lauantai 8. toukokuuta 2010

Streisand-efekti, case James Hirvisaari

James Hirvisaari:

Tiedote 8.5.2010: Rikosepäily kiihotuksesta kansanryhmää vastaan


Asikkalan Perussuomalaisten puheenjohtaja, Perussuomalaisten Hämeen piirin varapuheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas James Hirvisaari oli lauantaina 8.5.2010 Päijät-Hämeen poliisilaitoksella kuultavana helmikuussa 2010 Uuden Suomen blogeissa julkaisemastaan kirjoituksesta ”Kikkarapäälle kuonoon”. Aiheena on alustavasti tutkia, syyllistytäänkö kyseisessä kirjoituksessa ”kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”.

Lyhyt kirjoitus käsittelee Helsingissä alkuvuonna tapahtunutta pahoinpitelytapausta, rasismia ja islamilaisen maailman ilmiöitä.

Hirvisaari kommentoi asiaa:

- Olen aina kirjoittanut erittäin värikkäästi, enkä ihmettele, että tekstini herättävät suuria tunteita. Juuri sen takia niitä paljon luetaan. Tuo kyseinenkin teksti on varsin värikäs, mutta eihän se tietenkään sisällä minkäänlaista kiihottamista tai yllytystä toimia ketään vastaan.

Hirvisaaren mielestä kyseessä on poliittinen ajojahti.

- On häpeällistä, että yhä vieläkin politiikkaa halutaan käydä oikeussaleissa. Sellainen on erittäin likaista peliä, jonka tarkoituksena on tietenkin vain maineeni tahraaminen ja perussuomalaisten mustamaalaaminen. Kyseinen teksti ei takuulla aiheuttaisi minkäänlaisia toimenpiteitä, ellen olisi näkyvästi mukana politiikassa. On äärimmäisen loukkaavaa joutua kuultavaksi rikoksesta epäiltynä oman maan ja kansan puolustamisen takia.

Hirvisaari on tuohtunut nettilukutaidon puutteesta.

- Kärjistyksiä käytän tietoisena tehokeinona keskustelun synnyttämiseksi. Se, että kaikki ongelmat kerätään yhteen viestiin tekee tekstistä toki vahvan, mutta siinä ei edelleenkään ole kyse solvaamisesta vaan faktoista. Kritiikin leimaaminen lain vastaiseksi on pelkkä yritys vaientaa nykyisen maahanmuuttopolitiikan arvostelijat. On erittäin vastenmielistä, että Suomessa politiikan tekemiseen ja sananvapauden tukahduttamiseen käytetään poliisivoimia.

Perussuomalaisten kannatuksen nousu on nostattanut paljon tunteita ja paineita muissa poliittisissa ryhmissä. Vihreä oikeusministeri Tuija Brax vaati taannoin valtuustojen puheenjohtajille koulutusta poliittisen vastapuolensa ”vihapuheiden” varalle.

- Se oli äärimmäisen loukkaavaa ja uskomatonta mustamaalaamista vieläpä ministerin suulla, Hirvisaari hämmästelee.

- Ja edelleenkin yritetään kaikin mahdollisin keinoin saada nouseva poliittinen voima eli Perussuomalaiset vaiennetuksi. Siten en ihmettelisi sitäkään, jos syyttäjälaitosta ohjeistetaan ylhäältä päin, ministeriöstä käsin, käymään perussuomalaisten kimppuun. Erityisesti Jussi Halla-ahon vaino on saanut täysin käsittämättömät mittasuhteet. Ja kaikki on pelkää politiikkaa. On tehtävä täysin selväksi se, että Perussuomalaiset eivät missään tapauksessa ole ketään maassa olevaa ulkomaalaista tai muslimia vainoamassa. Kyse on maahanmuuttopolitiikasta.

Hirvisaaren teksti on edelleen luettavissa Uuden Suomen blogeissa.



Koska Uuden Suomen toimitus tunnetusti sensuroi ihmisten blogeja, kopioin kyseisen tekstin kokonaisuudessaan tähän:

Kikkarapäälle kuonoon

4.2.2010 10.16 | James Hirvisaari | Politiikka

Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus. Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?

Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin. Ja kaupan päälle syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.

Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.

James Hirvisaari
Asikkala



Suosittelen kaikille muillekin tämän tekstin levittämistä sensuurin vastustamiseksi.

Ks. Streisand-efekti.



Ei kommentteja: