sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Pelon maantiede

Tampereen poliisi kehottaa kaupunkilaisia välttämään vapaata liikkumista kaupungin keskustassa ainakin öisin. Reclaim the Streets - liike vajonnee hiljaisuuteen.

Kännykät ja lompakot kannattaa pitää näkymättömissä ja varkaiden ulottumattomissa. Öisin ei kannata liikkua yksin, ei ainakaan vahvasti humaltuneena.

- Näin voi omalla toiminnallaan välttää joutumasta rikoksen uhriksi ja olla herättämättä huomiota, kuvaa rikoskomisario Jari Luoto.

Tosin sekään ei auta vanhoja naisia, jotka joutuvat varkauksien uhreiksi myös keskellä päivää.

Tampereella on ryöstetty viime aikoina lompakoita myös päiväsaikaan. Uhreina ovat olleet lähinnä iäkkäät naiset. Ryöstöt ovat tapahtuneet aseman lähistöllä. Uhreihin ei näissä tapauksessa ole käytetty väkivaltaa

Aamulehti


Tamperelaisten kannattaa siis välttää huomion herättämistä ja olla kaupungissaan aivan kuin eivät olisikaan.

Ei kommentteja: