torstai 29. maaliskuuta 2007

Varusmiehille suvaitsevaisuuskasvatusta!

Luit oikein. Juuri kun luulit nähneesi kaiken - että hulluuden huippu olisi edes hetkeksi saavutettu. Ei kun ylemmäs. Ylevämmin, kirkasotsaisemmin, suvaitsevammin!

Uutinen tulee Yleltä, mutta ei ammuta tällä kertaa viestintuojaa, koska itse suuret sota- ja sosiaalipäälliköt ovat asian taustalla. Uutisen mukaan, jos pääesikunnan johto on hankkeelle suopea, suvaitsevaisuusaivopes... kasvatuksesta voi tulla ensi vuoden alusta lähtien pakollinen osa varusmiespalvelusta.

Siis ei hyvää päivää. Kyse on Suomen Armeijasta, puolustusvoimista, aseelliseen maanpuolustukseen ihmisiä kouluttavasta sotalaitoksesta, eikä mistään kukkahattutätien ompelukerhosta. Ehkä hankkeen taustalla on ajatus, että jos suomalainen karski korpisoturi olisi jo aikanaan osannut olla maahanmuuttajia kohtaan suvaitsevampi, olisi koko talvisotakin vältetty...

Suvaitsevaisuuden ja sotaväen sotkeminen on samaa aatteelista höperöintiä kuin maamiinoista luopuminenkin. Maamiinat ovat suomalaisten käsissä äärimmäinen puolustusase, niitä ei käytetä kuin tositilanteessa.

Ehkä tulevaisuuden suvaitsevat sotajoukot hylkäävät muutkin aseet? Rakastavat kutsuhuudot vain raikuvat rajojen yli? Kasarmeilla voidaan tehdä tykeistä ja heittimistä kukkaruukkuja. Sulkeisissa kaikuvat uudet komennot: Suvaitse! Lepo! Suvaitse! Lepo!

Tulee väkisinkin mieleen muuan "The World in Flames" -juttu.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogi ja tapasi kirjoittaa on tyylikästä.

Suosikkeihin meni.

Päätoimittaja kirjoitti...

Kiitos. Tuota "suvaitsevaisuuskasvatusta" kun pohtii, niin mihin ihmeeseen sellaista yleensä tarvitaan? Jos maahanmuuttajat ovat rikkaus, voimavara ja pelastus, ja monikulttuurisuus tuottaa pelkkää onnea ja auvoa, niin miksi sen kaiken näkemiseen pitää oikein erikseen kasvattaa?

Vai olisiko kyse siitä, että ihmiset halutaan kasvattaa olemaan näkemättä jotain, joka ei sovikaan yhteen virallisen totuuden kanssa?

Onko mitään "suvaitsevaisuuskasvatusta" orwellilaisempaa olemassakaan?

Anonyymi kirjoitti...

Paskahousujen nykyinen lastenkoti nimeltä Suomen Armeija opettaa kaikenlaista ettei "mamman rambolta menisi kakka housuun, kun ilkeä korpraalisetä vetää henkeä yskäistäkseen".
Sitten vain Lapinlahdelle siviilipalvelukseen soittamaan bassoa ja neekerit lyömään rumpua.
(Hihihaaa: Lapilahdelle basistiksi huahhhuahhhaaa....!:-)

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi lapinlahtelaiset!
Lapinjärvellähän se äitinkultien lulluttelupakka on!