torstai 27. joulukuuta 2007

Johanna Suurpää revisited

Bloggaaja Vasarahammer analysoi Kalevan julkaisemaa uuden vähemmistövaltuutetun Johanna Suurpään haastattelua.

Vasarahammer:


Kun ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen, Suurpää oli aktiivisesti mukana puolustamassa somalien asemaa, kuten Jussi Halla-ahon vieraskirjassa siteeratuista 90-luvun alun Helsingin Sanomien jutuista voi päätellä.


Otteita silloisista Hesarin uutisartikkeleista:



HS 26.8.1990

Pakolaisneuvonta ry:n juristi Johanna Suurpää paheksuu ulkoministeriön neuvostoviranomaisille esittämää toivomusta kontrolloida Suomesta turvapaikkaa haluavien ihmisten viisumeita ja heidän Suomeen tulonsa estämistä. Se ei ole kansainvälisten sopimusten eikä Suomen lakien mukaista, hän sanoo.

...

Moskovassa motissa olevien somalien kohtalo kuuluu Suurpään mielestä Suomelle. Suomen asia on estää somalien välitön palauttaminen kotimaahansa ennen kuin esimerkiksi UNHCR on tutkinut, ketkä joukosta ovat pakolaisia. "Järkevin ratkaisu olisi ottaa ryhmä Suomeen. Toissijainen ratkaisu olisi selvittää yhteistyössä neuvostoviranomaisten ja UNHCR:n kanssa, mitä ihmisille tapahtuu ja varmistettava, että pakolaisiksi määriteltäviä henkilöitä ei palauteta."

Neuvostoliitto ei ole varsinainen turvapaikkamaa, Suurpää toteaa. Se ei ole allekirjoittanut YK:n pakolaissopimusta.

...

HS 5.2.1991

Poliisi pidätteli 160:tä somalia Tallinnan-laivalla yön ja päivän

Ulkoasiainvaliokunta miettii vielä, onko Neuvostoliitto turvallinen maa

Suomeen sunnuntaina saapuneiden 160 somalin turvapaikasta ei tehty maanantaina päätöstä. Poliisi ehti kuulustella Helsinkiin Tallinnasta matkustajalaiva Georg Otsilla saapuneet pakolaiset, mutta sisäministeriössä turvapaikkapäätökset lykättiin ainakin tiistaihin.

Hallituksen ulkoasiainvaliokunta kokoontuu tänään miettimään, onko Neuvostoliitto turvallinen maa, jonne somalit voidaan palauttaa. Noin neljä viikkoa sitten ulkoasiainvaliokunta piti Neuvostoliittoa pakolaisille turvallisena maana.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttusen mukaan tarkoituksena on selvittää, uhkaako somaleja jokin vaara Neuvostoliitossa. Ulkomaalaiskeskus alkaa käsitellä hakemuksia tämän jälkeen.

Perttusen tietoon ei maanantai-illan kuulusteluista ollut kantautunut tietoja siitä, että somaleja olisi Neuvostoliitossa vainottu tai lähetetty takaisin kotimaahansa.

Turvapaikkakäsittelyssä sovellettiin nyt ensimmäisen kerran hallituksen ulkoasiainvaliokunnan äskettäin tekemää päätöstä pakolaisten nopeutetusta turvapaikan käsittelystä.

Suomen Punaisen Ristin apulaispääsihteerin Ilkka Uusitalon mukaan tapaus heijastelee pakolaispolitiikan kiristymistä Suomessa.

Somalit saapuivat Suomeen sunnuntai-iltana Tallinnan kautta Georg Ots -matkustajalaivalla, joka rantautui Eteläsatamaan.

Somalit kertoivat Pakolaisneuvonnan lakimiehelle Johanna Suurpäälle tulleensa Tallinnaan Moskovasta.

Poliisi kuulusteli somaleja laivalla maanantaina koko iltapäivän. Kun selvisi, ettei turvapaikkapäätöksiä maanantaina tehdä, somalit siirrettiin SPR:n tiloihin ja matkustajakoteihin ja kuulusteluja jatkettiin.

Suuri osa somaleista on noin 20-25-vuotiaita nuoria miehiä, mutta joukossa on myös ainakin yksi raskaana oleva nainen sekä 16 nuorta ja lasta. Aviopareja joukossa on hyvin vähän.

Joukko haluttiin lähettää heti takaisin

Poliisi sai tiedon somalien maahantulosta etukäteen Tallinnasta viranomaistaholta. Helsingin poliisilaitos otti tulijoihin satamassa tiukan linjan. "Lähdin siitä, että kyseessä on luvaton maahantulo, jonka estimme", Helsingin poliisilaitoksen komentaja Paavo Koskela sanoo.

Periaatteessa aluksen päällikön velvollisuus oli huolehtia siitä, että kaikkien laivalla olevien matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Muuten aluksen päällikkö on velvollinen viemään matkustajat takaisin. Poliisikomentaja Koskelan mukaan laivan purseri kertoi, että somalien viisumit olivat kunnossa Tallinnassa.

Suomen tullissa viisumia ei kuitenkaan ollut ollut yhdelläkään somalilla. Passi sen sijaan puuttui vain noin kymmeneltä. Suuresta osasta somalien passeista oli revitty yksi sivu irti. Poliisi epäilee, että kyseisellä sivulla oli väärennetty Suomen viisumi.

Laivan käytäviltä löytyi kaksi Etiopian passia, joissa oli väärennetyt viisumit. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut näitä passeja omakseen.

...

HS 21.4.1991

Pakolaiset ovat tulleet Suomeen jäädäkseen

....

"Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina."

Suuri yleisö on oppinut tuntemaan Johanna Suurpään sinä nuorena naisena, joka on seissyt hämmentyneiden turvapaikanhakijoiden rinnalla milloin satamassa, milloin lentokentällä. Hän on maltillisesti jaksanut selittää niin poliiseille kuin päättäjillekin Suomen kansainvälisoikeudellisia sitoumuksia ja niiden merkitystä käytännössä.


Johanna Suurpään tuolloista toimintaa ja lausuntoja kommentoitiin Halla-ahon vieraskirjassa mm. näin:



Nimi : likainen vanha mies
Mitä teen : Ilmoitusasia
Viesti :

Täällä on suhtauduttu kovin toiveikkaasti uuteen vähemmistövaltuutettuun Johanna Suurpäähän. Valitettavasti ainakin minä muistan että kun somalit tuotiin Suomeen Moskovasta 1990, tämä silloinen oik.yo oli tovereidensa kanssa Georg Otsin laskusillalla ihmisbarrikadina hidastamassa poliisin laivaan pääsyä sen aikaa että somalit ehtivät repiä passinsa ja muut paperinsa ja vetää ne laivan vessoista alas. Sankarireportaasi löytynee HS:n paperiarkistoista, nettiähän ei tuolloin vielä ollut.

Että vähän sordiinoa niihin ihasteluihin kuinka nätti se oli nuorena. Samaa jengiä tämä täti on, Suomessa on pienet piirit ja kaikki suvaitsevaistoeliitin jäsenet kyllä tuntevat toisensa ja pitävät huolta toisistaan. Turha kuvitella että vähemmistövaltuutetuksi ketään tolkun ihmistä ikinä nimitettäisiin.

16. marraskuuta 2007 18:02:22




Tolkun puute käy ilmi mm. juuri tästä em. Johanna Suurpään haastattelusta:


Vähemmistövaltuutettu haluaa nettirasistit oikeuteen

Internetistä on muodostunut merkittävä kanava erilaisille rasistisille ilmiöille ja kannanotoille. Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mielestä netin kautta levitettävään rasismiin pitää pystyä puuttumaan.

...

Suurpää myöntää, että rasistista materiaalia on niin paljon, ettei kaikkeen voida puuttua eikä kaikesta päästä eroon. Mutta pahimpiin ylilyönteihin pitäisi hänen mielestään käydä käsiksi. "Se täytyy pystyä estämään, ettei tästä kehkeydy organisoidumpaa rasistista toimintaa."



Tässä ei lainkaan määritellä, keitä ovat nämä "nettirasistit", mitä ovat nämä "rasistiset ilmiöt ja kannanotot" ja millä keinoilla niihin "pitää pystyä puuttumaan".

Mielestäni vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää syyllistyy virkavirheeseen vaatiessaan ihmisille rangaistuksia "rasismista" spesifioimatta, minkä lakipykälän nojalla ihmisiä voitaisiin rangaista "rasistisen materiaalin" levittämisestä tai "organisoidusta rasistisesta toiminnasta".
Suomessa ei ole sellaista rikosnimikettä kuin rasismi. Ketään ei voida asettaa syytteeseen sellaisesta asiasta, jota ei ole laissa määritelty rikokseksi.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää vaatii ihmisille rangaistuksia asiasta, joka ei lain mukaan ole rangaistava rikos. Johanna Suurpää siis vastustaa oikeusvaltiota.

Diktatuureissa ihmisiä rangaistaan teoista, joita ei ole laissa määritelty rikokseksi. Esimerkiksi DDR:ssä kommunistipuolueen nuorisojärjestöä edustaneet huligaanit hajottivat ihmisten televisioita, jos ihmiset katsoivat länsisaksalaisia tv-ohjelmia. DDR:n laki ei kuitenkaan kieltänyt Länsi-Saksan tv-ohjelmien katselua. Ihmisiä siis rangaistiin asiasta, joka ei lain mukaan ollut rikos.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää vaatii ihmisille rangaistuksia asioista, jotka eivät lain mukaan ole rikoksia. Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää siis kannattaa DDR:n tyylistä diktatuuria.

Halla-aho kirjoitti äskettäin tällaista:



Nimimerkki Catilina kirjoitti joskus vieraskirjaan, että yli 20 pisteen ero keskustelijoiden älykkyysosamäärässä riittää yleensä häiritsemään vakavasti kommunikaatiota, minkä vuoksi pyrkimys "dialogiin" tiedostajien kanssa on useimmiten turhaa. Fanaattisena rationalistina ja järjen voimaan uskovana kavahdan tuota ajatusta, mutta huomaan yhä useammin pohtivani sitä.

Järjellisillä argumenteilla ei sen enempää suvaitsevaisuutta kuin monikultturismiakaan koskevissa keskusteluissa tee mitään, koska potentiaaliset vastakappaleet esittävät mielipiteitä, jotka eivät voi olla tulosta mistään tunnistettavasta järjellisestä prosessista. Jos he ovat liian tyhmiä ymmärtämään edes tosiasioita, on aivan turha ryhtyä saivartelemaan tosiasioiden analysoinnista tai niiden pohjalta tehtävistä johtopäätöksistä.



Tuo kommentti koskee eräästä toisesta asiasta käytyä ajankohtaista keskustelua, mutta sopii myös Suurpään vaatimuksiin "nettirasismin" sensuroinnista kuin nenä naamaan.

Suurpää ei myönnä edes sitä tosiasiaa, että Suomen voimassaoleva laki ei tunne sellaista rikosnimikettä kuin rasismi.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Ellilä enää uskalla omaan blogiinsa kirjoittaa bullshittiä?

Rikoslaki 11 luku 8§

Lue Mikko vaikka siitä aluksi?

Voit myös tutustua UK:n ihmisoikeusjulistuksiin, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiihotus kansanryhmää vastaan
Kiihotus kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

Kansanryhmää vastaan kiihottamisen juridinen asema vaihtelee maittain, sillä sen nähdään usein olevan eri kannalla sananvapauden kanssa. Toisaalta kunnianloukkauskin ohittaa sananvapautta määrittelevät lait useimmissa maissa. Sananvapaus ei käsitteellisesti edes tarkoita vapautta rangaistusseuraamuksista vaan oikeutta ilmaista mielipide kenenkään sitä ennalta estämättä. (Perustuslaki 12§)
Suomessa
Suomessa rikoslaki (1995/578)[1] määrittelee kiihottamisen kansanryhmää vastaan:

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi

Mikko Ellilä kirjoitti...

Jälleen näemme trollien argumentaation tason.

1.) Kun minä siteeraan yleistä nettikeskustelua ja sanomalehtiartikkeleita, trolli kysyy: "Eikö Ellilä enää uskalla kirjoittaa itse?" Trolli on siis sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi koskaan lainata ketään. Kaikkien pitäisi trollin mielestä vain kirjoitella yksinään, lainaamatta koskaan mitään muuta tekstiä.

2.) Trolli siteeraa tekstiä, jonka mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkki on "kansanryhmän halventaminen tai pelottelu" tai "väkivaltaisen tai syrjivän toiminnan lietsominen kansanryhmää kohtaan". Trolli ei tajua, että tässä ei edellenkään ole sanaa rasismi. Johanna Suurpää vaatii rangaistuksia rasisteille. Suomen laissa ei sanota, että rasismi on rangaistava rikos. Rasismi on täysin epämääräinen käsite eikä sanaa rasismi ollenkaan löydy kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistöstä. Tämä ei vain näytä mahtuvan trollin kaaliin.

Paavo kirjoitti...

"Suurpää myöntää, että rasistista materiaalia on niin paljon, ettei kaikkeen voida puuttua eikä kaikesta päästä eroon. Mutta pahimpiin ylilyönteihin pitäisi hänen mielestään käydä käsiksi. "Se täytyy pystyä estämään, ettei tästä kehkeydy organisoidumpaa rasistista toimintaa."

lainaamastani tekstinpätkästä ymmärrän, ettei haluta puuttua pahimpiin ylilyönteihin, vaan halutaan puuttua suosituimpiin ylilyönteihin. eli halutaan puuttua lukijamääriltään suurimpiin sivustoihin joissa käsitellään vaikka rotujen välisiä älykkyyseroja ja kansallisuustaustojen rikollisuuseroja.

uskoisin että itse saisin ihan rauhassa kymmenen katsomiskerran blogillani ( välitön poistumisprosetti 70) saan ihan rauhassa ja perusteetta propagoida että suomenruotsalaiset pärjäävät älykkyystesteissä paremmin (tämä on aivan totta)koska ovat luontaista herrarotua ja heidän pitäisi taas ottaa valta suomen maassa. ja lisäksi huonoimmin älykkyystesteissä pärjänneet suomen heimot pitäisi pakkosterilisoida (lappi vai kainuu, kun turkua en laske suomen osaksi[tämän keksin päästäni, koska käsittääkseni maakuntien älykkyyttä ei tietääkseni ole testattu]) tai ainakin kannustaa heitä menemään naimisiin muiden heimojen edustajien kanssa, koska kainuulaisten geenistö on liian niukka ja ulkolaiset geenit (kuten savolaissperma) tervehdyttäisi kainuulaisten sisäsiittoista perintöainesta.

mulle on tainnut näistä blogeista tarttua anti-HS bias, koska ajattelen, ettei näitä rivejä:
"Suuresta osasta somalien passeista oli revitty yksi sivu irti. Poliisi epäilee, että kyseisellä sivulla oli väärennetty Suomen viisumi. Laivan käytäviltä löytyi kaksi Etiopian passia, joissa oli väärennetyt viisumit. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut näitä passeja omakseen..." julkaistaisi nykyhesarin sivuilla.

koska onhan auttamatta rasisti, jos kuvittelee, että on olemassa somalialaisia jotka oman aineellisen hyvinvointinsa eteen olisivat valmiit valehtelemaan. Emmehän me olettaisi, että keskiverto suomalainen valehtelisi, jos siitä saisi ilmaisen elatuksen ja sosiaalituet jotka ovat moninkertaiset lähtömaan keskituloon nähden. tottakai suomalainen (ja kaikki muutkin koska kaikki maailman ihmiset ovat samanlaisia) kertoisi totuuden ja palaisi kurjaan sisällissodan runtelemaan kotimaahansa jossa ei ole lainkaan sosiaalietuuksia ja josta kaikki elossaolevat sukulaisetkin ovat paenneet.

Paavo kirjoitti...

haluan vielä tuoda selväksi, että mitä tarkoittaisi jos rotujen keskimääräisissä älykkyysosamäärissä havaittaisiin eroja: jos esim. ÄO jakautuisi seuraavasti kiinalaiset 110 suomalaiset 100 somalit 90. tällöin jos haluaisin perustaa yrityksen niin järkevänä yrittäjänä ja rasistina tietysti palkkaisin ensin kaikki saatavilla olevat kiinalaiset, sitten suomalaiset sitten somalit. ei olisi mitään syytä tehdä haastatteluja tai testejä, koska keskimääräiset rotuarviot kertoisivat minulle kaiken tarpeellisen. tiedänhän että jokainen somali on tyhmempi kuin minä suomalainen ja jokainen kiinalainen on viisaampi kuin minä suomalainen.

Anonyymi kirjoitti...

Luulempa Paavo, että sinulle ei oikein taida olla kokemusta henkilöstöhallinnasta.
Tehtävään pyritään yleenä valitsemaan siihen parhaiten soveltuvin. Se aika harvoin tarkoittaa, että siivoojalla tulisi olla nobel -palkinto.

Ja Ellilälle tiedoksi. Vaikka rasimia ei sellaisenaan ole rikokseksi luokiteltu, se ei tarkoita sitä, että rasistisen toiminnan harjoittaminen olisi laillista.

IDA kirjoitti...

"Ja Ellilälle tiedoksi. Vaikka rasimia ei sellaisenaan ole rikokseksi luokiteltu, se ei tarkoita sitä, että rasistisen toiminnan harjoittaminen olisi laillista."

Eihän tätä voisi kuin kompata, jos olisi basisti.

Anonyymi kirjoitti...

Rasismin laillisuudella tai laittomuudella ei ole hirveästi vaikutusta, koska rasismi on yleistä, normaalia, tervettä ja luonnollista. Normaali ja terve valkoinen ei pidä siitä, että ei-valkoisia ja muslimeja vyöryy rajojen yli niin paljon, että kulttuuri muuttuu radikaalisti. Normaali ja terve valkoinen ei halua asua neekerienemmistöisellä alueella. Normaali ja terve valkoinen ei halua laittaa lapsiaan neekerienemmistöiseen kouluun. Tämän voi havaita mm. white flight -ilmiöstä.
Rasismin kieltäminen on sama kuin yrittäisi kieltää seksin. Oli se kiellettyä tai ei, se on ja pysyy. Ikuisesti.
Ihminen voi nykypäivänä olla täysin avoimesti rasisti, islamofoobikko ja joukkokarkotusten kannattaja sukulaisten, ystävien ja työkavereiden seurassa joutumatta kohtaamaan ainuttakaan vihaista katsetta tai minkäänlaisia seuraamuksia. Olettaen siis, että sukulaiset, ystävät ja työkaverit ovat tavallisia Iltalehteä ja Seiskaa lukevia suomalaisia eivätkä mitään antirasistisia, roskisdyykkaavia, Voima-lehteä lukevia punaviherpoikkeuksia tai jukkarelandereita.

Unknown kirjoitti...

Kirjaston mikrofilmin lukulaitteella yritän etsiä juttua 26.8.1990 Helsingin Sanomista. Eipä vaan löydy. Sivunumeroiden mainitseminen lähteissä olisi todella hyvä asia, mutta liekö sellainen liian vaivalloista vai mitä.