torstai 23. heinäkuuta 2009

Sankarivainajat olivat ksenofobeja

Ensimmäisen maailmansodan sankarivainajien muistomerkki jollain pienellä paikkakunnalla Ranskassa.

Teksti: "Lista henkilöistä, joilla oli muukalaiset poissulkeva asenne, ja jotka ilmaisivat muukalaisvastaisia mielipiteitä."
(hommaforumilta)




Hah, kuka tekee meidän vastaavasta samanlaisen? Oli muuten melkoista rasismia ajaa rajojen yli tulevat ryssät aseellisesti takaisin itään, kun he vain seurasivat lintuja rajojen yli. Häpeällistä miten rasistinen tämä maa oli jo silloin.

(hommaforumilta)



Viittaus lintujen lentelemiseen rajojen yli tarkoittaa sitä kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sdp) mielipidettä A-studion keskustelussa, että ihmisten pitäisi voida kulkea rajojen ylitse vapaasti kuin taivaan linnut.





Jäämme odottelemaan, että Kimmo Kiljunen, Mika Illman, Ritva Viljanen, Johanna Suurpää, Päivi Lipponen, Tarja Halonen jne. vaativat talvi- ja jatkosodan sankarihautojen ristien ja monumenttien tuhoamista. Suomen armeijahan ikävästi vastusti Suomen monikulttuuristumista ja kansainvälistymistä ja ihmisten vapaata liikkuvuutta rajojen ylitse.

Suomen puolustusvoimat vastusti 1939-44 sitä tavoitetta, jonka Kimmo Kiljunen, Mika Illman, Ritva Viljanen, Johanna Suurpää, Päivi Lipponen, Tarja Halonen jne. haluavat nykyään toteuttaa: Suomen tuhoamista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tää nyt on kopio eräästä artikkelista eräältä sivustolta, mutta paikkansa pitävä.

Rasismi on itsepuolustusta

Mitä on "rasismi"? Tietosanakirjan mukaan se on uskomus siitä, että jotkut rodut ovat luonnostaan toisia ylivertaisempia. Rasismi on myös tällaiselle uskomukselle perustuvaa syrjintää. Jos tämän määritelmän ottaisi todesta, kuulostaisi se hyvinkin vastenmieliseltä. Kenen asia on päättää, onko toinen rotu toista "ylivertaisempi"? Termejä "ylivertaisuus" ja "alempiarvoisuus" määritellessä menisi vaikka ikuisuus jos niitä alkaisi vatvomaan. Tietosanakirjan määritelmän jälkimmäinen osa on jo hieman totuudenmukaisempi. Sana "syrjintä" on ohjelmoitu ihmisten, erityisesti amerikkalaisten mieliin jonakin pahaa edustavana ilmiönä. Mutta ajattelepa: Joka kerta kun nainen menee ruokaostoksille, hän valitsee parhaimmat tuotteet olemalla hyvin valikoiva ja tarkka. Hän valitsee parhaat hedelmät ja vihannekset sen sijaan, että ottaisi huonoja yksilöitä. Sama asia kun mies on ostamassa stereoita: Hän pyrkii olemaan mahdollisimman tarkka valinnassaan. Hän siis haluaa rahoilleen parasta mahdollista vastinetta. Syrjintä on vain valintaa kahden eri kohteen välillä. (On mahdotonta harjoittaa syrjintää kahden samanarvoisen kohteen välillä.) Mutta unohdetaan hetkeksi tietosanakirjan määritelmä, ja katsotaan, miten rasisteina itseään pitävät ihmiset ymmärtävät rasismin käsitteen.

Rasismi: 1) Uskomus siitä, että eri ihmisrotujen välillä on eroja, ja että nuo erot ovat merkittäviä. 2) Uskomus siitä, että rotu on yksi tärkeimmistä ihmisessä korostuvista piirteistä. 3) Uskomus siitä, että jokainen ihminen on osa rotuaan, ja että tuo suhde on hyvin tärkeä. 4) Uskomus siitä, että jokaisella rodulla on oikeus puolustaa omaa selviytymistään. 5) Uskomus siitä, että joka rodulla on oikeus omaan maahan joka on suhteellisen puhdas muista roduista.

Tuo rasismi on synnynnäistä. Se on luonnollinen puolustautuminen sukupuutolta. Se ei ole vihaa! Leijonat eivät vihaa tiikereitä eivätkä tiikerit vihaa leijonia vaikka ne kumpainenkin ovat ”rasisteja”. Ne eivät vain ole tekemisissä toistensa kanssa. Se ei ole vihaa, vaan itsepuolustusta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Halonen edustaa minusta pitkälti juuri Terijoen hallituksen linjaa.

Tuula Ukkolan mukaanhan Halonen jopa kaipaa Suomeen vemäläistyyppistä "demokratiaa" aivan samalla lailla kuin Kuusinenkin.

Voisi ehkä puhua Tarja Halosen - Otto-Wille Kuusisen ulkopoliittisesta ja sisäpoliittisesta linjasta.