Miten vastata maailman hätään?

Otsikko on tarkoituksella naiivi, mutta tuollaisia naiiveja kysymyksiä esitetään usein. Ja niihin vastataan, useimmiten yhtä lailla naiivisti. Näiden vastausten perusteella muovataan jopa valtioiden politiikkaa.

Konkretisoin kysymyksen näin: millä tavalla Suomi voisi auttaa kehitysmaiden huonompiosaisia ihmisiä?

Minusta kysymys näin aseteltuna on merkittävä. Se ei enää ole naiivi kysymys, se ei odota naiivia vastausta. Silti siihen todennäköisimmin vastattaisiin naiivisti.

On vaarallista, että jopa valtioiden päättäjät vastaavat näin merkittäviin kysymyksiin tunteenomaisen lapsellisella tavalla. Tässä tapauksessa kysymyksessä voi olla lukemattomien ihmisten elämä tai terveys.

Toinen usein kysytty kysymys samassa aihepiirissä on, miten Suomen tulisi suhtautua pakolaisuuteen.

Suomen valtion vastaus molempiin kysymyksiin on naiivi. Suomi antaa pienehköä kehitysapua, ja samaan aikaan pumppaa paljon enemmän resursseja pakolaisuuden ylläpitoon, pakolaisten ylläpitämiseen.

Sekä kehityspolitiikka että maahanmuuttopolitiikka ovat pohjimmiltaan vastausta samaan kysymykseen, maailman hätään. Ne ovat olennaisella tavalla saman asian eri puolia. Niitä käsitellään samoilla moraalisilla välineillä, samankaltaisilla argumenteilla, niiden piirissä toimivat pitkälti samat henkilöt. Mutta niiden vastaukset ovat aivan erilaiset.

Kehitysapu on monen sydäntä lähellä, mutta se saa mitättömän huomion ja panostuksen pakolaisuuteen verrattuna. Kehitysapu ei ole läheskään niin kiihottavaa kuin "toiseuden" tuottaminen länsimaiden kaduille, ja tätä vastustavien alkuperäiskansojen lyttääminen.

Kehitysapu ei puhuttele monikultturismia. Kehitysapu voi toki puhutella monikulttuuriin uskovaa, mutta muista syistä, ei monikultturismin vuoksi.

Monikultturistit eivät itse asiassa edes halua monikulttuurisuutta kehitysmaihin, vaan siellä vastaavaa kehitystä pidetään vahingollisena kulttuuri-imperialismina ja kolonialismina.

(Toki monet kehitysmaat ovat luonnostaan monimuotoisia samoin kuin länsimaatkin, mutta tämä ei ole aatteen mukaista monikulttuurisuutta, joka on keinotekoista.)

Kehitysapuun eivät kuulu väestönsiirrot kuten monikultturismiin, kehitysavun tarkoitus on päin vastoin turvata ihmisten elinmahdollisuudet siellä, missä ihmiset luonnostaan elävät.

Jos kehitysapu olisi toimivaa ja tehokasta, ei ehkä syntyisi merkittävää pakolaisuutta, eikä monikultturismi saisi toiseuttaan. En usko, että kehitysapu olisi sentään tarkoituksellisesti toimimatonta, mutta monikultturismi joka tapauksessa kampittaa kehitysapua toisella tavalla.

Koska pakolais- ja kehitysapupolitiikka ovat meidän länsimaalaisten näkökulmasta vastauksia samoihin kysymyksiin, omaantuntoomme ja maailman hätään, niille annetaan yhteinen määräraha. Tätä määrärahaa ei ole määritelty missään, mutta asia on näin käytännössä. Valtioilla ja kansoilla on vain tietty valmius vastata maailman hätään, ja jos hätään vastataan vastaanottamalla pakolaisia ja elättämällä heitä kalliisti, on rahaa silloin vähemmän nälkään ja ripuliin kuoleville lapsille.

Poliittiset päätökset resurssien jakamiseksi ovat aina kompromisseja. Jos halutaan jotain, pitää jostain muualta joustaa. Rahaa on aina liian vähän. Käytännössä on valittu, että maailman hätään luovuttamamme resurssit ohjataan valtaosin pakolaisuuteen, kehitysavun saadessa vain murto-osan siitä.

Lisäksi pakolaisuudella tehdään auttamisesta myrkkyä. Ihmisten auttamisen varjolla luodaan vakavia konflikteja ja järjestelmällistä syrjintää. Ihmisten auttamisen varjolla ollaan hävittämässä alkuperäiskansoja ja -kulttuureita. Räikeän väärä, ihmisiä loukkaava ja vahingoittava vastaus maailman hätään saa monet kokemaan, että toisten hätä on vain tekosyy hyökätä heitä vastaan. Sitähän se monikultturisteille onkin. Imagotappion kärsii kuitenkin kaikki globaali auttaminen, myös kehitysapu.

Silti kehitysapu on paljon olennaisempaa kuin pakolaisten vastaanotto. Kehitysapu puuttuu ongelmiin, inhimillisiin kriiseihin, pakolaisten vastaanottaminen vain lievittää niiden eräitä kauaskantoisia ja irrallisia oireita.

Oireiden lievitys on saanut leijonanosan meidän huomiostamme ja rahallisesta panostuksestamme. Olemme valinneet sen tavan auttaa, joka vastaa parhaiten omaan tarpeeseemme, oman omantuntomme ääneen. Kehitysapu ei näy katukuvassa, monikultturismi näkyy, se lievittää meidän syyllisyydentunnettamme paremmin. Ihmisten auttaminen on toissijaista.

Ihmisten kasvot puhuttelevat meitä. Kehitysmaan ihminen on "kasvoton", hänen elämänsä on asetettu täysin toissijaiseen asemaan Suomessa elätetyn pakolaisen rinnalla. Jokaista "katukuvaamme rikastavaa" kasvoa kohti meiltä jää näkemättä lukemattomia kuolevien lasten kasvoja, jotka olisimme voineet pelastaa tämän yhden pakolaiskasvon hinnalla. Jokainen pakolainen jättää tuhansia häntä heikompiosaisia kuolemaan.

Monikulttuuristaminen on kallis, raaka ja omahyväinen tapa vastata maailman ongelmiin. Monin verroin enemmän ihmisiä voidaan auttaa ja pelastaa, jos maailman hätään liikenevät resurssit ohjattaisiin kehitysmaihin jollakin toimivalla tavalla.

Kehitysapu ei ole aina toiminut. Kehitysapua riivaa samankaltainen näköalojen puute ja ihannoiva ymmärtämättömyys toiseutta kohtaan kuin monikultturismia, ja näiden parissa toimivatkin usein samat henkilöt. Ilmeisesti kehitysapua ollaan taipuvaisia tekemään, samoin kuin monikulttuurisuutta, suurella sydämellä ja pienilla aivoilla. Silti kehitysapu on huomattavasti terveempää niin ideologisesti kuin käytännössäkin. Kehitysapu on perusteltavissa johdonmukaisesti, ja kehitysavulla on saatu myös paljon hyvää aikaan.

Kehitysapu ei ole lahkolainen kiihkoaate kuten monikultturismi, kehitysapu on yksinkertaisesti politiikan osa-alue. Monikultturismi on kääntynyt kuoreensa eikä ole uudistettavissa, kritiikki herättää siinä yleensä silmitöntä vihaa, jonka osoituksia ovat toisinajattelijoiden demonisointi ja vainot. Arvostelu saa monikultturismin vain kaivautumaan syvemmälle ahtaaseen poteroonsa. Kehitysapua voi kritisoida leimautumatta, ja siten ei ole mitään syytä olettaa, etteikö kehitysapua voitaisi kehittää, jotta se välttyisi jatkossa vakavimmilta virheiltä.

Täytyy vain toivoa, ettei monikultturismi onnistu myrkyttämään kaiken "maailmanparannustyön" mainetta. Täytyy myös toivoa, että länsimainen sivilisaatio, joka innokkaimmin ja ideologisimmin haluaa "parantaa maailmaa", selviytyisi näista raskaista ajoista. Se on myös kehitysavun jatkumisen ja kehittymisen edellytys.

Homma-forumilla aloitettu Samalla rahalla- julistekampanja tuo konkreettisesti ja koskettavasti esiin kehitysavun ja monikultturismin räikeän eron.