tiistai 19. kesäkuuta 2007

Vihattu ruumis, hinta 150.000 taalaa

Rauhan Uskonto kiillottaa jälleen kilpeään. Salman Rushdien lyöminen ritariksi Briteissä on aihettanut korkean tason vastalausemyrskyn pakistanilaisten rauhan ja rakkauden lähettiläiden keskuudessa, vaikka Rushdie on itsekin intialais-pakistanilaista muslimisukua. Uskonnollisista asioista vastaava ministeri uhosi ensin tapahtuman jopa "oikeuttavan itsemurhaiskut" ja paikallisen islamilaispäivälehden Jomhuri Eslamin mukaan vanha kruunupää vain lyhentää teollaan Rushdien "säälittävää elämää". Asiasta kertoo Verkkouutiset.

(YLEn vastaava, huomattavasti "siistitympi" uutinen kertoo, että Pakistanin ulkoministeriön mukaan "Rushdie on kirjoituksillaan loukannut syvästi muslimien tunteita kaikkialla maailmassa". Niin, on vain yksi islam. Eikä se tuottanut iloista uutista tänäänkään.)

Poimintoja ensinmainitusta uutisesta omin korostuksin:

"Kohu brittikirjailija Salman Rushdien ritarinarvosta jatkui tiistaina Pakistanissa ja Iranissa. Pakistanissa uskonnollisista asioista vastaava ministeri Ejaz-ul-Haq meni niin pitkälle, että sanoi ritariuden jopa oikeuttavan itsemurhaiskut. Ministeri kuitenkin perui kantansa myöhemmin."

"Pakistanin senaatti puolestaan antoi tiistaina lausunnon, jossa se "paheksui Britannian hallituksen tylyä asennetta muslimeja kohtaan, koska se myöntää ritarinarvon Salman Rushdielle, joka on syyllistynyt jumalanpilkkaan pyhää profeettaa vastaan". Pakistan kutsui myös Britannian Pakistanin-suurlähettilään kuultavaksi asian vuoksi."

"Lahoressa maan itäosassa vajaat parisataa mielenosoittajaa poltti kuningattaren kuvan ja vaati Rushdiea luovutettavaksi johonkin muslimimaahan, jossa hänet voidaan tuomita sharia-lain mukaisesti. Myös monissa muissa kaupungeissa oli
mielenosoituksia."

"Iranissa Islamilaisten marttyyrien kunnioitus -niminen ääri-islamilainen liike korotti Rushdien tappamisesta lupaamaansa palkkiota 100 000 dollarista 150 000 dollariin."

"- Salman Rushdiesta on tullut vihattu ruumis, jonka kunniaa ei voida palauttaa millään tavalla, sivalsi parlamentin varapuhemies Muhammad Reza Bahonar puhuessaan parlamentille."

"Iranin uskonnollinen johtaja, ajatollah Ruhollah Khomeini langetti islamilaisen kuolemantuomion Rushdielle hänen kirjastaan Saatanalliset säkeet vuonna 1989. Khomeinin mukaan kirjassa pilkattiin profeetta Muhammadia. Iranin nykyinen hengellinen johtaja, ajatollah Ali Khamenei sanoi vuonna 2005, ettei tuomiota ole syytä perua."

Rauhan sanoja, rauhan tekoja.

Ja älköön kukaan kiihottuko, kyllä ainakin Suomi pyytää pian anteeksi. Varmuuden vuoksi.

2 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Hah, mieletön juttu tuo video missä Charlie Brown kääntyi muslimiksi :) Kumarsi vahingossa päinvastaiseen suuntaan kun piti kumartaa Mekkaan ja kaikki muukin meni pieleen...

Kuolemantuomiota kai tuonkin videon tekijälle vaaditaan joillakin tahoilla. Jumala ja profeetat eivät ilmeisesti kestä huumoria ja puhdasoppisten on heitä puolustettava kun eivät itse pärjää.

Samaten ei saa kritisoida oppeja tai pää on löyhässä. Vahva vaientamismentaliteetti, ei tietoakaan sananvapaudesta tai muusta vapaudesta. Ahdistavaa.

Päätoimittaja kirjoitti...

"Jumala ja profeetat eivät ilmeisesti kestä huumoria ja puhdasoppisten on heitä puolustettava kun eivät itse pärjää."

Mitä kritiikkiin tulee, ovat jotkut Kaikkivaltiaistakin tasa-arvoisempia kuin toiset.