keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Eva Biaudet haluaa sensuroida enemmän kuin Mika Illman


Yle:


Biaudet: Vihapuheiden kimppuun ärhäköillä lailla
julkaistu tänään klo 13:10

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on huolissaan vihapuheesta internetissä. Vähemmistövaltuutetun mukaan tarvitaan lainsäädännön terävöittämistä, jotta nettirasismiin ja muukalaisvihamielisiin lausumiin voitaisiin todella puuttua. Nykylainsäädäntö rajoittaa vain törkeimpiä loukkauksia, ja muutosesityskin on kunnianhimoton, Biaudet sanoo.

Jos rikosoikeudelliset keinot ovat liian kovia, käytössä pitäisi olla muuta lainsäädäntöä, jolla vihapuheeseen voisi puuttua, Biaudet katsoo.

Eduskunnassa valmistellaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymistä ja rikoslain muuttamista sen takia. Vähemmistövaltuutettu on antanut asiasta lausuntonsa ja toivoo esitykseen muutoksia. Nyt esitys on riittämätön vihapuheen suitsimiseen, Eva Biaudet toteaa.

Sananvapaus ei oikeuta vihapuheeseen, vähemmistövaltuutettu Biaudet korostaa. Hän katsoo, että syrjintää kannattaviin lausuntoihin pitää voida puuttua, vaikka lausumat eivät täyttäisi kiihottamisrikossäännösten tunnusmerkkejä.

Lisäksi Biaudet selkiyttäisi keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuta lailla, mikä hänestä olisi oiva keino vaikuttaa palstoihin, kun vastuunkantaja olisi nimetty.

Hänen mukaansa uuden lainsäädännön olisi puututtava nimenomaan yksityisten välisiin suhteisiin, joita yhdenvertaisuuslaki ei koske. Tästä ovat esimerkkinä epäasiallinen käytös taloyhtiössä tai vuokranantaja, joka kieltäytyy vuokraamasta asuntoa tietyn väriselle ihmiselle.

YLE Uutiset



Eva Biaudet vaatii siis taas lisää sensuuria.

Biaudet haluaa valtion väkivaltakoneiston voimin sensuroida "nettirasismia ja muukalaisvihamielisiä lausumia", "vihapuhetta" ja "syrjintää kannattavia lausuntoja".

Biaudetin mielestä näitä pitää sensuroida ankarasti, vaikka ne eivät täyttäisi kiihottamisrikossäännösten tunnusmerkkejä.

Eva Biaudet siis menee sensuurihalussaan pidemmälle kuin Mika Illman.

Illman haluaa sensuroida keskustelua maahanmuuttopolitiikasta siltä osin kuin se hänen mielestään täyttää "kansanryhmän vastaisen kiihotuksen" tunnusmerkit.

Biaudet haluaa sensuroida maahanmuuttopolitiikasta silloinkin kun se EI täytä "kansanryhmän vastaisen kiihotuksen" tunnusmerkkejä.

Biaudet vaatii ihmisten rankaisemista teoista, joita ei ole laissa kielletty.

Biaudet kannattaa poliisivaltiota. Biaudet kannattaa viranomaisten mielivaltaa. Biaudet haluaa viranomaisten voivan sensuroida kansalaisten mielipiteitä ilman mitään laillista syytä.

Biaudet siis vastustaa oikeusvaltiota. Biaudet vastustaa koko lainalaista yhteiskuntajärjestystä. Biaudet haluaa valtion väkivaltakoneiston voivan tehdä mitä tahansa kenelle tahansa täysin ilman mitään laillista syytä, täysin vastoin lakeja. Biaudet vastustaa lakia ja järjestystä ja kannattaa laittomuutta.

Biaudet on rikollinen. Biaudet syyllistyy valtiopetokseen vastustamalla Suomen laillista yhteiskuntajärjestystä. Rikoslain mukaan minimituomio valtiopetoksesta on yksi vuosi vankeutta ja maksimituomio kymmenen vuotta. Jos Suomessa olisi lakia noudattavia syyttäjiä, Biaudet asetettaisiin syytteeseen valtiopetoksesta. Jos Suomessa olisi lakia noudattavia tuomareita, Biaudet tuomittaisiin valtiopetoksesta vankilaan vähintään vuodeksi, enintään kymmeneksi vuodeksi.

Lisäksi Biaudet haluaa puuttua yksityiseen omistusoikeuteen ja sopimusvapauteen kieltämällä ihmisiä vuokraamasta omistamiaan asuntoja itse valitsemilleen vuokralaisille.

Biaudet on bolshevikki.

Biaudet on nimitetty vähemmistövaltuutetun virkaan poliittisen puoluekantansa (RKP) perusteella huolimatta siitä, että samaan virkaan oli useita pätevämpiä hakijoita. Biaudetille annettiin hallituksen poliittisella päätöksellä jopa erivapaus viran pätevyyskriteereistä!! Hallitus siis halusi nimittää epäpätevän Biaudetin pelkästään puoluepoliittisin perustein ohi pätevämpien viranhakijoiden. Biaudet siis edustaa Suomen nykyisen hallituksen linjaa, koska muuten hallitus ei olisi halunnut nimittää Biaudetia poliittisin perustein.

Koska Biaudet edustaa nykyisiä hallituspuolueita, ääni mille tahansa nykyiselle hallituspuolueelle on ääni Biaudetille.

Ääni Kokoomukselle on ääni Biaudetille.

Ääni Keskustalle on ääni Biaudetille.

Ääni Vihreille on ääni Biaudetille.

Ääni RKP:lle on ääni Biaudetille.

Muistakaa tämä vaalipäivänä.

2 kommenttia:

jadfh kirjoitti...

Biaudet on selkeästi häiriintynyt primitiivikulttuureja ja -uskontoja hännystelevä kommarilehmä, joka pitäisi tuomita julkisesti mestattavksi.

Paavo kirjoitti...

"Lisäksi Biaudet selkiyttäisi keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuta lailla, mikä hänestä olisi oiva keino vaikuttaa palstoihin, kun vastuunkantaja olisi nimetty."

Biaudet, kuten kaikki muut, tietävät että keskustelupalstoja on niin runsaasti ja niissä on niin järkyttävästi viestejä, ettei juuri mihinkään tulla puuttumaan. Käytännössä puututaan vain sitten tiettyihin vallanpitäjien mielestä vastenmielisiin tahoihin. Kyse on juuri siitä, että viranomainen saisi käyttää ns. omaa harkintaa. Oma harkinta on taas altis median ja poliitikkojen painostukselle. Kun iltasanomissa aletaan ihmetellä, miksi jotain hommaforumia ei ole vielä suljettu, niin kohta on esitutkinta käynnissä.

Ajatus on kai se, että joku patriootti.com porukka on niin epäilyttävää, että täytyy olla keinoja tuomita, ennenkuin tekevät mitään lainvastaista.
...

Biaudetin valinnan kritisointi siksi, että muodollisesti pätevämpiäkin olisi ollut on mielestäni tyhmää kredentialismia. Minun puolesta viran, plus kaikki muutkin "valtuutettujen" virat saisi lakkauttaa, mutta turha lyödä muodollisella pätevyydellä. Sellaisesta pitäisi päästä eroon.