikka

Suomi on hyvä paikka muslimeille siksi, että täällä on niin vähän muslimeita.

Demokratiaa on se, että kansa valitsee johtajansa. Mitä se on, kun johtajat valitsevat kansan?

Seuraavissa vaaleissa äänestän kaikkein maahanmuuttovastaisinta ehdokasta. En siksi, että haluaisin kieltää kaiken maahanmuuton vaan siksi, että saataisiin edes jonkinlainen korjausliike aikaan.

Resursseja riittää vieraille


Tämähän oli odotettavissa, niin voimallisesti Suomen päättäjät, oikeuslaitos ja sisäasianministeriö ovat muslimien puolta pitäneet. Kristityt ovat jääneet omassa maassaan eriarvoiseen asemaan. Nyt hommataan maahanmuuttajille jo kansalaisuuttakin helpoimman kautta. Vihreät, kokoomus, keskusta ja SPD, samoin kuin Vasemmistoliittokin ovat syyllisiä. Omat kansalaiset jäävät vaille etuja, joita vieraille tyrkytetään. Omat eivät saa tukea, vaikka pyytäisivät, maahanmuuttajille tuodaan tarjottimella.

Hölmölän väki........!

Tähän juttuun aivan lyhyt kommentti :

Tervetuloa HÖLMÖLÄÄN me kyllä maksamme..mukisematta...!

Hienoa Astrid Thors..

Valtakunnanoikeuteen sinut pitää laittaa...!

Emme ansaitse tällaista hallitusta !

Lyhyessä ajassa Euroopan Japanista on tehty Euroopan Somalimaa. Suomessa on Euroopan suurin somaliyhteisö. Kiitos hallituksen ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin. Ei ihme, että hänen on ollut nyt aluksi pakko sulkea bloginsa törkyviestien takia. Olisikohan viesteissä jotain sanomaa ?

Tutkimuksen mukaan 90 % kansasta vastustaa elintasoshoppaajien maahantuloa. Kuitenkin toiminta laajenee.

Nyt hallitus toteuttaa tuhoa ja hallitse menetelmää. Kuka on antanut Thorsille ja hallitukselle oikeuden tuhota Suomen kansa, kulttuuri, talous, tulevaisuus ja teollisuus? Onko motiivina oma palkka, sidosryhmien saamat rahat vai ongelmien piilotus mediaseksikkäällä asialla?

Kampanja on purrut

Hallituksen, Yleisradion ja (osin) Helsingin Sanomien kampanja "ulkomaalaisvastaisuutta" ja "rasismia" vastaan on näköjään menestynyt erinomaisesti. Vaikka egyptiläislehden kirjoitus olisikin liioitteleva, merkitsee se samaa kuin "Tervetuloa Suomeen, täällä on teille vielä tilaa, rahaa (1400 euroa käteen + asunto, terveydenhoito ym...) ja ystävällisesti suhtautuvia ihmisiä; Länsi-Eurooppa alkaa jo olla meidän, nyt jatkamme eteenpäin koska siihen olemme jo vuosisatojen ajan pyrkineet pyhän kirjamme velvoittamana".

Huonolta näyttää

Huonolta näyttää hyvinvointivaltio Suomen tulevaisuus: islamilaisuuden hallitsematon jalkautuminen Suomeen pelottavine tapoineen ja uskomuksineen, jota suosii suomalaisen median ja "edistyksellisten" harjoittama sananvapauden törkeä rajoittaminen rasismiin vedoten (vrt. noitavainot tai neuvostovastaisuudella pelotteleminen).

Kommunistiyle

Suomi vapaaksi näiden kommunistien ikeestä jotka tällaista aiheuttaa.

Vapaassa maassa jokainen huolehtii itsestään. Turha tulla tänne kerjäämään meidän veroeuroja.

Koko ongelma johtuu sosialistisen yleisradion propagandasta. Koko yle pitäisi lopettaa tai myydä yksityisille ja vapaille kanaville.


Tästä egyptiläisestä lehtijutusta kirjoittaa myös Anne Lempinen Lohjalta artikkelissaan Muslimien maanpäällinen TAIVAS.

Kommentti hommaforumilta:

Jos arabilehti kirjoittaa Suomesta muslimien taivaana, meidän pitää varautua 70 alaikäisen suomitytön raiskaukseen per musutulijamies. Meidän pitää varautua myös siihen, että maksamme suoraan tai epäsuorasti dhimmiveroja. Turvapaikanhakijoiden tukien EU-ennätys kertoo dhimmiydestämme aika lailla...


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Heli Järvinen (vihr) on muslimien orja

Vihreät naiset ry:n puheenjohtaja Heli Järvinen kannattaa islamilaiseen diktatuuriin kuuluvaa sensuuria:

Halla-ahon blogikirjoitukset tarttuivat syyttäjän haaviin Vihreiden naisten tehtyä niistä tutkintapyynnön. Syyte tuli lopulta eri kirjoituksesta, kuin mihin tutkintapyyntö kohdistui. Järjestö on kuitenkin tyytyväinen oikeuden päätökseen.
”Olemme hirveän tyytyväisiä, että oikeudessa on nyt määritelty ne rajat, joiden puitteissa ihmiset voivat kirjoittaa”, sanoo puheenjohtaja Heli Järvinen.

Heli Järvinen (vihr) on siis tyytyväinen siihen, että Suomessa kielletään islamin arvostelu.
Heli Järvinen on seinähullu, dhimmi, maanpetturi, ihmiskunnan vihollinen, muslimien orja, nyrkin ja hellan väliin haluava väkivaltaisille muslimimiehille alistuva sadomasokistinen pervo.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Mika Illman, meet Barbra Streisand



Streisand-efektiksi sanotaan sitä, että yrittämällä sensuroida internetiä sensuroija tulee tuoneeksi valtavasti lisää julkisuutta sensuurin kohteelle:

Streisandin ilmiö on internetilmiö, jossa julkaistun tiedon poistoyritykset johtavat tiedon saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun.

Ilmiö on nimetty yhdysvaltalaisen Barbra Streisandin mukaan. Vuonna 2003 Streisand yritti juridisin keinoin estää häntä koskevien tietojen esittämisen, mutta seurauksena oli että sinänsä mitätön asia sai runsaasti julkisuutta.

John Gilmore on kuvannut ilmiötä sanomalla: "Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja uudelleenreitittää sen ympäri."

Mika Illman tuli aiheuttaneeksi Jussi Halla-ahoa koskevan Streisand-ketjureaktion yrittämällä sensuroida Halla-ahon kirjoituksia.

Kopioin nyt Lotta Rotia ja Jussi Halla-ahoa ja suosittelen samaa kaikille sensuurin vastustajille:



Aloittakaamme veret seisauttavalla juridisella argumentilla, jota käytettiin Suomessa, sekulaarissa oikeusvaltiossa, vuonna 2009:

Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.

Julkaisen tässä myös kokonaisuudessaan Jussi Halla-ahon tuomioon uskonrauhan rikkomisesta johtaneen kirjoituksen, jonka käräjäoikeus määräsi hänet poistamaan yleisön saatavilta.

Muutama täky Illmanin Mikalle

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset "törkeän kunnianloukkauksen" kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa "täyttyi" Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan "neekereistä" (vaikka "neekeri" ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että ...

a) ... koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) ... Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

"Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa."

JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

- Jussi Halla-aho, 5.6.2008

Toistan vielä tässä kohdan, josta langetettiin tuomio:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Lotta Roti, Inkoo, 8.9.2009

PS. Jos logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla olisi todellista merkitystä uskonnollisista asioista käytävässä keskustelussa, jotakuta saattaisi kiinnostaa tämä uutinen eräästä Suomen vaikutusvaltaisimmista imaameista, itsenäisyyspäivän Linnan juhlien vakievieraasta Khodr Chebabista.

PPS. Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

- Euroopan ihmisoikeustuomioistuin



Posted by Lotta Roti