tiistai 6. huhtikuuta 2010

Päivän laulu: Lauri Tähkä: Suojaan kaikelta




En ole Lauri Tähkän fani, mutta valitsin päivän teemalauluksi Lauri Tähkän kappaleen Suojaan kaikelta. Tämä agraariromanttinen laulu edustaa sitä suomalaista kansallista identiteettiä, jonka monikulttuurisuusfanaatikot yrittävät tuhota.

Multikultifanaatikkoja ärsyttää aivan saatanasti esim. sellaiset sanoitukset kuin "tyttö vehnänvaalee", koska tässä puhutaan puhtaista suomalaisista.


rannan kaislasaaren
tyttö vehnänvaalee
liekin lailla huiviaan heiluttaa

vastapäiseen rantaan
tyyni vesi kantaa
puheensorinat ja naurunremakan

tavallisen tyttö
tavallisen poika
tavallisen lailla tahtoo ahertaa

ei kanna synninsäkkiä
sydän syvää bläkkiä
elokuu on hopiaa
haaveita vaan

käden tyttö ojentaa
ja vielä onnensa saa
vastaanjuoksevan kietoo lämpöön sylin
suojaan kaikelta

lahden taakse poukamaan
näet heidän soutavan
ukkoslinnut huutaa jo taivaalla

myrskypilvet riehuvat
aallot alla kiehuvat
maailma se muuttuu,
meitä keinuttaa

tavallisen tyttö
tavallisen poika
tavallisen lailla tahtoo pakertaa

paljain jaloin kulkevat
polun pohjat tuntevat
ylä-, alamäkeä
päivät olla saa

käden tyttö ojentaa
ja vielä onnensa saa
vastaanjuoksevan kietoo lämpöön sylin
suojaan kaikelta

onnen sepän takomat sattumat ja salamat
koskaan ei voi tietää, kummanko saa
jos rakkaus on lakia, onni suuri, avara
lukemattomat tähdet kimaltaa taas

tavallisen tyttö
tavallisen poika
tavallisen lailla tahtoo ahertaa
leivän reikä levenee, elon eväät kevenee
mitä minä saan, ollahan nyt vaan

käden tyttö ojentaa
ja vielä onnensa saa
vastaanjuoksevan kietoo lämpöön sylin
suojaan kaikelta

käden tyttö ojentaa
ja vielä onnensa saa
vastaanjuoksevan kietoo lämpöön sylin
suojaan kaikelta


Multikultilahko ihailee sekarotuisia ihmisiä, kuten Pete Parkkosta. Monikulttuurisuutta ja monirotuisuutta ajavien fanaatikkojen viha kohdistuu valkoisiin ihmisiin. Siksi he ihailevat mulatteja ja muita sekarotuisia ihmisiä.

Multikultiuskovaiset olivat suuresti hämmästyneitä, kun kansa ei tykännyt esim. Hbl:n muutaman vuoden takaisesta elovenaneekeristä; Hbl esitti Volt-viikkoliitteensä mainoksissa elovenatytön neekerinä, jolloin tavallinen kansa protestoi tällaista vihamielistä rotupropagandaa vastaan.






Trendikkäänä esiintyvät mainostoimistopellet olivat ihmeissään, kun suomalaiset eivät tykänneet suomalaisen Elovena-tytön esittämisestä neekerinaisena.

Markkinointi ja mainonta-lehden Mikko Metsämäki haukkui uusnatseiksi niitä suomalaisia, joiden mielestä suomalaisia ei pitäisi vaihtaa neekereihin tai mulatteihin:


Hufvudstadsbladet lopetti Volt-viikkoliitteensä lanseerauskampanjan ennen aikojaan, kun Raisio niin vaati. Raision mukaan mainos, jossa musta nainen poseerasi kansallispuvussa pellolla, ”rikkoi Elovenan tavaramerkkiä”.

Rientolan suunnittelemassa mainoksessa oli eittämättä tiettyjä viitteitä Elovena-tyttöön, mutta on vaikea nähdä, miten oivaltava kulttuurilaina olisi loukannut Raisiota.

Tiettävästi osapuolet olivat keskustelleet aiheesta jo kampanjan alkuvaiheessa elokuussa. Tuolloin Raision lakiasiainjohtaja Mikko Korttila näytti kampanjalle vihreää valoa. Syyskuun puolivälissä kelkka kuitenkin kääntyi. Miksi?

Korttilan mukaan Raisioon tuli lukuisia yhteydenottoja kuluttajilta, jotka kokivat, että HBL:n mainos loukkaa Elovena-tyttöä: ”Ihmiset ilmoittivat, että he aikovat boikotoida tuotteitamme, ellei mainosta poisteta”, Korttila sanoi Ilta-Sanomissa.

Ketä nämä ihmiset olivat? Internetissä aiheesta kohkattiin lähinnä äärioikeistolaisella Stormfront.org-sivustolla, jonka keskustelijat myös siteerasivat Raision asiakaspalvelusta saamiaan vastauksia valituksiinsa.

Kuluttaja on kuningas, vaikka olisikin rasisti, päätteli Raisio ja taipui uusnatsien painostuksen alla.


Suomalaiset ovat suomalaisia. Suomalaiset haluavat, että tässä maassa asuu jatkossakin suomalaisia. Ihmisen ei tarvitse olla uusnatsi ollakseen sitä mieltä, että afrikkalaiset eivät ole suomalaisia. Ihmisen ei tarvitse olla uusnatsi vastustaakseen suomalaisten vaihtamista neekereihin.

Suomalaiset haluavat asua Suomessa. Suomalaiset eivät halua, että Afrikka tulee Suomeen. Suomalaiset haluavat, että Suomen väestö koostuu jatkossakin suomalaisista. Jos Suomen väestö koostuisi afrikkalaisista, Suomi muuttuisi Afrikaksi. Silloin Suomea ei enää olisi. Tämä on monikulttuurisuusfanaatikkojen tavoite. Monikulttuurisuus- ja monirotuisuusideologian tavoitteena on tuhota Suomi.

Tämä laulu edustaa sitä Suomea, jonka monikulttuurisuusideologia haluaa tuhota. Suomalainen haluaa viettää kesälomaa mökillä rakkaimpiensa kanssa. Suomalainen ei halua, että kesämökkitontille tulee romanialaisia tai bulgarialaisia mustalaisia ryöstöretkelle. Suomen nykyinen hallitus on Otto-Wille Kuusisen johtamaan Terijoen hallitukseen verrattavissa oleva maanpetturihallitus, joka haluaa tuoda tuhansittain romanialaisia ja bulgarialaisia mustalaisia Suomeen "turvapaikanhakijoina" ryöstämään ja kerjäämään ja nostamaan sosiaalietuuksia suomalaisten veronmaksajien rahoista.

Tässä laulussa sanotaan, että "tavallisen tyttö, tavallisen poika, tavallisen lailla tahtoo ahertaa". Tavallinen suomalainen ei tahdo maksaa työstä saamastaan palkasta veroja Balkanilta tulleiden mustalaisten elättämiseksi.

Suomalaiset haluavat elää kaikessa rauhassa keskenään. Me emme tarvitse Balkanin mustalaisia Suomeen. Suomi kuuluu suomalaisille, ei Balkanin mustalaisille.

Suomen nykyinen "hallitus" kuitenkin haluaa tuoda Suomeen tuhansia Balkanin mustalaisia ja elättää niitä suomalaisten veronmaksajien rahoista. Nykyisen hallituksen politiikka on täysin ristiriidassa Suomen kansan intressien kanssa.

Suomen nykyinen "hallitus" on rikollinen maanpetturikopla. Suomen nykyinen "hallitus" haluaa tuoda Suomeen satojatuhansia lukutaidottomia primitiivi-ihmisiä kehitysmaista.

Esimerkiksi somaleista 90 % on lukutaidottomia, mutta Suomen nykyinen "hallitus" haluaa tuoda Suomeen lisää ja lisää ja lisää ja lisää somaleita ankkurilasten ja "perheenyhdistämisten" kautta.

Suomalaiset eivät halua, että kadulla tulee vastaan mustiin kaapuihin sonnustautuneita somalieukkoja. Suomalaiset haluavat, että kadulla tulee vastaan toisia suomalaisia.

Tämä on Suomi, ei Somalia. Tätä maata kansoittavat suomalaiset. Me emme halua, että tätä maata kansoittaisivat somalit. Suomi kuuluu suomalaisille, ei somaleille.

Tämä on meidän maamme. Tämä maa kuuluu meille. Tämä maa ei kuulu somaleille. Nykyinen "hallitus" on sodassa Suomen kansaa vastaan. Nykyinen hallitus on yhtä rikollinen kuin Terijoen hallitus talvisodan aikana tai punakaartien johto vuonna 1918.

2 kommenttia:

buctoi kirjoitti...

Asian ytimessä jälleen, voimia ja jaksamista

jussi vaan kirjoitti...

Noinhan minä kyllä sydämeissäin rehellisesti ottaen halajaisin asioiden olevan kuten ne jokusen vuosikymmen sitten vielä oli ,, mutta ny olis toi varmaan jo kauhian "arjalainen" tunnne-, ajatus- ksenofiilia-, monikulttuuri-,häpeän olla suomalainen-,EU-, itseruoskintakulttuuri, -etc-rikos, ihan vaan vaikkapa vain ääneen ilmaistuna..
Jos sen sijaan esim noi kunniakansalaiset, uussuomalaiset miehittäjä-, kansanvaihtoetnikset haluu omaa kulttuuriaan (saa ihailla) ja olla keskenään , niin se on sitä sitä OIKEETA MONIKULTTUURIA, mutta jos me kantikset,maksajat,kärsijät,vainotut,syrjityt, entiset tän maan isännät haikaillaan esim.kulttuuri-identiteettimme perään, niin totta vie:RASISTEJA,NATSEJA,UMMEHTUNEITA... PS anteeksi, Anteeksi-Vanhasenkin ja koko suomen hallituksenkin puolesta, ...,but I don´t submit hehe!