keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Turun Sanomat suojelee raiskaajia

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio





Turun Sanomat:


Turun Sanomat 9.6 2010 12:31:06

Poliisi tutkii nuoren naisen raiskaustapausta Lammilla. Tapaus sattui tiistaina noin puoli kahdeksan aikaan illalla, kun nainen oli lenkkeillyt lähellä perunantutkimuslaitosta.

Naisen mukaan epäilty oli käynyt häneen kiinni ja raiskannut hänet heinäpellossa. Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä parikymppisen miehen.

Poliisi on tapauksesta vaitonainen, koska tutkinta on vielä alkuvaiheessa.



Poliisin tiedote:


Poliisi tutkii Lammilla tapahtunutta seksuaalirikosta

09.06.2010

Kanta-Hämeen poliisi tutkii Lammilla tiistaina 8.6.2010 noin klo 19.30 aikaan tapahtunutta epäiltyä raiskausta. Lammilainen 17-vuotias nainen oli ollut lenkillä lähellä perunantutkimuslaitosta. Häneen kävi kiinni ulkomaalaistaustainen turvapaikanhakijana Lammilla asuva 19-vuotias mies. Nainen kertoi, että mies raiskasi hänet heinäpellossa.


Turun Sanomat on tehnyt juttunsa poliisin tiedotteen pohjalta. Poliisin tiedotteessa sanottiin, että raiskaaja oli turvapaikanhakija. Turun Sanomat siis tietää tämän.

Miksi Turun Sanomat siis jätti tahallaan mainitsematta, että raiskaaja oli turvapaikanhakija?

Miksi Turun Sanomat suojelee raiskaajia?

Turun Sanomat on ulkomaalaisten rikollisten puolella suomalaisia vastaan.

TS:n kieltäytyminen kertomasta rikollisten ulkomaalaistaustasta vaikeuttaa rikollisten kiinniottoa estämällä ihmisiä raportoimasta silminnäkijähavaintojaan poliisille. Jos ja kun TS ja muut maahanmuuttajien rikollisuutta koskevia tietoja sensuroivat "tiedotusvälineet" eivät julkaise etsittyjen ulkomaalaisten rikollisten rodullisia/etnisiä ulkonäkötuntomerkkejä, poliisi ei voi saada apua silminnäkijöiltä.

Tuntomerkkien puuttuessahan ihmiset eivät tiedä, mitä havaintojaan heidän pitäisi raportoida. TS ja muut maahanmuuttajien rikollisuutta koskevia tietoja sensuroivat "tiedotusvälineet" siis auttavat rikollisia pakoilemaan poliisia. TS ja muut sensuroijat syyllistyvät avunantoon rikoksiin, tässä tapauksessa raiskaukseen.

Lisäksi ulkomaalaisten rikoksista vaikeneminen estää suomalaisia saamasta tärkeää tietoa, josta olisi hyötyä rikoksen uhriksi joutumisen riskien arvioinnissa. Jos esimerkiksi tietyssä vastaanottokeskuksessa asuneiden mustalaisten/somaleiden/afgaanien/tms. ainesten kerrottaisiin syyllistyneen raiskauksiin/ryöstöihin/pahoinpitelyihin, suomalaiset ymmärtäisivät oman turvallisuutensa vuoksi vältellä ko. turvapaikanhakijoita. Kun tällaista tietoa ei kerrota julkisuuteen, suomalaiset altistuvat turvapaikanhakijoiden rikoksille. TS ja muut sensuuria harjoittavat tahot siis auttavat turvapaikanhakijoita tekemään rikoksia.

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio pitäisi asettaa syytteeseen tästä.



2 kommenttia:

FRDM kirjoitti...

Poliisin tiedotteessa ei kerrota, että teosta epäilty on pidätetty. Turun Sanomissa kerrotaan.

Ilmeisesti Turun Sanomilla on enemmän tietoa kuin mitä poliisin tiedotteessa lukee. Ehkä poliisi on kertonut pidätyksestä toimittajalle. *

Jos poliisi on jo pidättänyt syylliseksi epäillyn, tuntomerkkien antaminen suurelle yleisölle tekijän kiinni saamiseksi ei ole enää välttämätöntä. Toisaalta ei ole tiedossa, kuinka paljon julkisuutta 17- vuotias uhri ja hänen omaisensa haluavat tapaukselle. Todennäköisesti mahdollisimman vähän. Näin ollen voi olla myös uhrin kannalta toivottavaa, että tiedottaminen on niukkaa. Uhri ei välttämättä halua ihmisten tietävän, että nimenomaan hän on se 17-vuotias, joka on raiskattu, eikä hän ehkä halua kaikkien tietävän millainen tyyppi hänet on raiskannut.

Suuren yleisön - erityisesti naisten - kannalta voi tietysti olla perusteltua kertoa tietoja raiskaajasta, jotta hänen kaltaisiaan osataan jatkossa varoa. Virallinen politiikka kuitenkin lähtee siitä, että etninen viiteryhmä ei millään tavalla liity siihen, kuka raiskaa ja kuka ei. Todellisessa elämässä asia voi tietysti olla toisin, eli tietyt ihmiset syyllistyvät muita useammin raiskauksiin. Virallinen politiikka ei kuitenkaan perustu tosiasioihin vaan siihen, mikä on vallitseva usko ja oppi. Tämä harhaisuus näkyy kaikessa valtion toiminnassa.

Kyllästynyt kirjoitti...

Tunnen syvää myötätuntoa Lammin asukkaita kohtaan, sillä he todellakin toivoivat, ettei paikkakunnalle sijoitettaisi "turvapaikanhakijoita".

Asun nimittäin itse samankaltaisella, hyvin pienellä paikkakunnalla. Meiltä ei kyllä ole edes kysytty, mitä tykkäisimme asiasta. Täällä kun sattuu olemaan tyhjiä vuokra-asuntoja, niin kunnan ja siirtolaisviraston mielestä paikkakunta soveltuu siihen, että tänne tipautetaan säännöllisin väliajoin erilaisten kansakuntien edustajia. Mitään toimintaa ei täällä ole, kauppa ja koulu on suljettu vuosia sitten. Vanhempainyhdistys tapailee toisiaan pari kertaa viikossa entisessä jumppasalissa.

Nytkin meillä on vieri viereen tungettu sikhejä, mustalaisia, somaleja, eritrealaisia, nigerialaisia, afgaaneja, pakistanilaisia ja mitä vielä. Kukaan ei vaivaudu meille edes tiedottamaan mitään.

Nämä ihmiset vain ilmestyvät tänne, ja siirtolaisviraston väki kaasuttaa pikkubusseineen paikalta heti kun vain voivat.

Sitten heitä ei täällä näe muuten kuin jos joku asylantti on kadonnut tai jos varastelevia mustalaisia täytyy TAAS karkottaa / sijoittaa muualle.

On vain ajan kysymys, milloin joku/jotkut paikkakunnan teinitytöistä raiskataan.

Ei siinä sitten paljon voi muuta kuin huokaista, että mitäs me sanoimme. Kukahan ottaisi vastuun?