perjantai 24. elokuuta 2012

Riitta Torikka, meet Barbra Streisand





Ihminen nimeltä Riitta Torikka on viime aikoina herättänyt huomiota internetin keskustelupalstoilla tällä mielipidekirjoituksellaan, jossa hän kertoo syyllistyneensä pahoinpitelyyn rauhallista ihmistä kohtaan poliittisista syistä:






Tämä on sinänsä pikkujuttu, koska tämä Ylen kääntäjä Riitta Torikka ei ole poliittisesti kovin merkittävä henkilö. Hänen käyttäytymisensä kuitenkin antaa aihetta tutustuttaa hänet käsitteeseen Streisand-efekti:

Streisandin ilmiöllä tarkoitetaan tapauksia, joissa yritykset vaientaa tai poistaa internetissä julkaistua informaatiota – esimerkiksi valokuvia, videoita tai tekstiä – johtavatkin informaation saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun. Ilmiön on nimennyt Techdirt-blogin ylläpitäjä Mike Masnick laulaja-näyttelijä Barbra Streisandin mukaan.
Vuonna 2003 Streisand haastoi oikeuteen valokuvaaja Kenneth Adelmanin, joka osana Kalifornian rannikon eroosiota kartoittavaa valokuvaushankettaan oli julkaissut verkkosivullaan ilmakuvan Streisandin rantatalosta Malibussa. Oikeus hylkäsi Streisandin vaatimukset. Tapauksen saama runsas julkisuus keräsi Adelmanin sivuille hänen oman arvionsa mukaan yli miljoona uutta kävijää ja ilmakuvaa julkaistiin sanomalehdissä ympäri maailman. Ennen oikeusjuttua vain harvat olivat havainneet talon ilmakuvista.[1]
Jo vuonna 1993 John Gilmore kuvasi vastaavaa ilmiötä seuraavasti: ”Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja reitittää sen ohi.”[2]


Riitta Torikka on yrittänyt vähätellä rikollista käyttäytymistään. Hän itsekin tajuaa mokanneensa eikä haluaisi kielteistä julkisuutta itselleen tämän tapauksen johdosta. Hän on lähettänyt pitkän henkilökohtaisen viestin Teemu Lahtiselle, joka oli kirjoittanut yleisönosastoon kommentin hänen käyttäytymisestään. Lahtinen julkaisi ko. viestin (tai osan siitä) hommaforumilla:

Teemu Lahtinen,

Olin päättänyt, etten sorki sananvapausasiaa enää,
mutta koko juttu kääntyi ihan väärään suuntaan.
(Niin kai oli tarkoituksesikin.)
Viittaan vastineeseesi Hämeen Sanomissa.
Olisiko sinulla nyt rohkeutta kirjoittaa Hämeen Sanomien
mielipidepalstalle, että pahoittelet vastinettasi ja että:

Suomessa on kyllä sananvapaus,
mutta sitä rajoittaa rikoslaki niin,
ettei yleisön keskuuteen saa levittää lausuntoja,
joissa panetellaan tai solvataan
jotakin uskonnollista ryhmää.
Sellaisesta voidaan tuomita sakkoja
tai jopa kaksi vuotta vankeutta.


----

Ihmettelen kovasti, jos ei järjestysmiehille opeteta rikoslain sisältöä.
Järjestysmies edustaa myös ravintolan kantaa.
Jos asiakas kertoo järjestysmiehelle loukkaavasta tekstistä,
kuten olin tehnyt ennen kirjoitukseni korvaantarttumisepisodia,
hän olisi voinut pyytää kääntämään paidan nurin.
Ei ainoa vaihtoehto ollut ulos heittäminen.

Kinasin järjestysmiehen kanssa paidan tekstistä
ja kerroin, että hän ottaa nyt ravintolan kannan.
Se kina ei tee minusta huonosti käyttäytyvää asiakasta.
Pressikortin näytin järjestysmiehelle, kun ilmoitin kirjoittavani jonnekin.
Siis: Halusin ilmoittaa, kuka olen enkä ampua puskasta!
Jos järjestysmies koki sen uhkailuksi, se on hänen ongelmansa.

Ei minun tarvitsisi selittää yhtään, mutta tiedoksesi kuitenkin vielä, että

- kirjoitustani ei ollut tarkoitettu mielipidepalstalle, vain tiedoksi toimitukselle,
  sillä aioin yrittää myydä laajemman sananvapausjutun lehdelle
- se korvasta tarttuminen ja kädestä vetäminen sovittiin heti paikan päällä,
  eikä t-paitamies esittänyt mitään vaatimuksia, edes minun poistamistani ravintolasta.
  Sinä et ollut paikalla etkä tiennyt tätä, mutta silti otit kantaa!
- Kun päätin kirjoittaa rasistisesta t-paitatekstistä,
  kävin muutamalta ihmiseltä kysymässä mielipidettä tekstistä ja ravintolan ratkaisusta.
  Käyttäydyin hyvin kohteliaasti: "Saanko kysyä... Aion kirjoittaa johonkin....
  Olen freelancer...  Olen se ja se."
  VAIN tässä kohtaa vilautin pressikorttia, koska esittäytyminen kuuluu hyviin tapoihin.
   
Olen hyvin närkästynyt vastineestasi.
Nyt kansalaisille jäi päällimmäiseksi ajatus,
että Suomessahan on sananvapaus.
Joo, muttei rajoittamaton.
Se sinunkin on pakko myöntää!
Koko juttu käännettiin pois itse asiasta. Niinhän te aina teette.
Minusta tehtiin pahis ja minut haukuttiin. Olen hyysärilehmä.
Enhän minä ottanut kantaa islamiin enkä maahanmuuttoon.

Kaiken huippu on se,
että joku on yrittänyt saada minulle potkut Ylestä.
(Onneksi en tiedä, kuka.)
Voi, voi... Surullista ja säälittävää - loukkaavaakin.
Siitä epäilen sinua tai muita persuja
enkä voi muuta kuin puistella päätäni.
Olen freelancer, niin kuin Facebookistakin näkee,
enkä ravintolassa sanallakaan maininnut Yleä!
Miksi olisin? Teen Ylelle tv-käännöksiä, olen kääntäjä! Haloo!
Käännän pääasiassa dokumentteja ja osaan ottaa selvää asioista,
kuten Suomen lainsäädännöstä.
Silti kirjoittelen silloin tällöin lehtiinkin - niin kuin freelancerit usein tekevät.

Minusta on häpeällistä,
että sinä perussuomalaisena valtuutettuna väität,
että Suomessa saisi sanoa mitä vain.


-----------

En halua minkäänlaista vastausta tähän viestiin
minkään median kautta - ellei se ole anteeksipyyntö.

Viesti menee kyllä myös HäSan toimitukselle ja PerusSuomalaisten puoluesihteerille.
Molempiin lähetin jo aiemmin kopion ilmoituksestani Kanta-Hämeen poliisille.


Riitta Torikka

ps. Eräs Espoon kaupungin samanniminen työntekijä
sai poliisi-ilmoitukseni, jonka olin lähettänyt nimelläsi @espoo.fi.
Tosi noloa. Pyysin tietysti anteeksi.

Torikka siis edelleen puolustelee häiriköintiään ja pyrkimystään ihmisten mielipiteiden tukahduttamiseen väkivalloin. Kuten sanoin, tämä Ylen kääntäjä Riitta Torikka ei ole poliittisesti kovin merkittävä henkilö. Tämä on kuitenkin periaatekysymys. Ei ole hyväksyttävää, että joku hyökkää ravintolassa rauhallisen ihmisen kimppuun poliittisista syistä. Kuka tahansa, joka käyttäytyy tuolla tavalla, ansaitsee kaiken negatiivisen julkisuuden, jonka hän siitä saa.

Torikan käyttäytyminen on oire "suvaitsevaisten" ihmisten yleisestä ajattelutavasta. He kuvittelevat voivansa tehdä mitä tahansa. He kuvittelevat, että heitä eivät koske normaalit käytössäännöt tai edes lait. Torikka on samalla asialla kuin Dan Koivulaakso yms. bolshevikit.






1 kommentti:

Pohjoisen Natiivi kirjoitti...

Kuvottavan pikkusieluinen ämmä, mutta sellaisiahan ne on.