lauantai 23. toukokuuta 2009

Ali Qassim, meet Barbra Streisand


Poliisi soitti minulle ja kertoi Ali Qassim-nimisen somalin tehneen rikosilmoituksen minusta.

Rikosilmoituksessaan Ali Qassim väittää minun loukanneen hänen kunniaansa (sic) kirjoituksissa rasismi-rasismi.blogspot.com 5.1.2008 ja suomaliansanomat.blogspot.com 21.2.2008.

Noista kahdesta kirjoituksesta vain suomaliansanomat.blogspot.com on minun kirjoittamani. Huomautin tästä poliisille, jolloin poliisi lähetti minulle uuden, korjatun version rikosilmoituksesta.

Qassim itse oli kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä puhunut samassa rikosilmoituksessa sekä noista molemmista sivuista että Jussi Halla-ahon kirjoituksesta Huippuosaamista, osa 2. Poliisi oli sitten myöhemmin korjannut Qassimin tekemässä rikosilmoituksessa ollutta sekaannusta jakamalla tekstin kolmeen eri rikosilmoitukseen.





somalialaistaustainen herrasmies Ali Qassim, monikulttuurinen huippuosaaja,
kulttuurinrikastuttaja, työvoimapulan poistaja




Kirjoituksessani olevat tiedot ovat peräisin Jussi Halla-ahon postauksesta Huippuosaamista, osa 2 ja Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen työllistämistoimikunnan kokouksen pöytäkirjasta:

Työllistämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja nro 5/2005

Aika: Keskiviikko 26.10.2005 klo 8.40 - 9.40.

Paikka: Neuvotteluhuone 624 - 625, henkilöstökeskus, Kaikukatu 2 C, 6. krs.



Läsnä:



  • Malinen Jouko

  • Alatalo Hermann

  • Lauttanen Helena

  • Laine Reino

  • Varila Anu

  • Lehmussaari Merja

  • Björklund Ilkka-Christian

  • Tulensalo Hannu

  • Taskinen Tarja

  • Hulkkonen Helinä

  • Mickwitz Leena

  • Svedlin Rebecka

  • Hanni Eija

  • Koski Merja



Maahanmuuttajien Tuki ry:lle myönnetyn avustuksen keskeyttäminen



Maahanmuuttajien Tuki ry:lle, jonka puheenjohtaja on Mohamed Ali Qassim, kaupunki on myöntänyt avustusta työllistämisvaroista 27 000 € vuodelle 2005 käytettäväksi vuokriin ja sähköön, tiedotukseen, toimistokuluihin, kirjanpitoon ja tilintarkastukseen. Avustuksesta on maksettu kahdessa erässä puolet eli 13 500 €. Henkilöstökeskus on pyytänyt Maahanmuuttajien Tuki ry:ltä selvityksen avustuksen käytöstä. Syyskuussa saapuneen selvityksen mukaan Hitsaajankadulla sijaitsevan tilan vuokra on maksettu kesäkuun loppuun.


Henkilöstökeskus on keskeyttänyt 3. ja 4. maksuerän suorittamisen alla olevista syistä.


Maahanmuuttajien Tuki ry ei verottajalta saatujen tietojen mukaan ole maksanut työnantajamaksujaan ainakaan vuosilta 2004 ja 2005.


Uudenmaan Te-keskus on myöntänyt Maahanmuuttajien Tuki ry:lle rahoitusta runsaat 300 000 € Equal – yhteisöaloitehankkeeseen Synergian Silta. TE-keskus on keskeyttänyt avustuksen, koska on ilmennyt epäselvyyksiä mm. avustusten käytössä ja kirjanpidossa. Yhdistyksen kirjanpidosta on meneillään erityistilintarkastus. Synergian Silta – hankeen kumppaneilla on Helsingin käräjäoikeudessa vireillä oikeudenkäynti Maahanmuuttajien Tuki ry:tä vastaan.


Sampo-pankki ja Nordea ovat sulkeneet yhdistyksen tilit epäselvyyksien vuoksi, jotka liittyvät nimenkirjoittajien toimivaltaan.


Henkilöstökeskus ryhtyy asian vaatimiin toimiin, sen jälkeen kun erityistilintarkastus on loppuun saatettu.


Henkilöstökeskus on konsultoinut kaupungin oikeuspalveluja Maahanmuuttajien Tuki ry:n asiassa.


Osastopäällikkö Eija Hanni esitteli.


(Eija Hanni puh. 310 43980)


Päätös: Merkittiin tiedoksi.



Näin ollen on mahdotonta, että minä olisin syyllistynyt kunnianloukkaukseen toistamalla noista lähteistä lukemiani tietoja bona fide.


Mikäli kyseisten tietojen todenperäisyyttä olisi aihetta epäillä, tutkinnan pitäisi kohdistua esittämieni tietojen alkuperäisiin lähteisiin eli Helsingin kaupungin henkilöstökeskukseen ja Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskukseen.


Minä en ole vastuussa viranomaistahojen julkaisemien tietojen totuudenmukaisuudesta. Minulla ei myöskään ole ollut mitään syytä epäillä Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen ja työministeriöön kuuluvan työvoima- ja elinkeinokeskuksen luotettavuutta, joten olen toiminut vilpittömästi ja hyvässä uskossa.


Näin ollen on lain mukaan täysin mahdotonta syyttää minua kunnianloukkauksesta. Kansalaisen on voitava luottaa viranomaisten julkiseen tiedottamiseen. Kansalaista ei tietenkään voida tuomita kunnianloukkauksesta sen perusteella, että kansalainen siteeraa viranomaisten julkisia tiedotteita.


Ali Qassim on julkisuuden henkilö, jonka on kyettävä sietämään ankaraakin arvostelua. Koska hän on oma-aloitteisesti esiintynyt julkisuudessa monikulttuurisuuden mannekiinina eli malliesimerkkinä hyvin koulutetusta, suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin menestyneestä maahanmuuttajasta, tiedot hänen syyllistymisestään apurahahuijauksiin ja muihin talousrikoksiin ovat erityisen tärkeitä julkisen keskustelun kannalta.

Maahanmuuttajien tukiyhdistyksen rikossyytteet koventuneet

14.5.2009 16:14

Lasse Kerkelä
Helsingin Sanomat



Maahanmuuttajien tuki -järjestön entisiä johtajia syytetään entistä kovemmista avustusrikoksista. Syyttäjä Jaakko Tapala ja ulkoministeriö aikovat vaatia oikeudessa heille rangaistusta 148 000 euron avustuspotin käyttämisestä väärään tarkoitukseen.

Syytteet avustusten väärinkäytöstä ja kirjanpitorikoksesta on nostettu toiminnanjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineita miehiä vastaan. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisitutkinnan mukaan johtajat käyttivät ulkoministeriön kehitysyhteistyöhön 2001–2003 myöntämät 20 000–30 000 euroa omiin palkkoihinsa, verovelkojen maksuun ja yhdistyksen yleisiin kuluihin.

Kehitysyhteistyörahat oli määrä käyttää orpojen ja pakolaisten kouluttamiseen Somaliassa sekä prostituoitujen ja hyväksikäytettyjen nuorten tukemiseen Filippiineillä.

Syyttäjä Tapala lähti alkuperäisessä syytteessään siitä, että vain 12 000 euroa olisi mennyt väärään tarkoitukseen. Ulkoministeriö nosti kuitenkin oman syytteen 148 000 euron väärinkäytöksestä, ja syyttäjä on yhtynyt syytteeseen.

Oikeudenkäynti järjestetään aikanaan Helsingin käräjäoikeudessa. Pääkäsittelyn oli määrä alkaa jo tänään torstaina, mutta sitä on siirretty syytettyjen lisäselvityspyynnön vuoksi.



Satojentuhansien eurojen talousrikoksista syytteessä oleva Maahanmuuttajien Tuki ry:n johtaja Ali Qassim ei siis tietenkään voi vedota minkäänlaiseen yksityisyyden suojaan tässä asiassa.

Hänen syyllistymisensä näihin vakaviin rikoksiin ei ole hänen yksityisasiansa, koska hänen rikostaustansa on relevanttia hänen järjestötoimintansa ja maahanmuuttopoliittisen aktiivisuutensa arvioinnin kannalta.

Ali Qassim on useasti esiintynyt tiedotusvälineissä - sanomalehdissä, tv-ohjelmissa, internetissä ja viranomaisten julkaisuissa. Hänen julkinen toimintansa liittyy keskeisesti Suomen monikulttuurisuus- ja kotouttamispolitiikkaan.

Näin ollen hänen luotettavuutensa kannalta tärkeitä tietoja hänen syyllistymisestään budjettimäärärahojen törkeisiin väärinkäytöksiin ja muihin talousrikoksiin on voitava tuoda esille.

Ali Qassim teki todella suuren virheen tehdessään perättömän ilmiannon poliisille. Metaforisesti sanottuna Ali Qassim astui miinaan. Ensinnäkin tämä perätön ilmianto heikentää hänen uskottavuuttaan ja luotettavuuttaan entisestään. Toiseksi Ali Qassim tuli tällä sensurointiyrityksellään aiheuttaneeksi itseään koskevan Streisand-efektin:


Streisandin ilmiö on internetilmiö, jossa julkaistun tiedon poistoyritykset johtavat tiedon saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun.

Ilmiö on nimetty yhdysvaltalaisen Barbra Streisandin mukaan. Vuonna 2003 Streisand yritti juridisin keinoin estää häntä koskevien tietojen esittämisen, mutta seurauksena oli että sinänsä mitätön asia sai runsaasti julkisuutta.


John Gilmore on kuvannut ilmiötä sanomalla: "Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja uudelleenreitittää sen ympäri."






Ali Qassim teki siis täsmälleen saman virheen kuin Mikko Puumalainen ja Mika Illman yrittäessään sensuroida minun kertomiani tosiasioita afrikkalaisista maahanmuuttajista.

On todella hauskaa, mikäli sananvapausrikoksiin eli ajatusrikoksiin erikoistunut valtionsyyttäjä Mika Illman erehtyy nostamaan syytteen tämänkin perättömän ilmiannon pohjalta. Asiasta tulee samanlainen julkinen oikeudenkäynti kuin maaliskuun 2008 Afrikka-oikeudenkäynnistä, jossa valtionsyyttäjä Illman teki itsensä naurettavaksi yrittäessään poliittisin perustein mm. kiistää älykkyystutkimuksien tuloksia.

Tulossa on rökäletappio Mika Illmanille ja Ali Qassimille. Näin se homma etenee!! Kiitos, Qassim!!

Way to go, dude!! Way to fucking GO!! Thanx, pal!!

Nuivismi voittaa orwellilaisen monikulttuurisuusideologian 6-0.

Tapaus saa julkisuutta sanomalehdissä ja internetissä ja herättää suomalaisia huomaamaan muslimien ja heitä palvelevien suomalaisten quislingien pyrkimykset tukahduttaa sananvapautta Suomessa.

Monikulttuurisuusideologia perustuu valheeseen. Siksi sen arvostelua yritetään tukahduttaa aloittamalla poliittinen ajojahti kaikkia toisinajattelijoita vastaan.

Monikulttuurisuus on keisari, jolla ei ole vaatteita. Jussi Halla-aho ja minä ja hommaforumilaiset emme suostu teeskentelemään, että alastomalla keisarilla olisi hienot vaatteet päällä.






Totuus pärjää omin voimin. Vain valheita täytyy suojata kritiikiltä sensuroimalla niihin kohdistuvia epäilyksiä.

George Orwellin romaanissa 1984 toisinajattelija W. Smith pakotettiin kiduttamalla sanomaan, että 2 + 2 = 5. Mikään Ali Qassimin, Ritva Viljasen, Mika Illmanin ym. inkvisiittorien käytettävissä oleva keino ei saa meitä uskomaan heidän valheisiinsa. He tekevät vain itsensä naurettaviksi.

Heillä on vain hävittävää. Kaikki julkisuus on meille hyödyksi. Heidän toimintansa ei kestä päivänvaloa. Heidän ideologiansa ei kestä lähempää tarkastelua. Heille on julkisuudesta vain haittaa.

Kaikki julkisuus tuo räikeästi esille sen tosiasian, että keisarilla ei ole vaatteita. Mitä enemmän julkisuutta, sitä nuivemmin kansa suhtautuu islamilaisiin maahanmuuttajiin ja heitä tukeviin maanpettureihin.

Ali Qassim ja Mika Illman, bring it on!!


BRING IT ON!!


4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Kun Ali Qassimin synenergian silta uhkaa johtaa vähimmillään suuriin korvauksiin (tosin viranomaisten preferoima ihonväri saattaa suojata häntä ainakin niiden täysimääräisyydeltä), niin hän yrittää opportunistisesti kirkastaa kuvaansa esittämällä itsensä kaltoin kohdelluksi uhriksi. Loppuunkuluneella ja naurettavalla "Rasisti, rasisti" -höpötyksellä on vieläkin niin suuri merkitys idioottien keskuudessa, että hädissään Qassim yrittää tarttua siihen oljenkorteen.

"Kehitysyhteistyörahat oli määrä käyttää orpojen ja pakolaisten kouluttamiseen Somaliassa sekä prostituoitujen ja hyväksikäytettyjen nuorten tukemiseen Filippiineillä."

- Itkuisilla kaukoetnisyys tarinoilla on helppo nyhtää rahaa suomalaisilta monikulttuurisuusideologia uskovaisilta virkamiehiltä ja -naisilta.

Ali Qassim on varmasti noudattanut tasa-arvoa huijaamiensa apurahojen käytössä - vasemman ja oikean taskunsa välillä.

Lottovoittaja kirjoitti...

Tuttua kauraa länsinaapurista:
http://www.skd.se/article/20090513/NYHETER/991097967

Nekalan musiikkiluokkien kuorolaulua kirjoitti...

Hain postista eilen 28.5.2009

Ali Qassim esitutkintapöytäkirjan missä rikosepäily oli että olisin tämän huippuosaajan kunniaa loukannut

Näytin ko. esitutkintapöytäkirjaa muutamille postissa ja Lidlissä.

Alkoi helvetinmoinen naureskelu ;)

Seppo Lehto Tampere

PS: Juttu on nyt siirretty Helsingin syyttäjäviraston harkintaan.

En tosin ymmärrä miten asia minua koskee. Lienee maa täynnä jotka ovat kyllästyneen lehtineekerien sensuuriin julkisessa sanassa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tsemppiä - en muista tarkkaan miten kirjoitit - mutta kyllä tässä näemmä on kyse selvästi julkisuuden henkilöstä joka on saanut suuria avustuksia edustamiensa järjestöjen toimintaan.

On kohtuullista että kansalaiset voivat seurata ja kritisoida tällaista toimintaa ilman että inkvisiittorit siihen millään lailla venytysraudoillaan puuttuvat.