keskiviikko 4. marraskuuta 2009

STTK: Suomessa on työvoimapula, joten tarvitaan lisää maahanmuuttajia

Tasavallan presidentti Tarja Halosen haastattelu STTK:n lehdessä:

Yleinen arvio on, että Suomea uhkaa työvoimapula siitä huolimatta, että nyt talouskriisin ja viennin hiipumisen vuoksi irtisanomiset ja lomautukset ovat lisääntyneet. Eräs keino torjua työvoimapulaa on maahanmuuttajien määrän lisääntyminen Suomessa. Samanaikaisesti Suomessa rasismi nostaa päätään ja tästä on esimerkkinä tiettyjen poliittisten suuntausten vahvistuminen.

Presidentti Tarja Halonen pohtii, että maahanmuuttajia koskevien asenteiden koveneminen voi olla osa yleisempää arvojen kovenemista yhteiskunnassamme.

- Jos näin on, suvaitsemattomuus kohdistuu luultavasti myös muihin vähemmistöihin, hän murehtii.

Talouskriisi ja kasvava työttömyys aiheuttavat ymmärrettävästi huolta ja epävarmuutta omasta tulevaisuudesta ja työpaikasta.

- Tätä ei pidä eikä kannata kohdistaa epäluulona ja syrjintänä muita kohtaan. Rasismi tai muu syrjintä on loukkaus ihmisarvoa kohtaan. Se luo yhteiskunnan kaikille jäsenille epämiellyttävän, pelon ilmapiirin.

Presidentti sanoo aina vierastaneensa sanaparia ”työvoimaperäinen maahanmuutto”.

- Kyse ei ole koskaan pelkästään työvoimasta, puhutaan sitten täällä syntyneistä tai tänne muuttaneista. Kyse on kanssaihmisistämme, joilla on monta muutakin ominaisuutta kuin työn tekeminen. Toisaalta on huomattava, ettei kaikki kritiikki ole rasismia. Ihmisten pitää noudattaa lakeja, mutta ei heidän tarvitse olla samanlaisia.


STTK on olevinaan palkansaajajärjestöjen keskusliitto. Miksi palkansaajajärjestö valehtelee, että Suomessa on työvoimapula?

Miksi palkansaajajärjestö valehtelee, että Suomeen "tarvitaan" lisää maahanmuuttajia "poistamaan työvoimapulaa"?

P.S.

Halonen tietysti pyrkii leimaamaan kaiken maahanmuuttopolitiikasta keskustelemisen "rasismiksi", vaikka hän väittää päinvastaista: "Toisaalta on huomattava, ettei kaikki kritiikki ole rasismia."

Halonen ei lainkaan spesifioi, millainen kritiikki on rasismia ja millainen ei.

Halonen siis nimenomaan pyrkii tukahduttamaan demokraattisen kansalaiskeskustelun. Halonen on demokratian vastustaja.
Muutenhan hän ei vaatisi ay-liikettä ja EU-organisaatioita "torjumaan rasismia":


- Rasistisilta ja muukalaisvihamielisiltä ilmiöiltä ei saa sulkea silmiä eikä sitä ilmiönä pidä vähätellä. Euroopan unioni, Euroopan neuvosto ja erilaiset eurooppalaiset yhteistyöjärjestöt myös ay-liikkeen piirissä tarjoavat apuaan rasismin ja muukalaisvihan torjumiseksi.

Ay-liikkeen perinteisiin arvoihin kuuluvat kansainvälisyys, perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä työntekijöiden oikeuksien puolustaminen.

- Tähän sopii hyvin myös työ rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan. Haluan antaa teille kaiken tukeni tässä tärkeässä työssä.


Tämä "rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen työ" kuulostaa hyvin samalta kuin "sodan ja fasismin vastainen työ", joka oli kommunistien perustaman myyräntyöjärjestön, viidennen kolonnan, nimi. Googlella löytyi tällainen kuvaus näiden kommunistien toiminnasta:

Sota-aikana puolueen jäsenet yrittivät - tosin huonolla menestyksellä - katkoa rautateitä ja tuhota tärkeitä tuotantolaitoksia. Suomalaiset kommunistit antoivat valomerkkejä puna-armeijan ilmavoimien pommituskoneilla, että ne osasivat tyhjentää lastinsa oikeaan paikkaan. Kotkan ilmiantajakommunistit ovat tästä ylpeitä vielä tänäänkin.

Puolueen kylkiäisenä toimi aikoinaan näiden ilmiantajien ja käpykaartilaisten järjestö Sodan ja fasismin vastainen työ. Suomi on ilmeisesti maailman ainoa maa, jossa vihollisen avustajat ja ilmiantajat nimittävät itseään "vastarintaliikkeeksi".


Tämä kuvaus pätee myös nykyajan "rasisminvastaisiin kansalaisjärjestöihin", "vähemmistövaltuutettuun", "ihmisoikeusjärjestöihin" (mm. Pen, Amnesty, "Ihmisoikeusliitto", Pakolaisneuvonta) ja tasavallan presidentti Tarja Haloseen.



3 kommenttia:

IDA kirjoitti...

STTK on olevinaan palkansaajajärjestöjen keskusliitto. Miksi palkansaajajärjestö valehtelee, että Suomessa on työvoimapula?

Sanos muuta. Minusta on erittäin luonnollista ja järkevää, että ihmiset ovat huolissaan, kun he menettävät työpaikkojaan ja joutuvat työttömiksi ja samaan aikaan hallinnon mielestä on työvoimapula, jota palkkaamaan tarvitaan paljon ihmisiä maan ulkopuolelta.

Kaiken lisäksi, kuten maanantainen MOT-ohjelma osoitti, suomalaiset työskentelevät vielä uskomattoman paljon täysin palkattomasti.

Uunompi ihminen odottaisi työväenliikkeeltä keskittymistä noiden ongelmien hoitoon, mutta ainoa asia mitä työväenliike tekee on sen sanominen, että pitää olla avaramielinen ja suvaitseva sekä tyytyä odottamaan hallinnon päätöksiä.

Itse kuulen tuon kirkossa ja uskonkin siihen, mutta kyllähän yhteiskunta on eri asia kuin kirkko.

Väittäisinkin, että poliittinen johtomme on lähinnä joukko uskottomia pappeja, jotka eivät kykene mihinkään konkreettisiin päätöksiin eivätkä edes niiden suoraan ehdottamiseen. Sen sijaan he käyttävät julkisen aikansa saarnaamalla ( väärästä ) moraalista.

Unknown kirjoitti...

Jos Suomessa on työvoimapula, voisivatkohan SAK ja arvo(ton)presidentti ohjata minut sen luokse? Olisi nimittäin työvoimaa tarjolla.

Että jaksaa ottaa pannuun tuo jatkuva paikkansapitämätön jankutus työvoimapulasta. Ja myös jankutus "maahanmuuttajien" eli Haloskan kyseessä ollen elintasopakolaisten kohtaamasta kuun toiselta puolelta Suomeen rantautuneesta mytologisesta rasismista.

Onko muuten julkisissa kommenteissa MISSÄÄN esitetty MITÄÄN todisteita siitä, että ns. paskaduunit eivät kiinnostaisi työttömiä suomalaisia? Itse en ole sellaista nähnyt. Ja kun puhun todisteista, tarkoitan esim. työttömien keskuudessa tehtyä tutkimusta ym., en mitään pappa-betalar-eller-jag-har-en-jättehieno-statens-suojatyöpaikka -vasurinuorten tai muiden prekapellejen (suomeksi: paskiaisten) perustelemattomia nenännyrpistyksiä ja muita heittoja.

Unknown kirjoitti...

Ei SAK vaan siis STTK, mutta pätee yhtä hyvin SAK:oon.