Avoin kirje monikultturisteille

Ikkunoiden rikkojat

Peikot valtasivat kaupungin. Ne kulkivat kummissaan katuja. Ne pelkäsivät ikkunoita. Ne olivat aukkoja vieraaseen tilaan. Niiden takana asui vierasta väkeä. Siksi peikot särkivät ikkunat.

Sirpaleet pitivät kaunista ääntä pudotessaan katuun, ja ennen kaikkea ne hohtivat kuin jalokivet. Siitä nousi valtava riemu. Peikot ryntäsivät sirpaleiden luokse, ja keksivät pian, miten niitä tehdään lisää. Ne oppivat hajottamaan.

Jokainen sirpale oli yksilöllinen ja kaunis sellaisenaan, täysin korvaamaton, paljon parempi irrallaan kuin osana ikkunaa. Irrallisina sirpaleet olivat kuin vuorikiteitä joissa valo taittui ja sirosi moniin väreihin. Ikkunoissa lasi oli vain pelottava rajapinta vieraan ja tutun välillä. Sellaiset rajat kuuluikin rikkoa!

Lasien pitäminen ikkunoissa oli ankeaa, jotenkin köyhää verrattuna siihen kirjoon mikä saatiin aikaan rikkomalla. Peikot käsittivät, etteivät lasit kuulu ikkunoihin vaan kaduille. Ne ovat kauniita kaduilla. Kaduilla ne muodostavat kauniin kirjon, hohtavat sateenkaaren väreissä.

Peikot käsittivät olevansa rikkaita. Mikä suunnaton rikkaus olikaan heitä kohdannut, kun he olivat keksineet lyödä rikki rajan vieraan ja tutun välillä! Sirpaleista tuli peikkojen suurimpia aarteita.

Toki peikot olivat myös anteliaita, eivät ne yksin halunneet kahmia kaikkia kalleuksia, ja sirpaleita jaettiin yltäkylläisesti kaikkialle. Missä niitä ei vielä ollut, niitä tehtiin lisää.

Ihmiset satuttivat jalkansa sirpaleisiin, mutta sekös loukkasi peikkoja syvästi. Ne eivät suostuneet käsittämään, että heidän kauneimmat ja arvokkaimmat aarteensa olisivat voineet satuttaa. Jokainen sirpale ei kuitenkaan satuttaisi, ja jokaiselle pitäisi antaa uusi mahdollisuus, vakuuttivat peikot, ja kielsivät edes suojaamasta jalkojaan.

Niin ihmiset joutuivat kulkemaan paljain jaloin kilisevien aarrekasojen poikki. Peikot vahtivat tarkoin, ettei kukaan huutanut tai kenenkään ilme värähtänyt lasin viiltäessä. Se olisi peikkojen aarteen pilkkaamista, pyhäinhäväistys. Jos joku erehtyi arvostelemaan tilannetta tai näytti vahingoittuneelta, peikot alkoivat ärjyä, saattoivat heittää pilkkaajan tyrmään.

Jos joku erehtyi huudahtamaan kivusta, kuului kohta monin verroin kovempi huuto. Peikot raivostuivat, ja nousi kauhea meteli: Kukaan ei saisi pilkata peikkojen ihmeellisiä, kimaltavia aarteita!

Todelliset loukkaantujat, kaikkein suurimmat ja äänekkäimmät uhrit eivät olleetkaan ne heikot ihmiset, joiden lihaa lasinsirpaleet viilsivät, vaan paksunahkaiset peikot. Isot, aikuiset peikot kaikkialla valtakunnassa itkivät, parkuivat, räyhäsivät ja olivat paniikissa kuin pikkulapset, kun joku oli loukannut heidän "aarteitaan". Ne pitivät jumalatonta mölyä, koska joku oli satuttanut itsensä lasinsirpaleisiin, joita ne olivat levittäneet kadulle.

Tarina olisi mitä naurettavin, ellei se olisi tosi.

Monikultturistit, te tulitte tänne kuin vieraaseen maahan, itsenne muista vieroittaneina, alkuperäiskansan yläpuolelle asettuneina. Te pelkäsitte rajoja ja etäisyyksiä. Pelkäsitte ikkunoita, joiden takana asui tuntemattomia ihmisiä ja ajatuksia. Ette voineet antaa asian olla, ette kestäneet pelkonne kanssa. Keksitte sen hoitoon nerokkaan keinon: Rikotaan rajat, särjetään kansat, tuodaan toiseus tänne, latistetaan se katutasolle, niin se tulee tutuksi!

Sekoitetaan kaikki keskenään, tehdään kaikesta yhtä ja samaa, niin ei ole enää toiseutta jota tarvitsisi pelätä!

Rikoitte rajoja, yhteisöjä, kansoja ja elinympäristöjä, revitte ihmisiä juuriltaan. Saitte aikaan jotain aivan uutta. Sirpaleista syntyi katutasolle ihmeellinen, kirjava tila, "monikulttuurisuus".

"Monikulttuurisuus" on yksilöiden ominaisuuksien kirjoa katukuvassa väestönsiirtojen seurauksena. "Monikulttuurisuus" on ikkunoiden rikkomista, eheiden kokonaisuuksien hajottamista, palasista syntyvää kaoottista, latteaa massaa. Monikulttuurisuus on vierauden pelkoa, joka on karkotettu rikkomalla vieraan ja tutun välinen raja, tekemällä vuosituhansia kehittyneistä kulttuureista pelkkiä värisävyjä katukuvaan.

Te pidätte monikulttuurisuuttanne aarteenanne, palvotte sitä, rakastatte sitä. Se on teille suunnaton rikkaus. Se kimaltelee teille kauniina katukuvassa, kuten lasinsirpaleet kristalliyön jälkeen.

Monikulttuurisuus ei ole kansojen loistoa, etnistä monimuotoisuutta. Se ei hyväksy ikkunoita, joiden takana asuu tuntemattomia ihmisiä ja ajatuksia - vain sirpaleet kelpaavat sille.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja korvaamaton, mutta te näette tämän vasta silloin, kun olette repineet hänet irti. Vasta irti hakattu, sirpaloitu toiseus terävine, satuttavine kulmineen on teille aarre, eikä sittenkään ihmisyytensä vuoksi, vaan toiseutensa takia. Te olette kuin kissankullan ympärille kerääntyneet hiidet, lumoissanne luomastanne tilasta, joka kimaltelee arvokkaan näköisenä.

Vasta irti hakattuna sirpaleena, vasta väestönsiirtojen mukana kulkeutuneena, juuriltaan revittynä ihminen on teille mittaamaton aarre. Arvostatte yksittäistapauksia, irrallisia asioita yli kaiken. Etnisyyksillä, yhteisöillä tai muilla ihmistä suuremmilla kokonaisuuksilla ei ole teille arvoa, vain yksilöillä. Vain oman "monikulttuurisuutenne" näette ihmisyksilön yläpuolella. Ja sen nostatte ihannetilaksi, johon kaikkien tulee sulautua.

Te haluatte hajottaa. Haluatte särkeä paitsi etnisyydet ja yhteisöt, myös tiedon. Muutatte tietoa saduiksi, puratte teorioita ja käsityksiä, hajotatte ihmiskunnan valtavaa tietoisuutta ja muistia. Pidätte yksilön kokemusta suurimpana totuutena, täysin suhteellisena mutta täysin totena.

Kokonaisuuksien hajottaminen yksittäistapauksiksi on teille äärimmäisen tärkeää. Paitsi sitten, kun jokin menee pieleen.

Jos yksittäistapaus osoittautuukin kivuliaaksi, jos lasinsirpale pistää jotakuta, se ei haittaakaan teitä, koska muut säästyvät. Vähättelette yksittäisten kärsimysten vakavuutta sillä, että ne ovat yksittäisiä, uhrit ja tekijät olivat vain yksittäisiä, se ei koskenut kaikkia. Yllättäen arvokas yksilöllisyys, palvomanne aarre, muuttuukin vain massoiksi, numeroiksi, lukumääriksi, joiden taakse yritätte kätkeä ihmisen.

Kun on teidän vuoronne kantaa vastuunne, kun on vuoronne katsoa silmiin satutettua ihmistä yksilönä, hän ei olekaan enää yksilö. Hän on vain osallisena yksittäistapauksessa, jota ei tule yleistää. Yksittäistapauksena hän hukkuu massaan, eikä siksi merkitse mitään. Hänen takiaan ei politiikan suuntaa käännetä. Ongelmien yksittäisyydellä todistelette, että politiikkanne on toimivaa.

Sortajat, kun on teidän aikanne kantaa vastuu harjoittamastanne politiikasta, kun on teidän vuoronne osoittaa aidosti välittävänne ihmisistä yksilöinä, "yksittäistapaus" onkin teille lähes koodisana, jolla voitte mitätöidä minkä tahansa ongelman, minkä tahansa rikoksenne seuraukset. Ette aio lopettaa aarteidenne haalimista tuhansienkaan yksittäistapausten vuoksi. Yksittäiset tuskanhuudot eivät kuulu lasinsirpaleiden iloisen ritinän yli.

Lasinsirpaleet eivät aina ole teräviä, terävät ovat vain yksittäistapauksia, seuraava sirpale ei varmasti satuta, vakuutatte. Selittelette, kiemurtelette, olette luoneet suurimman koskaan luodun korttitalon, huonojen selitysten verkoston peittelemään tekojenne seurauksia.

Olette epätoivoisia, koska ihmiset eivät ymmärrä teitä. Mutta kukaan ei ole väittänytkään, että jokainen sirpale satuttaisi! Te olette itse väittäneet meidän kuvittelevan sellaista, se on pelkkä olkiukko. Osa sirpaleista on hioutunut varsin sileiksi tullessaan tänne meren aalloilla. Silti murskan joukossa on enemmän teräviä yksilöitä kuin jääkausien hioman, täällä vuosituhansia lajittuneen hiekan joukossa. Onko se niin vaikeaa käsittää?

Väitätte meidän kokevan vastoinkäymisiä sirpaleidenne, toiseutenne kanssa siksi, koska sen väri on väärä. Väärin! Meitä satuttavat terävät reunat, jotka te olette itse luoneet. Sirpaleisuus on teidän kättenne työtä. Te olette repineet ihmisiä juuriltaan ja asettaneet heitä vastakkain, tilanteisiin, joissa heidän luonnollinen, totunnainen vuorovaikutuksensa ympäristönsä kanssa ei sovikaan ympäristöön, vaan johtaa vastakkainasetteluihin tai tekee vahinkoa. Te olette rikkoneet ehjät ikkunat ja tehneet sirpaleet. Vielä kehtaatte väittää, että haavamme johtuvat vain siitä, että irtihakkaamanne lasi on väärän väristä!

Te puututte siihen seikkaan, joka teitä eniten kiehtoo, ihmisen väriin. Se on teidän surkea puolustuksenne, te ikkunoiden rikkojat, maailmojen tuhoajat, ihmisyyden viholliset. Sen puolustuksenne kanssa teidät haudataan suohon sinä päivänä, kun ihmiskunta vapautuu rasismista. Leimakirveenne jäävät historian romukoppaan, ja niiden viimeisiä uhreja olette te itse.

Imperialistit, ikkunoiden rikkojat, olette äärimmäisen kaksinaamaisia. Ettekö todella huomaa omaa rasismianne?

Yhden yksilöllisyys on teille merkki ihmisarvosta, ja toiselta se vie ihmisarvon. Kaikki riippuu siitä, kuuluu ikkunaan vai sirpaleisiin, kuuluuko kokonaisuuteen jonka takana asuu tuntematon, vai onko revitty erilleen katukuvaa värittämään.

Edes "toiseutta" te ette todella arvosta. Maailmankuvanne on vihan vääristämä. Kaikki se sanahelinä ja kristalliyön kimallus on vain suunnattu vääränlaisia ihmisiä vastaan. Toiseuskin on teille vain lyömäase länsimaalaisen ihmisen murskaamiseksi.

Väitätte näkevänne sirpaleissa, toiseuden edustajissa erilaisuutta ja yksilöllisyyttä, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Toiseus on tuntemattomana ilmiönä teille kuin valkokangas, johon on helppo heijastaa itseään. Siksi te ihailette sitä. Te ette edes yritä ymmärtää sitä, jotta voisitte jatkaa itsenne heijastelua. Te kieltäydytte jääräpäisesti näkemästä toiseutta sellaisena kuin se on, jotta se säilyisi valkokankaananne.

Te ette ymmärrä toiseutta, koska olette liimanneet sen päälle oman kuvanne! Tulkitsette toiseuden oman ihmiskuvanne kautta. Ylimielisyydessänne katsotte olevanne ihmisyyden mitta. Siksi Islam on rauhan uskonto, koska monikultturismi on rauhan uskonto, samalla kierolla, valheellisella tavalla. Olette liimanneet korkeimman toiseutenne päälle omat ihanteenne, ja niiden takainen todellinen toiseus on teille vieras. Me tunnemme toiseuden paljon paremmin, koska meiltä puuttuu sairas motiivinne nähdä kaikki itsemme kaltaisina.

Se siinä toiseudessa teitä niin kovin kiehtoo. Se pönkittää ylimielistä egoanne. Jokainen irti hakattu lasinsirpale heijastaa teille vain omia kasvojanne. Siksi katsotte toiseutta lumoutuneena. Ette halua katsoa ikkunoiden taakse, nähdä vieraita kulttuuripiirejä, ymmärtää toiseutta, tai edes omaa kulttuurianne. Haluatte vain iskeä sirpaleet kadulle ja nähdä kaikkialla itsenne.

Koette olevanne muita parempia ja tietävänne miten ihmisten pitää kehittyä. Egostanne kumpuavan kapinaviettinne vallassa haluatte rikkoa kaiken, joka ei vastaa ihmiskuvaanne. Te olette näennäis-individualisteja, teille ainut todellinen yksilö olette te itse. Muiden yksilöllisyys on teille arvo vain periaatteessa, vain kauniiden sanojen tasolla. Todellisuudessa se määräytyy oppienne mukaan joko arvottomaksi tai peiliksi, josta voitte peilata itseänne. Te haluatte hajottaa kaiken ja muovata maailman sellaiseksi, mistä egonne sattuu tykkäämään.

Te tunkkaiset, mädännäiset vainolaiset, erilaisuutta pelkäävät ihmisvihaajat, te ette anna meidän edes huutaa tuskasta, kun pakotatte meidät kävelemään lasinsirpaleissa, kun pakotatte meidät täysin arvottomina yksittäistapauksina kärsimään mittaamattoman arvokkaiden yksittäistapauksienne kynsissä.

Sen sijaan te huudatte, jos edes älähdämme. Te aikuiset ihmiset aloitatte hillittömän mekkalan, jos joku loukkaa herkkää toiseuttanne, kimaltavaa kissankultaanne, omaa egoanne. Alkaa hirveä parku, itku ja hampaiden kiristys, jos joku edes ehdottaa, että sirpaleet olisivatkin osa kokonaisuutta, tai että seuraavakin sirpale voisi satuttaa. Te leimaatte "loukkaajan" sumeilematta pahimmilla keksimillänne nimityksillä, teette hänestä paholaishahmon oman jumaluutenne, oman yli-ihmisyytenne vastakohdaksi.

Monikultturismin ihannoijat, rihkaman sokaisemat aikuiset ihmiset, katsokaa itseänne! Te olette kuin pikkulapsia. Elämänne pyörii herkän egonne ympärillä, te ette kestä pienintäkään kritiikkiä saamatta järjetöntä raivokohtausta. Eikö teitä hävetä?

Näette vain oman hiekkalaatikkonne, oman ahtaan maailmankuvanne. Väärin ajattelevat eivät pääse leikkeihinne. Edes hiekkalaatikkoanne te ette hallitse. Edes ajatusmaailmaanne ette kykene oikomaan ristiriidattomaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Sekin on sirpaleina!

Herkän egonne ohjaamat tunteet vääntävät logiikkanne solmuun mennen tullen. Teillä ei ole aikuisen ihmisen järkeä, vain sairas egonne, joka ohjaa teitä tunteidenne kautta. Te olette ihmisraunioita, ristiriitojen repimiä egoisteja, uhmaikäisen kaikkivoipaisuuskuvitelmia elätteleviä säälittäviä pikkuhitlereitä, hiekkalaatikkonne fasistisia diktaattoreita!

Vastuutanne ette kuitenkaan voi paeta - ette edes syyntakeettomuuteenne. Tulee aika, kun teidät pannaan tilille harjoittamastanne politiikasta, kun joudutte vastuuseen jokaisesta yksittäistapauksesta, jonka olette saaneet aikaan, jokaisesta tuhoamastanne korvaamattoman arvokkaasta ihmisyksilöstä, kulttuurista ja etnisyydestä.

Eräänä päivänä te olette sirpaleita katuojassa, pelkkiä yksittäistapauksia.

Ali Qassim, meet Barbra Streisand

Poliisi soitti minulle ja kertoi Ali Qassim-nimisen somalin tehneen rikosilmoituksen minusta.

Rikosilmoituksessaan Ali Qassim väittää minun loukanneen hänen kunniaansa (sic) kirjoituksissa rasismi-rasismi.blogspot.com 5.1.2008 ja suomaliansanomat.blogspot.com 21.2.2008.

Noista kahdesta kirjoituksesta vain suomaliansanomat.blogspot.com on minun kirjoittamani. Huomautin tästä poliisille, jolloin poliisi lähetti minulle uuden, korjatun version rikosilmoituksesta.

Qassim itse oli kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä puhunut samassa rikosilmoituksessa sekä noista molemmista sivuista että Jussi Halla-ahon kirjoituksesta Huippuosaamista, osa 2. Poliisi oli sitten myöhemmin korjannut Qassimin tekemässä rikosilmoituksessa ollutta sekaannusta jakamalla tekstin kolmeen eri rikosilmoitukseen.

somalialaistaustainen herrasmies Ali Qassim, monikulttuurinen huippuosaaja,
kulttuurinrikastuttaja, työvoimapulan poistaja

Kirjoituksessani olevat tiedot ovat peräisin Jussi Halla-ahon postauksesta Huippuosaamista, osa 2 ja Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen työllistämistoimikunnan kokouksen pöytäkirjasta:

Työllistämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja nro 5/2005

Aika: Keskiviikko 26.10.2005 klo 8.40 - 9.40.

Paikka: Neuvotteluhuone 624 - 625, henkilöstökeskus, Kaikukatu 2 C, 6. krs.

Läsnä:

• Malinen Jouko


• Alatalo Hermann


• Lauttanen Helena


• Laine Reino


• Varila Anu


• Lehmussaari Merja


• Björklund Ilkka-Christian


• Tulensalo Hannu


• Taskinen Tarja


• Hulkkonen Helinä


• Mickwitz Leena


• Svedlin Rebecka


• Hanni Eija


• Koski Merja

Maahanmuuttajien Tuki ry:lle myönnetyn avustuksen keskeyttäminen

Maahanmuuttajien Tuki ry:lle, jonka puheenjohtaja on Mohamed Ali Qassim, kaupunki on myöntänyt avustusta työllistämisvaroista 27 000 € vuodelle 2005 käytettäväksi vuokriin ja sähköön, tiedotukseen, toimistokuluihin, kirjanpitoon ja tilintarkastukseen. Avustuksesta on maksettu kahdessa erässä puolet eli 13 500 €. Henkilöstökeskus on pyytänyt Maahanmuuttajien Tuki ry:ltä selvityksen avustuksen käytöstä. Syyskuussa saapuneen selvityksen mukaan Hitsaajankadulla sijaitsevan tilan vuokra on maksettu kesäkuun loppuun.

Henkilöstökeskus on keskeyttänyt 3. ja 4. maksuerän suorittamisen alla olevista syistä.

Maahanmuuttajien Tuki ry ei verottajalta saatujen tietojen mukaan ole maksanut työnantajamaksujaan ainakaan vuosilta 2004 ja 2005.

Uudenmaan Te-keskus on myöntänyt Maahanmuuttajien Tuki ry:lle rahoitusta runsaat 300 000 € Equal – yhteisöaloitehankkeeseen Synergian Silta. TE-keskus on keskeyttänyt avustuksen, koska on ilmennyt epäselvyyksiä mm. avustusten käytössä ja kirjanpidossa. Yhdistyksen kirjanpidosta on meneillään erityistilintarkastus. Synergian Silta – hankeen kumppaneilla on Helsingin käräjäoikeudessa vireillä oikeudenkäynti Maahanmuuttajien Tuki ry:tä vastaan.

Sampo-pankki ja Nordea ovat sulkeneet yhdistyksen tilit epäselvyyksien vuoksi, jotka liittyvät nimenkirjoittajien toimivaltaan.

Henkilöstökeskus ryhtyy asian vaatimiin toimiin, sen jälkeen kun erityistilintarkastus on loppuun saatettu.

Henkilöstökeskus on konsultoinut kaupungin oikeuspalveluja Maahanmuuttajien Tuki ry:n asiassa.

Osastopäällikkö Eija Hanni esitteli.

(Eija Hanni puh. 310 43980)

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

Näin ollen on mahdotonta, että minä olisin syyllistynyt kunnianloukkaukseen toistamalla noista lähteistä lukemiani tietoja bona fide.

Mikäli kyseisten tietojen todenperäisyyttä olisi aihetta epäillä, tutkinnan pitäisi kohdistua esittämieni tietojen alkuperäisiin lähteisiin eli Helsingin kaupungin henkilöstökeskukseen ja Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskukseen.

Minä en ole vastuussa viranomaistahojen julkaisemien tietojen totuudenmukaisuudesta. Minulla ei myöskään ole ollut mitään syytä epäillä Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen ja työministeriöön kuuluvan työvoima- ja elinkeinokeskuksen luotettavuutta, joten olen toiminut vilpittömästi ja hyvässä uskossa.

Näin ollen on lain mukaan täysin mahdotonta syyttää minua kunnianloukkauksesta. Kansalaisen on voitava luottaa viranomaisten julkiseen tiedottamiseen. Kansalaista ei tietenkään voida tuomita kunnianloukkauksesta sen perusteella, että kansalainen siteeraa viranomaisten julkisia tiedotteita.

Ali Qassim on julkisuuden henkilö, jonka on kyettävä sietämään ankaraakin arvostelua. Koska hän on oma-aloitteisesti esiintynyt julkisuudessa monikulttuurisuuden mannekiinina eli malliesimerkkinä hyvin koulutetusta, suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin menestyneestä maahanmuuttajasta, tiedot hänen syyllistymisestään apurahahuijauksiin ja muihin talousrikoksiin ovat erityisen tärkeitä julkisen keskustelun kannalta.

Maahanmuuttajien tukiyhdistyksen rikossyytteet koventuneet

14.5.2009 16:14

Lasse Kerkelä
Helsingin Sanomat

Maahanmuuttajien tuki -järjestön entisiä johtajia syytetään entistä kovemmista avustusrikoksista. Syyttäjä Jaakko Tapala ja ulkoministeriö aikovat vaatia oikeudessa heille rangaistusta 148 000 euron avustuspotin käyttämisestä väärään tarkoitukseen.

Syytteet avustusten väärinkäytöstä ja kirjanpitorikoksesta on nostettu toiminnanjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineita miehiä vastaan. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisitutkinnan mukaan johtajat käyttivät ulkoministeriön kehitysyhteistyöhön 2001–2003 myöntämät 20 000–30 000 euroa omiin palkkoihinsa, verovelkojen maksuun ja yhdistyksen yleisiin kuluihin.

Kehitysyhteistyörahat oli määrä käyttää orpojen ja pakolaisten kouluttamiseen Somaliassa sekä prostituoitujen ja hyväksikäytettyjen nuorten tukemiseen Filippiineillä.

Syyttäjä Tapala lähti alkuperäisessä syytteessään siitä, että vain 12 000 euroa olisi mennyt väärään tarkoitukseen. Ulkoministeriö nosti kuitenkin oman syytteen 148 000 euron väärinkäytöksestä, ja syyttäjä on yhtynyt syytteeseen.

Oikeudenkäynti järjestetään aikanaan Helsingin käräjäoikeudessa. Pääkäsittelyn oli määrä alkaa jo tänään torstaina, mutta sitä on siirretty syytettyjen lisäselvityspyynnön vuoksi.

Satojentuhansien eurojen talousrikoksista syytteessä oleva Maahanmuuttajien Tuki ry:n johtaja Ali Qassim ei siis tietenkään voi vedota minkäänlaiseen yksityisyyden suojaan tässä asiassa.

Hänen syyllistymisensä näihin vakaviin rikoksiin ei ole hänen yksityisasiansa, koska hänen rikostaustansa on relevanttia hänen järjestötoimintansa ja maahanmuuttopoliittisen aktiivisuutensa arvioinnin kannalta.

Ali Qassim on useasti esiintynyt tiedotusvälineissä - sanomalehdissä, tv-ohjelmissa, internetissä ja viranomaisten julkaisuissa. Hänen julkinen toimintansa liittyy keskeisesti Suomen monikulttuurisuus- ja kotouttamispolitiikkaan.

Näin ollen hänen luotettavuutensa kannalta tärkeitä tietoja hänen syyllistymisestään budjettimäärärahojen törkeisiin väärinkäytöksiin ja muihin talousrikoksiin on voitava tuoda esille.

Ali Qassim teki todella suuren virheen tehdessään perättömän ilmiannon poliisille. Metaforisesti sanottuna Ali Qassim astui miinaan. Ensinnäkin tämä perätön ilmianto heikentää hänen uskottavuuttaan ja luotettavuuttaan entisestään. Toiseksi Ali Qassim tuli tällä sensurointiyrityksellään aiheuttaneeksi itseään koskevan Streisand-efektin:

Streisandin ilmiö on internetilmiö, jossa julkaistun tiedon poistoyritykset johtavat tiedon saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun.

Ilmiö on nimetty yhdysvaltalaisen Barbra Streisandin mukaan. Vuonna 2003 Streisand yritti juridisin keinoin estää häntä koskevien tietojen esittämisen, mutta seurauksena oli että sinänsä mitätön asia sai runsaasti julkisuutta.

John Gilmore on kuvannut ilmiötä sanomalla: "Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja uudelleenreitittää sen ympäri."

Ali Qassim teki siis täsmälleen saman virheen kuin Mikko Puumalainen ja Mika Illman yrittäessään sensuroida minun kertomiani tosiasioita afrikkalaisista maahanmuuttajista.

On todella hauskaa, mikäli sananvapausrikoksiin eli ajatusrikoksiin erikoistunut valtionsyyttäjä Mika Illman erehtyy nostamaan syytteen tämänkin perättömän ilmiannon pohjalta. Asiasta tulee samanlainen julkinen oikeudenkäynti kuin maaliskuun 2008 Afrikka-oikeudenkäynnistä, jossa valtionsyyttäjä Illman teki itsensä naurettavaksi yrittäessään poliittisin perustein mm. kiistää älykkyystutkimuksien tuloksia.

Tulossa on rökäletappio Mika Illmanille ja Ali Qassimille. Näin se homma etenee!! Kiitos, Qassim!!

Way to go, dude!! Way to fucking GO!! Thanx, pal!!

Nuivismi voittaa orwellilaisen monikulttuurisuusideologian 6-0.

Tapaus saa julkisuutta sanomalehdissä ja internetissä ja herättää suomalaisia huomaamaan muslimien ja heitä palvelevien suomalaisten quislingien pyrkimykset tukahduttaa sananvapautta Suomessa.

Monikulttuurisuusideologia perustuu valheeseen. Siksi sen arvostelua yritetään tukahduttaa aloittamalla poliittinen ajojahti kaikkia toisinajattelijoita vastaan.

Monikulttuurisuus on keisari, jolla ei ole vaatteita. Jussi Halla-aho ja minä ja hommaforumilaiset emme suostu teeskentelemään, että alastomalla keisarilla olisi hienot vaatteet päällä.

Siksi Ali Qassim, Mika Illman, Mikko Puumalainen, Johanna Suurpää, Ritva Viljanen, Astrid Thors, Stefan Wallin, Päivi Lipponen jne. yrittävät vaientaa meidät.

Totuus pärjää omin voimin. Vain valheita täytyy suojata kritiikiltä sensuroimalla niihin kohdistuvia epäilyksiä.

George Orwellin romaanissa 1984 toisinajattelija W. Smith pakotettiin kiduttamalla sanomaan, että 2 + 2 = 5. Mikään Ali Qassimin, Ritva Viljasen, Mika Illmanin ym. inkvisiittorien käytettävissä oleva keino ei saa meitä uskomaan heidän valheisiinsa. He tekevät vain itsensä naurettaviksi.

Heillä on vain hävittävää. Kaikki julkisuus on meille hyödyksi. Heidän toimintansa ei kestä päivänvaloa. Heidän ideologiansa ei kestä lähempää tarkastelua. Heille on julkisuudesta vain haittaa.

Kaikki julkisuus tuo räikeästi esille sen tosiasian, että keisarilla ei ole vaatteita. Mitä enemmän julkisuutta, sitä nuivemmin kansa suhtautuu islamilaisiin maahanmuuttajiin ja heitä tukeviin maanpettureihin.

Ali Qassim ja Mika Illman, bring it on!!

BRING IT ON!!

RKP ja Vihreät tekivät poliittisen itsemurhan

On huvittavaa, miten hyvin jotkut stereotypiat pitävät paikkansa.

Vihreiden uusi puheenjohtaja on rähjäisiin villapaitoihin pukeutuva, toisten viherhörhöjen kanssa kommuunissa asuva hippityttö, joka on synnyttänyt lapsen 16-vuotiaana.

Anni Sinnemäen valinta Vihreiden puheenjohtajaksi karkottaa suunnilleen kaikki lihaasyövät heteromiehet pois Vihreistä, jos siellä on sellaisia koskaan ollutkaan.

Sinnemäki on valkoisia heteromiehiä vihaavan punaviherhippiyden henkilöitymä. Sinnemäki pelottelee pois kaikki ne, jotka eivät ole kaikista asioista sataprosenttisesti samaa mieltä kuin Voima-lehti.

Vihreät ovat nyt virallisesti kirpputorivaatteissa kulkevien ja hörhökommuuneissa asuvien kasvissyöjälesbojen, sivarihomojen ja pilvenpolttelijahippien puolue, joka kannattaa talonvaltauksia, kadunvaltauksia, paskalta maistuvaa kahvia ja mätiä banaaneja ("reilua kauppaa"), turkistarhaiskuja, mellakointia ("miekkareita"), utopistiseen maailmanparannukseen keskittyvää paskanjauhantaa ("kansalaisjärjestötoimintaa") ja miljoonien kehitysmaalaisten primitiivi-ihmisten maahantuontia Suomeen "rikastuttamaan kulttuuriamme" ja "tuomaan vähän väriä katukuvaan".

RKP taas kannattaa orpolasten luovuttamista homoille:

Det tog eld i partidagsfolket när motion nummer 69 diskuterades. I den föreslår Svensk Ungdom att partiet ska jobba för att extern adoptionsrätt för homosexuella införs.

– Det handlar inte bara om att bryta ner diskrimineringen av människor som råkar älska människor av samma kön, det handlar inte bara om homosexuellas rätt att prövas för adoption, det handlar om barns rätt att få homosexuella föräldrar. Runt om i världen finns mängder av barn som saknar någon som älskar och tar hand om dem, samtidigt som vi utesluter kompetenta föräldrar från adoption på grund av vem de älskar, skriver SU-ordförande Oscar Ohlis och förbundssekreterare Mats Löfström i motionen.

I sitt svar noterar partistyrelsen att intern adoption i registrerade parförhållanden godkänts och att det inte finns något bevis för att barn som lever i familjer där föräldrarna är av samma kön skulle ha en sämre uppväxt än andra barn. Därför anser också partistyrelsen att man kan gå steget vidare så att föräldrar av samma kön ges extern adoptionsrätt.

Särskilt bland de österbottniska delegaterna är motståndet mot extern adoption hårt.

– Adoption är en rättighet för barnet, inte för föräldrarna. Nu vill man göra det här till en jämställdhetsfråga. Det här kommer att leda till att vi inte får adoptera barn från andra länder som har en annan etisk syn, hävdar Michael Luther.

Benjamin Ellenberg, SU, kan inte förstå logiken.

– Det är barnet vi utgår från. Det är en rättighet för barnet att alla slags föräldrar som vill adoptera testas om de är lämpliga eller inte.

Lars-Erik Östman från Larsmo är rädd för katastrofala följder i Österbotten.

– Ni kör hela Österbotten i sank med det här. Partiet förlorar de österbottniska väljarna. De kommer att rösta på Kristdemokraterna.

Carl-Gustaf Aminoff från Borgå hyser samma rädsla.

– Det här är rena självmordet för SFP. Nu kan finnarna kalla oss för homopartiet.

RKP siis Vihreiden tavoin profiloituu normaaleja ihmisiä vastustavaksi hörhöpuolueeksi.

RKP:n nuorisojärjestön puheenjohtajan Oscar Ohlisin ja sihteeri Mats Löfströmin mielipide "det handlar om barns rätt att få homosexuella föräldrar" on aivan sairas ja todellisuudelle vieras. Eihän kukaan lapsi halua homoja "vanhemmikseen".

"Runt om i världen finns mängder av barn som saknar någon som älskar och tar hand om dem, samtidigt som vi utesluter kompetenta föräldrar från adoption på grund av vem de älskar" on typerää emotionaalista retoriikkaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että homot olisivat "kompetentteja vanhempia" adoptiolapsille. Jokainen lapsi tarvitsee isän ja äidin. Homoseksuaalinen pariskunta ei voi tarjota lapselle isää ja äitiä. Lapsi kärsii, jos häneltä puuttuu jompikumpi vanhemmista.

Isättömistä lapsista on tehty paljon tutkimuksia. Äidittömiä lapsia on paljon vähemmän, joten asiasta ei ole niin paljon tutkimustuloksia. Isättömät lapset ovat käytännössä poikkeuksetta moniongelmaisia. Isättömät lapset ovat moninkertaisella todennäköisyydellä käytöshäiriöisiä ja oppimisvaikeuksista kärsiviä mielenterveysongelmaisia, nuorisorikollisia ja päihdeongelmaisia.

Adoptio-oikeuden antaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tarkoittaa käytännössä lesboparien oikeutta kasvattaa isättömiä lapsia, koska homomiehet eivät yleensä halua adoptoida lapsia.

Lesboparien adoptio-oikeus merkitsee isättömien lasten määrän kasvua.

RKP siis kannattaa politiikkaa, joka kasvattaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä ja päihdeongelmia.

RKP pyrkii olemaan kaikissa asioissa mahdollisimman väärässä, mahdollisimman räikeästi eri mieltä normaalien ihmisten kanssa.

Helsingin Sanomien somaliuutisoinnista

Suomessa on tapahtunut sellainen kaamea katastrofi, että paikallisjunasta ulos astunut keski-ikäinen mies oli tönäissyt junan oviaukossa tiellään seisonutta somalialaistaustaista koululaista.

Tästä järisyttävästä rikoksesta Helsingin Sanomat on julkaissut ei yhtä, ei kahta, ei kolmea, ei neljää, vaan VIISI artikkelia kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kyseessä on siis Suomen merkittävin uutinen pariin kuukauteen. Helsingin Sanomien toimitus katsoo aiheelliseksi kertoa miljoonalle lukijalleen tästä valtavasta katastrofista ja jopa haastatella tönäisyn kohteeksi joutunutta koululaista tämän kotona.

Samaan aikaan Ali Qassim-nimisen vakavista rikoksista syytteessä olevan somalialaistaustaisen herrasmiehen nimeä ei kerrota lukijoille eikä hänen kasvokuvaansa julkaista 150 000 euron varastamista koskevassa jutussa.

150 000 euron varastaminen on siis Helsingin Sanomien mielestä mitätön pikkujuttu, mutta yhden koululaisen joutuminen ohikulkijan tönäisemäksi junan oviaukossa on VIIDEN artikkelin ja kasvokuvalla varustetun haastattelun arvoinen aihe.

Takkirauta-blogin kommenttiosastosta:

Valtamedian taso on todellakin aikalailla pohjamudissa, eivätkä esimerkiksi Helsingin Sanomien viikkoliitteen jutut poikkea enää paljonkaan anonyymien nettipalstojen provokatiivisista kirjoituksista, vaan ovat pääsävyltään lähinnä trollaamista ja flametusta.

Suomen journalistiliiton eettisen ohjeistuksen, julkisen sanan neuvoston ja vallitsevan käytännön suhdetta on mielenkiintoosta seurata. Objektiivinen, viileän toteava uutisointi näyttää kadonneen mediasta lähes kokonaan ja sen on korvannut toimittajan omaa agendaa julistavat mielipidekirjoitukset ja –uutisoinnit, joilla ”rahvaalle” väännetään rautalangasta malli, miten asioista pitää oikeaoppisesti ajatella.

Journalismin etiikan pahin pohjakosketus on mielestäni MTV3:lla päivittäin pyörivä insertti, jossa veteraanitoimittaja sanoo suoraan, ettei journalismin tule olla objektiivista, vaan että toimittajan on valittava puolensa. (SIC!)

Toimittajan ammatti näyttää olevan monelle vihaiselle nuorelle miehelle ja naiselle kanava päästä toteuttamaan omia narsistisia tarpeita. Ainakin itsestäni on viime vuosina alkanut näyttää vahvasti siltä, että monessa tapauksessa artikkelin/kolumnin sisältönä on ainoastaan toimittajan ylipöhöttynyt ego, jolle varsinainen asia luo ainoastaan puitteet, johon toimittaja voi rakentaa omaa eeppistä sankaritarinaansa. Silloin kun jutun ainoana kuvituksena on kuva toimittajasta, juttu on 80% varmuudella pelkkää egotrippailua.

On hyvin surullista, että suurin osa Helsingin Sanomia päivittäin lukevista sadoistatuhansista ihmisistä pitää sitä luotettavana, asiallisena, kattavana, puolueettomana ja pätevänä tietolähteenä.

Miten näille sinisilmäisille lapsukaisille saisi tehtyä selväksi, miten fanaattista propagandaa Helsingin Sanomat päivittäin suoltaa?

Tositapahtumiin perustuva novelli

Johannes Däner:

Vielä eilen Riikka-Maaria oli ollut onnellinen, tarkkaan ottaen eilisiltaan kello kuuteen asti. Onnellisuuteen oli monta syytä; taskussa olivat tuoreet valtiotieteen maisterin paperit, kesätyö ja syksyllä ehkä vakinainenkin työ maahanmuuttovirastossa alkaisi ensi viikolla, opintomatka Somaliaan myöhemmin kesällä ja tietenkin Erik. Niin, varsinkin Erik.

Erik oli Riikka-Maariaa muutaman vuoden vanhempi jatko-opiskelija, joka oli ohjannut häntä gradun teossa oikeastaan alusta asti. Riikka-Maarian gradu “Suomalainen rasismi maahanmuuttokriittisyydeksi naamioituneena” oli herättänyt huomiota jo ennen valmistumistaan niin oikeusoppineissa kuin valtiotieteilijöissäkin. Mutta gradu oli saanut aikaan muutakin: sen tekemisessä kuluneen vuoden aikana Riikka-Maaria oli syvästi rakastunut Erikiin. Tosin hän ei ollut Erikille millään tavoin tunteistan vihjannut - hän odotti, että Erik olisi tehnyt aloitteen treffeihin jonkun muun kuin graduohjauksen merkeissä. Hänestä nimittäin tuntui siltä, että Erikilläkin oli tunteita häntä kohtaan, koska hän aina hymyili ja puhui hänelle niin kauniisti.

Tuoreet maisterit olivat eilen jo kello kolme menneet Seurahuoneelle juhlimaan opintojen päättymistä ja kohottamaan maljoja tulevaisuudelle. Riikka-Maaria oli vakaasti päättänyt, että tänä iltana hän poistuisi paikalta Erikin seurassa, ensin he kävelisivät käsi kädessä Espan puistossa, vaihtaisivat siellä ehkä muutaman kiihkeän ja hätäisen suudelman, kunnes menisivät Erikin asuntoon Kruunuhaassa ja sitten…(Riikka-Maaria itse asui vanhempiensa luona rintamamiestalossa Käpylässä - sinne ei siis voinut mennä).

Tasan kello kuusi nämä haaveet haihtuivat, kun Seurahuoneelle ilmestyi Lise-Lotte, jonka Erik iloisesti esitteli tyttöystäväkseen. Riikka-Maarian unelmat räjähtivät taivaan tuuliin sekunnissa ja hänestä tuntui, että hän pyörtyy. Lise-Lotte ja Erik vaihtoivat muutaman sanan keskenään ruotsiksi niin nopeasti (he olivat nimittäin ruotsinkielisiä), ettei Riikka-Maaria kelvottomalla kouluruotsillaan päässyt sisällöstä kärryille. Sitten Erik moikkasi häntä huolimattomasti häneen edes katsomatta ja siirtyi Lise-Lotten kanssa etäämmälle oikea käsivarsi tämän uumalle kiertyneenä.

Tietenkin pitkäsäärinen ja hyvävartaloinen Lise-Lotte oli kaunis, täydellinen nainen, yhtä kaunis kuin Erik oli komea. Riikka-Maaria tiesi, ettei hänestä olisi kilpailijaksi Lise-Lottelle. Hän itse oli nimittäin juuri sellainen kuin eräs pakinoitsija joskus oli kolumnissaan kirjoittanut: lyhytjalkainen, leveäperseinen, pieni-, mutta riippurintainen maatiaistallukka. Ja nyt häntä sekä itkettivät että hävettivät omat, naurettavat kuvitelmansa. Onneksi hän ei sentään ollut tunteistaan ehtinyt kertoa Erikille - häpeä olisi ollut vielä suurempi.

Seuraavana aamuna, huonosti nukutun yön jälkeen, Riikka-Maaria päätti terästäytyä: nykyaikainen, tiedostava nainen ei miesten perään itke! Hieman häntä kuitenkin kaihersi se, ettei hän 25:stä ikävuodestaan huolimatta vieläkään ollut päässyt neitsyydestään; monet hänen ikätovereistaan olivat sen menettäneet jo yli kymmenen vuotta sitten. Sitä paitsi Riikka-Maariaa seksi hiukan pelottikin. Hänen pillunsa oli nimittäin niin ahdas, että hänen kaksi sormeaan ei sinne mahtunut, puhumattakaan siitä moottorimunasta, jonka hän oli muutama vuosi sitten netistä tilannut.

Kahvia juodessaan Riikka-Maaria huomasi Hesarista, että kulttuurikeskus Caisassa oli sinä päivänä monikulttuuritapahtuma: “Tule rikastumaan ja vapautumaan ennakkoluuloistasi!”, kirkui ilmoitus. Riikka-Maaria innostui asiasta heti ja päätti lähteä koko päiväksi Caisaan.

Tunnelma Caisassa oli jo puolelta päivin hyvin kansainvälinen, tai tarkemmin sanottuna lähi-itäläis-afrikkalainen. Tummia ja tummempia ihmisiä parveili joka paikassa. Burkhiin pukeutuneet naiset kulkivat pareittain tai ryhmissä meluavien lapsilaumojen kanssa, miehet, joista monet olivat pukeutuneet yöpaitoja muistuttaviin kaapuihin ja värikkäisiin myssyihin tai hattuihin, seisoivat ja juttelivat omissa ryhmissään. Valkoihoisia ei näkynyt kuin muutama. Tämä oli Riikka-Maarian mielestä juuri sitä oikeaa ja aitoa monikulttuurisuutta, jota Suomikin niin kipeästi tarvitsi!

Hänen huomionsa kiinnittyi nuoreen, mustaan mieheen, joka istui yksinään kahvilan nurkkapöydässä. Mikä loistava tilaisuus tutustua, ajatteli Riikka-Maaria ja kysyi englanniksi saako istuutua pöytään. “Ole hyvä vain”, vastasi mies englantia murtaen. Riikka-Maaria yritti ottaa kasvoilleen kaikkein aseistariisuvimman ja luottamusta herättävimmän hymynsä, mutta onnistui näyttämään vain siltä, mikä olikin: naiivilta pikkutytöltä ja tyrkyltä, joka oli valmis mihin tahansa saadakseen reisiensä väliin muutakin kuin oman etusormensa tai tampoonin.

Mies, Abu Mbogoro nimeltään, sanoi olevansa Somalian pakolaisia. Abu kertoi, kuinka sisällissodan runtelemassa maassa viholliset olivat hyökänneet heidän kyläänsä, raiskanneet ensin kaikki tytöt ja naiset ja sitten tappaneet heidät. Pojat ja miehet oli tapettu heti. Lopuksi koko kylä oli poltettu maan tasalle. Kuin ihmeen kautta Abu oli selvinnyt hengissä, koska oli isänsä lahjoittamalla metsästyspuukolla leikannut auki kuolleen lehmän vatsan ja piiloutunut sinne. Päiväkausiin ei Abu ollut kammottavasta piilostaan uskaltautunut ulos ja oli henkensä pitimiksi joutunut syömään jo mätänemistilassa olevan lehmän sisälmyksiä - tosin niistäkin oli pitänyt kilpailla ahneitten, lihavien ruumismatojen kanssa. Riikka-Maaria kuunteli kauhutarinaa silmät ja suu järkytyksestä levällään ja tarttui sitten vaistomaisesti molemmin käsin Abun käsiin:”Nyt sinun ei tarvitse enää pelätä. Nyt sinä olet turvassa.”, sai hän sanotuksi ääni sortumispisteessä, kyyneleitä pidätellen. “Niin olen, vihdoinkin.”, määkäisi Abu vastaukseksi.

Kaikki, mitä Abu oli Riikka-Maarialle kertonut, oli tietenkin valetta. Abu oli syntynyt Lontoossa liki 30 vuotta sitten ja käynyt Somaliassa vain “lomailemassa”. Lomaillessaan hän oli ryöstellyt paikallisia ja raiskannut naisia ja tyttöjä aina tilaisuuden tullen. Raiskauksista naiset pitivät tietysti päänsä kiinni, koska eivät halunneet syytettä aviorikoksesta ja joutua mahdollisesti kivitettäviksi. Kivitysten seuraaminen olikin Abun mielestä varsin mukavaa ajanvietettä, kuten myös vääräuskoisten ristiinnaulitseminen, johon hänkin oli päässyt osallistumaan. Suomeen Abu oli tullut, koska Englannissa häntä etsittiin serkkunsa (kunnia)murhasta. “Kaikki alkoi siitä, että Rahime ei suostunut ympärileikkaukseen, sitten hän kieltäytyi avioliitosta isäni kanssa, vaikka hänet oli isälle luvattu jo ennen syntymäänsä. Pahinta oli kuitenkin se, että hän hylkäsi islamin uskon, alkoi pukeutua kuin länsimainen, vääräuskoinen huora (mikä hän kyllä jo olikin) ja kertoi menevänsä naimisiin englantilaisen opettajan kanssa. Ei sellainen nainen voi ansaita kuin kuoleman.”, oli Abu jälkeenpäin kertonut tutulle imaamille. Imaami oli ylistänyt Abua perheen kunnian puolustamisesta ja luvannut järjestää hänelle uuden passin ja rahaa, jotta tämä pääsee maasta pois. Sitä Abu ei imaamille ollut kertonut, että hän oli ensin raiskannut Rahimen ja sitten iskenyt häntä parisataa kertaa metsästyspuukolla ja lopuksi kirjoittanut tämän omalla verellä ruumiin päällä olleen lapun: Näin käy kaikille vääräuskoisille huorille!

Riikka-Maariasta oli aivan luonnollista lähteä Caisasta yhdessä Abun kanssa, eikä hän vastustellut, kun Abu otti häntä kädestä heidän kävellessään kohti Hakaniemeä. Abu kertoi (pelkkiä valeita) perheestään ja sukulaisistaan Somaliassa ja siitä, miten vanha ja kehittynyt kulttuuri siellä oli. Juuri jotain tällaista Riikka-Maaria oli halunnutkin kuulla; nyt hän oli varma siitä, että maahanmuuttokriitikot, nuo himputin rasistit, valehtelivat väittäessään, että somalit itse asiassa olivat koko Afrikan laiskinta, saamattominta ja epäluotettavinta sakkia, jota kaikki muut afrikkalaiset inhosivat.

Epäröimättä Riikka-Maaria seurasi Abua myös tämän yksiöön Jakomäessä, jossa he kuin yhteisestä, sanattomasta sopimuksesta alkoivat välittömästi kuoriutua vaatteistaan. Kun he alastomina katselivat toisiaan (Riikka-Maaria ei alastonta miestä ollut nähnyt kuin kuvissa, isäänsä lukuunottamatta), kiinnittyi Riikka-Maarian huomio Abun kyrpään. Hän oli lukenut, että sen pitäisi sojottaa normaalisti 45 asteen kulmassa ylöspäin, mutta Abun kalu oli käyristynyt omituisesti vasemmalle ja osoitti ikään kuin parikymmentä astetta alaspäin. Lisäksi koko kalu näytti siltä, kuin se olisi ensin jäänyt oven väliin ja sitten rotat olisivat siitä järsineet sieltä täältä haukkapaloja. Itse asiassa se toi Riikka-Maarian mieleen vuosia sitten kotipihalta talvella löytyneen kohmeisen kyykäärmeen. Riikka-Maariasta se oli ollut jotenkin iljettävä. Hänhän ei mitenkään voinut tietää, että kun Abu lapsena oli ympärileikattu, hän oli samalla saanut imaamin mädistä hampaista (ympärileikattu esinahka irrotetaan suun ja hampaiden avulla) ja saastaisesta partaterästä penikseensä infektion, joka oli viedä häneltä hengen. Aluksi pahanlaatuista ja kivuliasta tulehdusta oli koetettu lääkitä loitsuilla, rukouksilla ja ihmeitä tekevillä yrteillä, kunnes englantilainen terveydenhoitaja oli pakottanut viemään Abun sairaalaan.

Seksi Abun kanssa ei ollut kummoista, mutta eihän Riikka-Maarialla toisaalta ollut muunlaisesta tietoakaan. Paitsi että koko aktista ei ollut tahtonut tulla mitään Abun silvotun ja “rotansyömän” kalun sekä Riikka-Maarian ahtauden vuoksi, ei “rakasteluun” sisältynyt myöskään sellaista romantiikkaa, jota Riikka-Maaria olisi kaivannut. Abu esimerkiksi ei suudellut Riikka-Maariaa tämän yrityksistä huolimatta. Sen sijaan hän kuolasi kuin vesikauhuinen koira, niin että Riikka-Maarian hiukset, kasvot ja yläruumis olivat kauttaaltaan tahmean liman peitossa. Riikka-Maariahan ei voinut tietää, että raiskatessa harvemmin suudellaan ja raiskauksia Abun kaikki aikaisemmat seksikokemukset olivat olleet, lukuunottamatta tietenkin seksiä omien siskojen kanssa.

Riikka-Maaria ja Abu avioituivat pikapikaa, kunhan Riikka-Maaria ensin oli kääntynyt muslimiksi. Abulle avioliitto oli varsinainen lottovoitto, sillä nyt häntä ei niin vain voitaisi passittaa takaisin Somaliaan, josta hän väärennetyn passinsa mukaan oli kotoisin. Riikka-Maarialla ei luonnollisestikaan ollut aavistustakaan Abun oikeasta taustasta. Hän nautti täysin siemauksin tuoreena muslimivaimona olemisesta; burkha oli loppujen lopuksi varsin mukava vaate, ei ollenkaan kuuma, hankala ja ahdistava, kuten monet vääräuskoiset luulivat. (Riikka-Maaria oli jo alkanut mielessään ja “omiensa”, muiden muslimien, parissa kutsua toisuskoisia ja uskonnottomia vääräuskoisiksi. Ei kuitenkaan vielä sioiksi ja apinoiksi, kuten Abu heitä kutsui.) Myös meikittömyys tuntui vapauttavalta. Itse asiassa Riikka-Maaria koki olevansa, muiden suomalaisten kääntyneiden musliminaisten kanssa, etulinjassa suvaitsevaisuuden, moniarvoisuuden, tasa-arvon ja kaikenlaisen hyvän levittämisessä. Se, että hänen oma isänsä oli epäillyt hänen mielenterveyttään Abun ja muslimiksi kääntymisen vuoksi, ei tietysti tuntunut kivalta, mutta koskapa ylevät aatteet eivät olisi uhrauksia vaatineet. Ja monikulttuurisuus oli aatteista ylevimpiä, ellei peräti ylevin!

Riikka-Maarian usko pyhään monikulttuurisuuteen ei horjunut edes silloin, kun Abun nyrkki ensimmäistä kertaa mojahti hänen poskeensa ja kaksi poskihammasta alkoi “horjua”. Tietenkin Abulla oli siihen ihan hyvä syy: Riikka-Maaria oli Itäkeskuksessa hymyillyt eräälle vääräuskoiselle sialle! Asian vakavuutta ei lieventänyt hiukkaakaan se, että mies oli Riikka-Maarian kummi, iältään yli 70-vuotias ja hänen vanhempiensa naapuri Käpylästä. Tietenkin Riikka-Maaria ymmärsi, että muslimimiehellä oli oikeus hieman kovemmalllakin kädellä ohjeistaa ymmärtämätöntä vaimoaan. Tämän sinänsä valitettavan yksittäistapauksen jälkeen pieksäminen ei enää ollut satunnaista, vaan säännöllistä ja välineinä olivat nyrkkien ja jalkojen lisäksi huonekalut, astiat, ylipäätään kaikki käteen sopiva.

Kun Riikka-Maarian opiskelukaveri, Hilkka-Helinä, sitten kerran soitti Riikka-Maarialle ja pyysi tätä alustajaksi monikulttuurisuussymposiumiin, kertoi Riikka-Maaria olevansa paraikaa Espoon turvakodissa, jonne hänet oli kotiutettu Jorvin sairaalasta. Hänen kasvonsa olivat edelleen sinisenmustat ja turvoksissa, molemmat silmänsä umpeen muurautuneet, sääriluu poikki kahdesta kohdasta, hänellä oli ollut keskenmeno, jonka seurauksena kohtu oli jouduttu poistamaan. No, omia hampaita hänellä ei enää aikoihin ollut ollutkaan. Kyllä, kyllä, ikävä yksittäistapaus, jota ei saa yleistää. Aivan, ei todellakaan ole syytä antaa valtaa rasistisille ajatuksille. Tietenkin Abun kärsimykset täytyy ottaa huomioon. Ilman muuta eteenpäin ja positiivisessa hengessä, selvähän se.

Tällaisia tapauksia on Suomessa tuhansia, joten voisin sanoa ylläolevaa tositapahtumiin perustuvaksi novelliksi.

Juuri tuollaisia islamiin kääntyneet rättipäiset suomalaisnaiset ja muut mielisairaat multikultiuskovaiset ja moraalisäteilijät pruukaavat olla.

Rikollinen

Mikäli nimimerkki Tomashot, runoilija Petri Peltonen, Mikko Ellilä ja lukuisat muut mielipidevainon uhrit ovat tuomittuja rikollisia, en voi todeta muuta kuin, että olisin mieluummin rikollinen kuin lainkuuliainen kansalainen.

Tämä huomiona Korkeimmalle oikeudelle, joka on tekemässä itsestään vitsiä.

Hyökkäävätkö Suurpää ja Illman Tukiaisen kimppuun?

Johanna Tukiaisen megamöläytys suorassa lähetyksessä: Inhoan neekereitä, ne ovat alkukantaisia!

06.05.2009

Kohublondi Johanna Tukiaisen keskiviikkona 6.5.2009 alkanut netti-tv-ohjelma alkoi alkoholipitoisilla naamiaisbileillä. Johanna päästeli suustaan rasistisen megamöläytyksen ennen puoltayötä.

Johanna Tukiainen siirtyi iltayhdentoista jälkeen taas kiehnäämään sohvalle vieraansa Tony Halmeen kainaloon ja alkoi haastatella miestä tämän naismausta. Kun Tony paljasti, että hänen sydämensä sykkii Johannalle, nainen sekosi sanoissaan.

– Kyllä tämä on ihanaa. Me sovitaan niin hyvin yhteen. Me ollaan Tonyn kanssa samaa mieltä melkein kaikesta, minäkin inhoan neekereitä. Pahimmat sairaudet tulee Afrikasta, hivit ja ebolat, ne on vaan niin alkukantaisia ihmisiä. Vaaleaihoiset ihmiset on vaan älykkäämpiä ja rikkaampia, ylemmällä tasolla.

Kello 23.27 sanotun möläytyksen jälkeen Johanna tajusi itsekin, että tuli kenties puhuttua sivu suun.

– Voi ei, toi oli kyllä rotuopillinen kauhea kommentti. Mun täytyy ottaa varmaan vähän pirtua että mä pääsen ton kommentin yli.

– Mutta kyllä tummaihoisetkin voi olla hyviä. Amerikassa on hyviä tummaihoisia rap-artisteja, mutta yks miljoonasta on sellainen joka nousee staraksi, saa miljoonan euron talon Los Angelesista niin kuin P. Diddy, Johanna puheli.

Jäämme odottelemaan, hyökkäävätkö ajatuspoliisi Johanna Suurpää ja suurinkvisiittori Mika Illman Tukiaisen kimppuun.

Mulatit, mustat, neekerit ym. rotutermit

Sue-nimisessä rocklehdessä kutsuttiin jotain mulattilaulajatarta tittelillä afrokaukasialainen. Onko suomen kieleen yleisemminkin tunkeutumassa englanninkielisissä maissa esiintyvä täysin järjetön tapa a) kutsua valkoisia ihmisiä "kaukasialaisiksi" (tämä termi perustuu 1800-lukulaiseen huuhaateoriaan, jonka mukaan valkoinen rotu olisi lähtöisin Kaukasukselta) ja b) yhdistellä useita etnisiä/rodullisia termejä toisiinsa, tyyliin "African-American"?

Lola Odusoga, "afrokaukasialainen"?

Ilta-Sanomissa sanottiin tänään, että People-nimisessä lehdessä oli valittu maailman kauneimmiksi ihmisiksi Christina Applegate ja "brunette Halle Berry". Tarkoittaako "brunette" nykyään mulattia? Ennen muinoin "brunette" oli suomeksi brunetti ja tarkoitti ruskeatukkaista. Nyt se näemmä tarkoittaa ruskeaihoista mulattia:

Halle Berry, "brunetti"?

Hysteerikkojen mielestä sellaisia termejä kuin mulatti ja neekeri ei jostain syystä saisi enää käyttää. Lola Odusogalta kysyttiin joskus, miten hän suhtautuu häntä neekeriksi sanoviin ihmisiin. Lola vastasi:

- En ole neekeri, vaan mulatti.

Tämä osoittaa mielestäni paljon kypsempää asennetta kuin hysteerinen raivoaminen jostain yksittäisestä sanavalinnasta. Normaalien, selkeiden, luontevien sanojen julistaminen poliittisesti epäkorrekteiksi johtaa juuri sellaiseen pelleilyyn, että esim. sana mulatti yritetään korvata sellaisilla keinotekoisilla ja virheellisillä termeillä kuin "afrokaukasialainen".

Minusta "afrokaukasialainen" on täysin keinotekoinen uudissana, joka voisi tarkoittaa esim. zimbabwelais-azerbaidzanilaista. Se ei voi tarkoittaa esim. sellaista ihmistä, joka on sukutaustaltaan puoliksi suomalainen ja puoliksi afrikkalainen.

Yleensäkään etnisiä/rodullisia termejä ei pitäisi yhdistellä pitkiksi yhdyssanoiksi. Esimerkiksi minulla on suomenkielisiä, suomenruotsalaisia ja saksalaisia sukujuuria, mutta en sano olevani "suomalais-suomenruotsalais-saksalainen".

Tällaiset typerät monia etnisyyksiä yhdistelevät termit ovat ominaisia lähinnä amerikkalaiselle kielenkäytölle, koska useimmilla valkoisilla amerikkalaisilla on sukujuuria monissa eri maissa; siksi he sanovat olevansa esim. skandinaavis-irlantilais-saksalaisia tms. Tällaiset termit eivät mielestäni kuulu suomen kieleen.

Mulatteja on sanottava nimenomaan mulateiksi. Euroopasta kotoisin olevien ihmisten jälkeläiset Amerikassa ovat yksinkertaisesti valkoisia amerikkalaisia eikä heitä siis pitäisi ainakaan suomenkielisessä tekstissä sanoa esim. skandinaavis-irlantilais-saksalaisiksi ilman mitään erillistä syytä.

Joskus jonkun valkoisen amerikkalaisen esi-isien kotimaan (eli ns. vanhan maan, "the old country") mainitseminen voi olla relevanttia, mutta silloinkin tuollaiset sekoitustermit ovat yleensä turhia. Jos jollakulla amerikkalaisella on esim. norjalainen isoisä, häntä ei tarvitse sanoa "norjalais-amerikkalaiseksi" tai amerikannorjalaiseksi. Amerikkalainen on amerikkalainen. Se on yleensä melko yhdentekevää, mistä Euroopan maasta/maista jonkun valkoisen amerikkalaisen esi-isät sattuvat olemaan kotoisin.

Christina Applegate, "euroamerikkalainen"?

Neekereitäkään ei tarvitse kutsua "afroamerikkalaisiksi", koska on olemassa sellaiset sanat kuin neekeri ja musta. Nämä sanathan ovat synonyymejä, mutta hysteerikkojen itkuraivokohtausten välttämiseksi on usein tarpeen kutsua neekereitä yksinkertaisesti sanalla musta. Ei ole kenellekään epäselvää, että neekerit eli mustat ovat lähtöisin Afrikasta. Ei sitä siis tarvitse erikseen korostaa kutsumalla mustia "afroamerikkalaisiksi".

African-American olisi suomeksi suoraan käännettynä afrikkalais-amerikkalainen. Sen sijaan esim. Finnish-American on amerikansuomalainen, koska sana amerikansuomalainen on suomen kielessä vakiintunut termi. Vastaavasti esim. Italian-American on amerikanitalialainen, ei siis italialais-amerikkalainen.

Amerikkalaisia neekereitä ei ole suomessa koskaan kutsuttu amerikanafrikkalaisiksi eikä tällaista termiä ole syytä ottaa käyttöön nytkään. Amerikkalaiset neekerit eivät itse koe olevansa afrikkalaisia eikä kukaan valkoinenkaan amerikkalainen pidä heitä afrikkalaisina.

Myöskään termi afrikkalais-amerikkalainen ei olisi suomen kielessä luonteva, vaikka se onkin suora käännös termistä African-American. Esimerkiksi Barack Obama on aivan kirjaimellisesti afrikkalais-amerikkalainen, mutta satoja vuosia Amerikassa asuneet mustat eivät ole.

Yleensä on parasta käyttää yksinkertaisesti sanaa musta, koska se on johdonmukainen vastine käsitteelle valkoinen ihminen.

Mielestäni on voitava käyttää myös sanaa neekeri aivan normaalissa ja asiallisessa yleiskielisessä puheessa ja tekstissä. Esimerkiksi historiankirjoissa puhutaan aina neekeriorjista, ei koskaan "mustista orjista" tai "afrikkalaisista orjista" tai "afrikkalais-amerikkalaisista orjista". Kaikki muut termit kuin neekeriorja olisivat täysin keinotekoisia ja anakronistisia.

Monet suomalaiset näkivät neekereitä ensimmäistä kertaa elämässään Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Olisi täysin anakronistista välttää tässä yhteydessä sanaa neekeri käyttämällä jotain sellaista kiertoilmaisua kuin "ennen Helsingin olympialaisia isoisäni oli nähnyt mustia vain elokuvissa ja sanomalehdissä". Sana musta on adjektiivi ja sana neekeri substantiivi. Tästä syystä sana neekeri on usein paljon selkeämpi ja kätevämpi kuin sana musta.

Jos joku sanoo esim. isoisänsä nähneen "mustia" vain elokuvissa ja sanomalehdissä, tästä tietysti herää kysymys: mitä mustia? Mustia autoja? Mustia hevosia? Suomen kielessä ei yleensä ole tapana käyttää irrallisia adjektiiveja ilman substantiiveja. Adjektiivi on lähes poikkeuksetta attribuutti. Pelkän attribuutin käyttäminen ilman pääsanaa herättää väistämättä kysymyksen puuttuvasta pääsanasta. Tästä syystä kannattaa usein käyttää mieluummin sanaa neekeri kuin sanaa musta.

Kaikkein naurettavinta on se, että jotkut lastentarhanopettajat tms. kukkahattutädit ovat ruvenneet kutsumaan Suomessa asuvia neekereitä "afrosuomalaisiksi". Varmaan yksikään neekeri ei itse ole koskaan käyttänyt tuota termiä eikä aio moista pellesanaa koskaan ruveta käyttämään.

Sosiaalitantat vain kuvittelevat olevansa jotenkin edistyksellisiä ja tiedostavia ja suvaitsevia ja monikulttuurisuutta tuntevia sivistyneitä ihmisiä käyttäessään tuota termiä. Voin melkein aistia sen omahyväisyyden ja ylimielisyyden värinän, jota kukkahattutädit tuntevat käyttäessään sanaa "afrosuomalainen".

Voin lukea heidän ajatuksensa: "Ai että kun minä olen niin fiksu ja trendikäs, kun tiedän tällaisen hienon muotisanan. Neekereitä ei enää saa sanoa neekereiksi eikä edes mustiksi. He itse sanovat itseään mustiksi, mutta minäpäs osoitan korkean koulutustasoni ja tiedostavuuteni käyttämällä sanaa afrosuomalainen. Kuulun intellektuaaliseen eliittiin, joka ei puhu samaa kieltä kuin rahvas. Tavallinen kansa on roskaväkeä, joka ei tunne edistyksellisiä uudissanoja. Käyttämällä poliittisesti tarkoitushakuista uudissanaa osoitan kuuluvani intelligentsiaan ja halveksuvani normaaleja ihmisiä. Pääni päällä leijuu sädekehä, joka hehkuu moraalisesta ylemmyydestäni."

Tällaisten keinotekoisten, byrokraattien ja poliitikkojen keksimien täysin järjettömien sanojen tunkeutuminen suomen kieleen on mielestäni aivan samanlaista kielen pilaamista kuin yhdyssanojen kirjoittaminen erikseen tai turhien lainasanojen käyttö suomenkielisten sanojen sijasta.