perjantai 29. toukokuuta 2009

Avoin kirje monikultturisteille

Ikkunoiden rikkojat


Peikot valtasivat kaupungin. Ne kulkivat kummissaan katuja. Ne pelkäsivät ikkunoita. Ne olivat aukkoja vieraaseen tilaan. Niiden takana asui vierasta väkeä. Siksi peikot särkivät ikkunat.

Sirpaleet pitivät kaunista ääntä pudotessaan katuun, ja ennen kaikkea ne hohtivat kuin jalokivet. Siitä nousi valtava riemu. Peikot ryntäsivät sirpaleiden luokse, ja keksivät pian, miten niitä tehdään lisää. Ne oppivat hajottamaan.

Jokainen sirpale oli yksilöllinen ja kaunis sellaisenaan, täysin korvaamaton, paljon parempi irrallaan kuin osana ikkunaa. Irrallisina sirpaleet olivat kuin vuorikiteitä joissa valo taittui ja sirosi moniin väreihin. Ikkunoissa lasi oli vain pelottava rajapinta vieraan ja tutun välillä. Sellaiset rajat kuuluikin rikkoa!

Lasien pitäminen ikkunoissa oli ankeaa, jotenkin köyhää verrattuna siihen kirjoon mikä saatiin aikaan rikkomalla. Peikot käsittivät, etteivät lasit kuulu ikkunoihin vaan kaduille. Ne ovat kauniita kaduilla. Kaduilla ne muodostavat kauniin kirjon, hohtavat sateenkaaren väreissä.

Peikot käsittivät olevansa rikkaita. Mikä suunnaton rikkaus olikaan heitä kohdannut, kun he olivat keksineet lyödä rikki rajan vieraan ja tutun välillä! Sirpaleista tuli peikkojen suurimpia aarteita.

Toki peikot olivat myös anteliaita, eivät ne yksin halunneet kahmia kaikkia kalleuksia, ja sirpaleita jaettiin yltäkylläisesti kaikkialle. Missä niitä ei vielä ollut, niitä tehtiin lisää.

Ihmiset satuttivat jalkansa sirpaleisiin, mutta sekös loukkasi peikkoja syvästi. Ne eivät suostuneet käsittämään, että heidän kauneimmat ja arvokkaimmat aarteensa olisivat voineet satuttaa. Jokainen sirpale ei kuitenkaan satuttaisi, ja jokaiselle pitäisi antaa uusi mahdollisuus, vakuuttivat peikot, ja kielsivät edes suojaamasta jalkojaan.

Niin ihmiset joutuivat kulkemaan paljain jaloin kilisevien aarrekasojen poikki. Peikot vahtivat tarkoin, ettei kukaan huutanut tai kenenkään ilme värähtänyt lasin viiltäessä. Se olisi peikkojen aarteen pilkkaamista, pyhäinhäväistys. Jos joku erehtyi arvostelemaan tilannetta tai näytti vahingoittuneelta, peikot alkoivat ärjyä, saattoivat heittää pilkkaajan tyrmään.

Jos joku erehtyi huudahtamaan kivusta, kuului kohta monin verroin kovempi huuto. Peikot raivostuivat, ja nousi kauhea meteli: Kukaan ei saisi pilkata peikkojen ihmeellisiä, kimaltavia aarteita!

Todelliset loukkaantujat, kaikkein suurimmat ja äänekkäimmät uhrit eivät olleetkaan ne heikot ihmiset, joiden lihaa lasinsirpaleet viilsivät, vaan paksunahkaiset peikot. Isot, aikuiset peikot kaikkialla valtakunnassa itkivät, parkuivat, räyhäsivät ja olivat paniikissa kuin pikkulapset, kun joku oli loukannut heidän "aarteitaan". Ne pitivät jumalatonta mölyä, koska joku oli satuttanut itsensä lasinsirpaleisiin, joita ne olivat levittäneet kadulle.

Tarina olisi mitä naurettavin, ellei se olisi tosi.

Monikultturistit, te tulitte tänne kuin vieraaseen maahan, itsenne muista vieroittaneina, alkuperäiskansan yläpuolelle asettuneina. Te pelkäsitte rajoja ja etäisyyksiä. Pelkäsitte ikkunoita, joiden takana asui tuntemattomia ihmisiä ja ajatuksia. Ette voineet antaa asian olla, ette kestäneet pelkonne kanssa. Keksitte sen hoitoon nerokkaan keinon: Rikotaan rajat, särjetään kansat, tuodaan toiseus tänne, latistetaan se katutasolle, niin se tulee tutuksi!

Sekoitetaan kaikki keskenään, tehdään kaikesta yhtä ja samaa, niin ei ole enää toiseutta jota tarvitsisi pelätä!

Rikoitte rajoja, yhteisöjä, kansoja ja elinympäristöjä, revitte ihmisiä juuriltaan. Saitte aikaan jotain aivan uutta. Sirpaleista syntyi katutasolle ihmeellinen, kirjava tila, "monikulttuurisuus".

"Monikulttuurisuus" on yksilöiden ominaisuuksien kirjoa katukuvassa väestönsiirtojen seurauksena. "Monikulttuurisuus" on ikkunoiden rikkomista, eheiden kokonaisuuksien hajottamista, palasista syntyvää kaoottista, latteaa massaa. Monikulttuurisuus on vierauden pelkoa, joka on karkotettu rikkomalla vieraan ja tutun välinen raja, tekemällä vuosituhansia kehittyneistä kulttuureista pelkkiä värisävyjä katukuvaan.

Te pidätte monikulttuurisuuttanne aarteenanne, palvotte sitä, rakastatte sitä. Se on teille suunnaton rikkaus. Se kimaltelee teille kauniina katukuvassa, kuten lasinsirpaleet kristalliyön jälkeen.

Monikulttuurisuus ei ole kansojen loistoa, etnistä monimuotoisuutta. Se ei hyväksy ikkunoita, joiden takana asuu tuntemattomia ihmisiä ja ajatuksia - vain sirpaleet kelpaavat sille.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja korvaamaton, mutta te näette tämän vasta silloin, kun olette repineet hänet irti. Vasta irti hakattu, sirpaloitu toiseus terävine, satuttavine kulmineen on teille aarre, eikä sittenkään ihmisyytensä vuoksi, vaan toiseutensa takia. Te olette kuin kissankullan ympärille kerääntyneet hiidet, lumoissanne luomastanne tilasta, joka kimaltelee arvokkaan näköisenä.

Vasta irti hakattuna sirpaleena, vasta väestönsiirtojen mukana kulkeutuneena, juuriltaan revittynä ihminen on teille mittaamaton aarre. Arvostatte yksittäistapauksia, irrallisia asioita yli kaiken. Etnisyyksillä, yhteisöillä tai muilla ihmistä suuremmilla kokonaisuuksilla ei ole teille arvoa, vain yksilöillä. Vain oman "monikulttuurisuutenne" näette ihmisyksilön yläpuolella. Ja sen nostatte ihannetilaksi, johon kaikkien tulee sulautua.

Te haluatte hajottaa. Haluatte särkeä paitsi etnisyydet ja yhteisöt, myös tiedon. Muutatte tietoa saduiksi, puratte teorioita ja käsityksiä, hajotatte ihmiskunnan valtavaa tietoisuutta ja muistia. Pidätte yksilön kokemusta suurimpana totuutena, täysin suhteellisena mutta täysin totena.

Kokonaisuuksien hajottaminen yksittäistapauksiksi on teille äärimmäisen tärkeää. Paitsi sitten, kun jokin menee pieleen.

Jos yksittäistapaus osoittautuukin kivuliaaksi, jos lasinsirpale pistää jotakuta, se ei haittaakaan teitä, koska muut säästyvät. Vähättelette yksittäisten kärsimysten vakavuutta sillä, että ne ovat yksittäisiä, uhrit ja tekijät olivat vain yksittäisiä, se ei koskenut kaikkia. Yllättäen arvokas yksilöllisyys, palvomanne aarre, muuttuukin vain massoiksi, numeroiksi, lukumääriksi, joiden taakse yritätte kätkeä ihmisen.

Kun on teidän vuoronne kantaa vastuunne, kun on vuoronne katsoa silmiin satutettua ihmistä yksilönä, hän ei olekaan enää yksilö. Hän on vain osallisena yksittäistapauksessa, jota ei tule yleistää. Yksittäistapauksena hän hukkuu massaan, eikä siksi merkitse mitään. Hänen takiaan ei politiikan suuntaa käännetä. Ongelmien yksittäisyydellä todistelette, että politiikkanne on toimivaa.

Sortajat, kun on teidän aikanne kantaa vastuu harjoittamastanne politiikasta, kun on teidän vuoronne osoittaa aidosti välittävänne ihmisistä yksilöinä, "yksittäistapaus" onkin teille lähes koodisana, jolla voitte mitätöidä minkä tahansa ongelman, minkä tahansa rikoksenne seuraukset. Ette aio lopettaa aarteidenne haalimista tuhansienkaan yksittäistapausten vuoksi. Yksittäiset tuskanhuudot eivät kuulu lasinsirpaleiden iloisen ritinän yli.

Lasinsirpaleet eivät aina ole teräviä, terävät ovat vain yksittäistapauksia, seuraava sirpale ei varmasti satuta, vakuutatte. Selittelette, kiemurtelette, olette luoneet suurimman koskaan luodun korttitalon, huonojen selitysten verkoston peittelemään tekojenne seurauksia.

Olette epätoivoisia, koska ihmiset eivät ymmärrä teitä. Mutta kukaan ei ole väittänytkään, että jokainen sirpale satuttaisi! Te olette itse väittäneet meidän kuvittelevan sellaista, se on pelkkä olkiukko. Osa sirpaleista on hioutunut varsin sileiksi tullessaan tänne meren aalloilla. Silti murskan joukossa on enemmän teräviä yksilöitä kuin jääkausien hioman, täällä vuosituhansia lajittuneen hiekan joukossa. Onko se niin vaikeaa käsittää?

Väitätte meidän kokevan vastoinkäymisiä sirpaleidenne, toiseutenne kanssa siksi, koska sen väri on väärä. Väärin! Meitä satuttavat terävät reunat, jotka te olette itse luoneet. Sirpaleisuus on teidän kättenne työtä. Te olette repineet ihmisiä juuriltaan ja asettaneet heitä vastakkain, tilanteisiin, joissa heidän luonnollinen, totunnainen vuorovaikutuksensa ympäristönsä kanssa ei sovikaan ympäristöön, vaan johtaa vastakkainasetteluihin tai tekee vahinkoa. Te olette rikkoneet ehjät ikkunat ja tehneet sirpaleet. Vielä kehtaatte väittää, että haavamme johtuvat vain siitä, että irtihakkaamanne lasi on väärän väristä!

Te puututte siihen seikkaan, joka teitä eniten kiehtoo, ihmisen väriin. Se on teidän surkea puolustuksenne, te ikkunoiden rikkojat, maailmojen tuhoajat, ihmisyyden viholliset. Sen puolustuksenne kanssa teidät haudataan suohon sinä päivänä, kun ihmiskunta vapautuu rasismista. Leimakirveenne jäävät historian romukoppaan, ja niiden viimeisiä uhreja olette te itse.

Imperialistit, ikkunoiden rikkojat, olette äärimmäisen kaksinaamaisia. Ettekö todella huomaa omaa rasismianne?

Yhden yksilöllisyys on teille merkki ihmisarvosta, ja toiselta se vie ihmisarvon. Kaikki riippuu siitä, kuuluu ikkunaan vai sirpaleisiin, kuuluuko kokonaisuuteen jonka takana asuu tuntematon, vai onko revitty erilleen katukuvaa värittämään.

Edes "toiseutta" te ette todella arvosta. Maailmankuvanne on vihan vääristämä. Kaikki se sanahelinä ja kristalliyön kimallus on vain suunnattu vääränlaisia ihmisiä vastaan. Toiseuskin on teille vain lyömäase länsimaalaisen ihmisen murskaamiseksi.

Väitätte näkevänne sirpaleissa, toiseuden edustajissa erilaisuutta ja yksilöllisyyttä, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Toiseus on tuntemattomana ilmiönä teille kuin valkokangas, johon on helppo heijastaa itseään. Siksi te ihailette sitä. Te ette edes yritä ymmärtää sitä, jotta voisitte jatkaa itsenne heijastelua. Te kieltäydytte jääräpäisesti näkemästä toiseutta sellaisena kuin se on, jotta se säilyisi valkokankaananne.

Te ette ymmärrä toiseutta, koska olette liimanneet sen päälle oman kuvanne! Tulkitsette toiseuden oman ihmiskuvanne kautta. Ylimielisyydessänne katsotte olevanne ihmisyyden mitta. Siksi Islam on rauhan uskonto, koska monikultturismi on rauhan uskonto, samalla kierolla, valheellisella tavalla. Olette liimanneet korkeimman toiseutenne päälle omat ihanteenne, ja niiden takainen todellinen toiseus on teille vieras. Me tunnemme toiseuden paljon paremmin, koska meiltä puuttuu sairas motiivinne nähdä kaikki itsemme kaltaisina.

Se siinä toiseudessa teitä niin kovin kiehtoo. Se pönkittää ylimielistä egoanne. Jokainen irti hakattu lasinsirpale heijastaa teille vain omia kasvojanne. Siksi katsotte toiseutta lumoutuneena. Ette halua katsoa ikkunoiden taakse, nähdä vieraita kulttuuripiirejä, ymmärtää toiseutta, tai edes omaa kulttuurianne. Haluatte vain iskeä sirpaleet kadulle ja nähdä kaikkialla itsenne.

Koette olevanne muita parempia ja tietävänne miten ihmisten pitää kehittyä. Egostanne kumpuavan kapinaviettinne vallassa haluatte rikkoa kaiken, joka ei vastaa ihmiskuvaanne. Te olette näennäis-individualisteja, teille ainut todellinen yksilö olette te itse. Muiden yksilöllisyys on teille arvo vain periaatteessa, vain kauniiden sanojen tasolla. Todellisuudessa se määräytyy oppienne mukaan joko arvottomaksi tai peiliksi, josta voitte peilata itseänne. Te haluatte hajottaa kaiken ja muovata maailman sellaiseksi, mistä egonne sattuu tykkäämään.

Te tunkkaiset, mädännäiset vainolaiset, erilaisuutta pelkäävät ihmisvihaajat, te ette anna meidän edes huutaa tuskasta, kun pakotatte meidät kävelemään lasinsirpaleissa, kun pakotatte meidät täysin arvottomina yksittäistapauksina kärsimään mittaamattoman arvokkaiden yksittäistapauksienne kynsissä.

Sen sijaan te huudatte, jos edes älähdämme. Te aikuiset ihmiset aloitatte hillittömän mekkalan, jos joku loukkaa herkkää toiseuttanne, kimaltavaa kissankultaanne, omaa egoanne. Alkaa hirveä parku, itku ja hampaiden kiristys, jos joku edes ehdottaa, että sirpaleet olisivatkin osa kokonaisuutta, tai että seuraavakin sirpale voisi satuttaa. Te leimaatte "loukkaajan" sumeilematta pahimmilla keksimillänne nimityksillä, teette hänestä paholaishahmon oman jumaluutenne, oman yli-ihmisyytenne vastakohdaksi.

Monikultturismin ihannoijat, rihkaman sokaisemat aikuiset ihmiset, katsokaa itseänne! Te olette kuin pikkulapsia. Elämänne pyörii herkän egonne ympärillä, te ette kestä pienintäkään kritiikkiä saamatta järjetöntä raivokohtausta. Eikö teitä hävetä?

Näette vain oman hiekkalaatikkonne, oman ahtaan maailmankuvanne. Väärin ajattelevat eivät pääse leikkeihinne. Edes hiekkalaatikkoanne te ette hallitse. Edes ajatusmaailmaanne ette kykene oikomaan ristiriidattomaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Sekin on sirpaleina!

Herkän egonne ohjaamat tunteet vääntävät logiikkanne solmuun mennen tullen. Teillä ei ole aikuisen ihmisen järkeä, vain sairas egonne, joka ohjaa teitä tunteidenne kautta. Te olette ihmisraunioita, ristiriitojen repimiä egoisteja, uhmaikäisen kaikkivoipaisuuskuvitelmia elätteleviä säälittäviä pikkuhitlereitä, hiekkalaatikkonne fasistisia diktaattoreita!

Vastuutanne ette kuitenkaan voi paeta - ette edes syyntakeettomuuteenne. Tulee aika, kun teidät pannaan tilille harjoittamastanne politiikasta, kun joudutte vastuuseen jokaisesta yksittäistapauksesta, jonka olette saaneet aikaan, jokaisesta tuhoamastanne korvaamattoman arvokkaasta ihmisyksilöstä, kulttuurista ja etnisyydestä.

Eräänä päivänä te olette sirpaleita katuojassa, pelkkiä yksittäistapauksia.

2 kommenttia:

TeTeÄr kirjoitti...

-- Tulee aika, kun teidät pannaan tilille harjoittamastanne politiikasta, kun joudutte vastuuseen jokaisesta yksittäistapauksesta, jonka olette saaneet aikaan, jokaisesta tuhoamastanne korvaamattoman arvokkaasta ihmisyksilöstä, kulttuurista ja etnisyydestä.

Eräänä päivänä te olette sirpaleita katuojassa, pelkkiä yksittäistapauksia.
Sitä aikaa ja sitä päivää saadaankin odotella.

Kannattiko sittenkään antaa naisille äänioikeus? Mitä hyvää siitä lopulta on seurannut? Tämän suomalia-blogin pitäjä sulkee silmänsä todellisuudelta. Siinä missä monikulttuurin kannattajat eivät suostu näkemään yhdessäkään neekerissä tai muslimissa mitään huonoa, puolestaan monikulttuurin vastustajat eivät pysty näkemään kannattamassaan tasa-arvo-oppirakennelmassa mitään huonoa.

Totta kai myös minun mielestäni monikulttuuri on kuvottavaa, pahin ideologia mitä voin kuvitella, ja sen hedelmistä pääsemme "nauttimaan" jo tänä päivänä. Minä menen vieläkin pidemmälle kuin te: vastustan naisten ja miesten yhdenvertaisuutta joissakin asioissa ja joillakin elämän aloilla.

Jokainen itselleen rehellinen mies tietää, etteivät naiset olet erityisen järkeviä olentoja ainakaan silloin, kun pitäisi saada yhteiset asiat järjestykseen. Naisille on tavallisempaa haavemaailmassa eläminen. Edes korkea koulutus tai synnynnäinen älykkyys ei ehkäise heille tyypillistä haaveilua ja ailahtelevuutta. Sen vuoksi yleiselle rauhalle ja järjestykselle onkin vahingollista, että naiset päästetään mukaan päättämään valtakunnan turvallisuudesta: ulkopolitiikka, maahanmuuttopolitiikka, poliisin toiminta. Mies luonnostaan tietää, että jos näissä asioissa ei harjoiteta kovuutta, seuraa epäjärjestys.

Isättömistä miehistä tulee yleensä nyhveröitä. Sellaisia on pesiytynyt vihervasemmistolaisiin ja muihinkin puolueisiin. Äänestäessään naiset valitsevat ehdokkaita, jotka ajavat "pehmeitä" ja "hyviä" asioita. Kun tällaiset ehdokkaat pääsevät valtaan, he alkavat mm. avata rajoja edistäen hallitsematonta maahanmuuttoa. Arvioitakoon, että nyhverömiehiä on reilusti alle puolet kaikista miehistä. Kuitenkin heillä on hyvät mahdollisuudet päästä ehdokkaaksi asetuttuaan päättämään asioista, sillä heitä kaikki naiset äänestävät ja lisäksi osa miehistä. Niin ollen normaaleilla heteromiehillä on huono mahdollisuus päästä muuttamaan valtatilannetta äänestämällä.

Monikultturismin kitkentä pitäisikin mielestäni aloittaa naisten äänioikeuksien poistamisella. Naiset voitaisiin päästää kyllä päättämään joistakin asioista, mutta ei naisten äänioikeuden kautta.

Lisäksi suomalaisen kantaväestön naisten rajattomasta seksuaalisesta vapaudesta olisi syytä keskustella. Minä en katso hyvällä, kun jopa tasokkaatkin suomalaisnaiset synnyttävät lapsia neekereille. Pelimiehinä neekeri-isä häipyvät usein pikaisesti kuvioista, ja näistä lapsista tulee isättömiä, jotka kaiken kukkuraksi eivät ole rodullisesti suomalaisia eivätkä afrikkalaisia.

vapaus kirjoitti...

Hieno kirjoitus!