sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Ammatti, loukkaantuja

Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:

23.12. Kalevassa on koko sivun (35) kokoinen juttu Johanna Suurpäästä, jota en valitettavasti voi joulukiireiden takia skannata. Ehkäpä joku muu auttaa.
Näyte:

Vähemmistövaltuutettu haluaa nettirasistit oikeuteen


Internetistä on muodostunut merkittävä kanava erilaisille rasistisille ilmiöille ja kannanotoille.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mielestä netin kautta levitettävään rasismiin pitää pystyä puuttumaan. Hän toivoo, että toisia ihmisiä syrjivän ja kansanryhmiä vastaan kiihottavan aineiston levittäjiä saataisiin oikeuteen sen todistamiseksi, että netissä julkaiseminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.

"Vallalla tuntuu olevan selvästi sellainen käsitys, että netissä voi pistää ulos mitä tahansa", Suurpää huomauttaa. Toisrotuisiin ennakkoluuloa kylvävää aineistoa löytyy nettisivustoilta valtavat määrät. Vähemmistövaltuutettu ei osaa arvioida, kuinka suuri on se joukko, joka tätä levittää. Hän olettaa, että kyse on pienestä osasta väestöä, mutta se toimii sitäkin näkyvämmin ja reagoi herkästi erilaisilla keskustelupalstoilla.


Keskusrikospoliisi seuraa netissä julkaistavia aineistoja. Myös vähemmistövaltuutetun toimisto tekee ajoittain kampanjanomaisesti nettiseurantaa. "Kyllä sieltä löytyy yhtä toista. Ei siellä viitsi kauan surffailla", Suurpää huokaa.


Suurpää myöntää, että rasistista materiaalia on niin paljon, ettei kaikkeen voida puuttua eikä kaikesta päästä eroon. Mutta pahimpiin ylilyönteihin pitäisi hänen mielestään käydä käsiksi. "Se täytyy pystyä estämään, ettei tästä kehkeydy organisoidumpaa rasistista toimintaa."

Vähemmistövaltuutettu arvioi asenneilmaston olevan Suomessa vielä sellainen, ettei kansanryhmien vastainen kiihotus ole päässyt ryöstäytymään kansanhuviksi. Hän huomauttaa, ettei nettirasismi ole yksin Suomen ongelma vaan sitä ilmenee kaikkialla.

Lappalainen Ilkka

Tuo mummo on eräs tämän valtion korkeimpia virkamiehiä. Se on meidän kaikkien yhteinen häpeä.

8 kommenttia:

Supon agentti kirjoitti...

Mitäs häpeämistä siinä on. Rasismihan on pahasta myöskin Ellilän ja kumppaneiden mielestä?

IDA kirjoitti...

No se tietysti hävettää, että tuollainen idioottimainen ajatuspoliisi valvoo vapaita, suomalaisia miehiä.

En tiedä Ellilästä ja kumppaneista, mutta itse ainakin olen avoimesti rasisti vähintäänkin niin kauan kuin se erottaa minut Suurpään kaltaisista tolloista.

Supon agentti kirjoitti...

No voihan asian noinkin ilmaista.Tosin tolloutta on olemassa montaa sorttia...
Ja miksi minulle jäi sellainen kuva, että ajattelet kuuluvasi sellaiseen ryhmään, jonka toimintaa ei katsota hyvällä viranomaisen taholta?

IDA kirjoitti...

"Ja miksi minulle jäi sellainen kuva, että ajattelet kuuluvasi sellaiseen ryhmään, jonka toimintaa ei katsota hyvällä viranomaisen taholta?"

Siis pitäisin puhtaana kunniana kuulua sellaiseen ryhmään. En ajattele kuuluvani.

Octavius kirjoitti...

Häpeämme.

Pieni kikotusvirhe hyvässä postauksessa.

Oulusta oon kirjoitti...

Kalevan juttu ja Suurpään sanomiset oli asiaa!

Etnohelvetti kirjoitti...

Vittu juuri tuon ämmän kaltaisten paskojen takia sitä itse kukin joutuu sairaslomalle...

Oulusta oon kirjoitti...

Kommentin ala-arvoisuudesta päätellen sairasloma onkin Etnohelvetille aivan paikallaan.