maanantai 24. syyskuuta 2007

Positiivisia ulostuloja 2

Päätoimittaja

(Osa 1 täällä.)

Kriittiset puheenvuorot lisääntyvät : Vihreiden Jyrki Kasvi puolustaa sananvapautta kirjoituksessaan Pyhien törmäys ja Aamulehden monikulttuuritoimittaja Maila-Katriina Tuominen toteaa avauksessaan Islamilaisen puolueen tavoitteiden ja suomalaisten arvojen ristiriitaisuuden, sekä sanoutuu irti relativistisesta kaikensuvaitsemisesta.

Erityispalkinnon ansaitsee Osmo Soininvaaran uudemman näitä aiheita käsittelevän kirjoituksen alla käyty hieno keskustelu. Kannattaa ehdottomasti lukea, ja oikein ajatuksella. Ketkä puhuvat asiasta ja ketkä asian vierestä. Soininvaaralle täältä tuhannet kiitokset, ja vaikka hän ottaakin takapakkia aiemmista sanomisistaan ja laittaa lopulta keskustelun poikki, on kuitenkin hienoa että hän ensinkään tarjosi sille näkyvän alustan. Voi vain arvailla paljonko hänen peruuttelussaan on kyse omien joukkojen moraalisäteilijöiden painostuksesta. Keskustelua on ruodittu myös Scriptan vieraskirjassa.

Järkevämpi keskustelu lienee alkamassa myös työperäisestä maahanmuutosta. Tähän asti se onkin ollut lähinnä työvoimapula-mantran hokemista. Ehkä pian ollaan jo valmiit muistamaan suomalaisetkin työttömät ja tunnustamaan, että on työperäistä ja "työperäistä" maahanmuuttoa.

Paavo Väyrysen
niskaansa saama moraalinärkästys sai hupaisaa jatkoa, kun heti Jussi Halla-ahon eilisen loistavan pakinallisen yhteenvedon jälkeen saimme lukea EK:n Leif Fagernäsin älähdyksen valtiovetoisen työperäisen maahanmuuton ehdottomasta välttämättömyydestä ja suuresta siunauksellisuudesta. Vaikka hän puhuukin ammattitaitoisesta työvoimasta, niin tarvitaanko sellaisen hankkimiseen harvoille oikeasta osaajapulasta kärsiville aloille todellakin valtiota veturiksi? Hyvinhän nuo "puolalaiset putkimiehet" tuntuvat Suomesta keikkaa löytävän nytkin. Fagernäs puhuu myös työvoiman rekrytointipisteiden perustamisesta ulkomaille mainiten Venäjän, Ukrainan, Kiinan ja Intian. No, saapa nähdä.

Vihreiden Hautala ja EU:n "vaaralliset hakusanat kiellettävä" -Frattini ainakin tietävät mistä työvoimapulanpaikkaajat eivät kesken lopu.

Pääasia kuitenkin, että kriittistä keskustelua käydään yhä uusilla foorumeilla. Pallo on saatu pyörimään.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Vaikka hän puhuukin ammattitaitoisesta työvoimasta, niin tarvitaanko sellaisen hankkimiseen harvoille oikeasta osaajapulasta kärsiville aloille todellakin valtiota veturiksi?"

Ei todellakaan. Valtio voisi osittain rahoittaa yritysten rekrytoinneista aiheutuvia kuluja ja lisätä viranomaisten (poliisi, veroviranomaiset) resursseja valvoa toimintaa. Rekrytointipisteet vaikkapa puolassa ja venäjällä voisivat olla eri alojen yritysten yhteistyöprojekteja. Ja mikäli yritysten pitää kouluttaa työntekijöitään ennen töiden aloittamista, tämä voitaisiin tehdä lähtömaassa.

Asuntojakin työntekijät tarvitsevat. Muutamien kuukausien mittaisia projekteja tekeville riittää parakkihökkelit. Samanlaiset, joissa suomalaisetkin keikkatyöntekijät asuvat esimerkiksi tie- ja rakennustyömailla. Tämä on halpaa asumista ja näin puolalainen putkimies voi viedä enemmän pätäkkää perheelleen kun urakka on ohi. Useamman vuoden komennuksille tuleva thaimaalainen hoitohenkilökunta maksaa asumisestaan itse - aivan niinkuin suomalainenkin hoitohenkilökunta.

Rekrytointipisteitä voidaan perustaa afrikkaankin, mikäli yritykset näin haluavat tehtävän.

Käsi ylös ne yrittäjät, jotka haluavat rekrytoida afrikasta!

ok.

Ja nyt käsi ylös ne yrittäjät, jotka haluavat rekrytoida puolasta.

ok:)

Anonyymi kirjoitti...

Minä voisin lähteä thaimaaseen pitämään palvelu- ja hoitoalojen rekrytointipistettä. Pitäisin siellä toimistoa, jonne halukkaat tulisivat kertomaan itsestään ja osaamisestaan. Ottaisin heistä valokuvat ja siirtäisin ne henkilötietoineen päivineen tietokantaan.
Suomalaisyritykset voisivat plärätä listoja internet-selaimella "ostoskorityyliin" ja hakea tekijöitä eri hakuperustein.

Tämän jälkeen kertoisin hakijoille yritysten perustiedot ja hakijan tulevan toimenkuvan. Palkan ja muut edut. Mikäli samasta ihmisestä on kiinnostunut useampikin suomalaisyritys, kertoisin tämän hakijalle ja antaisin hänen itse päättää, mihin firmaan kannattaa lähteä.

Palkkioni maksaisivat palveuksia käyttävät yritykset ja julkisten alojen kyseessä ollessa veronmaksajat.

Olisin ainoastaan välittäjä. En työvoimaa vuokraava yritys pimeine palkkoineen ja epäinhimillisine työehtoineen. Palveluksiani voisivat käyttää ainoastaan sellaiset suomalaisyritykset, jotka noudattavat työehtosopimuksia ja suomen lakia.

Dr. Doctor kirjoitti...

Voisimme varmistaa työvoiman ohjautumisen aloille missä on todellista työvoimapulaa aloittamalla kaikille maahantulijoille heti moppisopimuskoulutus.

Anonyymi kirjoitti...

Väärinymmärretty!

Kannattaa tutustua Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mielipiteisiin. Hän on useasti mm. sanonut, että ensin pitäisi työllistää suomalaiset ja maahanmuuttajat. Vasta sitten sitä "halpa"työvoimaa voidaan hakea ulkomailta.

"Vuosi liiton johdossa teki nöyremmäksi"
Rakennusalan työvoimapulaa liioiteltu.

weekendsoldier kirjoitti...

Ne puolalaiset putkimiehet, sun muut ovat vain keikkahommissa täällä. Kun projekti on ohi, he palaavat kotimaahansa. Heistä on vain menoja, eivätkä he edes maksa verojaan Suomeen, vaan kotimaahansa.

Pitäisi laittaa Suomen koulutuspolitiikka täysremonttiin. Ei kaikkien tarvitse käydä lukiota ja päästä yliopistoon. Duunareitakin tarvittaisiin.

Jos koulutettaisiin ihmisiä oikeisiin töihin, ihmiset työllistyisivät. Ei meillä ole niin paljon tarvetta akateemisesti koulutetuille, kuin nyt valmistuu.

Hienoa muuten nähdä, että maahanmuutosta aletaan pikkuhiljaa oikeasti keskustelemaan, eikä vain soiteta koko ajan sitä "Suomi tarvitsee moniosaajia ulkomailta" virttä. (Vaikka jotkut sitä vielä veissavatkin.)fcoeisw

Anonyymi kirjoitti...

Lauri Ihalainen: Maahanmuutto ei ratkaisu työvoimapulaan
Ihalainen ei usko maahanmuuton ratkaisevan työvoimapulaa

Anonyymi kirjoitti...

Raiskausilmoitus osoittautui perättömäksi
1.10.2007 11:20
Turkulaisen naisen tekemä raiskausilmoitus on osoittautunut perättömäksi. Nainen ilmoitti syyskuun 9. päivänä, että joukko ulkomaalaisen näköisiä miehiä oli raiskannut hänet Raisiossa aamuyöllä.

Naisen tunnistuksen perusteella poliisi pidätti teosta epäiltynä yhden miehen. Mies vapautettiin, koska hän pystyi todistamaan, ettei ollut väitettynä aikana Raisiossa.

Naista epäillään väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta esitutkinnassa. Juttu menee syyteharkintaan.

Tapahtumien kulku selvisi väitetyn raiskauspaikan lähellä sijaitsevan yrityksen valvontakameranauhojen avulla. Nauhoilta näkyi, että miesystävänsä kanssa ravintolasta palaamassa ollut nainen oli vahvan humalan takia kaatuillut ja saanut naarmuja muun muassa polviinsa.

Valvontanauhoista näkyy myös, kun nainen soittaa kännykällä jonnekin erottuaan miesystävästään. Puhelinjäljityksessä selvisi, että hän teki ilmoituksen raiskauksesta. Aluksi nainen ei muistanut kompurointiaan, mutta valvontanauhat nähtyään hän itsekin vakuuttui siitä, ettei raiskausta tapahtunut.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1441271

Tampere Tunnetuksi Vapausotamme 1918 taistelupaikkana ja kommunistisen Suomen syrjäyttämisenä itsenäisyytemme alussa kirjoitti...

Omalla nimellä toivon yhä useampien ottavan kantaa maahanmuutosta

Tavoitteena sama kuin kieltolain osalta. Tarpeeksi moni kun antaa piut paut niin se kaatui.

Huolesi on ymmärrettävä sillä huolemme on yhteinen

Meidän valkolaisten on vain uskottava että uskottavuus ei parane piiloutumalla anonymiteetin taakse

Miksi Uusi Suomi blogin ylläpitäjä ei uskalla tulla esiin omalla nimellään Turun ylioppilas-lehden verkkosivuilla kuten Seppo Lehto?

Vain nousemalla esiin omilla nimillämme voimme vakuuttaa muillekin ettemme ole yksin ja pelkkiä nimimerkkejä? - Itse sain ajatuksilleni 152 kannattajaa, ilman puoluetukiaisia eli verovaroilla kustannettuja bussimainoksia ymv, kuten niin monet istuvat kansanedustajat viime vaaleissa.

Se miksi luku ei ollut sen isompi, sen tietävät lehtineekerit aktiivisella vaikenemisellaan ja oman kansansa syyllistämisen mahdollisessa tuskassa(?).

Seppo Lehto
http://tampere-tunnetuksi.blogspot.com

PS: Tänään tuli vuosien takainen tuttu neekeri kysymään syödessäni kampanja-avustajakseen. Sanon että tämä neekeri on näitä elämäni mukavimpia neekereitä.
Hänellä on ollut pokkaa tulla vuodesta toiseen ilman ns. ennakkoluuloja heittämään kanssani ns. läppää ja keskustelemaan neekereistä, ryssistä ja ns. "kulttuurien kohtaamisista".
Toistaiseksi hän ei ole kanssani alkanut neekeröimään, kuten ovat toimineet monet ns. ihan ns. silmillä havaittavat suomalaiset ja ns. lehtineekerit sensurointeineen yhdenvertaisuusvaatimukset unohtaen ihan päätoimittajatason lehtineekereitä muistellen.