Somaliliitto vaatii keskustelua siitä, mikä somalien kotouttamisessa Suomeen on mennyt pieleen.
Vaatimus liittyy yhdentoista karkotettavaksi määrätyn, vuonna 2005 Helsingin katuryöstöihin "osallistuneen" somalinuoren juttuun (joista muuten on valitettu ja osa tapauksista odottaa käsittelyä vieläkin - hohhoijaa, vuodet vierivät ja rahaa palaa).
Asiasta kertovat verkkosivuillaan ainakin Hyysäri ja Yle.
Tässä teille keskustelun avausta.
Koko "kotouttaminen" on pielessä, kieroutunutta hyysäämistä. Kun kulttuurinrikastaja ilmestyy turvapaikkahakemuksensa kanssa suomalaisten kotoutusviranomaisten ulottuville, he eivät hänestä enää irti päästä. Hänellä ei enää sen jälkeen ole juurikaan omaa vastuuta mistään. Ei vaikka olisi aikuinen mies. Häntä kumarrellaan kuin kuningasta. Hänelle annetaan kaikki valmiina ja opetetaan kädestä pitäen keinot loputtoman ilmaisen rahan ja elatuksen lähteille sekä kaikki ovet avaavan ja kaiken järkevän keskustelun lopettavan rasismikortin käyttö. Ei ihme hän oppii nopeasti oman ylivertaisuutensa nöyristelevien suomalaisten edessä.
Onko jossain paikka, jossa somaleja kohdellaan paremmin kuin täällä? Onko somalien "kotouttaminen" yleensäkään onnistunut jossain?
maanantai 16. heinäkuuta 2007
Mikä meni pieleen somalien "kotouttamisessa"?
Tunnisteet:
Hesari,
rikollisuus,
somalit,
turvapaikanhakijat,
Yle
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Vastuuttomuus- ja muut sopeutumisongelmat taitavatkin johtua suurimmaksi osaksi juuri hyysäreistä enemmän kuin itse somaleista tai muista pakistanilaisneekereistä. Kestääkö sellaista kenenkään pää, että tullaan köyhistä oloista afrikansarvesta härmään ja rahaa työnnetään taskut täyteen ja ilmoitetaan, että mitään ei tarvitse tehdä? Sitä kai kuvittelee, että täällä on ylimääräistä rahaa jaettavaksi.
Lähetä kommentti