torstai 4. syyskuuta 2014

Maahanmuuttajille annetaan enemmän sosiaalietuuksia kuin suomalaisille



Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:


Soili Syrjäläinen ei alkuun tiennyt, miten laajasta tehtävästä kotouttamisessa on kysymys.
– Kaikki pitää osata miettiä ja ratkaista: terveydenhuolto, tulkkaus, kielikoulutus, yhteisöllisyyden tukeminen. Yhteistä kieltä ei yleensä ole, sillä eivät tulijat osaa englantia.
– Aiemmin, kun Suomeen tultiin pakolaisohjelmien kautta, olivat tulijat jo valikoituja ja valmennettuja. Nyt tullaan suoraan leireiltä, jossa on saatettu olla pitkäänkin ja siksi moni kovin huonossa kunnossa.
Kotouttamisen haasteista kovimmillaan kertoo Soile Syrjäläisen kuvaus kesältä 2011, kun Lieksaan tuli 16-henkinen perhe suoraan pakolaisleiriltä. Heidät haettiin Lieksaan Helsinki-Vantaan lentokentältä ja asutettiin 4 huoneen kerrostaloasuntoon.
– Melkoinen mylläkkähän siitä alkoi. Piti opettaa kaikki vesihanojen ja vesivessojen toiminnasta alkaen. Ihan kertasanomisella eivät uudet tavat juurtuneet. Naapureilta tuli sanomista vähän joka asiasta, ei vähiten tarpeiden tekemisestä ulos ja metelistä.

Ai kun kivaa, kun Suomeen tulee tällaisia primitiivi-ihmisiä, jotka eivät tiedä, mikä on vesihana, tai mikä on vessanpönttö. Onpa tosi ihanaa.

Varmaan tällaisia ihmisiä todellakin kaivataan Suomeen. Ilman tällaisia ihmisiä Suomi ei pärjäisi.
Tällaiset ihmiset paikkaavat Suomen työvoimapulaa. Suomessa työttömyysaste on tällä hetkellä vain n. 15 %, joten työpaikkoihin ei tietenkään riitä hakijoita, ellei Suomeen tule tuollaisia primitiivi-ihmisiä.

Suomalaiset työnantajat tottakai mielellään palkkaavat tuollaisia primitiivi-ihmisiä, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa, ja jotka eivät tiedä, mikä on vesihana, tai mikä on vessanpönttö, eivätkä tietenkään osaa puhua suomea tai edes englantia.


Tuollaisista ihmisistä ei tietenkään ole mitään haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Se on ihanaa, että tuollaisia kivikautisia barbaareja tulee Suomeen. Heistä ei voi koskaan olla mitään haittaa. Ei voi olla niin, että tuollaiset ihmiset asuisivat Suomessa vuosikymmeniä tekemättä päivääkään töitä. Ei myöskään voi olla niin, että tuollaiset ihmiset tekisivät paljon rikoksia, tai olisivat ääri-islamilaisia. Ehei. Sellainen on täysin mahdotonta, koska Alexander Stubb sanoo niin.




Maahanmuutolla tehdään politiikkaa

Lieksassa maahanmuuttajista on tehty poliittisen toiminnan astinlauta. Lähinnä perussuomalaiset pitävät yllä kielteisiä asenteita ja pyörittävät valitusmyllyä. Työ kantoi viimeksi tulosta europarlamenttivaaleissa, joissa Jussi Halla-aho sai huomattavan määrän ääniä juuri Lieksasta.


Jaa. Kas kummaa. Maahanmuuttokriittinen ehdokas saa palkpm ääniä sellaisesta kunnasta, jonka päättäjät ovat kaikkein fanaattisimpia maahanmuuttajien hyysääjiä ja suomalaisten vihollisia. Miten tämä voi olla mahdollista? Kuinka tässä nyt näin kävi?



Vaasan yliopistossa on tutkittu kuntien suhtautumista maahanmuuttoon. Useat muuttotappiokunnat ovat oivaltaneet, että maahanmuuttajat voivat auttaa kääntämään kielteisen kehityksen. Kouluja ei tarvitsekaan lakkauttaa, asuntoja pitää tyhjillään ja niin yksityiset kuin julkisetkin palvelut säästyvät. Lieksa on tässä katsannossa poikkeus.


Eli on ihanaa, että kunnan väkilukua pidetään yllä ottamalla kuntaan suomalaisten tilalle somaleita.

Autot ja bensalaskut tarkkailussa
Maahanmuuttajien saamat sosiaalituet ovat tiettyjen kuntalaisten kiinnostuksen kohteena. Hurjat huhut vellovat, että sosiaalitoimi kustantaa autoja ja bensoja maahanmuuttajille. On nähty vaivaa ja pengottu rekisteritietoihin pohjaten maahanmuuttajien autojen aiempia omistajia, jotta löydettäisiin todisteita. Maahanmuuttajan on nähty maksavan 500 euron setelillä! Entä sitten hienot uudet lastenvaunut!
– Tosiasia on, että auto on pitkien välimatkojen vuoksi monesti välttämättömyys, jotta voi käydä työssä, opiskella tai liikkua suuren perheen kanssa. Julkinen liikenne ei palvele riittävästi, kertovat Syrjäinen ja Lehto.
– Toisella paikkakunnalla opiskelemassa käyvä on voinut saada maksusitoumuksen polttoaineeseen, hyvästä ja perustellusta syystä. Monilapsisen perheen isällä saattaa hyvinkin olla lapsilisäpäivänä suuria seteleitä. Käytettyjen lastenvaunujen markkinat eivät ole Lieksassa suuren suuret, Tarja Lehdolla riittääselventäviä vastauksia epäilyksiin ja huhuihin.


Eli tässä sosiaaliviranomainen myöntää, että maahanmuuttajille on annettu ylimääräisenä toimeentulotukena ilmainen auto ja ilmaiset bensat ja ilmaiset uudet lastenvaunut, joista mitään ei koskaan anneta kenellekään suomalaiselle.
Suomalaiset toimeentulotuen saajat siis saavat nimenomaan perustoimeentulotukea. Maahanmuuttajat saavat perustoimeentulotuen LISÄKSI ylimääräistä rahaa autoihin, bensaan ja lastenvaunuihin. Tässä haastattelussa sosiaaliviranomainen myöntää tämän kaiken. Kusipäät yrittävät kuitenkin jatkuvasti väittää, että tämä olisi jokin urbaani legenda. Jos ja kun sosiaaliviranomainen myöntää. että maahanmuuttajat saavat enemmän sosiaalietuuksia kuin suomalaiset, miksi kusipäät yrittävät valehdella, että se ei olisi totta?!

Tasavertaisuuden oletetaan tarkoittavan sitä, että kaikki saavat saman summan toimeentulotukea. Niinpä sitten tilintarkastajat menivät johtopäätöksissä komeasti metsään, kun verrattiin kantaväestön ja maahanmuuttajien tiettynä aikana saamia toimeentulotukipäätöksiä keskenään.

Eli sosiaaliviranomainen taas myöntää, että maahanmuuttajat saavat enemmän sosiaalietuuksia kuin suomalaiset. Miten siis tilintarkastajat muka "menivät metsään", kun he huomasivat tämän?


Sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen kertoo myös tilanteesta, jossa mtv3 teki tutkivaa journalismia harrastetuista. Maahanmuuttajataustainen henkilö oli saanut tukea harrastukseensa, ja kantaväestöön kuuluva halusi siitä valittaa.
– Toimittaja työnsi nenän alle alleviivauksin käsitellyn paperin ja tivasi selvitystä, miksi harrasteeseen oli myönnetty harkinnanvaraista tukea. Vaikea siinä on heti muistaa, mistä on kyse ja miten päätös on syntynyt. Vieläkin harmittaa, että oltiin niin jänishousuja ja muutettiin se päätös, vaikka sillä oli ihan pitävät perustelut, Soile Syrjäläinen puuskahtaa.


Eli sosiaaliviranomainen myöntää, että maahanmuuttajat saavat veronmaksajien rahoista tukea harrastuksiin, joihin suomalaiset eivät saa tukea. Mikähän mahtaa olla se "pitävä perustelu", jonka mukaan maahanmuuttajille pitää antaa suomalaisten veronmaksajien kukkarosta enemmän rahaa kuin suomalaisille?!



Jatkuva selvitysten pyytäminen aiemmista vastauksista piittaamatta, ja haluamattakaan niitä ymmärtää alkaa jo lähestyä työpaikkakiusaamista, kun kyselyiden takana ovat kunnan luottamushenkilöt.


Eli sosiaaliviranomainen vastustaa sitä, että kunnanvaltuusto vaatii kunnan byrokraateilta selvitystä siitä, miksi kunnan byrokraatit toimivat lainvastaisesti.




Kummalliselta tuntuu sekin, että syyttämisen kynnys tuntuu olevan kovin korkealla, kun sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen vaatii oikeutta kunniaansa loukkaavana ja herjaavina pitäneissä tapauksissa.


Eli sosiaaliviranomainen yrittää haastaa oikeuteen ihmisiä, jotka ovat kertoneet julkisuuteen sen tosiasian, että sosiaaliviranomaiset ovat toimineet lainvastaisesti.




1 kommentti:

Pantalone kirjoitti...

Eivät maaseutukunnat ole ainoita, jotka piristävät alueensa kaiken mahdollisen kauppaa kotouttamistuilla, jotka sitten voi periä takaisin valtiolta. Jerseyn saarelainen Helsingin Diakonissalaitos esim. Kouluttaa "terveydenhuollon rautaisia ammattilaisia" mamuista, joita sairaanhoito-oppilaitokset eivät kelpuuta oppilaikseen. Näiden huippuosaajien työurat, mikäli niitä syntyy lainkaan, jäävät pääsääntöisesti niin lyhyiksi, ettei ansaittu työtulo riitä edes koulutuksen kuittaamiseen. Diakonissalaitos luonnollisesti laskuttaa valtiota antamastaan "koulutuksesta".