keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Mitä saa sanoa ääneen ja mitä ei

SPR saa kertoa totuudenmukaisesti, että homoseksuaalisesti suuntautuneiden miesten keskuudessa on HIV-positiivisia monikymmenkertaisesti enemmän kuin heteroiden keskuudessa:

Miksi miesten välinen seksi estää verenluovutuksen?

Veripalvelun perustehtävänä on tuottaa suomalaiselle terveydenhuollolle laadukkaita ja turvallisia valmisteita ja palveluita. Laki veripalvelutoiminnasta (197/2005) velvoittaa Veripalvelun valitsemaan luovuttajat huolellisesti. Yleinen periaate on se, että luovuttaja ei saa kuulua ryhmään, johon liittyy kohonnut turvallisuusriski joko luovuttajalle itselleen tai hänen vertaan saaville potilaille.

Miesten väliseen seksiin liittyy vielä tänäkin päivänä kohonnut HIV-tartunnan riski. Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan vuosina 2000–2007 on HIV-tartunnan saanut 330 miestä miesten välisessä seksissä ja 247 miestä heteroseksissä. Kun arvioidaan, että noin viidellä prosentilla miehiä on ollut miesten välisiä seksikontakteja, on tuoreen HIV-tartunnan riski miesten välisessä seksissä noin 25-kertainen heteroseksiin verrattuna.


Kuitenkin Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin mielestä on kiellettyä kertoa, että maahanmuuttajat tekevät raiskauksia 20 kertaa enemmän per henki kuin suomalaiset.

Mitähän logiikkaa tässä on?

Miksi on laillista kertoa homojen ja heteroiden välisiä eroja sukupuolitautien yleisyydessä, mutta ei ole laillista kertoa suomalaisten ja maahanmuuttajien välisiä tilastollisia eroja rikollisuudessa?

Miksi SPR ei kerro, millä kansallisuuksilla on mitenkin suuri HIV-riski?

Useissa Afrikan maissa HIV on heteroiden keskuudessa paljon yleisempää kuin Suomessa homojen keskuudessa. Miksi on laillista kertoa tosiasioita suomalaisten homojen HIV-riskistä, mutta ei afrikkalaisten heteroiden?

Hyväksytäänkö Suomessa verenluovuttajiksi afrikkalaisia heteroita, vaikka heillä on moninkertaisesti suurempi HIV-riski kuin suomalaisilla homoilla?

Jos hyväksytään, niin miksi?

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan on kansanterveydellisesti perusteltua, että suomalaisia homoja ei päästetä verenluovuttajiksi heidän suuren HIV-riskinsä vuoksi:


Miesten välinen seksi on eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion mukaan pysyvä este verenluovutukselle. Hänen mukaansa Suomen Punaisen Ristin (SPR) Veripalvelu ei ole rikkonut lakia kieltäessään homomiesten verenluovutuksen.

Paunio otti kantaa kanteluun, jossa Veripalvelun kieltoa arvosteltiin perustuslain vastaiseksi. Paunio pyysi asiassa useita asiantuntijalausuntoja muun muassa Kansanterveyslaitokselta ja Lääkelaitokselta.

Asiantuntijoiden mukaan miesten välinen seksi lisää selvästi esimerkiksi hi-viruksen tai C-hepatiitin tarttumisriskiä.

Paunio muistuttaa, etteivät myöskään yli 65-vuotiaat tai hullun lehmän taudin aikaan Britanniassa oleskelleet saa luovuttaa verta.


Jos ja kun Britanniassa hullun lehmän taudin aikaan asuneita suomalaisia ei päästetä luovuttamaan verta äärimmäisen pienen hullun lehmän taudin riskin vuoksi, miksi afrikkalaisia päästetään luovuttamaan verta huolimatta heidän äärimmäisen suuresta HIV-riskistään?

2 kommenttia:

Jaska kirjoitti...

Tunnettu tosiasia, jota ei kerrota on, että Suomen HIV positiivisista on n. puolet ulkomaalaistaustaisia tai ulkomaalaisia (lue neekereitä).

Tästä aiheutuu yli 50 miljoonan euron rasite veronmaksajille. Lisänä kulupuolella on, että tartuttavat suomalaisiin tautia. Suomessa on naisten osuus HIV:stä tämän vuoksi poikkeuksellisen korkea, sillä ei neekerinaiset juokse ympäriinsä tarjoamassa pillua.

Kansa nukkuu eikä valitse vaaleissa päättäjiä, jotka elävät realismissa.

basil kirjoitti...

Jaska sanoo että:
"Suomessa on naisten osuus HIV:stä tämän vuoksi poikkeuksellisen korkea, sillä ei neekerinaiset juokse ympäriinsä tarjoamassa pillua."

..ja kuitenkin mustien naisten osuus HIV-tartuntojen määrissä on lähes kaavamaisesti ympäri länsimaita "korostettu".

http://www.thelocal.se/7804/20070705/
"Record number of Swedish HIV cases reported, the number of new cases of HIV has increased by 40 percent.
...One of the main reasons for the increase is rising immigration. According to Blaxhult, just over half of the reported cases of HIV infection were 'imported'.
..Heterosexual intercourse was behind 42 percent of the cases, and of those, two thirds of those were women. 70% of them were infected with the disease before they arrived in Sweden."

Jenkeissä asiat ovat myöskin huonolla tolalla:
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/articles/A3318-2005Feb6.html
"In 2003, the rate of new AIDS cases for black women was 20 times that of white women and five times greater than the infection rate for Latinas, according to a report by the Centers for Disease Control and Prevention. Black and Hispanic women accounted for 77 percent of all new AIDS infections in 1994. Nine years later, the rate was 85 percent, according to the agency. --- That same year, black and Hispanic women made up 83 percent of reported AIDS diagnoses among women, although they represent only 25 percent of all women