Joulunjatkoa

Katsoin aatonaattona kaksi Teema-kanavalta tullutta jouluaiheista ohjelmaa: Anna-Leena Härkösen 12-vuotiaana käsikirjoittaman kotivideon heidän perheensä joulunvietosta vuonna 1977 sekä Danny Kayen ja suomalaisten lasten joulukonsertin vuodelta 1971.

Molemmat tarjosivat mielenkiintoisen kontrastin 2000-luvun monikulttuurisuusideologiaan.

Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkösen lapsuudenperheessä vietettiin normaalia suomalaista joulua. Ainoa erikoisuus oli se, että jouluruokia kuvattiin hyvin vähän. Yleensähän suomalaiseen jouluun kuuluu perinteinen runsas ruokapöytä. Jouluruokiin kiinnitettyä poikkeuksellisen vähäistä huomiota lukuunottamatta joulunvietto oli Anna-Leenan perheessä samanlaista kuin kaikissa muissakin suomalaisissa perheissä. Tätä ohjelmaa pitäisi näyttää maahanmuuttajile opetusvideona, malliesimerkkinä suomalaisesta kulttuurista.

Erityisen hienoa oli, että nykyään vallitseva monikulttuurisuuspropaganda loisti poissaolollaan. Jos Yle tekisi ohjelman joulunvietosta jossain perheessä vuonna 2008 tai 2009, perhe olisi joko somaliperhe, mustalaisperhe, arabiperhe tai "monikulttuurinen" suomalaisesta naisesta, afrikkalaisesta miehestä ja mulattilapsista koostuva perhe.

Jouluruokana ei olisi kinkkua tai kalkkunaa, vaan halal-teurastetusta lampaasta tehtyä kebabia. Joululauluna ei laulettaisi "Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki" eikä "Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, raoistansa sen jo tonttu näki" vaan "Allahu akbar" tai "Kumbaya" tai "Lenin-setä asuu Venäjällä".

Anna-Leena toivoi 12-vuotiaana itselleen joululahjaksi kasettinauhuria; hän uskoi olevansa Suomen ainoa tyttö, jolla ei sellaista ole. Hän oli pettynyt saadessaan lahjaksi nukenvaatteita ja nukkekodin huonekaluja, koska ei enää 12-vuotiaana leikkinyt nukeilla. Hän oli siis normaali, terve suomalainen lapsi, joka kertoi suoraan omista mielipiteistään. Monikulttuurisuuspropagandassa lasten omia mielipiteitä ei tietenkään tuotaisi esille, koska lasten autenttiset, spontaanit, terveet, normaalit mielipiteet eivät ole monikulttuurisuusideologian mukaisia.

Britney Spears

Jos monikulttuurisuususkontoon hurahtanut punavihreä suomalainen perheenäiti antaisi esim. 12-vuotiaalle tyttärelleen neekerilasta esittävän nuken, tytär sanoisi: "Mä haluun mieluummin Britney Spearsin uusimman levyn." Tätä ei tietenkään voitaisi kertoa multikultiohjelmassa, koska suomalaisen näköinen nuori nainen Britney Spears edustaa pahaa valkoista heteroseksuaalista kulttuuria ja kapitalismia.

Danny Kaye

1970-luvulla ei vielä ollut sellaista multikulti-ideologiaa, jonka mukaan normaali moderni länsimainen kulttuuri olisi jotenkin huonompi kuin afrikkalainen primitiivikulttuuri. 1970-luvulla kaikesta taistolaisuuspaskasta huolimatta suomalaiset lapset ja heidän vanhempansa suhtautuivat positiivisesti amerikkalaisen viihdetaiteilijan Danny Kayen joulushowhun.

Ohjelmassa esiintyi parikymmentä lasta, enimmäkseen suunnilleen 9-12-vuotiaita, jotka olivat jonkin koulun musiikkiluokan oppilaita ja englanninkielisen koulun oppilaita. Jopa englantia osaamattomat lapset ymmärsivät Danny Kayen laulutemppuja yllättävän hyvin. Englanninkielisen koulun oppilaat simultaanitulkkasivat suomeksi Danny Kayen esittämät kysymykset niille lapsille, jotka eivät ymmärtäneet englantia. Ohjelman kaksikielisyydestä huolimatta kyseessä ei ollut varsinainen monikulttuurisuus, koska ohjelmassa laulettiin mm. Jingle Bells osittain suomeksi ja osittain englanniksi; kyseessä oli siis sama kulttuuri kahdella kielellä, sama länsimainen viihdekulttuuri, sama valkoisten ihmisten joulunviettoperinne.

Suomalaisilla lapsilla oli silminnähden kivaa Danny Kayen kanssa. Tunnelma oli samanlainen kuin peruskoulun ala-asteen joulujuhlassa tai musiikkitunnilla. Kenenkään ei tarvinnut teeskennellä mitään, jokainen esiintyi ohjelmassa omana itsenään, jokainen lapsi puhui spontaanisti niitä näitä. Kukaan ei ollut opetellut ulkoa mitään repliikkejä etukäteen; vain lauluja oli harjoiteltu koulun musiikkitunnilla samalla tavalla kuin niitä olisi harjoiteltu koulun joulujuhlaa varten. Kyseessä oli nimenomaan aito, spontaani, normaali hauska joululaulujuhla.

Youssou N'Dour

Mitään monikulttuurisuuspropagandaa ei ohjelmassa ollut. Jos nykyään tehtäisiin vastaava ohjlma, lapsia laulattava ulkomaalainen julkkis olisi joku Youssou N'Dour tms. afrikkalainen bongorumpuartisti, ei suomalaisen näköinen Danny Kaye.

Ohjelmassa ei laulettaisi sellaisia valkoisten ihmisten joululauluja kuin Jingle Bells tai O Tannenbaum, vaan jotain neekerien molomolobongobongolauluja. Lapset olisivat ikävystyneitä ja itkun partaalla, kun joutuisivat opettajiensa pakottamina osallistumaan tällaiseen irvokkaaseen propagandanäytelmään.

Danny Kayen kanssa lauleskellessaan ja vitsaillessaan suomalaiset lapset olivat todella iloisia; he aidosti hymyilivät ja naureskelivat, koska heillä oli niin hauskaa!

Tällaista ei tapahtunut taistolaisten "Lenin-setä asuu Venäjällä"-propagandatilaisuuksissa eikä nykyajan monikulttuurisissa "Allahu akbar"-tilaisuuksissa.

Lasten tunteet ovat spontaaneja ja aitoja; lapset vaistoavat herkästi falskiuden ja vääryyden. Monikulttuurisuus on samanlainen perverssi, ihmisten luontaisten taipumuksien vastainen ideologia kuin kommunismi.

P.S.

Danny Kayen juontamassa joululauluohjelmassa mainostettiin Unicefin pyrkimyksiä auttaa kehitysmaiden lapsia. Vaikka en itse kannata YK:n toimintaa, Danny Kayen asenne oli terve: hän sanoi, että hänen tavoitteenaan on auttaa kehitysmaiden köyhiä ja kipeitä lapsia kasvamaan suomalaisten lasten kaltaisiksi terveiksi ja iloisiksi lapsiksi.

Sitä vastoin nykyajan monikulttuurisuuspropagandan mukaan länsimainen kulttuuri ei ole yhtään sen parempi kuin kehitysmaiden kulttuuri, joten suomalaiset lapset eivät voi olla mikään esikuva afrikkalaisille, intialaisille tai eteläamerikkalaisille lapsille.

Multikulti-ideologian mukaan länsimaiden pitäisi päin vastoin ottaa oppia kehitysmaista, koska kehitysmailla on niin iiiiiiiiiihana kulttuuri!

1970-luvulla sentään vielä myönnettiin, että kehitysmaat ovat köyhiä, primitiivisiä maita. Länsimaisen sivilisaation ylivertaisuutta pidettiin täysin itsestäänselvänä. Kehitysmaiden oletettiin haluavat pyrkiä länsimaiden kaltaisiksi hyvinvoiviksi yhteiskunniksi. Nykyään tämäkin asetelma on käännetty päälaelleen: kehitysmaiden väitetään edustavan jotain kulttuurillista "rikkautta", jota länsimaat muka tarvitsevat!

Keskiaikaista ajattelutapaa edustavia arabeja tai kivikautista ajattelutapaa edustavia neekereitä pitää tuoda Eurooppaan kymmeniä miljoonia, koska heidän edustamansa "monikulttuurisuus" on "rikkautta" verrattuna moderniin länsimaiseen kulttuuriin!

Monikulttuurisuus merkitsee länsimaisen yhteiskunnan itsemurhaa: modernin länsimaisen kulttuurin korvaamista keskiaikaisella islamilaisella kulttuurilla - tai kivikautisella lukutaidottomien afrikkalaisten vuohipaimenten bongobongokulttuurilla.