sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Varissuolla kytee monikulttuurinen levottomuus

Jälleen saamme lukea mielenkiintoisia uutisia Suomen monikulttuurisesta testilaboratoriosta, Turun Varissuolta:

Turkulaisen artikkeli 12.12.2007

Vanhemmat ovat heränneet huolestumaan, kun on selvinnyt että lähes jokaisen perheen nuori on kokenut joko fyysistä väkivaltaa tai ainakin uhkailua. Asiasta on pyritty keskustelemaan kaupungin päättäjien kanssa, mutta vanhemmat kokivat, ettei sanoma mennyt perille. Seuraava lause kertookin selvästi mistä on kyse:



- Huolemme yritettiin leimata rasismiksi, vaikka sitä tämä ei ole.


Varissuon asukkaista kolmannes on maahanmuuttajia. Suomeksi sanottuna lienee ilmiselvää, että aluetta terrorisoivat arabi/afro -maahanmuuttajien jengit. Suomeksi sanottuna lienee ilmiselvää, että kehitys Suomen monikulttuurisimmassa lähiössä vie vääjäämättä kohti samaa lopputulosta kuin muuallakin Euroopassa, jossa pahimmillaan eletään jatkuvassa sotatilassa maahanmuuttajien ja viranomaisten välillä.

Vanhemmat ilmaisevat selkeän pelkonsa:



Tuntuu, että lähiön maineen nimissä asiaa kaunistellaan, äidit sanovat.

Heidän mielestään Varissuolla käydään nyt läpi samantyyppistä kasvukipua kuin Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä on ollut.





Turun Normaalikoulun johtava rehtori Veli-Matti Hakanen ottaa tyypillisen suvaitsevaisen kannan asiaan myöntämällä, että monikulttuurisuus tuo haasteita koulun arkeen.

– Meillä talossa on 38 eri kulttuuria. Se ei sinänsä suoraan aiheuta mitään ongelmia, mutta vaatii opettajilta paljon, hän toteaa.

Hän korostaa, että tilanne on kuitenkin hallinnassa. Koulussa ei ole levotonta.

– Kyse on yksittäistapauksista, mitään yleistä turvattomuuden lisääntymistä ei ole tapahtunut.


Lähes kaikki lapset ovat kokeneet fyysistä väkivaltaa ja uhkailua, siinä on kieltämättä "arjen haastetta" kerrakseen. Päitä hakataan seinään, mutta siinä ei ole mitään ongelmaa? Levotonta ei ole ja tilanne on hallinnassa.

Huolestuneiden vanhempien herääminen lakaistaan rasismina maton alle ettei monikulttuurisen koeputken maine mene harakoille? Tukitoimet eivät ole pysyneet muutosten vauhdissa ja lisäresursseja kaivataan sosiaali- ja terveystoimeen? Ehkäpä vain sisälukutaidossani on sitten vikaa.

Hetkinen? Eikö meille selkeästi suvaitsevaisuusjuntan taholta ole ilmoitettu, että Suomi voi ottaa oppia muualla tehdyistä virheistä ja estää monikulttuurisuuden mukanaan tuomat ongelmat, kuten white flightin, etnisten slummien muodostumisen, jatkuvat väkivaltaisuudet, kotoutumisen epäonnistumiset ja niin edelleen?

Eipä siltä näytä.

Varissuon aluepoliisi Timo Jauhiainen tietää kertoa että alueen rikollisuus on jatkuvassa kasvussa maahanmuuttajien ghettoutumisen vuoksi:

- Kun maahanmuuttajat keskitetään vain tietyille alueille, kotoutuminen epäonnistuu. Kun päiväkotiryhmässä on niin paljon maahanmuuttajia, ettei siellä opi suomea, koulussa tulee ongelmia, hän sanoo.

Poliisi on puuttunut asiaan jo vuosia sitten ja vaatinut kaupungin toimia.

- Nyt ollaan sitten jo korjaavan toiminnan tarpeessa, hän toteaa.



Kenen virheistä tässä sitten on opittu? Virhe on selkeästi jo tapahtunut. Mitä edessä? Somaliliitto vaatii uudenlaista kotouttamista tai jotain muuta vastaavaa?

Varissuolla on nyt ihan kaupunginjohtajan (Mikko Pukkinen) sanomana kuultu, että maahanmuuttajien keskittymistä yhteen lähiöön ei voida estää. Näyttää siis siltä, että maahanmuuttajien osuus Varissuolla kasvaa edelleen.


Ongelmat johtuvat siitä että maahanmuuttajia on liikaa samassa paikassa, mutta asialle ei voi tehdä mitään ja sama kehitys jatkuu.

Tässä lienee nyt kyseessä se viivästynyt onnistuminen. Kaikki kuitenkin korjaantunee kunhan kieroutuneet asenteemme saadaan korjattua ja maahanmuuttajia tulee lisää.

Ei kommentteja: