keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Tää on niin tätä, osa N


Iltalehti:


Suomalaislääkäri teki lukuisia vääriä syöpädiagnooseja Irlannissa
16.7.2008 14:10

Irlannissa velloo pienimuotoinen syöpäskandaali. Myrskyn silmässä on suomalaispatologi, joka näyttää tehneen lukuisia virhediagnooseja rintasyöpätutkimuksissa.

Irlantilainen selvitysryhmä alkoi tutkia työn jälkeä viime vuonna, kun erään potilaan rintasyöpähoidon alkaminen viivästyi peräti puolitoista vuotta virheellisen diagnoosin takia.

Jäljet johtivat Galwayn yliopistosairaalan patologian laboratorioon. Terveysviranomaiset tutkivat kahden laboratoriossa työskentelevän patologin aiempia diagnooseja.

Tutkijoiden löydökset poikkesivat suomalaispatologin päätelmistä 49 potilaan kohdalla. Heistä 12:lla todettiin myöhemmin syöpä tai hyvänlaatuinen kasvain.

Toisen patologin diagnooseista vain selvityksen liikkeelle sysännyt tapaus poikkesi ryhmän löydöksistä. Selvityksen valmistumisesta kertoi tiistaina Irlannin yleisradioyhtiö RTÉ.

Luvat kunnossa Suomessa

Libanonissa syntynyt Antoine Geagea on saanut huomautuksia virhediagnooseista myös Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan nekin ovat koskeneet rintasyöpää. Yhdessä tapauksessa sairastunut nainen sai terveen paperit, toisessa potilaalta poistettiin terve rinta.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) tietojen mukaan Geagealla on erikoislääkärin oikeudet Suomessa. Koulutukseltaan hän on lääkäri ja patologi.

Irlannissa terveydenhuollon laatua valvova Hiqa sanoi RTÉ:lle, ettei lääkäreitä pitäisi palkata pelkkien työtodistusten perusteella.

Geagea työskenteli irlantilaisissa Galwayn ja Corkin yliopistosairaaloissa vuosina 2006-2007. Suomessa hän harjoitti ammattiaan muun muassa perheensä omistamassa Cancenter-nimisessä laboratorioalan yrityksessä. STT:n tietojen mukaan yritys lopetti toimintansa alkuvuodesta.

Lääkärinoikeuksia valvovassa TEO:ssa on parhaillaan vireillä Geageaa koskeva asia. Esittelijäneuvos Arja Myllynpään mukaan tapauksesta tietää vain esittelijä, joka palaa lomalta ensi kuun alussa. Helsingin Sanomien mukaan yhteydessä TEO:oon ovat olleet Irlannin viranomaiset.

STT ei tavoittanut Geageaa keskiviikkona.




Iltalehti siis puhuu paskaa, että arabi nimeltä Antoine Geagea on muka suomalainen. Isoin otsikoin syytetään suomalaista lääkäriä, vaikka asialla oli arabi.

Miksi Iltalehti valehtelee? Miksi Iltalehti ei kerro suoraan jutun otsikossa, että ARABI on syytteessä vakavista hoitovirheistä sekä Suomessa että Irlannissa?

Miksi miehen henkilöllisyys ja etnisyys on piilotettu syvälle tekstin keskelle, josta useimmat ihmiset eivät sitä huomaa? Useimmat lukijat sivuuttavat tällaisen pikku-uutisen vain vilkaisemalla otsikkoa. Iltalehden otsikko on täysin harhaanjohtava. Iltalehti valehtelee, että SUOMALAINEN lääkäri on muka tehnyt lukuisia vääriä diagnooseja Irlannissa. Lääkäri ei kuitenkaan ollut suomalainen, vaan ARABI. Tämä sama arabi oli jo Suomessa joutunut viranomaisten tutkittavaksi lukuisten vakavien hoitovirheidensä vuoksi. Otsikon olisi siis pitänyt olla tällainen:

Libanonilainen lääkäri teki jatkuvasti vakavia hoitovirheitä Suomessa ja Irlannissa


Miksi Iltalehti ei kirjoittanut näin? Miksi Iltalehti halusi valehdella asiasta?

Ei kommentteja: