"Ihmisoikeuksien liitto" Ihmisoikeusliiton taustalla

Joku kävi jättämässä edelliseen blogipostaukseeni kommentin, jossa totesi "Ihmisoikeusliiton" olevan "Ihmisoikeuksien liitto"-nimisen kommunistijärjestön uusi nimi. Kiinnostuin asiasta, joten postaan tässä muutamia asiaan liittyviä taustatietoja.

Suomen antifasistinen komitea-nimisessä blogissa on postaus Ihmisoikeuksien liitto fasismia vastaan, joka sisältää facsimilen vuonna 1947 julkaistusta "Ihmisoikeuksien liitto"-nimisen kommunistijärjestön perustamisaikoja kuvaavasta SKDL:läisestä artikkelista.

On mielenkiintoista, että tässä vaaran vuosina eli kommunistien vallankaappausuhan aikana julkaistussa artikkelissa sanotaan "fasistien" olleen vallassa Suomessa 1930-luvulla ja sodan aikana.

Suomen antifasistinen komitea siis pitää mm. Kyösti Kalliota, Risto Rytiä ja Väinö Tanneria "fasisteina".

Suomen antifasistinen komitea-nimisen jengin oma poliittinen agenda voidaankin varsin helposti päätellä siitä, että jengi leimaa vastustamikseen "fasisteiksi" Suomen demokraattisesti valitut kansanedustajat, ministerit ja presidentit. Suomen antifasistinen komitea-jengi siis vastustaa vapaita vaaleja ja sananvapautta ja kannattaa kommunismia. Tällainen jengi kannattaa "Ihmisoikeuksien liittoa" eli nykyistä Ihmisoikeusliittoa.

"Ihmisoikeuksien liitto" siis perustettiin 1930-luvun puolivälissä edistämään kommunismia. "Ihmisoikeuksien liiton" historiikissa mm. haukutaan sosiaalidemokraatteja oikeistolaisiksi. Koska Suomessa ei tuolloin ollut mitään SDP:tä vasemmistolaisempia puolueita kuin maanalainen SKP, "Ihmisoikeuksien liitto" oli siis SKP:läinen järjestö.

On kuvaavaa, että nykyinen "Ihmisoikeusliitto" katsoo olevansa "Ihmisoikeuksien liiton" seuraaja:

Ihmisoikeuksien liitto 1935-1939 ja 1949-1952

Opinnäytetyöni käsittelee Ihmisoikeuksien liiton historiaa sen kahdella toimintakaudella. Nykyisin toimiva Ihmisoikeusliitto, joka perustettiin 1970-luvulla, pitää itseään Ihmisoikeuksien liiton perillisenä. Tutkin liittoa kansalaisjärjestönä suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Oleellisia kysymyksiä ovat liiton tavoitteiden ja toteuttamistapojen tarkastelu. Lisäksi pohdin, miten tavoitteiden saavuttaminen onnistui. Työssäni pyrin tarkastelemaan Ihmisoikeuksien liittoa monitahoisesti ja kansalaisjärjestön omaa toimintakulttuuria ymmärtäen.

Ihmisoikeuksien liittoa edelsi 1934 perustettu Kuolemanrangaistuksen vastainen toimikunta, joka keräsi yli 100 000 nimeä kuolemanrangaistusta vastustavaan kansalaisadressiin. Ihmisoikeuksien liitto perustettiin toimikunnan jätettyä adressin toisen osan eduskunnan puhemies Kyösti Kalliolle marraskuussa 1935. Järjestö keskittyi vastustamaan erityisesti sananvapauteen kohdistuvia rajoituksia, kuten kiihotuslakia. Säännöissä liiton toiminnan tarkoitukseksi määriteltiin ihmisoikeuksien puolustamisen lisäksi demokratian edistäminen ja ylläpitäminen. Ihmisoikeuksien liitto järjesti kansalaiskokouksia ja otti julkisesti kantaa mm. rauhan puolesta. Ihmisoikeuskäsityksen paino oli klassisissa vapausoikeuksissa, joita ilman ei ollut olemassa toimivaa demokratiaa.

Etsivä keskuspoliisi katsoi liiton kuuluvan ns. kansanrintamaan, jonka tarkoituksena oli yhdistää kommunistit, työläiset, vapaamieliset porvarit ja kaikki kansanvaltaisesti ajattelevat ihmiset yhteiseen kamppailuun fasismia ja sodanuhkaa vastaan. Kansanrintama nähtiin kommunistien uutena yrityksenä kohti vallankumousta, ja siksi sen piiriin kuuluvia järjestöjä pidettiin Suomessa vaarallisina.

Oikeusministeriön alainen yhdistysrekisteri veikin liiton rekisteröinnin Helsingin raastuvanoikeuden ratkaistavaksi elokuussa 1936. Ihmisoikeuksien liitto sai käsiinsä julkisten oikeudenkäyntiasiakirjojen joukkoon erehdyksessä laitetut etsivän keskuspoliisin laatimat kansanrintamamuistiot, joissa lueteltiin poliisin mielestä kansanrintamaan kuuluvat järjestöt johtokuntineen. Järjestö julkaisi muistiot Tulenkantajassa, minkä jälkeen asiasta syntyi kova julkinen keskustelu.

T. M. Kivimäen hallitusta ja etsivää keskuspoliisia arvosteltiin ankarasti epädemokraattisista toimintatavoista ja kunnollisten kansalaisten leimaamisesta kommunisteiksi. Muistioista tehtiin kaksi välikysymystä eduskunnassa, ja ne vaikuttivat osaltaan Kivimäen hallituksen kaatumiseen syksyllä 1936. Ihmisoikeuksien liiton toiminta alkoi hiipua oikeudenkäynnin jälkeen. Liitto nosti esille myöhemmin mm. vankien aseman ja otti kantaa Euroopan tapahtumiin tuomiten mm. Münchenin sopimuksen. Liiton toiminta loppui kymmeneksi vuodeksi puheenjohtaja Väinö Lassilan kuoltua huhtikuussa 1939.

Ihmisoikeuksien liitto aloitti toimintansa uudelleen syksyllä 1949, jolloin 1930-luvulla johtokunnassa ollut Erkki Vala kutsui yleiskokouksen koolle. Erkki Vala valittiin uudeksi puheenjohtajaksi; hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin vuonna 1951 Risto Hölttä. Ihmisoikeuksien liitto politisoitui voimakkaasti toisella toimintakaudellaan, ja se kuului kansandemokraattien vaikutuspiiriin. Kansalais- ja poliittisten oikeuksien rinnalle nousivat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, joita puolustettaessa vedottiin usein joulukuussa 1948 hyväksyttyyn yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen.

(lihavoinnit ja kursivoinnit M. Ellilä)

Kyseessä oli siis kommunistijärjestö. "Kansandemokraatit" tarkoittaa SKDL:ää eli kommunisteja.

"Ihmisoikeuksien liitto" oli siis osa vaaran vuosien aikana harjoitettua kommunistien toimintaa Suomen muuttamiseksi Neuvostoliiton kaltaiseksi bolshevistiseksi valtioksi.

Nykyinen "Ihmisoikeusliitto" katsoo olevansa "Ihmisoikeuksien liiton" seuraaja. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyinen "Ihmisoikeusliitto" ankkuroituu SKDL:n/SKP:n/NKP:n/KGB:n perinteeseen.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että "Ihmisoikeusliitto" osoittaa vihamielisyytensä Suomen lakia ja suomalaista yhteiskuntajärjestystä ja suomalaista kulttuuria kohtaan vaatimalla muslimien tekemien väkivaltarikosten sensurointia.