maanantai 18. toukokuuta 2009

RKP ja Vihreät tekivät poliittisen itsemurhan



On huvittavaa, miten hyvin jotkut stereotypiat pitävät paikkansa.

Vihreiden uusi puheenjohtaja on rähjäisiin villapaitoihin pukeutuva, toisten viherhörhöjen kanssa kommuunissa asuva hippityttö, joka on synnyttänyt lapsen 16-vuotiaana.


Anni Sinnemäen valinta Vihreiden puheenjohtajaksi karkottaa suunnilleen kaikki lihaasyövät heteromiehet pois Vihreistä, jos siellä on sellaisia koskaan ollutkaan.


Sinnemäki on valkoisia heteromiehiä vihaavan punaviherhippiyden henkilöitymä. Sinnemäki pelottelee pois kaikki ne, jotka eivät ole kaikista asioista sataprosenttisesti samaa mieltä kuin Voima-lehti.


Vihreät ovat nyt virallisesti kirpputorivaatteissa kulkevien ja hörhökommuuneissa asuvien kasvissyöjälesbojen, sivarihomojen ja pilvenpolttelijahippien puolue, joka kannattaa talonvaltauksia, kadunvaltauksia, paskalta maistuvaa kahvia ja mätiä banaaneja ("reilua kauppaa"), turkistarhaiskuja, mellakointia ("miekkareita"), utopistiseen maailmanparannukseen keskittyvää paskanjauhantaa ("kansalaisjärjestötoimintaa") ja miljoonien kehitysmaalaisten primitiivi-ihmisten maahantuontia Suomeen "rikastuttamaan kulttuuriamme" ja "tuomaan vähän väriä katukuvaan".




Det tog eld i partidagsfolket när motion nummer 69 diskuterades. I den föreslår Svensk Ungdom att partiet ska jobba för att extern adoptionsrätt för homosexuella införs.


– Det handlar inte bara om att bryta ner diskrimineringen av människor som råkar älska människor av samma kön, det handlar inte bara om homosexuellas rätt att prövas för adoption, det handlar om barns rätt att få homosexuella föräldrar. Runt om i världen finns mängder av barn som saknar någon som älskar och tar hand om dem, samtidigt som vi utesluter kompetenta föräldrar från adoption på grund av vem de älskar, skriver SU-ordförande Oscar Ohlis och förbundssekreterare Mats Löfström i motionen.

I sitt svar noterar partistyrelsen att intern adoption i registrerade parförhållanden godkänts och att det inte finns något bevis för att barn som lever i familjer där föräldrarna är av samma kön skulle ha en sämre uppväxt än andra barn. Därför anser också partistyrelsen att man kan gå steget vidare så att föräldrar av samma kön ges extern adoptionsrätt.

Särskilt bland de österbottniska delegaterna är motståndet mot extern adoption hårt.

– Adoption är en rättighet för barnet, inte för föräldrarna. Nu vill man göra det här till en jämställdhetsfråga. Det här kommer att leda till att vi inte får adoptera barn från andra länder som har en annan etisk syn, hävdar Michael Luther.


Benjamin Ellenberg, SU, kan inte förstå logiken.


– Det är barnet vi utgår från. Det är en rättighet för barnet att alla slags föräldrar som vill adoptera testas om de är lämpliga eller inte.


Lars-Erik Östman från Larsmo är rädd för katastrofala följder i Österbotten.


– Ni kör hela Österbotten i sank med det här. Partiet förlorar de österbottniska väljarna. De kommer att rösta på Kristdemokraterna.

Carl-Gustaf Aminoff från Borgå hyser samma rädsla.


– Det här är rena självmordet för SFP. Nu kan finnarna kalla oss för homopartiet.



RKP siis Vihreiden tavoin profiloituu normaaleja ihmisiä vastustavaksi hörhöpuolueeksi.


RKP:n nuorisojärjestön puheenjohtajan Oscar Ohlisin ja sihteeri Mats Löfströmin mielipide "det handlar om barns rätt att få homosexuella föräldrar" on aivan sairas ja todellisuudelle vieras. Eihän kukaan lapsi halua homoja "vanhemmikseen".


"Runt om i världen finns mängder av barn som saknar någon som älskar och tar hand om dem, samtidigt som vi utesluter kompetenta föräldrar från adoption på grund av vem de älskar" on typerää emotionaalista retoriikkaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että homot olisivat "kompetentteja vanhempia" adoptiolapsille. Jokainen lapsi tarvitsee isän ja äidin. Homoseksuaalinen pariskunta ei voi tarjota lapselle isää ja äitiä. Lapsi kärsii, jos häneltä puuttuu jompikumpi vanhemmista.


Isättömistä lapsista on tehty paljon tutkimuksia. Äidittömiä lapsia on paljon vähemmän, joten asiasta ei ole niin paljon tutkimustuloksia. Isättömät lapset ovat käytännössä poikkeuksetta moniongelmaisia. Isättömät lapset ovat moninkertaisella todennäköisyydellä käytöshäiriöisiä ja oppimisvaikeuksista kärsiviä mielenterveysongelmaisia, nuorisorikollisia ja päihdeongelmaisia.


Adoptio-oikeuden antaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tarkoittaa käytännössä lesboparien oikeutta kasvattaa isättömiä lapsia, koska homomiehet eivät yleensä halua adoptoida lapsia.


Lesboparien adoptio-oikeus merkitsee isättömien lasten määrän kasvua.


RKP siis kannattaa politiikkaa, joka kasvattaa lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä ja päihdeongelmia.


RKP pyrkii olemaan kaikissa asioissa mahdollisimman väärässä, mahdollisimman räikeästi eri mieltä normaalien ihmisten kanssa.


perjantai 15. toukokuuta 2009

Helsingin Sanomien somaliuutisoinnista

Tästä järisyttävästä rikoksesta Helsingin Sanomat on julkaissut ei yhtä, ei kahta, ei kolmea, ei neljää, vaan VIISI artikkelia kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kyseessä on siis Suomen merkittävin uutinen pariin kuukauteen. Helsingin Sanomien toimitus katsoo aiheelliseksi kertoa miljoonalle lukijalleen tästä valtavasta katastrofista ja jopa haastatella tönäisyn kohteeksi joutunutta koululaista tämän kotona.





Samaan aikaan Ali Qassim-nimisen vakavista rikoksista syytteessä olevan somalialaistaustaisen herrasmiehen nimeä ei kerrota lukijoille eikä hänen kasvokuvaansa julkaista 150 000 euron varastamista koskevassa jutussa.

150 000 euron varastaminen on siis Helsingin Sanomien mielestä mitätön pikkujuttu, mutta yhden koululaisen joutuminen ohikulkijan tönäisemäksi junan oviaukossa on VIIDEN artikkelin ja kasvokuvalla varustetun haastattelun arvoinen aihe.

Valtamedian taso on todellakin aikalailla pohjamudissa, eivätkä esimerkiksi Helsingin Sanomien viikkoliitteen jutut poikkea enää paljonkaan anonyymien nettipalstojen provokatiivisista kirjoituksista, vaan ovat pääsävyltään lähinnä trollaamista ja flametusta.

Suomen journalistiliiton eettisen ohjeistuksen, julkisen sanan neuvoston ja vallitsevan käytännön suhdetta on mielenkiintoosta seurata. Objektiivinen, viileän toteava uutisointi näyttää kadonneen mediasta lähes kokonaan ja sen on korvannut toimittajan omaa agendaa julistavat mielipidekirjoitukset ja –uutisoinnit, joilla ”rahvaalle” väännetään rautalangasta malli, miten asioista pitää oikeaoppisesti ajatella.

Journalismin etiikan pahin pohjakosketus on mielestäni MTV3:lla päivittäin pyörivä insertti, jossa veteraanitoimittaja sanoo suoraan, ettei journalismin tule olla objektiivista, vaan että toimittajan on valittava puolensa. (SIC!)

Toimittajan ammatti näyttää olevan monelle vihaiselle nuorelle miehelle ja naiselle kanava päästä toteuttamaan omia narsistisia tarpeita. Ainakin itsestäni on viime vuosina alkanut näyttää vahvasti siltä, että monessa tapauksessa artikkelin/kolumnin sisältönä on ainoastaan toimittajan ylipöhöttynyt ego, jolle varsinainen asia luo ainoastaan puitteet, johon toimittaja voi rakentaa omaa eeppistä sankaritarinaansa. Silloin kun jutun ainoana kuvituksena on kuva toimittajasta, juttu on 80% varmuudella pelkkää egotrippailua.

On hyvin surullista, että suurin osa Helsingin Sanomia päivittäin lukevista sadoistatuhansista ihmisistä pitää sitä luotettavana, asiallisena, kattavana, puolueettomana ja pätevänä tietolähteenä.
Miten näille sinisilmäisille lapsukaisille saisi tehtyä selväksi, miten fanaattista propagandaa Helsingin Sanomat päivittäin suoltaa?

tiistai 12. toukokuuta 2009

Tositapahtumiin perustuva novelli

Vielä eilen Riikka-Maaria oli ollut onnellinen, tarkkaan ottaen eilisiltaan kello kuuteen asti. Onnellisuuteen oli monta syytä; taskussa olivat tuoreet valtiotieteen maisterin paperit, kesätyö ja syksyllä ehkä vakinainenkin työ maahanmuuttovirastossa alkaisi ensi viikolla, opintomatka Somaliaan myöhemmin kesällä ja tietenkin Erik. Niin, varsinkin Erik.


Erik oli Riikka-Maariaa muutaman vuoden vanhempi jatko-opiskelija, joka oli ohjannut häntä gradun teossa oikeastaan alusta asti. Riikka-Maarian gradu “Suomalainen rasismi maahanmuuttokriittisyydeksi naamioituneena” oli herättänyt huomiota jo ennen valmistumistaan niin oikeusoppineissa kuin valtiotieteilijöissäkin. Mutta gradu oli saanut aikaan muutakin: sen tekemisessä kuluneen vuoden aikana Riikka-Maaria oli syvästi rakastunut Erikiin. Tosin hän ei ollut Erikille millään tavoin tunteistan vihjannut - hän odotti, että Erik olisi tehnyt aloitteen treffeihin jonkun muun kuin graduohjauksen merkeissä. Hänestä nimittäin tuntui siltä, että Erikilläkin oli tunteita häntä kohtaan, koska hän aina hymyili ja puhui hänelle niin kauniisti.


Tuoreet maisterit olivat eilen jo kello kolme menneet Seurahuoneelle juhlimaan opintojen päättymistä ja kohottamaan maljoja tulevaisuudelle. Riikka-Maaria oli vakaasti päättänyt, että tänä iltana hän poistuisi paikalta Erikin seurassa, ensin he kävelisivät käsi kädessä Espan puistossa, vaihtaisivat siellä ehkä muutaman kiihkeän ja hätäisen suudelman, kunnes menisivät Erikin asuntoon Kruunuhaassa ja sitten…(Riikka-Maaria itse asui vanhempiensa luona rintamamiestalossa Käpylässä - sinne ei siis voinut mennä).


Tasan kello kuusi nämä haaveet haihtuivat, kun Seurahuoneelle ilmestyi Lise-Lotte, jonka Erik iloisesti esitteli tyttöystäväkseen. Riikka-Maarian unelmat räjähtivät taivaan tuuliin sekunnissa ja hänestä tuntui, että hän pyörtyy. Lise-Lotte ja Erik vaihtoivat muutaman sanan keskenään ruotsiksi niin nopeasti (he olivat nimittäin ruotsinkielisiä), ettei Riikka-Maaria kelvottomalla kouluruotsillaan päässyt sisällöstä kärryille. Sitten Erik moikkasi häntä huolimattomasti häneen edes katsomatta ja siirtyi Lise-Lotten kanssa etäämmälle oikea käsivarsi tämän uumalle kiertyneenä.


Tietenkin pitkäsäärinen ja hyvävartaloinen Lise-Lotte oli kaunis, täydellinen nainen, yhtä kaunis kuin Erik oli komea. Riikka-Maaria tiesi, ettei hänestä olisi kilpailijaksi Lise-Lottelle. Hän itse oli nimittäin juuri sellainen kuin eräs pakinoitsija joskus oli kolumnissaan kirjoittanut: lyhytjalkainen, leveäperseinen, pieni-, mutta riippurintainen maatiaistallukka. Ja nyt häntä sekä itkettivät että hävettivät omat, naurettavat kuvitelmansa. Onneksi hän ei sentään ollut tunteistaan ehtinyt kertoa Erikille - häpeä olisi ollut vielä suurempi.


Seuraavana aamuna, huonosti nukutun yön jälkeen, Riikka-Maaria päätti terästäytyä: nykyaikainen, tiedostava nainen ei miesten perään itke! Hieman häntä kuitenkin kaihersi se, ettei hän 25:stä ikävuodestaan huolimatta vieläkään ollut päässyt neitsyydestään; monet hänen ikätovereistaan olivat sen menettäneet jo yli kymmenen vuotta sitten. Sitä paitsi Riikka-Maariaa seksi hiukan pelottikin. Hänen pillunsa oli nimittäin niin ahdas, että hänen kaksi sormeaan ei sinne mahtunut, puhumattakaan siitä moottorimunasta, jonka hän oli muutama vuosi sitten netistä tilannut.


Kahvia juodessaan Riikka-Maaria huomasi Hesarista, että kulttuurikeskus Caisassa oli sinä päivänä monikulttuuritapahtuma: “Tule rikastumaan ja vapautumaan ennakkoluuloistasi!”, kirkui ilmoitus. Riikka-Maaria innostui asiasta heti ja päätti lähteä koko päiväksi Caisaan.


Tunnelma Caisassa oli jo puolelta päivin hyvin kansainvälinen, tai tarkemmin sanottuna lähi-itäläis-afrikkalainen. Tummia ja tummempia ihmisiä parveili joka paikassa. Burkhiin pukeutuneet naiset kulkivat pareittain tai ryhmissä meluavien lapsilaumojen kanssa, miehet, joista monet olivat pukeutuneet yöpaitoja muistuttaviin kaapuihin ja värikkäisiin myssyihin tai hattuihin, seisoivat ja juttelivat omissa ryhmissään. Valkoihoisia ei näkynyt kuin muutama. Tämä oli Riikka-Maarian mielestä juuri sitä oikeaa ja aitoa monikulttuurisuutta, jota Suomikin niin kipeästi tarvitsi!


Hänen huomionsa kiinnittyi nuoreen, mustaan mieheen, joka istui yksinään kahvilan nurkkapöydässä. Mikä loistava tilaisuus tutustua, ajatteli Riikka-Maaria ja kysyi englanniksi saako istuutua pöytään. “Ole hyvä vain”, vastasi mies englantia murtaen. Riikka-Maaria yritti ottaa kasvoilleen kaikkein aseistariisuvimman ja luottamusta herättävimmän hymynsä, mutta onnistui näyttämään vain siltä, mikä olikin: naiivilta pikkutytöltä ja tyrkyltä, joka oli valmis mihin tahansa saadakseen reisiensä väliin muutakin kuin oman etusormensa tai tampoonin.


Mies, Abu Mbogoro nimeltään, sanoi olevansa Somalian pakolaisia. Abu kertoi, kuinka sisällissodan runtelemassa maassa viholliset olivat hyökänneet heidän kyläänsä, raiskanneet ensin kaikki tytöt ja naiset ja sitten tappaneet heidät. Pojat ja miehet oli tapettu heti. Lopuksi koko kylä oli poltettu maan tasalle. Kuin ihmeen kautta Abu oli selvinnyt hengissä, koska oli isänsä lahjoittamalla metsästyspuukolla leikannut auki kuolleen lehmän vatsan ja piiloutunut sinne. Päiväkausiin ei Abu ollut kammottavasta piilostaan uskaltautunut ulos ja oli henkensä pitimiksi joutunut syömään jo mätänemistilassa olevan lehmän sisälmyksiä - tosin niistäkin oli pitänyt kilpailla ahneitten, lihavien ruumismatojen kanssa. Riikka-Maaria kuunteli kauhutarinaa silmät ja suu järkytyksestä levällään ja tarttui sitten vaistomaisesti molemmin käsin Abun käsiin:”Nyt sinun ei tarvitse enää pelätä. Nyt sinä olet turvassa.”, sai hän sanotuksi ääni sortumispisteessä, kyyneleitä pidätellen. “Niin olen, vihdoinkin.”, määkäisi Abu vastaukseksi.


Kaikki, mitä Abu oli Riikka-Maarialle kertonut, oli tietenkin valetta. Abu oli syntynyt Lontoossa liki 30 vuotta sitten ja käynyt Somaliassa vain “lomailemassa”. Lomaillessaan hän oli ryöstellyt paikallisia ja raiskannut naisia ja tyttöjä aina tilaisuuden tullen. Raiskauksista naiset pitivät tietysti päänsä kiinni, koska eivät halunneet syytettä aviorikoksesta ja joutua mahdollisesti kivitettäviksi. Kivitysten seuraaminen olikin Abun mielestä varsin mukavaa ajanvietettä, kuten myös vääräuskoisten ristiinnaulitseminen, johon hänkin oli päässyt osallistumaan. Suomeen Abu oli tullut, koska Englannissa häntä etsittiin serkkunsa (kunnia)murhasta. “Kaikki alkoi siitä, että Rahime ei suostunut ympärileikkaukseen, sitten hän kieltäytyi avioliitosta isäni kanssa, vaikka hänet oli isälle luvattu jo ennen syntymäänsä. Pahinta oli kuitenkin se, että hän hylkäsi islamin uskon, alkoi pukeutua kuin länsimainen, vääräuskoinen huora (mikä hän kyllä jo olikin) ja kertoi menevänsä naimisiin englantilaisen opettajan kanssa. Ei sellainen nainen voi ansaita kuin kuoleman.”, oli Abu jälkeenpäin kertonut tutulle imaamille. Imaami oli ylistänyt Abua perheen kunnian puolustamisesta ja luvannut järjestää hänelle uuden passin ja rahaa, jotta tämä pääsee maasta pois. Sitä Abu ei imaamille ollut kertonut, että hän oli ensin raiskannut Rahimen ja sitten iskenyt häntä parisataa kertaa metsästyspuukolla ja lopuksi kirjoittanut tämän omalla verellä ruumiin päällä olleen lapun: Näin käy kaikille vääräuskoisille huorille!


Riikka-Maariasta oli aivan luonnollista lähteä Caisasta yhdessä Abun kanssa, eikä hän vastustellut, kun Abu otti häntä kädestä heidän kävellessään kohti Hakaniemeä. Abu kertoi (pelkkiä valeita) perheestään ja sukulaisistaan Somaliassa ja siitä, miten vanha ja kehittynyt kulttuuri siellä oli. Juuri jotain tällaista Riikka-Maaria oli halunnutkin kuulla; nyt hän oli varma siitä, että maahanmuuttokriitikot, nuo himputin rasistit, valehtelivat väittäessään, että somalit itse asiassa olivat koko Afrikan laiskinta, saamattominta ja epäluotettavinta sakkia, jota kaikki muut afrikkalaiset inhosivat.


Epäröimättä Riikka-Maaria seurasi Abua myös tämän yksiöön Jakomäessä, jossa he kuin yhteisestä, sanattomasta sopimuksesta alkoivat välittömästi kuoriutua vaatteistaan. Kun he alastomina katselivat toisiaan (Riikka-Maaria ei alastonta miestä ollut nähnyt kuin kuvissa, isäänsä lukuunottamatta), kiinnittyi Riikka-Maarian huomio Abun kyrpään. Hän oli lukenut, että sen pitäisi sojottaa normaalisti 45 asteen kulmassa ylöspäin, mutta Abun kalu oli käyristynyt omituisesti vasemmalle ja osoitti ikään kuin parikymmentä astetta alaspäin. Lisäksi koko kalu näytti siltä, kuin se olisi ensin jäänyt oven väliin ja sitten rotat olisivat siitä järsineet sieltä täältä haukkapaloja. Itse asiassa se toi Riikka-Maarian mieleen vuosia sitten kotipihalta talvella löytyneen kohmeisen kyykäärmeen. Riikka-Maariasta se oli ollut jotenkin iljettävä. Hänhän ei mitenkään voinut tietää, että kun Abu lapsena oli ympärileikattu, hän oli samalla saanut imaamin mädistä hampaista (ympärileikattu esinahka irrotetaan suun ja hampaiden avulla) ja saastaisesta partaterästä penikseensä infektion, joka oli viedä häneltä hengen. Aluksi pahanlaatuista ja kivuliasta tulehdusta oli koetettu lääkitä loitsuilla, rukouksilla ja ihmeitä tekevillä yrteillä, kunnes englantilainen terveydenhoitaja oli pakottanut viemään Abun sairaalaan.


Seksi Abun kanssa ei ollut kummoista, mutta eihän Riikka-Maarialla toisaalta ollut muunlaisesta tietoakaan. Paitsi että koko aktista ei ollut tahtonut tulla mitään Abun silvotun ja “rotansyömän” kalun sekä Riikka-Maarian ahtauden vuoksi, ei “rakasteluun” sisältynyt myöskään sellaista romantiikkaa, jota Riikka-Maaria olisi kaivannut. Abu esimerkiksi ei suudellut Riikka-Maariaa tämän yrityksistä huolimatta. Sen sijaan hän kuolasi kuin vesikauhuinen koira, niin että Riikka-Maarian hiukset, kasvot ja yläruumis olivat kauttaaltaan tahmean liman peitossa. Riikka-Maariahan ei voinut tietää, että raiskatessa harvemmin suudellaan ja raiskauksia Abun kaikki aikaisemmat seksikokemukset olivat olleet, lukuunottamatta tietenkin seksiä omien siskojen kanssa.


Riikka-Maaria ja Abu avioituivat pikapikaa, kunhan Riikka-Maaria ensin oli kääntynyt muslimiksi. Abulle avioliitto oli varsinainen lottovoitto, sillä nyt häntä ei niin vain voitaisi passittaa takaisin Somaliaan, josta hän väärennetyn passinsa mukaan oli kotoisin. Riikka-Maarialla ei luonnollisestikaan ollut aavistustakaan Abun oikeasta taustasta. Hän nautti täysin siemauksin tuoreena muslimivaimona olemisesta; burkha oli loppujen lopuksi varsin mukava vaate, ei ollenkaan kuuma, hankala ja ahdistava, kuten monet vääräuskoiset luulivat. (Riikka-Maaria oli jo alkanut mielessään ja “omiensa”, muiden muslimien, parissa kutsua toisuskoisia ja uskonnottomia vääräuskoisiksi. Ei kuitenkaan vielä sioiksi ja apinoiksi, kuten Abu heitä kutsui.) Myös meikittömyys tuntui vapauttavalta. Itse asiassa Riikka-Maaria koki olevansa, muiden suomalaisten kääntyneiden musliminaisten kanssa, etulinjassa suvaitsevaisuuden, moniarvoisuuden, tasa-arvon ja kaikenlaisen hyvän levittämisessä. Se, että hänen oma isänsä oli epäillyt hänen mielenterveyttään Abun ja muslimiksi kääntymisen vuoksi, ei tietysti tuntunut kivalta, mutta koskapa ylevät aatteet eivät olisi uhrauksia vaatineet. Ja monikulttuurisuus oli aatteista ylevimpiä, ellei peräti ylevin!


Riikka-Maarian usko pyhään monikulttuurisuuteen ei horjunut edes silloin, kun Abun nyrkki ensimmäistä kertaa mojahti hänen poskeensa ja kaksi poskihammasta alkoi “horjua”. Tietenkin Abulla oli siihen ihan hyvä syy: Riikka-Maaria oli Itäkeskuksessa hymyillyt eräälle vääräuskoiselle sialle! Asian vakavuutta ei lieventänyt hiukkaakaan se, että mies oli Riikka-Maarian kummi, iältään yli 70-vuotias ja hänen vanhempiensa naapuri Käpylästä. Tietenkin Riikka-Maaria ymmärsi, että muslimimiehellä oli oikeus hieman kovemmalllakin kädellä ohjeistaa ymmärtämätöntä vaimoaan. Tämän sinänsä valitettavan yksittäistapauksen jälkeen pieksäminen ei enää ollut satunnaista, vaan säännöllistä ja välineinä olivat nyrkkien ja jalkojen lisäksi huonekalut, astiat, ylipäätään kaikki käteen sopiva.


Kun Riikka-Maarian opiskelukaveri, Hilkka-Helinä, sitten kerran soitti Riikka-Maarialle ja pyysi tätä alustajaksi monikulttuurisuussymposiumiin, kertoi Riikka-Maaria olevansa paraikaa Espoon turvakodissa, jonne hänet oli kotiutettu Jorvin sairaalasta. Hänen kasvonsa olivat edelleen sinisenmustat ja turvoksissa, molemmat silmänsä umpeen muurautuneet, sääriluu poikki kahdesta kohdasta, hänellä oli ollut keskenmeno, jonka seurauksena kohtu oli jouduttu poistamaan. No, omia hampaita hänellä ei enää aikoihin ollut ollutkaan. Kyllä, kyllä, ikävä yksittäistapaus, jota ei saa yleistää. Aivan, ei todellakaan ole syytä antaa valtaa rasistisille ajatuksille. Tietenkin Abun kärsimykset täytyy ottaa huomioon. Ilman muuta eteenpäin ja positiivisessa hengessä, selvähän se.



Tällaisia tapauksia on Suomessa tuhansia, joten voisin sanoa ylläolevaa tositapahtumiin perustuvaksi novelliksi.

Juuri tuollaisia islamiin kääntyneet rättipäiset suomalaisnaiset ja muut mielisairaat multikultiuskovaiset ja moraalisäteilijät pruukaavat olla.



lauantai 9. toukokuuta 2009

Rikollinen


Mikäli nimimerkki Tomashot, runoilija Petri Peltonen, Mikko Ellilä ja lukuisat muut mielipidevainon uhrit ovat tuomittuja rikollisia, en voi todeta muuta kuin, että olisin mieluummin rikollinen kuin lainkuuliainen kansalainen.

Tämä huomiona Korkeimmalle oikeudelle, joka on tekemässä itsestään vitsiä.

torstai 7. toukokuuta 2009

Hyökkäävätkö Suurpää ja Illman Tukiaisen kimppuun?

Johanna Tukiaisen megamöläytys suorassa lähetyksessä: Inhoan neekereitä, ne ovat alkukantaisia!

06.05.2009






Kohublondi Johanna Tukiaisen keskiviikkona 6.5.2009 alkanut netti-tv-ohjelma alkoi alkoholipitoisilla naamiaisbileillä. Johanna päästeli suustaan rasistisen megamöläytyksen ennen puoltayötä.

Johanna Tukiainen siirtyi iltayhdentoista jälkeen taas kiehnäämään sohvalle vieraansa Tony Halmeen kainaloon ja alkoi haastatella miestä tämän naismausta. Kun Tony paljasti, että hänen sydämensä sykkii Johannalle, nainen sekosi sanoissaan.

– Kyllä tämä on ihanaa. Me sovitaan niin hyvin yhteen. Me ollaan Tonyn kanssa samaa mieltä melkein kaikesta, minäkin inhoan neekereitä. Pahimmat sairaudet tulee Afrikasta, hivit ja ebolat, ne on vaan niin alkukantaisia ihmisiä. Vaaleaihoiset ihmiset on vaan älykkäämpiä ja rikkaampia, ylemmällä tasolla.

Kello 23.27 sanotun möläytyksen jälkeen Johanna tajusi itsekin, että tuli kenties puhuttua sivu suun.

– Voi ei, toi oli kyllä rotuopillinen kauhea kommentti. Mun täytyy ottaa varmaan vähän pirtua että mä pääsen ton kommentin yli.

– Mutta kyllä tummaihoisetkin voi olla hyviä. Amerikassa on hyviä tummaihoisia rap-artisteja, mutta yks miljoonasta on sellainen joka nousee staraksi, saa miljoonan euron talon Los Angelesista niin kuin P. Diddy, Johanna puheli.



Jäämme odottelemaan, hyökkäävätkö ajatuspoliisi Johanna Suurpää ja suurinkvisiittori Mika Illman Tukiaisen kimppuun.





keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Mulatit, mustat, neekerit ym. rotutermit




Sue-nimisessä rocklehdessä kutsuttiin jotain mulattilaulajatarta tittelillä afrokaukasialainen. Onko suomen kieleen yleisemminkin tunkeutumassa englanninkielisissä maissa esiintyvä täysin järjetön tapa a) kutsua valkoisia ihmisiä "kaukasialaisiksi" (tämä termi perustuu 1800-lukulaiseen huuhaateoriaan, jonka mukaan valkoinen rotu olisi lähtöisin Kaukasukselta) ja b) yhdistellä useita etnisiä/rodullisia termejä toisiinsa, tyyliin "African-American"?




Lola Odusoga, "afrokaukasialainen"?

Ilta-Sanomissa sanottiin tänään, että People-nimisessä lehdessä oli valittu maailman kauneimmiksi ihmisiksi Christina Applegate ja "brunette Halle Berry". Tarkoittaako "brunette" nykyään mulattia? Ennen muinoin "brunette" oli suomeksi brunetti ja tarkoitti ruskeatukkaista. Nyt se näemmä tarkoittaa ruskeaihoista mulattia:




Halle Berry, "brunetti"?


Hysteerikkojen mielestä sellaisia termejä kuin mulatti ja neekeri ei jostain syystä saisi enää käyttää. Lola Odusogalta kysyttiin joskus, miten hän suhtautuu häntä neekeriksi sanoviin ihmisiin. Lola vastasi:


- En ole neekeri, vaan mulatti.

Tämä osoittaa mielestäni paljon kypsempää asennetta kuin hysteerinen raivoaminen jostain yksittäisestä sanavalinnasta. Normaalien, selkeiden, luontevien sanojen julistaminen poliittisesti epäkorrekteiksi johtaa juuri sellaiseen pelleilyyn, että esim. sana mulatti yritetään korvata sellaisilla keinotekoisilla ja virheellisillä termeillä kuin "afrokaukasialainen".

Minusta "afrokaukasialainen" on täysin keinotekoinen uudissana, joka voisi tarkoittaa esim. zimbabwelais-azerbaidzanilaista. Se ei voi tarkoittaa esim. sellaista ihmistä, joka on sukutaustaltaan puoliksi suomalainen ja puoliksi afrikkalainen.

Yleensäkään etnisiä/rodullisia termejä ei pitäisi yhdistellä pitkiksi yhdyssanoiksi. Esimerkiksi minulla on suomenkielisiä, suomenruotsalaisia ja saksalaisia sukujuuria, mutta en sano olevani "suomalais-suomenruotsalais-saksalainen".

Tällaiset typerät monia etnisyyksiä yhdistelevät termit ovat ominaisia lähinnä amerikkalaiselle kielenkäytölle, koska useimmilla valkoisilla amerikkalaisilla on sukujuuria monissa eri maissa; siksi he sanovat olevansa esim. skandinaavis-irlantilais-saksalaisia tms. Tällaiset termit eivät mielestäni kuulu suomen kieleen.

Mulatteja on sanottava nimenomaan mulateiksi. Euroopasta kotoisin olevien ihmisten jälkeläiset Amerikassa ovat yksinkertaisesti valkoisia amerikkalaisia eikä heitä siis pitäisi ainakaan suomenkielisessä tekstissä sanoa esim. skandinaavis-irlantilais-saksalaisiksi ilman mitään erillistä syytä.

Joskus jonkun valkoisen amerikkalaisen esi-isien kotimaan (eli ns. vanhan maan, "the old country") mainitseminen voi olla relevanttia, mutta silloinkin tuollaiset sekoitustermit ovat yleensä turhia. Jos jollakulla amerikkalaisella on esim. norjalainen isoisä, häntä ei tarvitse sanoa "norjalais-amerikkalaiseksi" tai amerikannorjalaiseksi. Amerikkalainen on amerikkalainen. Se on yleensä melko yhdentekevää, mistä Euroopan maasta/maista jonkun valkoisen amerikkalaisen esi-isät sattuvat olemaan kotoisin.



Christina Applegate, "euroamerikkalainen"?

Neekereitäkään ei tarvitse kutsua "afroamerikkalaisiksi", koska on olemassa sellaiset sanat kuin neekeri ja musta. Nämä sanathan ovat synonyymejä, mutta hysteerikkojen itkuraivokohtausten välttämiseksi on usein tarpeen kutsua neekereitä yksinkertaisesti sanalla musta. Ei ole kenellekään epäselvää, että neekerit eli mustat ovat lähtöisin Afrikasta. Ei sitä siis tarvitse erikseen korostaa kutsumalla mustia "afroamerikkalaisiksi".

African-American olisi suomeksi suoraan käännettynä afrikkalais-amerikkalainen. Sen sijaan esim. Finnish-American on amerikansuomalainen, koska sana amerikansuomalainen on suomen kielessä vakiintunut termi. Vastaavasti esim. Italian-American on amerikanitalialainen, ei siis italialais-amerikkalainen.

Amerikkalaisia neekereitä ei ole suomessa koskaan kutsuttu amerikanafrikkalaisiksi eikä tällaista termiä ole syytä ottaa käyttöön nytkään. Amerikkalaiset neekerit eivät itse koe olevansa afrikkalaisia eikä kukaan valkoinenkaan amerikkalainen pidä heitä afrikkalaisina.

Myöskään termi afrikkalais-amerikkalainen ei olisi suomen kielessä luonteva, vaikka se onkin suora käännös termistä African-American. Esimerkiksi Barack Obama on aivan kirjaimellisesti afrikkalais-amerikkalainen, mutta satoja vuosia Amerikassa asuneet mustat eivät ole.

Yleensä on parasta käyttää yksinkertaisesti sanaa musta, koska se on johdonmukainen vastine käsitteelle valkoinen ihminen.

Mielestäni on voitava käyttää myös sanaa neekeri aivan normaalissa ja asiallisessa yleiskielisessä puheessa ja tekstissä. Esimerkiksi historiankirjoissa puhutaan aina neekeriorjista, ei koskaan "mustista orjista" tai "afrikkalaisista orjista" tai "afrikkalais-amerikkalaisista orjista". Kaikki muut termit kuin neekeriorja olisivat täysin keinotekoisia ja anakronistisia.

Monet suomalaiset näkivät neekereitä ensimmäistä kertaa elämässään Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Olisi täysin anakronistista välttää tässä yhteydessä sanaa neekeri käyttämällä jotain sellaista kiertoilmaisua kuin "ennen Helsingin olympialaisia isoisäni oli nähnyt mustia vain elokuvissa ja sanomalehdissä". Sana musta on adjektiivi ja sana neekeri substantiivi. Tästä syystä sana neekeri on usein paljon selkeämpi ja kätevämpi kuin sana musta.

Jos joku sanoo esim. isoisänsä nähneen "mustia" vain elokuvissa ja sanomalehdissä, tästä tietysti herää kysymys: mitä mustia? Mustia autoja? Mustia hevosia? Suomen kielessä ei yleensä ole tapana käyttää irrallisia adjektiiveja ilman substantiiveja. Adjektiivi on lähes poikkeuksetta attribuutti. Pelkän attribuutin käyttäminen ilman pääsanaa herättää väistämättä kysymyksen puuttuvasta pääsanasta. Tästä syystä kannattaa usein käyttää mieluummin sanaa neekeri kuin sanaa musta.

Kaikkein naurettavinta on se, että jotkut lastentarhanopettajat tms. kukkahattutädit ovat ruvenneet kutsumaan Suomessa asuvia neekereitä "afrosuomalaisiksi". Varmaan yksikään neekeri ei itse ole koskaan käyttänyt tuota termiä eikä aio moista pellesanaa koskaan ruveta käyttämään.

Sosiaalitantat vain kuvittelevat olevansa jotenkin edistyksellisiä ja tiedostavia ja suvaitsevia ja monikulttuurisuutta tuntevia sivistyneitä ihmisiä käyttäessään tuota termiä. Voin melkein aistia sen omahyväisyyden ja ylimielisyyden värinän, jota kukkahattutädit tuntevat käyttäessään sanaa "afrosuomalainen".

Voin lukea heidän ajatuksensa: "Ai että kun minä olen niin fiksu ja trendikäs, kun tiedän tällaisen hienon muotisanan. Neekereitä ei enää saa sanoa neekereiksi eikä edes mustiksi. He itse sanovat itseään mustiksi, mutta minäpäs osoitan korkean koulutustasoni ja tiedostavuuteni käyttämällä sanaa afrosuomalainen. Kuulun intellektuaaliseen eliittiin, joka ei puhu samaa kieltä kuin rahvas. Tavallinen kansa on roskaväkeä, joka ei tunne edistyksellisiä uudissanoja. Käyttämällä poliittisesti tarkoitushakuista uudissanaa osoitan kuuluvani intelligentsiaan ja halveksuvani normaaleja ihmisiä. Pääni päällä leijuu sädekehä, joka hehkuu moraalisesta ylemmyydestäni."

Tällaisten keinotekoisten, byrokraattien ja poliitikkojen keksimien täysin järjettömien sanojen tunkeutuminen suomen kieleen on mielestäni aivan samanlaista kielen pilaamista kuin yhdyssanojen kirjoittaminen erikseen tai turhien lainasanojen käyttö suomenkielisten sanojen sijasta.

torstai 30. huhtikuuta 2009

Islamilaiset terroristit hallitsevat Ruotsin lähiöitä



Malmössä harkitaan jopa osittaista ulkonaliikkumiskieltoa Rosengårdin lähiössä, jossa nuorison sytyttämät tulipalot ja väkivalta palokuntaa kohtaan ovat jatkuneet jo kuukausia. Malmön kaupunginvaltuuston oli määrä pohtia tilannetta Herrgårdenin kortteleissa keskiviikkona.


Malmön pelastuslaitos teki noin viikko sitten ainutlaatuisen päätöksen, että se ei enää lähde sammuttamaan pieniä tulipaloja Herrgårdeniin, elleivät ne aiheuta välitöntä hengenvaaraa. Roskalaatikoiden, autonrenkaiden ja autojen polttaminen on siinä määrin arkipäivää Herrgårdenissa, että ennen palokunnan lähtöä on palopäällikön ja poliisin käytävä paikan päällä toteamassa palon vakavuus.


Pieniä paloja sammuttamaan saapuneet palomiehet ovat viime joulukuusta asti joutuneet nuorisojoukkojen kivityksen kohteeksi. Viime päivinä lähimmän paloaseman Jägersron esimies heitti hanskat tiskiin ja luopui esimiestehtävästään. Ainakin kolme aseman palomiestä on pyytänyt siirtoa rauhallisemmalle asemalle. Päätös antaa pikkupalojen palaa on eteläisen pelastusaseman päällikön Per Widlundhin mukaan ainutlaatuinen Ruotsissa.


"Mutta tilanne Herrgårdenissa on myös epätavallinen. Uhka on niin suuri, että yhteiskunnan suoja ja turvallisuus eivät enää toimi", Widlundh sanoi hiljattain.


Viimeksi viime maanantain vastaisena yönä alueella sytytettiin viisi autoa tuleen.


Malmö on perustanut sen jälkeen erityisryhmän, joka pyrkii lopettamaan levottomuudet. Kaupungin katupäällikön Rolf Jonssonin johtamaan ryhmään on määrä tulla poliisin, pelastuslaitoksen ja asukkaiden edustajia.


Sekä kokoomuksen, että äärioikeistolaisen Sverigedemokraterna-puolueen valtuutetut ovat pohtineet öistä ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille.


"Poliisin on saatava lisää työkaluja nuorisorikollisten saamiseksi kiinni. Yksi voisi olla ulkonaliikkumiskielto Herrgårdenin nuorille. Ja mahdollisesti myös vierailukielto muista kaupunginosista", kokoomusvaltuutettu Anja Sonesson sanoi Sydsvenskan-lehden verkkosivujen mukaan.


Poliisin ja nuorison välit ovat kiristyneet Herrgårdenissa, jonka asukkaista valtaosa on maahanmuuttajia. Alueella asutaan ahtaasti ja työttömyysprosentti on Ruotsin korkeimpia.


Talvella kohua aiheutti epähuomiossa videolle tallentunut poliisien keskinäinen keskustelu, jossa nämä nimittelivät maahanmuuttajia muun muassa apinoiksi. Nauhoitus tuli ilmi oikeudenkäynnissä, jossa muutamaa nuorta syytettiin hulinoinnista.


Nuoret vapautettiin todisteiden puutteessa ja yleinen huomio kiinnittyi poliisien rasistiseen kielenkäyttöön.


Myös tilannetta seuraava lehdistö on saanut osansa väkivallasta.


Herrgårdenia pitkään kuvannut freelance-valokuvaaja hakattiin hiljattain ja häneltä vietiin kamera. Kaupungin valtalehden Sydsvenskanin journalistia on myös kivitetty.


Tuossa mainitaan seitsemän "nuoret", "nuoriso" tai "alaikäiset" ja vain pari kertaa maahanmuuttajat.

Lisäksi tuossa jätetään kokonaan mainitsematta, että nämä "nuoret" ovat poikkeuksetta muslimeja.

Hesarin keskustelupalstalta:

Halutaanko ongelmat edes välttää?
Kris Tiina 29.4.2009 22:48
Suomi voi välttää Länsi-Euroopan ongelmat vain puuttumalla maahanmuuton määrään ja laatuun. Määrään puuttuminen tarkoittaa tulijoiden määrän karsimista sellaiselle tasolle, jossa ongelmat eivät kasva.
Mahdollisesti myös rikoksiin syyllistyneiden karkottamista ja turvapaikanhakijoiden palauttamista takaisin kotimaihinsa, kun tilanne siellä on parantunut. Laatuun puuttuminen tarkoittaa tulijoiden vähentämistä niistä maista, joista tulleiden keskuudessa ongelmia esiintyy tavallista runsaammin.
Koska Suomessa ei haluta edes keskustella näistä kahdesta ylläolevasta kohdasta, voimme turvallisin mielin vetää johtopäätöksen: Mitä Malmössä tänään, sitä Varissuolla ja Meri-Rastilassa huomenna.


Kaupunkien aluevaltaukset
Bullseye 29.4.2009 23:45

Malmön aluevaltaukset eivät ole uniikki tapaus. Samaa ollaan nähty ainakin Pariisissa, Lontoossa ja Kööpenhaminassa.
Malmön ongelmat kehkeytyvät massamaahanmuuton tuomista massiivisista sosiaalisista ongelmista ja tähtitieteellisestä työttömyydestä. Tekemisen pute tympäännyttää ymmärrettävästi nuorison, turhautuneisuus purkaantuu jatkuvana mellakointina, joka myös tuo jännitystä ja sisältöä elämään.
Asiaa ei helpota, että kantaväestöön kuuluvat vasemmistoanarkistit ovat ottaneet tehtäväkseen "suojella" sorrettuja maahanmuuttajia viranomaisia vastaan näin estäen mm. poliisin toimia alueella.
Aluevaltaukset ja mellakointi on näin osittain politisoitunut ja organisoitu äärivasemmiston puolesta.
Viranomaisten luovuttaminen ja aluevaltaukset ovat erittäin vaarallinen ilmiö. Ne luovat lainsuojattoman valtatyhjiön, jonka yleensä rikollisjengit täyttävät. Alueet tuppaavat laajentua nopeasti geografisesti ja niiden kitkeminen on lähes mahdotonta. Ilmiö erittäin tunnettu ilmiö esim. Los Angelesissa missä monet kaupungin korttelit on jaettu jengien kesken. Uusjako tehdään yleensä murhien kautta eikä poliisilla ole mitään asiaa kyseisille alueille ilman merkittävää ruumiilista riskiä.
Kun nyt Suomikin elää massamaahanmuuton hurmiossa, sopii miettiä miten Suomen yhteiskuntarakenne muuttuu sen seurauksena.
(Lihavointi minun.)

Kommentteja hommaforumilta:




Eihän nämä meidän asteroidit & co koskaan näe tällaisia Herrgårdenin kaltaisia tilanteita. He elävät täysin vieraantuneena tavallisen kansalaisen elämästä. Kun he käyvät ihastelemassa maailman menoa, he asuvat parhaissa hotelleissa ja sviiteissä. Samoin heillä on oppaat, jotka näyttävät sen, mitä haluavan. Kun ihminen on tarpeeksi kauan elänyt omassa vaaleanpunaisessa höttöpilvessä väkisinkin vieraantuu todellisuudesta. Ainoa kosketus hädänalaisiin tulee median kautta. Kuinka usein päättäjät käyvät leipäjonoja katsomassa? Useimmin mediasta näkyy kuvia mm. Somaliasta ja Irakista kuin omista leipäjonoista.

Suomalainen media vain vaikenee noista tapahtumista naapurissamme vaikka se on kohta meilläkin. Sitten on vaikeaa enää vaieta. Odottakaamme sitä hetkeä. Jopa toivoisi että se tapahtuisi jo tällä hallituskaudella niin eivät voi syyttää tulevia hallituksia asioiden menemisestä päin prinkkalaa.


Tässä vaiheessa kaikkialla Euroopassa korttelien intifada katsotaan vielä poliisitoimen asiaksi. Näin ollen poliisia vahvistetaan. Esim. Ruotsin poliisi on saanut ghettojen kurissapitoon sopivia panssariautoja, ja Suomen poliisillakin taitaa olla pari autoa jo tilattu.

Minulla on sellainen (hyvin hatara) muistikuva, että Ranskan armeija pidettiin ramadan-mellakoiden aikana kasarmeissa, vaikka tilanne kaduilla oli todella paha. Yhtäällä tilannetta ei haluta kärjistää, toisaalla asioiden todellista laitaa ei haluta tunnustaa (ainakaan omille kansalaisille).




Omat muistikuvani tukevat tätä. Ranskan armeijan miesvahvuudesta huomattava osa on mamu-taustaisia, eikä niiden lojaalisuudesta tällaisessa veli vastaan veli-tilanteessa olisi ollut mitään takeita. Siksi riski olisi ollut aivan liian suuri.





Ei tässä hämmästytä yhtään niin paljoa Nuorison touhu kuin tilannetta vieressä passiivisena katselevien ruotsalaisten. Pamput pitkäksi ja töihin, kyllä ne siitä oppii kun tarpeeksi opettaa.

Tuo jatkuu niin kauan kuin pyhää sotaa käyvä nuoriso ajattelee, että heille pyhässä asiassa kaikki on sallittua ja ruotsalaispoliisilta viedään kaikki toimintamahdollisuudet poliittisen korrektiuden nimissä. Seuraavan sanon silläkin uhalla, että se on mautonta/sopimatonta: tuosta taudista ruotsalaiset eivät pääse eroon ilman vankileirejä.



We did what we had to do. Islington. Enfield. I was there, I saw it all. Immigrants, Muslims, homosexuals, terrorists. Disease-ridden degenerates. They had to go. Strength through unity. Unity through faith. I'm a God-fearing Englishman and I'm goddamn proud of it!



maanantai 20. huhtikuuta 2009

Muslimien masinoima YK:n juutalaisvastainen rasismikonferenssi

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen:


Suomen tulee liittyä juutalaisvastaisen rasismikonferenssin boikottiin

20.04.2009 06:57

Suomen tulee jättäytyä ryhdikkäästi antisemitismiin leimautuneesta YK:n rasismikonferenssista pois. Asiaa pohditaan tänään aamupäivällä. Geneven kokoukseen valmisteltu julkilausumaluonnos sisältää asenteellista Israelin vastaisuutta ja kokouksessa puhuu Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad, joka on uhannut pyyhkäistä Israelin pois maailman kartalta. Juutalaisiin kohdistuva syrjintä, antisemitismi on huolestuttavasti lisääntynyt viime vuosina maailmalla ja myös Euroopassa.

Useat maat ovat tästä syystä ilmoittaneet boikotoivansa kokousta, mm. Yhdysvallat, Kanada, Australia, Hollanti, Italia ja Ruotsi. Ihmettelen, miksi Suomi miettii edelleen mahdollista osallistumista Geneven kokoukseen. Antisemitismille on annettava selkeä kielteinen viesti.



Tuo konferenssi on juutalaisvastaisten muslimivaltioiden masinoima. YK on jo pitkään ollut muslimien käsikassara siinä suhteessa, että YK:n enemmistönä olevat kehitysmaat ovat vuosikymmenien aikana antaneet muslimimaiden johdolla kymmeniä julkilausumia Israelia vastaan.

Äskettäin YK myös päätti, että kaikki islamin kritisointi on kiellettävä rasismina:

U.N. body adopts resolution on religious defamation

A United Nations forum on Thursday passed a resolution condemning "defamation of religion" as a human rights violation, despite wide concerns that it could be used to justify curbs on free speech in Muslim countries.

The U.N. Human Rights Council adopted the non-binding text, proposed by Pakistan on behalf of Islamic states, with a vote of 23 states in favor and 11 against, with 13
abstentions.

Western governments and a broad alliance of activist groups have voiced dismay about the religious defamation text, which adds to recent efforts to broaden the concept of human rights to protect communities of believers rather than individuals.

Pakistan, speaking for the 56-nation Organization of the Islamic Conference (OIC), said a "delicate balance" had to be struck between freedom of expression and respect for religions.

The 47-member Human Rights Council has drawn criticism for reflecting mainly the interests of Islamic and African countries, which when voting together can control its agenda.

Addressing the body, Germany said on behalf of the European Union that while instances of Islamophobia, Christianophobia, anti-Semitism and other forms of religious discrimination should be taken seriously, it was "problematic to reconcile the notion of defamation (of religion) with the concept of discrimination."

"The European Union does not see the concept of defamation of religion as a valid one in a human rights discourse," it said. "The European Union believes that a broader, more balanced and thoroughly rights-based text would be best suited to address the issues underlying this draft resolution."

India and Canada also took to the floor of the Geneva-based Council to raise objections to the OIC text. Both said the text looked too narrowly at the discrimination issue.

"It is individuals who have rights, not religions," Ottawa's representative told the body. "Canada believes that to extend (the notion of) defamation beyond its proper scope would jeopardize the fundamental right to freedom of expression, which includes freedom of expression on religious subjects."

A separate, EU-sponsored resolution about religious discrimination is due to be discussed by the Council on Friday.

Earlier this week, 180 secular, religious and media groups from around the world urged diplomats to reject the resolution which they said "may be used in certain countries to silence and intimidate human rights activists, religious dissenters and other independent voices" and ultimately restrict freedoms.



Muslimit käyttävät länsimaalaisia "rasisminvastustajia" hyödyllisinä hölmöinä, jotka tietämättään tukevat islamilaisten diktatuurivaltioiden tavoitteita rasismin vastustamisen varjolla. Tämä on sama asia kuin se, että kylmän sodan aikana "sodanvastainen" liike eli "rauhanliike" (Suomessa esim. Rauhanpuolustajat) oli käytännössä Neuvostoliiton militarismin käsikassara.
Keskustelua aiheesta HS:n palstalta:

"Rasismi"kokouksia on vaivannut viime vuosina aktivoitunut kampanja, jolla eräs uskonto pyrkii estämään siihen kohdistuvaa arvostelua. Kampanja tunnetaan nimellä "Combating Defamation of Religions".

Tämä uskonto langettaa kuolemantuomion vääräuskoisuudesta ja pyhän kirjansa erehtymättömyyden epäilemisestä. Näitä tuomioita myös langetetaan ja pannaan täytäntöön aktiivisesti. Jo pienikin opinkappaleista poikkeaminen voi olla "uskonrauhan rikkomista" ja rankaisemisen arvoista. Nyt tämän uskonnon harjoittajat yrittävät legitimoida uskontonsa määräykset ja väkivallan myös vääräuskoisissa maissa, ja kieltää pyhän kirjan täydellisen erehtymättömyyden epäilemisen kaikkialla.

Kaikenlainen arvostelu pyritään luokittelemaan "rasismiksi" ja "uskonrauhan rikkomiseksi". Kuolemantuomioista, alaikäisten tyttöjen naittamisesta aikuisille miehille, "kunniamurhista", naisten alistamisesta jne ei saisi puhua tai uutisoida, koska sehän olisi uskonrauhan rikkomista ja rasismia. Pilapiirroksista puhumattakaan.

USA ei osallistu "rasisminvastaiseen kokoukseen", koska USA:n perustuslaki kieltää sananvapauden rajoittamisen. Siellä uskonnon nimissä tehtyjä asioita saa arvostella.

Mihin suuntaan sananvapaus on viime aikoina mennyt Suomessa?


RKP ajaa meille rasisminvastaista linjaa vaikka sitten murskaamalla oikeuslaitoksen riippumattomuuden toimeenpanovallasta ja lainsäätäjästä.

Islam on poliittisena liikeenä ja yhteiskunnallisena ideologiana demokratiaa ja ihmisoikeuksia vastustava poliittinen ideologia. Se pyrkiii länsimaisen yhteiskunnan ja sen perusarvojen kumoamiseen alistamiensa ihmisten piirissä ja vähitellen koko yhteiskunnassa.

Islamin poliittisia tavoitteita ei voi hyväksyä ja niitä on kritisoitava päättäväisesti ja
jatkuvasti.

Se, että Islam pyrkii tavoitteissaan länsimaisten perusarvojen kumoamiseen ei ole mikään itsetarkoitus, se vaan sattuu olemaan toimenpide joka määräytyy opinkappaleiden sisällön ja tulkinnan seurauksena. Aivan samalla tavalla länsimaisia vastaavat, mutta poikkeavista lähtökohdista luodut näkemykset siitä, että naiset eivät olisi määritelmällisesti eriarvoisia miehiin verrattuna joutuu hyökkäyksen kohteeksi, vaikka maa olisi kaikkea muuta kuin länsimainen kulttuurivaikutteiltaan.

Mielenkiintoistahan on toki havaita, että vielä vajaat tuhat vuotta sitten kristinusko sai myöskin äärimmäisen militantteja, väkivaltaisia ja kaikenlaisia nykyaikaisiksi ihmisoikeuksiksi polkevia muotoja joita ei välttämättä edes oltu nähty ennen sen valtaannousua. Tästä kuitenkin jotenkin päästiin yli. Olisi hyvä ymmärtää, että tämä kehitys ei suinkaan tapahtunut sen ansiosta, että uskonnolle ja kirkolle oltaisiin annettu lisää erioikeuksia, vaan nimenomaan sillä, että kristinusko joutui valtataistelussaan sietämään kritiikkiä ja ajan myötä aina enenevässä määrin asettumaan asemaan jossa se oli vain yksi toimijoiden joukossa. Sillä on ollut osansa nykyisen länsimaisen kulttuurin muodostumisessa, mutta millä tapaa, se onkin vaikeampi sanoa. Jo satoja vuosia tilanne on kuitenkin lännessä ollut sellainen, ettei kirkko ole itsevaltaisesti voinut tehdä mitään, ja se ei ole tilannetta ainakaan huonontanut. Ehkä juuri siksi tämä näkökulma uskontojen toimintaan on täällä kovin sinisilmäistynyt.

Juuri tätä valtaeroosiota vahvasti islamilaisten maiden joukko vastustaa. Vastusti katolinen kirkkokin, mutta olisiko sen puolelle valtataistelussa pitänyt asettua? Mielestäni aate, edes uskonnon muodossa, ei ole "kunniansa" arvoinen jos sitä ei voi avoimesti kritisoida tai jos se ei suostu mihinkään muuhun asemaan kuin totalitäärisen vallan käyttäjäksi ja sen käytön määrittäjäksi. Tästähän "uskontojen loukkaamisen kieltämisessä" on kyse. (Kannattaa muuten käydä esim. Saudi-arabiassa kokeilemassa miten paljon siellä kunnioitetaan kristinuskosta positiivisten asioiden puhumista. Tai ehkä ei kannatakaan, ainakaan jos aikoo harrastaa lähetystyötä. Että se siitä toisten uskontojen kunnioittamisesta.)


Minusta tämä osoittaa jälleen kerran, että YK ei ole mikään yleisen hyvän ihanteellinen tiivistymä. Valtaosa YK:n jäsenvaltioista on erilaisia diktatuureja, jotka sortavat omia kansalaisiaan ja haastavat riitaa naapurimaiden ja muiden ulkomaiden kanssa.
Nämä YK:n rasismikokoukset ovat täysin turhia niin kauan kuin niissä ei puututa islamilaisten maiden ja muiden diktatuurimaiden harjoittamaan rasismiiin ja sortoon, kuten juutalaisten demonisoimiseen, siirtotyöläisten pitämiseen orjina, naisten alistamiseen, Yhdysvaltoihin ja länsimaihin kohdistuvaan vihanlietsontaan ja terrorismin "ymmärtämiseen".
YK:lla on Suomessa aivan liian suuri arvovalta, vaikka sen aikaansaannokset ihmis- ja kansalaisoikeuksien edistämisessä ovat lähinnä nollan arvoisia, elleivät peräti negatiivisia.
Tällaisia asioita ei Yle tietenkään koskaan kerro. Ylen antaman kuvan mukaan YK on viisaiden ja hyvien johtajien kerho, jossa yhdessä päätetään maailman asioista sulassa sovussa Kumbayaata laulellen. Yle ei koskaan kritisoi YK:n toimintaa millään tavalla eikä muutenkaan anna realistista kuvaa juuri mistään poliittisista asioista.
Yle aivopesee kansaa uskomaan Teletubby-maailmankuvaan, jonka mukaan poliittiset vallanpitäjät ovat kilttejä ja viisaita Isä Aurinkoisia ja Muumimammoja.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pravda på svenska: multikulturell påsk

Tätä voi jo kutsua monomaaniseksi monikulttuurisuuden tuputukseksi:




Simba och Elias Mweri växer upp med österbottniska påsktraditioner förgyllda med Steinerpedagogik. I frysen väntar ett ekologiskt får de lärde känna i somras.
Simba Mweri, 4, är en effektiv pysslare. Han hinner dekorera påskris och måla ägg inklusive händer medan lillebror Elias koncentrerat målar en påskpotatis. Jämfört med ett tunt äggskal sitter potatisen bra i treåringens hand.

Mamma Anja Mweri ansvarar i år för påskbrasan i hembyn Solf. Det behövs åttio chokladägg till påskhäxtävlingen - alla som deltar får pris - och korvar till grillen. Och framför allt någon som vaktar elden.

Anja har inget emot att förvalta den centrala traditionen. Hon älskar sägner, traditioner och symbolik. Om hon inte hittar en etablerad förklaring till varför vi till exempel har påskgräs funderar hon ut en egen.

- Det var säkert bönderna som ville testa frönas grobarhet.
I stora delar av svenska Österbotten samlas folk runt en påskbrasa på lördag kväll.

Brinnande däck

Under natten som följer ställer ungdomarna i vissa byar till med ofog som går under beteckningen påskill. I korsningen utanför Mweris fönster brinner bildäck varje påskdagsmorgon och den som inte plockat bort sin postlåda kan plötsligt vara utan. Lösa föremål riskerar att hamna i flaggstången och soptunnor vältas. Hälsosamt så länge ingen och inget tar skada, anser Anja.

- Det är så svårt att vara vild i vårt organiserade samhälle. Allt är så reglerat.
Hellre påskill än vansinneskörning, alltså. Själv tänker hon göra sitt bästa för att föra vidare den påsk hon upplevt som barn till sina söner.

Påskhäxor med förkläde och rutig huvudduk, påskhare och memma.
Men som Steinerlärare vill hon också införa nya vanor.

- På påskdagen ska barnen krypa genom en mörk tunnel och komma ut i ett ljust rum där de får påskblommor av en kvinna. Det tycker jag så fint symboliserar vad påsken är. Man kommer ut ur döden.

Samma dag brukar en lite större variant av familjen äta lamm eller lax. I år blir det får.
- Vi har lammkött i frysen från en gård vi brukar besöka.

Tills dess fastar Anja.

- Det är min vårstädning. Jag väljer bort kött, kaffe, alkohol och godis.

Anjas man Peter Mweri stöder Anjas föresatser. I hans hemby i Kenya är påsken en högtid bland andra.
- Vi träffar vänner och familj och slaktar kanske en get.

Beträffande den österbottniska påsken saknar han främst kött som steks över öppen eld och kokosnötsvin. I en svag stund lovar han att ge familjens påsk en kenyansk ingrediens.

- Jag kan göra mahamri till frukost. Det är ungefär som munkar.

ANNA BACK
06-3121 385,
anna.back@hbl.fi

Kuvateksti:



Anja och Peter Mweri träffades när hon jobbade som Steinerlärare i Nairobi. Peter tar tacksamt emot alla österbottniska traditioner. I Kenya firade han påsk utan rekvisita och berättelser.





Pääsiäisenäkin on pakko esitellä joku monikulttuurinen, sekarotuinen perhe, jossa afrikkalainen isä, suomalainen äiti ja mulattilapset hääräävät erilaisten pääsiäisaskareiden parissa.
Kuvaan kuuluu, että kyseinen suomalainen nainen on Steiner-koulun opettaja. Tämä kertoo jo paljon siitä, millaiset suomalaiset tekevät lapsia afrikkalaisten kanssa. Steiner-koulujen opettajat nimittäin uskovat horoskooppeihin, muinaiseen Atlantikseen, telepatiaan jne.
Tällaiset ihmiset ovat niitä, jotka tekevät mulattilapsia.
Tällaista "monikulttuurisuutta" Hbl glorifioi esittelemällä tämän sekarotuisen perheen kokoaukeaman pääsiäisjutussa malliesimerkkinä pääsiäistä viettävästä lapsiperheestä.
Tätä voi jo kutsua monomaaniseksi monikulttuurisuuden tuputukseksi. Edes pääsiäisestä ei voida kirjoittaa ilman fanaattista monikulttuurisuuspropagandaa. Mikään asia ei ole pyhä. Mikään ei säästy mokutukselta. Kaikessa, aivan kaikessa on aina oltava monikulttuurisuuspropagandaa. Edes perinteisestä suomalaisesta kulttuurista tai ylipäätään mistään ihmisten elämään kuuluvasta asiasta ei voi kirjoittaa ilman mokuttamista.
Miksi kukaan tilaa tuota mokuttajalehteä?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Onko kansalla tietoa maahanmuuttopolitiikasta?

Hommaforumilta:

Pitää olla aikamoinen puupää, jos ei huomaa mitä Ranskassa ja Ruotsissa tapahtuu, eikä tiedä mistä se johtuu. Uusista vastaanottokeskuksista puhutaan mediassa koko ajan. Mitä kansa tekee? Ei mitään. (Hommalaiset on poikkeus, ja heitä on liian vähän.) Vaikuttamistapoja on monta, myös anonyymejä. Jos kansa oikeasti haluaisi ilmaista mielipiteensä, asiasta järjestettäisiin kansanäänestys vaikka ensi kesänä. Jos kansa oikeasti haluaisi, niin YLE järjestäisi jo huomenna tekstiviestiäänestyksen.


Niin, kansalle kyllä on kerrottu, että näissä maissa nuoriso aiheuttaa levottomuuksia. Joskus on jopa kerrottu, että levottomuudet ovat pahimmillaan maahanmuuttajalähiöissä, mutta siihen päälle päättäjät vakuuttelevat, että meillä asiat tehdään toisin, eikä meille tällaisia ongelmia tule.

Tähän päälle vielä uhkaillaan, että jos maahanmuuttajia ei oteta, eläkkeitä ei makseta, vaan makuutetaan vanhuusikä paskavaipoissa terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Asian näkeminen siihen tapaan kuin me sen näemme vaatii jo harrastuneisuutta ja erityistä mielenkiintoa sitä kohtaan. Media on valjastettu maanmuuttajien propagandakoneistoksi. Myös Yle. Ei se järjestä kyselyitä sen mukaan minkä suhteen kansa haluaa ilmaista mielipiteensä, vaan sen mukaan, mistä se haluaa kansan ilmaisevan mielipiteensä.

Samaan tapaan kansanäänestyksiä järjestetään asioista, joista päättäjät tietävät saavansa oikean vastauksen. Eipä niitä kansanäänestyksiä sitten ole paljon ollutkaan.

Jos oikeasti olette sitä mieltä, että maahanmuuton ja monikulttuurin suhteen kansa tietää oikean tiedon pohjalta mitä haluaa ja asiaa hoidetaan kansan tahdon mukaan, niin paskaakos sitten hommailette? Itse en ainakaan ole omasta mielestäni ajamassa Hommaa kansan tahtoa vastaan.


Pääsiäisen Ilta-Pravdassa julkaistusta Sanna Ukkolan Soini-jutusta:

Sanna jatkaa samaa pontevaa "vaikuttavan tiedottamisen" linjaa, jota on koko uransa (venaas ny, olikse jo peräti 10 vuotta?) ajan vetänyt. Sanna on tätä uudempaa sopulilaumaa, jolla ei ole edes alkeellistakaan käsitystä totuudesta, sananvapaudesta ja tiedotusvastuusta. Siis aivan tavallinen agitpropkirjoittelija. Toimittajan hommiin näkyy riittävän aatteen palo, lahjoja tai ammattitaitoa tarvitaan paljon vähemmän kuin mainostoimiston copylta.

Jutukkeen kuvottava imelyys on tarkoitushakuista, ja toisaalta paljastaa Sannan kyvyt. Tuollaisen imelyyden kun väsää kuka tahansa 14-vuotias suosikkibändinsä ihqusta rumpalista.

Ja toimiihan juttu, vaikka sitten huonompikin; Pielaveden mummo ei huomaa hunajalla ja hölynpölysokerilla makeaksi kuorrutetun journalistisen myrkkypillerin todellista propagandistista tarkoitusta. Reportaashin tarkoituksena on asettaa lupsakka ja harras uskovainen, suoraselkäinen sanojensa takana seisoja, opaskoiran taputtelija ja lupsakka kansan mies aivan eri sfääriin kuin Eiran synkän rotutohtori, joka on vallan raastupaankin joutumassa, sussiunakkoon!

Surullisinta Suomen ja sananvapauden kannalta on, että median indoktrinaatiojugend ei ymmärrä puuhastelujaan edes hävetä. Tästä oivana esimerkkinä käy itsensä pääpelsepuupin pullistelu siitä, miten Hyysäri oli agitpropagoimassa Suomen menoa EU:oon. Äijä kun melkein vesissä silmin ylpeili tästä totuuden manipuloimisesta haluttuun tulokseen pääsemiseksi.


Ylläolevan mielipiteen viimeinen kappale tarkoittaa Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkusen 60-vuotishaastattelussaan myöntämäänsä ylpeyttä siitä, että Helsingin Sanomat aktiivisesti muokkasi kansan mielipidettä Suomen EU-jäsenyyden kannalle.

Pravda siis eksplisiittisesti myöntää pyrkivänsä muuttamaan kansan mielipiteitä eikä tarjoamaan kansalle tietoa asioista.

Vielä Sanna Ukkolasta:

Jännä juttu kyllä. Jos vaikka viimeisten kymmenen vuoden ajalta kerättäisiin Soinin ja Perussuomalaisten ulkomaalaislinjaukset aikajärjestyksessä, mukaan lukien ulkomaalaislakikeskustelun puheenvuorot, saataisiin kokoon vähintään yhtä "rasistinen" kokoelma kuin Scripta tai kenen tahansa alkuperäisen netsin blogi konsanaan. Ilta-Sanomia ei voi kuin ihmetellä. Miten kummassa toimituspäällikkö antaa Sanna Ukkolan kirjoittaa jatkuvasti aiheesta, johon hänellä on ilmiselvä henkilökohtainen missio. Veikkaan, että ensimmäinen journalistiikan gradu tästä Ukkolan Halla-aho-fetissistä nähdään jo lähivuosina.


Minä puolestani veikkaan, ettei Ukkolan Halla-aho-fetisismistä nähdä lähivuosina ainakaan kriittistä gradua. Jonkinlainen ylistyslaulu voi sen sijaan olla tulossa siitä, miten journalisti kukisti rasistin. Tarkoitan, että käsittääkseni journalismin opetus on ihan täysin ns. "suvaitsevaisten" hallussa. Toimittajistakin 98 prosenttia on vapaaehtoisesti tai pakosta suvaitsevaisia. Heidän tehtävänään on torjua rasismia. Siinä asiassa he eivät ole puolueettomia, vaan aina "rasismia" vastaan.
Sanna saa vielä prenikan rasistin kukistamisesta.
Tosi on, että takavuosina Soini ja persut olivat mediassa aina epäilyksen alaisia rasismista ja muusta äärioikeistolaisuudesta. Mutta kun näyttämölle astui toimittajien silmin katsottuna varsinainen paholainen, Soini rupesikin näyttämään oikein kiltiltä pojalta. Tämän roolin hän otti ilomielin vastaan. Nyt on sitten hieman ikävä katsella, kun Sanna ja Timppa nuoleskelevat toisiaan.

Yhdyn tähän jälkimmäiseen näkemykseen Ukkolasta, Soinista ja suomalaisen journalismin yleisestä tilasta.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Kansalaismielipide vs. massamielipide

Aito kansalaismielipide ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa voidaan määritellä seuraavilla kriteereillä:

1. Lähes yhtä moni kansalainen ilmaisee mielipiteitään julkisesti kuin vastaanottaa niitä.

2. Julkinen kommunikointi on järjestetty siten, että kansalaisilla on mahdollisuus välittömästi ja tehokkaasti vastata mihin tahansa julkisuudessa esitettyyn mielipiteeseen. Mielipiteitä muodostetaan tällaisen kansalaiskeskustelun pohjalta

3. Kansalaisilla on käytössään tehokkaita väyliä poliittiseen tms. vaikuttamiseen, myös - jos se on tarpeellista - valtaapitävää "eliittiä" vastaan. Tämä on käytännössä mahdollista vain kansalaisten järjestäytyessä laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Vapaa järjestäytymisoikeus (yhdistys, puolue, yhteisö, liike, jne.) ja sananvapaus ovat välttämättömiä kansalaisten vapaudelle ja vaikutusmahdollisuuksille.

4. Valtaapitävien instituutiot, toimihenkilöt ja heidän resurssinsa eivät ole soluttautuneet ja levittäytyneet hallitsemaan, ohjaamaan ja estämään kansalaisten mielipiteitä ja yhteistä vaikuttamista.

Massamielipide voidaan määritellä seuraavilla kriteereillä:

1. Paljon vähemmän kansalaisia ilmaisee mielipiteitään julkisesti kuin vastaanottaa niitä. Kansalaiset ovat abstrakti kokoelma yksilöitä, jotka saavat mielipiteensä lähinnä massamediasta.

2. Kommunikaatiomahdollisuudet on järjestetty ja ylläpidetty siten, että kansalaisten on vaikeaa tai mahdotonta vastata julkisiin mielipiteisiin välittömästi tai niin, että niillä olisi vaikutusta.

3. Valtaapitävä "eliitti" organisoi ja hallitsee niitä kanavia, joilla mielipide voidaan muuttaa poliittiseksi tms. vaikuttamiseksi.

4. Kansalaisten massalla ei ole autonomiaa suhteessa valtaapitäviin; valtaapitävien instituutiot, toimihenkilöt ja heidän resurssinsa ovat soluttautuneet ja levittäytyneet kansalaisten keskuuteen estäen vapaan mielipiteenmuodostuksen ja niiden yhteisen poliittisen tms. toteuttamisen. Kansalaisten vapaa järjestäytymisoikeus on estetty tai sitä on rajoitettu valtaapitävien eksklusiivisten etujen mukaisesti.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Rikollisten hyysäämisestä

"Suomalaisessa kriminaalipolitiikassa painotetaan yhdenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua kaikille. Ongelmaksi tämäntyyppinen ajattelu muodostuu, jos se viedään niin pitkälle, että ihmisten erityispiirteet ja erityisesti elämänhistoria jätetään täysin huomioimatta", Suurpää painottaa.

Elämänhistoria vaikuttaa

Elämänhistorioiden kartoittaminen nuorten rikostentekijöiden kohdalla olisikin ensiarvoisen tärkeää. Honkatukia näkisi henkilötutkinnan toimivana välineenä maahanmuuttajien kanssa työskennellessä.
Syyttäjä voi pyytää henkilötutkintaa silloin, jos nuori henkilö on tehnyt rikoksen, josta voi saada sakkoa isomman rangaistuksen. Kriminaalihuollon tai sosiaalityöntekijöiden tekemän henkilötutkinnan avulla voidaan kartoittaa nuoren tekemää rikosta osana hänen elämänkulkuaan.

Henkilötutkinta tehdään siinä vaiheessa, kun nuori on epäiltynä rikoksesta. Tutkinnassa selvennetään rikokseen johtaneita syitä ja taustoja, ja sillä voi olla vaikutusta tuomioon ja siihen, minkälaisen rangaistuksen saa. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi, jos nuori on jatkuvasti itse joutunut rasististen rikosten uhriksi.

Tässä siis maahanmuuttajanuorten rikollisuutta jossain EU-projektissa tutkineet suvaitsevaiset ja edistykselliset intellektuellit Leena Suurpää ja Päivi Honkatukia ehdottavat, että ulkomaalaiset nuorisorikolliset saisivat paljon lievempiä tuomioita kuin vastaavan rikoksen tehneet suomalaiset.

Googletin vähän tätä "tutkimusta". Tällaista löytyi:

5.1 Nuorten miesten monikulttuurinen elämänkulku ja rikollisuus-tutkimus

Tämä Leena Suurpään ja Päivi Honkatukian tutkimus pyrkii selvittämään maahanmuuttajataustaisten ja romanimiesten rikollisuutta ja sen viranomaiskäsittelyä. Aineistona on 20 rikoksiin syyllistyneen nuoren miehen elämänkerralliset haastattelut, ja metodilla yhtymäkohtia kulttuuriseen kriminologiaan. Tutkijat pyrkivät siis ymmärtämään heidän tekemiään rikoksia sosiokulttuurisesti niiden inhimillisessä ja historiallisessa ympäristössä ja näkemään haastatellut aktiivisina toimijoina, jotka itse antavat merkityksiä elämäntarinoilleen. Näillä eväillä tutkijat päätyvät antamaan kriminaalipoliittisia suosituksia etnisesti sensitiivisestä kriminaalipolitiikasta, mitä pidän ongelmallisena.

Tutkijat myös näkevät haastatellut ensisijaisesti rasismin uhreina. Todellisuudessa he ovat ensisijaisesti rikollisia siinä mielessä, että heidät on sillä perusteella valittu haastateltaviksi. Tutkijat itse ilmoittavat metodiinsa kuuluvan “haastateltavien kannalle asettumisen ja empatian tuntemisen heitä kohtaan” (Honkatukia – Suurpää, 2007, 17), mikä näyttää yleisen antirasistisen agendan lisäksi biasoineen heidän havaintojaan.


Nämä "tutkijat" siis pitävät ulkomaalaisia nuorisorikollisia ensisijaisesti "rasismin uhreina" eivätkä ensisijaisesti rikollisia.
Tällä logiikalla rikollinen ei ole itse vastuussa tekemistään rikoksista, jos rikollinen väittää olleensa joskus lapsuudessaan "rasismin uhri", esim. koulukiusattu tumman ihonvärinsä vuoksi.
Tämä on sitä täsmälleen samaa logiikkaa, jonka mukaan Kauhajoen kouluammuskelija Matti Saari ja Jokelan kouluammuskelija Pekka-Eric Auvinen olivat masentuneita koulukiusattuja ja siten olosuhteiden uhreja eivätkä rikollisia.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Camp of the Saints revisited

BBC:

Italy is to start joint sea patrols in May with Libya, aimed at stopping the heavy influx of illegal migrants.

According to IOM figures, more than 31,000 people crossed from North Africa to the Italian island of Lampedusa in 2008 alone.

The UN's refugee agency reports that two boats, carrying more than 450 people, have arrived in Italy in the past week.

Hundreds of migrants have died in the last few months crossing the Mediterranean Sea from North Africa to Europe, and the Gulf of Aden from Somalia to Yemen.

They are at the mercy of unscrupulous smugglers, unseaworthy vessels and the elements but many take these risks for the lure of a better life.

The smuggling season normally stops in October, and resumes again in April.

But the IOM says there has been no lull this year and the smuggling boats have been sailing right through the winter.



The Camp of the Saints
From Wikipedia, the free encyclopedia

The Camp of the Saints (Le Camp des saints) is a 1973 French novel by Jean Raspail.

In 2001 the Southern Poverty Law Center reported that the novel had been published five times in the US and was "widely revered by American white supremacists and is a sort of anti-immigration analog to The Turner Diaries."


The story begins in Bombay, India, where the Dutch government has announced a policy that Indian babies will be adopted and raised in the Netherlands. The policy is reversed when the Dutch consulate is inundated with parents eager to give up their infant children as it would be one less mouth to feed.

An Indian "wise man" then rallies the masses to make a mass exodus to live in Europe. Most of the story centers on the French Riviera, where almost no one remains except for the military and a few civilians, including a retired professor who has been watching the huge fleet of run down freighters approaching the French coast.

The story alternates between the French reaction to the mass immigration and the attitude of the immigrants. They have no desire to assimilate into French culture but want the plentiful food and water that are in short supply their native India.

Near the end of the story the mayor of New York City is made to share Gracie Mansion with three families from Harlem, the Queen of England must agree to have her son marry a Pakistani woman, and only one drunken Soviet soldier stands in the way of thousands of Chinese people as they swarm into Siberia.



In 1975 Time Magazine panned the novel as a "bilious tirade" that only required a response because it "arrives trailing clouds of praise from French savants, including dramatist Jean Anouilh ('A haunting book of irresistible force and calm logic'), with the imprint of a respected U.S. publisher and a teasing pre-publication ad campaign ('The end of the white world is near')". ´

In 2002 Lionel Shriver described the novel as "both prescient and appalling," unquestionably racist but "written with tremendous verbal energy and passion."

Shriver writes that the book "gives bilious voice to an emotion whose expression is increasingly taboo in the West, but that can grow only more virulent when suppressed: the fierce resentment felt by majority populations when that status seems threatened."

William F. Buckley Jr. praised the book as "a great novel" which raised questions on how to respond to massive illegal immigration in 2004. In 2005 the paleoconservative Chilton Williamson praised the book as "one of the most uncompromising works of literary reaction in the 20th century."



Camp of the Saints revisited


Then there was the remarkable use of The Camp of the Saints in the cover article of the December 1994 issue of The Atlantic Monthly, "Must It Be the Rest Against the West?" by historians Matthew Connelly and Paul Kennedy.

The Atlantic Monthly has the record for the longest continuous publication of any magazine in the United States, and is arguably one of the most prestigious. This article has done much to renew interest in Raspail's book and legitimize the consideration of its thesis; fortuitously, this article appeared just as the book was going to press.

The recent arrival on our shores of boatloads of people whose stories and conditions evoke Raspail's theme has taken it out of a theorist's realm and transposed it into real life.

The Camp of the Saints has been a controversial book in the United States since Norman Shapiro's translation was first released in 1975 by the respected publishing house of Charles Scribner's Sons. The novel alternately has been praised as a clear minded view of the future or, contrarily, vilified as "racist." Individuals have even been attacked for merely being familiar with it.

Over the years the American public has absorbed a great number of books, articles, poems and films which exalt the immigrant experience. It is easy for the feelings evoked by Ellis Island and the Statue of Liberty to obscure the fact that we are currently receiving too many immigrants (and receiving them too fast) for the health of our environment and of our common culture. Raspail evokes different feelings and that may help to pave the way for policy changes. The Camp of the Saints takes the world population explosion and the immigration debate in a new direction. Indeed, it may become the 1984 of the twenty-first century.

Immigration: The Perpetual Controversy

The inscription on New York's Statue of Liberty (written by Emma Lazarus in 1883) invites the rest of the world to "give us your tired, your poor...the wretched refuse of your teeming shore." Europe, the invitation implied, was old, tired, and crowded. By contrast, America was youthful, energetic, and expansive. Whereas a European in Europe might amount to little more than a surplus body, a European in America would find room and opportunity in which to make something more of himself. For immigrants, the statue's offer meant a chance for a better life; for the United States, it meant a fresh influx of participants in the work of building and developing the nation. Theoretically, at least, immigration was a beneficial arrangement all around.

America has outgrown its youthful days of seemingly infinite spaces and opportunities. Today, people are more preoccupied with such problems as job insecurity, diminishing resources, and mounting social tensions--concerns that suggest a growing sensitivity to limits and to the idea that there may now be simply too many people vying for too little.

While this shift to a less hopeful national mood may account in part for recent high levels of contentiousness surrounding the immigration issue, articles on immigration appearing in The Atlantic over the course of this century demonstrate that immigration has always been an incendiary issue, even during bygone eras of expansion and optimism.

In "Must It Be the Rest Against the West?" (December, 1994) Matthew Connelly and Paul Kennedy characterized the immigration issue as a problem of global inequalities which -- in order to forestall destructive mass migrations from impoverished to wealthy regions -- must be addressed through development and family-planning aid to the Third World.

Virginia Abernethy, in "Optimism and Overpopulation", takes issue with Connelly's and Kennedy's assertations and questions the conventional wisdom which holds that economic aid from the West is the key to curbing population growth in poor nations.


Optimism and Overpopulation

Well, yes, the West must pay attention to the population problems of the Third World. But what sort of attention? The conventional wisdom holds that economic development -- and thus economic aid from the West -- is the key to curbing population growth in poor nations. Not true, says the author

by Virginia Abernethy

Econonomic expansion, especially if it is introduced from outside the society and is also broad-based, encourages the belief that formerly recognized limits can be discounted, that everyone can look forward to prosperity, and, as in recent instances, that the West can be counted upon to provide assistance, rescue, and an escape valve for excess population.

Among African Sahel pastoralists, deep-water wells drilled by donor countries in the 1950s and 1960s prompted larger herds of cattle and goats, earlier marriage (because bride-prices are paid in animals and the required number became easier to accumulate), and higher fertility.

Because of their effect on family size, development programs entailing large transfers of technology and funds to the Third World have been especially pernicious. This kind of aid is inappropriate because it sends the signal that wealth and opportunity can grow without effort and without limit. That rapid population growth ensues should surprise no one. Africa, which in recent decades has received three times as much foreign aid per capita as any other continent, now also has the highest fertility rates. During the 1950s and 1960s the African fertility rate rose -- to almost seven children per woman -- at the same time that infant mortality was dramatically reduced, health-care availability grew, literacy for women and men became more widespread, and economic optimism pervaded more and more sectors of society.

Even immigration can affect total world population. Studies of nineteenth-century England and Wales and modern Caribbean societies show that in communities already in the throes of rapid population growth, fertility stays high as long as the option to emigrate exists, whereas fertility falls rapidly in communities that lack such an escape valve. And while fertility rates are falling in most African countries, the rate remains high in Ghana (6.2 births per woman in 1993), perhaps because an established pattern of emigration (one per 1,000 in the population) provides a safety valve for excess numbers. This effect on fertility is consistent with independent reports that emigration raises incomes both among emigrants and among those they leave behind.

In sum, it is true, if awkward, that efforts to alleviate poverty often spur population growth, as does leaving open the door to immigration.

Miscalculation about the cause of the population explosion has led to irrelevant and even counterproductive strategies for helping the Third World to balance its population size and its resources.

Now it is a step forward for industrial nations, their wealth much diminished, to be retrenching and targeting aid more narrowly. Their remaining wealth must not be squandered on arming opposing factions, reckless foreign assistance, or support for international migrations that rob and ultimately enrage -- to the point of violence and possibly civil war -- resident populations.


A French novel has become the favorite racist fantasy of the anti-immigrant movement

Le Camp des Saints, a 1973 novel by Frenchman Jean Raspail, was first translated into English as The Camp of the Saints in 1975. It has been published a total of five times in the United States, most recently by The Social Contract Press (TSCP), an outfit that specializes in hard-line anti-immigration propaganda. The book is a racist fantasy about an invasion of France and the white Western world by a fleet of starving, dark-skinned refugees, "a haunting and prophetic vision," TSCP says, "of Western Civilization overrun by a burgeoning Third World population."

The book characterizes non-whites as horrific and uncivilized "monsters" who will stop at nothing to greedily and violently seize what rightfully belongs to the white man.

Incredibly, although the book was widely reviled in Europe, its translation in English was greeted with excited reviews like the one in The Wall Street Journal that said the book had moments "of appalling power and occasionally a terrible beauty."

In 1982, Raspail boasted of the novel's foresight and explained his view that "the proliferation of other races dooms our race, my race, to extinction in the century to come, if we hold fast to our present moral principles."

Here are some excerpts:

[As the refugee fleet arrives on French shores, a noble old professor kills a fellow white who is depicted as having sold out his race and civilization. Afterwards, as he celebrates the killing, the professor reflects on the loss of white pride.] The old professor understood. That scorn of a people for other races, the knowledge that one's own is best, the triumphant joy at feeling oneself to be part of humanity's finest — none of that had ever filled these [white] youngsters' brains, or at least so little that the monstrous cancer [of compassion for other races] implanted in the Western conscience had quashed it in no time at all.

[At one point, a French town, faced with the threat of diseased foreigners, issues an edict requiring Arabs to get a certificate of health before using its public swimming pools.] Retaliation took many forms. ... A hundred nice French girls, teaching school in Algeria, were suddenly hauled into the hospital and spread on the stirrups to be plumbed and explored by a squad of medical student commandos, whipped up to a frenzy. Two of them died as a result...

[The book repeatedly characterizes non-whites as sexual carnivores, as in this scene aboard the refugee fleet that is heading for Europe.] But in time, very slowly, the flesh [aboard the ships] began to seethe. ... Perhaps it was the heat... . Most of all, the natural drive of a people who never found sex to be sin. ... Everywhere, a mass of hands and mouths, of phalluses and rumps. ... Young boys, passed from hand to hand. Young girls, barely ripe ... waking to the silent play of eager lips. ... Men with women, men with men, women with women, men with children... . And so, in a welter of dung and debauch — and hope as well — the Last Chance Armada pushed on toward the West.

[As the Third World slaughter of whites picks up speed, the book describes a scene in a pig-processing plant in which a black man slaughters his white boss after being asked to kill pigs more quickly.] "Sure 'nough boss," one red-spattered black said, "we can sure 'nough do one more at least..." The white man felt no more pain than any of the other pigs on the line. Stunned, hoisted, slaughtered. ...

[Hung from a hook, the murdered boss's body] caused ... no special disgust [among the black workers]. They had seen such things before, after all. At market, in the Congo.

[As the novel nears its end, Lydie, depicted as a traitor to her white race, becomes a sexual plaything for the dark-skinned refugees who have now seized power.] Lydie ... died in Nice, in a whorehouse for Hindus... At the time, each refugee quarter had its stock of white women, all free for the taking. (One of the new regime's laws, in fact. In order to "demythify" white women, as they put it.) ...

[In the end, Lydie, along with other white female sex slaves, is confined by the "Hindus" to their] "White Female Practice and Experimentation Center."

[The novel ends where it began, with the arrival of the refugee fleet in France.] First to land were the monsters, the grotesque little beggars from the streets of Calcutta. As they groveled through the wet sand like a pack of basset hounds, or a herd of clumsy seals exploring an unfamiliar shore, with their snorts and grunts of joy, they looked like an army of little green men from some remote planet. ... Yes, the country would suit them fine. No question.



Huutavan ääni korvesta
Jälleen yksi Blogit.uusisuomi.fi -sivusto
Finnjet
21.9.2008 20.59 Jarkko Sandell


Viikonlopun iltapäivälehdessä oli artikkeli entisestä Itämeren ylpeydestä, Finnjetistä. Nyt tämä aikoinaan maailman suurin ja nopein matkustajalautta seisoo Intian valtameren rannalla purkamista vailla. Aika aikaansa kutakin, kyseessähän on vain laiva.

Suomi ei ole laiva. Se on silti kovaa vauhtia menossa kohti romuttamoa. Konehuoneessa on kaikki vielä iskussa, vaikka turbiineihin on ilmastojeesuksien mukaan viritettävä niin tiukka katalysaattori, ettei piipuista höyryä kuin kauniita ajatuksia. Mutta vielä kilpailukykyä riittää. Ainakin tilastojen mukaan.

Kaikki muu onkin sitten hukassa. Kurssi on kohti jäävuorta. Kapteenilla tai päällystöllä ole mitään käsitystä ketä laivassa matkustaa ja miten alakansilla voidaan. Miehistökin on kohta tuotu ulkomailta ja on uskollinen vain sille, joka maksaa eniten.

Entä matkustajat?

Ne, joilla vielä on mielekästä tekemistä, roikkuvat reelingeissä vanhasta tottumuksesta. Mukana laivassa on noin 700 000 työtöntä, tukityöllistettyä tai osa-aikaista turistia. Samalla laivaan on tunkemassa yhä lisää ja lisää Finnjetin purkajia kolmansista maista.

Tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat jo nyt yliedustettuina rikos- ja työttömyystilastoissa puhumattakaan islamin aiheuttamasta uhasta. Vallitsevan monikultturismin nimissä jokaiselle ryhmälle on tarjottava oikeus omaan kulttuuriin aina kielenopetuksesta ja asunnoista lähtien. Mitä sitten kun varastot ovat syöty? Tulevaisuudessa tiedossa on jokaisen kapteenin painajainen: Kapina laivalla.

Täällä Etelä-Savossa myydään innokkaasti isänmaata ulkomaalaisille. Sulkavan kunta myi edustusmökkinsä venäläisille. Rantasalmen kunta yritti myydä palan Saimaata kuudelle islamilaiselle valtiolle ”leirikeskukseksi” kuudellakymmenellä tuhannella eurolla. Siis mummonmökin hinnalla. Arkkujen natina kuului kunnantalolle asti, kun 2. divisioonan miehet alkoivat kääntyilemään Rantasalmen kirkkomaalla.

Lama on tullut. Ei päivää ilman irtisanomisia, silti vasemmisto ja oikeisto tarjoaa samaa kylmää puuroa vähän erivärisestä muovikupista. Keskusta, kokoomus, demarit, vihreät – kaikki ovat myyneet alkuperäisen aatteensa. RKP on aina ollut pikku lakeija.

Saman viikonlopun lehdessä oli artikkeli vanhusten ruokahuollosta. Vanhuksille syötetään moninpaikoin vauvojen ruokaa, koska ei ole varaa tai aikaa muuhun. Rikolliset ja maahanmuuttajat saavat paremman ylläpidon kuin ihmiset, jotka ovat verellä ja hiellä tätä maata rakentaneet. Ja tämä on ollut koko ajan kapteenin käsky.

Ei se mitään.

Yläkannella on käynnissä hyvät bileet. Naminamia ja värikästä sambaa tiedossa, muista ottaa passi ja hammasharja mukaan! Ehkä joku onnekas saa kutsun kapteenin illallispöytään.

Voimmeko me tehdä muuta, kuin laittaa silmät kauhuissamme kiinni ja ajatella isänmaata?



Intialaisella rannalla makaavasta Finnjetistä tuli mieleen Jean Raspailin kirja The Camp of the Saints (Le Camp des saints) vuodelta 1973.

Se kertoo Intiasta Ranskaan suuntautuvasta laivaliikenteestä. Kuvitteellisesta tilanteesta, jossa miljoonat köyhät intialaiset nousevat kaikenlaisiin romulaivoihin ja suuntaavat kohti Eurooppaa.

Kirja on tietenkin tarkoituksella symbolinen, koska eihän sieltä Intiasta ole tänne mitään ihmisvyöryä tulossa. Laivoilla ainakaan. Mutta kuvaa hyvin päättäjien avuttomuutta, päättämättömyyttä ja moraalis-eettisiin pohdintoihin vajoamista tilanteessa, jossa pitäisi pystyä tekemään päätöksiä.

Kirjassa on myös monia muitakin asioita, jotka ovat tuttuja nykypäivän Suomesta: yhdelle ainoalle Oikealle Totuudelle omistautunut propagandistinen ja tiukasti itseään ja muita sensuroiva media, loputonta kulttuurisotaansa käyvät marxilaiset, hyödylliset idootit ja kaasuputkikonsultti.

Ja tämä kaikki oli siis tiedossa Ranskassa jo vuonna 1973. Eli jo 35 vuotta sitten. Jo kauan ennen kuin sana monikulttuuri edes ilmestyi suomen kieleen.

Hyvin masentava kirja.