sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Enoch Powell maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta

Tämä on käännös kuuluisasta puheesta, jonka kansanedustaja Enoch Powell piti Britannian konservatiivisen puolueen piirijärjestön vuosikokouksessa Birminghamissa 20.4. 1968.



Valtiomiestaidon tärkein tehtävä on ehkäistävissä olevien ongelmien torjuminen ennalta.

Tähän pyrittäessä törmätään ihmisten perusluonteesta johtuviin esteisiin. Ensinnäkin on loogisesti mahdotonta osoittaa ongelmien olemassaoloa ennen kuin ongelmat ovat jo alkaneet. Ongelmien pahenemisen kussakin vaiheessa on paljon epäilyksiä ja erimielisyyttä siitä, ovatko ongelmat todellisia vai kuvitteellisia. Samasta syystä tulevaisuuden mahdolliset ongelmat herättävät vain vähän huomiota verrattuna nykyisiin, kiistämättömiin ja akuutteihin ongelmiin, mistä seuraa poliittisen keskustelun taipumus keskittyä nykyhetken asioihin tulevaisuuden kustannuksella.

Kaikkein olennaisinta on, että ihmisillä on tapana luulla ongelmien ennustamista ongelmien aiheuttamiseksi tai jopa niiden toivomiseksi: ihmiset ajattelevat, että ikäviä asioita ei tapahdu, jos niistä ei puhuta. Tämä ajattelutapa juontanee juurensa siitä primitiivisestä uskomuksesta, että kukin asia ja sitä tarkoittava sana, eli asia ja sen nimi, ovat yhtä.

[Tähän liittyy mm. muinainen yleiseurooppalainen taikausko, että sanan "karhu" lausuminen ääneen tuo karhun paikalle. Tästä syystä sanalle "karhu" on keksitty eufemismeja, jotta karhu ei tulisi paikalle kuullessaan nimeään kutsuttavan. Germaanisten kielten nykyiset karhua tarkoittavat sanat perustuvat eufemismiin beowulf eli mehiläissusi, jota on alun perin käytetty karhun salanimenä karhun oikean nimen lausumisen välttämiseksi. - M.E. huom.]

Vakavista, mutta vielä nykyhetkellä torjuttavissa olevista, tulevaisuudessa uhkaavista potentiaalisista ongelmista puhuminen on joka tapauksessa poliitikolle kaikkein epäkiitollisin ja samalla kaikkein tärkein tehtävä. Ne, jotka tietoisesti välttelevät sitä, ansaitsevat osakseen jälkipolvien kiroukset - ja usein saavatkin.

Viikko pari sitten keskustelin erään äänestäjän kanssa. Hän oli keski-ikäinen, tavallinen työväenluokkainen mies, joka oli töissä eräässä valtionyhtiössä. Sanottuaan pari lausetta säästä hän yhtäkkiä totesi: "En jäisi asumaan tähän maahan [Britannia, M.E. huom], jos minulla olisi varaa muuttaa pois."

Sanoin olevani eri mieltä, koska nykyisen hallituksen harjoittama politiikka ei voi jatkua loputtomiin. Hän ei kuitenkaan lainkaan kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan, vaan jatkoi: "Minulla on kolme lasta, jotka kaikki ovat ylioppilaita ja joista kahdella on jo oma perhe. En ole tyytyväinen ennen kuin he kaikki ovat muuttaneet ulkomaille. 15 vuoden tai 20 vuoden päästä tässä maassa mustat hallitsevat valkoisia."

Aavistan jo kuulevani minua kiroavien ihmisten kuoron: Kuinka minä kehtaan sanoa noin kamalia asioita, kuinka minä kehtaan herättää närää ja lietsoa kuumia tunteita kertomalla tuollaisesta keskustelusta?

Vastaus on, että minulla ei ole oikeutta olla kertomatta tällaisia asioita. Tavallinen kunnon kansalainen sanoo omassa kotikaupungissani keskellä kirkasta päivää minulle, kansanedustajalleen, että tämä maa ei kelpaa asuinpaikaksi hänen lapsilleen. Minulla yksinkertaisesti ei ole oikeutta kohauttaa hartioitani ja ajatella jotain muuta.

Sadattuhannet ihmiset sanovat ja ajattelevat aivan samaa kuin tämä mies - ei ehkä kaikkialla Britanniassa, mutta kylläkin niillä alueilla, joilla on jo meneillään totaalinen muutos, jolle ei ole mitään vertailukohtaa Englannin historian viimeisen tuhannen vuoden aikana.

Nykyisten trendien jatkuessa tässä maassa on 15-20 vuoden päästä 3,5 miljoonaa brittiläisen kansanyhteisön maista tullutta maahanmuuttajaa ja heidän jälkeläisiään. [Teksti on kirjoitettu 1960-luvun lopulla, joten "15-20-vuoden päästä" tarkoittaa 1980-lukua. - M.E. huom.] Tämä luku ei ole peräisin minulta. Kyseessä on väestörekisterikeskuksen virkamiehen Britannian parlamentille ilmoittama virallinen arvio. Vuodelle 2000 ei ole vastaavaa virallista arviota, mutta se on todennäköisesti 5-7 miljoonan suuruusluokkaa, noin 10% koko maan väkiluvusta, lähes sama kuin Suur-Lontoon väkiluku.

Tämä maahanmuuttajapopulaatio ei tietenkään jakaudu tasaisesti kautta maan idästä länteen ja etelästä pohjoiseen. Kokonaiset alueet, kaupungit ja kaupunginosat eri puolilla Englantia muuttuvat monista etnisistä ryhmistä koostuvan maahanmuuttajataustaisen väestön asuttamiksi.

Maahanmuuttajien Englannissa syntyneiden jälkeläisten osuus koko maahanmuuttajataustaisesta väestöstä nousee ajan myötä hyvin nopeasti. Jo vuonna 1985 näitä Englannissa syntyneitä maahanmuuttajien jälkeläisiä on yli puolet maahanmuuttajataustaisesta väestöstä. Ennen kaikkea juuri tämä tosiasia vaatii kiireellisiä toimenpiteitä tällä hetkellä - eli juuri sellaista toimintaa, joka on poliitikoille kaikkein vaikeinta: toimenpiteitä, jotka aiheuttavat hankaluuksia nykyhetkellä, mutta joiden tarkoituksena on ehkäistä tai minimoida ongelmia, jotka ovat odotettavissa vasta useiden vaalikausien päästä.

Kun kansakuntaa kohtaa tällainen tulevaisuudennäkymä, on luonnollista ja järkevää kysyä ensiksi, kuinka ongelman laajuutta voidaan rajoittaa; vaikka ongelma ei olisi täysin vältettävissä, voidaanko sitä edes rajoittaa. Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää, että asian mittasuhteet ovat olennaisia: etnisesti vierasperäisen väestöelementin merkitys ja vaikutukset maallemme riippuvat ratkaisevasti siitä, onko tuo vierasperäinen väestö 1% vai 10% maamme väkiluvusta.

Vastaukset tähän yksinkertaiseen ja järkevään kysymykseen ovat niin ikään yksinkertaisia ja järkeviä: pysäyttämällä maahanmuutto kokonaan tai lähes kokonaan ja edistämällä maassa jo olevien ulkomaalaisten palaamista takaisin kotimaihinsa mahdollisimman suuressa määrin. Kummatkin näistä vastauksista kuuluvat Britannian konservatiivisen puolueen viralliseen linjaan.

On melkein uskomatonta, että tällä hetkellä 20-30 maahanmuuttajalasta saapuu ulkomailta joka viikko pelkästään Wolverhamptoniin [Vaalipiiri, josta Enoch Powell oli valittu Britannian parlamenttiin. - M.E. huom.] , mistä on seurauksena 15-20 ylimääräistä perhettä vuosikymmenen tai parin päästä.

Jumalat tekevät hulluiksi ne, jotka he haluavat tuhota. Me olemme kansakuntana varmasti hulluja, aivan kirjaimellisesti hulluja, kun me sallimme vuositasolla 50.000 entisten siirtomaidemme asukkaan muuttaa maahamme. Suurin osa näistä ihmisistä muodostaa pohjan maahanmuuttajataustaisen väestön tulevalle kasvulle.

Tämä näyttää siltä kuin kansakunta kokoaisi ahkerasti itse omaa polttoroviotaan. Me olemme niin mielisairaita, että me olemme jopa sallinneet naimattomien ihmisten muuttaa maahan perustaakseen perheen tulevien puolisoidensa kanssa, joita he eivät ole koskaan nähneet. [Tässä viitataan mm. muslimien ja intialaisten harrastamiin järjestettyihin avioliittoihin. - M.E. huom.]

Ei pidä olettaa, että muuttovirta entisistä alusmaistamme automaattisesti vähenisi tulevaisuudessa. Päinvastoin, vaikka nykyisin maahamme otetaan viisumilla vain 5.000 maahanmuuttajaa, on olemassa mahdollisuus 325.000 brittiläisen kansanyhteisön kansalaisen maahanmuuttoon per vuosi loputtomiin, ottamatta huomioon maassamme jo asuvien ulkomaalaistaustaisten ihmisten mahdollisuutta kutsua sukulaisiaan maahan - enkä tässä vielä lainkaan laske mukaan laitonta maahanmuuttoa.

Maahamme vuosittain muuttavien ulkomaalaisten määrä on välittömästi supistettava mitättömälle tasolle; tarvittaviin lainsäädännöllisiin muutoksiin ja hallinnollisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä viipymättä. Näissä olosuhteissa mikä tahansa muu ratkaisu olisi riittämätön.

Korostan, että puhun maahamme pysyvästi muuttavista ulkomaalaisista. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että brittiläisen kansanyhteisön kansalaiset tai muut ulkomaalaiset voivat tulla maahamme opiskelemaan tai kehittämään osaamistaan. Brittiläisen kansanyhteisön maista on tullut Britanniaan esimerkiksi lääkäreitä, jotka ovat samalla sekä hyödyttäneet omia kotimaitaan pätevöitymällä Britanniassa että mahdollistaneet Britannian julkisten terveydenhoitopalvelujen nopeamman kasvun. Tällaiset vierastyöläiset eivät ole maahanmuuttajia - eivätkä ole koskaan sellaisia olleetkaan.

Palaan nyt maastamuuttokysymykseen. Jos kaikki maahanmuutto päättyisi nyt, maahanmuuttajataustaisen väestön kasvuvauhti hidastuisi, mutta [maahanmuuttajataustaisen väestön suuren syntyvyyden vuoksi] tämän vierasperäisen väestöelementin tuleva koko olisi yhä uhka maallemme. Tähän ongelmaan voidaan puuttua vain niin kauan kuin huomattava osa maahanmuuttajataustaisesta väestöstä vielä koostuu maahamme suunnilleen viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttaneista henkilöistä. Tämän vuoksi on kiireellisesti toteutettava Britannian konservatiivisen puolueen maahanmuuttopoliittisen linjan toinen tavoite: maahanmuuttajien kannustaminen palaamaan kotimaihinsa.

On mahdotonta arvioida, kuinka monet maahanmuuttajat suostuisivat, tuntuvien avustuksien houkuttelemina, muuttamaan joko takaisin kotimaihinsa tai muihin maihin, joissa heidän työvoimalleen ja osaamiselleen on kysyntää. Tätä on mahdotonta arvioida, koska tällaista politiikkaa ei ole vielä yritetty harjoittaa. Voin vain kertoa, että jopa nykyisin oman vaalipiirini maahanmuuttajat kysyvät minulta silloin tällöin, voisinko minä jollain tavalla auttaa heitä palaamaan kotimaihinsa. Jos em. politiikka omaksuttaisiin hallituksen viralliseksi linjaksi, ja jos sitä toteutettaisiin niin päättäväisesti kuin vaihtoehdon [vierasperäisen väestön holtittoman kasvun aiheuttamien ongelmien, M.E. huom] vakavuus edellyttää, aikaansaatu poismuuttovirta voisi huomattavasti muuttaa maamme tulevaisuudennäkymiä.

Ei voi olla oikein harjoittaa mitään sellaista politiikkaa, että olemassaolevien perheiden jäsenet pakotettaisiin asumaan erillään, mutta perheenyhdistämispolitiikkaa voidaan harjoittaa kahteen suuntaan; jos maamme aikaisempien ja nykyisten maahanmuuttolakien vuoksi ihmiset ovat joutuneet muuttamaan erilleen perheenjäsenistään, vaikkakin vapaaehtoisesti tai puolivapaaehtoisesti, meidän on oltava valmiita järjestämään näiden perheiden yhdistäminen heidän omissa alkuperämaissaan. Lyhyesti sanottuna: maahanmuuton lopettaminen ja olemassaolevien maahanmuuttajien kotiinpaluun kannustaminen liittyvät toisiinsa loogisesti ja inhimillisesti saman ongelmanratkaisutavan kahtena toisiaan täydentävänä aspektina.

Britannian konservatiivisen puolueen maahanmuuttopoliittisen linjan kolmas periaate on, että kaikkien maamme kansalaisten on oltava tasa-arvoisia lain edessä eikä julkinen valta millään tavalla saa syrjiä ketään kansalaista tai erotella kansalaisia erillisiin kategorioihin. Kuten Edward Heath [Britannian konservatiivisen puolueen puheenjohtaja 1965-75, pääministeri 1970-74. -- M.E. huom] on sanonut, maassamme ei voi olla ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisia. Tämä ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä pitäisi kohottaa etuoikeutetuksi luokaksi tai erityisryhmäksi, tai että kansalaiset eivät saisi omissa asioissaan kohdella yksiä maanmiehiään eri tavalla kuin toisia, tai että kansalaisilta kuulusteltaisiin heidän syitään ja motiivejaan siihen, että he ovat laillisesti käyttäytyessään kohdelleet jotakuta henkilöä jollain erilaisella tavalla kuin jotakuta toista.

Se, että jotkut vaativat "syrjinnän vastaista" lainsäädäntöä, olivatpa he sitten samanlaisia sanomalehtien pääkirjoitustoimittajia - ja joissakin tapauksessa jopa samojen sanomalehtien - jotka vuosi toisensa jälkeen 1930-luvulla yrittivät estää kansaamme näkemästä meitä silloin uhannutta vaaraa [toinen maailmansota, M.E. huom.] tai palatseissa asuvia arkkipiispoja, jotka onnistuvat elämään suojattua elämää vetämällä peiton silmiensä eteen, johtuu heidän äärimmäisen virheellisestä maailmankuvastaan. He ovat täysin väärässä. Asia on täsmälleen päinvastoin kuin he luulevat sen olevan.

Syrjintä ja kurjuus, kriisitunnelma ja tyytymättömyys, vallitsee maamme kantaväestön keskuudessa, ei maahanmuuttajien parissa, jotka ovat tulleet asumaan tänne meidän luoksemme, ja joita yhä tulee jatkuvasti. Tästä syystä syrjinnän vastaisten lakien esittäminen parlamentille olisi nykytilanteessa sama asia kuin tulitikun heittäminen ruutitynnyriin. Ystävällisintä mitä voidaan sanoa tuollaista lainsäädäntöä esittävistä ja kannattavista tahoista on, että he eivät tiedä mitä he tekevät.

On äärimmäisen harhaanjohtavaa verrata brittiläisen kansanyhteisön maista Britanniaan tulleita maahanmuuttajia amerikkalaisiin neekereihin. Amerikan neekeriväestö oli olemassa jo ennen kuin Yhdysvallat perustettiin. Yhdysvaltain neekerit olivat alun perin kirjaimellisesti orjia ja vasta myöhemmin heille annettiin äänioikeus ja muut kansalaisoikeudet; he ovat ruvenneet käyttämään näitä oikeuksiaan vain asteittain eikä vieläkään aivan täysin. Brittiläisen kansanyhteisön kansalaiset sen sijaan tulevat Britanniaan jo lähtökohtaisesti täydet kansalaisoikeudet omaavina Britannian kansalaisina. Britanniassa ei kohdella yksiä kansalaisia eri tavalla kuin toisia, joten brittiläisen kansanyhteisön maista Britanniaan tulleet maahanmuuttajat ovat välittömästi saaneet itselleen kaikki samat oikeudet, jotka kaikilla muillakin kansalaisilla on, äänioikeudesta ilmaiseen julkiseen terveydenhoitoon.

Mitä tahansa vaikeuksia maahanmuuttajilla lienee ollutkin - jotka vaikeudet eivät sitä paitsi ole estäneet eivätkä vieläkään estä maahanmuuttajien halukkuutta tulla Britanniaan keinolla millä hyvänsä - ne vaikeudet eivät ole johtuneet lainsäädännöstä tai hallituksen harjoittamasta politiikasta tai julkishallinnon toimista, vaan niistä henkilökohtaisista olosuhteista ja sattumista, joiden vuoksi joidenkuiden ihmisten kohtalot ja elämänkokemukset ovat aina olleet erilaisia kuin joidenkuiden toisten - ja aina tulevat olemaan.

Mutta vaikka maahanmuuttajien näkökulmasta heidän pääsemisensä tähän maahan merkitsi heille sellaisten oikeuksien ja mahdollisuuksien saamista, joita he olivat innokkaasti tavoitelleet, maahanmuuton vaikutus kantaväestöön on ollut hyvin toisenlainen. Ihmiset huomasivat olevansa muukalaisia omassa maassaan syistä, joita he eivät voineet käsittää, koska viranomaiset toteuttivat täydelliseen linjattomuuteen perustuvia [maahanmuuttopoliittisia] ratkaisuja, joista kansan mielipidettä ei koskaan kysytty.

Kansalaiset huomasivat, että odottaville äideille ei ollut tilaa synnytyssairaaloissa, lapsille ei ollut koulutuspaikkoja, ihmisten kotiseudut ja kaupunginosat olivat muuttuneet tunnistamattomiksi, heidän tulevaisuudensuunnitelmansa ja -mahdollisuutensa oli murskattu. Työpaikoilla ihmiset huomasivat, että työnantajat eivät vaatineet ulkomaalaistaustaisilta työläisiltä samantasoista kuria ja osaamista, jota kotimaisilta työntekijöiltä vaadittiin. Kansalaiset saivat kuulla ajan myötä yhä useammin, että he olivat nyt ei-toivottuja omassa maassaan.

Kaiken kukkuraksi kansalaiset ovat nyt saaneet kuulla, että parlamentti aikoo säätää lain, joka antaa maahanmuuttajille etuoikeuden syntyperäisiin kansalaisiin verrattuna: aiotaan säätää "syrjinnän vastainen" laki, jonka ei ole tarkoituskaan suojella kansalaisia tai korjata heidän kärsimiään vääryyksiä, vaan joka antaa muukalaisille, katkeroituneille ja provokaattoreille vallan nöyryyttää kansalaisia rangaistuksena heidän yksityisistä teoistaan.

Useissa sadoissa kirjeissä, jotka olen saanut sen jälkeen kun viimeksi puhuin tästä aiheesta pari kuukautta sitten, oli eräs huomiotaherättävä aspekti, joka on paljolti uusi ilmiö ja jota pidän pelottavana. Kaikki kansanedustajat ovat tottuneet tyypillisiin anonyymien kirjeiden lähettelijöihin, mutta minua yllätti ja huolestutti se, että suuri osa kirjoittajista oli normaaleja, kunnollisia, järkeviä ihmisiä, joiden kirjeet olivat rationaalisia ja monessa tapauksessa hyvin sivistyneitä, joiden mielestä heidän täytyi jättää mainitsematta oma nimensä ja osoitteensa, koska heidän käsityksensä mukaan on vaarallista laittaa mustaa valkoiselle, että he ovat samaa mieltä sellaisen kansanedustajan kanssa, jolla on sellaisia näkemyksiä, joita minä olen esittänyt. He uskoivat saavansa rangaistuksia tai nuhteita, jos heidän tiedettäisiin ilmaisseen kynällä ja paperilla kannattavansa moisia mielipiteitä.

Niillä maamme alueilla, joilla maahanmuuttajia on paljon, tavalliset kansalaiset kokevat enenevässä määrin olevansa vainottu vähemmistö. Sellaisten, joilla ei ole omakohtaista kokemusta tällaisista asioista, on hankalaa kuvitella tätä. Annan yhden noista sadoista minulle kirjoittaneista ihmisistä ilmaista nämä asiat puolestani. Tämä rouva kylläkin ilmoitti minulle nimensä ja osoitteensa, jotka olen poistanut tästä kirjeestä, jonka aion nyt lukea. Hän kuvaili tapahtumia, joiden kaltaisia on meneillään parastaikaa omassa vaalipiirissäni:




Kahdeksan vuotta sitten hyvämaineisella kadulla Wolverhamptonissa joku neekeri osti omakotitalon. Nyt samalla kadulla asuu vain yksi valkoinen ihminen, eläkkeellä oleva vanha nainen. Tämä on hänen tarinsa. Hänen aviomiehensä ja molemmat poikansa kaatuivat sodassa. [Toinen maailmansota, M.E. huom.] Hän ei omistanut mitään muuta kuin seitsemän huoneen omakotitalon, joten hän muutti sen vuokrataloksi. Hän teki lujasti töitä ja pärjäsi hyvin, maksoi pois asuntolainansa ja alkoi säästämään rahaa eläkkeelle jäämistä varten.

Sitten maahanmuuttajat tulivat alueelle. Hänen pelkonsa kasvoi, kun samalla kadulla talo toisensa jälkeen joutui maahanmuuttajien haltuun. Kaupunginosan aikaisemmin rauhallisista kaduista tuli nyt meluisia ja sekavia paikkoja. Rouvan valkoiset vuokralaiset muuttivat pois katuen sitä, että olivat muuttaneet tällaiselle alueelle.

Kun hänen viimeinen vuokralaisensa oli muuttanut pois, heti seuraavana päivänä hän heräsi seitsemältä aamulla siihen, että kaksi neekeriä soitti hänen ovikelloaan. Neekerit kysyivät, voisivatko he soittaa rouvan puhelimella työpaikalleen. Kun rouva kieltäytyi, kuten hän olisi tietysti kieltäytynyt päästämästä ketä tahansa vierasta ihmistä taloonsa siihen vuorokaudenaikaan, neekerit huutelivat hänelle hävyttömyyksiä. Rouva pelkäsi, että neekerit olisivat hyökänneet hänen kimppuunsa, jos hänellä ei olisi ollut oviaukossa turvaketjua.

Maahanmuuttajaperheet ovat yrittäneet vuokrata huoneita hänen talostaan, mutta hän on aina kieltäytynyt. Hänen pienet säästönsä hupenivat, ja talostaan maksamiensa kiinteistöverojen jälkeen hänen käytettävissä olevat tulonsa olivat alle kaksi puntaa viikossa. Rouva kävi kunnanvirastossa pyytämässä alennusta kiinteistöveroonsa. Hänet vastaanottanut virkailija oli nuori nainen, joka kuultuaan rouvan omistavan seitsemän huoneen omakotitalon suositteli tälle alivuokralaisten ottamista. Kun rouva kertoi, että vain neekerit haluaisivat vuokrata asuntoja siitä kaupunginosasta, tyttö sanoi: "Tässä maassa ei rotuennakkoluuloilla pitkälle pötkitä." Niinpä rouva meni kotiinsa.

Puhelin on hänen elämänlankansa. Hänen perheenjäsenensä maksavat hänen puhelinlaskunsa ja auttavat häntä kaikin tavoin. Maahanmuuttajat ovat tarjoutuneet ostamaan hänen talonsa halvalla hinnalla, jonka uusi omistaja saisi takaisin vuokratuloina muutamassa viikossa tai ainakin muutamien kuukausien kuluessa.

Rouva on ruvennut pelkäämään kodin ulkopuolella liikkumista. Hänen ikkunansa on rikottu. Hänen postilaatikkoonsa on tungettu ulosteita. Kun rouva menee kauppaan, suloiset, leveästi hymyilevät neekerilapset seuraavat häntä kadulla. He eivät osaa englantia, mutta he osaavat yhden sanan. He lällättelevät rouvalle: Rasisti!!

Kun uusi rotusuhdelaki ["syrjinnän vastainen" laki, M.E. huom] hyväksytään parlamentissa, tämä nainen uskoo joutuvansa vankilaan. Olen itse alkanut miettimään, onko hänen luulonsa välttämättä väärä.


Sana "integroituminen" kiteyttää toisen vaarallisen harhaluulon, jonka vallassa ovat ne, jotka joko tahallaan tai muusta syystä [tyhmyyttään, M.E. huom.] ovat sokeita tosiasioille. Maahanmuuttajien integroituminen kantaväestöön tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajista tulee osa kansaamme siinä määrin, että maahanmuuttajia ei käytännössä voi erottaa muusta väestöstä. Jos kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä on selviä fyysisiä eroja, erityisesti ihonvärieroja, maahanmuuttajien integroituminen on jonkin aikaa hankalaa, mutta ei mahdotonta.

Brittiläisen kansanyhteisön maista Britanniaan viimeisen noin viidentoista vuoden aikana tulleiden maahanmuuttajien joukossa [teksti on kirjoitettu 1968, joten tässä puhutaan 1950- ja 60-luvusta, M.E. huom] on useita tuhansia, joilla on selviä integroitumishaluja ja -pyrkimyksiä ja joiden ajatuksissa ja teoissa on nähtävissä selvä taipumus integroitumiseen. Olisi kuitenkin sekä naurettavan typerä että kaiken kukkuraksi hyvin vaarallinen väärinkäsitys, että maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä suurella enemmistöllä olisi tällainen pyrkimys ja taipumus.

Olemme nyt suuren muutoksen kynnyksellä. Tähän asti maahanmuuttajien olosuhteista ja taustasta johtuen integroituminen on ollut ajatuksenakin mahdoton maahanmuuttajataustaisen väestön enemmistölle. Heistä useimmat eivät ole koskaan edes ajatelleet integroitumista tai pyrkineet siihen. Maahanmuuttajien suuri määrä ja heidän keskittymisensä tietyille alueille ovat estäneet pieniin vähemmistöihin tavallisesti kohdistuvien integroitumispaineiden toimimisen.

Nyt sen sijaan on nähtävissä, että tietyt tahot ryhtyvät aktiivisesti toimimaan maahanmuuttajien integroitumista vastaan; joillakuilla maahanmuuttajilla on intressi säilyttää ja jyrkentää rodullisia ja uskonnollisia eroja maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä saadakseen itselleen valtaa suhteessa toisiin maahanmuuttajiin ja myöhemmin myös suhteessa kantaväestöön.

Kämmenen kokoinen pilvi voi nopeasti kasvaa ja pimentää taivaan; tällainen pilvi on nähty äskettäin Wolverhamptonin yllä ja se näyttää leviävän nopeasti. Seuraavat sanavalinnat eivät ole minun, vaan ne ovat sanatarkka sitaatti paikallisesta sanomalehdestä 17.2.1968. Eräs Labour-puolueen kansanedustaja ja nykyisen hallituksen ministeri sanoi näin:



Valitettavasti sikhiyhteisöt ovat pyrkineet säilyttämään tapoja, jotka eivät sovi Britanniaan. Jos he haluavat työskennellä Britanniassa, erityisesti julkisella sektorilla, heidän tulisi hyväksyä ne ehdot, joilla heidät on otettu töihin. Yhteisöllisten oikeuksien (tai ehkä pikemminkin yhteisöllisten rituaalien) vaatiminen johtaa yhteiskunnan vaaralliseen pirstaloitumiseen. Tällainen etninen ryhmäajattelu on kuin kasvain, joka pitää jyrkästi tuomita riippumatta siitä, minkärotuiset ihmiset sitä harjoittavat.


Kansanedustaja John Stonehouse ansaitsee kunnioituksemme siitä, että hänellä on ollut kyky havaita tämä ja rohkeus sanoa se julki.

Näille vaarallisille, yhteiskuntaamme hajottaville tahoille rotusuhdelakiesityksen sisältö on juuri sitä vauvanravintoa, jota he tarvitsevat kasvaakseen. Tämä laki antaa maahanmuuttajayhteisöille mahdollisuuden järjestäytyä ja yhdistää voimansa, agitoida ja kampanjoida muita kansalaisia vastaan, ja uhkailla ja hallita suurta yleisöä juridisilla aseilla, joita tietämättömät ja huonosti informoidut [lainsäätäjät] ovat antaneet heille.

Katsoessani tulevaisuuteen näen edessämme suuria vaaroja. Antiikin roomalaisen tavoin koen näkeväni "veren virtaavan vuolaana Tiber-joessa". ["Et Thybrim multo spumantem sanguine cerno." - Vergilius: Aeneas. M.E. huom.]

Se Atlantin toisella puolella meneillään oleva traaginen ja hallitsematon ilmiö, jota me katsomme kauhistuneina, mutta joka siellä juontaa juurensa Yhdysvaltain historiasta ja koko Yhdysvaltain olemassaolosta, on tulossa tänne Britanniaan meidän omasta tahdostamme ja omien laiminlyöntiemme vuoksi. Se on itse asiassa melkein jo tullut tänne. Etnisten vähemmistöjen aiheuttama ongelma alkaa olla Britanniassa määrällisesti samaa tasoa kuin Yhdysvalloissa jo ennen 1900-luvun loppua.

Edes tällä hetkellä sitä ei enää voida estää muuten kuin toimimalla päättäväisesti ja kiireellisesti. En tiedä, onko odotettavissa riittävää poliittista tahtoa tällaisen toiminnan vaatimiseen ja aikaansaamiseen. Tiedän vain, että olisi törkeää petosta nähdä nämä asiat ja vaieta niistä.

3 kommenttia:

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/7352125.stm


Almost two-thirds of people in Britain fear race relations are so poor tensions are likely to spill over into violence, a BBC poll has suggested.

Of the 1,000 people asked, 60% said the UK had too many immigrants and half wanted foreigners encouraged to leave.

...

Britain's last serious race riots - when violent clashes erupted between white and Asian youths in northern England - happened seven years ago.

Despite this, the poll, carried out by Mori, found three out of four people thought there was now a great deal or a fair amount of tension between races and nationalities.

And almost two in three feared tension was certain or likely to lead to violence, although it is not clear whether people are imagining full-blown street riots or minor scuffles.

...

The survey was commissioned to mark the 40th anniversary of Enoch Powell's infamous "rivers of blood" speech, in which he described the indigenous population's "sense of alarm and resentment" over immigration.

Speaking of his foreboding, he said: "Like the Roman, I seem to see the river Tiber foaming with blood."

BBC home editor Mark Easton says Powell's words, spoken to a small gathering in Birmingham's Midland hotel, still echo down the decades.

He says the effect of Powell's speech was in fact to force the issue of immigration off the political agenda, with any politician who ventured to broach the subject risking being accused of playing the race card.

This situation still exists 40 years later, our correspondent says.

Five months ago, a Tory candidate in Birmingham, Nigel Hastilow, was forced to step down by David Cameron for saying Powell was right that uncontrolled immigration would change Britain irrevocably.

However, the BBC poll finds many people share that view.

Asked if they thought immigration meant their local area didn't feel like Britain any more, a quarter of the sample agreed - double the amount who felt this three years ago.

Six out of 10 said immigration had made parts of Britain feel like a foreign country.

When Tory leader Michael Howard suggested communities couldn't cope with the pace of immigration during the 2005 general election campaign, he was accused of racism.

However, our correspondent says immigration is now back on the political agenda.

He says: "One reason politicians can debate it again, perhaps, is that the latest wave of immigration is different.

"The million Eastern Europeans who've come to the UK in the last three or four years are not looking to settle for good. Their motives are economic. And perhaps most importantly they are white.

"Forty years after Enoch Powell, the issues of race and immigration have been separated once more."

...

Jukka kirjoitti...

ulttuuriteko. Käänsitkö tämän siiis itse ?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Kyllä.