Joulunjatkoa

Katsoin aatonaattona kaksi Teema-kanavalta tullutta jouluaiheista ohjelmaa: Anna-Leena Härkösen 12-vuotiaana käsikirjoittaman kotivideon heidän perheensä joulunvietosta vuonna 1977 sekä Danny Kayen ja suomalaisten lasten joulukonsertin vuodelta 1971.

Molemmat tarjosivat mielenkiintoisen kontrastin 2000-luvun monikulttuurisuusideologiaan.

Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkösen lapsuudenperheessä vietettiin normaalia suomalaista joulua. Ainoa erikoisuus oli se, että jouluruokia kuvattiin hyvin vähän. Yleensähän suomalaiseen jouluun kuuluu perinteinen runsas ruokapöytä. Jouluruokiin kiinnitettyä poikkeuksellisen vähäistä huomiota lukuunottamatta joulunvietto oli Anna-Leenan perheessä samanlaista kuin kaikissa muissakin suomalaisissa perheissä. Tätä ohjelmaa pitäisi näyttää maahanmuuttajile opetusvideona, malliesimerkkinä suomalaisesta kulttuurista.

Erityisen hienoa oli, että nykyään vallitseva monikulttuurisuuspropaganda loisti poissaolollaan. Jos Yle tekisi ohjelman joulunvietosta jossain perheessä vuonna 2008 tai 2009, perhe olisi joko somaliperhe, mustalaisperhe, arabiperhe tai "monikulttuurinen" suomalaisesta naisesta, afrikkalaisesta miehestä ja mulattilapsista koostuva perhe.

Jouluruokana ei olisi kinkkua tai kalkkunaa, vaan halal-teurastetusta lampaasta tehtyä kebabia. Joululauluna ei laulettaisi "Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki" eikä "Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, raoistansa sen jo tonttu näki" vaan "Allahu akbar" tai "Kumbaya" tai "Lenin-setä asuu Venäjällä".

Anna-Leena toivoi 12-vuotiaana itselleen joululahjaksi kasettinauhuria; hän uskoi olevansa Suomen ainoa tyttö, jolla ei sellaista ole. Hän oli pettynyt saadessaan lahjaksi nukenvaatteita ja nukkekodin huonekaluja, koska ei enää 12-vuotiaana leikkinyt nukeilla. Hän oli siis normaali, terve suomalainen lapsi, joka kertoi suoraan omista mielipiteistään. Monikulttuurisuuspropagandassa lasten omia mielipiteitä ei tietenkään tuotaisi esille, koska lasten autenttiset, spontaanit, terveet, normaalit mielipiteet eivät ole monikulttuurisuusideologian mukaisia.

Britney Spears

Jos monikulttuurisuususkontoon hurahtanut punavihreä suomalainen perheenäiti antaisi esim. 12-vuotiaalle tyttärelleen neekerilasta esittävän nuken, tytär sanoisi: "Mä haluun mieluummin Britney Spearsin uusimman levyn." Tätä ei tietenkään voitaisi kertoa multikultiohjelmassa, koska suomalaisen näköinen nuori nainen Britney Spears edustaa pahaa valkoista heteroseksuaalista kulttuuria ja kapitalismia.

Danny Kaye

1970-luvulla ei vielä ollut sellaista multikulti-ideologiaa, jonka mukaan normaali moderni länsimainen kulttuuri olisi jotenkin huonompi kuin afrikkalainen primitiivikulttuuri. 1970-luvulla kaikesta taistolaisuuspaskasta huolimatta suomalaiset lapset ja heidän vanhempansa suhtautuivat positiivisesti amerikkalaisen viihdetaiteilijan Danny Kayen joulushowhun.

Ohjelmassa esiintyi parikymmentä lasta, enimmäkseen suunnilleen 9-12-vuotiaita, jotka olivat jonkin koulun musiikkiluokan oppilaita ja englanninkielisen koulun oppilaita. Jopa englantia osaamattomat lapset ymmärsivät Danny Kayen laulutemppuja yllättävän hyvin. Englanninkielisen koulun oppilaat simultaanitulkkasivat suomeksi Danny Kayen esittämät kysymykset niille lapsille, jotka eivät ymmärtäneet englantia. Ohjelman kaksikielisyydestä huolimatta kyseessä ei ollut varsinainen monikulttuurisuus, koska ohjelmassa laulettiin mm. Jingle Bells osittain suomeksi ja osittain englanniksi; kyseessä oli siis sama kulttuuri kahdella kielellä, sama länsimainen viihdekulttuuri, sama valkoisten ihmisten joulunviettoperinne.

Suomalaisilla lapsilla oli silminnähden kivaa Danny Kayen kanssa. Tunnelma oli samanlainen kuin peruskoulun ala-asteen joulujuhlassa tai musiikkitunnilla. Kenenkään ei tarvinnut teeskennellä mitään, jokainen esiintyi ohjelmassa omana itsenään, jokainen lapsi puhui spontaanisti niitä näitä. Kukaan ei ollut opetellut ulkoa mitään repliikkejä etukäteen; vain lauluja oli harjoiteltu koulun musiikkitunnilla samalla tavalla kuin niitä olisi harjoiteltu koulun joulujuhlaa varten. Kyseessä oli nimenomaan aito, spontaani, normaali hauska joululaulujuhla.

Youssou N'Dour

Mitään monikulttuurisuuspropagandaa ei ohjelmassa ollut. Jos nykyään tehtäisiin vastaava ohjlma, lapsia laulattava ulkomaalainen julkkis olisi joku Youssou N'Dour tms. afrikkalainen bongorumpuartisti, ei suomalaisen näköinen Danny Kaye.

Ohjelmassa ei laulettaisi sellaisia valkoisten ihmisten joululauluja kuin Jingle Bells tai O Tannenbaum, vaan jotain neekerien molomolobongobongolauluja. Lapset olisivat ikävystyneitä ja itkun partaalla, kun joutuisivat opettajiensa pakottamina osallistumaan tällaiseen irvokkaaseen propagandanäytelmään.

Danny Kayen kanssa lauleskellessaan ja vitsaillessaan suomalaiset lapset olivat todella iloisia; he aidosti hymyilivät ja naureskelivat, koska heillä oli niin hauskaa!

Tällaista ei tapahtunut taistolaisten "Lenin-setä asuu Venäjällä"-propagandatilaisuuksissa eikä nykyajan monikulttuurisissa "Allahu akbar"-tilaisuuksissa.

Lasten tunteet ovat spontaaneja ja aitoja; lapset vaistoavat herkästi falskiuden ja vääryyden. Monikulttuurisuus on samanlainen perverssi, ihmisten luontaisten taipumuksien vastainen ideologia kuin kommunismi.

P.S.

Danny Kayen juontamassa joululauluohjelmassa mainostettiin Unicefin pyrkimyksiä auttaa kehitysmaiden lapsia. Vaikka en itse kannata YK:n toimintaa, Danny Kayen asenne oli terve: hän sanoi, että hänen tavoitteenaan on auttaa kehitysmaiden köyhiä ja kipeitä lapsia kasvamaan suomalaisten lasten kaltaisiksi terveiksi ja iloisiksi lapsiksi.

Sitä vastoin nykyajan monikulttuurisuuspropagandan mukaan länsimainen kulttuuri ei ole yhtään sen parempi kuin kehitysmaiden kulttuuri, joten suomalaiset lapset eivät voi olla mikään esikuva afrikkalaisille, intialaisille tai eteläamerikkalaisille lapsille.

Multikulti-ideologian mukaan länsimaiden pitäisi päin vastoin ottaa oppia kehitysmaista, koska kehitysmailla on niin iiiiiiiiiihana kulttuuri!

1970-luvulla sentään vielä myönnettiin, että kehitysmaat ovat köyhiä, primitiivisiä maita. Länsimaisen sivilisaation ylivertaisuutta pidettiin täysin itsestäänselvänä. Kehitysmaiden oletettiin haluavat pyrkiä länsimaiden kaltaisiksi hyvinvoiviksi yhteiskunniksi. Nykyään tämäkin asetelma on käännetty päälaelleen: kehitysmaiden väitetään edustavan jotain kulttuurillista "rikkautta", jota länsimaat muka tarvitsevat!

Keskiaikaista ajattelutapaa edustavia arabeja tai kivikautista ajattelutapaa edustavia neekereitä pitää tuoda Eurooppaan kymmeniä miljoonia, koska heidän edustamansa "monikulttuurisuus" on "rikkautta" verrattuna moderniin länsimaiseen kulttuuriin!

Monikulttuurisuus merkitsee länsimaisen yhteiskunnan itsemurhaa: modernin länsimaisen kulttuurin korvaamista keskiaikaisella islamilaisella kulttuurilla - tai kivikautisella lukutaidottomien afrikkalaisten vuohipaimenten bongobongokulttuurilla.

Astrid Thors haluaa Suomeen valtavasti lisää kehitysmaalaisia

Astrid Thors haluaa Suomeen valtavasti lisää kehitysmaalaisia ja esittää tästä syystä Suomen rajojen avaamista selkoselälleen ulkomaalaislain muutoksella.

Halla-aho:

Maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thorsin ehdotus uudeksi ulkomaalaislaiksi on tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jo ennen joulua. Suurin osa suomalaisista ei ole edes kuullut asiasta, koska Aamulehteä lukuunottamatta yksikään tiedotusväline ei ole nähnyt hyväksi kertoa siitä.

Tämä on valtamedialle tyypillistä tahallista vaikenemista maahanmuuttopolitiikasta kansan tahdon vastaisten päätösten ajamiseksi läpi kenenkään huomaamatta. Tämä on tietysti demokratian vastaista. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei perustu kansan tahtoon, koska mitään vapaata kansalaiskeskustelua ei käydä.

Sanoma- ja aikakauslehdet ja radio- ja tv-uutiset jättävät tahallaan kertomatta kansalle olennaisia asioita, joiden tietäminen olisi välttämätöntä mielipiteenmuodostuksen kannalta. Tämä johtuu siitä, että valtamedia on ideologisesti sitoutunut monikulttuurisuususkontoon. Tilanne on sama kuin 1970-luvulla, jolloin taistolaisfanaatikot dominoivat tiedotusvälineitä.

Toimittaja Aarno Laitinen:

Usein trendikkäiden aatteiden tukena on media, joka tukee näitä ääriliikkeitä. Yliopiston kuppilan ja valtalehdistön toimitusten välillä on aatteellinen yhteys.

Kun 1970-luvulla esimerkiksi Helsingin Sanomien toimituksessa oli dominoiva taistolaisvähemmistö, nyt lehdessä näkyy nuorten viherfeministien sananjulistus.

Hauskaa näissä poliittisissa trendeissä on se, että ne tarttuvat valtapuolueisiinkin. 1970-luvulla lähes kaikki puolueet omaksuivat taistolaisten rauhanpropagandaksi naamioitua neuvostoimperialismin sanahelinää.

Tässä voisi korvata ilmaisun "nuorten viherfeministien sananjulistus" sanalla monikulttuurisuuspropaganda. Samat Helsingin Sanomien toimittajat, jotka ovat näitä Laitisen mainitsemia nuoria vihreitä feministejä, levittävät myös monikulttuurisuuspropagandaa. Viherfeministibitchit ovat poikkeuksetta multikultifanaatikkoja. He lietsovat sairasta vihaa valkoisia heteromiehiä vastaan ja samaan aikaan ihailevat muslimeja ja afrikkalaisia.

Poliitikkojen enemmistö on täysin hiljaa monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta. Aktiivisesti multikulti-ideologiaa kannattavia fanaatikkoja on kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen keskuudessa pienehkö vähemmistö, mutta nämä fanaatikot saavat jatkuvasti taustatukea hengenheimolaisiltaan sanomalehdistössä, mm. Turun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Kaikki eriävät mielipiteet pyritään tukahduttamaan leimaamalla ne rasismiksi tai vanhanaikaiseksi junttimaiseksi ennakkoluuloisuudeksi. Monikulttuurisuusideologia esitetään trendikkäänä, kaikkien sivistyneiden ja nykyaikaisten ihmisten kannattama itsestäänselvyytenä. Mitään kritiikkiä ei esitetä, vaan kaikki sanomalehdet ja tv:n ja radion uutis- ja ajankohtaisohjelmat toistavat multikultilitaniaa kuin jotain pyhää mantraa.

Arttu Ojanperä:

Tiivistyksenä voidaan todeta, että Thorsin ehdotus tekee maahanmuuttajan karkottamisen käytännössä mahdottomaksi. Jota kuinkin kaikille Suomen maaperälle ehtineille myönnettäisiin pysyvä oleskelulupa. Perheenyhdistämisestä tulisi melkeinpä automaatio. Ja tätä materiaalia kyllä riittää.

Thorsin lakiehdotus on röyhkeydessään hämmentävä. Ilmeisesti suomalaisen parlamentarismin tila on nykyään sellainen, että ministeri voi ehdottaa laiksi mitä roskaa tahansa, ja hallituspuolueet runnovat sen määräenemmistönsä turvin läpi, välittämättä pätkääkään kriittisistä arvioista, tulivat ne sitten oppositiopuolueilta tai asiantuntijoilta. Tämän varaan todellisuudesta vieraantunut Thorskin ilmeisesti pelaa. Hän ei välitä kansalaisista tippaakaan, eikä varsinkaan kansan mielipiteistä. Ne mielipiteet muuten käyvät harvinaisen selväksi lukiessa mitä tahansa tämän lakiehdotuksen kirvoittamaa keskustelua internetissä.

Laki ei kuitenkaan ole voimassa, ennen kuin eduskunta on siitä äänestänyt. Ja tämän lain kohdalla voin toiveikkaana todeta, että myös hallituspuolueiden konsensuksessa on havaittavissa huomattavia säröjä. Vielä löytyy niistäkin puolueista porukkaa, jotka ovat valmiit laittamaan oman asemansa peliin kritisoidakseen täysin päätöntä ehdotusta. Meidän kansalaisten on niin ollen toivottava hartaasti, että järki voittaa tässä tapauksessa.

Sen lisäksi voimme toki tehdä asialle myös jotain konkreettista. Yhteyden ottaminen oman alueen kansanedustajaan on aliarvostettu, mutta toisinaan tehokaskin keino vaikuttaa asioihin. Niitä, jotka uskovat adressien voimaan, suosittelen allekirjoittamaan tämän adressin.

Lisäksi on syytä tarkkailla oman edustajan äänestyskäyttäytymistä tulevassa äänestyksessä. Jokainen, joka äänestää lakimuutoksen puolesta tai tyhjää, äänestää Suomen muuttamisesta Euroopan viimeiseksi turvapaikkashoppailun reservaatiksi. On syytä muistaa nämä nimet, ja vaihtaa heidät viimeistään seuraavissa vaaleissa. Itse tiedän ainakin yhden puolueen, jonka yksikään edustaja ei tule äänestämään ministeri Thorsin kammottavan tekeleen puolesta.

Arttu Ojanperä on minulle uusi bloggaajatuttavuus, täytyypä vilkaista lähiaikoina uudestaan. Huomasin hänet juuri äsken Halla-ahon vieraskirjasta, jota ollaan korvaamassa keskustelufoorumilla.

Vieraskirjassa on viime aikoina ollut sellainen viestitulva, että keskustelun seuraaminen on käynyt mahdottomaksi. Keskustelufoorumi on todella tarpeen, jotta viestiketjut erottuvat toisistaan. Keskustelufoorumilla voi myös välttää ajan haaskaamisen turhien paskaviestien lukemiseen yksinkertaisesti laittamalla idiootit ja trollit killfailiin toisin kuin vieraskirjassa, jossa on hankala muistaa kunkin nimimerkin kirjoitustyyliä ja -tasoa.

Nikopol, uusi monikulttuurisuuskriittinen bloggaaja

Jussi Halla-ahon vieraskirjassa pitkään kirjoitellut nimimerkki Nikopol, jota siteerasin juuri edellisessä postauksessani, on vihdoin itsekin ruvennut bloggaamaan.

Nikopolin jutut ovat niin hyviä, että niiden hukkuminen Halla-ahon vieraskirjan paskatulvan sekaan on sääli. Tästä syystä on erittäin hyvä, että hän nyt kirjoittaa omaan blogiinsa. Tämä menee ilman muuta linkkilistalle.

Nikopol mm. kritisoi Helsingin Sanomien journalistista tasoa ja analysoi kansanedustaja Päivi Lipposen monikulttuurisuuspropagandaa:

Päivi Lipposen ja Mirja Talibin Vieraskynä-kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla 21.11.2008. Aion käsitellä tekstiä pienemmissä osissa, mutta lukijan on hyvä tutustua ensin kokonaisuuteen. Teksti on kaikessa edustavuudessaan lukemisen arvoinen.

Kirjoittajat ovat tohtoreita, toinen koulutukseltaan historianopettaja ja toinen monikulttuurisen koulun tutkija. He kirjoittavat omasta tutkimusalueestaan. Tämä antaa kirjoitukselle tieteellistä painoarvoa. Lukijan on kohtuullista odottaa että teksti on tieteen kriteerit täyttävää, punnittua ja perusteltua, todennettua ja kriittisen tarkastelun kestävää. Moni lienee valmis ottamaan näin oppineiden naisten kirjoituksen kiistämättömänä totena – en varmaan liioittele jos sanon ettei keskiverto median kuluttaja pysty perstuntumalta kiistämään itselleen vieraan tieteenalan asiantuntijoiden lausuntoja, eikä ole siihen halukas ryhtymäänkään. Tämä siitä huolimatta että koulutuksesta ja maahanmuuttajista luulisi jokaisella olevan
ainakin jonkinlainen oma, kokemukseen perustuva näkemys.

Kirjoitus on julkaistu pohjoismaiden suurimman päivälehden paraatipaikalla, pääkirjoitussivulla. Vieraskynä-otsakkeen alla on totuttu näkemään eri alojen asiantuntijoiden analyysejä ajankohtaisista ja vaikeistakin aiheista.

Kirjoittajien meriitit (joihin en nyt laske Lipposen medianäkyvyyttä ulkotieteellisissä yhteyksissä) ja kirjoituksen julkaisupaikka antavat tekstille hyvin suuren painoarvon ja näkyvyyden. Samoin lukijoiden odotukset ja arviot kirjoituksen luotettavuudesta
ovat ihan toista kuin kolumnin tai mielipidekirjoituksen suhteen. Lisäksi aihepiiri on hyvin ajankohtainen. Maahanmuuttajat ja koulu puhuttavat ja kiinnostavat.

Julkaisun tason voi karkeasti arvioida sen pääkirjoitusten laadun perusteella. Niistä muodostuu se kuva jonka lehti haluaa itsestään antaa. Talibin ja Lipposen kirjoituksen perusteella Helsingin Sanomien tilanne on huono. Lehden journalistinen luotettavuus ja asema objektiivisena tiedonvälittäjänä on hyvin kyseenalainen. Tieteellisen tutkimuksen lipun alla lukijoille tarjotaan mielipidekirjoitus, oikeastaan pamfletti, jonka ideologinen tausta on monikultturismina tunnettu maailmankatsomus. Tämä maailmankatsomus on sikäli erikoinen että se pohjautuu toiveajattelulle eikä kestä minkäänlaista kosketusta reaalisen todellisuuden kanssa. Se on suosittu erityisesti eräissä poliittisissa ryhmittymissä ja sellaisissa sosioekonomisissa kerrostumissa jotka katselevat reaalimaailmaa hyvin kaukaa tai paksun, vääristävän lasin läpi.

Kuvaannollisesti voisi todeta että tohtorien norsunluutornin ikkunat ovat pahasti kuurassa.Toisaalta kirjoituksen sisältämä ideologia vastaa oikein hyvin sitä kuvaa jonka Helsingin Sanomat haluaakin itsestään antaa: monikulttuurisuuden tietäjänä, taitajana ja puolestapuhujana.

Yleisesti Nikopol keskittyy maahanmuuton ja monikulttuurisuusideologian ongelmien analysoimiseen nimenomaan koululaitoksessa, erityisesti helsinkiläisissä peruskouluissa. Kirjoittaja on itse ilmeisesti helsinkiläinen peruskoulunopettaja, joka puhuu oman jokapäiväisen kokemuksensa pohjalta.

Sen sijaan monikulttuurisuusideologian fanaattiset kannattajat ovat niitä, joilla ei ole mitään omakohtaista kosketusta maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin. He eivät lainkaan tiedä, mistä puhuvat.