keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Nettipoliisi Marko Forss valehtelee somaliraiskaajien faniryhmästä



Uusi Suomi haastattelee nettipoliisi Marko Forssia:

Poliisi oikoo: Tällainen oli raiskaajia puolustellut ryhmä


Teinitytön raiskaustapaukseen liittyneen Facebook-ryhmän luonne ja koko on käsitetty osittain väärin verkkokeskusteluissa, sanoo nettipoliisi Marko Forss.

Ylikonstaapeli Forss uskoo, että jopa suurin osa ryhmän ”jäsenistä” liitettiin ryhmään heidän tietämättään tai hyväksymättään asiaa. Näin ollen raiskauksesta tuomittujen ulkomaalaistaustaisten poikien syyttömyyttä ei aidosti puolustellut tuhat ihmistä, kuten ryhmän jäsenmäärä kertoi.


Kukaan ei ole väittänyt, että kaikki ryhmän jäsenet olisivat esittäneet raiskaajasomaleita puolustavia kommentteja. Eihän missään facebook-ryhmässä ole mistään asiasta kommentteja KAIKILTA ryhmän jäseniltä.

Olennaista on, että keskusteluun osallistuneista useista kymmenistä ihmisistä enemmistö puolusteli ko. raiskaajasomaleita. Lähes kaikki näistä raiskaajasomalien puolustelijoista olivat itsekin somaleita ym. maahanmuuttajia.

Se kertoo paljon poliisin ja median epärehellisyydestä, että raiskaajasomaleita kutsutaan tässä jutussa nimellä "ulkomaalaistaustaiset pojat". 

Alun perin media kutsui näitä somaleita nimeltä Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf "helsinkiläisiksi nuorukaisiksi".

Sittemmin mediassa sentään myönnettiin näiden raiskaajien olleen "ulkomaalaistaustaisia", mutta vieläkään ei ole myönnetty heidän olleen nimenomaan somaleita.

Käsite "ulkomaalainen" on tietysti täysin naurettava tässä yhteydessä. Suomessa asuva ulkomaalainenhan voi olla esim. virolainen. Siinä on valtava ero, onko joku Suomessa asuva ulkomaalainen virolainen vai somali. Sillä on ratkaiseva merkitys rikollisuuden kannalta.

Rehellinen uutisointi Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuudesta sisältäisi nimenomaan tiedon siitä, mitä kansallisuutta tai etnisyyttä rikolliset ovat. Se on ratkaisevaa tietoa suomalaisten arkielämän turvallisuuden kannalta ja myös maahanmuuttopoliittisen päätöksenteon kannalta.

Ulkomaalaisten rikollisten etnisyydestä tahallisesti vaikeneva media yrittää estää suomalaisia saamasta tärkeää tietoa maahanmuuttopoliittisen päätöksenteon tueksi.

Media siis yrittää estää demokraattisen mielipiteenmuodostuksen maahanmuuttopolitiikan suhteen. Media vastustaa demokratiaa. Media yrittää estää kansaa päättämästä muodostamasta hyvin informoituja näkemyksiä maahanmuuttopolitiikasta. Sitä kautta media yrittää estää kansaa äänestämästä vaaleissa maahanmuuttokriittisiä ehdokkaita.

Media siis pyrkii pitämään maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden kannatuksen mahdollisimman pienenä salaamalla tietoja maahanmuuttajien rikollisuudesta.

Maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden kannatushan olisi eduskuntavaaleissa, kunnallisvaaleissa, europarlamenttivaaleissa ja jopa presidentinvaaleissa paljon nykyistä suurempaa, jos maahanmuuttajien rikollisuudesta uutisoitaisiin rehellisesti.

Kun blogosfäärissä, facebookissa ja keskustelupalstoilla, toisin kuin valtamediassa, puhuttiin näiden raiskaajasomalien etnisyydestä avoimesti, Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko selitteli sekä Uuden Suomen että Iltalehden harjoittamaa sensuuria näin:

Vastuulliset tiedotusvälineet eivät mainitse etnistä taustaa tällaisissa uutisissa. Myöskään nimiä ei näissä tapauksissa tuoda esiin, koska tekijät olivat tekohetkellä alaikäisiä ja vankeustuomio ei ollut ehdoton eli yli kaksi vuotta. Iltalehti toimi uutisoinnissaan tässä vastuullisesti. Sen sijaan oikeuden päätöksen ja törkyviestien nettilevittelijät eivät.

  
Markku Huusko ei tietenkään vaivaudu perustelemaan, miksi VALEHTELU ja SENSUURI olisivat "vastuullisuuden" synonyymi.
Huusko ei myöskään selitä, miksi juuri kahden vuoden ehdoton vankeustuomio olisi edellytyksenä tuomitun nimen mainitsemiselle. Tämähän on täysin mielivaltainen raja, joka ei perustu mihinkään lakiin tai edes yleiseen käytäntöön.

Esimerkiksi kansanedustaja Ilkka Kanerva tuomittiin äskettäin käräjäoikeudessa 1 vuoden 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Uuden Suomen päätoimittajan Markku Huuskon mielestä Kanervan nimeä ei olisi saanut mainita tätä tuomiota koskevassa uutisoinnissa!!!

Huusko siis kannattaa tiedotusvälineiden totaalista vaikenemista asioista. Huusko kannattaa tiedonpimitystä eli vastustaa tiedonvälitystä.

Huusko ei tajua, mitä on TIEDONVÄLITYS. Huuskon mielestä "vastuullista" tiedonvälitystä on se, että tietoja EI kerrota!! Huuskon diskurssi on täysin orwellilainen: sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietojen pimittäminen on tiedonvälitystä.

Huuskon lafka jatkaa vastaavaa tiedonpimitystä myös tässä nettipoliisi Marko Forssin haastattelussa:

–Ryhmässä kyseltiinkin, minkä takia minut on liitetty tähän ryhmään ja mikä juttu tämä on, sanoo Forss Uudelle Suomelle.

Näin tapahtuu kaikissa fb-ryhmissä. Nykyään facebookissa minkä tahansa ryhmän perustaja voi liittää kaikki kaverilistallaan olevat ihmiset ko. ryhmään. Forss kuitenkin antaa ymmärtää, että näin olisi käynyt vain tässä ryhmässä. Forss siis levittää väärää tietoa siitä, miten facebook toimii.

Forss pyrkii selvästi antamaan sellaisen kuvan, että tämä fb-ryhmä olisi ollut tässä suhteessa jotenkin poikkeuksellinen. Todellisuudessa tässä ryhmässä vain muutama henkilö kyseli, miksi heidät olisi liitetty tähän ryhmään.

ENEMMISTÖ puheenvuoroja käyttäneistä ryhmän jäsenistä puolusteli näitä raiskaajia nimeltä Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf. 

Heidän nimensä myös mainittiin ryhmän otsikossa. Ryhmän aihe ei siis ollut kenellekään epäselvä. Ryhmän otsikossa nimenomaan eksplisiittisesti väitettiin, että Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf ovat syyttömiä. 

USEIMMAT ryhmään kirjoittaneet olivat tästä asiasta samaa mieltä ryhmän perustajan kanssa. Lähes kaikki näistä kirjoittajista olivat itsekin somaleita ym. maahanmuuttajia.

Ryhmässä oli ylipäätään jäsenenä hyvin vähän suomalaisia. Ryhmän perustaja itse oli somali tms. afrikkalainen, joka oli ko. raiskaajien henk.koht. tuttava. Hän oli selvästi liittänyt ryhmään omia tuttaviaan eli fb-kaverilistallaan olleita ihmisiä, jotka olivat enimmäkseen toisia somaleita ym. maahanmuuttajia.


Edelleen Forssin haastattelusta:




Sosiaalisessa mediassa on syystäkin hämmästelty ryhmän törkyisimpiä kommentteja, joissa raiskauksen uhria muun muassa huoriteltiin. Ryhmää seurannut Forss kuitenkin kertoo, että ryhmän sivulla olleista kommenteista vain törkeimpiä on kierrätetty eteenpäin. 


Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Nettipoliisi Marko Forss valehtelee. 

KAIKISTA ko. ryhmän sivulla olleista kommenteista on tallenne. Näitä KAIKKIA on levitetty eteenpäin. 



Nämä valitut kommentit ja tuomittujen tiedetty ulkomaalaistausta ovat puolestaan johtaneet asiattomaan kommentointiin muualla sosiaalisessa mediassa.


Forss valehtelee taas. 

Ryhmästä ei ole erikseen valittu "vain törkeimpiä" viestejä, vaan USEIMMAT viestit ko. ryhmässä olivat törkeitä. Nämä somalien ym. maahanmuuttajien kirjoittamat viestit ovat itsessään olleet asiattomia. Niiden kommentointi muualla sen sijaan ei ole ollut asiatonta, vaan nimenomaan asiallista. Forss siis kääntää asiat päälaelleen.

Forss puolustelee tässä ryhmässä kirjoittaneita somaleita ym. maahanmuuttajia väittämällä, että enemmistö ryhmään kirjoitetuista viesteistä olisi muka ollut asiallisia ja vain muutamat valikoidut viestit törkeitä. 

Samalla Forss mustamaalaa näistä raiskaajien puolustelijoista kommentteja esittäneitä suomalaisia. Forssin mielestä siis on "asiatonta", että suomalaiset suhtautuvat nuivasti raiskaajien puolustelijoihin!!!



Huomiotta on jäänyt se, että ryhmässä oli vähintään yhtä paljon raiskaajien tuomiota puolustaneita kommentteja, Forss sanoo.


Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Ylikonstaapeli Marko Forss valehtelee taas. 

Forss antaa täysin väärän kuvan tästä facebook-ryhmästä, jossa useimmat kirjoittajat olivat somaleita ym. maahanmuuttajia. Forss kiistää sen tosiasian, että enemmistö ryhmään kirjoittajista puolusteli ko. raiskaajia. Forss siis pyrkii antamaan epärealistisen positiivisen kuvan somalien ym. maahanmuuttajien käytöksestä. Forss yrittää kaunistella asiaa, jotta suomalaiset eivät saisi totuudenmukaista kuvaa somalien ym. maahanmuuttajien asenteista. Forss yrittää väittää somalien ym. maahanmuuttajien käytöksen ko. ryhmässä olleen paljon parempaa kuin se todellisuudessa oli.



–Ja keskustelijoistahan suurin osa oli junioreita, ja kyse oli nuorten ajattelemattomasta suunsoitosta. 

Monet kirjoittajat olivat 20-30-vuotiaita, joita ei oikein voi kutsua "junioreiksi". Selvä enemmistö ryhmä jäsenistä oli ilmiselvästi täysi-ikäisiä ja rikosoikeudellisesti vastuullisia.

Raiskaajien puolustelua ja raiskatun tytön solvaamista ei pidä vähätellä sanomalla sitä "nuorten ajattelemattomaksi suunsoitoksi".

Forssin asenne on äärimmäisen vastenmielinen. Forss on täysin epäsopiva poliisiksi.


Ironista, että kantaväestö kritisoi tämän ryhmän keskustelua, kun itse syyllistyvät samaan usein erilaisten raiskaustapausten käsittelyssä keskustelupalstoilla, Forss puuskahtaa.

 

Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Ylikonstaapeli Marko Forss valehtelee taas. Kun joku suomalainen tuomitaan raiskauksesta, suomalaiset eivät todellakaan ryhdy puolustelemaan raiskaaja ja solvaamaan raiskauksen uhria.

Forss levittää suomalaisvastaista vihapuhetta.

Forss vihaa suomalaisia. Forss solvaa, panettelee ja mustamaalaa suomalaisia antamalla täysin väärän kuvan suomalaisten asenteista raiskaajia ym. rikollisia kohtaan. 

  

 

 

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Markku Huusko & Barbra Streisand revisited




Kaksi somalia raiskasi suomalaisen 15-vuotiaan tytön. Tuomio on täysin julkista tietoa. Tuomittujen nimet ovat näkyvillä tuomiossa, jonka kuka tahansa saa vapaasti lukea tilaamalla sen käräjäoikeudesta sähköpostitse.

Tässä kirjoituksessaan Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko selittää, miksi Uusi Suomi sensuroi kaikki tiedot näiden somaliraiskaajien etnisyydestä ja heitä puolustelevien toisten somalien ym. maahanmuuttajien mielipiteistä:








Markku Huusko
Kirjoittaja on verkkolehti Uuden Suomen vastaava päätoimittaja.
Olen myös Kustannusosakeyhtiö Uuden Suomen toimitusjohtaja ja vähemmistöomistaja. 


Ala-arvoista nettikäyttäytymistä

20.4.2012 11:38 Markku Huusko



Sosiaalisessa mediassa on levitetty viime päivinä ahkerasti Iltalehden juttua, jonka mukaan kaksi alaikäistä poikaa on saanut käräjäoikeudessa vajaan kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen nuoren tytön raiskauksesta.

...

 Vastuulliset tiedotusvälineet eivät mainitse etnistä taustaa tällaisissa uutisissa. Myöskään nimiä ei näissä tapauksissa tuoda esiin, koska tekijät olivat tekohetkellä alaikäisiä ja vankeustuomio ei ollut ehdoton eli yli kaksi vuotta. Iltalehti toimi uutisoinnissaan tässä vastuullisesti. Sen sijaan oikeuden päätöksen ja törkyviestien nettilevittelijät eivät.
 
Uusi Suomi on poistanut useita tekstejä aiheeseen liittyen ja sulkenut myös joitain käyttäjätunnuksia.  


 


 Kommentteja ylläolevaan Markku Huuskon kirjoitukseen:


20.4.2012 13:56 Aapo Puhakka 

Ao. asiakirja on julkinen.

Oikeudessa tuomittujen nimet ja oikeuden tuomiot ovat Suomessa lähtökohtaisesti julkista tietoa. Niitä voi kuka tahansa saada pyytämällä käräjäoikeudelta.

Osa tästä tuomiosta on salaista ( uhrin ja hänen läheistensä tiedot ) ja ne on poistettu viranomaisten puolesta tästä asiakirjan julkisesta versiosta.

Laajemmin ottaen tässä taustalla on se, että koska valtamedia Suomessa ei rehellisesti ja puolueettomasti kerro tiettyjen vähemmistöjen tekemistä rikoksista ja niiden taustoista, niin kansalaisaktivistit ovat alkaneet tilata oikeuden tuomioita, jotta asioiden todellinen laita selviää. Tieto tästä asioiden todellisesta laidasta levitetään sitten muita kanavia pitkin.




 

 20.4.2012 15:26 Aapo Puhakka
Se, mikä on eettisesti tai moraalisesti oikein tai että millainen olisi ihannemaailma on hieman laajempi kysymys, enkä ala sitä nyt käsittelemään.

Kommentoin sikäli tässä tapauksessa lähinnä tapauksen tosiasioita, oikeuskäytäntöä ja Internetin toimintaa:

- Rikollisten nimet ovat yleensä julkista tietoa.

- Tuomiolauselmat ovat julkista tietoa paitsi ne yksityiskohdat, mitkä on erikseen määrätty salaiseksi. Tässä tapauksessa salaisiksi on määrätty uhrin tiedot.

- Kansalaisaktivistit pettyneinä valtamedian epärehelliseen ja salailevaan uutisointiin ovat alkaneet tilailla julkisia asiakirjoja selvittääkseen asiat itse.

- Tätä kautta rikollisten nimiä ja heidän tekojaan kuvaavia tuomiolauselmia alkaa päätyä Internettiin.

- Se, mikä on joskus laajalla levikillä Internettiin päätynyt, ei sieltä koskaan poistu.

- Sikäli seuraus on se, että jos joku tulevaisuudessa etsii tietoja tietystä henkilöstä Googlella hänen nimellään, niin hänen tekemiset tulevat löytymään.

- Se, että ruoditaanko asiaa jossain tietyssä blogissa on täysin yhdentekevää, koska muilla sivustoilla ja foorumeilla asiat ovat kuitenkin esillä. Ja Google kyllä nämä paikat löytää.

Jos tällaista kehitystä haluttaisiin estää, niin ainoa vaihtoehto nähdäkseni olisi, että valtamedia kertoisi tapauksista rehellisemmin ja sensuroimattomammin, jolloin ao. aktivistien mielenkiinto itse tilailla ja levitellä dokumentteja katoaisi.

Tuomiolauselmien tilailu, muokkaus ja levittely vaatii kuitenkin aika paljon työtä. Jos kiinnostava tieto olisi varsinaisten tiedostusvälineiden puolelta muutoinkin helposti saatavilla, ei näitä aktivisteja ao. työn tekeminen enää kiinnostaisi.




 20.4.2012 12:00 Juha Remes

Asioista vaikeneminen on yleensä ottaen johtanut tuhoisampiin seurauksiin kuin niiden puhuminen selviksi. Kynä (tai näppäimistö) on miekkaa mahtavampi, sillä asioista keskusteleminen on harvemmin ketään tappanut. Asiattomuudet ovat asiattomuuksia, tottakai.

Se, mikä tässä on minusta asiatonta median puolelta, on raiskaajien taustan systemaattinen peittely. Luultavasti poliittisen korrektiuden nimissä.





 20.4.2012 14:39 Aapo Puhakka

Tämän tapauksen takaa on löytynyt varsin hätkähdyttävä tarina, joka kuohuttaa monien kansalaisten mieliä, ja josta valtamedia ei ole suostunut kertomaan. Ja joka kertoo karuja tosiasioita tämän päivän tilanteesta yhteiskunnassa.

On erittäin huonoa toimintaa , että :
- Valtamedia ei suostu tarinaa kertomaan.
- Valtamedia sensuroi yksittäisiä kirjoittajia, jotka tarinasta kertovat.

Tarina siis lyhyesti :

- Konfirmaatioharjoituksesta tuleva tyttö tapaa koraanikoulusta tulevat pojat. Pojat raiskaavat joukolla tytön metsässä.
- Raiskaajat kehuvat teollaan kavereilleen.
- Kun tuomio on tullut julkiseksi, raiskaajien kaverit perustavat heille tukiryhmän, josta löytyy hyvin heidän ajatteluaan kuvaavia kommentteja. Siellä mm. haukutaan uhria ja uhataan raiskata hänet uudestaan.

Raiskaajilla ja heidän kavereillaan on kaikilla sama uskonnollinen ja kulttuurinen tausta. Ao. porukan Facebook-profiileista löytyy viitteitä hartaaseen uskonnollisuuteen; siellä he korostavat tietyn uskonnon pyhiä kirjoja, jumalia, etc.. Toisen raiskaajan isä toimii ao. yhteisön johtotehtävissä Suomessa.

Ja tätä tarinaa ja tekijöiden taustoja ei uskalleta kertoa ?




20.4.2012 16:54 Osmo Ronkanen

Vastuullista on se, että media kertoo ihmisille tarvittavat tiedot, jotta he voivat tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä, joihin kuuluu riskianalyysit. Jos tietty etninen ryhmä syyllistyy muita useammin raiskauksiin, on tämä olennainen tieto, jolla ihmiset pysyvät tekemään heitä ja heidän lapsiaan koskevia päätöksiä. Esimerkiksi vanhemmat voivat neuvoa lapsiaan jäämättä yksin kyseiseen ryhmään kuuluvien kanssa. Tässä tapauksessa tilanne oli melkein klassinen riskitilanne. Kahdesta tytöstä toinen lähti pois ja toinen jäi kyseisten henkilöiden seuraan. Sitten hän vielä seurasi heitä syrjäiseen paikkaan. Jos vanhemmat olisivat opettaneet riskejä olisi tapaukselta ehkä vältetty.

Jos tietynlainen kontakti johonkin etniseen tai muuhun vähemmistöön kuuluvan kanssa on riskitilanne, on kansalaisella oikeus varautua siihen, etenkin kun kyse on yksityiselämään kuuluvasta asiasta. Tämä varautuminen edellyttää tietoa ja tässä on parempi erehtyä turvalliselle puolelle. Ennakkoluulot eivät ole aina pahasta vaan ne ovat myös suojamekanismi vaaroja vastaan. Elinkeinotoiminnassa toki on pykälät syrjinnän kiellosta, joita tulee noudattaa.

Minä olen tilastofriikki, jolla on kirjastokortti tilastokirjastoon. En usko, että muut ovat samanlaisia. Monille tilastot ovat hyvin kuivaa luettavaa. Lisäksi kaikkea ei edes tilastoida. Yleensä jos asia on ikävä tai sitä halutaan peitellä, ei asiaa tilastoida. Suomessa esimerkiksi ihmisiä ei tilastoida rodun tai etnisen taustan perusteella. Kansalaisuuden perusteella tilastointi voi antaa väärän kuvan, kun kansalaisuuden saa aika nopeasti. Tilastot eivät myöskään kerro tapausten yksityiskohdista.

Selkeintä olisi, että etninen tausta kerrottaisiin aina ja poikkeuksetta. Tällöin ei siitä, kerrotaanko vai ei syntyisi mitään lisäinformaatiota tai oletuksia. Lukijat voivat sitten muodostaa tästä tiedosta omat käsityksensä. Kertominen myös vähentäisi spekulointia ja kansalaisten omaehtoista tiedonhakemista. Nyt tiedon pimittäminen johti siihen, että päätös julkaistiin sellaisenaan ja henkilöillä on ikuinen julkinen rikosrekisteri, joka löytyy googlettamalla hetun. Eli jos lehdistö haluaa kontrolloida tietoa, joka tulee julkisuuteen, tulee sen valita tämä kontrolloinnin taso sellaiseksi, että kansa sen hyväksyy. Internetin aikakaudella lehdistöllä ja medialla ei ole yksinoikeutta tiedonvälitykseen.

USA:ta usein esitetään mallina toimivasta monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Siellä jokaisen pidätetyn (ei siis tuomitun) kuva ja siten etninen tausta julkaistaan. Miksi tämä ei kelpaakaan malliksi Suomelle?



20.4.2012 12:16 Olli Pusa

"Vastuulliset tiedotusvälineet eivät mainitse etnistä taustaa tällaisissa uutisissa."

Huusko. Pitääkö tämä lause tulkita siten, että media on yhteisellä sopimuksella päättänyt, että rikoksen tekijöiden etnistä taustaa ei kerrota? Kun täällä on epäilty, että media järjestelmällisesti toimii niin, että tausta voidaan mainita, jos on kyseessä suomalainen rikollinen, mutta ei maahanmuuttaja, siis vahvistat tämän tulkinnan?

Miksi tällainen päätös on tehty ja kenen vaatimuksesta? Ja miksi se on vastuullista? Kun tässä vastenmielisessä tapauksessa oikeuden pöytäkirjoissa kerrotaan, että raiskattu tyttö oli oikestaan hyväuskoinen ja luotti raiskaajiin, eikö olisi perusteltua kertoa erilaisista riskeistä? Mistä he saavat tiedon tällaisista asioista?



 20.4.2012 17:20 Osmo Ronkanen

Joukkoraiskaukset ovat lähes yksinomaan maahanmuuttajien tekemiä, joten miten ihmeessä tällaisen kertominen olisi asiatonta. Halventavaa se ei ole, jos se vain kerrotaan yleistämättä tekstissä sitä koko ryhmää koskevaksi. Jos kyse olisi jostain liikennerikkomuksesta ymmärrän, ettei kerrota. Niissä voi hyvin olettaa, ettei etnisellä taustalla ole merkitystä.

Tuollaisen kiellon taustalla on joku ajatus, että ihminen voisi muodostaa asiasta kuvan täyttämättä aukkoja. Näin ei ole. Ihminen täyttää aukot kokemusperäänsä nojaten. Tällöin hän saattaa aiheetta olettaa, että kyseessä olisi kantaväestöön kuuluva tai mahdollisesti johonkin toiseen vähemmistöryhmään kuuluva.

Erityisen outoa on tapa, jolla tausta kerrotaan kiertoilmaisulla, kuten kertomalla miten nainen varasti laittamalla tavaraa hameen alle. Yleensä tällaiset kiertoilmaisut ja rivien välistä lukemiset osoittavat ongelmia sananvapaudessa. Nuo ohjeet eivät ole mikään laki, eikä niitä ole kiveen hakattu. Suomi tarvitsisi mediaa, joka olisi riippumaton journalistin ohjeista. Itseasiassa voisi miettiä ovatko tuollaiset ohjeet laiton kartelli.






Streisand-efektiksi sanotaan sitä, että yrittämällä sensuroida internetiä sensuroija tulee tuoneeksi valtavasti lisää julkisuutta sensuurin kohteelle:
Streisandin ilmiö on internetilmiö, jossa julkaistun tiedon poistoyritykset johtavat tiedon saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun.
Ilmiö on nimetty yhdysvaltalaisen Barbra Streisandin mukaan. Vuonna 2003 Streisand yritti juridisin keinoin estää häntä koskevien tietojen esittämisen, mutta seurauksena oli että sinänsä mitätön asia sai runsaasti julkisuutta.
John Gilmore on kuvannut ilmiötä sanomalla: "Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja uudelleenreitittää sen ympäri."


Markku Huusko tuli aiheuttaneeksi somalien tekemiä raiskauksia koskevan Streisand-ketjureaktion yrittämällä sensuroida Anu Palosaaren ja muiden asiasta kirjoittaneiden bloggajien kirjoituksia.


Tässä vielä uusintana Anu Palosaaren kirjoitus somalien yms. maahanmuuttajien facebook-ryhmästä, jossa puolusteltiin raiskaajia. Tämän kirjoituksen Markku Huusko halusi sensuroida. Miksi Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko halusi estää ihmisiä lukemasta tätä?



Tässä teille monikulttuurin ihanuutta
19.4.2012 20:13 Anu Palosaari

Kirjoitin aamulla maahamuuttajien raiskaamasta suomalaisesta tytöstä, ja siitä miten vaadin myös suomalaisiin kohdistuvat maahanmuuttajien tekemät väkivalta- ja seksuaalirikokset luokiteltaviksi viha/rasistisiksi rikoksiksi.

Juuri äsken törmäsin tytön raiskaajien tueksi perustettuun fb-sivustoon. Sivuston lähtökohta on, että raiskaajat ovat syyttömiä, ja raiskattu suomalainen tyttö on huora.

Sivu on täynnä kauheaa törkyä raiskatun tytön kustannuksella, todellinen vihasivusto.

Missä on nettipoliisi Fobba nyt?

Entä valtionsyyttäjä Illman?

Tehkää nyt hyvät viranomaiset jotain.

Saatan myös linkata sivuston sisäministeriöön tiedoksi.

Tässä otteita sivuston kommenteista:

"heittäkää sen tytön fb nii meitsi käy hakeee suuseksiii...!!"

"Vittu mikä huora"

"Sakke jäbä jämien peräs..."

"no huhuhh eli toi tyttö teki kaiken rahan takii vai?.."

"Jos sil tytöl ois vähä arvoo ni se ei jäis tommossee tilanteesee..."

"Vittu mitä paskaa!! En jostain syyst usko ollenkaan tohon iltalehti juttuun..."

"lössi vitu räkiksii pitää väkisi kusettaa et o raiskannu vaik o suostunu siihe perusperus sitku ulkomaalane kysees nii ei valtio oikee kysele"

Kaikki tähän lainatut kommentoijat ovat maahanmuuttajataustaisia. Myös ryhmän jäsenistä reippaasti yli 90 % on maahanmuuttajataustaisia.

Kun lukee näitä kommentteja huomaa parhaiten kulttuurien eron, mitä tulee seksuaalisuuden ja naisten kohtaamiseen.

Tällainen kulttuuri, mikä kirjoittelee tällaista, ei sovi pohjoismaiseen kulttuuriin istutettavaksi ollenkaan.

Tavallaan on hyvä, vaikkakin erittäin ikävän ja epätoivotun sivujuonteen kautta, että asia tulee nyt näkyväksi epäuskoisimmilekin.

Käykää lukemassa ja seuratkaa sivustoa.

Minä naisena en halua tätä kulttuuria enää lisää tänne meidän kulttuuriin rikastettavaksi.

Sivuston osoite https://www.facebook.com/groups/215108221935106/ 
 



Tässä edellinen Anu Palosaaren kirjoitus, jonka Markku Huusko niin ikään deletoi:





Viharikokset hallintaan
19.4.2012 10:58 Anu Palosaari

... Meillä on poliisin tilastojen mukaan noin 260 viharikosta vuodessa, mitkä tulevat poliisin tietoon.

Tänään silmiini osui linkki uutiseen:

"Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi helsinkiläistä nuorukaista liki kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuoren tytön raiskauksesta, kertoi Iltalehti. Lisäksi heidät määrättiin valvontaan ja suorittamaan yhdyskuntapalvelua 90 tuntia. Uhrille nuorukaisten pitää maksaa noin 9 200 euron kärsimyskorvaus.

Teko tapahtui Iltalehden mukaan metsikössä lähellä Malminkartanon rautatieasemaa elokuussa 2010, kun tuolloin 15-vuotias tyttö oli palaamassa konfirmaatioharjoituksesta. Matkalla tyttö tapasi kaksi ikäistään poikaa. He painoivat tytön maahan ja raiskasivat hänet toisen pitäessä kiinni uhrista. Raiskaus toistettiin.

Tyttö halusi unohtaa tapahtuneen eikä kertonut raiskauksesta edes äidilleen. Iltalehden mukaan tieto raiskauksesta levisi poikien rehentelyn takia useiden muiden koululaisten tietoon. Tapauksen leviäminen kaveripiirin tietoon korottikin nuorukaisten uhrille maksettavaksi määrättyä korvausta."

Linkin kommenteista löytyy mielenkiintoista tietoa:

"tyttö oli palaamassa konfirmaatioharjoituksesta"
Käräjäoikeuden tuomion nro 3338:n mukaan toinen tekijöistä oli tulossa koraanikoulusta. Tätä faktaa en ole löytänyt mistään uutisesta. Eikö suomalaiset ansaitse kuulla totuutta ?"

Niin, ilmeisesti tämä raaka raiskausrikos ei myöskään päädy ns. viharikos/rasistinen rikos-tilastoihin.

Vai päätyykö?

Ainakin viharikosten määrästä voisi päätellä, että sinne ei päädy läheskään kaikki todelliset viha/rasistiset rikokset.

Esimerkiksi Espoon raiskaustilastot osoittavat, että peräti 70 % kaikista Espoon alueen raiskauksista on maahanmuuttajamiesten suomalaisnaisiin kohdistamia, ja koko maan tilasto on noin 40 % kaikista raiskauksista. Jo pelkästään näistä raiskauksista siis ylittyisi reippaaasti tuo poliisin ilmoittama 260 kappaletta viharikosta vuodessa. Mutta tämä ylläoleva tapaus, ja se, kuinka sen faktoja piilotellaan, tai ei osata kertoa, selventää sitä, miksi nämä raiskausrikokset eivät ole päätyneet viharikostilastoihin ollenkaan.

Tilastot täytyy saada hallintaan ja osoittamaan oikeaa, todennettavissa olevaa totuutta.

Maahanmuuttajamiesten tekemä väkivalta suomalaisnaisia kohtaan on tilastoitava viha/rasistisiksi rikoksiksi. Samoin kuin kaikki muukin maahanmuuttajien tekemä väkivalta suomalaista väestöä kohtaan.

Linkki uutiseen

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/il-koulupojat-raiskasivat-teinitytön-helsingissä



Tällaisia kirjoituksia siis Markku Huusko ei halua kenenkään lukevan.  

 Markku Huusko, meet Barbra Streisand.









torstai 19. huhtikuuta 2012

Maahanmuuttajat puolustelevat raiskaajia facebookissa -> suvaitsevaisto väittää heitä perussuomalaisiksi

Facebookista:


Mitä. Helvettiä. 2-vastaan-1-teinipuskaraiskaajien tukiryhmä?
Konstaapeli Riku Sukari Sukari Anne Konstaapeli Ahoniemi Vilkaiskaapa piruttain tätä, nimittäin tuo läppä kuulostaa jo hieman muultakin kuin vain abstraktilta kiihottamiselta.

anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Tässä teille monikulttuurin ihanuutta
19.4.2012 20:13 Anu Palosaari

Kirjoitin aamulla maahamuuttajien raiskaamasta suomalaisesta tytöstä, ja siitä miten vaadin myös suomalaisiin kohdistuvat maahanmuuttajien tekemät väkivalta- ja seksuaali...rikokset luokiteltaviksi viha/rasistisiksi rikoksiksi.

Juuri äsken törmäsin tytön raiskaajien tueksi perustettuun fb-sivustoon. Sivuston lähtökohta on, että raiskaajat ovat syyttömiä, ja raiskattu suomalainen tyttö on huora.

Sivu on täynnä kauheaa törkyä raiskatun tytön kustannuksella, todellinen vihasivusto.

Missä on nettipoliisi Fobba nyt?

Entä valtionsyyttäjä Illman?

Tehkää nyt hyvät viranomaiset jotain.

Saatan myös linkata sivuston sisäministeriöön tiedoksi.

Tässä otteita sivuston kommenteista:

"heittäkää sen tytön fb nii meitsi käy hakeee suuseksiii...!!"

"Vittu mikä huora"

"Sakke jäbä jämien peräs..."

"no huhuhh eli toi tyttö teki kaiken rahan takii vai?.."

"Jos sil tytöl ois vähä arvoo ni se ei jäis tommossee tilanteesee..."

"Vittu mitä paskaa!! En jostain syyst usko ollenkaan tohon iltalehti juttuun..."

"lössi vitu räkiksii pitää väkisi kusettaa et o raiskannu vaik o suostunu siihe perusperus sitku ulkomaalane kysees nii ei valtio oikee kysele"

Kaikki tähän lainatut kommentoijat ovat maahanmuuttajataustaisia. Myös ryhmän jäsenistä reippaasti yli 90 % on maahanmuuttajataustaisia.

Kun lukee näitä kommentteja huomaa parhaiten kulttuurien eron, mitä tulee seksuaalisuuden ja naisten kohtaamiseen.

Tällainen kulttuuri, mikä kirjoittelee tällaista, ei sovi pohjoismaiseen kulttuuriin istutettavaksi ollenkaan.

Tavallaan on hyvä, vaikkakin erittäin ikävän ja epätoivotun sivujuonteen kautta, että asia tulee nyt näkyväksi epäuskoisimmilekin.

Käykää lukemassa ja seuratkaa sivustoa.

Minä naisena en halua tätä kulttuuria enää lisää tänne meidän kulttuuriin rikastettavaksi.

Sivuston osoite https://www.facebook.com/groups/215108221935106/




  • Michael Halila Palosaaren tapaiset rasistit ja natsiapologeetikot ovat paljon, paljon pelottavampia kun naamakirjassa hormonejaan purkavat satunnaishuutelijat.







  • Sampo Syreeni Sinänsä validi kysymys, johon vain konstaapelit pystyvät lopulta vastaamaan. Ehkä.

  • Voisi toki hiukka katsella, kuinka pitkäikäisiltä nuo puhujien profiilit vaikuttavat. Noudattaako siis annettujen tietojen ja julkaistun median koostumus ja... määrä normaalijakaumaa spontaanissa ryhmässä. Jollei, ja käy ilmi että tuo on "false flag", sitten tippuukin päitä oikein kunnolla -- Facebook ei unohda, ja tuon ryhmän levittämisessä Anu Palosaari olisi tuolloin lähellä patient-0:aa.


  • Mutta itse en kyllä rupea maalailemaan salaliittoteorioita ennen kuin niihin on hyvä syy. Tähän asti ei ole, eli otan homman ns. "at face value".




  • Sampo Syreeni Tuommoiset ryhmät nimittäin eivät ole maailmalla mitenkään harvinaisia. Meillä ehkä uudehko ilmiö, mutta ihan tuttua tauhkaa jo siitä lähtien että Mansonilla on kokonainen verkosto fan clubeja, tähän päivään. Vaikka hän sentään muistaakseni myönsi täysin tekonsa, ja oli ylpeä niistä. Tai vaikka Breivik sitten.




  • Riku Teirilä ‎960-jäseninen Sampon sanoin 2-vastaan-1-teinipuskaraiskaajien tukiryhmä on vähemmän pelottava kuin yksi maahanmuuttajiin kielteisesti suhtautuva bloggaaja? Molempia pelottavampi on moisen väitteen esittäjä, jos ei ole trolli.






  • Sampo Syreeni
    Michael Halila Pelottavia ovat, mutta en sanoisi että välttämättä pelottavam*pi*a. Itse nimittäin jossain vaiheessa taioin päätäni riittävän pitkään puuhun, että tuo suomalaisen oikeusjärjestelmän ajatus siitä, kuinka "molemmat voivat olla... syyllisiä eikä aloittajalla välttämättä ole väliä" meni perille. Niinpä yritän nykyään arvioida niin yksittäisiä rikoksia -- kuten tässä -- kuin poliittisia kahnauksiakin -- kuten myös tässä -- erillisinä juttuina, sen sijaan että vertailisin "suhteellistä syyllisyyttä".

    Tuolta näkökantilta tuhannen ihmisen likimain yhtämielinen ryhmä siitä että jo tuomitut raiskaajat ovat uhreja ja uhri "bitch" on myös huomattavan pelottava. Eritoten kun ryhmän jäsenillä tuskin on sen parempaa tietoa asiasta kuin meilläkään, eli siis että tuomio on tullut, ja korkeintaan sitten sitä mitä mahdollisesti-tunnettu raiskaajakaveri kertoo. Tuo ei ole lähelläkään oikeaa että sen tiedon perusteella pannaan pystyyn "viharyhmä" (väärä termi; tuo on enemmänkin bullying tjsp).




  • Michael Halila
    Sampo hei, käytä nyt vähän sitä järkeä. Tiedät ihan hyvin että naamaan perustetaan ryhmiä siten, että perustaja lisää jäsenet. Eli tuo lukumäärä ei tarkoita tasan mitään. Toinen vihje: http://ylilauta.fi/b/9201073 /b/ on paikalla, eli kuinka moni noista, *mukaanlukien ryhmän perustaja* on /b/tardi? Aika heikoin perustein linkitellään melkolailla kritiikittä tunnetusti kajahtaneen titityy Palosaaren umpirasistista blogiroskaa siitä kuinka tuo ryhmä muka jotenkin paljastaa afrikkalaisen kulttuurin luonteen, minusta. Suhtaudut itsekin noin tuhat kertaa kriittisemmin jos sinulle väittää jotakuta rasistiksi kun mitä suhtaudut Palosaaren rasismiin. Mieti ihan oikeasti sitä.




  • Sampo Syreeni
    No kai se Palosaari nyt on rasisti; tarviiko tuo edes kommenttia. Plus itse tavoitin sen Ellilän kautta, joka lienee aivan riittävän syvällä tuossa rasistipilven reunassa ollakseen itsekin epäilyttävä lähde.


    Homman juju kuitenkin on siinä,... että tuossa ryhmässä on jo puhunut varsin moni nimi, varsin lyhyessä ajassa. Eli joko siellä oikeasti on menossa jotain ikävää, tai sitten /b/tardit/homman ikävämpi puolisko ovat aktivoituneet oikein kunnolla -- mistä ei ole merkkiä tuossa threadissa, etenkään eka linkki näyttää menneen blogista ryhmään eikä toisin päin. Ja jos sitten olisi niin, että tuo on hommalaisten false flag, tai jopa btardien false false flag ha-ha-only-serious-tyyliin, tuo touhu on *silti* täysin päin vittua. Vain hieman toisella tavalla. Tyyliin, 959-/b/ törkeää kunnianloukkausta kerralla. 



  • Henrik Nederström "Kuinkahan moni tuolla mesoavista on persu feikkiprofiilin takana?"

    Oletko noin vainoharhainen yleensäkin vai ainoastaan afrikkalaisten maahanmuuttajien tekemiä rikoksia koskevien uutisten yhteydessä?




  • Antti Ruonala Kielenkäytön puolesta ei vaikuta false-flagiltä. Hommatrollit/btardit vetävät överiksi ja käyttävät kliseitä joita tuolta ei löydy, mutta nittä tullee pian ellei ryhmää ehditä sulkea ensin.







  • Mikko Ellilä Hommaforumilla on jo paljonkin ruutukaappauksia tuosta ryhmästä siltä varalta, että nuo kulttuuriamme rikastuttavat huippuosaajat ryhtyvät katumaan sanomisiaan.


  • Mikko Ellilä Ihmisen täytyy kyllä olla aivan sairaalloisen vainoharhainen, jos tosissaan luulee satojen hommalaisten perustaneen facebook-käyttäjätunnuksia somalien ym. muslimien nimillä vain voidakseen postata törkeitä mielipiteitä niillä nimillä.



  • Mikko Ellilä Ilmeisesti monikulttuurisuusideologia perustuu niin sairaalloiseen itsepetokseen, että se edellyttää tuollaisia perverssejä vainoharhoja selityksenä afrikkalaisten maahanmuuttajien käytökselle.

Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf, "helsinkiläisiä nuorukaisia"


Tuomiolauselma R 12/2136

TÖRKEÄ RAISKAUS

Vireille 5.3.2012

SULJETTU KÄSITTELY JA OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALAISUUS

Käräjäoikeus on 3.4.2012 pidetyssä pääkäsittelyssä asianomistajien ja syyttäjän pyynnöstä määrännyt oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (370/2007) 15 §:n 2- ja 3 -kohtien nojalla, että suullinen istuntokäsittely tässä asiassa, jossa kysymys on alaikäistä asianomistajaa koskevasta seksuaalirikosasiasta ja jossa esitettiin arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään sekä terveydentilaan liittyvistä seikoista, toimitetaan kokonaan yleisön läsnä olematta, sekä määrännyt mainitun istunnon pöytäkirjan sekä muut oikeudenkäyntiasiakirjat asiassa annettavaa tuomiota lukuun ottamatta edellä mainitun lain 10 §:n nojalla salaisiksi 60 vuodeksi asian vireilletulopäivästä eli 5.3.2012 saakka. Saman lain 24 §:n nojalla asianomistajien ja syyttäjän esittämästä pyynnöstä käräjäoikeus on määrännyt, että käräjäoikeuden tuomio on ASIANOMISTAJIEN JA SYYTTÄJÄN KUULUSTUTTAMAN TODISTAJAN HENKILÖLLISYYDEN sekä mandollisten muiden asianomistajien henkilöllisyyteen viittaavien tunnistetietojen OSALTA PIDETTÄVÄ SALASSA 60 vuotta eli 5.3.2072 saakka tai kunnes sitä ennen mandollisesti toisin määrätään, sekä ettei asianomistajien ja todistajan nimiä sekä edellä viitattuja muita tunnistetietoja saa tuona aikana mainita julkisessa oikeudenkäyntiaineistossa. MUILTA OSIN TUOMIO ON JULKINEN asianomistajien siihen suostuttua.

(lihavointi M. Ellilä)


SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. TÖRKEÄ RAISKAUS nuorina henkilöinä
(8010/R10004288111)
Rikoslaki 20 luku 2 §
Rikoslaki 6 luku 8 §

5.8.2010 HELSINKI

Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf ovat yhdessä pakottaneet 15-vuotiaan A.n sukupuoliyhteyteen käyttämällä Ahan kohdistuvaa väkivaltaa. Osman Mohamed ja Yusuf ovat houkutelleet A:n mukaansa Malminkartanon juna-aseman lähellä sijaitsevaan metsikköön. Kolmikon päästyä metsikköön Osman Mohamed ja Yusuf ovat ehdottaneet Alle suuseksiä, mihin A ei ole suostunut. A:n lähtiessä kävelemään takaisin Malminkartanon asemalle Osman Mohamed ja Yusuf ovat estäneet A:ta poistumista siten, että toinen on tullut seisomaan A:n eteen ja toinen hänen taakseen. Takana seissyt on myös ottanut A:ta kiinni käsivarresta. Sen jälkeen he ovat vetäneet A:n sivummalle metsikköön. Sitten Osman Mohamed ja Yusuf ovat painaneet A:n maahan polvilleen. A:n edessä ollut on alkanut riisua housujaan toisen pitäessä häntä takaapäin kädestä kiinni. Sen jälkeen A:n edessä seissyt on työntänyt erektiossa olevan siittimensä A:n suuhun pitäen samalla kiinni A:n hiuksista alkaen liikutella siitintään A:n suussa. Takana ollut on koko ajan pitänyt A:sta kiinni kosketellen vaatteiden alta A:n rintaa ja pakaroita. Yhdynnän jatkuttua useita minuutteja takana ja edessä ollut ovat vaihtaneet paikkoja. Nyt A:n eteen tullut on työntänyt siittimensä A:n suuhun alkaen liikutella siitintään A:n suussa takana olevan pitäessä hänestä kiinni. Sen jälkeen Osman Mohamed ja Yusuf ovat taas vaihtaneet paikkaa ja A:n eteen tullut on työntänyt siittimensä A:n suuhun alkaen liikutella siitintään A:n suussa takana olevan pitäessä A.sta kiinni. Molemmat tekijät ovat saaneet siemensyöksyn A:n suuhun.

Rikos on törkeä, koska sen ovat tehneet useat tekijät. Rikos on tehty erityisen julmalla ja nöyryyttävällä tavalla, koska se on kohdistunut huomattavasti pienikokoisempaan uhriin, joka on houkuteltu metsikköön, missä rikoksen täytäntöönpanotoimi on suoritettu. Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Osman Mohamed on teon tehdessään ollut 15-vuotias ja Yusuf 16-vuotias.

Syyttäjän kirjalliset todisteet:

1) Hoitokertomus (etptk:n liite 1, sivut 9 ja 10)
Teema: A:n kertoma

2) Asianomistajan konfirmaatiovalokuva (lisäetptk:n liite 1)
Teema: vammat asianomistajan polvissa

Syyttäjän henkilötodistelu:

1) Asianomistaja A:n kuuleminen todistelutarkoituksessa
Teema: tekijät, metsikköön houkutteleminen, suuseksin vaatiminen, käytetty väkivalta sekä sen laatu ja määrä, suuseksi, aiheutuneet vammat, vammojen peittäminen konfirmaatiota varten, aiheutunut kipu ja särky, aiheutunut kärsimys

2) Asianomistaja B:n kuuleminen todistelutarkoituksessa
Teema: asianomistaja A:n kertoma, Alla havaitut vammat, vammojen peittäminen konfirmaatiota varten, A:n mielentila tekojen jälkeen

3) Vastaaja Suleyman Osman Mohamedin kuuleminen
todistelutarkoituksessa
Teema: A:n tapaaminen Kannelmäessä

4) Todistaja C kuuleminen
Teema: somalipoikien tapaaminen, matkustaminen junalla Kannelmäestä Malminkartanoon, A:n kertoma

...


VASTAAJA

Osman Mohamed, Suleyman
081194-103L
Hopeatie 9 D 25
00440 HELSINKI

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Nuorena henkilönä raiskaus 5.8.2010

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

VANKEUS

Syyksi luettu rikos 1: 1 vuosi 11 kuukautta vankeutta. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika päättyy 13.4.2015.

Ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalvelua 90 tuntia.

LAINKOHDAT

1) Rikoslaki 20 luku 1 § 1. Rikoslaki 6 luku 8 §

KORVAUSVELVOLLISUUS

Valtion varoista maksetaan Osman Mohamedin puolustajalle asianajaja Pentti Lääverille palkkioksi 900 euroa ja arvonlisäverosta 207 euroa eli yhteensä 1.107 euroa, mikä määrä jätetään Osman Mohamedin taloudelliset olot huomioon ottaen valtion vahingoksi. Yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus valtiolle sekä yhteisvastuullinen yksityisoikeudellinen korvausvelvollisuus yhteisellä lehdellä.

MUUT LAUSUNNOT

Vastaaja tuomitaan valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi. Valvonta-aika päättyy viimeistään, kun ehdollisen vankeuden koeaika loppuu. Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS 13.4.2012 NO : 3338 TL: 2
OSASTO 7/3 DNO: R 12/2136

VASTAAJA

Yusuf, Burhan Abdidek
020294-171N
Huopalandentie 3 A 6
00330 HELSINKI

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Nuorena henkilönä raiskaus 5.8.2010

RANGAISTUSSEURAAMUKSET
VANKEUS
Syyksi luettu rikos 1
1 vuosi 11 kuukautta vankeutta
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika päättyy 13.4.2015.
Ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalvelua
90 tuntia.
LAINKOHDAT
1) Rikoslaki 20 luku 1 § 1
Rikoslaki 6 luku 8 §

KORVAUSVELVOLLISUUS

Valtion varoista maksetaan yleistä oikeusapua saaneen Yusufin avustajalle asianajaja Jarkko Pulkkiselle palkkioksi 900 euroa ja arvonlisäverosta 207 euroa eli yhteensä 1.107 euroa, mikä määrä jätetään valtion vahingoksi. Yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus valtiolle sekä yksityisoikeudellinen korvausvelvollisuus yhteisellä lehdellä.

MUUT LAUSUNNOT

Vastaaja tuomitaan valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi. Valvonta-aika päättyy viimeistään, kun ehdollisen vankeuden koeaika loppuu. Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS 13.4.2012 NO : 3338 OSASTO 7/3 DNO: R 12/2136

TUOMIOLAUSELMA

YHTEISET LAUSUNNOT

Valtiolle Osman Mohamed ja Yusuf velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan
-todistelukustannukset 48 euroa sekä
- asianomistajan oikeudenkäyntiavustajalle
maksettu palkkiokorvaus 900 euroa.
Valtion varoista maksetaan asianomistaja A,%n oikeudenkäyntiavustajalle
varatuomari Riitta Silverille palkkioksi tehtävästään 900 euroa.
Osman Mohamed ja Burhan Yusuf velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan lle korvaukseksi kivusta ja särystä 250 euroa, tilapäisestä haitasta (psyykkisestä henkilövahingosta) 3.000 euroa sekä kärsimyksestä 6.000 euroa eli yhteensä 9.250 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 5.8.2010 lukien.


Siis kaksi somalia nimeltään Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf raiskasivat suomalaisen 15-vuotiaan tytön.

Media uutisoi:

IL: Koulupojat raiskasivat 15-vuotiaan tytön Helsingissä



Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi helsinkiläistä nuorukaista liki kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuoren tytön raiskauksesta, kertoo Iltalehti.




tiistai 3. huhtikuuta 2012

Toimittaja kanteli viranomaisille siitä, että toinen toimittaja oli käyttänyt sanaa neekeri



viestintäkonsultti Elli Flén, puolustusvoimien pääesikunnan viestintäosaston tiedottaja 2005-09, Hufvudstadsbladetin kolumnisti






















Negrer, hakkors och tjurskallar





Det går inte att skylla på att man inte har tv eller läser tidningar eller att man inte förstått – alla vet att man inte får kalla någon neger. Däremot finns det de som struntar i det och gör det ändå. De kallas för tjurskallar. Tjurskallighet är helt annan sak än okunskap, men tjurskallar spelar ofta dumma för att försvara sig.



För några år sedan ledde jag en pressresa till Demokratiska republiken Kongo. Bland journalisterna på resan fanns en tjurskalle. Han envisades med att tala om ”de där negrerna” högt och tydligt och offentligt. På finska, men ändå. Jag försökte få honom att sluta, till slut tog jag honom åt sidan och sa till på skarpen.




Förutom att jag skämdes för honom var han också en säkerhetsrisk. Väl hemkomna meddelande jag min dåvarande arbetsgivare, försvarsmakten, att i fråga varande herre inte bör tas med på pressresor i fortsättningen.


Denna svartlistning nådde tjurskallens öron och han skällde ut mig. Hur täcktes jag kalla honom rasist? Per e-post skickade han ett utdrag ur någon finsk ordbok där ordet ”neger” förklarades beskriva en mörkhyad person från Afrika. Han hade minsann ingen aning om att det var något fel på det ordet och ifall det var det var det ett modernt påfund som han omöjligen kunde känna till.


Karlen var alltså chefredaktör på en branschtidning. Jag vill minnas att ordboken han hänvisade till var från tidigt 1950-tal. Jag ringde Forskningscentralen för de inhemska språken för motargument. Den vänliga damen på språkcentralen var tyst en stund och konstaterade sedan att det var länge sedan hon behövt svara på den här frågan. Och svaret var förstås att ordet under inga som helst omständigheter bör
användas.


Tjurskallar brukar ofta ha ett helt bibliotek med argument för varför det som är fel egentligen är rätt. Mycket vanligt är det att motivera sitt agerande med traditioner och seder. Ett exempel på traditionsbunden tjurskallighet är Flygkrigsskolan som envist håller fast vid en flagga med ett stort hakkors på. Det fanns tjurskallar som protesterade högt och hänvisade till just traditioner då godisfabriken Brunberg ändrade på namnet ”negerkyss”.



Hakkors var okej 1918 och ordet neger kunde användas på 1940-talet. Men nu är nu. Många traditionsbundna tjurskallar skadar sin egen image mer än andra och farligare än tjurskallarna är faktiskt de som är rasister i själ och handling, men är för slipade för att offentligt använda fula ord.


Det viktiga är att det offentliga, med vår politiska ledning i spetsen, sätter ner foten och sätter gränser. Annars tillåts tjurskallarna bli megafoner för de verkligt farliga rasisterna. Det är okej att inte kunna knyta en slips och det är okej att inte hitta till riksdagshuset. Men det är inte okej att bilda ett nationalsocialistiskt parti i Finland 2011. Och det är inte okej att kalla folk för neger. Fastän man bor på landet.





Elli Flén














Toimittaja, viestintäkonsultti Elli Flén siis kanteli viranomaisille siitä, että toinen toimittaja oli käyttänyt sanaa neekeri.




Koska tämä Elli Flén oli tuolloin puolustusvoimien palkkalistoilla pääesikunnan viestintäosaston tiedottajana, hän kanteli tämän toisen toimittajan kielenkäytöstä nimenomaan työnantajalleen eli puolustusvoimille.


Kyseinen Afrikkaan suuntautunut lehdistövierailu oli ilmeisesti puolustusvoimien järjestämä, koska matkanjohtajana toimi puolustusvoimien pääesikunnan viestintäosaston tiedottaja. Flén ei mainitse, oliko kyseinen musta listakin puolustusvoimien vai jonkin muun viranomaistahon, esim. ulkoministeriön tai valtioneuvoston kanslian, ylläpitämä.


Joka tapauksessa VIRANOMAISET YLLÄPITÄVÄT MUSTAA LISTAA TOIMITTAJISTA, JOTKA KÄYTTÄVÄT SANAA NEEKERI. Minusta tämä on pöyristyttävää. On käsittämätöntä, että tuo Pavel Morozov kehtaa myöntää tehneensä tuollaisen kantelun saadakseen toimittajakollegansa nimen lisätyksi tuollaiselle inkvisition ylläpitämälle kerettiläisten listalle.