perjantai 1. elokuuta 2008

Preka-Eetu vaatii kyttiä jahtaamaan raiskaajamanneja

IS:



Valtaajat penäävät poliisilta toimia hyväksikäyttöepäilyssä

Rajasaaren valtaajat odottavat Helsingin poliisin etsintäkuuluttavan viisi romanialaista katumuusikkoa, joiden epäillään käyttääneen talolla nuorta tyttöä seksuaalisesti hyväkseen 14.-15.7. välisenä aikana.

Vartti.fi:n saamien tietojen mukaan alkoholilla oli osuutta asiaan.

- Viisi majoittamistamme muusikoista poistui lautalla kohti Ruotsia seuraavana aamuna, kertoo Vapaa liikkuvuus -verkostoa edustava Eetu Viren. 16.7. Rajasaaren vallatulla talolla järjestettiin romanialaisten brass-muusikoiden konsertti. Tuolloin epäillyt olivat Virenin mukaan jo poistuneet, ja soittajia oli paikalla viidestä kymmeneen.

- Olemme toimittaneet poliisille kaikki tietomme tapahtumien kulusta, myös poistuneiden muusikoiden nimet. Vaadimme poliisia etsintäkuuluttamaan nämä miehet kansainvälisesti, Viren linjaa.

- Olemme pettyneet tutkinnan hitauteen. Uhria ei ole vielä edes kuultu, mikä on käsittämätöntä.

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Kari Tolvanen totesi Helsingin Sanomille, että uhria on kuultu alustavasti. Varsinainen kuulustelu on sovittu tulevalle viikolle, ja sen jälkeen poliisi päättää mahdollisista jatkotoimista.

Valtaajien kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiva Vapaa liikkuvuus -verkosto majoitti itse romanialaiset katumuusikot valtaamaansa tilaan kesäkuun lopulla. Verkosto kertoi majoittaneensa yhteensä noin 20 romania, jotka ovat lähtöisin tulvissa pahoin kärsineeltä Bacaun alueelta Romaniasta.

- En ole pettynyt muihin romaneihin, Viren tyrmää ajatuksen ruokkivan käden puremisesta.

- Niin kuin en ole pettynyt kaikkiin suomalaisiin miehiin, vaikka jotkut heistä hakkaavat vaimoaan.

Nuivan VHM:n kommentteja:




Nimi : reino

Viesti :

"- En ole pettynyt muihin romaneihin, Viren tyrmää ajatuksen ruokkivan käden puremisesta.

- Niin kuin en ole pettynyt kaikkiin suomalaisiin miehiin, vaikka jotkut heistä hakkaavat vaimoaan."

Preka-Eetu tarvitsee vielä monta monta vastaavaa tapausta, ennen kuin uskoo. Koska tapahtunut oli tod.näk. Eetun tiedossa jo seuraavana päivänä, niin varmaankin hyvät fiilikset järjestää konserttia niiden muiden mustalaismusikanttien kunniaksi. Mutta mustalaisethan ovat toki yksilöitä ja ainutkertaisen ihmisarvoisia lumihiutaleita, joten samaa heimoa ja jengiä ja bändiä olevien paskapäiden tekoja ei tietenkään pidä mitenkään heijastaa loppuporukkaan. Vaan niille lopuille pitää päinvastoin antaa lisää rahaa ja rispektiä.

29. heinäkuuta 2008 17:56:43




Nimi : reino

Viesti :

Preka-Eetu on jotain 25 v. yliopiston käynyt aikuinen mies, mutta miettikää, jos teillä olisi pikkulapsi, joka käyttäytyisi samalla tavalla. Miten kauan jaksaisitte olla isällisen opettavaisia, vai joko tulisi vastaan se vaihe, että remmillä pyllylle niin kauan, että uskoo isän puhetta.

- Pikku-Eetu hei, älä viitsi pissiä siihen aitaan, siinä voi olla sähkövirta.

- Ei ooo, ei ooo, kaikki aidat samanlaisii, sähköaidat on natsismii, sähköaitoja ei saa olla.... AUTS... nyt toi aita puri mua pippeliin!! Iskä mixet sä tee mitään!!

- No minähän sanoin, että...

- En ole kuitenkaan pettynyt kaikkiin aitoihin. Enhän ole pettynyt myöskään suomalaisiin miehiin, vaikka he rutiininomaisesti tappavat vaimonsa joka aamu ja
joukkoraiskaavat Helinä-keijuja. Menen ja pissin tuohon seuraavaan aitaan.

- No älä mene, siinäkin on sähkövirta.

- AUTS. Iskä mixet sä tee mitään!! Iskä mixet sä tee mitään!!

...

- Pikku-Eetu hei, älä viitsi tuoda sitä kulkukoiraa meille asumaan. Se näyttää huonosti kohdellulta ja tuolla rodulla on usein luonnevikoja muutenkin.

- Kaikki rodut on samanlaisii, kaikki samanlaisii, luonnevikoja ei ooo, kaikki on samanlaisii kuin Lissun puudeli, kaikki yhtä arvokkaita!!

- Äläkä missään tapauksessa kohtele sitä kulkukoiraa tuolla tavalla, koska jos sinä et
näytä kumpi on isäntä, niin se puree sinua aivan varmasti.

- Et sä voi tietää! Koirafobiaa! Mistä sä muka voit tietää?

- Iskä on ollut koirakoulussa kouluttamassa tuhansia tuollaisia koiria.

- Et voi tietää! Fobiaa! Kaikki samanlaisii. AUTS! Nyt se puri mua! Iskä mixet sä tehnyt mitään!! Iskä mixet sä tehnyt mitään!!

29. heinäkuuta 2008 18:46:41




Erityisen huvittavaa tässä on mielestäni se, että tämä Preka-Eetu ja muut hippihörhöt kutsuvat itseään anarkisteiksi.

Nämä prekajengiläiset pitävät kyttiä yleensä hirveinä natsisikoina, jotka vain turhaan rajoittavat hippihörhöjen pilvenpoltteluvapautta. Kun sitten joku hippityttö joutuu viiden mannen raiskaamaksi, hippipoika huutaa itkien poliisisetiä apuun. Täydellisen munatonta pelleilyä.

Nämä prekajengiläiset ovat siis pelkästään anarkolarppaajia, anarkisteja leikkiviä roolipelaajia, jotka heti kovan paikan tullen kerjäävät apua veronmaksajien kustantamilta kytiltä. Eivät tunnu nämä pilvenpolttelulla aivonsa tuhonneet pellet tajuavan, että anarkiassa ei ole poliisia.

Jotenkin tulee etsimättä mieleen Risto "Abdullah" Tammen johtama, lakanat päällä kaduilla hortoileva arabilarppaajajengi, joka leikkii vaativansa shariaa Suomeen. Näille wannabe-sheikeille ei varmaankaan ole ihan selvää, millaista normimeininki todella on sharian hallitsemissa maissa eli islamilaisissa fasistisissa valtioissa. Ehdotan kaikille muslimeiksi kääntyneille suomalaisille esimerkiksi parin vuoden mittaista opintomatkaa Saudi-Arabiaan. Veikkaan, että kukaan heistä ei tule takaisin muslimina. Vastaavasti 1920-30-luvulla Suomesta Neuvostoliittoon muuttaneet suomalaiset kommunistit olivat yleensä takaisin tultuaan kiihkeitä antikommunisteja.

Suosittelen Preka-Eetuille ym. bolshevistisen anarkismin kannattajille samantyyppistä opintomatkaa jonnekin keskelle Afrikkaa, jossa ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä. Siellä eivät suomalaiset kytät ole auttamassa pikku-Eetua ja hänen hippikavereitaan. Siellä Afrikan keskellä pikku-Eetu saa kokea, että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Silloin hän ehkä pikkuhiljaa rupeaa tajuamaan, millaisia ihmisiä Eurooppaan kannattaa päästää ja millaisia ei.

3 kommenttia:

asdf kirjoitti...

Noiden viherhörhöjen toiminta on jotenkin sanoinkuvaamattoman naiivia ja samalla itsetuhoista.

Tuonkin hyväksikäyttötapauksen jälkeen ne vaativat sivuillansa "apua romaneille":
http://www.vapaaliikkuvuus.net//index.php?option=com_content&task=view&id=70&Itemid=43

Lisäksi kun vilkaisee sivujen Viranomaiset-osiota, niin tekstin viihdearvo on aivan "priceless":

"Suomen valtion ja viranomaisten harjoittama siirtolaisvihamielinen politiikka pakottaa ihmiset piileskelemään karkotusta, erottaa puolisoita ja ystäviä toisistaan sekä tuottaa epävarmuutta ja kärsimystä. Julkisuuteen päätyy vain murto-osa näistä tarinoista ja ihmiset joutuvat yksin kohtaamaan viranomaisten mielivallan, käsittämättömät oleskelulupapäätökset, käännytyksen tai vangitsemisen."

Matti kirjoitti...

Ellilän retoriikka sivuun, tapaus oli tietysti nolo Vapaan liikkuvuuden porukalle. Mutta kyllä Suomessakin on jonkin verran vasemmistoanarkoporukkaa, jotka johdonmukaisesti hoitavat tällaiset asiat itse.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Jännää. Kerro lisää.