sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Päivi Lipponen valehtelee taas

Kirjoitin äskettäin, että kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) saa kaikki tietonsa yhteiskunnallisista asioista pelkästään tv-uutisista.

Päivi Lipponen ottaa todesta tv-uutisissa mainitut perusteettomat arvaukset "rasistisen rikollisuuden" lisääntymisestä ja "nettirasismin" uhkasta "arjen turvallisuudelle".

Päivi Lipponen ei edes tajua, mikä on rikos ja mikä ei. Hän puhuu sellaisten ihmisten "kiinniottamisesta", jotka eivät ole tehneet mitään rikosta.

Kansanedustajat ovat lainsäätäjiä, joten kansanedustajan tietämättömyys voimassaolevasta laista on aivan erityisen vaarallista, paljon vaarallisempaa kuin yksityisen kansalaisen tietämättömyys.

Jos lainsäätäjä ei edes tiedä olemassaolevien lakien sisältöä, uusien lakien säätäminen eduskunnassa perustuu ilmeisesti täydelliseen tietämättömyyteen vallitsevan oikeusjärjestelmän perusperiaatteista.

On äärimmäisen vaarallista yhteiskunnan kannalta, että lainsäätäjät itse eivät tiedä laeista mitään. Päivi Lipponen on juuri tällainen lainsäätäjä, joka ei ymmärrä voimassaolevia lakeja eikä koko lainalaisen yhteiskuntajärjestelmän perusperiaatteita.

Päivi Lipponen on vaaraksi demokratialle. Demokratia ei voi toimia, jos kansanedustajat eli kansan valitsemat lainsäätäjät eivät tajua lainsäädännön perusperiaatteista yhtään mitään.

Päivi Lipponen on juuri tällainen. Päivi Lipposen toiminta Suomen eduskunnassa on ristiriidassa Suomen perustuslaillisen demokratian kanssa, kuten käy ilmi hänen puheestaan hallituksen kyselytunnilla.



Päivi Lipponen on äskettäin päästellyt suustaan kaikenlaisia sammakoita myös Helsingin Sanomissa julkaistussa poliittisessa esseessään:






Maahanmuuttajista odotetaan Suomen vinoutuneen ikärakenteen oikaisijoita ja vapautuvien töiden tekijöitä. Väitämme, ettei Suomi ole vielä valmis ottamaan vastaan maahanmuuttajia, sillä muuttajia ei hyväksytä yhteiskunnan tasavertaisiksi jäseniksi. Kotouttaminen vie aikaa, ja sen kuluessa tulijat on saatava kantaväestön kanssa samalle viivalle paitsi lainsäädännön tasolla myös arjessa.

...

Suomen on panostettava maahanmuuttajataustaisten ihmisten kotouttamiseen enemmän, jotta heistä tulisi täysivaltaisia kansalaisia. Lisäksi on tärkeätä tukea maahanmuuttajataustaisten kansalaisten poliittista osallistumista ja valintaa poliittisiksi päättäjiksi.

Suomen väestönkasvusta 56 prosenttia on maahanmuuton synnyttämää. Vuonna 2006 muuttajista yli puolet saapui EU:n alueelta, noin 17 prosenttia Aasiasta, 11 prosenttia Venäjältä ja seitsemän prosenttia Afrikasta. Muuttajat ovat parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Valtaosa heistä asettuu asumaan pääkaupunkiseudulle.

Jos muuttajien kotouttaminen epäonnistuu, hinta on kova. Ruotsissa on lähiöitä, joissa harva asukas puhuu ruotsia. Ruotsalaiset ovat joukkopaenneet kaupunginosasta. Tilalle ovat tulleet maahanmuuttajat, jotka ovat eristäytyneet valtaväestöstä. Lapset perivät työttömien vanhempiensa turhautumisen. Perheiden aika kuluu katsomalla kotimaan televisio-ohjelmia lautasantennin avulla. Vanhemmat eivät saa osaamistaan vastaavaa työtä, siihen liittyviä tuloja eivätkä yhteiskunnallista asemaa. Tätä sosiaalista alenemista he eivät ehkä osanneet aavistaa kotimaassaan.

Euroopassa maahanmuuttajien määrän kasvu on synnyttänyt siirtolaisvastaisia puolueita, jotka ovat menestyneet myös vaaleissa, kuten viimeksi tapahtui Italiassa. Julkisessa keskustelussa maahanmuuttajat on nähty herkästi uhkana, joka synnyttää työttömyyttä ja romahduttaa maan hyvinvoinnin. Tutkimusten mukaan uhkakuvat eivät pidä paikkaansa.

...

Suomalaiseen kotouttamispolitiikkaan on saatava radikaali muutos. Meidän on ymmärrettävä, että maahanmuuttajat eivät tule Suomeen tyhjänä tauluna, jolle vasta me kerromme, mitä on tieto ja viisaus. Meidän on osattava paremmin hyödyntää sitä, mitä heillä olisi annettavana, jotta voimme rakentaa yhdessä parempaa kansalaisyhteiskuntaa.

Muuttajat saapuvat perheen kanssa. Päiväkotien ja koulujen henkilökunta on saatava tiiviimmin mukaan kotouttamistyöhön, sillä he kohtaavat eturintamassa maahanmuuttajalapset. Kun ummikko lapsi lähetetään luokkaan, jossa opettajan odotetaan opettavan lasta, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan, tilanne on haastava sekä opettajalle että oppilaalle.

Meidän suomalaisten on tehtävä työtä omien asenteidemme kanssa. Päiväkotien ja koulujen koulunkäyntiavustajien ja opettajien virat on avattava paremmin myös maahanmuuttajataustaisten ihmisten haettaviksi. Ihmisten lähtömaassaan suorittamat tutkinnot voidaan muuntokoulutuksen avulla hyväksyä virkoihin kelpoisuuden antavina tutkintoina. Työhönottotilanteessa on noudatettava reiluja sääntöjä. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä on palkattava poliisin ja pelastuslaitoksen palvelukseen.

Lapset ja nuoret on saatava viihtymään yhdessä myös vapaa-ajalla. Tällä hetkellä nuoret eriytyvät ryhmiin oman kulttuuritaustansa mukaan. Urheiluseurojen työtä monikulttuurisuuden puolesta on tehostettava. Helsingin kaupungin on urheilutilojen ja taloudellisten tukien jaossa otettava huomioon urheiluseuran nuorisotyö monikulttuurisuuden hyväksi.

...

MIRJA TALIB

PÄIVI LIPPONEN

Talib on kasvatustieteen tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti. Lipponen on filosofian tohtori ja sosialidemokraattien kansanedustaja.




Kirjoitusta kommentoitiin HS:n keskustelupalstalla mm. näin:










Nichts neues

Arthur

11.5.2008 11:57


Koomisuudessaan ja osin myös liikuttavuudessaan näiden tätien kommentit menevät osastoon "aliavaruuslähetys Orionin tähtisumusta". Niin paljon heidän "ajattelunsa" eroaa Maan ihmisten kanssa useimmiten sovellettavasta logiikasta.


On pakko olla niin, että joillekin ihmisille omien aistien havainnot - jotka he kykenevät myös sanoiksi puhemaan - eivät missään maailman tilassa tule todistamaan, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa sinänsä olisi mitään vikaa. Joillekin ei millään juolahda mieleen, että koko monikulttuurisuus ajatusta voisi - vaikka ihan systemaattisuuden takia - edes jonkin verran epäillä.


Ehkä kyse on myös osittain humanismin ja ihmisoikeuksien väärin ymmärryksestä ja tietynlaisesta allergisuudesta asiassa. Humanistisesta ihmisoikeuksia kunnioittavasta ajattelusta kun ei suoraan seuraa, että kaikki toimintamallit, kulttuurit, tavat ja arvot olisivat yhtä hyviä. Tämän kyllä tajuaa normaali leikkikouluikäinenkin.


Kaikista monikulttuurisuuden haitoista ja kustannuksista huolimatta meidän on silti tavoiteltava nimenomaan haittoja ja kustannuksia tuottavaa monikulttuurista yhteiskuntaa. Vai pitäisikö sanoa suoraan: tuottaa maahan sellaisia ihmisiä, joita maamme ei tosiasiassa tarvitse.


Mikä pakko näin on toimia? Eikö meidän pitäisi pyrkiä saamaan maahan ihmisiä, jotka tulevat suoraan töihin ja pärjäävät ilman 24/7-periaatteella toteutettua kädestä kiinni pitämistä?












Kehityksen tikapuut on itse rakennettava

Ville V

22.5.2008 23:05


Siirtomaita valloittaneet eurooppalaiset ovat saaneet aikaan paljon pahaa tuhotessaan ja riistäessään vähemmän kehittyneitä kulttuureita. Tällä hetkellä he ovat tekemässä taas yhtä suurta virhettä, kun he siirtävät miljoonia kehittymättömissä kulttuureissa asuvia ihmisiä keskuuteensa "työvoimaksi". He eivät ota huomioon historian antamaa opetusta siitä, että siirtyminen kerralla monta kehitysporrasta ylöspäin ei ole mahdollista.


Kansoista, jotka 150 vuotta sitten hakkasivat rumpuja alkeellisissa viidakkokylissä tuntematta tieteitä, kirjoitustaitoa ja nykyaikaista teknologiaa, ei voi tulla menestyviä insinöörejä ja professoreja sellaisten kansojen keskuuteen, jotka 150 vuotta sitten kehittivät monimutkaisia tieteellisiä teorioita ja kuuntelivat Beethovenin sinfonioita. Kun tällaista kansojen yhdistämistä väkisin yritetään, seurauksena on slummeja ja palavia autoja. Jokaisen kansan on itse rakennettava ne tikapuut, joita pitkin se kiipeää ylös kehityksen portaita.





Nämä kommentit tietysti viittaavat siihen, että yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Lukutaidottomista afrikkalaisista karjapaimenista ei tule biokemistejä. Disney-hahmo Mustakaavun puvussa kaiket päivät kadulla kulkevista islamilaisista naisista ei tule suvaitsevia ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti esimerkiksi esiaviolliseen seksiin, ehkäisyvälineiden käyttöön, paljastavaan pukeutumiseen, homoseksuaalisuuteen, biseksuaalisuuteen, ateismiin, tieteellisiin tutkimuksiin, rationaaliseen ajatteluun, naisten työssäkäyntiin, naisten ja miesten tasa-arvoon jne.

Päivi Lipponen ilmaisee asian näin:



Meidän on ymmärrettävä, että maahanmuuttajat eivät tule Suomeen tyhjänä tauluna, jolle vasta me kerromme, mitä on tieto ja viisaus. Meidän on osattava paremmin hyödyntää sitä, mitä heillä olisi annettavana, jotta voimme rakentaa yhdessä parempaa kansalaisyhteiskuntaa.

Olen toki samaa mieltä Päivi Lipposen kanssa siitä, että ihminen ei ole tabula rasa. Maahanmuuttajat eivät todellakaan tule Suomeen tyhjänä tauluna, vaan he tulevat tänne omien ennakkoasenteidensa, oman maailmankuvansa ja oman osaamistasonsa kera.

Päivi Lipposen mielestä meidän on osattava paremmin hyödyntää sitä, mitä heillä olisi annettavana; nyt Päivi Lipposen pitäisi vain kertoa, että mitä niillä lukutaidottomilla afrikkalaisilla karjapaimenilla tai mustan pussilakanan sisälle piiloutuneilla kymmenen lapsen äideillä sitten muka olisi annettavana suomalaiselle yhteiskunnalle.

Haluaisin, että Päivi Lipponen kertoisi tämän minulle. Oikeastaan haluaisin, että hän kertoisi sen Suomen kansalle. Tähän mennessä en ole kuullut yhdeltäkään monikulttuurisuutta kannattavalta poliitikolta tai byrokraatilta mitään selitystä sille, miksi Suomi tai jokin muu Euroopan maa tarvitsisi afrikkalaisia tai muslimeja.

Päivi Lipponen antaa kuitenkin jotakin osviittaa maahanmuuttajien osaamistasosta ehdottaessaan suojatyöpaikkojen luomista julkiselle sektorille maahanmuuttajia varten:


Päiväkotien ja koulujen koulunkäyntiavustajien ja opettajien virat on avattava paremmin myös maahanmuuttajataustaisten ihmisten haettaviksi. Ihmisten lähtömaassaan suorittamat tutkinnot voidaan muuntokoulutuksen avulla hyväksyä virkoihin kelpoisuuden antavina tutkintoina. Työhönottotilanteessa on noudatettava reiluja sääntöjä. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä on palkattava poliisin ja pelastuslaitoksen palvelukseen.

Tämähän tarkoittaa sitä, että nykyisin maahanmuuttajat eivät ole päteviä lastentarhanopettajiksi, peruskoulujen opettajiksi, koulunkäyntiavustajiksi, poliiseiksi, palomiehiksi tai ambulanssihenkilökunnaksi. Jos maahanmuuttajataustaiset työnhakijat olisivat päteviä, rekrytointikriteereitä ei tarvitsisi muuttaa maahanmuuttajien palkkaamiseksi.

Päivi Lipponen vaatii myös rotukiintiöiden käyttöönottoa veronmaksajien rahoilla kustannettujen urheiluhallien ym. urheilutilojen allokoinnissa ja urheiluseurojen niin ikään veronmaksajien kukkarosta saamien toiminta-avustusten jakamisessa:


Lapset ja nuoret on saatava viihtymään yhdessä myös vapaa-ajalla. Tällä hetkellä nuoret eriytyvät ryhmiin oman kulttuuritaustansa mukaan. Urheiluseurojen työtä monikulttuurisuuden puolesta on tehostettava. Helsingin kaupungin on urheilutilojen ja taloudellisten tukien jaossa otettava huomioon urheiluseuran nuorisotyö monikulttuurisuuden hyväksi.

Päivi Lipposen mielestä veronmaksajien kukkarosta peräisin olevia määrärahoja pitää siis jakaa sen mukaan, kuinka monta afrikkalaista kussakin urheiluseurassa on.

Jos urheiluseurassa on jäsenenä yksinomaan suomalaisia, tukea ei tipu. Veronmaksajien rahoista annetaan kullekin urheiluseuralle tukea sitä enemmän, mitä useampia afrikkalaisia kussakin urheiluseurassa on. Tätä haluaa Päivi Lipponen. Tämä on tietysti rasismia. Päivi Lipponen kannattaa rasismia eli on rasisti.

Päivi Lipposen mielestä afrikkalaiset ja muslimit ovat ihqdaa, joten heitä pitää saada Suomeen mahdollisimman paljon. Minä en vain ole koskaan kuullut mitään perustelua sille, mikä niissä afrikkalaisissa ja muslimeissa on niin hienoa. Miksi heitä pitää tuoda tänne? Mitä hyötyä heistä on suomalaiselle yhteiskunnalle? Pysyykö Suomi enää Suomena tai Eurooppa Eurooppana, jos täällä asuu valtavia määriä afrikkalaisia ja muslimeja?

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos jonkin maan väestö vaihtuu massiivisen maahanmuuttoaallon ja kantaväestön matalan syntyvyyden vuoksi aivan toisenlaiseksi, myös maan yhteiskunta muuttuu toisenlaiseksi.

Afrikkalaisten muslimien asuttamassa maassa vallitsee afrikkalainen islamilainen yhteiskunta. Länsimaalaisten ihmisten asuttamassa maassa vallitsee länsimainen yhteiskunta.

Länsimaisen sivilisaation tuhoamiseen pyrkivä, monikulttuurisuususkonnon sokaisema, Suomea ja muita Euroopan maita tällä hetkellä hallitseva poliitikko- ja byrokraattieliitti yrittää estää kansaa tajuamasta tätä ennen kuin on liian myöhäistä.

Tästä syystä inkvisitio kieltää kerettiläisiä sanomasta, että afrikkalaisten ihmisten muodostama yhteiskunta on afrikkalainen yhteiskunta.

Samasta syystä kaikkea nykyisen monikulttuurisuususkonnon kritiikkiä yritetään tukahduttaa vaatimalla mm. keskustelupalstojen sensurointia ja jopa puhelinsalaisuuden ja kirjesalaisuuden rikkomista.

Monikulttuurisuususkontoa kannattavat vallanpitäjät siis yrittävät tukahduttaa kaiken kritiikin hallituksen harjoittamaa politiikkaa kohtaan täsmälleen samoilla metodeilla kuin Hitlerin kannattajat Saksan parlamentissa vuonna 1933.

Ei, tämä ei ole natsikortin käyttöä, vaan Mika Illmanin, Kirsi Westphalenin, Päivi Lipposen ja Mikko Puumalaisen vaatimat sananvapauden rajoitukset ja viestisalaisuuden rikkomiset ovat aivan kirjaimellisesti täsmälleen samoja kuin Saksan parlamentin vuonna 1933 Hitlerin esityksestä säätämät poikkeustilalait.

P.S.

Päivi Lipponen myös valehtelee, että hänen mielipiteensä muka perustuvat joihinkin tutkimustuloksiin:


Julkisessa keskustelussa maahanmuuttajat on nähty herkästi uhkana, joka synnyttää työttömyyttä ja romahduttaa maan hyvinvoinnin. Tutkimusten mukaan uhkakuvat eivät pidä paikkaansa.

...

Teimme tutkimuksen monikulttuuristen nuorten kansallisesta identiteetistä.

...

Talib on kasvatustieteen tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti. Lipponen on filosofian tohtori ja sosialidemokraattien kansanedustaja.


Jos kirjoitus perustuu "tutkimuksiin", miksi mitään lähdeviitteitä ei ole?!

Päivi Lipponen ja Mirja Talib väittävät käyttävänsä "tutkimuksia" omien mielipiteidensä perusteluina, mutta he eivät anna mitään lähdeviitettä mihinkään tutkimukseen.

On yllättävää, että noin korkeasti koulutetut ihmiset eivät tajua, että tutkimustuloksia siteerattaessa on annettava lähdeviite ko. tutkimukseen. Muuten lukija ei voi mitenkään tietää, mikä tutkimus on kyseessä.

Jos Päivi Lipponen ja Mirja Talib vain sanovat "tutkimukset osoittavat, että...", antamatta mitään lähdeviitettä mihinkään tutkimukseen, me emme lukijoina voi tietää, onko näitä Lipposen ja Talibin mainitsemia "tutkimuksia" olemassakaan, vai ovatko Lipponen ja Talib vain keksineet omasta päästään jotain mutu-arvauksia ja yrittäneet saada niille jotain uskottavuutta valehtelemalla, että ne mutu-arvaukset ovat muka jotain tutkimustuloksia.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Lähi-idän kulttuurissa vallitsevista moraalikäsityksistä

Rauhan uskonnon™ hallitsemissa maissa on tällainen on normaalia meininkiä:






Iraqi father proud of daughter's 'honour killing'


An Iraqi father who murdered his 17-year-old daughter after she fell in love with a British soldier said death was “the least she deserved”.

Abdel-Qader Ali claimed the 'honour killing’ was supported by local police, and said his only regret was that he had not killed his daughter at birth.

Rand Abdel-Qader, who was studying English at Basra University, was stamped on, suffocated and stabbed by her father, with help from her two older brothers.

It was deemed she had brought shame on her family by falling love with the soldier, known only as Paul, as she chatted to him a few times while working as a volunteer with refugees. She died on March 16, after her father discovered the pair had been seen talking in public.

Abdel-Qader, 46, a government employee, was released from police custody after just two hours, and claims officers congratulated him on what he had done. “They are men and know what honour is,” he said.

Speaking at his home in Basra’s Al-Fursi district, he told a Sunday newspaper: “Death was the least she deserved, I don’t regret it. I had the support of all my friends who are fathers, like me, and know what she did was unacceptable to any Muslim that honours his religion.”


Missään Euroopan maassa tuollaista hullua murhaajaa ei olisi päästetty vapaalle jalalle parin tunnin kuulustelujen jälkeen. Murhaaja selvästi puhuu totta sanoessaan, että poliisit olivat hänen puolellaan - muutenhan häntä ei olisi päästetty vapaaksi.

Tällaiset ns. kunniamurhat ovat siis Lähi-idän kulttuurissa vallitsevien moraalikäsityksien mukaan normaalia meininkiä.

Tämähän tietysti ottaa päähän Jaakko Hämeen-Anttilaa, joka itsekin myöntää systemaattisesti valehtelevansa islamilaisten maiden kulttuurista ihan työkseen.

Lisäksi tätä tosiasiaa eivät tietenkään myönnä Mika Illmanin ja Mikko Puumalaisen kaltaiset tahot, joiden mielestä on kiellettyä, rangaistavaa ja sensuuritoimenpiteitä edellyttävää sanoa länsimaiden ulkopuolella yleisesti vallitsevaa meininkiä länsimaiden ulkopuolisten ihmisten mielestä normaaliksi meiningiksi.

Niinpä nämä tosiasioiden kiistäjät vaativat koko väestöön pikkulapsesta asti kohdistettavaa systemaattista aivopesuohjelmaa, jotta ihmisiltä saataisiin kitkettyä todellisuudentaju pois juuriaan myöten:





Päiväkodeissa ja kouluissa tulisi opetukseen nykyistä enemmän sisällyttää koulutusta monikulttuurisuudesta ja asennekasvatusta suvaitsevaisuuden edistämiseksi ja muukalaisvihan torjumiseksi.
-- vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen 3.9.2003




Tärkeässä roolissa, arvoisa puhemies, on myös meidän kantaväestön suvaitsevaisuuskasvatus, ja tässä työssä kouluilla ja opettajilla on erittäin tärkeä rooli. Viime viikolla julkaistiin raportti, jonka mukaan maahanmuuttajien opettajankoulutusta tulisi lisätä. Kannatan ehdottomasti toimenpiteitä tältä
osin, ja samoin myös kantaväestön opettajien täydennyskoulutusta tulisi lisätä, jotta heillä on valmiuksia kasvattaa oppilaita yhä suvaitsevammiksi.

-- kansanedustaja Jutta Urpilainen (sdp) eduskunnan täysistunnossa 2.10.2007




Tämähän ei mitenkään eroa siitä, että Neuvostoliitossa annettiin jo päiväkodeissa ja kouluissa marxismi-leninismin opetusta ja asennekasvatusta kommunismin edistämiseksi ja neuvostovastaisuuden torjumiseksi.

Todellisuus ei kuitenkaan muutu miksikään siitä, että fanaatikot yrittävät vimmaisesti kiistää sen.

Todellisuus on sellainen, että Lähi-idän kulttuurissa vallitsevat moraalikäsitykset ovat täysin erilaisia kuin länsimaisessa kulttuurissa vallitsevat.

Jos Lähi-idästä tulee valtavasti maahanmuuttajia Eurooppaan, heidän moraalikäsityksensä muuttavat eurooppalaista kulttuuria. Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos Euroopan väestö jonakin päivänä koostuu enimmäkseen lähi-itämaalaisista ihmisistä, silloin Euroopan yhteiskunta on samanlainen kuin Lähi-idän maiden yhteiskunnat. Tämä on väistämätöntä. Eri mieltä olevien pitäisi yrittää jotenkin selittää, miksi Lähi-idästä kotoisin olevien muslimien muuttaminen Eurooppaan muka jotenkin saisi heidät heti luopumaan vallitsevista moraalikäsityksistään ja muusta maailmankuvastaan. Toistaiseksi mitään näyttöä islamilaisten maahanmuuttajien länsimaalaistumisesta ei kerta kaikkiaan ole.

Vähemmistövaltuutettu eli ajatuspoliisi ja valtakunnansyyttäjänvirasto eli inkvisitio toki tietävät tämän itsekin. Juuri siksi he vaativat rangaistuksia sen sanomisesta, että yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Vähemmistövaltuutetun ja valtakunnansyyttäjänviraston ja heidän kumileimasimenaan toimivan, puhtaasti puoluepoliittisin perustein nimitettyjen oikeustiedettä opiskelemattomien maallikkolautamiesten hallitseman käräjäoikeuden teksteissä esiintyy moneen kertaan se suoraan vähemmistövaltuutetun tutkintapyynnöstä valtionsyyttäjän haastehakemukseen ja sieltä suoraan käräjäoikeuden tuomiolauselmaan copypastattu toteamus, että kirjoituksessani Yhteiskunta koostuu ihmisistä esitetyt tiedot Afrikan yhteiskunnallisista oloista ja niiden syistä ovat vakavasti otettavaa oppikirjamaista asiatekstiä:

Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä ilmenee, että kirjoitus on oppikirjanomaiseen asiatekstin muotoon puettu ja että kirjoituksessa käsitykset esitetään osin tutkimukseen perustuvina faktoina. Kirjoitus ei siten ole muotonsa ja sisältönsä puolesta sellainen, että sitä ei kukaan voisi ottaa vakavasti. Näin mikäli kirjoitus on sisällöltään syyttäjän väittämin tavoin lain vastainen, kirjoitus on katsottava kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa tarkoitetuksi vakavasti otettavaksi propagandaksi.


Todellisuuden kiistäjät pelkäävät nimenomaan sitä, että tosiasiat esitetään selkeästi, asiallisesti ja uskottavasti. Siksi nimenomaan vakavasti otettavaa faktatekstiä sisältävät kirjoitukset halutaan sensuroida, jotta totuus ei tulisi suuren yleisön tietoon.

Vastaavasti Neuvostoliitossa kiellettiin kirjat, joissa kerrottiin Neuvostoliiton aloittaneen talvisodan. Jos sen sijaan joku olisi kirjoittanut kirjan vaikkapa marsilaisten matkoista maapallolle lentävillä lautasilla, sitä kirjaa ei olisi vaivauduttu kieltämään. Nimenomaan tosiasioiden kertominen julkisuuteen yritetään kieltää, koska tosiasioiden tuleminen suuren yleisön tietoisuuteen romahduttaisi valheelliseen propagandaan rakentuvan monikulttuurisuusideologian hegemonisen aseman Euroopan politiikassa.

Todellisuudessa tilanne on nimenomaan se, että Afrikan ja Lähi-idän asukkailla on yleisesti aivan erilainen maailmankuva kuin Euroopan asukkailla. Jos Euroopan väestö koostuisi enimmäkseen Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevista ihmisistä, Euroopan yhteiskunta olisi samanlainen kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. Tämä on se tosiasia, jonka sanomisesta Puumalainen ja Illman ovat yrittäneet saada minulle sakkoja.

He tietävät, että minä olen oikeassa. He tietävät, että Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten massiivinen muutto Euroopan maihin johtaa Euroopan yhteiskuntien muuttumiseen Afrikan ja Lähi-idän yhteiskuntien kaltaisiksi. He tietävät, että juuri kukaan eurooppalainen ei halua sellaista. Siksi he yrittävät estää suomalaisia ja muita eurooppalaisia tajuamatta tällaisia asioita ennen kuin on liian myöhäistä, siis ennen kuin Euroopan väestö on peruuttamattomattomasti muuttunut Afrikan ja Lähi-idän väestöjen kaltaiseksi.

Jos Eurooppaan tulee kunniamurhia normaalina meininkinä pitäviä ihmisiä sankoin joukoin, kunniamurhat muuttuvat normaaliksi meiningiksi Euroopassa. Russ:


Käsitys järkkymättömästä ihmisarvosta on maailmanlaajuisesti katsoen meidän fantasiamme ja aikamoisessa vähemmistössä. Ihmiset eivät yksinkertaisesti jaa meidän näkemyksiämme. Köyhät ihmiset eivät ole automaattisesti jaloja, ja jos imaami ohimennen haastattelussa toteaa "joo joo ihmisarvo on ihan jees" niin ei se riitä, ei se millään riitä. Mitä enemmän on olemassa ihmisiä, jotka eivät jaa meidän käsitystämme ihmisarvosta, kuten että ateisti ja homokin ovat ihmisiä, ja mitä enemmän niitä ihmisiä on meidän rajojen sisällä, sitä pahempi tilanne on.


Ei ole mitään näyttöä siitä, että Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten mielipiteet olisivat jotenkin yhtäkkiä muuttuneet heidän tultuaan länsimaihin. Päinvastoin on paljon esimerkkejä siitä, että Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten on heidän asuessaan länsimaissa aivan samanlainen kuin heidän asuessaan Afrikassa ja Lähi-idässä:



If you take out uncovered meat and place it outside on the street, or in the garden or in the park, or in the backyard without a cover, and the cats come and eat it ... whose fault is it, the cats' or the uncovered meat? The uncovered meat is the problem. If she was in her room, in her home, in her hijab, no problem would have occurred.

-- suurmufti Taj El-Din Hilaly, Australian sunnimuslimien johtaja, selittää moskeijassa pitämässään saarnassa, miksi raiskattu nainen on itse syyllinen raiskaukseen (2006)



All women MUST wear hijab! Your women are being raped only because of the way they dress! In muslim countries there are no rapes because women wear modest clothes!

-- Waleid Khaleid Ahmed -niminen muslimi facebookin keskustelupalstalla (2008)



Vastaavasti on merkkejä siitä, että monien valkoisten länsimaalaisten ihmisten maailmankuva on muuttumassa Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten maailmankuvan kaltaiseksi:



Archbishop of Canterbury says the adoption of certain aspects of Sharia law in the UK "seems unavoidable". Williams argues that adopting parts of Islamic Sharia law would help maintain social cohesion. For example, Muslims could choose to have marital disputes or financial matters dealt with in a Sharia court.

-- BBC:n uutiset 7.2.2008




The archbishop had overwhelming support, not only for having opened up this very important discussion, which is part of the fabric of our national life - we simply cannot avoid it - but he also clearly had the majority of the synod right behind him.

-- Englannin valtionkirkon synodin jäsen Robert Key, Tory-puoluetta edustava Britannian parlamentin jäsen, vahvistaa valtionkirkon johtajiston tukevan arkkipiispaa.



Eurooppa on tekemässä kollektiivista itsemurhaa. Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten tulviminen Eurooppaan kymmeninä miljoonina maahanmuuttajina on Rooman valtakunnan romahdukseen johtaneen kansainvaellusajan toisinto. Eurooppa ottaa nämä nykyajan kansainvaellukset vastaan avoimin ovin. Afrikasta ja Lähi-idästä jo tulleet kymmenet miljoonat ja lähivuosikymmeninä Eurooppaan tulevat sadat miljoonat maahanmuuttajat eivät aio sopeutua Euroopan kulttuuriin, vaan he tulevat tänne valloittajakansana. He tuovat mukanaan oman kulttuurinsa, maailmankuvansa ja elämäntapansa Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan. He eivät sopeudu Eurooppaan, vaan Eurooppa joutuu sopeutumaan heihin.

Afrikkalaiset ja lähi-itämaalaiset eivät muutu eurooppalaisiksi, vaan Eurooppa muuttuu Afrikaksi ja Lähi-idäksi.

Miettikää, haluatteko tätä.

Jos ette halua, älkää kannattako Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten massiivista maahanmuuttoa Eurooppaan.

Äänestäkää sellaisia poliitikkoja, jotka rajoittavat Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olevien ihmisten maahanmuuttoa. Älkää äänestäkö mielipuolia, jotka kannattavat Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton lisäämistä.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Koottuja sitaatteja

Sivupalkissa oleva sitaattikokoelma oli kasvanut jo niin suureksi, että kukaan ei varmaankaan enää jaksanut lukea sitä; niinpä siirrän kaikki siellä olleet sitaatit tähän postaukseen.


The multi-culturist idea--the claim that all human cultures are equal or at least equally moral--is a ploy by communists and their unwitting minions to undermine Western culture.

The West is not just better but much better than any alternatives to it. This is evidenced not alone by the fact that, even in its present state--neglected, decayed and unloved--it is still the only reliable buttress against the communist total-state.

Libertarians--by which I simply mean lovers of human liberty--are often to be found among the unwitting victims of the multi-culturist gambit, alas. It feels so classically liberal, after all, to accept and embrace differences, to 'celebrate diversity' as the communist propaganda commands. The 'diversity' being celebrated, practically speaking, amounts to little more than a taste for exotic ethnic restaurants and a predilection for esoteric decorator items. And while this may in fact originate in a genuine, well-meant xenophilia, it is usually accompanied by an aversion to the xenophobia of the more fanatical kind of Christians. Communism long-ago perfected anti-anti-communism as a technique for recruiting the kind of decent, well-intentioned people Vladimir Lenin called "useful idiots".

...

The ideal human being in every non-Western culture is a thing that emulates, as much as possible, the behavior of an uncomprehending beast. The normal problem a primitive culture confronts is simply the problem of survival, and the 'technology' of the hunter-gatherer clan will be the exact amount of prior cognition necessary to sustain the clan at its default status and population. This received wisdom is essentially arbitrary; it is not discovered by any method we would call rational, and it is only accidentally correspondent to what we would call the facts of reality.

...

Even the best-intentioned multi-culturalism is a smug and superior and supercilious lie: "We are so very magnanimous that we call you our equals, even though in reality we see you as insignificant worms." But we can no longer entertain even an admittedly false pretense of cultural equality. The West is not simply better than non-Western cultures, it is vastly, fundamentally better. Hellenic culture is the only truly human civilization, the only one for which human reason, not animal stultification, is the ideal. We must defend the West's superiority, completely and immediately, or we will lose it forever.
-- Greg Swann



Samizdat (Russian: самиздат) was the clandestine copying and distribution of government-suppressed literature or other media in Soviet-bloc countries. Copies were made a few at a time, and those who received a copy would be expected to make more copies. This was often done by handwriting or typing.

This grassroots practice to evade officially imposed censorship was fraught with danger as harsh punishments were meted out to people caught possessing or copying censored materials.

Vladimir Bukovsky defined it as follows: "I myself create it, edit it, censor it, publish it, distribute it, and [may] get imprisoned for it."
-- Wikipedia: Samizdat


Man hat oft gesagt, daß man durch nichts eine Sache mehr fördere als dadurch, daß man für sie Märtyrer schaffe. Das ist nur ungefähr richtig.

Was die Sache der Verfolgten stärkt, ist nicht das Märtyrium ihrer Anhänger, sondern der Umstand, daß man sie durch Gewalt und nicht durch geistige Waffen bekämpft.

Die gewaltsame Unterdrückung ist immer das Eingeständnis der Unfähigkeit, mit den besseren, weil allein den Enderfolg versprechenden Waffen des Geistes anzutreten.


Das ist der Grundfehler, an dem der Faszismus krankt und an dem er schließlich zugrundegehen wird.

-- Ludwig von Mises: Liberalismus (1927)


The conception that government should be guided by majority opinion makes sense only if that opinion is independent of government. The ideal of democracy rests on the belief that the view which will direct government emerges from an independent and spontaneous process. It requires, therefore, the existence of a large sphere independent of majority control in which the opinions of the individuals are formed.
-- Friedrich von Hayek: The Road to Serfdom (1944)


Päiväkodeissa ja kouluissa tulisi opetukseen nykyistä enemmän sisällyttää koulutusta monikulttuurisuudesta ja asennekasvatusta suvaitsevaisuuden edistämiseksi ja muukalaisvihan torjumiseksi.

-- vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen 3.9.2003


Någon gång kanske vi hamnar i minoritet.

-- maahanmuuttoministeri Jens Orback ennustaa ruotsalaisten jäävän vähemmistöksi Ruotsissa (tv-uutisten haastattelussa 11.10.2004)


If you take out uncovered meat and place it outside on the street, or in the garden or in the park, or in the backyard without a cover, and the cats come and eat it ... whose fault is it, the cats' or the uncovered meat? The uncovered meat is the problem. If she was in her room, in her home, in her hijab, no problem would have occurred.
-- suurmufti Taj El-Din Hilaly, Australian sunnimuslimien johtaja, selittää moskeijassa pitämässään saarnassa, miksi raiskattu nainen on itse syyllinen raiskaukseen (2006)


A quelques jours du sacrifice de l’Aïd-el-Kebir, votre réponse du 22 décembre aurait pu être un réconfort si je n’avais été consciente que votre démarche, attendue depuis des années, n’arrivait trop tard pour éviter les abattages clandestins qui transformeront ces « fêtes » de fin d’année en véritable boucherie à ciel ouvert !

Je compte encore sur vous, sur un engagement véritable afin que cet abattage rituel puisse, enfin, s’adapter et se conformer à une réglementation générale qui doit être la même pour tous les Français.
-- Brigitte Bardot esittää kirjeessään joulukuussa 2006 Ranskan silloiselle sisäministerille Nicolas Sarkozylle, että muslimien pitäisi noudattaa Ranskan lakia rituaaliteurastuksissaan ja tainnuttaa eläimet ennen teurastusta; syyttäjä vaatii hänelle rangaistukseksi tästä mielipiteestä kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja 15 000 euron sakkoja


Det känns som hemma. Det känns som Irak eller nåt annat arabland. Jag trivs jättebra i Malmö.

-- Fatima Obaid-niminen arabinainen kuvailee Ruotsia (2007)


Tärkeässä roolissa, arvoisa puhemies, on myös meidän kantaväestön suvaitsevaisuuskasvatus, ja tässä työssä kouluilla ja opettajilla on erittäin tärkeä rooli.

Viime viikolla julkaistiin raportti, jonka mukaan maahanmuuttajien opettajankoulutusta tulisi lisätä.

Kannatan ehdottomasti toimenpiteitä tältä osin, ja samoin myös kantaväestön opettajien täydennyskoulutusta tulisi lisätä, jotta heillä on valmiuksia kasvattaa oppilaita yhä suvaitsevammiksi.

--
kansanedustaja Jutta Urpilainen (sdp) eduskunnan täysistunnossa 2.10.2007


Sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö rakentaa turvallista, vastuullista ja välittävää Suomea edistämällä moniarvoisuutta, yhdenvertaisuutta ja maahanmuuttoa.

-- sisäministeriön internet-sivusto 30.12.2007


Eri uskontokuntiin ja kulttuureihin kuuluvat ihmiset ovat toisiaan kunnioittaen toimineet yhdistävänä tekijänä ja voimavarana yhteiskunnassamme.

-- tasavallan presidentti Tarja Halonen 1.1.2008


Sisäasiainministeriön tehtäviin kuuluu myös rasismin ehkäisy ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen.

Hyvien etnisten suhteiden edistämisperiaate sisällytetään maahanmuuttopolitiikan valmisteluun ja toimeenpanoon. Edistämällä syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisuutta vahvistetaan merkittävästi maahanmuuton edellytyksiä.

-- maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin tiedote sisäministeriön internet-sivustolla 2.1.2008


Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (rkp.) korostaa, ettei Suomi ole kuten USA, jossa sanotaan, että tulkaa tänne ja sopeutukaa.

Hänen mielestään Suomeen tarvitaan pikaisesti nykyaikainen maahanmuuttohallinto. Se tarkoittaa järjestelmää, missä hallitus tieten tahtoen houkuttelee ulkomaista työvoimaa Suomeen, kehittää maahanmuuttoa ”asiakkaiden” eli muuttajien ehdoilla ja yksinkertaistaa lupaviidakkoa.

Myös työnantajien ja kansalaisten asenteita muualta tulijoita kohtaan pitää saada myönteisemmiksi.

-- sisäministeriön tiedotustilaisuus 2.1.2008 (Verkkouutiset)


Suurin ongelma eivät ole viherhörhöt, jotka ajattelevat väärin ja aiheuttavat pahaa, vaan tavalliset kunnon ihmiset, jotka eivät ajattele ollenkaan ja antavat siten viherhörhöille mahdollisuuden toteuttaa virheellistä ajatteluaan, jonka seuraukset eivät heijastu vain heihin itseensä vaan myös niihin kunnon ihmisiin.

-- Jussi Halla-aho 4.1.2008


Vähemmistövaltuutettu "pyrkii lopettamaan kansalaiskeskustelun arkaluontoisista asioista haastamalla oikeuteen ihmisiä, jotka haluavat nostaa kissan pöydälle. Tarkoitus tuskin on edes saada näitä ihmisiä tuomituksi vaan antaa viesti "sano jotain ääneen niin päädyt raastupaan" ja sitä kautta hiljentää heidät. Homma toimi natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossakin: jos jonkin asian julkisesta sanomisesta tulee tarpeeksi paskaa niskaan, sitä ei enää sanota julkisesti. Mielipiteet eivät sinänsä tukahduttamisella tai kriminalisoinnilla muutu miksikään - todennäköisemmin radikalisoituvat ennen pitkää.

-- J.J. 5.1.2008


Käsitys järkkymättömästä ihmisarvosta on maailmanlaajuisesti katsoen meidän fantasiamme ja aikamoisessa vähemmistössä. Ihmiset eivät yksinkertaisesti jaa meidän näkemyksiämme. Köyhät ihmiset eivät ole automaattisesti jaloja, ja jos imaami ohimennen haastattelussa toteaa "joo joo ihmisarvo on ihan jees" niin ei se riitä, ei se millään riitä. Mitä enemmän on olemassa ihmisiä, jotka eivät jaa meidän käsitystämme ihmisarvosta, kuten että ateisti ja homokin ovat ihmisiä, ja mitä enemmän niitä ihmisiä on meidän rajojen sisällä, sitä pahempi tilanne on.

-- Russ 6.1.2008


Tukholman alueella on tehty 6.000 kielteistä päätöstä Irakista tulleiden turvapaikanhakijoiden osalta. He odottavat ministeri Thorsin lakiesityksen läpimenoa. Suomen käytäntö muutetaan niin liberaaliksi, että me olemme tältä osin nyt kuilun puolelta kyllä hallitsemattoman turvapaikkapolitiikan osalta menossa Ruotsin ohi. Näin tulee käymään, ja tämä pitää eduskunnan tajuta, kun se nyt käsittelee ministeri Thorsin hengentuotetta ja vahvaa tahtotilaa laiksi.
-- kansanedustaja Kari Rajamäki (sdp) eduskunnan täysistunnossa 6.2.2008


Krafterna bakom det planerade islamistiska partiet eftersträvar att införa sharia-regler som är mot den islamiska religionen.
-- maahanmuuttoministeri Astrid Thors blogissaan 8.2.2008


Kun Islamilaista Puoluetta perustettiin, kirjoitin, että tämä on mielestäni erinomaista. Islamia voidaan markkinoida mukavana ja harmittomana asiana vain, jos muslimit itse pitävät suunsa kiinni ja tulkinta jätetään Jaakko Hämeen-Anttilan kaltaisille asiantuntijoille. Se, mitä muslimien omasta suusta tulee, ei yleensä sovellu markkinointiin.

Abdullah Tammen synnyttämä tilanne on täysin sietämätön Thorsille, punavihreälle suvaitsevaistolle ja edistyksellisille tiedotusvälineille. Moniarvoisuuden nimissä Tammen johtama marginaalinen huruliike saa ilmaista julkisuutta enemmän kuin moni eduskuntapuolue, mutta koska hänen sanomansa on sitä mitä on, esim. Hesarin jutut ovat lehden yleisestä rääväsuulinjasta poiketen täydellisen neutraaleja. Ei voi kirjoittaa negatiivisesti, ettei oltaisi suvaitsemattomia, mutta ei oikein positiivisestikaan, kun selkeästi mielenterveysongelmista kärsivät lakanalasset vaativat kuolemantuomiota, halal-teurastuksia ja sukupuolivalistuksen lopettamista.

Astridin mieletön lausunto on seurasta siitä, että hän kärsii suvaitsevaisesta aivolukosta. Islamilainen laki sharia sisältää paljon sellaista, mitä Astrid länsimaisena naisena varmaan aidosti vastustaa, mutta koska hänen käyttöjärjestelmänsä ei mahdollista sellaista ajatusta, että islamissa sinänsä voisi olla mitään epätäydellistä, masiina menee sekaisin ja panee Astridin väittämään, että islamilainen laki on islamin vastainen.
-- Jussi Halla-aho 9.2.2008


Archbishop of Canterbury says the adoption of certain aspects of Sharia law in the UK "seems unavoidable". Williams argues that adopting parts of Islamic Sharia law would help maintain social cohesion. For example, Muslims could choose to have marital disputes or financial matters dealt with in a Sharia court.
-- BBC:n uutiset 7.2.2008


The archbishop had overwhelming support, not only for having opened up this very important discussion, which is part of the fabric of our national life - we simply cannot avoid it - but he also clearly had the majority of the synod right behind him.
-- Englannin valtionkirkon synodin jäsen Robert Key, Tory-puoluetta edustava Britannian parlamentin jäsen, vahvistaa valtionkirkon johtajiston tukevan arkkipiispaa


Education and Literacy: United Nations estimate shows 24 percent literacy rate in 1990.
-- Somalian hallituksen YK-suurlähettilään internet-sivu (http://www.iaed.org/somalia/)


All women MUST wear hijab! Your women are being raped only because of the way they dress! In muslim countries there are no rapes because women wear modest clothes!
-- Waleid Khaleid Ahmed -niminen muslimi facebookin keskustelupalstalla (2008)


Monikultturismiin sisältyy, joko ääneen sanottuna ja implisiittisenä, ajatus etnisten ja/tai kulttuurillisten yhteisöjen kulttuuriautonomiasta.

Koska suuri osa kehitysmaalaisista maahanmuuttajakulttuureista kohtelee heikoimpiaan, siis naisia ja lapsia, tavalla, jota länsimainen yhteiskunta ei ole aikoihin hyväksynyt, kulttuuriautonomia tarkoittaa sitä, että vähemmistöyhteisöjen sisällä elävät naiset ja lapset ovat tietyllä tavalla lainsuojattomia.

Kulttuurinen autonomia tarkoittaa, että vähemmistöyhteisöille annetaan oikeus kohdella naisiaan ja lapsiaan omalle kulttuurilleen soveliaalla tavalla.
-- Jussi Halla-aho 10.3.2008


Alltsedan debatten om de famösa danska muhammedkarikatyrerna 2006 har jag förundrats över att så många intellektuella i vårt land ropar efter mera censur. Visserligen inte öppet, men i form av det uttjatade mantrat "Jag är nog för yttrandefrihet, men...". Detta "men" innebär i själva verket att man vill ha mer censur, även om man självklart inte säger detta öppet. Konstnärerna "borde ta sitt ansvar". Vilket i klartext betyder att inte publicera något som väcker avsky, vrede eller till och med våld. Kort sagt: konstnärer, tecknare, journalister, filosofer med flera borde vara politiskt korrekta.

De danska karikatyrerna var avsedda som en kritik mot att muslimiska extremister utnyttjar Muhammed som försvar för att mörda oskyldiga. Men i stället för att väcka debatt om islamisternas våld, censur och indoktrinering väckte de en förvirrad diskussion om om man i Europa får publicera bilder som förargar islamisterna. Debattörerna kom förstås aldrig att tänka på att det inte är så länge sedan det var livsfarligt att rita karikatyrer av Hitler. Okunnigheten om censurens historia tycks vara omvänt proportionell mot tvärsäkerheten hos många kolumnister.
-- Hans Rosing Hbl:n yleisönosastossa 13. 3. 2008


Romaniasta tullut romani oli uutisissa. Kerjäyksen tulos oli yksi euro ja viisi senttiä sen päivän osalta. Anastasia tai mikä hänen nimensä nyt olikaan kertoi, että hän oli tullut Suomeen keräämään mansikoita. Siis mansikoita Anastasia oli tullut keräämään lopputalvesta lumen vielä peittäessä Suomea.

Erityissuunnittelija Johanna Seppälä Helsingin kaupungilta kertoo, että tarkoituksena on kartoittaa romanialaisten työntekomahdollisuudet. Työnteon rajoituksena on romaneilta usein puuttuva luku- ja kirjoitustaito.
-- bloggaaja Octavius referoi tv-uutisia 5.4. 2008


Lukutaidottomat äänestäjät ovat Vasemmistoliiton viimeinen toivo.
-- Vera Izrailit kommentoi Vasemmistoliiton maahanmuuttopoliittisia tavoitteita Jussi Halla-ahon vieraskirjassa 22.4. 2008


La paura gonfia l'urna leghista, raddoppia e triplica i consensi nei paesi di frontiera dove il piccolo benessere è infranto da incursioni e ruberie: l'impunità fa rabbia, la gente non si fida più.
-- Corriere della Sera 21.4. 2008



torstai 8. toukokuuta 2008

Maahanmuuttajaenemmistöisiä ghettoja on jo Suomessakin

Helsingin Sanomat kertoo tänään:

Ensi syksynä Myllypuron yläasteen tulevista 60:sta seitsemäsluokkalaisesta 50:llä on äidinkielenä joku muu kuin suomi.


Että näin.

Suomalaiset ovat vähemmistönä Suomen pääkaupunkiin kuuluvassa lähiössä.

Vastaavaa kehitystä on aiemmin havaittu mm. Ruotsissa, Englannissa ja Ranskassa, mutta en olisi uskonut tilanteen olevan Suomessa vielä näin hälyttävä.

Miksi tilanteen on annettu kehittyä tällaiseksi? Ketkä saatanan hullut maanpetturit ovat päästäneet tilanteen tällaiseksi?

Miksi Suomen pääkaupungissa on kaupunginosia, joissa etnisesti vierasperäinen väestö on valtaenemmistönä ja suomalaiset pienenä vähemmistönä?

tiistai 6. toukokuuta 2008

Somalien rikollisuudesta


Turun Sanomat
kertoi jokin aika sitten rikollisuudesta:

Ryöstöjen määrä oli vuonna 2007 samaa tasoa kuin vuonna 1980 eli poliisin tietoon tuli 1 796 ryöstörikosta, joista 209 oli törkeätä. Vuotuiset määrät olivat 1990-luvun alussa ja lopussa lähes 2 700, mutta ryöstörikollisuuden taso on pysynyt aina 1970-luvulta alkaen melko vakaana.

Suomen ryöstötaso vastaa Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan keskiarvoa.

Etnisten vähemmistöjen edustajat ovat syyllisistä selvästi yliedustettuina.

Syyllisistä 50 prosenttia edustaa valtaväestöä, 18 prosenttia romaneja, 12 somaleja ja 5 muita maahanmuuttajia. Uhreista 90 prosenttia kuuluu valtaväestöön.



Tämä on mielenkiintoista suhteutettuna siihen, että Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa asui vuonna 2007 vain 4 852 Somalian kansalaista. Somalit tekivät 1796 ryöstöstä 12% eli 216 ryöstöä. Tämä on siis 1 ryöstö per 22 somalia.

Suomen kansalaisuuden omaavia somaleja on suunnilleen yhtä paljon kuin Somalian kansalaisia. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2007 Suomessa asui kaiken kaikkiaan 9 810 henkilöä, joiden äidinkieli on somalia. Suomen kansalaisuuden omaavia somaleja on siis 4958. Jos nämä tekevät yhtä paljon ryöstöjä per henki kuin Suomessa asuvat Somalian kansalaiset, tämä merkitsee 225 ryöstöä. Suomessa asuvat vajaat kymmenentuhatta somalia tekevät siis yhteensä n. 440 ryöstöä vuodessa.

Kaikista Suomessa tehdyistä 1 796 ryöstöstä vain 50% oli "valtaväestön" tekemiä. Tässäkin on laskettu valtaväestöksi kaikki Suomen kansalaiset lukuunottamatta mustalaisia. Jostain syystä mustalaiset on tilastoitu erikseen: vaikka mustalaisia on vain noin kymmenentuhatta henkeä eli noin kaksi promillea (0,2%) Suomen väestöstä, he tehtailevat 18% ryöstöistä.

Kaikki Suomen kansalaisuuden saaneiden maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat mukana "valtaväestön" tekemien rikosten joukossa. Suomessahan ei ole mitään sellaista väestön rodullista tai etnistä luokitusjärjestelmää, jonka perusteella esimerkiksi rikostilastot voitaisiin jaotella rikoksentekijän rodun tai etnisyyden mukaan. USA:ssa tällainen luokitusjärjestelmä on olemassa, joten USA:n rikostilastoissa on selvästi nähtävissä rotujen väliset erot rikollisuudessa.

Nämä erot ovat tietysti niitä tosiasioita, joiden olemassaoloa valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja ex-vähemmistövaltuutettu, nyk. apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen kaltaiset fanaatikot yrittävät epätoivoisesti kiistää.

Koska Suomessa ei ole vastaavia tilastoja Suomen kansalaisten etnisestä jakaumasta, ylläolevassa "valtaväestössä" on mukana Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat. Kaikista Suomessa tehdyistä 1 796 ryöstöstä 50% eli 898 ryöstöä oli tilastojen mukaan "valtaväestön" tekemiä, mutta tästä on vähennettävä Suomen kansalaisuuden saaneiden somalien tekemät n. 225 ryöstöä.

Muut maahanmuuttajat kuin somalit tekivät 5% kaikista 1 796 ryöstöstä eli 90 ryöstöä. Tähän on laskettu mukaan vain ulkomaiden kansalaiset, joita oli Suomessa tilastojen mukaan 132 708 henkeä vuonna 2007. Näistä ulkomaiden kansalaisista Somalian kansalaisia oli 4852, joten muiden ulkomaiden kansalaisia oli yhteensä 127 856. Nämä ihmiset tekivät yhteensä 90 ryöstöä, mikä merkitsee 1 ryöstöä n. 1420 henkeä kohti. Ero on huima verrattuna siihen, että somalit tekivät yhden ryöstön per 22 henkeä.

Etnisesti vierasperäisiä eli äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvia oli Suomessa vuonna 2007 yhteensä 172 928 henkeä. Vuonna 2007 Suomessa asui 8 349 Ruotsin kansalaista, joista valtaenemmistö lienee äidinkielenään suomea tai ruotsia puhuvia.

En löytänyt mitään tilastotietoja siitä, mitä kieltä minkäkin maan Suomessa asuvat kansalaiset puhuvat. Jos kaikki Suomessa asuvat Ruotsin kansalaiset puhuisivat äidinkielenään suomea, ruotsia tai saamea, kaikki nämä 8 349 Ruotsin kansalaista pitäisi vähentää Suomessa asuvien 132 708 ulkomaalaisen joukosta etnisesti vierasperäisestä väestöstä puhuttaessa.

Jäljelle jää siis 124 359 ulkomaalaista. Etnisesti vierasperäisiä ihmisiä oli kuitenkin 172 928 henkeä, joten heistä 48 569 on Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia. Kun näistä vähennetään 4958 Suomen kansalaisuuden saanutta somalia, muita Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia on siis 43 611 henkeä.

Jos nämä Suomen kansalaisuuden saaneet ei-somalitaustaiset maahanmuuttajat tekevät yhtä paljon ryöstöjä per henki kuin Suomessa asuvat muiden ulkomaiden kuin Somalian kansalaiset, heidän kontolleen tulee n.30 ryöstöä vuodessa.

Suomalaisten tekemiksi tilastoiduista 898 ryöstöstä oli Suomen kansalaisuuden saaneiden somalien tekemiä n. 225 ryöstöä ja muiden Suomen kansalaisuuden saaneiden maahanmuuttajien tekemiä n. 30 ryöstöä. Suomalaisten tekemiksi jää vain n. 640 ryöstöä.

Suomen koko väkiluku oli viime vuonna 5 300 484, josta etnisesti vierasperäisiä oli 172 928 henkeä. Etnisesti suomalaisia on siis 5 127 556. Laskettaessa etnisesti suomalaisten Suomen kansalaisten tekemiä rikoksia pitäisi vähentää em. etnisesti suomalaisten kokonaisluvusta 8 349 Ruotsin kansalaista, jos he kaikki olisivat etnisesti ruotsalaisia tai ruotsinsuomalaisia. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään itsestäänselvää, koska Suomessa asuvat Ruotsin kansalaiset voivat olla yhtä hyvin vaikka arabeja.

Oletetaan, että etnisesti suomalaisia Suomen kansalaisia asuu Suomessa n. 5 120 000. Kun tämä luku jaetaan suomalaisten tekemillä 640 ryöstöllä, tuloksena on vain 1 ryöstö per 8000 henkeä. Jälleen näemme suunnattoman kontrastin verrattuna siihen, että somalit tekivät yhden ryöstön per 22 henkeä.

Summa summarum:

Suomessa vuonna 2007 somalit tekivät yhden ryöstön per 22 henkeä, muut maahanmuuttajat yhden ryöstön n. 1420 henkeä kohti ja suomalaiset yhden ryöstön per 8000 henkeä; somalit tekevät siis monisatakertaisesti enemmän ryöstöjä kuin suomalaiset (n. 360 kertaa enemmän), muutkin maahanmuuttajat tekivät ryöstöjä moninkertaisesti enemmän kuin suomalaiset (keskimäärin 5-6-kertaisesti enemmän) ja somalit tekivät monikymmenkertaisesti enemmän ryöstöjä kuin muut maahanmuuttajat (yli 60-kertaisesti enemmän).

Tämä on taas niitä tosiasioita, joiden kertomisen Mikko Puumalainen, Mika Illman, Kirsi Westphalen ja nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää yrittävät fanaattisella vimmalla kieltää.