perjantai 6. marraskuuta 2009

Käräjäoikeus: Neekerit saavat vapaasti raiskata suomalaisia naisia

Jenkkifutaajat saivat ehdollista raiskauksesta

Julkaistu 05.11.2009 08:22 (päivitetty 09:32)

Lappeenrannan käräjäoikeus on tuominnut kolme yhdysvaltalaista amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa ehdolliseen vankeuteen.

Kaksi miestä sai tuomion raiskauksesta ja yksi avunannosta rikoksiin. Jokaisen tuomio on vuosi ja kahdeksan kuukautta.

Uhreina oli kaksi nuorta naista. Rikokset tapahtuivat pelaajien asunnossa elokuun alussa.

Syyttäjä oli vaatinut miehille rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Käräjäoikeuden mukaan tekoja ei tehty sellaisella erityisen nöyryyttävällä tavalla, että ne olisivat olleet törkeitä.

Oikeus perusteli ehdollisia tuomioita erityisesti sillä, että miehet olivat pitkähkön ajan eli reilut kaksi kuukautta tutkintavankeudessa.

Tuomitut velvoitettiin korvaamaan kummallekin uhrille 4500 euroa.

Miehet pelasivat lappeenrantalaisessa Rajaritarit-joukkueessa Vaahteraliigaa.



Käräjäoikeus siis tuomitsi kolme neekeriä kahden naisen raiskaamisesta yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden EHDOLLISEEN vankeuteen (eli eivät istu PÄIVÄÄKÄÄN) ja maksamaan kummallekin uhrille YHTEENSÄ 4500 euroa eli vain 1500 euroa per neekeri per nainen.

En ihmettele, jos ko. naiset käyvät murhaamassa ko. tuomarin ja ko. neekerit.

Olen sitä mieltä, että EHDOLLISIA tuomioita ULKOMAALAISILLE raiskaajille antavat SUOMALAISET tuomarit ovat maanpettureita, Suomen kansan vihollisia. He ovat itse syyllisiä noihin raiskauksiin. Jos raiskaajaneekereille ei anneta vankeutta, he katsovat voivansa raiskata ihan vapaasti, rangaistuksetta. Tuollaiset tuomarit siis antavat neekereille luvan raiskata suomalaisia naisia. Jokainen tuollainen tuomari on itse syyllinen tuollaisiin raiskauksiin.

Miten tuollaiset ihmiset nukkuvat yönsä?

Miten he kehtaavat katsoa itseään peiliin?

Saavatko he jotain perverssiä tyydytystä siitä, että he kannustavat neekereitä raiskaamaan suomalaisia naisia?

Haluavatko he maksimoida raiskausten määrän Suomessa? Mikä perverssi mielisairaus on heidän motiivinsa moiseen? Kuinka kukaan voi olla noin sairas?

Raiskauksien määrän kasvattaminen näyttää olevan Suomen perverssien, maanpetoksellisten tuomareiden tavoite, kun katsoo rikollisuustrendejä:



Seksirikoksien määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Tämä johtuu a) maahanmuuttajien määrän lisääntymisestä (rautalankaa: AFRIKASTA ja LÄHI-IDÄSTÄ kotoisin olevat maahanmuuttajat raiskaavat naisia monikymmenkertaisella todennäköisyydellä suomalaisiin verrattuna) ja b) tuomareiden sairaasta, perverssistä, raiskaajia vapauttavasta linjasta.

Suomessa olevat ulkomaalaiset raiskaajat, erityisesti AFRIKASTA ja LÄHI-IDÄSTÄ kotoisin olevat, ovat täysin verrattavissa puna-armeijan sotilaisiin, jotka vuonna 1945 raiskasivat miljoonia saksalaisia ym. keskieurooppalaisia naisia.

AFRIKASTA ja LÄHI-IDÄSTÄ kotoisin olevat maahanmuuttajat ovat vierasperäinen valloittaja-armeija, barbaari-invaasio, joka tuhoaa Suomen ja koko Euroopan ryöstämällä, raiskaamalla, murhaamalla, tekemällä terrori-iskuja ja vaatimalla sensuuria ja muuta alistumista heidän uskontoonsa eli islamiin.

Tätä Rooman valtakunnan tuhoutumiseen johtanutta kansainvaellusta muistuttavaa kehitysmaalaisten barbaariarmeijoiden invaasiota tukee nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen, nykyinen pääministeri Matti Vanhanen, kaikki nykyiset ministerit ja kaikki nykyiset kansanedustajat.

Jos väitätte päinvastaista, sanokaa yksikin esimerkki tätä kansainvaellusta vastustavasta kansanedustajasta tai ministeristä.

Väitän, että yksikään heistä ei ole koskaan osoittanut millään tavalla vastustavansa tätä länsimaiden tuhoon johtavaa barbaari-invaasiota.

Kukaan kansanedustaja tai kukaan ministeri ei ole koskaan pitänyt mitään tämänkaltaisia puheenvuoroja:

Muslimit ovat suurin turvallisuusuhkamme

Tämä osoittaa, että he eivät tajua nykyisestä kansainvaelluksesta eli barbaari-invaasiosta yhtään mitään.

Presidentti, pääministeri, kaikki ministerit ja kaikki kansanedustajat ovat idiootteja ja maanpettureita, jotka eivät kerta kaikkiaan tiedä eivätkä tajua mistään mitään.

Heitä tukevat virkamieskuntaan soluttautuneet mokuttajat (Johanna Suurpää, Mika Illman, Ritva Viljanen jne.);

päivystävät desantit eli ammattivalehtelijat (Jaakko Hämeen-Anttila jne.), jotka esitetään mediassa "intellektuelleina" ja "asiantuntijoina";

propagandakoneisto eli "tiedotusvälineet", jotka ovat täynnä mielisairaita valehtelijoita (satoja kouluja Ruotsissa polttaneet islamilaiset terroristit ovat "ruotsalaista nuorisoa", kymmeniätuhansia autoja Ranskassa polttaneet islamilaiset terroristit ovat "ranskalaista nuorisoa", somalinaisen puukottanut somalimies on "malliesimerkki suomalaisten miesten väkivaltaisuudesta", Suomeen tulleet 25-vuotiaat, 185-senttiset, 75-kiloiset afrikkalaiset miehet ovat "pakolaislapsia", ihmissalakuljettajien eli mafian Suomeen tuomat bulgarialaiset ja romanialaiset kerjäläiset, myymälävarkaat, taskuvarkaat, autovarkaat, pyörävarkaat, murtovarkaat ja pankkikorttien väärentäjät ovat "Suomen kulttuuria rikastuttavia romaneja, joihin pitää suhtautua suvaitsevasti" jne.);

ja

tuomioistuinlaitokseen soluttautunut raiskaajia vapauttava, raiskauksien määrän moninkertaistamiseen pyrkivä mielisairaiden, perverssien, seinähullujen maanpetoksellisten bolshevikkien eli taistolaisten joukko.

Tässä maassa on helvetisti mätää.

Something is rotten in the state of Finland.



7 kommenttia:

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://tuuritapio.blogspot.com/2009/11/turhaa-kiukuttelua.html

Ensilumi satoi Pohjanmaalle ja minä ryhdyin symbolistiksi. Ihmisellä on aina valittavanaan vähintään kaksi tietä tai ojaanajo. Neljäs vaihtoehto on jokeen meno.

Tämä viisaus tuli mieleeni, kun tutkija Tommi Laitio sanoi tv:ssä, ettei maahanmuuttoa vastaan kannata kiukutella. Aloin muistella muutamia tapauksia, jolloin kiukuttelu maahanmuuttoa vastaan on ollut turhaa.

Toinen maailmansota alkoi syyskuussa 1939, kun saksalaiset alkoivat muuttaa Puolaan. Puolalainen ratsuväki suoritti urheita hyökkäyksiä saksalaisia panssareita vastaan, mikä oli aivan turhaa kiukuttelua.

Ranskalaiset ovat sivistyskansa. He eivät kovin kiivaasti panneet vastaan, kun saksalaiset päättivät muuttaa Ranskaan toukokuussa 1940. Ainoastaan eversti Charles de Gaulle panssarijoukkoineen kiukutteli jonkin verran, mikä oli osoitus hänen pohjimmaisesta ennakkoluuloisesta sivistymättömyydestään.

Brittien sivistys on sen sijaan vain kuori. He kiukuttelivat kiivaasti, kun saksalaiset aloittivat ilmasodan Iso-Britanniaa vastaan loppukesästä 1940 valmistellakseen laajaa maahanmuuttoa tuohon saarivaltioon.

Saksalaisetkaan eivät ole kovin syvällisesti sivistyneitä. He vastustivat hullun lailla, kun neuvostokansat aloittivat pienen ystävällismielisen vastavierailun Saksan maaperälle alkuvuodesta 1945. Saksalaisten kiukuttelu tietenkin selittyy sillä, että heidän johtajansa Adolf Hitler oli hullu natsi ja nationalisti.

Suomalaisten pohjimmainen junttius paljastuu siitä, että he kiukuttelivat hirveästi neuvostokansojen maahanmuuttoa vastaan kahteen otteeseen, ensin talvisodassa 1939-1940 ja toisen kerran jatkosodassa kesällä 1944.

Minulta jäi kokematta, millaista olisi ollut elää lapsuus ja paras miehuus Neuvosto-Suomessa. Millaista olisi ollut käydä 1960-luvulla neuvostopohjalaista kansa- ja oppikoulua? Millaista olisi ollut valmistua ylioppilaaksi keväällä 1971 Isonkyrön neuvostolukiosta ja mennä heti sen jälkeen suorittamaan asevelvollisuutta Neuvostoliiton asevoimiin? Olisin ainakin oppinut venäjää. Pystyisin lukemaan venäläisiä klassikoita alkukielellä.

Onneksi saksalaiset eivät pystyneet vastustamaan neuvostojoukkojen maahanmuuttoa Saksaan vuonna 1945. Muuten emme saisi tänä syksynä muistella, miten DDR sortui 20 vuotta sitten. Tuo muistelu on ollut minullekin erittäin antoisaa. Syksy 1989 oli jännittävää aikaa. Silloin oli todella mielenkiintoista seurata maailmanhistoriallisia tapahtumia Itä- ja Keski-Euroopassa. Eräs keski-eurooppalainen muistelija sanoi tv-dokumentissa, että ne olivat hänen elämänsä tärkeimpiä kokemuksia. Olisimme jääneet ilman tätä kaikkea, mikäli saksalaiset olisivat pystyneet torjumaan neuvostoliittolaisten maahanmuuton vuonna 1945.

Tiettävästi Suomen peruskoulukin on rakennettu osittain DDR:n mallin mukaan. Peruskoulu olisi varmaankin jäänyt torsoksi, jos se olisi suunniteltu kokonaan suomalaiselta pohjalta.

Olen katkera myös siitä, etten saanut parikymmentä vuotta sitten kokea, kun Suomi aloitti itsenäistymispyrkimykset Neuvostoliitosta. Eteläiset veljeskansamme baltit saivat siitä runsaasti rikkaita kokemuksia 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Elämäni on siis ollut aika tylsää, mikä johtuu siitä, että oma isänikin aivan turhaan kiukutteli viisi vuotta Suomen puolustusvoimissa neuvostokansojen maahanmuuttoa vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

mahtavasti sanottu. Nostan ihan lakkia, tuo pitäisi lausua kokonaisuudessaan suorassa TV-lähetyksessä.

Sam kirjoitti...

"Tätä Rooman valtakunnan tuhoutumiseen johtanutta kansainvaellusta muistuttavaa kehitysmaalaisten barbaariarmeijoiden invaasiota"

Mikäli olisit hieman enemmän lukenut historiaa, niin ymmärtäisit tämän olevan vain "osasyy" Rooman valtakunnan tuhoutumiseen. Rooman valtakunta oli juuri ennen kansanvaelluksia kirjaimellisesti rappiolla: talous paskana, inflaatio vaivasi niin, että väki oli palannut kolikoin käytävästä taloudesta tavarakaupankäyntiin, Roomalaiset "legioonat" olivat jotain muita kuin legioonia, syntyvyys alhainen ja valtaa pitävä elin oli lyijyputkien takia ihan sekaisin.

Todellisuudessa Rooman legioona olisi ollut avoimessa taistelussa ylivoimainen verrattuna barbaariarmeijoihin. Jos Rooman Valtakunta olisi ollut loistossaan kansanvaellusten alkaessa, kokeneet sotilaskomentajat legioonineen olisivat kukistaneet barbaarit. Eiköhän 150 000 aitoa syntyperäistä roomalaista legioonalaista yhdessä toisten sadanviidenkymmenen tuhannen paikallisista barbaareista koostuvien "vapaaehtoislegioonien" kanssa olisi kummasti tyrehdyttäneet kansanvaellukset.

Johannes Däner kirjoitti...

Tietenkään päättäjämme, nuo selkärangattomat nilviäiset, eivät halua puuttua maahanmuuttoon millään tavalla, koska siitä on heistä monelle henkilökohtaista taloudellista hyötyä. Kuinka kauan me oikein annamme tuon roistojoukon valehdella itsellemme? Me emme koskaan tule tarvitsemaan maahanmuuttoa työvoimapulan vuoksi emmekä varsinkaan afrikkals-lähi-itäläistä, islamilaista roskasakkia.
Koko maahanmuuttokysymys (paholaiset ja turhapaikkailijat) olisi helposti ratkaistu, jos asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Miksei näin siis tehdä? Sitä sopii pohtia.

Tiia kirjoitti...

"Seksirikoksien määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa."

Täytyy sanoa, että olet aika hakoteilla kahden argumenttisi kanssa. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että seksuaalirikollisia rankaistaan liian lievästi. Tuomaraiden linja kuitenkaan ei varmasti ole yhtään löystynyt tässä kymmenen vuoden aikana.

Itse esittäisin mahdollisiksi syiksi esimerkiksi rikosilmoituksen teon helpottumisen;
-raiskaus ei ole enään tabu, vaan rikos.
-raiskauksen uhreja kannustetaan tekemään ilmoitus/hakemaan apua
-> Raiskauksia on aina ollut suunnilleen yhtä paljon, mutta ilmoitukset niistä ovat kasvaneet huomattavasti?

Toinen syy voisi olla vanha tuttumme alkoholi. Alkoholin käyttö on lisääntynyt yli 4 prosenttiyksikköä 70-luvulta lähtien, ja on edelleen kasvava ongelma ihan maailmanlaajuisestikin.

Raiskauksille on monia eri syitä, riippumatta tekijän/uhrin sukupuolesta tai alkuperästä.

Cpt. D.River kirjoitti...

Samat ranskalaiset ja englantilaiset, jotka aikoinaan kiukuttelivat maataan uhanneita toisia eurooppalaisia vastaan, ovat myöhemmin avanneet rajojaan ja päästäneet sisälleen miljoonia muslimeja.

Johonkin se viisaus tai näkökulmasta riippuen tyhmyys tuntuu hävinneen.

Ehkä silloin ollaan tiukkoina, kun maahantunkeutujalla on ase kädessä. Hänet koetaan silloin uhkaksi. Mutta hän tulee rajalle rähjäinen kassi kädessään, puomit nostetaan, eikä tulijaa pidetä uhkana. Ja näin se valloitus nykyaikana hoituu. Ydinaseista ja lentotukialuksista ei ole vastusta tämän tyyppiselle hyökkäykselle.

Inga kirjoitti...

Jag håller med dig om att de finska domstolarna uppmuntrar män (både finnar och utlänningar) till våldtäkt, genom de ytterst lindriga straffen. Enligt muslimsk lag skulle straffen bli mer trovärdiga. Det är synd att du inte verkar veta så mycket om islam. Det är ibland bättre att tiga om sånt som man inte förstår sig på.