sunnuntai 29. elokuuta 2010

Aamulehti: Suomi ei voi päättää, paljonko Suomeen tulee maahanmuuttajia


Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed



Aamulehti väittää, että Suomeen tulijoiden turvapaikanhakijoiden määrään ei voida Suomen omilla poliittisilla päätöksillä mitenkään vaikuttaa:


Suomi ei voi laittaa rajojaan kiinni ja karkottaa kaikkia täällä olevia maahanmuuttajia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ulkomaalaispolitiikkaa ei voi pistää kokonaan uusiksi ilman, että rikkoisimme useita kansainvälisiä sopimuksia ja joutuisimme kävelemään ovet paukkuen ulos Euroopan Unionista. Maahanmuutto on globaali ilmiö, joka on käynnissä kaikkialla.

EU ja kansainväliset sopimukset osaltaan määrittelevät sen, kuinka paljon meille tulee pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Määrään vaikuttavat kriisit eri puolilla maailmaa. Niille eivät suomalaiset voi juuri mitään. Silti monet käyttävät loputtomasti energiaa väittelyyn siitä, kuinka monta ulkomaalaista tänne saa tulla. Kokonaismäärää ei vain voi laskea.

- On valitettavaa, ettei puhuta asioista joihin voisi oikeasti vaikuttaa. Sen sijaan annetaan populistisesti ymmärtää, että ihmisiä voitaisiin merkittävästi estää tulemasta tänne, Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed sanoo.



Tuollainen puhe täyttää maanpetoksen tunnusmerkit.

Itsenäinen valtio päättää itse, kuka ulkomaalainen saa muuttaa maahan ja kuka ei.

Suomi on itsenäinen valtio. Näin ollen Suomi päättää itse, paljonko Suomeen tulee maahanmuuttajia.


Aamulehti ja Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed väittävät päinvastaista. Heidän mielestään Suomi ei voi päättää, paljonko Suomeen tulee maahanmuuttajia.

Aamulehti ja Pakolaisneuvonta ry siis väittävät, että Suomi ei ole itsenäinen valtio.

Puhuminen kansainvälisistä sopimuksista on harhaanjohtavaa propagandaa. Mikään sopimus ei velvoita Suomea ottamaan vastaan nykyistä määrää turvapaikanhakijoita tai muita maahanmuuttajia. Suurin osa Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista ei täytä pakolaisstatuksen kriteereitä. Heille myönnetään oleskeluluvat tästä huolimatta, koska Suomea hallitsee monikulttuurisuusideologiaa kannattava fanaattinen klikki. Kyse ei siis ole mistään kansainvälisistä sopimuksia, vaan Suomea hallitsevien monikulttuurisuusfanaatikkojen tekemistä päätöksistä.

On silkkaa valehtelua väittää, että suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten viime vuosina tekemät maahanmuuttopoliittiset päätökset olisivat jotenkin peruuttamattomia ja kansainvälisiin sopimuksiin ja EU-lainsäädäntöön perustuvia.

Pääministeri Mari Kiviniemi, edellinen pääministeri Matti Vanhanen, maahanmuuttoministeri Astrid Thors, sisäministeri Anne Holmlund, sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen, poliisiylijohtaja Mikko Paatero ym. maahanmuutosta viime vuosina päättäneet poliitikot ja viranomaiset ovat monikulttuurisuusfanaatikkoja, jotka ovat tieten tahtoen PÄÄTTÄNEET rahdata Suomeen mahdollisimman paljon turvapaikanhakijoita ym. maahanmuuttajia kehitysmaissa.

Kyseessä on täysin tietoisesti VALITTU poliittinen linja, joka perustuu vain ja ainoastaan suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten tekemiin PÄÄTÖKSIIN. Tämä linja EI perustu kansainvälisiin sopimuksiin ja EU-lainsäädäntöön, vaan suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten OMIIN päätöksiin.

Suomeen on tullut poikkeuksellisen paljon esim. somalialaisia turvapaikanhakijoita, koska Suomi AINOANA MAANA MAAILMASSA maksaa turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämislennot:

Somalialaisten perheenyhdistämishakemukset ovat ruuhkauttaneet Maahanmuuttoviraston. Hakemusten määrä on neljässä vuodessa kuusinkertaistunut.

Oleskelupäätöstä odottaa nyt lähes 5 000 somalialaisten perhesidehakemusta.

Hakemusmäärän kasvua selitetään muun muassa perheessä olevien kasvattilasten määrällä. Hakemuksista selviää, että lapsia on nykyään lähes joka perheessä, kun pari vuotta sitten heitä ei ollut juuri lainkaan, kertoo Maahanmuuttoviraston johtaja Heikki Taskinen.

Sisäministeriö epäilee, että osa hakemuksista on perusteettomia. Ministeriön mukaan hakemusruuhkaa ei voi selittää pelkästään Somalian sekasortoisella tilanteella.

Hakemuksista paljastunut sukupuolittunut ikäjakauma arveluttaa ministeriötä. Ministeriön muistiosta selviää, että hakemuksiin ilmoitetuista 13–17-vuotiaista kasvattilapsista 70 prosenttia on tyttöjä.

Raportti sanoo, että kasvattilapsijärjestelmää voidaan yrittää käyttää myös ihmiskaupan välineenä.

Perheenyhdistäminen tarkoittaa sitä, että oleskeluluvan saanut pakolainen voi hakea lupaa esimerkiksi puolisonsa tai lapsensa saamiseksi Suomeen.



Tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että nimenomaan Suomen OMA politiikka on aiheuttanut tämän turvapaikanhakijoiden suunnattoman tulvan. Muissa maissa ei ole samaa ongelmaa, koska muut maat eivät harjoita samaa seinähullua politiikkaa.

Tämä politiikka siis EI, EI JA VIELÄ KERRAN EI perustu kansainvälisiin sopimuksiin tai EU-lainsäädäntöön, koska MUUT MAAT EIVÄT NOUDATA SAMAA LINJAA. Niinpä kyseessä on JOKAISEN MAAN OMA PÄÄTÖS.

Aamulehti ja Pakolaisneuvonta ry valehtelevat tästä. Aamulehti ja Pakolaisneuvonta ry valehtelevat, että Suomi ei muka voisi itse päättää omasta turvapaikkapolitiikastaan ym. maahanmuuttopolitiikastaan. Aamulehti ja Pakolaisneuvonta ry valehtelevat, että Suomi ei ole itsenäinen valtio. Aamulehti ja Pakolaisneuvonta ry haluaisivat, että Suomi ei olisi itsenäinen valtio.

Jos Husein Muhammed on Suomen kansalainen, hän syyllistyy maanpetokseen.

Jos jutun kirjoittaneet Aamulehden toimittajat Juho Maijala ja Liisa Mayow ovat Suomen kansalaisia, he syyllistyvät maanpetokseen levittämällä väärää tietoa Suomen valtion suvereenista päätösvallasta ja vastustamalla Suomen itsenäisyyttä.

Aamulehden yleisönosastokirjoittajat ymmärtävät asian hyvin:

1
"Suomi ei voi laittaa rajojaan kiinni ja karkottaa kaikkia täällä olevia maahanmuuttajia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ulkomaalaispolitiikkaa ei voi pistää kokonaan uusiksi ilman, että rikkoisimme useita kansainvälisiä sopimuksia ja joutuisimme kävelemään ovet paukkuen ulos Euroopan Unionista. Maahanmuutto on globaali ilmiö, joka on käynnissä kaikkialla."

Suomi voi laittaa rajat kiinni passittomilta elintason perässä tulevilta "maahanmuuttajilta".

Mitä ovat nämä "kansainvälisiä sopimukset"? Niistä kuulee paljon mutta kertaakaan ei ole osunut silmiini itse sopimuksia.

"globaali ilmiö, joka on käynnissä kaikkialla."
Esimerkiksi Virossa?

"On valitettavaa, ettei puhuta asioista joihin voisi oikeasti vaikuttaa. Sen sijaan annetaan populistisesti ymmärtää, että ihmisiä voitaisiin merkittävästi estää tulemasta tänne, Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed sanoo.
Pitäisikö asia nyt sitten käsittää niin että valtio nimeltään Suomi ei ole enään olemassa? Vai tarkoittaako Husein sitä että demokratia Suomessa olisi kuollut?

Jos suomalaiset päättäjät haluaisivat niin he kyllä pystyisivät laittamaan stopin nykyiselle linjalle sanoi Husein mitä tahansa mutta ymmärrän Muhammedin epätoivon koska hän on "pakolaisneuvonta ry:n lakimies".

Enempää en jaksa ruveta tätä tekstiä ruotimaan mutta ei jeesus mitä tekstiä taas joidenkin suusta. Eipä tullut yllätyksenä että suuri osa siitäkin tulee ihmisten suusta jotka saavat elantosta maahanmuuttajien/pakolaisten/turvapaikanhakijoiden/siirtolaisten/ihansama "auttamisesta".

2
Vai pitäisi keskustelun aloittamisen edellytyksenä olla rajattoman maahanmuuton hyväksyminen! Totta kai maahanmuuttoa voidaan hallita.
Kotouttamista on yritetty Euroopan maissa jo vuosikymmenien ajan, aina samoin tuloksin. Suomessakaan tuskin gettoutumista pystytään enää pysäyttämään. Se mihin voidaan vaikuttaa on nimenomaan se, ketä tänne päästetään ja kuinka paljon. Vasta kun tämä on ratkaistu voidaan keskittyä siihen mitä pystytään tekemään vahingoille jotka on jo aiheutettu.

3
Maahanmuuttoa pitää pystyä kontrolloimaan. Mitä virkaa ylipäätään valtioilla on, jos ei valtio pysty kontrolloimaan ketä maahan tulee ja kuinka paljon. Yhteiskuntarauha tulee pystyä säilyttämään. Liiallisella avoimuudella luotaisiin äkkiä varkaiden/petollisten yrittäjien paratiisi ja tuskin suomalainen sosiaaliturva (vaikka hyvä onkin) kykenisi elättämään kaikkia "sukulaisia", jotka elintason perässä vaihtavat maata.

4
Valtiot perustuvat rajattuihin alueihin. Ellei Suomi kykene säätelemään ketä tänne tulee, Suomi ei ole enää valtio.

Suomalaisten onneksi Husein puhuu joko tarkoituksella tai tietämättään satuja. Suomi voi säädellä erittäin tarkkaan ketä tänne tulee ja millä ehdoin EU:n ulkopuolelta.

5
"Hyväksy, ettei maahanmuuttoa voi pysäyttää."

Tietääkseni kukaan ei esitä kaikkea maahanmuuttoa pysäytettäväksi. Ääritiukan maahanmuuttopolitiikan ajajaksi leimattu Jussi Halla-ahokin haluaa rajoittaa vain humanitaaris-sosiaalisperusteista maahanmuuttoa, joka tulee Suomelle erittäin kalliiksi.

Oikeasti työhön tuleminen ja verojen maksaminen on aivan eri asia.

6
Paperiversiossa on kohdassa "4. Faktoja kiitos" varsin oikeansuuntainen pyyntö että keskustelua käytäisiin oikeiden tilastojen ja faktojen pohjalta. Astrid Thorsilta on kommentti "Levitetään mukamas totuuksia naapurimaastamme Ruotsista ja siitä kuinka väkivalta on lisääntynyt siellä maahanmuuton vuoksi. Itse asiassa väkivalta on vähentynyt." Tämä lause on varsin ironisesti ilman mitään lähdettä. Niinpä googlailin omaksi ilokseni Ruotsin rikostilastoja.

Mitä löysin, oli että väkivaltarikokset ovat kolminkertaistuneet aikavälillä 1976-2006, kaikista rikoksista ulkomaalaiset tekivät 25% ja ulkomaalaisille vanhemmille syntyneet ruotsalaiset 20%. Eli melkein puolet rikollisuudesta Ruotsissa johtuu maahanmuutosta. Ottaen huomioon, että Ruotsissa asuvista ihmisistä 82% on etnisiä ruotsalaisia, voi jokainen laskea kuinka paljon enemmän rikoksia ulkomaalaisperäiset tekevät verrattuna etnisiin ruotsalaisiin.

Yliedustus on vielä suurempaa vakavissa rikoksissa, esimerkiksi pahoinpitelyissä ulkomaalaisperäiset olivat kolme kertaa useammin epäiltyinä ja raiskauksissa viisi kertaa. Lisäksi on huomattavaa, että Lähi-idästä ja Afrikasta peräisin olevat korostuvat jopa vielä enemmän.

En ole varma mistä ministeri oli omat lukunsa saanut, sillä mistään en löytänyt viitteitä rikollisuuden vähenemisestä. Eivätkä toimittajatkaan sitä ilmeisesti kokeneet kovin oleellisena tietona.

Ne lähteet:

http://www.thelocal.se/article.php?ID=2683&date=20051214
http://en.wikipedia.org/wiki/Crime_in_Sweden

Toimittajat eivät siis viitsineet vaivautua huomaamaan, että heidän haastattelemansa maahanmuuttoministeri Astrid Thors valehtelee maahanmuuton vaikutuksesta rikollisuuteen. Random-yleisönosastokirjoittelija tietää asioista enemmän kuin toimittajat, jotka saavat palkkaa täysin asiantuntemattomasta kirjoittelustaan.

Toimittajat eivät myöskään vaivautuneet kyseenalaistamaan Pakolaisneuvonta ry:n lakimiehen Husein Muhammedin levittämää väitettä Suomen kyvyttömyydestä vaikuttaa Suomeen tulevien maahanmuuttajien määrään, mutta random-yleisönosastokirjoittelijat kykenivät heti kumoamaan tämän järjettömän väitteen. Yleisönosastokirjoittajat siis tietävät yhteiskunnallisista asioista paljon enemmän kuin toimittajat.

Suomessa journalismi on niin helvetin huonolla tasolla, että ohimennen mielipiteitään lonkalta heittelevät yleisönosastokirjoittajat kykenevät analysoimaan yhteiskunnallisia asioita paljon paremmin kuin työkseen sanomalehtijuttuja kirjoittavat toimittajat.

Mistä toimittajille maksetaan palkkaa?! Hehän eivät osaa lainkaan tehdä työtään!!

Yleisönosastoissa ja blogeissa ihmiset kirjoittavat ilman palkkaa paljon pätevämpää analyysia yhteiskunnasta kuin toimittajat palkkaa vastaan.

Toimittajat eivät tiedä mistään mitään. Toimittajat eivät ilmeisesti edes pyri antamaan realistista kuvaa yhteiskunnassa tapahtuvista asioista. Suomessa ei ole yhtäkään journalisesti pätevää, yhteiskunnallisista asioista rehellisesti raportoivaa sanoma- tai aikakauslehteä tai tv- tai radiokanavien uutis- tai ajankohtaistoimitusta.

Suomen kaikki "tiedotusvälineet" ovat vallassaolevaa monikulttuurisuusjunttaa palvelevia propagandakoneistoja eivätkä yhteiskunnallisista asioista kansalle kertovia kansan palvelijoita.

Suomen kaikki "tiedotusvälineet" käyvät propagandasotaa kansaa vastaan.

Suomen kaikki "tiedotusvälineet" pyrkivät antamaan kansalle väärän kuvan yhteiskunnallisista asioista estääkseen kansaa muodostamasta omia poliittisia mielipiteitään totuudenmukaisen yhteiskunnallisen tiedon pohjalta. Tähän on syynä se, että kansan mielipide maahanmuutosta on täysin erilainen kuin nykyisin vallassaolevien poliitiikkojen (Thors, Kiviniemi, Halonen, Holmlund, Brax jne.) ja viranomaispäättäjien (Viljanen, Paatero, Hallberg, Illman, Biaudet jne.).

Valtamedia tiettää nykyisten vallanpitäjien harjoittaman maahanmuuttopoliittisen linjan olevan täysin kansan tahdon vastainen eli epädemokraattinen. Siksi valtamedia haluaa estää kansaa saamasta tietoa maahanmuutosta. Valtamedia siis vastustaa demokratiaa pönkittämällä epädemokraattisia vallanpitäjiä salaamalla kansalta ehdottoman tärkeitä tietoja yhteiskunnallisista asioista.

Jos kansa saisi maahanmuuttoasioista totuudenmukaista tietoa, kansa ilmaisisi vaaleissa mielipiteensä äänestämällä nykylinjaa vastaan. Valtamedia yrittää estää nykyisen vallanpitäjien kannatuksen romahtamisen antamalla kansalle tahallaan väärää tietoa. Tähän kuuluu tuo Aamulehden levittämä tyystin maanpetoksellinen väite, että Suomi ei voisi muka itse lainkaan vaikuttaa Suomeen tulevien maahanmuuttajien määrään.



5 kommenttia:

Kyllästynyt kirjoitti...

Kirjoituksesi oli erinomainen, kiitos siitä. Sydäntäni särkee, kun synnyinmaani tallaa samaa polkua kuin nykyinen isänmaani Ruotsi. Vai eivät ole rikokset lisääntyneet? Miksi ministeri saa valehdella?

Erään kunnan johtaja väitti samaa, mutta kun pintaa raaputettiin, huomattiin että hän niputti kaikki poliisiasiat yhteen, jopa näpistykset. Kun tarkasteltiin väkivaltarikoksia erikseen, kunta oli maan pahimpia ellei pahin.

Samoin voidaan aivan selkeästi nähdä, että kunnat, jotka eniten ovat ottaneet siirtolaisia, esiintyvät myös rikollisuuden lisääntymistilastojen yläpäässä. Siitä ei voida tehdä muita kuin yhdenlaisia päätelmiä, vaikka kuinka haluaisi olla suurisydäminen ja humaani.

http://affes.wordpress.com/

Vasarahammer kirjoitti...

Husein Muhammed vain yrittää estää keskustelun maahanmuuttopolitiikan perusteista ja siirtää sen kohti "kotouttamista".

Todellisuudessa Suomi voi tehdä paljonkin estääkseen ei-toivotun maahanmuuton suuntautumisen tänne. Tanskasta kannattaa ottaa esimerkkiä siinä, miten pitkälle monikulttuuristumisessa edistynyt maa hidastaa kehitystä.

Suomenlahden etelärannalta taas voi katsoa, miten haitallinen, sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto estetään kokonaan.

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=256887&messageID=5346039&#5346039

Valikoituneita muuttajia
eehoo | 30.8.2010 7:19

Erikoiselta tuntuu, että Suomeen tulevat pakolaiset Somaliasta ovat valikoituneet niin, että tänne tulevilla on kasvattilapsia, kun muualle Eurooppaan tulevilla taas ei ole. Tästä ei voi muuta johtopäätöstä vetää kuin, että suomalainen pakolaispolitiikka on erilaisempaa (väljempää) kuin muualla Euroopassa.


Niin. Jos maahantulijoiden määrä muka riippuisi vain kansainvälisistä sopimuksista ja EU-lainsäädännöstä, miksi muihin EU-maihin ei ole viime aikoina tullut niin paljon somaleita kuin Suomeen?

Suomen perheenyhdistämispolitiikka on täysin erilaista kuin muiden EU-maiden. Tämähän nimenomaan osoittaa, että maahanmuuttajien määrä ei riipu mistään EU-lainsäädännöstä tai muista Suomen ulkopuolisista kansainvälisistä päätöksistä.

Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed siis puhuu paskaa.

Husein Muhammed yrittää väittää, että maahanmuuttoa ei mitenkään voida rajoittaa. Aamulehti tukee tätä kantaa a) antamalla
Husein Muhammedin esittää väitteitään kohtaamatta minkäänlaista kritiikkiä ja b) toistamalla samoja väitteitä myös toimittajien omassa tekstissä. Aamulehti siis vastustaa Suomen itsenäisyyttä. Aamulehden mielestä Suomi ei ole itsenäinen valtio, koska Suomi ei voi päättää Suomeen tulevien ulkomaalaisten määrästä tai maahantulokriteereistä. Aamulehti vastustaa Suomen olemassaoloa itsenäisenä valtiona.

Anonyymi kirjoitti...

Huseinilla on oma lehmä ojassa.

Heppu saa tästä turvapaikkaturismista rahaa n. 25000 EUR/kk. Eli siinä kannattaakin puolustaa maahanmuuttoa.

Jos joku ei usko, , niin tiedoksi, että liksa on vähintään 150EUR/tunti ja töitä on niinpaljon kuin jaksaa/pystyy tekemään. Valtiolla on nimittäin piikki auki.

Anonyymi kirjoitti...

saatiinhan taas veret kiertämään. Missä EU siellä ongelma kuten Hankamäki sanoo. Down with the union !