Helsingin Sanomien somaliuutisoinnista

Suomessa on tapahtunut sellainen kaamea katastrofi, että paikallisjunasta ulos astunut keski-ikäinen mies oli tönäissyt junan oviaukossa tiellään seisonutta somalialaistaustaista koululaista.

Tästä järisyttävästä rikoksesta Helsingin Sanomat on julkaissut ei yhtä, ei kahta, ei kolmea, ei neljää, vaan VIISI artikkelia kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kyseessä on siis Suomen merkittävin uutinen pariin kuukauteen. Helsingin Sanomien toimitus katsoo aiheelliseksi kertoa miljoonalle lukijalleen tästä valtavasta katastrofista ja jopa haastatella tönäisyn kohteeksi joutunutta koululaista tämän kotona.

Samaan aikaan Ali Qassim-nimisen vakavista rikoksista syytteessä olevan somalialaistaustaisen herrasmiehen nimeä ei kerrota lukijoille eikä hänen kasvokuvaansa julkaista 150 000 euron varastamista koskevassa jutussa.

150 000 euron varastaminen on siis Helsingin Sanomien mielestä mitätön pikkujuttu, mutta yhden koululaisen joutuminen ohikulkijan tönäisemäksi junan oviaukossa on VIIDEN artikkelin ja kasvokuvalla varustetun haastattelun arvoinen aihe.

Takkirauta-blogin kommenttiosastosta:

Valtamedian taso on todellakin aikalailla pohjamudissa, eivätkä esimerkiksi Helsingin Sanomien viikkoliitteen jutut poikkea enää paljonkaan anonyymien nettipalstojen provokatiivisista kirjoituksista, vaan ovat pääsävyltään lähinnä trollaamista ja flametusta.

Suomen journalistiliiton eettisen ohjeistuksen, julkisen sanan neuvoston ja vallitsevan käytännön suhdetta on mielenkiintoosta seurata. Objektiivinen, viileän toteava uutisointi näyttää kadonneen mediasta lähes kokonaan ja sen on korvannut toimittajan omaa agendaa julistavat mielipidekirjoitukset ja –uutisoinnit, joilla ”rahvaalle” väännetään rautalangasta malli, miten asioista pitää oikeaoppisesti ajatella.

Journalismin etiikan pahin pohjakosketus on mielestäni MTV3:lla päivittäin pyörivä insertti, jossa veteraanitoimittaja sanoo suoraan, ettei journalismin tule olla objektiivista, vaan että toimittajan on valittava puolensa. (SIC!)

Toimittajan ammatti näyttää olevan monelle vihaiselle nuorelle miehelle ja naiselle kanava päästä toteuttamaan omia narsistisia tarpeita. Ainakin itsestäni on viime vuosina alkanut näyttää vahvasti siltä, että monessa tapauksessa artikkelin/kolumnin sisältönä on ainoastaan toimittajan ylipöhöttynyt ego, jolle varsinainen asia luo ainoastaan puitteet, johon toimittaja voi rakentaa omaa eeppistä sankaritarinaansa. Silloin kun jutun ainoana kuvituksena on kuva toimittajasta, juttu on 80% varmuudella pelkkää egotrippailua.

On hyvin surullista, että suurin osa Helsingin Sanomia päivittäin lukevista sadoistatuhansista ihmisistä pitää sitä luotettavana, asiallisena, kattavana, puolueettomana ja pätevänä tietolähteenä.

Miten näille sinisilmäisille lapsukaisille saisi tehtyä selväksi, miten fanaattista propagandaa Helsingin Sanomat päivittäin suoltaa?