sunnuntai 30. elokuuta 2009

Idioottien argumentteja ja vastauksia niihin

Kopioin tämän keskustelun facebookista vain siksi, että tämä on FAQ-materiaalia; tässä tulee esille muutamia sellaisia idioottimaisia argumentteja, joita monikulttuurifanaatikot hokevat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kuin rikkinäinen levysoitin.

MAASSA MAAN TAVALLA, TAI MAASTA POIS.

Tämä ryhmä on tarkoitettu suomalaista kulttuuria kunnioittaville monikulttuurisuuden vastustajille.

Somaleiden jatkuva loukkaantuneena oleminen milloin mistäkin sekä, muslimien alituiset erityisvaatimukset työelämässä, kouluissa sekä muualla yhteiskunnassa ovat jokapäiväisiä asiota.

Suomalaisten ei tule muuttaa omia perinteitään sen vuoksi että, joku somali voi asiasta loukkaantua. Kukkahattutätien ideat joulujuhlien muuttamisesta muslimeille sopiviksi tai suvivirrestä luopuminen ovat rasismia suomalaista kulttuuriperintöä kohtaan.

Jokainen jota ahdistaa elää Suomessa,voi vapaasti muuttaa takaisin rikastuttamaan omaa kulttuuriaan. Kukaan ei varmasti estä.

Yleinen oikeustaju myös vaatii että, Suomessa ryöstöihin/raiskauksiin syyllistynyt pakolainen voidaan palauttaa lähtömaahansa riippumatta maan humanitäärisestä tilanteesta.


Kai Jokela a écrit
hier, à 20:58

Mä pidän kyllä omat "perinteeni" ja annan muiden pitää omansa

Mua ei hetkauta jos joku kulkee kaavussa tai ei syö sikaa. Olen suomalainen mutta vihaan jääkiekkoa, jalkapalloa, urheiluautoja ja muita juntteuden ilmentymiä. En käynyt armeijaa! Enkä käy kirkossa! Olen siis yhteiskunnan vihollinen Nro 1???!!!

On helppo leimata musliminaiset uhreiksi, mutta he itse pitävät itseään siveyden sipuleina, ja varmasti noudattavat lakia sen lisäksi. On suomalaisia kotiäitejäkin. Ja tosi paljon lestadiolaisia! Voi kuinka heitä alistetaan! eivätkä saa katsoa telkkusta salkkareita! Lestaadiolaiset pois suomesta?!

On muistettava ettei kukaan tee rikoksia huvikseen jos voi ansaita helpommin töitä tekemällä. Esim. USA:ssa rikollisuuden kasvu menee yks-yhteen työttömyyden lisääntymisen kanssa, ja laksenut työttömyyden laskiessa. Teininä itse varastelin pyöriä jotta olisi varaa käydä diskossa porvariperheiden lasten kanssa. Mihin maahan minut pitäisi lähettää?



On aivan naurettavan epätoivoista paskapuhetta verrata lestadiolaisia muslimeihin.

1. Lestadiolaisuus on aivan erilainen uskonto kuin islam.

2. Lestadiolaiset käyttäytyvät hyvin eivätkä terrorisoi ympäröivää yhteiskuntaa.

3. Lestadiolaiset ovat suomalaisia. Heillä on oikeus olla täällä, koska tämä on Suomi.

On myös täysin järjetöntä väittää, että afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten maahanmuuttajien rikollisuus Suomessa johtuisi heidän työttömyydestään.

Ensinnäkin se työttömyys johtuu heidän huonosta koulutustasostaan, kielitaidostaan ym. osaamisestaan. Meillä ei ole mitään motiivia ottaa Suomeen ulkomaalaisia työttömiä suomalaisten työttömien lisäksi. Ulkomaalaisia pitäisi päästää Suomeen vain, jos he elättävät itsensä tekemällä töitä. Työttömiä ulkomaalaisia ei pidä ottaa tänne elelemään suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Toiseksi afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten maahanmuuttajien rikollisuus Suomessa on niin suurta, että sitä ei voida mitenkään selittää heidän työttömyydellään. Suomalaiset työttömät eivät tee rikoksia monikymmenkertaisesti enemmän kuin suomalaiset työssäkäyvät. Sen sijaan afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten maahanmuuttajien rikollisuus on monien rikostyyppien osalta monikymmenkertaisesti suurempaa per henki kuin suomalaisten rikollisuus. Maahanmuuttajien työttömyys ei siis kelpaa selitykseksi heidän rikollisuudelleen.

Petrus Pennanen:

Sananvapaus Suomessa on vakavasti uhattuna viranomaisten taholta - jos emme sitä nyt puolusta, koskee sananvapaus pian vain "oikeita" mielipiteitä.

Sananvapauden puolesta ry

Sananvapaus, mielipiteenvapaus, ilmaisunvapaus — miten sitä kutsutaankin, se on yksi tärkeimmistä perusvapauksistamme. Sananvapauden puolesta ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka pyrkii pitämään sananvapauden asiaa esillä ja tiedottamaan sen loukkauksista Suomessa ja maailmalla.

Tanja Hillbom:

1. Pitäisikö mielestänne sananvapauden nimissä saada haukkua (=lausua kriittinen mielipiteensä) yksittäisiä henkilöitä (julkkiksia/taviksia) esim. blogeissa, nettikeskusteluissa tai muissa julkaisuissa?

2. Entäpä yksityisissä sähköposteissa tai facebookissa?

Missä raja kulkee? Pitääkö minulla olla oikeus nostaa kunnianloukkaussyyte Petrusta vastaan, jos hän kirjoittaa facebookissa seinälleen esim. "Tanjalla on ruuvit löysällä" ?
Lienee selvää, että omien virheiden ääneen kritisoiminen on hyväksyttävämpää (ja kypsempää käytöstä) kuin naapurin haukkuminen. On myös aivan eri asia haukkua yksittäistä tötteröhattuista, tummasilmäistä, sukupuolensa vaihtanutta, lukihäiriöistä, ylipainoista, rastalettistä, vain naisten uimavuoroja käyttävää, vierasmaalaisen kanssa avioitunutta henkilöä kuin kaikkia johonkin etniseen ryhmään kuuluvia (tai kaikkia tötteröhattuisia...).

Vaikka hatun voi vaihtaa, etnisyyttä ei...

t. Sananvapauden puolesta ja syrjimistä vastaan




1. Kyllä.

2. Kyllä.

3. Sinun ei pitäisi voida nostaa kunnianloukkaussyytettä, jos joku haukkuu sinua idiootiksi tms.

4. Ketä tahansa toista ihmistä tai kokonaista etnistä ryhmää tms. väestöryhmää on voitava haukkua ihan vapaasti.

Jos haukkuminen on täysin typerää, siitä on haittaa vain haukkujalle itselleen. Esimerkiksi minä vaaleatukkaisena miehenä pidän idiootteina kaikkia niitä, jotka sanovat blondien olevan tyhmiä. En silti tee rikosilmoitusta kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kuullessani blondivitsejä. Kyseistä rikosnimikettä ei pitäisi olla olemassakaan.

1 kommentti:

Poliittisesti epäkorrekti kirjoitti...

On muistettava ettei kukaan tee rikoksia huvikseen jos voi ansaita helpommin töitä tekemällä.

Enpä oikeastaan tiedä ketään, joka voisi oikeasti tienata rahaa 'helpommin' tekemällä työtä kuin rikoksia. Duuni yleensä tuppaa olemaan raskasta ja vähän palkitsevaa.

Esim. USA:ssa rikollisuuden kasvu menee yks-yhteen työttömyyden lisääntymisen kanssa, ja laksenut työttömyyden laskiessa.

Ymmärrän kyllä, että työtön varastaa leipää elääkseen, mutta mites raiskaukset? Tekemisen puutetta, kun ei ole tarve mennä töihin viettämään aikaa?

Itse varastelin pyöriä jotta olisi varaa käydä diskossa

Menen töihin pyörällä, että voin maksaa veroja ja kustantaa työttöymyyskorvauksia. Sitten tällainen epeli pihistää kulkupelini, että pääsee diskoon. Pelkkä ajatuskin tekee jo vihaiseksi.

ps. Montako blondia tarvitaan leikkimään piilosta?
- Yksi