Toimitukseemme saapunut lukijakirje on toinen veret seisuttava esimerkki siitä, miten salakavalasti rasismi (jopa aivan uusi ja ennenkuulumaton rasismilaji!) voi yllättää pahaa aavistamattoman ihmispolon vaikka keskellä kesäistä päivää. Annetaan kirjoittajan kertoa.
Olin kyllä nähnyt niitä ennenkin, katsellut sitä väriloistoa ja nauttinut huumaavista tuoksuista. Eräänä kauniin aurinkoisena päivänä tajusin yhtäkkiä miten paljon niitä on. Paljon enemmän kuin viime kesänä. Ne lisääntyivät ja levisivät uskomatonta vauhtia, tulivat yhä lähemmäksi kesämökkini pihapiiriä syrjäyttäen kaiken muun tieltään. Tunkeilijat!
Oli käytävä puolustustaisteluun, viivyttelemättä hetkeäkään. Otin viikatteen vajan seinältä ja marssin uhmakkaasti niiden eteen - ja aloin huitomaan. Tunsin jotain alkukantaista nautintoa nähdessäni niiden lakoavan jalkoihini, tallasin niitä, etenin, huidoin vihan vimmassa, tallasin ja huidoin, huidoin ja tallasin, hammasta purren, silmät voitonriemusta palaen, kunnes Tiedostamisen salama iski.
Putosin polvilleni ja katselin surkeana aiheuttamaani hävitystä. Mikä oikeus minulla oli estää niitä valloittamasta pihapiiriäni, muuttamasta sitä erilaiseksi? Siinähän se menee samalla kuin kaikki tienvarret, pellot ja pientareetkin. Erilaisuus on rikkaus!
Niin, nimeni on Kauno Kukkaketo ja olen kasvisosiologi. Olen täysin sekaisin itsessäni syttyneestä rasismista koreaa Lupiinia (Lupinus polyphyllus) kohtaan. Minussa, jonka juuri pitäisi rakastaa kaikkea kaunista! Entä minua sivistymättömämmät sitten... Vaadin botaanisen rasismin ja lupinofobian lisäämistä välittömästi rasismin uusiksi virallisiksi alalajeiksi. Sinne kitkettävien kasvavaan joukkoon vain, ja kiireesti, uskon monien muidenkin tunteneen tänä kesänä noita kauheita tuntoja!
Ja mitä löysinkään penkoessani asiaa internetistä. Wiki-artikkelista:
"Suomen ympäristökeskus on voimakkaasti lupiinin leviämisen estämisen kannalla, koska lupiini on luonnossa esiintyviä kotoperäisiä lajeja syrjäyttävä vieraslaji."
Ylen sivulta:
"Kaikki eivät lupiinia sulata. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskus käy taistoa lupiinin leviämistä vastaan, koska katsoo, että se tilarosvona syrjättää alkuperäislajikkeita."
Ja itse sylttytehtaalta:
"Lupiinin voittokulkua on mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta sen leviämisen hillitsemiselle on hyvät perusteet. Pitkään ajateltiin, että lupiini pysyy tienpientareilla ja pihoissa eikä kykenisi leviämään luontoon. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Merkkejä luontoon levittäytymisestä on havaittu jo vuosia sitten eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö laji leviäisi myös niityille ja lehtoihin, jos niin annetaan tapahtua. Esimerkiksi Lappeenrannan Pappilanniemen lehdossa lupiini ryöhähti kymmenessä vuodessa muutamasta yksilöstä satoihin (Saarinen 1992). Lajia on havaittu myös useilta uhanalaisten niittykasvien kasvupaikoilta."
Mikä oikeuttaa tällaisen rakenteellisen syrjinnän? Botaaninen nettirasismi on kitkettävä, niittymme ja lehtomme kuuluvat kaikille! Tätä varten olisi pikaisesti perustettava erityinen lupiinivaltuutetun virka. Hänen tehtävänään olisi huolehtia lupiinien tasa-arvoisemmasta asemasta sekä tehdä rikosilmoituksia niitä kohtaan esiintyvästä rasismista ja syrjinnästä.
P.S. Kyllä saa taas hävetä suomalaisuuttaan!!!!11!!
3 kommenttia:
Tekstistä tuli välittömästi mieleen tämä Hautalan kirjoitus:
http://www.heidihautala.net/kolumnit_kolumni.php?id=886
"Vapaamielisenä ihmisenä haluan avata maamme rajoja omaan lajiini kuuluville tulokkaille, mutta suvaitsevaisuuteni loppuu täydellisesti, kun kohtaan polun varressa tai niityllä vieraan kasvilajin."
Herja
Hyvä tavaton sentään! Eivätkö vihreätkään ole päässeet vielä täysin eroon vanhanaikaisesta ekologisesta ajattelustaan? Kauno tulee ottamaan tämän raskaasti... Botaanista suvaitsevaisuuskasvatusta on kiireesti lisättävä!
Luonnonsuojelijain keskuudessa on toisinaan vastakkaisia näkemyksiä lajien olemassaolon oikeutuksista Suomen luonnossa. Lupiini on röyhkeä valtaaja, samoin esim. kurtturuusu, jättiputki ja jättipalsami (eläimistä minkki ja supikoira). Mutta, mutta... Oikeastaan nekin lajit, joilta edellä mainitut kasvit elintilaa valtaavat ovat niittyjen, tien- ja radanvarsien tulokaslajeja (osa ns. muinaistulokkaita). Suurin osa tulokaslajeista oikeasti rikastuttavat (älkää kavahtako pahalta kuulostavaa sanaa) Suomen luontoa.
Vaikka analogia lajien ja rotujen (tai muotojen, miten vaan) monimuotoisuuden välillä ei ole ihan hullu, eroa on. Suomalaiset ja somalialaiset geenit voivat säilyä erillään tai sekoittuneena. On totta, että jos kaikki eliölajit olisivat turvattu, voisi luonnonsuojelija keskittyä suojelemaan eriytyneitä rotuja sekoittumiselta. Lajien tai korkeampien taksonien suojelulle se kuitenkin on alisteista.
Vasta Ruotsissa iloittiin siitä, että suomalainen susi oli levinnyt ruotsiin ja toivottiin sen levittävän geenejään pahasti sukusiitoksesta kärsivään ruotsalaiseen susikantaan. Amerikkalaiset amishitkin ovat joskus lähettäneet tyttäriään maailmalle haalimaan vähän ulkopuolista perimää, kun on sukusiitos aiheuttanut liikaa kehitysvammaisuutta.
Edellinen kappale ei ole sen pätevämpi perustelu monimuotoisuuden puolesta kuin "rasismia siellä, rasismia täällä"-kirjoitus sitä vastaan, mutta ei se juuri huonompikaan ole... (huom. luonnonsuojelun näkökulmasta pakolaisuus toki on onneton ilmiö).
Lähetä kommentti