Aamulehti:Taneli Heikka: Kosovo ja Suomi yhtä väkivaltaisia31.12. - 20:38
Poliisilla on kaulassa konepistooli ja diakonilla sokeripala. Punaisiin ja valkoisiin haalareihin pukeutuneita rikospaikkatutkijoita liikkuu autioituneen kauppakeskuksen pihalla. On suomalainen uudenvuodenaatto.
Mistä tämä meille tuli, onko se ollut täällä aina? Onko tämä joukkomurha erilainen, kun tekijä on syntynyt ulkomailla? Katsotaan pakkasta kylmempiä tilastoja.
EU julkaisi joulun alla Eurosafe-raportin, jonka mukaan Suomi on EU:n neljänneksi väkivaltaisin maa. Edellemme kiirivät vain baltit, perässämme tulevat Unkari, Slovenia, Puola ja Romania. 30 vuoden aikana Suomessa on tapettu 2-3,5 ihmistä vuosittain 100 000 henkeä kohden. Useimmissa läntisen Euroopan maissa luku on noin 1 tai sen alle. Olemme itäinen väkivaltamaa.
Tuliko väkivalta Espooseen siis ulkoa? Jos Kosovon albaani Ibrahim Shkupolli on tullut Suomeen 24-vuotiaana 1990, häntä voidaan pitää suomalaisena. Surmien kulttuurisia juuria etsittäessä Suomi nousee muutenkin vahvana epäiltynä esille. Kosovosta juuria on nimittäin vaikea kaivaa esiin.
Ennen Jugoslavian hajoamissotia henkirikostietoja ei ole, emmekä vielä tiedä Shkupollin nuoruudesta. Sotien ajan Shkupolli eli lännessä. Nykyään Kosovo on yhtä turvallinen tai vaarallinen maa kuin Suomi. Kosovon poliisi ilmoittaa 2,45 henkirikosta, YK "alle kolme" henkirikosta 100 000 ihmistä kohti. Se on paljon, mutta suomalaisittain normaalia.
"Alueella on suhteellisen matala rikollisuustaso ja stereotypiat siitä järjestäytyneen rikollisuuden ja väkivallan pesänä ovat vääriä", YK:n huume- ja rikosvirasto UNODC ilmoitti toukokuussa 2008. Tilanne on parantunut. Trendi on käänteinen Suomessa, jossa henkirikosten määrä kääntyi nousuun vuosina 2007 ja 2008. Tämä ei selity pelkästään Jokelan ja Kauhajoen surmilla.
Suomalainen väkivaltakulttuuri on pysynyt rankkana vuosikymmeniä. Kenties havahdumme sen olemassaoloon nyt, kun murhaaminen on tullut kodin seinien sisältä kouluihin ja kauppakeskuksiin.
Kosovon 2,45 henkirikosta 100 000 henkeä kohden on paljon, mutta suomalaisittain normaalia.
Taneli Heikka
taneli.heikka@almamedia.fiTämä hullu siis väittää olevan
islamilaisen kunniamurhan tehneen kosovolaisen albaanin olevan
suomalainen.
Perusteeksi tälle sairaalle valehtelulle riittää tämän sekopään mielestä se, että kyseinen balkanilainen muslimi oli asunut Suomessa jo pitkään.
Perustelu on helvetin huono.
Ensinnäkään ihmisen etnokulturaalinen tausta ei muutu, vaikka hän asuisi synnyinmaansa ulkopuolella. Ibrahim Shkupolli oli aikuinen mies muuttaessaan Kosovosta Suomeen. Hän oli siis syntynyt ja kasvanut ja varttunut aikuiseksi Balkanilla islamilaisessa kulttuurissa. Hän oli balkanilainen muslimi eikä muuksi muuttunut Suomessa asuessaan.
Toiseksi, lain mukaan hänet olisi pitänyt karkoittaa Suomesta ajat sitten, koska hän oli Suomessa asuessaan toistuvasti syyllistynyt vakaviin rikoksiin. Ibrahim Shkupollin tekemiin murhiin olivat siis syyllisiä nykyiset maanpetokselliset poliitikot ja byrokraatit, jotka hyysäävät ulkomaalaisia rikollisia.
Ibrahim Shkupolli oli sekä etnokulturaalisesti että juridisesti ulkomaalainen, koska pitkäkestoisesta Suomessa oleskelustaan huolimatta hän ei ollut saanut Suomen kansalaisuutta lukuisien rikostensa vuoksi.
Ibrahim Shkupolli oli siis nimenomaan ulkomaalainen rikollinen.
Tämä hullu Taneli Heikka yrittää kuitenkin väittää, että ulkomaalainen rikollinen on muka jotenkin suomalainen.
Tällainen sairas valehtelu on fanaattista propagandaa, jossa tosiasiat kiistetään epätoivoisella vimmalla. Tosiasiat nimittäin ovat ristiriidassa monikulttuurisuususkovaisten
Teletubby-utopioiden kanssa.
Kun todellisuus on erilainen kuin huumehoureinen hallusinaatioutopia, fanaatikko ryhtyy itsepäisellä, epätoivoisella vimmalla kiistämään tosiasioita, itkien ja jalkaa polkien ja kiukkuisesti inttäen.
Suomalaisuutta vihaavat maanpetturit, kulttuurisen itseinhon vallassa olevat suomalaiset perverssit kansallisen itsemurhan kannattajat haluavat tuhota Suomen tuomalla tänne satojatuhansia tai miljoonia sosiokultuuraalisesti ja geneettisesti sopeutumiskyvyttömiä ihmisiä, kuten muslimeja ja neekereitä.
Älyllisesti ja tiedollisesti pikkulapsen tasolla olevat kukkahattutädit eli "rasismia" vastustavat, "suvaitsevaiset" toimittajat ja kolumnistit (
Taneli Heikka, Kaarina Hazard, Helena Liikanen jne.) luulevat maahanmuuttajien olevan tuollaisia iloisia erivärisiä hahmoja, jotka leikkivät kiltisti keskenään.
Kun nämä halinallet eivät sitten käyttäydykään yhtä kiltisti kuin tuollaisten sädekehä päänsä päällä kävelevien toiseudenihailijoiden huumehoureisissa Teletubby-utopioissa, nämä moraalista ylemmyyttä säteilevät muslimien ja neekerien ihailijat ryhtyvät syyttämään
SUOMALAISIA MIEHIÄ ulkomaalaisten tekemistä rikoksista.
Näin on tehnyt mm. maahanmuuttoministeri Astrid Thors väittäessään, että muslimimaahanmuuttajien tekemät kunniamurhat johtuvat suomalaisten lestadiolaisten miesten tavasta alistaa vaimojaan.
Nyt sitten Aamulehden Taneli Heikka on mennyt samalle linjalle valehdellessaan, että balkanilaisen muslimin tekemä islamilainen kunniamurha on muka SUOMALAISEN MIEHEN tekemä suomalainen rikos.
Hyi saatana.
Irtisanokaa Aamulehden tilauksenne välittömästi.
Ilmoittakaa puhelimitse Aamulehden päätoimitukseen syynne tilauksen irtisanomiseen.
Keskustelua Aamulehden yleisökommenttipalstalta:
Ihmisen täytyy olla aivan saatanan tyhmä ja totaalisen tietämätön maailman menosta, jos luulee Kosovon kaltaisen väkivaltaisen ja sekasortoisen kehitysmaan "tilastojen" olevan edes lähestulkoon luotettavia tietoja.
Mitä liikkuu sellaisen ihmisen päässä, joka ei tajua sisällissodan ja kansanmurhan kourissa äskettäin olleen maan "valtiovallan" olevan rikollinen, korruptoitunut taho?
Tuollaisia infantiileja imbesillejä on Suomen suurimpien sanomalehtien kolumnisteina ja toimittajina.
Heille maksetaan palkkaa siitä, että he kirjoittavat lastensatujen tasoisia Teletubby-tarinoita eriväristen iloisten hahmojen rauhanomaisesta rinnakkaiselosta.
Mitä vittua? Miksi Suomessa ei ole yhtäkään sanomalehteä tai tv-uutistoimitusta, joka palkkaisi täysjärkisiä aikuisia ihmisiä tekemään realistisia uutisia?
Kun fantasiat ulkomailta tulleiden rikollisten ihanuudesta murenevat, alkaa selittely: suomalaisuudessahan se syy onkin ja Kosovo on rauhan tyyssija. Ainiin, varmaan syy on myös ruotsalaisuudessa, Ruotsissa asuvat balkanilaiset kun ovat merkittäviä aseellisten ryöstöjen tekijöitä naapurissa. Ovat oppineet ruotsalaisilta huonot tapansa.
Lähettäjä: Erasmus | pe 1.1 klo 16:40
http://www.unodc.org/documents/data-and-analysis/Balkan_study.pdf
eikä mitään wikisivuja. Selviäisi vähän sinullekin, mistä ne rikostilastot on koottu ja kuinka vertailukelpoisia ne ovat vaikka Suomen tilastoihin. Taitaa kuvitelmat karsiutua?
Lähettäjä: Erasmus | pe 1.1 klo 16:42
Ainakin 70% Espoon raiskauksista on tätä nykyä ulkomaalaistaustaisten tekemiä.
Lainaus Seura-lehdestä vuodelta 2008, artikkeli "Kaikilla kielillä EI":
"Viime vuonna poliisin tietoon tulleista raiskauksista oli epäiltynä 475 miestä. Heistä joka viides, 20%, oli ulkomaalaistaustainen. Helsingissä ulkomaalaisten osuus oli 50%. Espoossa ulkomaalaisten osuus oli 70%."
Tanelin kannattaisi myös miettiä, kuinka vertailukelpoisia kosovolaiset ja suomalaiset tilastot keskenään ovat.
Lähettäjä: VanDerVaart | pe 1.1 klo 19:48
Voitko täsmentää UNODC:n raporttia koskevaa kritiikkiäsi? Olen lukenut dokumentin. Käsittääkseni se on luotettavinta tietoa, mitä meillä on alueen rikollisuudesta, ja tilastollisesti vertailukelpoista muun Euroopan kanssa. Tietysti voidaan arvella, että tieto on keräysvaiheessa systemaattisesti väärennettyä, ja että tämä on tapahtunut orkestroidusti koko Balkanilla ja muualla Kaakkois-Euroopassa niin, että alueen rikostilastot on saatu yhtäaikaisesti laskuun. Aika epätodennäköiseltä se silti tuntuu.
Suomen väkivaltajohtajuutta länsimaissa ei myöskään voi selittää pois millään tilastoharhalla.
Lähettäjä: Taneli Heikka | pe 1.1 klo 19:55
Lähettäjä: Jussi Halla-aho | pe 1.1 klo 20:00
Ei kukaan täysijärkinen ihminen voi pitää... Ei toisessa maassa asuminen tee kenestäkään sen etniseen ryhmään kuuluvaa.
Taas media koettaa syyllistää suomalaisia teosta, jonka teki ulkomaalainen. Josko pidättäydyttäisiin faktoissa?
Fakta 1: Murhaaja oli ulkomaalainen.
Fakta 2: Murhaajaa ei ollut karkotettu, vaikka hän oli moninkertainen rikollinen jo ennen murhia. Fakta 3: Viisi suomalaista eläisi yhä, jos murhaaja olisi karkotettu.
Murhiin oli vain yksi syyllinen: Ibrahim. Hänen tekonsa tosin mahdollisti Suomen viranomaisten löysä karkotuspolitiikka.
Lähettäjä: Isänmaanystävä | pe 1.1 klo 23:0
Murder rates in the province of Kosovo have also been in decline, dropping by 75% in five years. Based on population projections from a 2001 estimate made by OSCE (2.4 million), the police recorded rate today is under three per 100,000. As in Albania, there may be some under-reporting, and according to the 2007 Progress Report on Kosovo by the European Commission, the format and the content of key crime data are inconsistent at regional and central level.
But the Kosovo Police Service is receiving highly competent help from international experts, and it is unlikely that many murders are missed, given the proliferation of security personnel.
If anything, the rate of under capture should be declining, meaning the nominal decline could actually be concealing an even more dramatic decrease.
Eli tilastot ovat epäluotettavia ja tutkimuksen tekijä arvelee/toivoo että rikollisuus saattaa kuitenkin olla laskussa.
Selvää tietenkin on että jos tuo raportti pitää paikkansa niin voimme alkaa palauttamaan Kosovon albaaneja turvalliseen maahansa, perusteita turvapaikkaan kun ei enää ole. Toki jos ovat saaneet kansalaisuuden tai heillä on suomessa syntyneitä lapsia niin voivat jäädä Suomeen.
Lähettäjä: Afrost | la 2.1 klo 10:50
Toimittaja on selvästi viettänyt aikaa Kosovossa ja nähnyt kuinka turvallinen paikka se loppujen lopuksi on.
Otettiinko euroraporteissa huomioon se, etteivät viranomaisten raportit välttämättä ole tekemisissä realismin kanssa? Kosovo on erittäin korruptoitunut maa ja hakee vielä paikkaansa maailmankartalla. Järjestäytynyt rikollisuus kukoistaa ja paikalla on ainakin kolme eri poliisiorganisaatiota.
Lähettäjä: Sikari | la 2.1 klo 11:40
Ja tuskin tämä tästä yhtään sen turvallisemmaksi muuttuu ilman tekoja.
Lähettäjä: | la 2.1 klo 12:31
Lähettäjä: Nimimerkki | la 2.1 klo 12:31
Sinänsä Shkupollin tapauksessa ei ole mielekästä vertailla rauhanajan rikostilastoja (eikä etenkään tässä tapauksessa viime vuosien). Shkupollin taustoista tiedetään varmuudella seuraavaa:
- Sisäministeriön mukaan Shkupolli tuli Suomeen 1992. Silloin Suomessa säädettiin laki, jonka turvin Jugoslavian sotaa paenneita pääsi Suomeen.
Shkupolli tuli Suomeen siis noin 26-vuotiaana.
- 1990-luvun alkupuolella Shkupolliin tutustunut nainen (ei ex-naisystävä) kertoo seuraavasti: "...mieleen jäänyt asia oli, että hän sanoi olleensa sotilas."
(Länsi-Savo 2.1.2010)
- Surmattu naisystävä kertoi lähestymiskieltopyyntöön ja Kosovon sotaan (1996-1999) liittyen: "Minun tietojeni mukaan hän lähti sinne taistelemaan Kosovon puolesta.
- Nelosen uutisissa Mitrovicassa 2008 haastateltu Shkupolli ei kysyttäessä kiistänyt osallistuneensa sotaan.
(IS 2.1.2010/Nelonen)
Jos sotaakäyvistä maista otetaan tänne henkilöitä, on selvä että mukana tulee postraumaattisesta stressistä kärsiviä ihmisiä ts. mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä.
On myös selvä, että mukana on sotarikoksiin syyllistyneitä ja tämän takia maastaan paenneita (mitä Porvoossa selvitellään).
Shkupollin rikostaustan huomioonottaen ei olisi ihme, vaikka hänkin olisi ottanut osaa sotarikoksiin, mutta tämä tuskin selvinnee koskaan.
Aiheesta liikkuu internetissä huhuja, jotka voivat olla myös disinformaatiota. Kosovon sisäministeriöstä saadaan tuskin on apua, sillä UCK:n riveissä taistelleet lienevät kansallissankareita.
Yhtäkaikki, jos epästabiileilta alueilta otetaan Suomeen pakolaisia joudumme myös hyväksymään sen, että myös me maksamme humanismista hinnan jos toisen.
Lähettäjä: Osmo | su 3.1 klo 22:57