maanantai 9. marraskuuta 2009

UNESCO-nuorisodelegaatti Anna Pelkonen

Suomen UNESCO-nuorisodelegaatiksi Anna Pelkonen

Suomen vuoden 2009 UNESCO-nuorisodelegaatti on Anna Pelkonen, 28. Pelkonen on aktiivinen toimija Youth for Understanding -vaihto-oppilasjärjestössä ja kotoisin Turusta.

Delegaatin valitsee opetusministeriö Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssin esityksestä.

UNESCO-nuorisodelegaatti edustaa Suomen nuoria UNESCO:n nuorisotapaamisessa sekä toimii linkkinä Suomen nuorison ja UNESCO:n välillä. Delegaatin kausi kestää vuoden loppuun.

Pelkonen opiskelee tällä hetkellä Malmön yliopistossa englanninkielisessä, kansainväliseen muuttoon ja etnisiin suhteisiin keskittyvässä opinto-ohjelmassa. Pelkonen on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2005, ja harrastaa muun muassa teatteria, taidetta ja kulttuuria sekä vapaaehtoistyötä.

UNESCO:n yleiskokous järjestetään Pariisissa 6.10. alkaen, ja siihen liittyy nuorten oma foorumi 1.-3.10., johon myös Anna osallistuu. UNESCO Youth Forum järjestetään nyt kuudennen kerran, ja sen teemana on “Investing out of the crisis: towards a partnership between UNESCO and youth organizations”. Läpileikkaavana teema on nuorten osallisuus. UNESCO Youth Forumin edustajan valitsee opetusministeriö Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n esityksestä.

UNESCO Youth Forum järjestetään joka toinen vuosi. Edellisen kerran eli vuonna 2007 mukana olivat Johan Ekman ja Elina Lauttamäki (Education and Economic Development och Science and Sustainable Development), vuonna 2005 Simo Salmela (Young People and the Dialogue among Civilizations, Cultures and Peoples – Ideas for action in education, the sciences, culture and communication).

Foorumi valmistelee tapahtumassaan loppuraportin, joka lähetetään UNESCO:n yleiskokoukselle.


UNESCO-nuorisodelegaatti: Kohti tiiviimpää yhteistyötä järjestöjen ja koulujen kesken

- Koulu on nuorille keskeinen kohtaamispaikka. Koulut ovat mielestäni avainasemassa asennekasvatuksessa monikulttuurisuus- ja rauhankasvatuskysymyksissä, sanoo Suomen nuoria Pariisissa loppuviikon edustava Anna Pelkonen.

Pelkosen mukaan Suomessa monikulttuurisuus ja kansainvälisyyskasvatus on otettu huomioon kouluopetuksessa läpileikkaavana teemana, mutta opetuksen toteutus jää usein yksittäisen opettajan henkilökohtaisen mielenkiinnon varaan. Nuorisojärjestöt puolestaan pursuavat asiaan liittyvää nuorille suunnattua koulutusmateriaalia. Pelkosen mielestä koulujen kannattaisikin hyödyntää tehokkaammin järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä.

- Jatkossa opetusohjelmiin voisi sisällyttää esimerkiksi ns. globaalia kasvatusta, joka pitäisi sisällään rauhankasvatusta, kulttuurien välistä dialogia, etiikkaa, konfliktin ratkaisukoulutusta, tietoutta kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden suhteista sekä tietoa eri kulttuureista. Nuoriso- ja kansalaisjärjestöt voisivat toimia tässä lisäresursseina kouluille, visioi Pelkonen.

Yksi UNESCO:n tämänvuotisen nuorisofoorumin teemoista on koulutuksen kehittäminen vastaamaan globalisoituvaa maailmaa ja sen haasteita. Nuorisofoorumiin osallistuvien nuorisoedustajien mukaan kansalaisjärjestöt tulisi sitoa lähempään yhteyteen perusopetuksen kanssa. Nuorisodelegaattien mielestä maiden opetusohjelmiin tulisi liittää globaaliin kasvatukseen liittyviä teemoja, joiden toteuttamisessa nuorisojärjestöillä ja kansalaisjärjestöillä on tietoa ja halua olla mukana; tätä resurssia ei tulisi heittää hukkaan.

UNESCO:n yleiskokous järjestetään Pariisissa 6.10. alkaen, ja siihen liittyvä nuorten oma foorumi 1.-3. lokakuuta. UNESCO:n nuorisofoorumi järjestetään nyt kuudennen kerran, ja sen teemana on “Investing out of the crisis: towards a partnership between UNESCO and youth organizations”. Läpileikkaavana teema on nuorten osallisuus. UNESCO:n nuorisofoorumin edustajan valitsee opetusministeriö Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n esityksestä.



Uutta suomalaisuutta etsimässä

Poikaystäväni tuli kotiin työhaastattelusta savu korvista nousten. Kysyin varovasti, että miten haastattelu meni. ”Aivan loistavasti”. Jaha. Hetken kuluttua kävi ilmi, mitä oli tapahtunut. Haastattelija oli ystävällisesti todennut ”suomenkielesi on yllättävän hyvää, olen kuullut paljon huonompaankin”. Kuulostaako tämä sinusta kohteliaisuudelta? No niin minustakin. Mutta koko aikuisikänsä Suomessa asuneelle, tosin ulkomailla syntyneelle henkilölle, se on muistutus omasta ulkopuolisuudesta. Siitä, että aina joku arvioi. Siitä, että minussa on ja tulee aina olemaan jotain, minkä perusteella minut luokitellaan ulkopuoliseksi.

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat nyt kuumaa kamaa. On trendikästä olla kansainvälinen, matkustella ja nähdä maailmaa – ja syystäkin. Vaihto-oppilaiden kansainvälisessä ilmapiirissä yllä mainittu kommentti aiheuttaa hymyä ja hyväksyntää. On luonnollista kysyä ”mistä olet, miten päädyit tänne, oletko viihtynyt, osaatko jo suomea”. Monikulttuurisuus on taas haastavampi juttu. Puhutaan ideologiasta, jonka kiteytyy ajatukseen ihmisten ja kulttuurien monimuotoisuuden säilyttämisestä ja sen kunnioittamisesta yhteiskunnassa. Rinnakkain elämisestä siten, että erilaisuus luo enemmän yhteenkuuluvuutta kuin erottaa. Erilaisuus on itsestäänselvyys, jota ei tarvitse perustella. Suomen itsenäisyysajan historia ei ole kovin monikulttuurinen. Miten olisikaan voinut olla, kun itsenäistä taivalta on kertynyt vasta yhden ihmiselämän verran? Kun juuri on julistettu keitä olemme ja miten me olemme, ei sitä noin vain voi alkaa muuttamaan. Sitä suomalaisuutta siis. Vai voiko? Haluammeko?

Olin kerran suunnittelukokouksessa, jossa mietittiin teemaa kansainvälisyystapahtumalle. 18-vuotiaaseen mieleeni jysähti kristallinkirkkaana mahtiajatus ”uusi suomalaisuus”. Tämä ajatus oli minulle uusi ja jännittävä, jopa mullistava – ja se on sitä yhä vieläkin. Mitä suomalaisuus voisi olla sadan vuoden kuluttua? Minä toivon, että suomalaisia ovat tulevaisuudessa myös ne, jotka eivät puhu virheetöntä oppikirjasuomea ja omaa pohjoismaisen vaaleaa ihoa ja vaaleaa tukkaa. Toivon, ettemme aina heti kärkeen pyytäisi verbaalista yhteenvetoa syistä, jotka ovat johtaneet asumaan Suomeen. Ettemme aina kysyisi, että onko Suomessa mukavaa – että onko viihdytty? Toisaalta tutuiksi tullaan vaan kyselemällä, kuten lapset tekevät löytäessään jotain uutta. Me taidamme olla täällä Suomessa siis monikulttuurisuuteen kasvamisen kyselyvaiheessa. Hyvä niin. Oikeaan suuntaan ollaan rämpimässä. Pikku hiljaa. Läjäpäin kärsivällisyyttä taskuissa.

Anna Pelkonen

Kirjoittaja opettelee monikulttuurisuutta UNESCO:n kuudennessa nuorisofoorumissa Suomen nuorisodelegaatin ominaisuudessa. Nuorisofoorumi järjestettiin lokakuun alussa Pariisissa UNESCO:n yleiskokouksen yhteydessä.



Saatana.

Poikaystäväni tuli kotiin työhaastattelusta savu korvista nousten. Kysyin varovasti, että miten haastattelu meni. ”Aivan loistavasti”. Jaha. Hetken kuluttua kävi ilmi, mitä oli tapahtunut. Haastattelija oli ystävällisesti todennut ”suomenkielesi on yllättävän hyvää, olen kuullut paljon huonompaankin”. Kuulostaako tämä sinusta kohteliaisuudelta? No niin minustakin. Mutta koko aikuisikänsä Suomessa asuneelle, tosin ulkomailla syntyneelle henkilölle, se on muistutus omasta ulkopuolisuudesta. Siitä, että aina joku arvioi. Siitä, että minussa on ja tulee aina olemaan jotain, minkä perusteella minut luokitellaan ulkopuoliseksi.

No voi voi. Mene muualle itkemään.

Suomalaiset puhuvat äidinkielenään suomea tai ruotsia. Jos joku vieraskielinen arvioidaan äidinkielensä perusteella ulkomaalaiseksi, syynä on juurikin hänen maahanmuuttajataustansa.

Mitä vikaa siinä on, että maahanmuuttajaa pidetään maahanmuuttajana?

Saatana.


Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat nyt kuumaa kamaa. On trendikästä olla kansainvälinen, matkustella ja nähdä maailmaa – ja syystäkin. Vaihto-oppilaiden kansainvälisessä ilmapiirissä yllä mainittu kommentti aiheuttaa hymyä ja hyväksyntää. On luonnollista kysyä ”mistä olet, miten päädyit tänne, oletko viihtynyt, osaatko jo suomea”.

Tämä on ollut "trendikästä" n. 30-40 vuotta. "Vaihtarien" eli "ulkkarien" kanssa hengailu on siis tosi väsynyttä läppää.


Monikulttuurisuus on taas haastavampi juttu. Puhutaan ideologiasta, jonka kiteytyy ajatukseen ihmisten ja kulttuurien monimuotoisuuden säilyttämisestä ja sen kunnioittamisesta yhteiskunnassa.

Tämä ideologia on perseestä. Samassa yhteiskunnassa ei pidä olla eri kulttuureja. Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Yhteiskunnan normit eli lainsäädäntö ja sosiokulturaaliset normit perustuvat yhteiskunnassa asuvien ihmisten yhteiseen kulttuuri-identiteettiin.

Jos samassa maassa on rinnakkain eri kulttuureja, nämä eivät muodosta yhtenäistä yhteiskuntaa.

Tällöin samassa maassa on useita eri yhteiskuntajärjestelmiä. Tätä kutsutaan ghettoutumiseksi eli segregoitumiseksi eli apartheidiksi. Tätä se monikulttuurisuus tarkoittaa.

Rinnakkain elämisestä siten, että erilaisuus luo enemmän yhteenkuuluvuutta kuin erottaa.

Tämä on loogisesti mahdotonta.


Erilaisuus on itsestäänselvyys, jota ei tarvitse perustella.

Miksi samassa maassa pitäisi olla useita erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä?

Suomen itsenäisyysajan historia ei ole kovin monikulttuurinen. Miten olisikaan voinut olla, kun itsenäistä taivalta on kertynyt vasta yhden ihmiselämän verran? Kun juuri on julistettu keitä olemme ja miten me olemme, ei sitä noin vain voi alkaa muuttamaan. Sitä suomalaisuutta siis.
Naurettavaa logiikkaa. Kulttuuri on eri asia kuin valtiollinen itsenäisyys.

Vai voiko? Haluammeko?
En minä ainakaan halua muuttaa suomalaisuutta sellaiseksi, että Suomessa hyväksyttäisiin pakkoavioliitot, kunniamurhat, lasten sukupuolielinten silpominen jne.


Olin kerran suunnittelukokouksessa, jossa mietittiin teemaa kansainvälisyystapahtumalle. 18-vuotiaaseen mieleeni jysähti kristallinkirkkaana mahtiajatus ”uusi suomalaisuus”. Tämä ajatus oli minulle uusi ja jännittävä, jopa mullistava – ja se on sitä yhä vieläkin.

Hurahdit siis teinipissiksenä mokupropagandaan ja sillä tiellä olet vielä nyt kymmenen vuotta myöhemmin 28-vuotiaana teatteriohjaajana. Ei kovin kehuttava älyllistä kehitystä.

Mitä suomalaisuus voisi olla sadan vuoden kuluttua?
Sinulla ei ole kristallipalloa eikä kenelläkään muullakaan.

Minä toivon, että suomalaisia ovat tulevaisuudessa myös ne, jotka eivät puhu virheetöntä oppikirjasuomea

Sinä siis TOIVOT, että suomen kieli tuhoutuu.

Olet maanpetturi.

Inhoat itseäsi ja siksi inhoat omaa maatasi ja kulttuuriasi ja kieltäsi.

Siksi haluat tuhota oman kulttuurisi ja kielesi.

ja omaa pohjoismaisen vaaleaa ihoa ja vaaleaa tukkaa.

Ei kukaan ole koskaan sanonut, että kaikkien suomalaisten pitäisi olla vaaleatukkaisia.

Valkoisia ihmisiä kaikki suomalaiset ja kaikki muutkin eurooppalaiset kylläkin ovat.

Afrikkalainen ei muutu eurooppalaiseksi, vaikka asuisi Euroopassa.


Toivon, ettemme aina heti kärkeen pyytäisi verbaalista yhteenvetoa syistä, jotka ovat johtaneet asumaan Suomeen.

Minun mielestäni meidän pitää nimenomaan aina kysyä kaikilta Suomessa asuvilta kehitysmaalaisilta, että mitä vittua he täällä tekevät.

Ettemme aina kysyisi, että onko Suomessa mukavaa – että onko viihdytty?
En minä sitä koskaan kysy. Ei minua kiinnosta, viihtyvätkö somalit, arabit, turkkilaiset, kurdit, iranilaiset, afgaanit, pakistanilaiset, intialaiset ym. kehitysmaalaiset Suomessa. En minä halua kehitysmaalaisten viihtyvän täällä. Minä haluan heidän menevän takaisin sinne mistä he ovat tulleet.

Toisaalta tutuiksi tullaan vaan kyselemällä, kuten lapset tekevät löytäessään jotain uutta.

En minä halua kysellä kehitysmaalaisilta yhtään mitään. En minä halua tutustua heihin. Minä haluan heidän vain menevän takaisin sinne mistä he ovat tulleet.

Me taidamme olla täällä Suomessa siis monikulttuurisuuteen kasvamisen kyselyvaiheessa.

En minä ole eikä kukaan minun tuntemani ihminen ole.

Hyvä niin. Oikeaan suuntaan ollaan rämpimässä. Pikku hiljaa.

Suomi ei todellakaan ole rämpimässä oikeaan suuntaan.

Suomi on menossa kovaa vauhtia kohti tuhoaan.

Suomea johtaa mielipuolinen maanpetturiklikki, joka haluaa tuhota Suomen.

Tähän klikkiin kuuluu nykyinen tasavallan presidentti, nykyinen pääministeri, kaikki nykyiset ministerit ja kaikki nykyiset kansanedustajat. Elämme samanlaista aikaa kuin Viro vuonna 1940.

Läjäpäin kärsivällisyyttä taskuissa.
Minulla ei ole tippaakaan kärsivällisyyttä noita mielipuolisia maanpettureita kohtaan.

Anna Pelkonen

Kirjoittaja opettelee monikulttuurisuutta UNESCO:n kuudennessa nuorisofoorumissa Suomen nuorisodelegaatin ominaisuudessa. Nuorisofoorumi järjestettiin lokakuun alussa Pariisissa UNESCO:n yleiskokouksen yhteydessä.


Mikä vittu on UNESCO:n nuorisofoorumi?

Mikä vittu on Suomen nuorisodelegaatti?

Kuka tuon tytön on tuonne valinnut "Suomen edustajaksi"?

Kuka vittu on päättänyt kustantaa suomalaisten veronmaksajien rahoilla sen, että joku tyttö menee Pariisiin "opettelemaan monikulttuurisuutta"?

Vs: 2009-11-06 YFU ry, Anna Pelkonen: Uutta suomalaisuutta etsimässä

http://portal.unesco.org/shs/en/ev.php-URL_ID=10997&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.html

Nämä maailmanparantajat pitävät toisinaan kokousta ennen UNESCO:n mahti-yleiskokouksia. Nuorisodelegaatit valitaan 18-24 -vuotiaista kunkin valtakunnan nuoristojärjestöaktiiveista tasa-arvoperiaatteella. Alkuperäisasukkaita tosin halutaan erityisesti.

Maanpetturiklikin avokätisesti tukemaa kans.väl. toimintaa.


Vs: 2009-11-06 YFU ry, Anna Pelkonen: Uutta suomalaisuutta etsimässä

Suomen itsenäisyysajan historia ei ole kovin monikulttuurinen. Miten olisikaan voinut olla, kun itsenäistä taivalta on kertynyt vasta yhden ihmiselämän verran? Kun juuri on julistettu keitä olemme ja miten me olemme, ei sitä noin vain voi alkaa muuttamaan. Sitä suomalaisuutta siis. Vai voiko? Haluammeko?

Pelkosen perusteilla voisi kuka tahansa imperialisti vaatia minkä tahansa alkuperäiskansan alueita "elintilakseen". Julistaisi vain halveksumansa kansan kulttuurin yksipuoliseksi ja ihailemansa ihmiset "rikkaudeksi" ja suorittaisi väestönsiirron tavalla tai toisella, vaikkapa rajat avaamalla. Sitähän natsitkin tekivät, kun tunkivat yli rajojen toisten kansojen maille elintilaa etsimään. Avasivat rajoja, jotta voisivat asuttaa "rikkaampia" ihmisiä köyhempien tilalle. Nykypäivänä vastaavat rasistit vain puhuvat mielummin kulttuurista kuin rodusta, vaikka rodustahan siinä on pohjimmiltaan edelleen kyse.

Vs: 2009-11-06 YFU ry, Anna Pelkonen: Uutta suomalaisuutta etsimässä

En minäkään palkkaisi henkilöä joka ottaa loukkauksena sen että hänen kielitaitoaan kehutaan. En myöskään haluaisi työtoverikseni. Viittaa vahvasti tuleviin yhteistyövaikeuksiin.

Näinä aikoina on hyvin jos pääsee haastatteluun asti.

Ekana tulisi mieleen, että ei missään nimessä saisi edes huomata, jos jokin asia on eri tavalla kuin useimmilla muilla ihmisillä. Eli pitäisi olla kuuro/mykkä/sokea (mieluiten kaikkia kolmea niin ei vahingossakaan huomaisi).

Täytyy myöntää että jollain tapaa oma ajatusmaailmani eroaa kyseisestä savuavat korvat omaavasta miehestä, kun samaan aikaan haluan erottua massasta, mutta olla siltikin osa sitä. Samalla tavalla kuin hänkin on osa suomalaisuutta (tyttöystäväkin kun on suomalainen), mutta silti ei uppoa harmaaseen massaan (jotenkin erottunut haastattelun yhteydessä). Ei tuon erilaisuuden huomaamisen pitäisi olla mikään loukkaus ketään kohtaan, ellei sitä tuo esille jollain erikoisella tavalla (puhutpa hyvää viroa apinaksi tms). Ensimmäisenä tuleekin mieleen, että kyseinen henkilö olisi ammattiloukkaantujaa parhaasta päästä, mutta niin, vaikeapa sanoa kun en henkilöä tunne ollenkaan.

Liekkö sitten niin, että kaiken pitäisi olla poliittisesti korrektia, mistään ei saisi mainita, ettei kukaan vahingossakaan ottaisi nokkiinsa jne... Tämä tosin ei ole mahdollista, vaikka mitä tekisi, joten ei kannata liikaa siitä haaveilla.

Siitä, että aina joku arvioi.
Näin on yleensä melkolailla kaikkien paikallisten alakulttuurienkin osalta, aina on joku arvioimassa ja kritisoimassa, vaikkei sitä välttämättä kovin selkeästi aina tuoda esille. Näidenkin osalta tärkeintä on osata olla välittämättä siitä muiden arvostelusta, se on terveen itsetunnon merkki. Sen vaatiminen, että muut muuttaisivat käytöstään ja suhtautumista puolestaan ei ole kovin hyvä merkki terveestä itsetunnosta. Mutta jälleen kerran, spekulointia henkilöstä jota en tunne, joten tierä häntä.


Asialla oli siis taas kerran kympin tyttö ja hänen ihq ulkomaalainen poikaystävänsä.

1 kommentti:

Kalle kirjoitti...

Tässä TNB (typical n..ger behavior) parhaimmillaan.

Uusi muoti on rantautunut Liberiaan. Herkutellaan vihollissotilaiden sydämillä. Eipä tiedä itkeäkö vai nauraakl.

http://www.youtube.com/watch?v=zmrkTi3EHqk