perjantai 31. joulukuuta 2010

Semantiikkaa: neekeri ja ryssä



Nykyisin suomenkielisessä keskustelussa sanaa neekeri pidetään alatyylisenä ja/tai pejoratiivisena ilmaisuna. Sana neekeri ei ole alun perin ollut mikään haukkumasana. Se perustuu espanjan kielen sanaan negro, joka on suomeksi musta. Esimerkiksi musta kahvi on espanjaksi café negro. Niinpä on etymologisesti täysin sama asia, sanotaanko afrikkalaista mustaksi vai neekeriksi.

Sana neekeri on kuitenkin viime aikoina leimaantunut alatyyliseksi ja/tai pejoratiiviseksi, koska sitä on usein käytetty negatiivisessa sävyssä. Afrikkalaisiin suhtaudutaan negatiivisesti, joten afrikkalaista tarkoittava sana neekeri on muodostunut konnotaatioltaan pejoratiiviseksi. Samoin olisi käynyt mille tahansa sanalle, jolla olisi tarkoitettu afrikkalaista. Jos afrikkalaisia olisi kutsuttu nimellä stiiknafuulia, sana stiiknafuulia olisi saanut suomen kielessä samanlaisen konnotaation kuin sana neekeri.




Kyseessä on samanlainen ilmiö kuin sanan ryssä muuttuminen pejoratiiviseksi ilmaisuksi. Alun perin tsaarin aikana Venäjän tsaari itse kutsui itseään suomenkielisissä tiedotteissaan nimenomaan Ryssänmaan tsaariksi. Suomen kielen sana ryssä perustuu tietysti indoeurooppalaisten kielten venäläistä tarkoittaviin sanoihin, kuten ruotsin sanaan rysse, saksan sanaan Russe, ranskan sanaan russe (lausutaan ryss) jne. Näin ollen kyseessä on etymologisesti pelkästään venäläistä tarkoittava sana.

Olisi kuitenkin valheellista väittää, että nykyajan suomen kielessä sana ryssä olisi samanlainen asiallinen ja neutraali ilmaisu kuin sana venäläinen. On ilmiselvää, että sana ryssä on koettu ainakin sadan vuoden ajan pejoratiiviseksi ilmaisuksi.

Vastaavasti sana neekeri on alun perin täysin neutraali ja asiallinen, deskriptiivinen ilmaisu. Sanalle on kuitenkin viimeisen 20 vuoden aikana muodostunut jonkinasteinen pejoratiivinen sävy. Tämän sävyn voimakkuus riippuu asiayhteydestä ja sanan käyttäjästä. Joissakin yhteyksissä sana neekeri on huomattavasti lievemmin pejoratiivinen kuin sana ryssä. Varsinkin vanhojen ihmisten kielenkäytössä sana afrikkalainen tuntuisi hyvin epäluontevalta. Vanhojen suomalaisten kielenkäytössä neekeri on oikealta nimeltään neekeri. Jos suomalaiselta sotaveteraanisukupolven ihmiseltä kysytään hänen mielipidettään afrikkalaisista, vanhus esittää tarkentavan kysymyksen: - Tarkoitatko siis neekereitä?

Monien nuorempienkin ihmisten kielenkäytössä sana neekeri on täysin luonteva ja asiallinen ilmaisu monissa yhteyksissä vailla mitään pejoratiivista konnotaatiota. Sana neekeri ei ole siis vielä samanlainen yksiselitteisesti pejoratiivinen käsite kuin ryssä. Sivumennen sanottuna myös sanaa ryssä on mielestäni voitava käyttää vapaasti. Esimerkiksi sotaveteraanisukupolven ihmiset eivät ikinä kutsuisi ryssiä venäläisiksi tai neuvostoliittolaisiksi, koska ryssä on oikealta nimeltään ryssä. Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä. Olisi typerää ja suorastaan epäkohteliasta kieltää suomalaista sotaveteraania sanomasta ryssää ryssäksi.

Vastaavasti sanaa neekeri ei pitäisi sensuroida. Vaikka neekeri olisi samanlainen pejoratiivinen käsite kuin ryssä (monien, etenkin vanhempien ihmisten mielestä se ei ole), sen käyttämisen on oltava sallittua. Varsinkaan valtiovallan ei pitäisi puuttua ihmisten kielenkäyttöön. Ihmisten on voitava sanoa esim. ryssää ryssäksi kaiken maailman mikaillmanien, jormakalskeiden tms. inkvisiittorien puuttumatta asiaan.

Yksityisillä ihmisillä on toki oikeus kommentoida toisten ihmisten kielenkäyttöä. Jos joku ihminen käyttää runsaasti esim. sanaa vittu, toisten ihmisten voi olla joskus ihan aiheellista huomauttaa ko. käsitteen alatyylisyydestä.

Yleensä kuitenkin toisten ihmisten kielenkäyttöä holhoavien kukkahattutätien asenne on täysin hysteerinen, fanaattinen ja suhteellisuudentajuton. Epäasialliseen kielenkäyttöön puuttuminen kohtuuttoman aggressiivisesti on itsessään paljon huonompaa käytöstä kuin ko. kielenkäyttö sinänsä.

Jos joku esim. ryhtyy naama punaisena karjumaan sanaa "ryssä" käyttävälle sotaveteraanille, se on paljon törkeämpää kuin sanan "ryssä" käyttäminen an sich.

Myös useimmat sanasta "neekeri" urputtavat idiootit ovat juuri tällaisia hysteerikkoja, jotka tekevät vain itsensä naurettavaksi raivoamalla yksittäisistä melko mitättömistä sanavalinnoista. Kyseessä on jonkinlainen sanamagia eli mystinen, taikauskoinen suhtautuminen yksittäisiin sanoihin.

Muinaissuomalaiset luulivat karhun tulevan paikalle, jos sitä kutsutaan karhuksi. Siksi karhulle piti keksiä peitenimi otso. Ajatuksena oli, että otsoksi kutsuttu karhu ei ymmärrä tulla paikalle. Karhun oikea nimihän on karhu, mutta karhun sanominen otsoksi hämää karhua; karhu ei ymmärrä ihmisten puhuvan hänestä, jos he sanovat häntä otsoksi.

Vastaavasti nykyajan taikauskoiset mielipuolet luulevat, että neekerin sanominen neekeriksi jotenkin automaattisesti johtaa neekeriorjuuteen, KKK-tyyliseen neekereiden lynkkaamiseen, 1800-luvun Kongon tyyliseen neekerien sortamiseen, 1950-luvun etelävaltioiden tyyliseen neekerien ja valkoisten erillisiin bussipenkkeihin, Etelä-Afrikan tyyliseen apartheidiin jne.

Kyseessä on sanamagia. Kyseessä on taikauskoinen kuvitelma siitä, että yksittäinen semanttinen valinta vaikuttaa ratkaisevasti konkreettiseen todellisuuteen.

Samaa ilmiötä edustaa se, että englanninkielissä maissa homoja kutsutaan yleisesti vain nimellä gay. Useimpien englanninkielisten ihmisten aktiiviseen sanavarastoon ei nykyään edes kuulu sana homosexual, koska homoista ei käytetä mitään muuta sanaa kuin gay. Sanan neekeri välttely suomen kielessä on täysin verrattavissa sanan homosexual välttelyyn englannin kielessä.

Itse asiassa sanalle homo on suomen kielessä tapahtunut samanlainen prosessi kuin sanalle neekeri. Vielä nykyään useimmat suomalaiset käyttävät sanaa homo, koska pitävät sitä täysin luontevana ja asiallisena sanana. Kuitenkin sanaa homo on usein käytetty pejoratiivisessa sävyssä. Se, että sana neekeri on julistettu epäasialliseksi sen pejoratiivisen käytön vuoksi, kelpaisi yhtä hyvin syyksi pitää sanaa homo epäasiallisena.

Jäämme odottelemaan, että homofobiaa vastustavat, moraalista ylemmyyttään säteilevät kukkahattutädit julistavat sanan "homo" poliittisesti epäkorrektiksi, vain suvaitsemattomien junttien käyttämäksi sanaksi.


tiistai 7. joulukuuta 2010

Rakenna paskahuussi Afrikkaan niin saat kutsun Linnan juhliin

paskahuusseja Afrikkaan rakentaneen Sari Huuhtanen-nimisen suomalaisen naisen afrikkalainen mies presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla


sama afrikkalainen mies iskemässä päätään lasioveen tapellessaan vahtimestareita vastaan linnan juhlien jatkoilla ravintola Teatterissa


Iltalehti:

Verinen välikohtaus jatkoilla

Tiistai 7.12.2010 klo 01.14

Linnan juhlien jatkoilla ravintola Teatterin edessä nähtiin ikävä episodi.


Linnan vieraana olleen henkilön miespuolinen seuralainen joutui ilmeisesti sanaharkkaan ravintolan eteisessä. Riita päättyi siten, että mies poistettiin ravintolasta, ja hänet laitettiin käsirautoihin.

Kun maahan kaadettu mies nostettiin pystyyn, hän pukkasi otsallaan ravintolan vieressä olevan lasioven rikki.

Erittäin pahasti verta vuotanut mies joutui odottamaan ambulanssin tuloa noin varttitunnin.

Riidan alkuperä on vielä epäselvä.

IL



Vauva-lehden keskustelupalstalta:

Käymäläseura Huussi Ry ja Sari Huuhtanen

Käymäläseura Huussi ry on siis saanut vuosina 2006-2011 suomalaisten veronmaksajien rahaa seuraavasti:
http://www.formin.fi/publ...ntlan=1&culture=fi-FI

2006: 35 267 EUR, 2007: 44 146 EUR, 2008: 43 499 EUR

Projektin ensimmäinen vaihe yhteensä: 122 912 EUR

Tuki 2009 65 740 EUR
Varaus 2010 67 924 EUR
Varaus 2011 61 889 EUR

Mitä näillä rahoilla on sitten saatu aikaan? No, monta mukavaa matkaa Sambiaan hankekoordinaattorille ja hänen perheelleen sekä (vuoden 2008 loppuun mennessä) peräti 11 ulkohuussia. Tämä ei ole mikään mitätön saavutus 3 vuoden projektille, johon meni 120 000 euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja ja tuntematon määrä yksityisten lahjoittajien varoja. Sehän ei ole kuin reilut 10 000 euroa verovaroja per huussi.




KSH ry. hallituksen vastine 7.12. tapahtuneelle

Käymäläseura Huussi ry. sai hienon huomionosoituksen tekemästään työstä, kun projektipäällikkö Sari Huuhtanen puolisoineen kutsuttiin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Valitettavasti ilta ei sujunut ongelmitta, mikä on herättänyt erinäisiä kysymyksiä. Varsinaista tapahtumaa sen enempää kommentoimatta haluan tehdä selväksi, että Käymäläseura Huussi ry. hallituksineen seisoo täysin työntekijänsä takana ja haluaa oikaista häntä riepotellee huhut.

Projektipäällikkö Sari Huuhtanen on työskennellyt Käymäläseuran Sambia-projektissa jo vuosia, minkä vuoksi on myös matkustanut maahan useaan otteeseen. Kuten matkaraporteista käy ilmi, myös Sarin perhe on käynyt lomalla Sambiassa, mutta Käymäläseura Huussi ei ole näiden matkojen kustantamiseen osallistunut lainkaan. Käymäläseura kustantaa ainoastaan työmatkat, mutta ei myöskään ole rajoittamassa työntekijänsä tai hänen perheensä lomamatkoja minne päin maailmaa tahansa. Sari on hoitanut työnsä aina moitteettomasti, minkä osoittaa presidentin kutsukin. Sarin puoliso saapui Suomeen omilla rahoillaan noudattaakseen presidentin kutsua. Käymäläseura Huussin asiana ei ole puuttua työntekijöidensä yksityiselämään, eikä yhdistys ole koskaan antanut varojaan matkoihin tai kuluihin, jotka eivät kuulu yhdistyksen varsinaiseen toimintaan.

Yhdistyksen toiminta on erittäin laajaa ottaen huomioon pienen budjetin, mikä kertoo sekä työntekijöiden että vapaaehtoisten suuresta halusta tehdä hyvää ja merkityksellistä työtä. Käymäläseura Huussi ry. toimii ympäri maata, mutta suurimmat hankkeet pyörivät kehitysmaissa ulkoministeriön ansaitulla (sekä hanketyöhön kohdennetuilla) tuella. Suomen toimintaa pyritään kehittämään edelleen, mutta varojen rajallisuus on estänyt yhdistystä toimimasta niin laajalti kuin halua olisi. Silti olemme aina valmiita auttamaan niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiä ja järjestöjäkin sanitaatioon liittyvissä asioissa.

Mikäli itsenäisyyspäivän tapahtumaa kommentoineet ihmiset ovat vilpittömästi kiinnostuneita Käymäläseura Huussi ry:n toiminnan kehittämisestä, ovat lahjoitukset ja yhteistyöehdotukset tervetulleita. Otamme mielellämme vastaan rakentavaa palautetta, joka ei ole rakennettu huhujen huteralle pohjalle. Kuinkahan moni kovaäänisistä kritisoitsijoista olisi valmis antamaan omaa aikaansa ja rahaansa heikompiosaisten ja puhtaammaan ympäristön hyväksi?

Mikäli keskustelua halutaan jatkaa, toivon keskustelijoilta asianmukaista kielenäkäyttöä, ehkä jopa esiintymistä omilla nimillään.

Kaikesta huolimatta ylpeä itsenäisestä Suomesta,

Mia O'Neill
hallituksen puheenjohtaja
Käymäläseura Huussi ry



Halonen oli siis kutsunut presidentinlinnaan jonkun Sari Huuhtanen-nimisen eukon, jonka ainoa meriitti oli paskahuussien rakentaminen neekereille Afrikkaan. (http://www.huussi.net/)

Tämä suomalainen eukko oli siellä Afrikassa ollessaan ottanut miehekseen afrikkalaisen alkuasukkaan, jonka oli tuonut avecinaan Suomen presidentinlinnaan.

Juhlien jatkoilla tämä afrikkalainen mies mm. löi päänsä ravintolan lasioven läpi protestoidakseen sen johdosta, että hänet heitettiin ulos ko. ravintolasta riehumisensa vuoksi. Sanomalehdistö yrittää peittää tiedon tämän raivohullun etnisestä/rodullisesta taustasta puhumalla vain "miehestä" eikä afrikkalaisesta miehestä. Priceless.




keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Mustalaisille on annettu valta päättää toisten mustalaisten asuinpaikoista


Verkkouutiset:



Vähemmistövaltuutettu vie Tuusulan käräjäoikeuteen ennakkotapauksen, jossa kiistellään asunnonhausta romaniyhteisön pelisäännöillä.

Järvenpääläinen romaninainen ja hänen valtaväestöön kuuluva puolisonsa kokivat tulleensa syrjityksi asunnonhaussa.

Vastaajina jutussa ovat Järvenpään kaupunki ja kaupungin omistama asuntovuokrayhtiö Järvenpään Mestariasunnot.

Kunnassa oli vielä tämän vuoden alussa voimassa käytäntö, jossa selvitettiin paikallisen epävirallisen romaniyhdyshenkilön avulla, hyväksyykö paikallinen romaniyhteisö uuden asunnonhakijan muuttamisen paikkakunnalle. Nainen ja hänen puolisonsa eivät aluksi asuntoa saaneet.

Järvenpää lopetti yhdyshenkilön käytön helmikuun alussa, ja syrjintälautakunta kielsi käytännön perustuslain vastaisena maaliskuussa. Pariskuntakin sai lopulta asunnon, mutta nyt kumpikin hakee kaupungilta yhdenvertaisuuslain perusteella 8000 euron korvausta syrjinnästä.

Kyseessä on vasta kolmas kerta, kun vähemmistövaltuutettu edustaa sille kantelun tehneitä henkilöitä oikeudessa. Vähemmistövaltuutettu siis maksaa kaikki kulut, jos se häviää jutun.

- Oletamme voittavamme. Haluamme, että tämän oikeudenkäynnin jälkeen romaneita syrjivä kohtelu loppuu muissakin kunnissa, sanoo pariskunnan oikeusavustajana toimiva vähemmistövaltuutetun ylitarkastaja Robin Harms.

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n mukaan romanien asumisjärjestelyistä on kiistelty eri kuntien viranomaisten kanssa ennenkin, mutta aiemmin kiistoja ei ole tarvinnut viedä tuomioistuimeen asti.

Asian käsittely käräjäoikeudessa alkaa todennäköisesti ensi vuoden puolella.

"Väistämisvelvoitteet osin syrjiviä"

Järvenpäässä romaniyhdyshenkilö sai kunnan asuttamistyöryhmän kokouksissa käsiinsä romaniväestöön kuuluvien asunnonhakijoiden salassa pidettäviä henkilötietoja.

Tietoja myös levitettiin muiden paikallisten romanien tietoon. Jos Järvenpään romaniyhteisö kielsi asunnonhakijan muuton, ei kuntakaan välttämättä antanut asuntoa.