sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Multikulti-FAQ

Nimimerkki Raine nimimerkki Jarkko Piispaselle Jussi Halla-ahon vieraskirjassa (5. 1.2008 klo 22):



Minulla alkaa nykyisin hihat palaa vähän turhankin helposti näiden mokuttelijoiden kanssa. Miljoonan kertaan nämä samat argumentit on rytätty sata-nolla, ja yhä uudestaan niitä tullaan pikkuisen eri sanankääntein esittelemään. Ja jos oikein tiukalle joutuvat niin alkavat jo valehdella tietyistä mokuiluperusteluistaan, ettei niitä kukaan ole koskaan missään oikeasti esittänytkään. Ei perkele!

Laitan sinulle nyt tähän listan johtavista monikulttuurisuuden puolesta esitetyistä argumenteista vasta-argumentteineen, saat vapaasti käyttää ihan missä haluat.

1. ”Suomalaiset ovat kauhean sisäsiittoista junttikansaa, joita vaivaa aivan valtava määrä perinnöllisiä tauteja. Tarvitsemme ehdottomasti valtavan määrän mahdollisimman paljon meistä poikkeavia maahanmuuttajia rikastamaan geeniperimäämme.”

Tälle ei luonnollisesti ole ikinä missään esitetty minkäänlaista tieteellistä pohja (koska sellaista ei ole, eikä tule).

2. ”Suomessa on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessa aivan huutava työvoimapula. Sitä paikkaamaan tarvitaan valtava määrä maahanmuuttajia etenkin Afrikasta ja Lähi-Idästä.”

Tämä siitä huolimatta, että Suomessa on tälläkin hetkellä yli 200.000 työtöntä työnhakijaa ja vähintään saman verran ihmisiä erilaisissa tuottamattomissa tukitöissä. Ja siitäkin huolimatta, että nämä Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat eivät täällä juuri töitä tee tälläkään hetkellä (suurin osa menee sinne elätettävien puolelle).

3. ”Emme voi sulkeutua kuin jokin Pohjois-Korea, vaan meidän täytyy ottaa aivan valtava määrä maahanmuuttajia etenkin Afrikasta ja Lähi-Idästä, jotta kulttuurimme, tiede- ja talouselämämme saavat valtavasti rikastuttavia vaikutuksia muista kulttuureista.”

Näitä vaikutteita voisi toki saada tiedotusvälineiden, matkailun, konferenssien, seminaarien yms. välityksellä. Ei tarvitsisi puolta Afrikkaa roudata tänne.

4. ”Vittu minä olen kuulkaa kiertänyt vaikka missä maailmalla ja olen tavannut tosi kivoja muslimeja ja neekereitä. Te juntit ette vain ole tavanneet serkkujanne kaukaisempia ihmisiä.

Isosta joukosta varmasti löytyy tosi hyviäkin tyyppejä, sitä ei kukaan fiksu ihminen kiistä. Suuret linjat ovat kuitenkin aivan eri asia kuin kenenkään henkilökohtaiset, varsin rajalliset, kokemukset.

5. ”Olen kuulkaas juntit kiertänyt muutakin kuin tahkoa, enkä ole nähnyt vilaustakaan mainitsemistanne ongelmista!”

On kiva sulkea silmät epämukavilta totuuksilta, toisekseen kyllä maailmasta vielä sen verran ongelmattomia alueita löytyy (jopa niistä pisimpään mokutuksen kohteena olleista maista), että ongelmia voi halutessaan varsin menestysekkäästi vältellä.

6. ”Tokihan muslimitkin tekevät rikoksia, mutta ne ovat vain yksittäistapauksia ja raiskaahan hei suomalainenkin mies.”

Tilastot kertovat yleiset trendit kiistatta, jolloin ei enää voida puhua yksittäistapauksista. Eikä yhden ryhmän edustajien rikokset hyvitä mitenkään toisen ryhmän rikoksia.

7. ”Toki sopeutumiseen liittyy ongelmia, mutta me voimme oppia muiden virheistä ja välttää ne ongelmat täällä.”

Kukaan vain ei ole kertonut mikä se muualla tuntematon varmasti toimiva keino ongelmien välttämiseen oikein on.

8. ”Kaikki ongelmat ovat valkoisen heteromiehen rasistisuuden syytä. Rakenteellista piilorasismia on aivan valtavat määrät.”

Mitään todisteita tästä ”rakenteellisesta piilorasismista” vain ei ole, pirun hyvin on piilotettu.

9. ”Islam on pohjimmiltaan rauhan ja tasa-arvon uskonto, joka rikastaa elämäämme sanoinkuvaamattomalla tavalla.”

Rauhanuskontopa hyvinkin. Satoja miljoonia ”pyhässä sodassa” kuolleita, miljardeja alistettuja läpi maailmanhistorian. Hirmuhallintoja, terroristeja, naisten alistamista kotieläimiäkin alhaisemmiksi olennoiksi, orjakauppaa (muslimit olivat viimeisiä avoimia orjakaupan harrastajia, monessa mielessä naiset ovat yhä vieläkin järjestään orjia suurimmassa osassa muslimimaita). Kyseisen ideologian perustaja itse oli julma ja väkivaltainen massamurhaaja, raiskaaja, pedofiili ja varas, ja hän on yhä tänäkin päivänä jokaisen uskovan muslimin suurin esikuva (moraaliltaan ja etiikaltaan täydellinen ihminen). Lisäksi kyseisen uskonnon pyhään kirjaan on kirjattu käsitteet pyhästä sodasta, vääräuskoisten alistamisesta ja tappamisesta ja naisen miestä alemmasta asemasta (ihan suoraan, ei ole mitään tulkinnanvaraa).

10. ”Maailmassa on valtava määrä maltillisia muslimeja, jotka todistavat, että islam voi maallistua ja rauhoittua.”

Missä tämä valtaisa maltillisten muslimien enemmistö oikein luuraa silloin kun miljoonat muslimit riehuvat kaduilla pilakuvien tai Muhammed-nimisten nallekarhujen vuoksi? Vai ovatko ne niitä samoja maltillisia muslimeja, jotka ilakoivat kaduilla aina terrori-iskujen jälkeen tai, jotka piilottelevat ja tukevat terroristeja (ilman apua se mitättömän pieneksi väitetty terroristien joukko ei todellakaan voisi toimia).

Ja miten uskonto, jonka pyhät kirjoitukset kehottavat hakkaamaan vaimoaan ja tappamaan ja alistamaan vääräuskoisia, ja jonka perustaja (Jumalan pyhä sanansaattaja maan päällä!) vielä itse näytti tässä ”hyvää” esimerkkiä voi ikinä rauhoittua ja maallistua niin kuin me nämä käsitteet ymmärrämme? Vain hylkäämällä kyseisen opin perusperiaatteet ja tärkeimmät esikuvat, mutta onko se silloin enää edes sama oppi laisinkaan?

11. ”Islam on vain uskonto siinä missä muutkin, ei se yhteiskunnalliseen elämään vaikuta (ainakaan sen jälkeen kun se maallistuu).”

Paitsi että islam on jo ihan alusta lähtien pyrkinyt myös maalliseen valtaan ja perustamaan islamilaisen valtion (toisin kuin esim. kristinusko ja buddhalaisuus alun alkaen). Sitä voi siis ihan perustellusti pitää poliittisena liikkeenä.

12. “Meillä on humanitaarinen velvollisuus ottaa tänne ihmisiä maista, joissa on huonommat olot kuin meillä.”

Tämä on toki ensi alkuun ihan kaunis ajatus, mutta tässä on muutamia hyvin vakavia ongelmia.

Ensinnäkään kaikkia halukkaita me emme yksinkertaisesti voi ottaa tänne, emme edes kaikkia niitä, joilla olisi jokin perusteltu syy turvapaikkaan.
Miten sitten valitaan reilusti tänne pääsijät?

Toisekseen samalla rahalla ja vaivalla kuin otamme tänne yhden ihmisen, autamme vähintään kymmentä paikan päällä. Paikan päällä auttaminen on toisekseen paljon kestävämpi ratkaisukin, ihmiset siellä kyllä lisääntyvät yli meidän (ja koko maapallon) kantokyvyn, vaikka uhraisimme kaiken oman ja lainatun heidät tänne ottaaksemme. Pakolaisten tänne ottaminen ei ole mitenkään järkevä ratkaisu (ehkä korkeintaan joitakin tärkeitä toisinajattelijoita kannattaa ottaa tänne turvaan jatkamaan valistustyötään täältä käsin, jos näyttää että pääsisivät muutoin hengestään).



Via Periculum Finlandicum.

Ei kommentteja: