keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Astrid Thors haluaa Suomeen valtavasti lisää kehitysmaalaisia






Astrid Thors haluaa Suomeen valtavasti lisää kehitysmaalaisia ja esittää tästä syystä Suomen rajojen avaamista selkoselälleen ulkomaalaislain muutoksella.

Halla-aho:



Maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thorsin ehdotus uudeksi ulkomaalaislaiksi on tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jo ennen joulua. Suurin osa suomalaisista ei ole edes kuullut asiasta, koska Aamulehteä lukuunottamatta yksikään tiedotusväline ei ole nähnyt hyväksi kertoa siitä.




Tämä on valtamedialle tyypillistä tahallista vaikenemista maahanmuuttopolitiikasta kansan tahdon vastaisten päätösten ajamiseksi läpi kenenkään huomaamatta. Tämä on tietysti demokratian vastaista. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei perustu kansan tahtoon, koska mitään vapaata kansalaiskeskustelua ei käydä.

Sanoma- ja aikakauslehdet ja radio- ja tv-uutiset jättävät tahallaan kertomatta kansalle olennaisia asioita, joiden tietäminen olisi välttämätöntä mielipiteenmuodostuksen kannalta. Tämä johtuu siitä, että valtamedia on ideologisesti sitoutunut monikulttuurisuususkontoon. Tilanne on sama kuin 1970-luvulla, jolloin taistolaisfanaatikot dominoivat tiedotusvälineitä.

Usein trendikkäiden aatteiden tukena on media, joka tukee näitä ääriliikkeitä. Yliopiston kuppilan ja valtalehdistön toimitusten välillä on aatteellinen yhteys.

Kun 1970-luvulla esimerkiksi Helsingin Sanomien toimituksessa oli dominoiva taistolaisvähemmistö, nyt lehdessä näkyy nuorten viherfeministien sananjulistus.

Hauskaa näissä poliittisissa trendeissä on se, että ne tarttuvat valtapuolueisiinkin. 1970-luvulla lähes kaikki puolueet omaksuivat taistolaisten rauhanpropagandaksi naamioitua neuvostoimperialismin sanahelinää.



Tässä voisi korvata ilmaisun "nuorten viherfeministien sananjulistus" sanalla monikulttuurisuuspropaganda. Samat Helsingin Sanomien toimittajat, jotka ovat näitä Laitisen mainitsemia nuoria vihreitä feministejä, levittävät myös monikulttuurisuuspropagandaa. Viherfeministibitchit ovat poikkeuksetta multikultifanaatikkoja. He lietsovat sairasta vihaa valkoisia heteromiehiä vastaan ja samaan aikaan ihailevat muslimeja ja afrikkalaisia.

Poliitikkojen enemmistö on täysin hiljaa monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta. Aktiivisesti multikulti-ideologiaa kannattavia fanaatikkoja on kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen keskuudessa pienehkö vähemmistö, mutta nämä fanaatikot saavat jatkuvasti taustatukea hengenheimolaisiltaan sanomalehdistössä, mm. Turun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Kaikki eriävät mielipiteet pyritään tukahduttamaan leimaamalla ne rasismiksi tai vanhanaikaiseksi junttimaiseksi ennakkoluuloisuudeksi. Monikulttuurisuusideologia esitetään trendikkäänä, kaikkien sivistyneiden ja nykyaikaisten ihmisten kannattama itsestäänselvyytenä. Mitään kritiikkiä ei esitetä, vaan kaikki sanomalehdet ja tv:n ja radion uutis- ja ajankohtaisohjelmat toistavat multikultilitaniaa kuin jotain pyhää mantraa.


Tiivistyksenä voidaan todeta, että Thorsin ehdotus tekee maahanmuuttajan karkottamisen käytännössä mahdottomaksi. Jota kuinkin kaikille Suomen maaperälle ehtineille myönnettäisiin pysyvä oleskelulupa. Perheenyhdistämisestä tulisi melkeinpä automaatio. Ja tätä materiaalia kyllä riittää.

Thorsin lakiehdotus on röyhkeydessään hämmentävä. Ilmeisesti suomalaisen parlamentarismin tila on nykyään sellainen, että ministeri voi ehdottaa laiksi mitä roskaa tahansa, ja hallituspuolueet runnovat sen määräenemmistönsä turvin läpi, välittämättä pätkääkään kriittisistä arvioista, tulivat ne sitten oppositiopuolueilta tai asiantuntijoilta. Tämän varaan todellisuudesta vieraantunut Thorskin ilmeisesti pelaa. Hän ei välitä kansalaisista tippaakaan, eikä varsinkaan kansan mielipiteistä. Ne mielipiteet muuten käyvät harvinaisen selväksi lukiessa mitä tahansa tämän lakiehdotuksen kirvoittamaa keskustelua internetissä.

Laki ei kuitenkaan ole voimassa, ennen kuin eduskunta on siitä äänestänyt. Ja tämän lain kohdalla voin toiveikkaana todeta, että myös hallituspuolueiden konsensuksessa on havaittavissa huomattavia säröjä. Vielä löytyy niistäkin puolueista porukkaa, jotka ovat valmiit laittamaan oman asemansa peliin kritisoidakseen täysin päätöntä ehdotusta. Meidän kansalaisten on niin ollen toivottava hartaasti, että järki voittaa tässä tapauksessa.

Sen lisäksi voimme toki tehdä asialle myös jotain konkreettista. Yhteyden ottaminen oman alueen kansanedustajaan on aliarvostettu, mutta toisinaan tehokaskin keino vaikuttaa asioihin. Niitä, jotka uskovat adressien voimaan, suosittelen allekirjoittamaan tämän adressin.

Lisäksi on syytä tarkkailla oman edustajan äänestyskäyttäytymistä tulevassa äänestyksessä. Jokainen, joka äänestää lakimuutoksen puolesta tai tyhjää, äänestää Suomen muuttamisesta Euroopan viimeiseksi turvapaikkashoppailun reservaatiksi. On syytä muistaa nämä nimet, ja vaihtaa heidät viimeistään seuraavissa vaaleissa. Itse tiedän ainakin yhden puolueen, jonka yksikään edustaja ei tule äänestämään ministeri Thorsin kammottavan tekeleen puolesta.





Arttu Ojanperä on minulle uusi bloggaajatuttavuus, täytyypä vilkaista lähiaikoina uudestaan. Huomasin hänet juuri äsken Halla-ahon vieraskirjasta, jota ollaan korvaamassa keskustelufoorumilla.
Vieraskirjassa on viime aikoina ollut sellainen viestitulva, että keskustelun seuraaminen on käynyt mahdottomaksi. Keskustelufoorumi on todella tarpeen, jotta viestiketjut erottuvat toisistaan. Keskustelufoorumilla voi myös välttää ajan haaskaamisen turhien paskaviestien lukemiseen yksinkertaisesti laittamalla idiootit ja trollit killfailiin toisin kuin vieraskirjassa, jossa on hankala muistaa kunkin nimimerkin kirjoitustyyliä ja -tasoa.



Ei kommentteja: