perjantai 30. marraskuuta 2007

Oikeutta eläimille

Eläimet kärsivät suomalaisilla tuotantotiloilla:

Oikeutta Eläimille -yhdistys julkaisi keskiviikkoiltana internetissä kuvamateriaalia, jonka se kertoi olevan peräisin suomalaisilta eläintiloilta. Kuvissa näkyy muun muassa haavaisia, ahtaasti eläviä ja stressaantuneita sikoja, kanoja ja broilereita.

Kuva-aineisto on julkaistu Tehotuotanto-nimisellä sivustolla. Julkaisijan mukaan materiaali on kuvattu 101:llä etelä- ja länsisuomalaisella tuotantotilalla viime ja tänä vuonna.

Iltalehti 29.11.2007

En ollenkaan väitä, että nykyinen, teollinen lihantuotanto olisi hienoa ja ongelmatonta, mutta ihmettelen kuinka moni oli eläin kärsi suuren osan lyhyestä elämästään vain koska materiaalia niiden huonoista oloista kerättiin julkaisua varten, eikä tilanteesta ilmoitettu tapaus kerrallaan välittömästi poliisille. Eläinrääkkäys on rikos.

Tilanne jossa oikeutta haetaan ( tai joudutaan hakemaan ) ensisijaisesti julkisuuden kautta ei ole terve. Toisaalta elämme maassa, jossa valtakunnansyyttäjä itse nostaa vähintäänkin typeriä "ihmisoikeus"- syytteitä ja kertoo niistä julkisuuteen ennen kuin syytetty on niistä tietoinen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En puolusta eläinrääkkäystä, mitä aktivistit todellakin aiheuttivat, sallimalla lihantuotannon jatkua, kuten se on jatkunut heidän aikaisemmista yhteydenotoista poliisiin huolimatta.

Jos suuri yleisö ei halua ajatella, että vakuumipakattu jauheliha tulee siasta, jonka elämän paras kohta lienee teurastaminen, on keinot vähissä? Aktivisteja päästetään harvoin vapaaehtoisesti tarkastamaan tiloja, jolloin niiden esim. säännönmukainen tarkastaminen on käytännössä mahdotonta. Heidän julkaisemastaan materiaalista käy mielestäni hyvin ilmi, että valtion tarjoama valvonta ei ole riittävää, jos halutaan välttää eläinten tarpeeton (tarpeettoman suuri) kärsimys.

Heidän tarkoituksensa kuitenkin - siis kuvittelisin - oli saada ihmisten huomiota eläinten oloihin, jotta lihansyönti vähenisi (heille ei btw taida kelvata se, että lihaa vain tuotettaisiin eettisemmin, koska se kait on heidän mielestään melko mahdotonta, koska ihminen on ahne) ja lainsäädäntöä tiukennettaisiin.

nim. kaks kertaa viikossa lihaa

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen samaa mieltä. Eläinaktivistit tulisi tuomita, ja videot, kuvat yms. hävittää.

Ja julkaista samalla propagandaa miten islamistit kiduttavat eläimiä Suomessa ( ja miksei muuallakin)!