Maailman kirjat lienevät pahasti sekaisin, sillä piippalakkinen desantti on päässyt soluttautumaan Suomalian Sanomiin. Siis ihan aito sosialistinen ekohippi, ja tämä on hänen ensimmäinen viestinsä.
Mitä ihmettä teen liberalistien tms. seurassa? No minäpä selitän. Olen toki jyrkästi eri mieltä talouspolitiikasta esimerkiksi liberalistien kanssa, emmekä jaa juuri yhteistä arvopohjaakaan. Tästä huolimatta jaamme saman huolen. Minä haluan, että tulevaisuudessakin voitaisiin harjoittaa vasemmistolaista talouspolitiikkaa. Liberalisti taas haluaa jatkossakin harjoittaa oikeistolaista talouspolitiikkaa. Miten meillä voi olla yhteinen huoli?
Sekä oikeistolaisten että vasemmistolaisten mahdollisuus harjoittaa ja kehittää suosimaansa talouspolitiiikkaa on tulevaisuudessa uhattuna. Länsimaihin suuntautuvan kolonisaation ja massiivisten väestönsiirtojen vuoksi alkuperäiskansojen kulttuurit ja yhteiskuntajärjestelmät ovat vaarassa sulautua, syrjäytyä tai tulla korvatuiksi siirtolaisten kulttuureilla ja järjestelmillä. Niissä järjestelmissä, esimerkiksi islamistisissa totalitarismeissa, ei ole mahdollisuutta juuri mihinkään sellaiseen talouspoliittiseen malliin tai linjaukseen, joita eri puolueet ja poliittiset toimijat länsimaissa ovat viime vuosikymmenet ja vuosisadat tukeneet.
Laajamittainen kolonisaatio ja siitä seuraavat kulttuurien yhteentörmäykset uhkaavat myös aiheuttaa erittäin vakavia etnisiä levottomuuksia. Esimerkiksi filosofi
Jukka Hankamäki uskoo, että Euroopalla on edessään heimosotien tai sisällissotien aika harjoitetun monikulttuurisuuspolitiikan vuoksi, ellei tätä kehitystä pian hillitä. Siinä tilanteessa yhteiskunnat voivat romahtaa tai joutua ennennäkemättömiin kriiseihin. Jos suosimasi talousmallin mahdollistava poliittinen järjestelmä on vaarassa romahtaa, on talousmallisi ajaminen yhtä turhaa, kuin olisi pian teurastettavien intiaanien tapella keskenään siitä, tulisiko jatkossa shamaanin vai heimonvanhinten myöntää lupa avioitumisiin. Jos intiaanit tapetaan sukupuuttoon tai he joutuvat alistumaan tulokkaiden järjestelmään, heillä ei enää ole mahdollisuutta edistää kannattamaansa linjausta. Heidän linjauksensa liittyvät tiettyyn heimoyhteiskuntaan, ja jos se katoaa, ei niitä voida soveltaa muihin yhteiskuntamalleihin. Eivätkä kalpeanaamat niitä varmasti kopioi. Sama koskee myös länsimaista sivilisaatiota ja sen mahdollistamia poliittisia linjauksia.
Jos Euroopan alkuperäiskansat sulautuvat, syrjäytyvät tai alistuvat, ei minkäänlainen talous- tai muukaan politiikka ole enää niille mahdollinen. Jos meidät syrjäytetään, eivät muut tule opettelemaan meidän politiikkaamme, vaan päin vastoin poliittisesta järjestelmästämme, kaikkine sen piirissä toimivine linjauksineen tulee varoittava esimerkki tuhoon johtaneesta tiestä.
Sellaisessa politiikassa, joka tuhoaa omat tulevaisuudennäkymänsä, ei ole mitään mieltä. Sellaisen politiikan harjoittaminen ei ole relevanttia. Minä haluan yksinkertaisesti harjoittaa relevanttia politiikkaa. Haluan turvata vihervasemmistolaisten näkemysteni kasvualustat; länsimaisen sivilisaation, arvomaailman ja kulttuurin. Nämä toimivat kasvualustana myös liberalismille, kristillisyydelle, ateismille, humanismille, feminismille ja monille muille aatteille, myös monikultturismille. Loogisesti ajatellen kaikkien aatteiden päämäärä olisi jatkaa olemassaoloaan ja kehittyä omilla linjoillaan. Kun tämä päämäärä on sisäistetty eri aatteiden piirissä, se yhdistää niitä nykyisessä tilanteessa, jossa niiden kaikkien kehitys uhataan lyödä poikki.
Talouspolitiikkaa ei tule jättää sivuun, mutta sitä ei myöskään tule ottaa kynnyskysymykseksi tai poliittiseksi vedenjakajaksi. Talouspolitiikasta ehditään kyllä kiistellä vaikka maailman tappiin, mutta vain siinä tapauksessa, että kiistelyn mahdollistava demokraattinen järjestelmä ja poliittinen kulttuuri säilyy. Talouspolitiikkaa paljon merkittävämpi poliittinen vedenjakaja on ero monikultturistien ja heidän tukijoidensa, sekä alkuperäisten kansojen ja yhteiskuntien puolustajien välillä. Tämä on se jakolinja, jonka välille tulevaisuuden poliittinen kaksinapaisuus kärjistyy. Sen jakolinjan ovat jo monikultturistit itse synnyttäneet, niputtaessaan kaikki heidän
imperialistista politiikkaansa vastustavat ajatukset ja ihmiset yhteen, lyömällä kaikkien päälle yleistäviä leimatermejä kuten "rasisti" ja "natsi".
Feministi
Aino Puputti on ansiokkaasti käsitellyt blogissaan
monikultturismin silmitöntä leimaamisvimmaa. Monikultturismi, joka syntyi radikaalin vihervasemmiston sisäpiirin juttuna, on voitu runnoa valtavirran politiikkaan juuri siihen olennaisena osana kuuluvan toisinajattelijoiden leimaamisen ansiosta. Ilman tätä asetta niin järjenvastainen ja itsetuhoinen aate ei koskaan olisi päässyt valtapolitiikkaan. Toista mieltä olevat leimataan lähes automaattisesti "rasisteiksi", "natseiksi" tai muiksi hirviöiksi. Periaate leimaamisessa on, jälleen villin lännen ympäristöön verratakseni, "ammu ensin, katso sitten". Leima lyödään ensin, ja vasta sen jälkeen leimattua aletaan tarkemmin tutkia. Kuten tiedetään, natsikortti on erittäin voimakas poliittinen ase. "Rasistin" leiman saaneen kanssa ei tarvitse keskustella, hänen mielipiteensä voi sivuuttaa, hänen kysymykseensä ei tarvitse vastata, hänet voi vaientaa ja häntä voi herjata. Jopa laki ja poliisit voidaan usuttaa hänen kimppuunsa, tosin laittomasti.
Vihervasemmistolaisena humanistina minutkin on automaattisesti ja yleistävästi leimattu muun muassa "natsiksi", "rasistiksi" ja "äärioikeistolaiseksi" vain siksi, koska kannatan toisenlaista ulkomaalaispolitiikkaa kuin esimerkiksi Astrid Thors. Henkilööni ei vielä ole kohdistettu suoraa lokaamista, mutta edustan maahanmuuttokritiikkiä, ja sen ovat valtapolitiikan tukijat määritelleet "rasismiksi". Näin he ovat määritelleet "rasistiksi" minutkin, vaikka eivät ole minusta kuulleetkaan, eivätkä mielipiteistäni tiedä mitään.
Perusteeni maahanmuuttokritiikille ovat paitsi alkuperäiskansojen ja kulttuurien suojelu, myös kehitysmaiden auttaminen ja ympäristönäkökulmat. Katson, että länsimaiden nykyinen politiikka suhteessa köyhempiin maihin on äärimmäisen vastuutonta. Pakolaisuutta aiheuttavia kriisejä ei viitsitä ehkäistä läheskään samanlaisella tarmolla, jolla pakolaisia ollaan vastaanottamassa ja auttamassa lännessä. Länsimaat eivät nähtävästi halua puuttua ongelmien syihin, vain lievittää niiden oireita, vaikka tämä tulee paljon kalliimmaksi. Länsimaiden vastuuttomuus on inhimillisesti katastrofaalista. Paljon enemmän ihmisiä voitaisiin auttaa samalla rahalla, jos pakolaisten sijasta apu annettaisiin kehitysmaihin. Puputti on jo käsitellyt tätä seikkaperäisemmin, joten lainaan häntä:
"Samalla rahalla, mikä nyt käytetään tänne päässeiden "onnekkaiden" pakolaisten auttamiseksi, voitaisiin auttaa monta kertaa enemmän ihmisiä paikan päällä kehitysmaissa. Ehkäpä jokaista lännessä asuvaa pakolaista kohti voitaisiin pelastaa kymmenien tai satojen ihmisten henki ja terveys, tai taata kunnolliset edellytykset elämälle, esimerkiksi koulutus. Loppujen lopuksi länsimaille lankeava hintalappukin jäisi paljon pienemmäksi. Nykyinen tapa hoitaa kehityskysymykset on lyhytnäköinen ja moraaliton. Se palvelee länsimaiden monikultturismi-aatetta tuottamalla sen palvomaa toiseutta ihasteltavaksi, tai koska väestönsiirrot yksinkertaisesti kuuluvat monikultturismin ideologiaan, ihmisyyden jäädessä juhlapuheisiin."
Olen maahanmuuttokriittinen myös ympäristösyistä. Lännessä asuva ihminen kuluttaa yleensä luonnonvaroja paljon enemmän kuin kehitysmaissa asuva. Jonkinlainsena "vastapainona" kerskakulutukselleen länsimaalaiset lisääntyvät niin hitaasti, että heidän määränsä vähenee- tai vähenisi ilman väestönsiirtoja. Miljoonien siirryttyä kehitysmaista länteen on monien länsimaiden väkiluku kuitenkin kasvanut, ja luonnonvarojen kulutus siten kiihtynyt huomattavasti. Lisäksi maahanmuuttajat saavat yleensä lännessäkin enemmän lapsia kuin länsimaalaiset, joten liiallisen väestönkasvun ongelmat eivät ole poistuneet, ne ovat vain siirtyneet uusille alueille. Nopeaa väestönkasvua suosivien kulttuurien rantautuminen länsimaihin on lisännyt kerskakulutusta yhdistettynä nopeaan väestönkasvuun, joka on erittäin haitallista ympäristölle. Palaan näihin kysymyksiin tarkemmin seuraavissa kirjoituksissani.
Taipumus leimata kritiikki ja sen esittäjät natsi- tai rasistikortilla on mahdollistanut monikultturististen maahanmuuttolinjausten valta-aseman, mutta se on myös kääntymässä monikultturismia vastaan. Mitä raivokkaammin ja ylimalkaisemmin leimoja lyödään, sitä useammat huomaavat joutuneensa niiden uhreiksi, ja hakeutuvat yhteistyöhön. Monikultturistit ovat tehneet mustavalkoisen jaon hyvään ja pahaan, ja rajanneet pahan puolelle lukemattoman monet ihmiset jo siksi, että nämä kehtaavat olla eri mieltä. Monikultturisteilla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka montaa he ovat jo törkeästi leimanneet, ja kuinka monet he ovat herättäneet vastaansa esimerkiksi rinnastamalla kaiken maahanmuuttokritiikin rasismiin. Ylimielisessä sokeudessaan he leimaavat ihmisiä kaikista poliittisista suuntauksista, ja siten ovat alkaneet sulkea itseään muun poliittisen kentän ulkopuolelle.
Monikultturismi on uhka demokratialle paitsi epäsuorasti tukiessaan Euroopan islamistumista, myös suoranaisesti pyrkiessään tätä tehdessään rajoittamaan toisinajattelijoiden sananvapautta. Leimaaminen ei jää vain herjauksiin ja kunnianloukkauksiin, se on tarkoitettu aseeksi toisinajattelijoita vastaan. Suomessakin monikultturismin arvostelijoita vastaan käydään lokaamiskampanjoita, poliittisia ajojahteja ja näytösoikeudenkäyntejä. Monikultturismi on jo kaikkialla lännessä kaventanut demokratiaa ja riistänut ihmisiltä heidän perustavanlaatuisia oikeuksiaan. On vain ajan kysymys, milloin ihmiset nousevat puolustamaan oikeuksiaan, milloin ihmisoikeusloukkauksiin ja perustavalla tavalla demokratiaa vahingoittavaan toimintaan syyllistyneet rikolliset päätyvät itse syytetyn penkille.
Kun ihmisiä niputetaan ylimalkaisen vihamielisesti, he voivat myös niputtua, mutta eivät ainakaan tässä tapauksessa niputtajien haluamalla tavalla. Toisinajattelijoista ei tule rasisteja kirveelläkään, eikä heistä tule yhtenäistä massaa, mutta vainojen kiihtyessä yhä useammat huomaavat olevansa samassa veneessä, puolustamassa yhteistä demokratiaa, vapautta sekä avoimen poliittisen keskustelun ilmapiiriä.