keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kouvolan hovioikeus & Markku Huusko, meet Barbra Streisand


Yle:


Perussuomalaisten asikkalalaisen kansanedustajan James Hirvisaaren blogikirjoitus toi tuomion Kouvolan hovioikeudessa.

Hovioikeus katsoo antamassaan tuomiossa kansanedustaja James Hirvisaaren syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Hovioikeus katsoi, että Hirvisaari on 4.2.2010 Uuden Suomen verkkolehdessä pitämällä sivustolla levittänyt yleisön keskuuteen kirjoituksen, jossa panetellaan ja solvataan muslimeista koostuvaa uskonnollista, etnistä tai siihen rinnastettavaa ryhmää. Hirvisaari oli tuolloin Asikkalan kunnanvaltuuston jäsen.

Hovioikeus piti tuomiossaan selvänä, että Hirvisaari on ymmärtänyt, että "Kikkarapäälle kuonoon" otsikoitu kirjoitus, on ollut panetteleva ja solvaava sekä että kirjoitus on ollut omiaan aiheuttamaan halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa muslimeja kohtaan.

Hovioikeus tuomitsi James Hirvisaaren kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 25 päiväsakkoon, joka tekee kansanedustajan tuloilla 1 425 euroa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi syytteen noin vuosi sitten ja katsoi otsikoidun kirjoituksen pysyneen poliittisen sananvapauden rajoissa.

Kouvolan hovioikeus katsoo, että myös poliittisella puheella on rajansa.

James Hirvisaari ilmoitti avustajansa välityksellä, ettei hän kommentoi asiaa YLE Uutisille.

YLE Lahti



James Hirvisaari:

Kouvolan hovioikeus antoi tänään tuomionsa. Rikoslain 11 luku (Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan), 10 § ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Rikos raskaassa sarjassa. Hovioikeus katsoi vastoin Lahden käräjäoikeuden kantaa, että olen blogikirjoituksellani solvannut muslimeita.

Perusteluista hämmästelen sitä, että hovioikeus ei noteerannut puolustustani millään tavalla vaan toistelee syyttäjän lausumia. Lisäksi ristiriitaiset perustelut kumoavat itse itsensä. Vaikuttaa siltä, että hovioikeudella ei ole ollut laisinkaan aikaa syventyä aiheeseen. Vieläpä yksioikoisesti esittää minusta henkilönä täysin väärän todistuksen.

Nyt on helmikuun alkuun saakka aikaa miettiä valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta. Harkitsemme lakimiehen kanssa asiaa kaikessa rauhassa, mutta ainakin nyt ensi tuntumalta minusta näyttää todennäköiseltä, että lupaa haetaan. Syyttäjäkin voi olla tyytymätön tuomioon, koska hovioikeus puolitti syyttäjän vaatiman päiväsakkojen määrän.

Katson, että tässä prosessissa en puolusta ainoastaan itseäni vaan kaikkien kansalaisten oikeutta sanoa ja kirjoittaa ja harjoittaa poliittista toimintaa.

Ennen kaikkea puolustan omaa kansaani vakavalta uhalta - islamin invaasiolta.

Hovioikeus on valinnut sananvapauden tukahduttamisen ja tien, joka oletettavasti vain lisää jännitteitä yhteiskunnassa.

Tuomion tulkitsen niin, että hovioikeuden mielestä islamin piirissä olevia ikäviä ilmiöitä ei saisi julkistaa eikä kritisoida.

Yksittäistapausten uutisointi lienee sallittua. Ongelma on siinä, jos ja kun näitä yksittäistapauksia esiintyy suuria määriä.

Väitetyn panettelun ja solvaamisen kiistän täysin.

Onko kansalaisten ruvettava käyttämään kiertoilmaisuja kuten Neuvostoliitossa?

Olen vakavasti huolissani sananvapauden tilasta tässä maassa.


(lihavoinnit M. Ellilä)

Hirvisaaren blogin kommenttiosastosta:


Noin minäkin tuon asian näen ja koen. Omassa blogissani käsittelin myös tapaustasi pikkasen. Luulisin, että suurin osa Suomen rehellistä kansaa on kanssasi samoilla linjoilla kanssasi. Tää on hyvää mainosta sulle ja huonoa mainosta tuomioistuimille.



Suuri osa kansaa on yhä enemmän puolellasi tämän päätöksen jälkeen. Suomesta on tullut yhden totuuden maa, josta ei saisi edes poliitikko puheillaan poiketa.

Ehdotapa huviksesi eduskunnassa Rikoslain 11 luvun 10 § muuttamista sananvapausmyönteisemmäksi. Siten ettei sitä voi enää sen jälkeen käyttää poliittisten päämäärien ajamiseen ja ihmisten puheiden manipulointiin.




Omalta osalta en tule hyväksymään minkäänlaista rangaistusta, EIT saa sanoa viimeinen sana.

Sitä vastoin olen pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtionsyyttäjä Mika Illmanin omat kiihotustoimet.




Bloggaajanimimerkki

Kansanedustaja James Hirvisaari on saanut tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. YLE:n uutisen mukaan "hovioikeus piti tuomiossaan selvänä, että Hirvisaari on ymmärtänyt, että 'Kikkarapäälle kuonoon' otsikoitu kirjoitus, on ollut panetteleva ja solvaava sekä että kirjoitus on ollut omiaan aiheuttamaan halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa muslimeja kohtaan."

Itse Hirvisaaren kirjoitus on poistettu Uuden Suomen blogista, mutta se elää edelleen internetissä, mistä etsivä sen kyllä löytää.

Itse teksti on värikästä, äärimmäisen provosoivaa ja ehkä myös huonoa makua osoittavaa kieltä. Sisällöltään kirjoitus on asiallisesti lähinnä islamilaisista maista tapahtuvan maahanmuuton negatiivisimmat puolet listaava. Siinä ei kehoteta ketään minkäänlaiseen toimintaan muslimeja vastaan. Ei edes vihjata mitään tällaista. Sen sijaan kirjoituksen lopussa esitetään sivistyneeseen maailmaan sopimattomien tapojen maahantuomisen lopettamista.

Minun on itse asiassa täysin mahdoton ymmärtää hovioikeuden päätöstä: kirjoituksessa mainitut seikat, jotka oikeus on tulkinnut panetteleviksi tai solvaaviksi, ovat kaikki todellisuutta jossain päin maailmaa tai jonkun islamistin mielestä. Tosiasioiden kirjaaminen värikkäin sanakääntein oli siis Hirvisaaren rikos.



Yle:


Verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko katsoo, että Uusi Suomi on toiminut asiallisesti perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren blogikirjoituksen julkaisemisen suhteen. Hirvisaari tuomittiin tänään Kouvolan hovioikeudessa sakkorangaistukseen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta vuoden takaisen blogikirjoituksensa takia.

Suomen rikoslain mukaan kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on tuomittava se, joka asettaa yleisön saataville tai levittää mielipiteen, jossa uhataan tai solvataan jotakin ryhmää esim. rodun tai uskonnon perusteella. Blogikirjoituksen julkaisseen Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko katsoo, ettei Uutta Suomea kuitenkaan voida pitää vastuullisena yksittäisen blogikirjoittajan tekstistä.

- Tarjoamme palvelun vapaan sanan nimissä. Jokainen on vastuussa omista kirjoituksistaan.

Huusko sanoo, että Uuden Suomen Puheenvuoro-verkkopalveluun tulee päivittäin kymmeniä, ellei satoja blogiavauksia. Hänen mukaansa Uuden Suomen verkkosivuilla on selkeät säännöt, joita palvelun käyttäjien odotetaan noudattavan. Jos sääntöjä ei noudateta, kirjoitus poistetaan. Näin toimittiin myös Hirvisaaren kirjoituksen suhteen.

- Kirjoitus poistettiin heti, kun sen epäasiallisuus tuli toimituksen tietoon, Huusko toteaa.

(lihavointi M. Ellilä)



Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko siis kannattaa sensuuria eli vastustaa sananvapautta.

Kouvolan hovioikeus & Markku Huusko, meet Barbra Streisand.


Kikkarapäälle kuonoon
4.2.2010 10.16 | James Hirvisaari | Politiikka

Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus. Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?

Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin.

Ja kaupan päälle syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä.

Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.

Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä.

Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.


James Hirvisaari
Asikkala

(lihavointi M. Ellilä)



Ihmiset levittävät tätä kirjoitusta ympäri nettiä juuri siksi, että Kouvolan hovioikeus ja Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko yrittivät sensuroida sen. Tätä kutsutaan Streisand-efektiksi:



Streisandin ilmiöllä tarkoitetaan tapauksia, joissa yritykset vaientaa tai poistaa internetissä julkaistua informaatiota – esimerkiksi valokuvia, videoita tai tekstiä – johtavatkin informaation saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun. Ilmiön on nimennyt Techdirt-blogin ylläpitäjä Mike Masnick laulaja-näyttelijä Barbra Streisandin mukaan.

Vuonna 2003 Streisand haastoi oikeuteen valokuvaaja Kenneth Adelmanin, joka osana Kalifornian rannikon eroosiota kartoittavaa valokuvaushankettaan oli julkaissut verkkosivullaan ilmakuvan Streisandin rantatalosta Malibussa. Oikeus hylkäsi Streisandin vaatimukset. Tapauksen saama runsas julkisuus keräsi Adelmanin sivuille hänen oman arvionsa mukaan yli miljoona uutta kävijää ja ilmakuvaa julkaistiin sanomalehdissä ympäri maailman. Ennen oikeusjuttua vain harvat olivat havainneet talon ilmakuvista.[1]

Jo vuonna 1993 John Gilmore kuvasi vastaavaa ilmiötä seuraavasti: ”Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja reitittää sen ohi.”[2]



Kouvolan hovioikeus ja Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko yrittivät estää kansaa lukemasta, mitä kansanedustaja James Hirvisaari sanoo islamin uhasta Suomelle.

Kouvolan hovioikeus ja Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko ovat dhimmejä, jotka palvelevat islamilaisen diktatuurin intressejä. He toimivat islamilaisen diktatuurin hyväksi yrittämällä estää suomalaisia saamasta tietoa islamista ennen kuin on liian myöhäistä. Siksi he sensuroivat islamin epäkohdista kertovan kirjoituksen. He eivät tule onnistumaan.

Islam tarkoittaa alistumista.

Islam (arab. الإسلام‎, al-islām 'alistuminen')

...

Islam tarkoittaa kirjaimellisesti alistumista


Muslimit ovat alistuneita. Islam on teokraattinen diktatuuri, joka vaatii totaalista alistumista. Muslimi on se, joka alistuu totalitaariseen diktatuuriin.

Dhimmit ovat muslimien ylivaltaan alistunutta toisenuskoista orjakansaa, paariaa.


Dhimmi was the name applied by the Arab-Muslim conquerors to indigenous non-Muslim populations who surrendered by a treaty (dhimma) to Muslim domination.

Islamic conquests expanded over vast territories in Africa, Europe and Asia, for over a millennium (638-1683). The Muslim empire incorporated numerous varied peoples which had their own religion, culture, language and civilization.

For centuries, these indigenous, pre-Islamic peoples constituted the great majority of the population of the Islamic lands. Although these populations differed, they were ruled by the same type of laws, based on the shari'a.


Minä en alistu islamilaiseen diktatuuriin ja sitä palvelevien dhimmien vaatimaan sensuuriin.



Söner av ett folk, som blött
på Narvas hed, på Polens sand, på Leipzigs slätter, Lützens kullar,
än har Finlands kraft ej dött,
än kan med oväns blod ett fält här färgas rött!


Aldrig skall vår fosterjord
av våldets makt ur oförblödda bataljoners armar ryckas;
aldrig ljuda skall det ord,
att Finlands folk förrått sin fria bygd i nord.

torstai 1. joulukuuta 2011

Kajaanin taidemuseo syyllistyy pyhien isänmaallisten arvojen häpäisyyn

Kajaanin taidemuseo:


ARS 11 satelliittinäyttely Kajaanin taidemuseossa 18.9. - 27.11.2011



Nälkämaan laulu on saanut uusia säkeistöjä ja rytmejä, jotka kajahtavat Kajaanin taidemuseossa perjantaina 16.9., kun Anne Siirtolan yhteisöllisen videoinstallaation ensiesitys avaa Kajaanin ARS 11 -satelliittinäyttelyn. Esillä on myös afrikkalaista nykykansantaidetta Algeriasta, Beninistä ja Tunisiasta.

Nykytaiteen museon Kiasman ARS 11 -näyttely on 50-vuotisjuhlansa kunniaksi levittäytynyt kahdeksaan kaupunkiin eri puolelle Suomea, ja Kajaanin taidemuseo on yksi mukaan kutsutuista. Satelliittinäyttelyt kommentoivat ja laajentavat huhtikuussa avatun näyttelyn teemaa, joka on Afrikka nykytaiteessa.

Kajaanin taidemuseo pyysi kuvataiteilija Anne Siirtolaa työskentelemään kajaanilaisten maahanmuuttajien kanssa. [siis Kajaanissa asuvien maahanmuuttajien kanssa, Mikko Ellilä huom.]

Ryhmä on kokoontunut viime lokakuusta alkaen lähtökohtanaan Kainuun maakuntalaulu. Se on tutkinut sata vuotta täyttävän laulun syntyhistoriaa säe kerrallaan ja kuullut nälkävuosista, petusta ja hallasta sekä siitä, miten Kainuustakin on lähdetty leveämmän leivän perään.

Nälkämaa-runon syntyessä vuonna 1911 suuret nälkävuodet olivat vielä muistissa ja nälkä yhä vähäosaisten todellisuutta.

Teoksessa mm. Sudanista, Kongosta ja Somaliasta tulevat uudet kajaanilaiset [siis Kajaanissa asuvat maahanmuuttajat, jälleen Mikko Ellilä huom.] laulavat Nälkämaan laulua suomeksi niin tulipalopakkasessa Vuokatin laskettelurinteessä kuin perunapellon laidalla sadonkorjuun aikaan.

He ovat kirjoittaneet siihen myös uusia säkeistöjä kukin äidinkielellään. Ne kertovat heidän omasta elämästään: kotimaasta ja sieltä lähdöstä, vaikeuksista ja niiden voittamisesta.

Mukana on viisi erilaista tarinaa, jotka kertovat selviytymisestä ja sisusta yhtälailla kuin Kiannon aikoinaan kirjoittamat säkeet. Omat tarinansa ovat kirjoittaneet Omnia Ali Sudanista, Ruqia Yusuf Somaliasta, Selamawit Yifru Bedan ja Senait Mesmer Eritreasta, Navy Nguon Kambodzasta ja Kiza Rukikiza Kongosta.



Mielestäni tämä on pyhäinhäväistystä.

Alkuperäinen Ilmari Kiannon kirjoittama, Oskar Merikannon säveltämä Kainuun maakuntalaulu on tällainen:



Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot!
Meidänpä vapautta vaarat on nää!
Meidän on laulua lahtien päät!
Meille myös kevätkin keijunsa toi,
rastas ja metso täälläkin soi.

Taival lie hankala - olkoon vaan!
Luonto lie kitsas - siis kilpaillaan!
Kolkasssa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan!
Vainojen virmat, oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!
Miekkaa ei tarvis - tarmoa vaan
puolesta hengen, heimon ja maan.

Nosta jo rintaasi maausko uus,
taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies, muista, miss' onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton!
Kainuhun kansa, ah arpasi lyö!
Missä on ryhtisi, kunniatyö?
Meidän on uudesta luotava maa,
raukat vaan menköhöt merten taa!


(Ilmari Kianto 1911, sävellys Oskar Merikanto)





Näiden sanojen häpäiseminen, RIENAAMINEN Sudanista, Somaliasta, Eritreasta, Kambodzasta ja Kongosta tulleiden maahanmuuttajien pilkkakirjoituksilla on todella törkeää, sairasta, perverssiä, maanpetoksellista vihaa Suomea ja suomalaisia kohtaan.

Tässä asiassa ongelmana eivät ole nämä kehitysmaista tulleet maahanmuuttajat, vaan heidät palkannut suomalainen maanpetturi. Joku hullu suomalainen viidennen kolonnan edustaja, oman maansa ja kansansa vihollinen, on palkannut kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia häpäisemään suomalaisen kulttuurin pyhimpiä symboleja.

Nämä kehitysmaalaiset eivät itse tietenkään olisi keksineet tätä. Joku suomalainen maanpetturi, viidennen kolonnan edustaja, Terijoen hallituksen edustaja, quisling, on masinoinut nämä kehitysmaalaiset tähän puuhaan. Nämä kehitysmaalaiset siis ovat tämän suomalaisen maanpetturin sätkynukkeja.