sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Koottuja tyhmyyksiä

Törmäsin netissä surffaillessani tällaiseen listaan kootuista multikultifanaatikkojen idiotismeista:

Musta lista

Lienee pakko siteerata pahimmat möläytykset siltä varalta, että tuokin blogi deletoituu jossakin vaiheessa Octaviuksen ja Sozaburon blogien tavoin:

Sanna Aaltonen: "Kun kysyin tytöiltä, minkälaiset ihmiset heitä häiritsevät sukupuolisesti, vastaukset ylikorostivat maahanmuuttajataustaa. Esiin tulivat isien asenteet, joiden rasistisuuden haastateltavat tiedostivat."

Camilla Haavisto: "Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia."

Lasse Lehtinen: "Suomi on liian homogeeninen maa rodullisesti."

Hasan Habib: "Miten me saadaan Suomen jokaisessa kunnassa maahanmuuttajajärjestöille sellainen rahasumma, että ihmiset voivat tehdä sitä työtä, mitä haluavat?"

Ari Lahdenmäki: "Karkotetuksi tuomitut somalialaiset ovat käytännössä suomalaisia - heille olisi pitänyt myöntää kansalaisuus - ja syyllistyneet suomalaisiin rikoksiin. Karkotusseuraamus on osoitus suomalaisiin viranomaisiin pesiytyneestä rakenteellisesta rasismista."

Työministeriön Erilaisuus on rikkaus -esite: "Maahanmuuttajien osaaminen voi tuoda kunnalle kultamunia, jotka luovat vaurautta ja hyvinvointia kaikille kuntalaisille."

Maila-Katriina Tuominen: "Millainen on suomalaisen työelämän tulevaisuus, kun se tarvitsee yhä enemmän osaajia Suomen ulkopuolelta ja miksi suomalainen yhteiskunta tukee ja ylläpitää yhä rotupuhetta?"

Suomen evankelis-luterilainen kirkko: "Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen äärimmäisessä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijaa uhkaa karkotus, vaatii tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan."

Risto Laakkonen: "Suomi tarvitsee kaikkia kansallisuuksia, niin islamilaisia kuin Afrikasta tulleita, aivan kaikkia."

Satu Tuomikorpi: "Uudenmaan Kokoomusnuorten mielestä ei ole väärin karkottaa väkivaltarikoksiin syyllistyneitä pakolaisia, mutta yhtä karkotettua vastaan pitää ottaa kaksi uutta pakolaista."

Maaria Ylänkö: "Korruption ja slummien yleistyminen suurkaupungeissa on hinta, joka Euroopan pitää maksaa kansainvälistymisestä. Suomi yrittää perä edellä puuhun hakiessaan koulutettuja täsmäosaajia maahanmuuttajiksi."

Heidi Hautala: "Suomessakin voitaisiin harkita, että nimenomaan julkisen sektorin työnantajia velvoitettaisiin palkkaamaan työntekijöikseen kuntansa maahanmuuttajia vastaava osuus väestöstä."

Helsingin kaupunki: "Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva."

Heikki Ervasti: "Rotuja ei ole olemassa eikä etnisten ryhmien välillä ole osoitettu olevan älykkyyseroja."

Mika Illman: "Hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta."

Riina Katajavuori: "Eri kansojen tai väestöryhmien älykkyyksien tutkiminen on omiaan lisäämään rasistisia mielipiteitä."

Johanna Suurpää: "Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista hyödyistä."

Kristiina Kouros: "Ihmisoikeudet ja islamilainen laki ovat yhteensovitettavia."

Parodia on jo pitkään ollut mahdotonta, koska he tekevät sen itse.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suurten visionäärien suuria ajatuksia. Ylhäältä alaspäin lausuttuja totuuksia, elämänviisauksia, tulevaisuuden suomen suuntaviivoja.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon listan alkuperä on Kristallipallo-portaalin "Vuoden pöntöin mokutus"-listassa:

http://www.kristallipallo.com/luelista.php?id=349&liststype=politiikka

Listan kokoaminen aloitettiin jo viime kesänä, ja sinne tuli paljon uusia kontribuutioita lähinnä siksi, että listaa mainostettiin Halla-ahon vieraskirjassa. Ehdotin jo silloin listan "pelastamista" Kristallipallosta johonkin blogiin tms., jossa se saisi vielä laajempaa julkisuutta. Hyvä nähdä, että joku otti neuvosta vaarin.

Mitä Octaviuksen ja Sozaburon blogien kohtaloihin tulee (Sozaburo muuten deletoi bloginsa itse, jollet tätä tiennyt), niin huomasitko jo nämä viestit Halla-ahon vieraskirjasta:

Nimi : Tommi H.
Mitä teen : Ilmoitusasia

Viesti : Kävin tänään hakemassa paikkakuntani haastemieheltä haasteen, josta ilmeni että apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nostanut minua vastaan syytteen "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan".

Syyte juontaa ylläpitämääni TomaShot-nettisivustoon, jossa uutisoin maahanmuuttajien rikollisuudesta ja negatiivisesta vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Näistä sivuista oli vähemmistövaltuutetun toimisto tehnyt tutkintapyynnön, joka nyt johtaa siis oikeuteen asti.

Sivusto on nyt suljettuna oikeuskäsittelyprosessin vuoksi.

Onko Jussi sinua vastaan koskaan ollut mitään vastaavaa? Siis kanteita, rikosilmoituksia yms.

Nimi : Jussi Halla-aho
Mitä teen : Kommentoin

Viesti : TomaShot: Tsemppiä! En tiedä, onko minua vastaan tehty ilmoituksia tai kanteita. Oletan, että on, mutta minähän en kuule niistä, elleivät ne johda toimiin.

Luulen, että saan olla rauhassa lähinnä kahdesta syystä: a) Olen sen verran tunnettu, että minua ei voi hoitaa hiljaa ja diskreetisti; b) Vältän tietoisesti (uskokaa tai älkää) ilmaisulla provosointia, koska haluan, että mahdolliset syytteet joudutaan repimään itse sisällöstä. Sisältöä, ts. ajatuksia ja tosiasioita, vastaan hyökkääminen on paljon vaikeampaa ja rankempaa kuin syytteen nosto kököstä neekeri-retoriikasta.

Nimi : reino

Viesti : Tommi, oliko siinä haasteessa yksilöity jotain tiettyä kirjoitusta, johon haaste liittyy? Vai koko sivustoon yleisesti? En ole niin tarkkaan sivujasi seurannut, mutta ei kai niissä nyt mitään niin ihmeellistä ollut, että siitä pitäisi äbäläwäbälä nostaa.

11. joulukuuta 2007 22:13:20

Vastaus : Onhan tietysti mahdollista, että nyt alkaa laajempi pogromi ja postilaatikosta tulee jopinpostia lähipäivinä.

On todella tyly tunne saada postia syyttäjältä, oli syytteen aihe mikä hyvänsä. On sellainen kylmä ja yksinäinen viilinki.

Muistan, että samalta tuntui saada postia kutsuntalautakunnalta silloin, kun oli 18.

Nimi : Tommi H.
Mitä teen : Kommentoin

Viesti : Ryhtyessäni epäkohtien julkituojaksi tähän aivan liian vähäiseen joukkoon, otin kyllä ihan tietoisen riskin siitä että tämä saattaisi näin päättyä. Tiesin myös että viranomaiset minut pystyisivät koska tahansa jäljittämään, mutta kutsumus veti silti eteenpäin.

Syytteessä on takerruttu joihinkin yksittäisiin kirjoituksiin, sekä yleisluontoisesti syytetään minua panettelusta ja solvauksista etnisiä vähemmistöjä kohtaan. Lisäksi lausuntoni kuulemma loukkaavat ko. ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisarvoa.

Aika huimaa kyllä, varsinkin siksi että likipitäen kaikki sivuillani julkaistut artikkelit olivat suoraan mediasta ja muista lähteistä tuotuja.

Sananvapauden raiskaus siis tässä ennen muuta on kyseessä!

Anonyymi kirjoitti...

Jussi Halla-ahon uusimpaan kirjoitukseensa linkittämä vuoden takainen kirjoitus Pravdasta, "Miten maahanmuuttajat ovat muuttaneet Helsinkiä?", on jo täydellistä "ne tekevät sen itse"-kamaa: mokuttajien itsensä kokoama sarja mokutuksia, joita on vaikea lukea purskahtamatta nauruun. Tässä linkki:

http://tinyurl.com/2ys5qv