torstai 2. heinäkuuta 2009

Zarmina Razai, huippuosaaja, kulttuurinrikastuttaja, työvoimapulan poistaja





Alkoholismi on yksi Suomen merkittävimmistä kansantaudeista. Alkoholistien lisäksi ongelma koskettaa heidän perheitään sekä läheisiään ja aiheuttaa paljon lisäkustannuksia terveydenhuollolle, Zarmina Razai kirjoittaa kolumnissaan:

Alkoholi on monen pahan alku ja juuri. Nuoret aloittavat juomisen varsin varhain, nykyisin myös tytötkin, mikä aikaisemmin Suomessa oli vielä harvinaista. Nuoria 12-13-vuotiaita hoipertelee usein keskustan alueilla, toreilla, asemilla jne.

Miksi näin on? Eivätkö vanhemmat tiedä tai välitä, missä heidän lapset viettävät aikaansa? Ehkä vanhemmatkin ovat itse kotona tai ravintolassa samassa tilassa kuin lapset. Näistä nuorista tulee aikanaan isinä ja äiteinä sellaisia vanhempia, joiden lapset jatkavat perinnettä ja kierre on valmis.

Alkoholismi on yksi Suomen merkittävimmistä kansantaudeista. Alkoholistien lisäksi ongelma koskettaa heidän perheitään sekä läheisiään ja aiheuttaa paljon lisäkustannuksia terveydenhuollolle.

Alkoholin liikakäytön sosiaaliset haitat kohdistuvat käyttäjään, omaisiin, läheisiin ja ulkopuolisiin henkilöihin sekä taloudellisiin rakenteisiin. Pitkäaikainen liikakäyttö aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja.

Omaiset voivat joutua kärsimään alkoholistin aiheuttamista onnettomuuksista, lähisuhdeväkivallasta ja monimutkaisista ihmissuhdeongelmista. Alkoholistiperheissä kasvaneet lapset joutuvat kohtaamaan turvattomuutta, laiminlyöntiä, väkivaltaa ja taloudellisia ongelmia, perheen lapsen tulevaisuutta leimaavat usein kasvu- ja sopeutumisvaikeudet sekä koulunkäyntiongelmat.

Taudin syitä ja toimivia hoitokeinoja on yritetty löytää, mutta edelleenkin tämä sairaus on vaikeasti ehkäistävissä ja hoidettavissa. Merkittäviä syitä ovat Suomessa vallitsevat asenteet ja ilmapiiri, jotka hyväksyvät alkoholinkäytön ja kannustavat siihen.

Suuri haaste terveydenhuoltoalan ammattilaiselle on motivaation syntymisen ja voimavarojen löytymisen ongelma. Usein alkoholin liikakäyttäjä ei tunnusta ongelmaansa ennen kuin on syntynyt vakavia seuraamuksia itselle, omaiselle tai muille. Ulkopuolisten tehtäväksi jää sekä voimavaraistavan että konkreettisen tuen ja avun tarjoaminen silloin kun alkoholisti on niitä valmis vastaanottamaan.

Olen tyytyväinen alkoholiveron korotukseen. Toivottavasti voidaan tulevaisuudessa alkoholiveroa vielä lisätä, se saattaisi vähentää nuorten alkoholin käyttöä, jotta katukuvamme ja puistomme siistiytyisivät!

Alkoholi ei kuulu islamilaisten elämään, sillä profeetta Muhammed on kieltänyt alkoholin käytön, mikä on toisaalta järkevä ajatus.



Zarmina Razai on syntyjään afganistanilainen. Hän tuli Suomeen runsaat 10 vuottasitten ja kirjoitti ylioppilaaksi Suomessa Kontiolahden lukiosta keväällä 2003.








Zarmina Razain mielestä Otaniemi on "ookoo"





Espoon etuja ovat sijainti, työmahdollisuudet, kauppa ja meri

"Ihan ookoo", sanoo Zarmina Razai vanhan poliisiammattikorkeakoulun pihalla Espoon Otaniemessä. Pakolaisten asialla kauan olleen Razain mielestä koulun asuntolaan saisi ihan kelpo tilat turvapaikanhakijoille. Pienen katselun jälkeen Otaniemi tuntuu jo paremmalta kuin Helsingin Kyläsaari tai Metsälä, jotka puolestaan ovat parempia kuin paikat muualla Suomessa.
Helsingin vastaanottokeskusten vahvuuksia ovat yhteydet, palvelut ja työmahdollisuudet. Ne ovat pääkaupungissa paljon paremmat kuin vaikkapa Kontiolahdella, jonne Razai itse tuli 1999 keskelle marraskuista metsää.

Entisen poliisiammattikorkeakoulun vieressä on kauppa. Se on tärkeä.
Espoon etu on sekin, etteivät kaikki tuppaa Helsinkiin. "Tulee ruuhkaa."
Helsingin keskusta ei olisi Razaista hyvä pakolaislapsiperheille. "Lisäksi ihmiset rupeaisivat kyselemään, mitä ne ulkomaalaiset täällä tekevät."
Meri siintelee poliisiopiston lähellä. "Se on hyvä asia ja vaikuttaa mielialaan, kun on joutunut lähtemään pois kotoa."

No onpas kiva, että Zarmina Razain mielestä Otaniemi on ihan OK turvapaikanhakijoiden asuinpaikaksi. Kiva, että turvapaikanhakijoille annetaan ilmainen hotellimajoitus merenrantakaupunginosasta Etelä-Espoosta.
Hienoa, että tämä kelpaa Zarmina Razaille. Kiitos, että saimme synninpäästön. Aiemmin me valkoiset heteromiehet olemme syyllistyneen karmeaan syrjintään sijoittamalla mm. Zarmina Razain ilmaiseen hotellimajoitukseen Kontiolahdelle ilman merinäköalaa.
Aivan kamalaa, että Zarmina Razai itse joutui vuoden 1999 marraskuussa näkemään suomalaista metsää. Kyllä meidän täytyy jatkossa hoitaa asiat niin, että kukaan turvapaikanhakija ei vahingossakaan joutuisi näkemään ilmaisen hotellihuoneensa ikkunasta mitään inhottavaa suomalaista metsää. Kyllä kaikki turvapaikanhakijat täytyy majoittaa Hotel Palaceen tai Hotel Kämpiin, jotta mitään ikäviä metsiä ei olisi turvapaikanhakijoiden näköpiirissä. Ressukat voivat vaikka traumatisoitua ankeista näköaloista.
Onneksi Zarmina Razai on jo kymmenessä vuodessa kotiutunut Suomeen niin hyvin, että työkseen kiertelee vittuilemassa suomalaisille ja vaatimassa lisää ja lisää ja lisää ja lisää ja lisää ja lisää rahaa turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen. Onpa se hienoa, että Suomeen tulee tällaisia huippuosaajia, kulttuurinrikastuttajia ja työvoimapulan poistajia. Me suomalaisethan emme mitenkään pärjäisi täällä Suomessa keskenämme, jos tänne ei tulisi afghanistanilaisia ämmiä vittuilemaan meille ja vaatimaan lisää ja lisää ja lisää ja lisää ja lisää ja lisää rahaa turvapaikanhakijoille.


1 kommentti:

TeTeAr kirjoitti...

Miksei tuo kyseinen nainen käytä kykyjään johonkin järkevään? Hyvin osaa ainakin kielen. Varmasti älyä riittäisi vaikka mihin, mutta hän käyttää tarmonsa yllä mainittuun vittuiluun sekä hankaluuksien (turistit) järjestämiseen meikäläisille.

Ei tuota jaarittelua alkoholista jaksa edes kunnolla lukea. Vastenmieliset moraalilässytys-lopetuslauseet. Suomalaisen kirjoittamana voisin vielä sietää.

Kas kun Suomessa on valinnan vapaus. Itse en alkkohoolia (enää koskaan) juo, mutta ei minua ole kukaan sen vuoksi tuominnut. Syy juomattomuuteeni ei ole mitenkään ylevä - kuten uskonto, oma paremmuus tms. - vaan käytännöllinen sekä pakonkin sanelema.