maanantai 13. heinäkuuta 2009

Dominaatioteologia



Islamin perusperiaatteisiin kuuluu pyrkimys totaaliseen poliittiseen valtaan jokaisessa maassa. Jotkut fundamentalistikristityt pyrkivät samaan ja käyttävät tästä ideologisesta periaatteesta nimeä dominaatioteologia. Islam on nimenomaan tällaista dominaatioteologiaa eli pyrkimystä uskonnon periaatteiden toteuttamiseen totalitaarisen poliittisen vallankäytön kautta. Islam on totalitaarisen valtion pystyttämiseen systemaattisesti ja eksplisiittisesti pyrkivä ideologia, kuten fasismi, kansallissosialismi ja kommunismi.


Islam ei siis kuulu uskonnonvapauden piiriin samalla tavalla kuin sellaiset uskonnot, jotka eivät pyri loukkaamaan toisten ihmisten vapautta määräämällä näiden elämästä valtion väkivaltakoneiston kautta. Islam ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, koska islam itse ei millään tavalla kunnioita toisia maailmankatsomuksia. Islam vastustaa vapautta väkivalloin, joten islam itse ei voi vedota vapauteen. Mitään muslimeille myönnettäviä oikeuksia ei voi perustella ihmisoikeuksilla, koska muslimit itse vastustavat kaikkia ihmisoikeuksia.


Esimerkiksi raiskaaja ei voi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla vaatia itselleen oikeutta raiskata, koska raiskaaja itse loukkaa toisten ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta.


Nakkikioskijonotappelija ei voi vastustaa pidätystään vetoamalla fyysiseen koskemattomuuteensa, koska ryhtymällä tappelemaan hän on itse loukannut toisten ihmisten fyysistä koskemattomuutta.


Vastaavasti muslimit eivät voi vaatia itselleen vapautta oman agendansa toteuttamiseen vetoamalla uskonnonvapauteen, koska islam itse ei millään tavalla kunnioita uskonnonvapautta.


Niinpä on täysin järjetöntä, että Suomessa viranomaiset ja poliitikot ovat viime vuosina ahkerasti nuolleet muslimien perseitä "suvaitsevuuden" nimissä. Esimerkiksi puolustusvoimissa on annettu muslimeille oikeus harjoittaa islamia palvelusaikana:





Teksti: Lari Malmberg



Kaartinjääkäri Abdi kuuntelee koraania mp3-soittimesta.


Kouluttajat ymmärtävät islamin velvoitteet.


Kaartinjääkäri Abdirahman Mohamed Abdi hymyilee leveästi, puhuu rauhalliseen sävyyn, avaa kohteliaasti oven, eikä edes ryntää itse ensimmäisenä sisään. Kaartinjääkäri Abdi on muslimi.



– Välillä armeija oli vähän vaikea paikka uskoni takia. Aluksi tuntui, ettei siellä ehdi tehdä yhtäkään rukousta, Abdi miettii.



Muslimit suorittavat Suomessa armeijan aivan kuten muutkin. Ainoastaan Jehovan todistajat on vapautettu palveluksesta. Muslimillekin asepalvelus voi osoittautua islamin velvoitteiden takia raskaaksi.


– Perjantaisin pitäisi päästä moskeijaan suorittamaan yhteisrukous muiden muslimien kanssa. Armeijassa se ei onnistunut. Sotilaspastori tosin lupasi tehdä asialle jotain.



Myös Abdin isoveli on käynyt armeijan. Veljen pelotteluista huolimatta Abdi tunsi pärjänneensä hyvin. Ainoastaan leirillä rukousten suorittaminen vaati ylimääräisiä ponnistuksia.


– Ensimmäisellä leirillä olin aika ahdistunut, kun rukouksia jäi väliin ja lunta oli niin paljon, että pää jäätyi rukousasennossa. Sen jälkeen ryhdyin ulkona rukoillessani pitämään taisteluvyötä päänalusena.





Peseytyminen kenttäpullolla


Muslimeihin suhtaudutaan hyvin Santahaminassa. Abdin uskonnollinen vakaumus ymmärrettiin ja otettiin huomioon.


– Kouluttajat sanoivat aina, että harjoituksen voi keskeyttää silloin, kun rukoilemisen aika tulee. Sain rukoilla aina, kun kysyin.


Ramadan-paaston aika on armeijaa suorittavalle muslimille kaikkein vaikein, sillä sen aikana syöminen on sallittua vasta auringon laskeuduttua.Abdi onkin tyytyväinen, että hän kotiutui jo kesällä ennen Ramadania.


– Se olisi aika tuskallista raskaalla leirillä, hän naurahtaa.


Abdi on selvästi vaivannut päätään armeijan tähden. Palvelukseen astuville muslimeille Abdi antaa pari jippoa.


– Peseytyminen, joka on ehdotonta aina ennen rukousta, hoituu metsässä juomapullon avulla. Leirille kannattaa ottaa mukaan myös mp3-soitin, josta on kätevä kuunnella koraania. Koraanilla voi korvata väliin jääneitä rukouksia.





Muslimien annetaan siis rikkoa asevelvollisuuslakia ja yleistä palvelusohjesääntöä omien typerien uskonnollisten mielipiteidensä perusteella.


Puolustusvoimien asenne on silkkaa dhimmiyttä.




Kaartinjääkäri Abdi kuuntelee koraania mp3-soittimesta.




Miten joku voi palvelusaikana kuunnella kuulokkeilla omia harrastusjuttujaan sen sijasta, että keskittyisi asepalvelukseen kuuluviin tehtäviinsä?




Abdirahman Mohamed Abdi





Miksi muslimille on annettu erivapaus olla hoitamatta ohjesäännön mukaisia tehtäviään?





Kouluttajat ymmärtävät islamin velvoitteet.




Tämä on täysin väärä asenne. Kouluttajien ei pitäisi "ymmärtää" islamista yhtään mitään. Kouluttajien ei pitäisi lainkaan noteerata mitään uskontoa millään tavalla. Kouluttajien ei pitäisi lainkaan tietää varusmiesten uskonnoista tai muista katsomuksista yhtään mitään.





Kaartinjääkäri Abdirahman Mohamed Abdi hymyilee leveästi, puhuu rauhalliseen sävyyn, avaa kohteliaasti oven, eikä edes ryntää itse ensimmäisenä sisään. Kaartinjääkäri Abdi on muslimi.



Tässä siis paskansyöjä nimeltä Lari Malmberg ihailee muslimimiehen kaunista hymyä, rauhallista puheensävyä ja kohteliaita tapoja ja muistaa eksplisiittisesti korostaa tämän ihanan, ihmeellisen, viehättävän, suorastaan valloittavan Abdirahman Mohamed Abdi-nimisen arvattavasti somalialaistaustaisen herrasmiehen olevan muslimi. Ihqdaa.


Lari Malmberg on näköjään rakastanut tähän Abdirahman Mohamed Abdiin kuin Scarlett O'Hara Rhett Buttleriin. Vuosisadan rakkaustarina. Söpöä. Herkkää. Homoa.


Mitä liikkuu sellaisen suomalaisen päässä, joka noin sairaasti nuolee muslimien persettä?

Eikö suomalainen toimittaja osaa haastatella muslimia nuolematta persettä fanaattisella innolla?

Ovatko kaikki suomalaiset toimittajat dhimmejä, myös puolustusvoimien tiedotuslehden Ruotuväen varusmiestoimittajat?





– Välillä armeija oli vähän vaikea paikka uskoni takia. Aluksi tuntui, ettei siellä ehdi tehdä yhtäkään rukousta, Abdi miettii.


No mitäs menit armeijaan. Ei ole pakko mennä. Kyllä sieltä saa vapautuksen. Myös siviilipalvelukseen voi mennä.


ARMEIJA ei ole paikka, jossa RUKOILLAAN.


ARMEIJA on paikka, jossa PUOLUSTETAAN MAATAMME.


Suomea puolustetaan ASEIN. Suomea ei puolusteta RUKOUKSIN.


Jos tämä ei ole selvää herra Abdirahman Mohamed Abdille, hänellä ei ole mitään asiaa Suomen armeijaan.


Toivotan hänelle tervemenoa Somalian armeijaan.




Muslimit suorittavat Suomessa armeijan aivan kuten muutkin. Ainoastaan Jehovan todistajat on vapautettu palveluksesta. Muslimillekin asepalvelus voi osoittautua islamin velvoitteiden takia raskaaksi.


– Perjantaisin pitäisi päästä moskeijaan suorittamaan yhteisrukous muiden muslimien kanssa. Armeijassa se ei onnistunut. Sotilaspastori tosin lupasi tehdä asialle jotain.




Tämä osoittaa, että kyseinen sotilaspastori oli maanpetturi ja dhimmi.


Mitään sotilaspastoreita ei tietenkään pitäisi olla olemassakaan. Suomea ei puolusteta RUKOUKSIN. Suomea puolustetaan ASEIN. Papeilla, imaameilla, rabbeilla tms. shamaaneilla ei ole mitään asiaa armeijaan.


Puolustusvoimien olemassaolon tarkoitus on Suomen puolustaminen. Uskonnoilla ei ole mitään tekemistä Suomen puolustamisen kanssa. Kaikki uskonnot on pidettävä täysin irrallaan armeijasta. Kaikki "puolustusvoimien kirkollinen työ" on ehdottomasti lakkautettava heti. Kaikki uskonnonharjoitus armeijassa on maanpuolustuksen sabotointia eli maanpetoksellista myyräntyötä. Jokainen sotilaspappi on desantti, myyrä, viideskolonnalainen, maanpetturi, Terijoen hallituksen kannattaja, dhimmi.



Myös Abdin isoveli on käynyt armeijan. Veljen pelotteluista huolimatta Abdi tunsi pärjänneensä hyvin. Ainoastaan leirillä rukousten suorittaminen vaati ylimääräisiä ponnistuksia.



Millään armeijan leirillä ei pidä missään nimessä sallia mitään rukoilemista.


Kaiken uskonnonharjoituksen on oltava armeijassa ehdottomasti kiellettyä.





– Ensimmäisellä leirillä olin aika ahdistunut, kun rukouksia jäi väliin ja lunta oli niin paljon, että pää jäätyi rukousasennossa. Sen jälkeen ryhdyin ulkona rukoillessani pitämään taisteluvyötä päänalusena.



Sairasta. Kuka hullu rukoilee lumihangessa? Tästä jälleen näemme, että islam on mielisairas uskonto.




Peseytyminen kenttäpullolla



Muslimeihin suhtaudutaan hyvin Santahaminassa. Abdin uskonnollinen vakaumus ymmärrettiin ja otettiin huomioon.



– Kouluttajat sanoivat aina, että harjoituksen voi keskeyttää silloin, kun rukoilemisen aika tulee. Sain rukoilla aina, kun kysyin.


Tämä on kouluttajilta täysin väärä asenne ja täysin lainvastainen menettelytapa. Jokainen noista kouluttajista on haastettava oikeuteen maanpetturuudesta.


Ei armeijaan mennä rukoilemaan. Ei asevelvollisella ole mitään oikeutta keskeyttää palvelusohjelmaan kuuluvaa harjoitusta.


Kouluttajilla tai muilla kantahenkilökuntaan kuuluvilla ei ole mitään laillista oikeutta antaa asevelvollisen keskeyttää palvelusta uskonnollisin perustein. Aion tehdä kyseisistä kantahenkilökuntaan kuuluvista kouluttajista rikosilmoituksen keskusrikospoliisille. Vaadin noiden rikollisten välitöntä erottamista puolustusvoimista. Nuo rikolliset ovat syyllistyneet maanpuolustuksen sabotointiin. He ovat rikkoneet asevelvollisuuslakia ja muutenkin syyllistyneet virkavelvollisuutensa laiminlyöntiin.


Lisäksi he ovat syyllistyneet syrjintään antamalla uskonnollisilla perusteilla erivapauksia tietyille varusmiehille eli syrjimällä asevelvollisia uskonnollisesti. Tämä on sekä laitonta että perustuslainvastaista ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista. Ennen kaikkea tämä on moraalitonta ja maanpetoksellista toimintaa.


Hävetkää, maanpetturikapiaiset. Erotkaa puolustusvoimista. Muuttakaa Somaliaan. Luopukaa Suomen kansalaisuudesta. Älkää koskaan tulko takaisin Suomeen.






Ramadan-paastonaika on armeijaa suorittavalle muslimille kaikkein vaikein, sillä sen aikana syöminen on sallittua vasta auringon laskeuduttua.


Abdi onkin tyytyväinen, että hän kotiutui jo kesällä ennen Ramadania.


– Se olisi aika tuskallista raskaalla leirillä, hän naurahtaa.





Yhtäkään muslimia ei pitäisi koskaan ottaa Suomen armeijaan.


Jos joku muslimi jostain syystä joskus päästetään Suomen armeijaan, häntä on ehdottomasti kiellettävä paastoamasta. On oltava täysin laitonta olla syömättä armeijassa. Sotilas ei voi paastota. Jos joku on syömättä auringonlaskuun asti, hänen verensokerinsa romahtaa. Sotilas ei ole taistelukuntoinen, jos hän ei ole nauttinut adekvaattia ravintoa.


Asevelvollisuuslain mukaan oman palveluskuntoisuutensa tahallinen alentaminen on rangaistava rikos. Tahallinen syömättömyys on ilman muuta tahallista palveluskuntoisuuden alentamista. Siten islamilainen paastoaminen on palvelusrikos voimassaolevan asevelvollisuuslain mukaan. Jokainen Suomen armeijassa paastoava muslimi on rikollinen. Jokainen rikollinen on erotettava armeijasta.





Abdi on selvästi vaivannut päätään armeijan tähden. Palvelukseen astuville muslimeille Abdi antaa pari jippoa.




– Peseytyminen, joka on ehdotonta aina ennen rukousta, hoituu metsässä juomapullon avulla.


Kenttäpullon käyttö muuhun kuin juomiseen on yleisen palvelusohjesäännön vastaista. Siten kyseessä on palvelusrikkomus.


Kenttäpullo on tarkoitettu juomavettä varten. Jos varusmies tuhlaa juomavettään käsiensä ja kasvojensa pesemiseen ennen jotain mielisairasta rukoilurituaaliaan, hänellä ei ole enää tarpeeksi vettä juotavaksi. Varusmiehen nestetasapaino häiriintyy, jos hän ei juo tarpeeksi. Armeijassa nestehukka on suuri etenkin maastoleirillä suuren fyysisen rasituksen vuoksi. Liian vähäinen juominen johtaa helposti dehydraatioon.

Juomaveden tuhlaaminen ylimääräiseen käsien- ja kasvojenpesuun jonkun mielikuvitusleikin ("rukoileminen") vuoksi on tahallista dehydraation aiheuttamista. Koska dehydraatio heikentää palveluskuntoisuutta merkittävästi, tahallinen dehydraation aiheuttaminen itselle on voimassaolevan asevelvollisuuslain vastaista oman palveluskuntoisuuden tahallista alentamista eli asepalvelusrikos.



Leirille kannattaa ottaa mukaan myös mp3-soitin, josta on kätevä kuunnella koraania. Koraanilla voi korvata väliin jääneitä rukouksia.



Omien harrastusjuttujen kuunteleminen kuulokkeilla palvelusaikana on palveluksen välttelyä eli asepalvelusrikos. Mp3-soittimen mukaanottaminen leirille on siis rikos. Abdirahman Mohamed Abdi siis kehottaa toisiakin muslimeja rikkomaan Suomen lakia Suomen armeijassa ollessaan.




Tuhannet uudet alokkaat aloittavat jälleen palveluksensa Suomen armeijassa parin viikon kuluttua.



Palvelukseen astuu 13. heinäkuuta noin 14 000 varusmiestä, joiden joukossa on entistä enemmän myös maahanmuuttajia.


Eri kulttuurit ja uskonnot aiheuttavat puolustusvoimissa kosolti erikoisjärjestelyjä, kertoo komentajakapteeni Jyrki Kivelä Pääesikunnan henkilöstöosastolta.


- Muonituskeskukset valmistavat parhaimmillaan viidestä kuuteen erilaista ruoka-annosta eri kulttuurien ja allergioiden takia. Teemme sen, mitä vakaumukset edellyttävät, Kivelä sanoo.





Tämä on täysin väärin. Mitään kulttuurillisia erityisruokavalioita ei missään nimessä pidä hyväksyä. Jos muslimi tai juutalainen ei halua syödä sianlihaa, painukoon vittuun Suomen armeijasta.

Maahanmuuttajat ja asepalvelus?

Jos maahanmuuttajien asenne on Suomea kohtaan jo välinpitämätön, niin en usko, että asepalvelus koetaan velvollisuutena. Suurin osa näistä "asemanseinänkannattimista" ja muista pummeista ei mene asepalvelukseen.

Siinäkin heitä auttaa sosiaalipalveluiden suvaitsevaisuusarmeija, joka kirjoittaa jos jonkinlaista lausuntoa kutsuntoja varten. Myöskin maahanmuuttajien oma kaksinaismoralismi tukee asiaa. Suomen kielellä hyvin toimeentuleva maahanmuuttaja ei enään osaakaan suomea niin hyvin, että omasta mielestään voisi täyttää velvollisuutensa menemällä asepalvelukseen. Suurin osa niistä maahanmuuttajista jotka ovat se todellinen ongelma, eivät joudu asepalvelukseen.

En tiedä muiden maiden suhtautumisesta maahanmuuttajiin armeijassa, mutta Suomen tilanteen tiedän. Suomessa Puolustusvoimien henkilökunnan keskuudessa (pl. jotkun toimistosihteerit) on isänmaallisuus ja nuivuus erittäin yleistä. Ja jokainen sotilaselämässä ollut tietää sen, että käskyjä on noudatettava. Maahanmuuttoon liittyvät käskyt tulevat lähes poikkeuksetta Pääesikunnan toimistoista, jossa ollaan välillä tehty myös muihin asioihin käsittämättömiä päätöksiä. Myös joukko-osastojen komentajat ovat Pääesikunnan tiukassa valvonnassa melkein kaikissa asioissa. Suomessa en voisi kuvitella maahanmuuttajien pystyvän edes yrittämään mitään sotilaallista ryhmittymistä normaalissa elämässä, enkä ainakaan Puolustusvoimien sisällä. Jos tälläistä ilmenisi, asiaan puututtaisiin varmasti aikaisessa vaiheessa. Suvaitsevaisuushysteria on pesiytynyt lähinnä esikuntien suunnittelupöytiin, josta se "paska valuu alaspäin" teorian mukaisesti lähtee leviämään. Suurinta osaa henkilökunnan keskuudessa kismittää juuri se, että he ovat voimattomia antamaan sotilaskoulutusta kaikille samalla tavalla. Heidän työntekoaan vaikeutetaan huomattavasti näillä ramadan-kuukausilla ja pyllistelyn sallimisella. Lähtökohta pitäisi olla sellainen, että jokaista käsitellään samalla tavalla. Kun ollaan palveluksessa, niin silloin harjoitellaan. Vapaa-ajalla sitten kukin saa seistä vaikka päällään, jos haluaa. Sotilasasioihin kuulumattomat asiat voidaan ottaa huomioon, kuten erityisruokavaliot ja suihkuverhot. Sotilaallisessa koulutuksessa pitäisi soveltaa myös samanlaista teoriaa kuten sovelletaan kaikkiin muihinkin. ON-OFF.

Jos yksikön päällikkö on kieltänyt kännyköiden käytön palveluksen aikana, niin silloin se on yksiselitteisesti kielletty. Kun vapaa-aika alkaa, voi puhelinta käyttää sotilaalliset tavat huomioiden.

Maahanmuuttajille annetaan taas periksi. He saavat luistaa palveluksesta olemalla päivisin nälkälakossa kuukauden ja pyllistelemällä. Edellämainitut asiat lisäävät negatiivista ajattelua maahanmuuttajiin Puolustusvoimissa, niin varusmiehilläkin kuin henkilökunnallakin. Itse en ole kovin paljoa asiaan törmännyt, mutta kuvittelen seuraavan tilanteen:

Maanantaiaamu: Herätys! Aamupalalle. Takaisin yksikköön. Valmistautukaa tst-koulutukseen, aikaa 10 min! Varusmiehet kolmirivissä ulkona tst-varustuksessa. Vettä sataa kaatamalla. Lähdetään harjoittelemaan etenemistapoja, kävellen, hiipien, kontaten, ryömien, juosten, lyhyin syöksyin jne... Puolen tunnin harjoittelun jälkeen kolme maahanmuuttajataustaista henkilöä nostaa kätensä ja pyytää lupaa poistua rukoustauolle. Kouluttaja on pattitilanteessa. Koska Pentagon on antanut käskyn rukoustaukojen toteuttamisesta, on käskyä noudatettava. Rukoushetket täytyy hyväksyä. Jos et hyväksy, voi asiasta nousta haloo. Mamut poistuvat ja muut jatkavat ryömintäänsä.

Seuraavana päivänä sama homma. Kesken sateisen suojelukoulutuksen mamut lähtevät rukoilemaan. Arvatkaapa millaisia mielialoja tämä herättää muissa varusmiehissä? Ja arvatkaa oppivatko mamut tarvittavia sotilaallisia taitoja?



Ylläoleva oli kantahenkilökuntaan kuuluvan varusmiesten kouluttajan puheenvuoro. Jotkut kapiaiset siis tajuavat sentään jostain jotakin.

palvelukseen astuvia alokkaita Santahaminassa, joukossa afrikkalaisia muslimeja

Kuten totesin jutun alussa, islam ei kuulu uskonnonvapauden piiriin: islam ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, koska islam itse ei millään tavalla kunnioita toisia maailmankatsomuksia. Islam vastustaa vapautta väkivalloin, joten islam itse ei voi vedota vapauteen. Mitään muslimeille myönnettäviä oikeuksia ei voi perustella ihmisoikeuksilla, koska muslimit itse vastustavat kaikkia ihmisoikeuksia.

Islam on dominaatioteologiaa eli pyrkimystä uskonnon periaatteiden toteuttamiseen totalitaarisen poliittisen vallankäytön kautta. Islam on totalitaarisen valtion pystyttämiseen systemaattisesti ja eksplisiittisesti pyrkivä ideologia, kuten fasismi, kansallissosialismi ja kommunismi.

Näin ollen islamin vastustaminen on totalitaarisen diktatuurin vastustamista.

Islamin vastustamisen sanominen suvaitsemattomuudeksi on yhtä typerää kuin natsismin vastustamisen sanominen suvaitsemattomuudeksi.

Liberaalin demokraattisen oikeusvaltion suojeleminen edellyttää islamin nujertamista, koska islam pyrkii tuhoamaan liberaalin demokraattisen oikeusvaltion.

Islamin tunkeutuminen Suomen armeijaan on uhka Suomen lainalaiselle yhteiskuntajärjestykselle ja ulkoiselle turvallisuudelle, koska Suomen valtiojärjestystä vastustavan totalitaarisen, diktatorisen ideologian kannattajien soluttautuminen armeijaan ja heidän kaikkiin vaatimuksiinsa suostuminen tuhoaa Suomen armeijan sisältäpäin.

Niinpä Suomen armeijaan ei pitäisi koskaan päästää yhtäkään muslimia.

Jos joku muslimi joskus jostain syystä kuitenkin päästetään armeijaan, häntä on ehdottomasti estettävä harjoittamasta uskontoaan armeijassa millään tavalla.

Armeijassa ei pidä harjoittaa mitään uskontoa millään tavalla. Mikään uskonto ei kuulu maanpuolustukseen. Kaiken uskonnonharjoituksen on oltava armeijassa ehdottomasti kielletty äärimmäisen ankarien rangaistusten uhalla.

Uskonnonharjoitukseksi on katsottava myös uskonnollisen erityisruokavalion noudattaminen. Jos joku kieltäytyy syömästä varusmiehille yleisesti tarjottua ruokaa uskonnollisiin syihin vedoten, hänet on välittömästi erotettava armeijasta.

Armeijassa on tarjottava mahdollisimman paljon sellaista ruokaa, joka mahdollisimman paljon loukkaa kaikkia hulluja uskovaisia. Tällä tavalla saadaan hullut uskovaiset savustettua pois armeijasta. Koska muslimit inhoavat sianlihaa, armeijassa on tarjottava mahdollisimman paljon sianliharuokia. Tällöin saadaan muslimit eroamaan armeijasta. Minkään armeijassa tarjottavan liharuoan ei pidä missään nimessä sisältää minkään halal-teurastetun eläimen lihaa. Tällöin muslimit eivät voi syödä armeijan ruokia silloinkaan, kun niissä on sianlihan sijasta naudanlihaa, lampaanlihaa tai kanaa tai kalkkunaa.

Mitään kasvissyöjiä tms. syömishäiriöisiä ei armeijassa myöskään pidä suvaita. Jokaisen lämpimän aterian on oltava liharuokaa. Kaikkien kasvissyöjien on erottava armeijasta. Kasvissyönti aiheuttaa käytännössä poikkeuksetta puutostauteja, ennen kaikkea proteiinin ja B12-vitamiinin ja D-vitamiinin puutostiloja (90 % vegaaneista ja n. 2/3 laktovegetaristeista ja puolet lakto-ovovegetaristeista saa liian vähän B12-vitamiinia) ja niistä johtuvaa anemiaa, depressiota, muistihäiriöitä, kroonista uupumusta ja luuston heikentymistä. On täysin selvää, että nämä kasvissyöjille tyypilliset puutostaudit heikentävät heidän palveluskuntoisuuttaan ratkaisevasti. Koska palveluskuntoisuuden tahallinen heikentäminen on asevelvollisuuslain vastainen rikos, jokainen kasvissyöjä on erotettava armeijasta. Jos menet armeijaan, syöt lihaa. Jos et syö lihaa, et mene armeijaan.

Palatakseni islamiin: koska islam pyrkii alistamaan koko ihmiskunnan valtaansa, islam ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta tai vapautta. Islam ei kuulu uskonnonvapauden piiriin, koska islam itse ei millään tavalla hyväksy uskonnonvapautta. Islamin pyrkimyksenä luoda totalitaarinen valtio, joka hallitsee kaikkia ihmisiä täysin riippumatta heidän omasta vakaumuksestaan. Koska islam itse ei siis kunnioita mitään muita vakaumuksia, islam ei kuulu vakaumuksenvapauteen. Näin ollen islamia voidaan rajoittaa ja pitää rajoittaa kaikin keinoin yhteiskunnan suojelemiseksi muslimien totalitaarisilta, diktatorisilta vallankumouspyrkimyksiltä.

Valtion on puolustettava itseään islamilta, koska islam on valtion vihollinen. Islam on dominaatioteologiaa eli totalitaariseen valtaan pyrkivää, laillisen valtiojärjestyksen syrjäyttämiseen pyrkivää vallankumouksellista terrorismia. Valtion on puolustettava itseään terroristeilta. Laillisen esivallan ja muunkin järjestäytyneen yhteiskunnan on suojeltava itseään vihollisiltaan eli vierailta valtioilta ja maan sisäisiltä vallankumouksellisilta. 

Kun punaiset yrittivät Suomessa vallankumousta vuonna 1918, hallitus valtuutti suojeluskunnat ja jääkärit toimimaan laillisen esivallan armeijana eli lainalaista yhteiskuntajärjestystä puolustavina joukkoina. Punakapina nujerrettiin, kymmenentuhatta kapinallista eli vallankumouksellista teloitettiin ja toiset kymmenentuhatta vallankumoukselliseen puna-armeijaan kuulunutta kuoli vankileireillä.

Islam on Suomessa ja muualla Euroopassa nykyään samanlainen laillisen yhteiskuntajärjestyksen vihollinen kuin punaiset Suomessa vuonna 1918. Islamiin on suhtauduttava sen mukaisesti.

Islamin tunkeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja muihin länsimaisiin yhteiskuntiin on vastustettava kaikin keinoin. Islam on tukahdutettava, nujerrettava, kuristettava, murskattava.

Écrasez l'infâme!

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

No joo, muuten pitkälti samaa mieltä, mutta tosta

"Yhtäkään muslimia ei pitäisi koskaan ottaa Suomen armeijaan"

asiasta muistuttaisin, että Suomen tataarivähemmistö on aikanaan tapellut talvi- ja jatkosodassa ihan kunnialla, ja uskoisin, että tataarivähemmistöstä tulevat nuoret miehet suorittavat varusmiespalveluksensa ihan samalla lailla kuin muutkin.

Tämä sama asia koskee tietysti myös Suomen juutalaisia, joilla on samat meriitit.

Noin muuten olen kyllä samaa mieltä, puolustusvoimat ovat vain ja ainoastaan maan puolustamista varten, ja muut asiat ovat siinä sivuseikkoja.

Jaska Brown kirjoitti...

Komppaan Yrjöä. Ei uskonnon tai ruokavalion perusteella voi kieltää keneltäkään armeijaan pääsyä. Ei kyllä voi antaa erivapauksiakaan. Jos uskonto tai ruokavalio estävät asepalveluksen suorittamisen, niin ei muuta kuin C-miehen diagnoosi ja siviiliin.

Erivapaus ruokavalioon myönnetään, jos siihen on lääketieteelliset syyt (tässä puhuu nimimerkki Omakohtaista Kokemusta Löytyy) eikä se useimmissa tapauksissa ole mikään este asepalvelukselle. Vegaaniruokavalion noudattamiseen harvemmin lääketieteellisiä syitä löytyy.
Vastaavasti uskonnollisia erivapauksia voitaisiin myöntää, jos siihen olisi lääketieteelliset syyt, mutta tietääkseni mitään uskontoa ei vielä ole luokiteltu mielisairaudeksi. Siksi jehovilta pitäisi joko a) poistaa erivapaus tai b) oikeustoimikelpoisuus mielisairauden perusteella.

Aikoinaan tilanne oli vähän toisenlainen, uskonnon standardi armeijassa oli Lutherin versio kristinuskosta. Mitenhän on nykyään, vieläkö illalla vahvuuslaskennan yhteydessä järjestetään joskus iltahartaus kyselemättä onko porukassa joku sellainen jota ei kiinnosta? Omassa porukassa oli kaveri, joka näytti mallia oikeasta toiminnasta. Ei kuulunut kirkkoon ja ryhmittyi vahvuuslaskentaan siinä missä muutkin, kun komento kävi. Sitten kun alkoi uskonnollinen osuus ja kävi komento "Rukoilkaamme", heppu jäi lepoon seisomaan eikä laskenut katsettaan. Kertoi, että hänet saa vaikka ampua siihen, mutta evä ei liikahda. Kuten Määttä totesi Tuntemattomassa, "minun lapa se ei helepolla nouse." Toisaalta heppu sanoi, että ei myöskään hae konfliktia, vaan meni aina hartausiltoina tietoisesti keskiriviin, eivätkä esimiehet ikinä huomanneet hänen käytöstään (tai sitten olleet huomaavinaan). Siinä mallia muslimeille ja muillekin; omasta vakaumuksesta saa pitää kiinni, mutta ei saa aiheuttaa ongelmia tai ainakaan niitä tietoisesti etsiä.

Ihan vastaavasti kasvissyöjälle voidaan jättää kolme vaihtoehtoa: syö, poimi ruuasta vain kelvolliset ainesosat tai näe nälkää.

Dominaatioteologia on sinänsä asiaa ja lähes kaikki uskonnot siihen enemmän tai vähemmän pyrkivät, islam poikkeuksellisen vahvasti.

TeTeAr kirjoitti...

Naisia ei pitäisi päästää päättämään turvallisuuteen liittyvistä asioista, kuten poliisi, puolustusvoimat ja turvallisuuspolitiikka. Mielestäni liiallinen naisten huomioon ottaminen johtaa lopulta tämän blogijutun kaltaisiin tilanteisiin.

En siis kannata sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikissa asioissa. Mahtaakohan olla peräää väitteessä, jonka mukaan kraanavedessä olevat e-pillerien jäänteet vaikuttavat miehen elimistöön? Mistä johtuu, että miehistä on tullut kyvyttömiä ylläpitämään järjestystä? Ravinto? Ideologia?

Voisin suorastaan onnitella Islamia helposta voitosta. Onneksi olkoon! "Feminismi" ja kaikenlainen kuvottava "tasa-arvo" tekee voiton helpoksi.

Hedelmällisessä iässä olevat suomalaisnaiset syövät e-pillereitä ja jälkiehkäisypillereitä yrittäen välttää raskaaksi tulemisen. Suurin osa naisista ei ole kuitenkaan erityisen älykkäitä, joten mielestäni heidän kannattaisi ennemmin tehdä lapsia kuin "keskittyä työelämään". Oikeasti älykkäät ja kyvykkäät naiset puolestaan tuottavat todellista hyötyä, ja heidän kannattaakin keskittyä enemmän työhönsä. Puuttumalla kevyesti naisten itsemääräämiseen ehkäistäisiin maan väkiluvun kutistuminen. Maan voi pitää asuttuna muutenkin kuin haalimalla tänne somalialaisia 7-lapsisia synnytyskoneita.

Suomen puolustusvoimille toivotan pikaista uppoamista omaan "tasa-arvon" suohonsa. Sellaista hölmöläisten koneistoa en halua olla tukemassa. Tilalle voisi joku minua viisaampi kehitellä jonkin paremman systeemin.

Cpt. D.River kirjoitti...

Miksi armeija pitäisi järjestää jonkin räyhäateistivähemmistön tahdon mukaiseksi, kun yli 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon tai muihin kristillisiin yhteisöihin?

Ateisteilla oli oma ihannevaltionsa itärajan takana, mutta jostakin syystä se ei menestynyt. Kovin hyvin ei mene myöskään sen aatteellisilla sukulaisilla Kuuballa ja Pohjois-Korealla.

Myös Suomessa on ollut ateistien armeija. Se hävisi Vapaussodan. Jos se olisi voittanut, kirkot olisi muutettu perunavarastoiksi ja upseerikerhoiksi kuten itärajan takana tehtiin. Suomen porvarillinen luokka luterilaisten pappien kiihottamana päätti kuitenkin vuonna 1918 taistella paitsi kodin ja isänmaan - myös uskonnon puolesta.

1930-luvulla huomattava osa kirkonmiehistä tuki ääri-isänmaallisia suuntauksia kuten Lapuan Liikettä ja Isänmaallista Kansanliikettä. Bolshevistis-ateistisen hirmuvallan pelko oli niin kova.

Myös talvi- ja jatkosodassa kirkon ja sotilaspappien panos oli huomattava. Tämän voi todeta tutkimalla historiallisia lähteitä ja kuuntelemalla radioarkistossa olevia nauhoitettuja pappien saarnoja joukoille sodan aikana. Puheiden perusteella voisi luulla Suomen käyneen pyhää sotaa ateistista "pedon valtakuntaa" vastaan.

Jos uskonnolla on sodankäyntiä heikentävä vaikutus, miksi Suomen poliiittinen johto ja sodanjohto salli pappien toiminnan armeijan riveissä? Miksi jopa pienen juutalaisvähemmistön sallittiin harjoittaa uskontoaan varta vasten pystytetyissä kenttäsynagogissa? Miksi rintamilla kuolleet sotilaat tuotiin Suomen kirkkomaille ja haudattiin pappien johdolla kristillisin menoin? Eikö tälläinen ollut sotilaallisten ja taloudellisten voimavarojen väärinkäyttöä aikana, jolloin kaikki resurssit olisi pitänyt käyttää Suomen puolustamiseen? Eikö ruumiit olisi kannattanut jyrätä panssarivaunuilla suohon tai aurata joukkohautoihin kuten Stalinin Neuvostoliitossa monin paikoin tehtiin?

Jaska Brownin kommenttiin viitaten minäkin seisoin rivissä hänen mainitsemansa "hepun" tavoin enkä osallistunut (enkä mielessäni kokenut osallistuvani) armeijan määräämään pakkorituaaliin. Tämä rituaali ei kuitenkaan ollut iltahartaus vaan sotilasvala. Pasisfistis-uskonnollis-poliittisista syistä en hyväksy sotilasvalaa enkä katso sen velvoittavan ketään yhtään mihinkään. "Vala" joka perustuu vankeusrangaistuksen uhalla ylläpidettävään pakolliseen asevelvollisuuteen, ei ole vapaaehtoinen suostuminen valassa mainittuihin asioihin. Se on siis lupauksena yhtä arvoton kuin mikä tahansa kiristämisellä ja manipuloinnilla saatu lupaus.

Allekirjoittanut oli armeijan aikana kaikkein uskonnollisimmillaan, jos asia mitataan alan harrastuneisuudella. Taustalla oli ihastuminen erääseen seurakuntanuorissa toimivaan tyttöön, mikä johti omaankin kiinnostukseen uskonnollisia asioita kohtaan. Luin iltaisin uskonnollista kirjallisuutta ja kävin muutaman kerran jopa sotilaskodin hiljaisessa huoneessa järjestettävissä raamattupiireissä. Siellä oli mukana myös eräs kantahenkilökuntaan kuuluva nuori luutnantti. Tuntui hieman erikoiselta kokemukselta jättää ameijan kuriin oleellisesti kuuluva pakollinen "herra upseeri" -pokkurointi huoneen ulkopuolelle ja olla normaalisti ja epäsotilaallisesti tämän luutnantin seurassa.

Eräs kaverini ei koskaan osallistunut sotilasvalaan, vaikka kävikin armeijan. Hän oli sairaana varsinaisena valapäivänä, eikä häntä koskaan muistettu määrätä uuteen valatilaisuuteen.

Blogijutussa mainitaan Suomen puolustaminen. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä kirjoittaja tarkoittaa käsitteellä Suomi.

P.S. Vaikka joku voi kokea tämän kommenttini ehkä vähän kärkeväksi tai ilkeileväksi, sen ei ole tarkoitus olla sellainen. Perusasioissa kuten islamilaisen maailmanvalloituksen uhkasta varoittamisessa ja Suomen monikulttuurisuuden ihannointiin perustuvan maahanmuuttopolitiikan kritisoimisessa olen kirjoittajan kanssa pääosin samaa mieltä.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Jaska Brown:
Mitenhän on nykyään, vieläkö illalla vahvuuslaskennan yhteydessä järjestetään joskus iltahartaus kyselemättä onko porukassa joku sellainen jota ei kiinnosta?

Olin armeijassa vuonna 2001 eikä siellä silloin kukaan kirkkoon kuulumaton mennyt iltahartauteen tms. uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Kaikki uskonnolliset tilaisuudet järjestettiin paraatikentällä, kirkossa tai hallissa. Kaikki kirkkoon kuulumattomat olivat samaan aikaan tuvissa.

Jos vahvuuslaskennan yhteydessä olisi ollut uskonnollinen tilaisuus, olisin protestoinut. Olisin ensin valittanut komppanianpäällikölle ja sitten vedonnut tarvittaessa varuskunnan komentajaan tai viime kädessä eduskunnan oikeusasiamieheen.

Mitään uskonnollisia tilaisuuksia ei armeijassa pitäisi koskaan olla. Uskonto on ajanhukkaa. Uskontoon tuhlatun ajan voisi käyttää a) sotilaalliseen koulutukseen tai b) lepäämiseen.



Jaska Brown:
Omassa porukassa oli kaveri, joka näytti mallia oikeasta toiminnasta. Ei kuulunut kirkkoon ja ryhmittyi vahvuuslaskentaan siinä missä muutkin, kun komento kävi. Sitten kun alkoi uskonnollinen osuus ja kävi komento "Rukoilkaamme", heppu jäi lepoon seisomaan eikä laskenut katsettaan.

Minäkään en suostunut ottamaan rukousasentoa sulkeisissa, kun kouluttaja, yliluutnantti Nön-nön-nöö, opetti rukousasennon alokkaille, koko komppanian ollessa opetusavoneliössä paraatikentällä yliluutnantin ympärillä. Olin ainoa mies koko komppaniassa, joka ei mennyt rukousasentoon. Tämä oli yllättävää, koska komppanian n. 150 alokkaasta n. 25 oli kirkkoon kuulumattomia. Kaikki muut kirkkoon kuulumattomat olivat munattomia dhimmejä, jotka alistuivat uskovaisten valtaan.



Jaska Brown:
Kertoi, että hänet saa vaikka ampua siihen, mutta evä ei liikahda.

Tuo oli teatraalista liioittelua, koska ei Suomen armeijassa ketään ammuta.

Minulle yliluutnantti sanoi:
- Ellilä, miksi ette ole rukousasennossa?

Minä vastasin seisten normaalissa asennossa, pää pystyssä, kaikkien muiden n. 150 alokkaan rukoillessa pää painuksissa:
- Minä en rukoile, koska minä en kuulu kirkkoon.

Asia jäi siihen. Koskaan myöhemmin yksissäkään sulkeisissa ei ollut rukousasentoa.

Muut alokkaat pitivät minua hullunrohkeana, koska minä uskalsin "avautua" yliluutnantille. Minä sanoin:
- Ei tämä ollut mitään avautumista, tämä oli fakta.

Jos yliluutnantti olisi yrittänyt käskeä minun rukoilla, olisin tehnyt asiasta kantelun a) komppanianpäällikölle, b) varuskunnan komentajalle, c) puolustusvoimien pääesikunnalle, d) puolustusministeriölle, e) eduskunnan oikeusasiamiehelle.



Jaska Brown:
Kuten Määttä totesi Tuntemattomassa, "minun lapa se ei helepolla nouse."

Sama täällä.



Jaska Brown:
Toisaalta heppu sanoi, että ei myöskään hae konfliktia, vaan meni aina hartausiltoina tietoisesti keskiriviin, eivätkä esimiehet ikinä huomanneet hänen käytöstään (tai sitten olleet huomaavinaan). Siinä mallia muslimeille ja muillekin; omasta vakaumuksesta saa pitää kiinni, mutta ei saa aiheuttaa ongelmia tai ainakaan niitä tietoisesti etsiä.

Munaton luuseri, osallistui uskonnollisiin tilaisuuksiin kuulumatta kirkkoon. Dhimmi.

Puolustusvoimissa ei pidä koskaan olla yhtäkään uskonnollista tilaisuutta. Piste. Uskonto ei kuulu maanpuolustukseen. Uskonto aiheuttaa vain ongelmia. USKONNOTTOMUUS ei ole ongelma, vaan ongelmana on USKONTO. Uskonto on rutto, mätäpaise, saasta.

Daider kirjoitti...

Aika kovaa tekstiä Ellilältä uskontojen suuntaan. Agnostikkona en ota kantaa siihen, onko uskonnoissa järkeä vai ei, mutta pakko kommentoida Mikon uskonnon vastustusta armeijassa.

Monilel uskovaisille uskonto antaa mielenrauhaa. Niinpä uskonnollisten toimien harjoittamisen kieltäminen täysin palveluksessa aiheuttaisi enemmän ongelmia kuin nykyinen meininki.
Miten oltaisiin sodissakaan pärjätty, jos rintamalla ei olisi ollut sielunpaimenia keventämässä miesten taakkaa?

Muslimien tavat eivät ole niin mahdottomia, etteivätkö he voisi sovittaa niitä yhteen PV:n tapojen kanssa. Rukoushetki on verrattavissa tupakkataukoon, eli "Tauko 5, saa polttaa ja rukoilla". Aloitteen tähän voisi saada tataareilta, sillä he ovat sekä muslimeja että suomalaisia. Niinpä he ymmärtävät suomalaisia tapoja ja voivat suhtautua asiaan järkevästi. Näistä tehtäisiin virallinen ohjesääntö, ja kun Abdul seuraavan kerran kysyy "Herra luutnantti, voinko poistua rukoushetkelle?" luutnantti voi vedota virallisiin ohjeisiin vastauksessaan eikä hänellä ole pelkoa joutua suvaitsevaiston kynsiin.

Mitä taas tulee uskonnolliseen taipumattomuuteen, itse kannatan kohteliaisuutta. Olen ollut agnostikko jo toista vuosikymmentä, mutta minua ei haittaa osallistuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin (esim. partioleirin iltahartauteen). Itse en saa niistä mitään irti, mutta en jaksa/viitsi/halua aiheuttaa itselleni ylimääräistä selittämistä poistumalla tilaisuudesta protestiksi. Ylipäätänsä konfliktien aiheuttaminen pelkän konfliktin vuoksi kertoo enemmän henkilöstä itsestään kuin konfliktin aiheesta.

Ilmari kirjoitti...

Kirjoitit sellaista hevonpaskaa kasvissyöjistä että pitää vähän oikaista.

Esim. tuo B12-vitamiiniläppäsi on propagandaa. Juomalla edes yhden energiajuoman tai edes puolet siitä (tai syömällä 50 g fetajuustoa tai juomalla lasillisen ykkösmaitoa tai kolme lasillista soijajuomaa), saat helposti päivän B12-vitamiinitarpeen tyydytettyä. TAI ottamalla vitamiinipillerin (joita tutkimukseen osallistujat eivät tietenkään ottaneet shokkiarvon lisäämiseksi).

Wikipediassa viitattu tutkimus on propagandaa, joka on julkaistu vuonna 1982. Ihmisten yleinen tietämys KAIKESTA terveyteen liittyvästä on muuttunut aika paljon tuossa ajassa. Tutkimuksessa ei mainittu, paljonko puutetta kyseisestä vitamiinista oli yleisellä populaatiolla, tai mitä puutostiloja yleispopulaatiolla on joita vegeiltä puuttuu. Katsotaanpa vielä abstraktia tästä:

"Among subjects who did not supplement their diets with vitamin B12 or multiple vitamin tablets, 92% of the vegans (total vegetarians), 64% of the lactovegetarians, 47% of the lacto-ovovegetarians and 20% of the semivegetarians had serum vitamin B12 levels less than 200 pg/ml (normal = 200-900 pg/ml). However, their complete blood count values did not deviate greatly from those found for nonvegetarians, even though some had been vegans or lactovegetarians for over 10 years."


TOISTAN: their complete blood count values did not deviate greatly from those found for nonvegetarians.

Lainaat sivullasi propagandistista julkaisua ja sitäkin harhaanjohtavasti.

Yritykset vääritellä kasvissyöjien terveysdataa ovat yleisiä, esimerkkinä tästä USA:n lihateollisuuden tukemat tutkimukset kasvissyönnin haitallisista vaikutusta lapsiin. Myöhemmin kävi ilmi, että tutkimukset OLI TEHTY AFTRIKASSA. MITÄ VITTUA? He olivat siis tutkineet "kasvissyöjälapsia" Afrikassa. Voiko tämän harhaanjohtavampaa tutkimusta edes harjoittaa?

Ilmari kirjoitti...

Myös kalsiuminpuutehöpinät ovat perusteetonta hevonpaskaa, joka on syntynyt lähinnä maatalousjärjestöjän lobbauksen tuloksena (=on pakko juoda maitoa jotta luusto säilyy). Itse kyllä tykkään maidosta, mutta mitään kalsiumperustetta maidonjuonnille ei ole sillä sitä saa esim. viljatuotteista. Ravitsemustietokannan mukaan eniten kalsiumia sisältävä ruoka-aine on leivinjauhe. D-vitamiinia saat vaikkapa kasvisrasvalevitteestä jota pannaan leivän päälle tai syömällä ajoittain kalaa (kuten jotkut "veget" tekevät). Nisäkkäiden lihasta et edes D-vitamiinia saa.

Päin vastoin, kasvissyönnistä voi olla terveyshyötyjä. Unohdat autuaasti esim. sen, että kasvissyönti vähentää monia syöpätyyppejä kuten paksusuolensyöpää. Vähäkalorinen dietti puolestaan pidentää elinikää kaikilla tutkituilla lajeilla alentuneen metabolian takia.


Kasvissyöjät ovat myös muita älykkäämpiä, kts. esim.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/6180753.stm

"A Southampton University team found those who were vegetarian by 30 had recorded five IQ points more on average at the age of 10."

"Men who were vegetarian had an IQ score of 106, compared with 101 for non-vegetarians; while female vegetarians averaged 104, compared with 99 for non-vegetarians."

Paljon parjatut ituhipit eivät varmaankaan tule älykkäämmiksi syötyään kasvisravintoa, vaan he ovat todennäköisesti jo valmiiksi muita älykkäämpiä. Kasvissyönnille on paremmat perusteet kuin millekään boikotin muodolle, harmi vain että suomalaiset suhtautuvat niin tunteikkaasti ruokaansa.

Suhteettoman suuri osuus esim. historian suurmiehistä on vegetaristeja (ja he ovat todennäköisesti olleet myös sangen älykkäitä), alkaen aina tyypeistä kuten Pythagoras, Aristoteles, Platon ja Plutarkhos. Kutsuisitte heitä varmaan säälittäviksi kasvissyönnin näivettämiksi naismaisiksi ituhipeiksi. Myöhempiä vegejä ovat esim. Leonardo da Vinci, Isac Newton (esitti teorian, että kaikki uskonnot olivat alun perin vegetaarisia), Thomas Alva Edison ja vaikkapa Voltaire. Albert Einstein halusi olla vege mutta rupesi kasvissyöjäksi vasta vanhana ja Paavo Nurmi oli kasvissyöjä 12-vuotiaasta lähtien. Onpa jopa vegaaneja MMA-kamppailijoita ja bodybuildereita: http://www.veganbodybuilding.com/images/baw/baw1.jpg


Minun puolestani kaikki Puolustusvoimien tarjoama safka voisi olla hyvin suunniteltua lakto-ovovegesafkaa, eikä millään uskontokunnallakaan olisi nokan koputtamista koska mitään "epäpyhää" ei syötäisi.

Itse suoritin varusmiespalveluksen vegenä 2003, ja vaikka vitutti ankarasti ja vittuilua tuli, juoksin esim. komppanian parhaan tuloksen cooperissa. En ole todellakaan mikään bodari vaan satunnaiskuntoilija, mutta nostan varmaan ainaskin tollaiset esim. 115 kg penkistä joka on paljon enemmän kuin keskivertolihansyöjän tulos, jonka arvelisin olevan maksimissaan jossain 60-70 kg hujakoilla. Ei kasvissyönti/semikasvissyönti näivetä jollei niin halua.

Ilmari kirjoitti...

http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=104995789


Foreign Policy: Meat: The Slavery Of Our Time

by Jim Motavalli

June 5, 2009

I have a prediction: Sooner than you might think, this will be a vegetarian world. Future generations will find the idea of eating meat both morally absurd and logistically impossible. Of course, one need only look at the booming meat industry, the climbing rates of meat consumption in the developing world, and the menu of just about any restaurant to call me crazy. But already, most people know that eating red meat is bad for their health and harmful for the planet. It's getting them to actually change their diet that's the hard part — and that's exactly why it won't happen by choice.

Going by the numbers, eating meat is pretty hard to justify for the even moderately health-conscious. A National Cancer Institute report released last March found that people who ate the most red meat were, as the New York Times put it, "most likely to die from cancer, heart disease and other causes." The biggest abstainers "were least likely to die." Those who eat five ounces of meat daily, (the equivalent of one and a half Quarter Pounders or Big Macs) increase their risk from cancer or heart disease by 30 percent compared to those who eat two-thirds of an ounce daily — a stark difference.

(FAO), found that livestock is a major player in climate change, accounting for 18 percent of all greenhouse gas emissions (measured in carbon dioxide equivalents), or more than the entire global transportation system.

The obvious solution to both health and environmental disasters is to stop eating meat altogether. But this is easier said than done. Even the studies addressing the impact of meat on the planet downplay vegetarianism, as if the authors are nervous to press it on people. Going veggie is not even proposed as one of the FAO's "mitigation options" (which instead include conservation tillage, organic farming, and better nutrition for livestock to reduce methane gas production). Nor is it emphasized in "Happier Meals: Rethinking the Global Meat Industry," a report by Danielle Nierenberg at the Worldwatch Institute. The study's author is herself a vegan, but she told me, "Food choices are a very personal decision for most people. We are only now convincing them that this is a tool at their disposal if they care about the environment."
--
So how will we become a vegetarian planet? The numbers suggest that we won't stop eating meat simply because it's "the right thing to do." People love it too much. Instead, we'll be forced to stop. By 2025, we simply won't have the resources to keep up the habit. According to the FAO report, 33 percent of the world's arable land is devoted to growing crops for animal feed, and grazing is a major factor in deforestation around the world. It's also incredibly water-intensive. The average U.S. diet requires twice the daily amount of water as does an equally nutritious vegetarian diet, reports the Worldwatch Institute. Meanwhile, there will be more than 8 billion people on this earth, and two-thirds of the world's population will live in water-stressed regions.

Sounds like a mess — and one that doesn't bode well for our cattle cravings. Meat will disappear — except as a luxury available to few — and the ethical issues will evolve, too. In the way that slavery, once a broad social norm, later became an unthinkable crime, we can expect to see a similar shift once meat-eating disappears from our planet. Perhaps, some day, the very idea of eating animal flesh will seem as remote as the idea of owning humans does now. So if you're a carnivore, enjoy now — before the inevitable vegetarian revolution begins.


Lainaan vielä:

"people who ate the most red meat were, as the New York Times put it, "most likely to die from cancer, heart disease and other causes."