perjantai 1. kesäkuuta 2007

Vasemmistonuoret duunarin asialla

Suomalainen duunari, äänestitkö Vasemmistoliittoa? Tässä sinulle työväenpuolueesi tulevaisuus: Vasemmistonuorten maahanmuutto- ja maahanmuuttajapoliittinen asiakirja. Istu tukevasti ja hengitä syvään, ennen kuin alat lukemaan.

Teksti on karua kertomaa entisen työväenpuolueen nykyideologian pimeimmästä ytimestä.


Vasemmistonuoret haluaa haastaa ainoastaan turvallisuuskysymysten ympärillä käydyn keskustelun maahanmuutosta. Maahanmuutto on käsitettävä globalisoituvan maailman todellisuudeksi, jonka rajoittaminen vanhakantaisiin ennakkoluuloihin perustuen on paitsi järjetöntä yhteiskunnan kehityksen kannalta, niin vaatii myös pakottamista ja väkivaltaa.

[...]

Vasemmistonuoret vaatii, että ”laittomille” maahanmuuttajille tulee myöntää ehdoitta pysyvä oleskelulupa sekä Suomessa että unionin tasolla. ”Laittomien” maahanmuuttajien aseman virallistaminen eli regularisointi ei saa olla riippuvainen työpaikasta, sillä regularisoinnin työskentelyehto pakottaa maahanmuuttajat ottamaan vastaan mitä tahansa työtä millä palkalla ja työehdoilla hyvänsä.


Ehdoitta pysyvä oleskelulupa, joka ei saa olla riippuvainen työpaikasta? Heh, olemme "työperäisen maahanmuuton" ytimessä.

Kuka tahansa, vaikka puoli Afrikkaa, saa siis tulla pysyvästi oleskelemaan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin?

Tästähän Suomen globaalissa sosialisoinnissa, josta tekstin seuraava hiuksianostattava kappale, "vapaa liikkuvuus" kertoo, viime kädessä on kyse.


Euroopan unionin tulee laajentaa vapaan liikkumisen oikeus käsittämään sekä unionin jäsenmaiden kansalaiset että ilman unionin jäsenmaan kansalaisuutta olevat henkilöt. Eurooppalaiset kansalaisoikeudet kuuluvat jokaiselle unionin alueella elävälle ihmiselle. Myös itse kansalaisuuskäsitettä on välttämätöntä laajentaa.

Vasemmistonuoret näyttävät luulevan, että sosiaaliturvamme on jokin pohjaton runsaudensarvi, josta riittää rahaa vaikka koko maailman elättämiseen.

Totuus on kuitenkin, että se raha on hyvää vauhtia hupenemassa suomalaisten nettoveronmaksajien vähenemisen myötä. Yhä pienempi porukka kustantaa tämän kaiken, jota pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi kutsutaan.

Miten ihmeessä vasemmistolainen ideologia onnistuu sivuuttamaan selkeät taloudelliset realiteetit? Ja miksi työväenpuolue haluaa "globaalin oikeudenmukaisuuden" nimissä luoda sellaiset työmarkkinat, joilla kieli- ja ammattitaidotonta, lähinnä palvelusektorille tempputyöllistettävissä olevaa halpatyövoimaa riittää loputtomasti polkemaan suomalaisia palkkoja ja työehtoja?

Sosialistinuoriso unohtaa myös Suomessa jo varsin runsaslukuisena oleskelevat työttömät pakolaiset ja maahanmuuttajat. Luulisi olevan järkevämpää haalia vasta sitten lisää kun nämä on saatu töihin?

Ja jos joku oikeasti haluaa muuttaa Suomeen tekemään työtä, esimerkiksi joku joka omaa sellaista osaamista, jota Suomessa oikeasti tarvitaan lisää, kasvattamaan sitä verokertymää, elämään maassa maan tavalla, integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, onko siihen muka nykyisin jotain todella konkreettista estettä? Jos ja kun ei ole, miksi maahanmuuton rajoitukset pitäisi poistaa? Ketä ne rajoitukset tällä hetkellä estävät muuttamasta Suomeen? Vastaus: sellaisia ihmisiä, joilla ei ole toivoakaan saada Suomesta mitään töitä. Kenen edun mukaista on päästää Suomeen rajoittamattomia määriä sellaisia ihmisiä, jotka jäävät veronmaksajien elätettäviksi?

Tässä ohjelmanjulistuksessa riittäisi räävittävää loputtomiin. Siellä puhutaan mm. "vanhentuneesta kulttuurikäsitteestä", pidetään "sietämättömänä", että tilapäisiä oleskelulupia myönnetään turvapaikanhakijoille, joiden kotimaahan ei ole "turvallista" palata, unohtaen, että tiettävästi sieltä tulleet kuitenkin harrastavat mielellään omatoimimatkailua "turvattomaan" kotimaahansa ja lähettävät jopa lapsiaan sinne sitä vanhentunutta kulttuuriaan oppimaan.

Asiakirjassa korostetaan moneen otteeseen maahanmuuttajien oikeuksia omaan kulttuuriinsa ja kieleensä, suomalaisten kustannuksella, totta kai. Siis onko niitä eri kulttuureita olemassa vai ei?

Teksti on kaiken kaikkiaan melkoisen järkyttävää luettavaa. Se on suoranaista suomalaisen työntekijän ja veronmaksajan selkäänpuukottamista, oman kansan ja oman kulttuurin ylikävelemistä ja halveksuntaa.

Ennen tällaista kutsuttiin maanpetokselliseksi toiminnaksi, nyt se on "globaalia kansainvälistymistä". Vasemmistonuorison sokealla idealismilla ei ole eikä tule koskaan olemaan työtätekevän kansan tukea. He ovat uppoavan aatteensa kanssa kiinni siinä viimeisessä oljenkorressa, josta Vera kirjoitti - haalimassa uusia äänestäjiä vaikka mistä maailman ääristä.

No niin, suomalainen palkansaaja. Alatko sinäkin ihmetellä, kenen asialle olet äänesi antanut?

Ja sinä vasemmistonuori. Koet varmasti suomalaisuutesi hyvin ahdistavana, samoin kuin suomalaisen, turvallisen elinympäristösi. Tee itsellesi ja isänmaallesi palvelus: käytä vapaata liikkuvuuttasi, muuta pois Suomesta!

5 kommenttia:

AaJii kirjoitti...

Olipas uskomatonta bullshittiä tuo Vasemmistonuorten asiakirja. Ruoditaan siitä nyt yksi kohta lisää. Otsikon "Sanasto" alta löytyy kohta: "Biologinen rasismi
Niin sanottu vanha tai tieteellinen rasismi tarkoittaa rotuoppia, joka jaottelee ihmisiä ryhmiin hierarkkisesti syntyperän ja geenien, eli ’rodun’ perusteella"

Vasemmistonuorten kielenkäytössä siis rasismi ei ole pelkästään rodun perusteella tehtävää syrjintää vaan riittää kun kehtaa mennä jaottelemaan ihmisiä ryhmiin syntyperän ja geenien perusteella.

Kiva

YMTT kirjoitti...

Tuossa tekstissä hyppää ensimmäiseksi silmille tämä kappale:

Maahanmuutto on käsitettävä globalisoituvan maailman todellisuudeksi, jonka rajoittaminen vanhakantaisiin ennakkoluuloihin perustuen on paitsi järjetöntä yhteiskunnan kehityksen kannalta, niin vaatii myös pakottamista ja väkivaltaa.

Tavaran ja pääomien globalisaatio on siis vasemmiston mielestä riistoa ja paha asia, mutta ihmisten massamuutto onkin "välttämätöntä kehityksen kannalta".

Ei istu oikein järkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvää päivää. Mikä näitä vasemmistoihmisiä vaivaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa muuten huomioida pieni yksityiskohta, jota vasemmistonuoret eivät ilmeisesti ole itse lainkaan edes huomanneet, vaikka se on päivänselvää heidän omasta tekstistään:

Jos yhdistetään ehdoituksessa mainitut kaksi asiaa, ehdoitta laittomille annettava pysyvä oleskelulupa ja vapaa liikkuvuus maasta toiseen ilman ehtoja, tarkoittaa tämä sitä että kuka tahansa henkilö voi nostaa kaikkia mahdollisia etuuksia vaikka kaikista euroopan maista samaan aikaan.

Mitään ehtojahan ei ole, eli henkilöllisyyttä ei tarvitse mitenkään todistaa, joten yhtään mikään ei estä näin toimimasta.

Terroristeja ja rikollisia on varmasti myös helppo saada kiinni kun voi vaihtaa nimeään milloin tahansa astelemalla toimistoon hakemaan uudet oleskelulupapaperit millä tahansa ilmoittamallaan nimellä.

Ja huom. tämä ei tietenkään päde edes pelkästään näihin laittomiin siirtolaisiin; aivan kuka tahansahan voi väittää olevansa sellainen, koska lupa annetaan EHDOITTA.

Esim. minä voisin käppäillä sinne toimistoon, sanon tulevani vaikkapa Venäjältä jossa kuulun alistettuun vähemmistöön joka puhuu ainoastaan suomea (sillä ei myöskään ole merkitystä onko tällaista olemassakaan, koska ehtojahan ei ollut), ja tulin juuri rajan yli kävellen. Passia tai mitään muutakaan ei tietenkään ole, mutta eihän niitä vaaditakaan. Tämän jälkeen saan oleskelulupapaperit vaikkapa nimellä Sergei Keskinen, ja se on sen jälkeen 'oikea' nimeni.

Anonyymi kirjoitti...

tulee aikuisten oikeasti huono olo kun lukee noita vasemmistolaisten mamumaanisia julistuksia.

mikä saa ihmisen kannattamaan vasemmistolaisten älyvapaata propagandaa?

Aivopesua?!

....tehkää jotain......